Sivu 1/1

allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 12 Marras 2014, 23:44
Kirjoittaja Reetta
Hei, oletko kuullut että tällä hetkellä kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka tarkoitus on taata terveydenhuollon henkilökunnalle mahdollisuus kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeutyksiä uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen perusteella? Jos, et niin olen iloinen, että nyt tiedät. Pyydän että luet loppuun asti. Itse suhtaudun yleensä hyvin välttelevästi kaikkiin kansalaisaloitteisiin ja adresseihin yms. nimien keräämiseen, mutta tämä on tärkeää.

Mitä?
Aloitteen tavoite on, että niiden kätilöiden, sairaanhoitajien ja gynekologien, jotka ajattelevat abortin elämän lopettamisena ja eettisesti vääränä, ei tarvitsisi suorittaa raskaudenkeskeytyksiä ellei naisen henki ole vaarassa. Tämä kyseinen aloite ei ota kantaa abortin oikeellisuuteen vaan haluaa ainoastaan taata henkilökunnalle omantunnon vapauden. Kannattaa voi, oli siis abortista mitä mieltä tahansa.

Milloin?
Kansalaisaloitteella on puoli vuotta aikaa kerätä 50 000 nimeä. Tämä aloite tarvitsee vielä lähes 10 000 nimeä, mutta se ei suinkaan ole mahdonta. Jo nyt on ollut ihan huimaa loppukiriä nähtävissä viime päivinä ja toivottavasti vauhti vain kiihtyy. Aikaa tosin on enää 11 päivää. Keräys loppuu siis 23.11, joten aikaa ei ole paljon.

Missä?
Allekirjoittaa voit netissä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/860
Tarvitset nettipankkitunnukset tuota varten. Vaihtoehtoisesti voit tulostaa paperiversion ja postittaa sen (Sari Tanus PL 162, 33101 Tampere). Tai ehkä huomaat paikkakunnallasi jossain kadunkulmassa nimien kerääjiä, sielläkin voit lomakkeen täyttää.
Lisätietoa aloitteesta: http://www.omantunnonvapaus.fi/

Mitä voit tehdä?
Allekirjoita kansalaisaloite
Rukoile asian puolesta, sillä vaikka aikaa on vähän ja nimiä kerättävänä vielä monta, niin suurelle Jumalallemme mikään ei ole mahdotonta.
Kerro aloitteesta eteenpäin. Tutuillesi, sukulaisille, työkavereille, seurakunnalle, harrastusporukalle... Voit myös lähteä keräämään nimiä tulostettujen lomakkeiden kanssa ja postittaa ne sitten. Jos jokainen löytäisi edes yhden uuden allekirjoittajan tarkoittaisi se jo tuplamäärää!

-kiitos ja kumarrus-

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 14 Marras 2014, 23:39
Kirjoittaja O.M
Tärkeä asia. Olen allekirjoittanut jo aiemmin.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 16 Marras 2014, 14:24
Kirjoittaja Ilpo
Aloitteen uskottavuutta lisää, että siellä täytyy tunnistautua pankkitunnuksilla. Hyvä niin.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 16 Marras 2014, 23:51
Kirjoittaja Humilton
Helsingin Rautatieaseman edustalla Rautatietorin puolella kaksi naista huikkasi minulle jotain ja luulin sitä gallupiksi. Olikin tämä adressin allekirjoitus. Sanoin heille, että muistini mukaan olen jo allekirjoittanut sen sähköisesti. Naiset kiittelivät minua kovasti.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 09:13
Kirjoittaja hepa
Aloite on saanut kannatusilmoituksia yhteensä 51 820 kappaletta kun katsoin tilanteen.
Ilmeisesti menee eduskunnan käsiteltäväksi.

Luitteko jonkun kätilön kertomusta abortista jossa oli osallisena.
Järkyttävää.
Elävä vauva otetaan kohdusta ja odotetaan että kuolee kun ei ilmeisesti pysty hengittämään kunnolla omilla keuhkoillaan.

Jes. 57:4 Kenenkä kanssa te nyt tahdotte iloita hekumassa? Kenenkä päälle te nyt tahdotte suutanne irvistellä, ja kieltänne pistää? Ettekö te ole rikoksen lapset ja väärä siemen?
5 Te jotka olette hempeät epäjumaliin kaikkein viheriäisten puiden alla, ja teurastatte lapsia ojain tykönä vuorten alla.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 09:41
Kirjoittaja mies
Äänestin "...en aio allekirjoittaa". Nyt kun 50K on läpi, ei liene tarvetta. Sivusilmällä olen tuota katsellut, ja jos olisi ollut 49999 ääntä hiukka ennen määrähetkeä, olisin toki äänestänyt.
Nyt muut tekivät sen puolestani.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 11:02
Kirjoittaja Taavetti
mies kirjoitti:Äänestin "...en aio allekirjoittaa". Nyt kun 50K on läpi, ei liene tarvetta. Sivusilmällä olen tuota katsellut, ja jos olisi ollut 49999 ääntä hiukka ennen määrähetkeä, olisin toki äänestänyt.
Nyt muut tekivät sen puolestani.

