Hengellinen ylpeys

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Aaro_K » 05 Marras 2014, 18:46

Eiköhän ole ollut syntiinlankeemuksesta lähtien, että kun oikein uskovaisten seurakunta kasvaa, niin siinä juuri tulee esiin että niin kaidaksi tietä ei uskoisikaan... Minä en tuota jatkaisi vanhan laulun mukaan että synti on pantava pois kokonaan, sillä kuka siihen pystyy? Ja kuika voi vaatia toisilta sellaista mihin itse ei pysty? Mutta kaidan tien yksi lankeamispaikka on hengellinen ylpeys. Kun oikein uskovaisia on iso joukko, syntyy ryhmähenkeä. Kristittyyn kotiin syntyneillä ei ole kokemusta epäuskon tiestä, no hyvä tietenkin ettei ole, eikä siitä kiitollisuuden velasta, kun on saanut kaiken synnin ja pahuuden anteeksi.

Eikös Laestadiuksen historiikissa ollut, että Lars Leevi oli kiinnostunut lukijaisista, mikä ryhmä niistä nyt sitten olikin oikea, mutta kaihtoi heitä heidän hengellisen ylpeyden takia. Lapin Marialla tai oliko hän Milla Klemetsdotter, ei ylpeyttä ollut luonteessaan, vaan hän ennakkoluulottomasti kirkasti kirkkoherralle uskovien lammaslauman asiaa.

Vaikka epäuskoiset pilkkaavatkin Jumalan lapsia, ei pitäisi vastata pahaan pahalla, ei ylpeydellä eikä sisäpiiriin linnoittautumisella.
Aaro_K
perehtynyt
 
Viestit: 67
Liittynyt: 25 Loka 2014, 15:57

Laestadiuksen parannus

ViestiKirjoittaja Humilton » 05 Marras 2014, 21:17

Aaro_K kirjoitti:Eikös Laestadiuksen historiikissa ollut, että Lars Leevi oli kiinnostunut lukijaisista, mikä ryhmä niistä nyt sitten olikin oikea, mutta kaihtoi heitä heidän hengellisen ylpeyden takia. Lapin Marialla tai oliko hän Milla Klemetsdotter, ei ylpeyttä ollut luonteessaan, vaan hän ennakkoluulottomasti kirkasti kirkkoherralle uskovien lammaslauman asiaa.


Historian kirjat sanovat Laestadiuksen olleen kallellaan lukijaisuuteen jo vuosia ennen kääntymystään.

Åselen markkinoilla oli sen ajan tavan mukaan kirkollinen toimitus. Siellä Milla tunsi, että saarnaa pitävä pappi (Laestadius) on heränneellä tunnon tilalla. Jumalanpalveluksen jälkeen Milla ja muutama muu (uus)lukijainen puhelivat Laestadiuksen kanssa. Laestadius on myöhemmin sanonut, että hän sai tuntea uuden armonjärjestyksen, jollaista hän ei ollut aiemmin koskaan kuullut / ymmärtänyt. Se tarkoittaa armoa tekojen sijaan.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja mies » 06 Marras 2014, 09:50

Aaro_K kirjoitti:sisäpiiriin linnoittautumisella.

Alkukirkon aikana olivat jotkut uskovat linnoittautuneet Milanon kirkkoon kirjaimellisesti, sotilaat olivat ulkopuolella. Milanon piispa oli sanonut, että vain 'kuolleen ruumiini ylitse' he luovuttavat
eriseuralaisille tilansa. Luther piti tekoa hurskaana, muistaakseni kommentoidessaan "Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta." (1Joh.3).

