Sivu 1/1

Konsertit

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2015, 12:10
Kirjoittaja Aaro_K
Onko suhtautuminen konserteissa käymiseen muuttunut tiukalta 80-luvulta?

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2015, 16:08
Kirjoittaja nuusku
"Tiukka 80-luku" ?

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2015, 18:37
Kirjoittaja Hannes69
Minä olen musiikin harrastaja ja pidän musiikin kuuntelusta. En tiedä mitä tarkoittaa "tiukka 80-luku". Elin silloin nuoruuttani ja Jumalan valtakunnassa oli silloin samanlainen vapaus kuin nytkin. Konsertissa olen joskus joutunut käymään opintojen vuoksi. Ikäviäkin kokemuksia minulla on konsertista. Menimme vaimon kanssa Oulun tuomiokirkkoon mieskuoro Weljien konserttiin. Kirkko oli täynnä, kuuntelijoista selvä enemmistö oli vanhoillislestadiolaisia. Konsertin päätteeksi koko yleisö palkitsi esiintyjät seisaaltaan pitkillä aplodeilla. Tuli vieras olo.
Jos minä harrastan konsertteja, olen antamassa lupaa muille oman lajin, vaikkapa jääkiekon penkkiurheiluun. Toisaalta on myös vaikea olla palvomatta ihmistä joka on esiintymässä. Voin nauttia musiikista kotona ja olla pahentamatta toisia.

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2015, 22:22
Kirjoittaja Aaro_K
Kiitos, Hannes, vastaamisesta. Joukkohenki taitaa olla pahinta noissa asioissa.

ViestiLähetetty: 24 Maalis 2015, 11:59
Kirjoittaja Jani_S
.

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 26 Maalis 2015, 11:24
Kirjoittaja Aaro_K
Jani on siinä oikeassa, että synnistä tulee tehdä parannus. Olemme maailmassa mutta emme maailmasta.

ViestiLähetetty: 26 Maalis 2015, 14:41
Kirjoittaja Jani_S
.

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2015, 08:47
Kirjoittaja Aaro_K
Siinä mielessä voin pyytää anteeksi, että jos olisin perheellinen, voisin kyllä ajatella hieman toisin. Jos minulla olisi lapsia, opettaisin heitä siunaamaan ruokansa ja pyhittämään sunnuntain.
Ja että aloitukseni on tarkoituksenhakuisen provosoiva. En kannata konserteissa solkenaan juoksemista, enkä sillä ylpeilemistä että mitä oma usko kestää. Mutta jos jollakin on cd-soitin hajalla, niinkuin minulla nyt, mutta tykkää Sibeliuksen 5. sinfoniasta, on katsonut että taskurahat riittävät lippuun eikä aio leuhottaa hienoilla konserttivaatteilla ja kieltäytyy aplodeeraamasta, niin silloin siitä vaan. Minä nyt tahdon Matteus-passion kuunnella, varmaan pitäisi jonain vuonna perehtyä Johannes-passioonkin, mutta samana vuonna ei kerkeä.

Re: Konsertit

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2015, 09:45
Kirjoittaja ELIHU
Aaro_K kirjoitti:Siinä mielessä voin pyytää anteeksi, että jos olisin perheellinen, voisin kyllä ajatella hieman toisin. Jos minulla olisi lapsia, opettaisin heitä siunaamaan ruokansa ja pyhittämään sunnuntain.
Ja että aloitukseni on tarkoituksenhakuisen provosoiva. En kannata konserteissa solkenaan juoksemista, enkä sillä ylpeilemistä että mitä oma usko kestää. Mutta jos jollakin on cd-soitin hajalla, niinkuin minulla nyt, mutta tykkää Sibeliuksen 5. sinfoniasta, on katsonut että taskurahat riittävät lippuun eikä aio leuhottaa hienoilla konserttivaatteilla ja kieltäytyy aplodeeraamasta, niin silloin siitä vaan. Minä nyt tahdon Matteus-passion kuunnella, varmaan pitäisi jonain vuonna perehtyä Johannes-passioonkin, mutta samana vuonna ei kerkeä.


Varmaan tämän tiedätkin, mutta laitan varmuuden vuoksi oheisen linkin yotubeen,
esim. mainitsemasi 5 sinfonia, taitaa löytyä vähintään 10 eri esitystä ao. teoksesta.
https://www.youtube.com/results?search_ ... 5+sinfonia
Oheisia esityksiä voi kuunnella mainiosti tietokoneeltasi,( joka sinulla ilmeisesti toimii, mikäli kotikoneeltas lähetit viestisi.) tai jos hankit välijohdon musiikkilaitteesi ja tietokoneen välille, voit kuunnella sitten paremmalla tasolla omista musiikkilaitteistasi

Tämä viesti sen vuoksi, etten näe syytä mainitsemasi esteen vuoksi lähteä konserttiin...