Siitä huolimatta olisi kannattanut kannattaa, nimittäin aina on näissä ollut kaksi kannatusta antaneita ja/tai muuten äänikelvottomia. Ennen adressin luovuttamista siitä pitää karsia pois mahdolliset tuplakannatukset ja muut mahdolliset, kuten liian nuoret ja keksityt nimet. Niitä tuskin tulee paljoa silloin, kun pitää tunnistautua pankkitunnuksilla, mutta lomakkeita saattaa joku tehtailla jopa kiusa mielessään.
Siitä syystä minäkin pitkitin asian kertomista täällä, mutta kun eilen olivat pankkitunnukset esillä, hoidin kannatuksen. Ajattelin että on parempi kannattaa kahdesti, jolloin toinen hylätään, kuin epävarmana jättää koko asia väliin.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 11:07
Kirjoittaja mies
Taavetti kirjoitti:
mies kirjoitti:Äänestin "...en aio allekirjoittaa". Nyt kun 50K on läpi, ei liene tarvetta. Sivusilmällä olen tuota katsellut, ja jos olisi ollut 49999 ääntä hiukka ennen määrähetkeä, olisin toki äänestänyt.
Nyt muut tekivät sen puolestani.

Siitä huolimatta olisi kannattanut kannattaa, nimittäin aina on näissä ollut kaksi kannatusta antaneita ja/tai muuten äänikelvottomia. Ennen adressin luovuttamista siitä pitää karsia pois mahdolliset tuplakannatukset ja muut mahdolliset, kuten liian nuoret ja keksityt nimet. Niitä tuskin tulee paljoa silloin, kun pitää tunnistautua pankkitunnuksilla, mutta lomakkeita saattaa joku tehtailla jopa kiusa mielessään.
Siitä syystä minäkin pitkitin asian kertomista täällä, mutta kun eilen olivat pankkitunnukset esillä, hoidin kannatuksen. Ajattelin että on parempi kannattaa kahdesti, jolloin toinen hylätään, kuin epävarmana jättää koko asia väliin.

Hyvä pointti.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 13:41
Kirjoittaja vanamo.n
Juuri nyt aamustä mieheni ja minä allekirjoitettiin pankkitunnuksilla tuo aloitus, ilman että olisimme mistään lukeneet sitä, paljonko niitä allekirjoituksia on jo kerääntynyt.

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 17:39
Kirjoittaja metsätähti
Ja vielä on jokunen päivä aikaa. Eilen menin ite kannattamaan, vaan kirjauduttuani systeemi kertoi minun allekirjoittaneen sähköisesti jo kesäkuussa. En vain muistanut, yleensä kun kaikki hyvä jää aikomuksen asteelle...

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 18 Marras 2014, 17:50
Kirjoittaja Reetta
Vaikka 50 000 kannatuksen raja on ylitetty, niin silti kannattaa allekirjoittaa! Ensinnäkin siksi, että nimet vielä tarkistetaan ja tuplat (jos joku on äänestynyt kahteen kertaan) poistetaan samoin kuin liian nuoret yms. Ja etukäteen ei voi tietää montako sitten hylätään, joten on hyvä pelata varman päälle ja kerätä vielä nimiä reilusti että menisi läpi.

Toinen syy on, että onhan se nyt vaikuttavamman näköistä, että aloitteessa olisi kunnolla nimiä eikä vain nippanappa yli 50 000. Sillä, että kannattaa aloitetta näyttää kannatuksensa ja tukensa aloitteelle ja tätä myötä myös mielipiteensä päättäjille. Mitä enemmän nimiä, sen parempi! Eikä pelkästään päättäjille vaan ihan kaikille. Tuoda esille, että vielä täällä on meitäkin (vaikka ei niin kovaäänisiä ollakaan mediassa kuin jotkut toiset).

Ja täytyy vielä korjata sen verran, että tämä on kansalaisaloite, ei adressi. Vaikka ei kai niillä käytännössä huimasti eroa ole...

Re: allekirjoita kansalaisaloite! (abortti)

ViestiLähetetty: 28 Marras 2014, 20:18
Kirjoittaja mies
Humilton kirjoitti:Helsingin Rautatieaseman edustalla Rautatietorin puolella


Hesasta tulikin mieleeni eräät hesan kesäseurat. Oltkiin tuomiokirkon ulkopuolla, ja siellä oli ehtoolliskirkko lopuillaan, väkeä oli runsaasti ulkona. Sitten kuin tyhjästä ilmaantui kourallinen nuita "vanhempia" steissiläisiä kaljapulloineen. Yksi heistä tulikin jututtamaan (olikohan nimi Ile, hmm), tuttu kun oli, ja sitten kyseli että mitä täällä on, ja sanoin että täällä on sellanen uskonnollisten ihmisten ehtoolliskirkko. Sanoi että ihan ok homma olla uskonnollinen, kunhan ei tuu tuputtaa ni homma on ok. Sitten katselivat ympärilleen ja kertoivat että aika hyviä misuja täällä; ja totesin että olen ihan samaa mieltä. Tuokion lopuksi pyysivät johonki hyvään ravintolaan lähelle, ja taisin sanoa että "katotaan". Ympärillä oli sukulaisia ja paljon tarkkailevia silmiä.

Joskus eri kaupungissa oltiin nuotiolla uskovaisten kanssa ja eiköhän vastaavaa sakkia tullut jostakin, sanoivat että luulivat että amikset täällä nuotiota pitää. Niitä sankareita yritin houkutella kaukana nuotiolta.

Mikään ei pysy salassa, ja varsinkaan se, jos yrittää olla kahden maan kansalainen. Tarkennukseksi, olin tuollaiset Nebukadnessarin 7 vuotta nimikristitty aikanansa.