Onko siinä vähän sitäkin, ettemme voi ajatella päästettävän eriseuran henkeä sisään ikäänkuin avoimista ovista. Katuvalle syntiselle on toki ovet aina auki, ja veikkaan, ettei
sellainen pyri pääovesta ikäänkuin näyttävästi sisähän.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 06 Marras 2014, 10:33

Tuota noin, tuo pohdinta synnin pois panemisesta kokonaan tai siihen kykenemättömyydestä. Se on tosi että emme voi panna syntiä kokonaan pois eli synnintuntomme, synnintunnustuksemme ja koko elämämme on vajavaista. Onneksi sovitustyö on täydellinen, joten se menee oman vajavaisuutemme yli ja ohi ja puhdistaa aina kaikki syntimme kokonaan, kun syntiä anteeksi pyydämme. Joten voimme panna (pestä) synnin pois kokonaan. Uutta tietysti tulee joka päivä.
Toinen asia on se että voimmeko pyytää/vaatia toista panemaan synnin pois kokonaan. Kyllä voimme. Ei niin että vaatisimme mahdottomia, esim että muista että et koskaan enää lankea tähän syntiin. Sehän on vaatimus, jota ei voi esittää. Jos tällaista vaatimusta tarkoitit, niin olet oikeassa. Syntiä ei panna pois kokonaan, niin että se ei enää tarttuisi. Mutta mihinkään osaratkaisuihin ei Jumala kuitenkaan lähde, kuten että panen syntinä pois tuon ja tuon, mutta en tätä, koska se ei minulle ole syntiä vaikka Jumalan seurakunnasta niin kirkastetaan. Siinä mielessä meidän tulee kehottaa panemaan synti kokonaan pois.
Hannes69
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Lauri Lamminmäki » 07 Marras 2014, 22:29

Humilton kirjoitti:Åselen markkinoilla oli sen ajan tavan mukaan kirkollinen toimitus. Siellä Milla tunsi, että saarnaa pitävä pappi (Laestadius) on heränneellä tunnon tilalla. Jumalanpalveluksen jälkeen Milla ja muutama muu (uus)lukijainen puhelivat Laestadiuksen kanssa. Laestadius on myöhemmin sanonut, että hän sai tuntea uuden armonjärjestyksen, jollaista hän ei ollut aiemmin koskaan kuullut / ymmärtänyt. Se tarkoittaa armoa tekojen sijaan.


Lapinmarian alkuperäinen etunimi oli Maria. Hänen etunimensä muutettiin, koska hän näki unia, että hän tulee synnyttämään Kristuksen, jolloin pelättiin että hän luulee olevansa Neitsyt Maria ja että hän tulee hengellisesti ylpeäksi, ja siksi hänen nimensä muutettiin Millaksi. Tuo Jumalan lapinmarialle antama uni oli enneuni, joka tulee ymmärtää hengellisessä merkityksessä.

Ei lapinmaria siis synnyttänytkään Kristusta uudestaan 'joulunlapseksi' (=fyysisesti) tänne maailmaan, mutta hän synnytti Kristuksen hengellisesti Laestadiuksen sydämeen Pyhän Hengen voimalla evankeliumin kautta. Lapinmarian enneuni toteutui Åselessa 1844, kun hän tapasi Laestadiuksen. Sitten Jeesus-lapsi sai pian syntyä monen lappilaisen 'sydämen seimeen'. PDT_Armataz_01_37
Lauri Lamminmäki
kiinnostunut
 
Viestit: 13
Liittynyt: 26 Loka 2014, 23:15

Lähetystyöllä on kysyntää

ViestiKirjoittaja Humilton » 08 Marras 2014, 22:39

Kuuntelin juuri sattumalta esitystä SRK:n lähetystyöstä. Esitys oli tuore ja koskettava. Tuntuu siltä, että lähetystyön kasvualueet ovat muualla kuin Suomessa. Siellä tapahtuu nykyisin sitä, mitä on tapahtunut Suomessa 1800 - 1900 lukujen taitteessa ja myös aiemmin 1700 - 1850 luvulla Pohjois-Ruotsissa. Oma ajatus elpyi huomaamaan, että maailmassa tapahtuu hyvääkin. Kuten on kautta aikojen tapahtunut.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja mies » 10 Marras 2014, 09:58

Aaro_K kirjoitti:Eikös Laestadiuksen historiikissa ollut, että Lars Leevi oli kiinnostunut lukijaisista, mikä ryhmä niistä nyt sitten olikin oikea, mutta kaihtoi heitä heidän hengellisen ylpeyden takia. Lapin Marialla tai oliko hän Milla Klemetsdotter, ei ylpeyttä ollut luonteessaan, vaan hän ennakkoluulottomasti kirkasti kirkkoherralle uskovien lammaslauman asiaa.


Lukijaisuus:laisista wiki kertoo, että "Liike sulautui 1800-luvulla osin lestadiolaisuuteen.".
Historian opus kertoo, että liike oli jakautunut uusisin ja vanhoihin lukijaisiin. Tuo uusi
lukijaisuus halusi omat sakramentit ja vuona 1848 ilmeisesti alkoivat toimittamaankin niitä
itse. Heidän sotilaspastorinsa opetti, että ihminen pelastuu, vaikka synti ja maailmanrakkaus
sydämessä vallitsisi.

The earliest of these movements, that of the "new
readers," took at its beginning the form of a protest
against the Catechism and Prayer Book put out by Arch-
bishop Lindblom, and prescribed by authority in the year
1810 and 1811 respectively. It arose in Norrland, particu-
larly in the neighbourhood of the coast towns of Pitea and
Skelleftea. The " Old Readers " had not separated from
the Church, but the new sect, after a time, were eagerly
desirous to do so. About the year 1848 they began to
administer their own sacraments. They professed to be
enthusiastic for " pure doctrine," as against the unortho-
doxy of tfie State Church, and they pressed justification
by faith to an antinomian extreme. For instance, a soldier
from Pitea, who became one of their leaders, asserted that
a man could have saving faith, even when sin and a love of
this world were ruling in his heart; while John Rostrom,
a peasant preacher (who died in 1868), denounced the
clergy of the established Church as false prophets.

Lähde:
https://archive.org/details/nationalchurchof00wordrich

Wikin mukaan suuntia oli enemmänkin: "1800-luvun alussa Ruotsissa vaikutti viisi lukijaisuuden suuntaa: vanhalukijaisuus, herrnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen lukijaisuus sekä roseniolainen uuslukijaisuus."
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Marras 2014, 22:42

Aaro_K kirjoitti:Minä en tuota jatkaisi vanhan laulun mukaan että synti on pantava pois kokonaan, sillä kuka siihen pystyy?


Kokonaan se synti on pantava pois, vaikka se helposti tarttuukin uudelleen. "- - pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu - -" (Hepr. 12:1). Jos ei pane syntiä pois kokonaan, vaan pitää makeimmat synnit itselleen luvallisina, huonosti käy viimeisellä tuomiolla. Parasta olisi välttää synti kokonaan, mutta kuten itsekin kirjoitat, siihen ei kukaan pysty. Syntiä tehdään päivittäin ainakin ajatuksin. Parempi on langeta toistuvastikin kuin elää synnin luvallisuudessa, sillä ilman katumusta ei ole anteeksiantoa. "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."" (Luuk. 17:3-4.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Humilton » 10 Marras 2014, 22:44

mies kirjoitti:
Aaro_K kirjoitti:Historian opus kertoo, että liike oli jakautunut uusisin ja vanhoihin lukijaisiin. Tuo uusi
lukijaisuus halusi omat sakramentit ja vuona 1848 ilmeisesti alkoivat toimittamaankin niitä
itse. Heidän sotilaspastorinsa opetti, että ihminen pelastuu, vaikka synti ja maailmanrakkaus
sydämessä vallitsisi.


Eikös Lapin Maria kuulunut uuslukijaisiin? Vanhalukijaiset ovat tietojeni mukaan lakihenkisiä. Mielenkiintoista tekstiä sotilaspastorista. Onko tahdikasta kysyä hänen nimeä?
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja mies » 10 Marras 2014, 22:53

Humilton kirjoitti:
mies kirjoitti:
Aaro_K kirjoitti:Historian opus kertoo, että liike oli jakautunut uusisin ja vanhoihin lukijaisiin. Tuo uusi
lukijaisuus halusi omat sakramentit ja vuona 1848 ilmeisesti alkoivat toimittamaankin niitä
itse. Heidän sotilaspastorinsa opetti, että ihminen pelastuu, vaikka synti ja maailmanrakkaus
sydämessä vallitsisi.


Eikös Lapin Maria kuulunut uuslukijaisiin? Vanhalukijaiset ovat tietojeni mukaan lakihenkisiä. Mielenkiintoista tekstiä sotilaspastorista. Onko tahdikasta kysyä hänen nimeä?


"A soldier from Pitea" sanoo lainaus. Nimeä ei mainita.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Marras 2014, 23:42

mies kirjoitti:
Humilton kirjoitti:
mies kirjoitti:
Aaro_K kirjoitti:Historian opus kertoo, että liike oli jakautunut uusisin ja vanhoihin lukijaisiin. Tuo uusi
lukijaisuus halusi omat sakramentit ja vuona 1848 ilmeisesti alkoivat toimittamaankin niitä
itse. Heidän sotilaspastorinsa opetti, että ihminen pelastuu, vaikka synti ja maailmanrakkaus
sydämessä vallitsisi.

Eikös Lapin Maria kuulunut uuslukijaisiin? Vanhalukijaiset ovat tietojeni mukaan lakihenkisiä. Mielenkiintoista tekstiä sotilaspastorista. Onko tahdikasta kysyä hänen nimeä?

"A soldier from Pitea" sanoo lainaus. Nimeä ei mainita.

Muistelen että Laestadius ilmaisi heitä sanoilla, "maltillisemman suunnan lukijaisiin." Niin muistan lukeneeni Seppo Lohen historiakirjasta.
Jos pastori on asunut Piteån eli Piitimen seurakunnassa, utelias voinee selvittää hänen nimensäkin.Minä en ole niin utelias ja vaikka olisinkin, minulla ei ole aikaa sellaisiin sukuselvityksiin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Aaro_K » 11 Marras 2014, 20:58

Lainauksiin on jäänyt, niinkuin olisi minun tekstiä lukijaisuuden monet suunnat. Herrnhutilaisuudessa oli myös monta suuntaa, ja niistä kaikki ei olleet oikeita. Kyllä sekin kuvaa tien kaituutta, että elävä usko on ollut aina pieni liike, joka on jakautunut useampaan pieneen liikkeeseen, joista kaikki eivät ole kantaneet elävää evankeliumia.

Mutta keskustelu on hieman riistäytynyt hengellisestä ylpeydestä; tiedämme kai että jos koulussa on joukko lestadiolaisoppilaita, niin alkaa jopa kiusaaminen epäuskoisia kohtaan ja niin edelleen...
Aaro_K
perehtynyt
 
Viestit: 67
Liittynyt: 25 Loka 2014, 15:57

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja mies » 12 Marras 2014, 13:11

Aaro_K kirjoitti:Mutta keskustelu on hieman riistäytynyt hengellisestä ylpeydestä; tiedämme kai että jos koulussa on joukko lestadiolaisoppilaita, niin alkaa jopa kiusaaminen epäuskoisia kohtaan ja niin edelleen...

Tarkoituksenani oli havainnollistaa, että mikäli Lestadius kaihtoi lukijalaisia, niin käsite ei ole yksiseliteinen, kuin ei ole lukijaiset itsekään. Varsinkin jos niitä oli viisi ryhmää tuohon aikaan.
Kiusaaminen taas ei johdu lestadiolaisuudesta, vaan se on sielunvihollisen työtä itse kussakin.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Humilton » 12 Marras 2014, 23:52

mies kirjoitti:"A soldier from Pitea" sanoo lainaus. Nimeä ei mainita.


Nyt vain Pitån sotilasarkistoja tutkimaan... :)
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Hengellinen ylpeys

ViestiKirjoittaja Aaro_K » 14 Marras 2014, 15:05

Jumala ei rakasta ylpeitä, missä lafkassa he sitten olivatkin.

Ps. 138:6 Sillä Herra on korkia, ja katselee nöyriä, ja ylpiät tuntee kaukaa.
Aaro_K
perehtynyt
 
Viestit: 67
Liittynyt: 25 Loka 2014, 15:57


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron