Eräs ystäväni sanoi, kun kysyin tätä asiaa häneltä, että se perustuu Raamattuun, Raamatun aikaan mentiin vasta, kun kutsuttiin. Minulle tuli mieleen se kohta, jossa Paavali kierteli kaupunkia ja katseli jumalille omistettuja patsaita. Löytäessään patsaan tuntemattomalle jumalalle, hän alkoi saarnata siellä siitä jumalasta. Ei kukaan häntä kutsunut. Olisiko se ihan mahdotonta ottaa johonkin luterilaiseen seurakuntaan jossain maassa yhteyttä ja ehdottaa, että voisiko tulla pitämään seuroja?
Martti Luther: Kirkkopostilla kirjoitti:53. Pyhän Pietarin kalansaaliskertomuksen merkityksen on Kristus itse selittänyt näillä lausumillaan sanoilla: »Täst‘edes sinä saat saaliiksi ihmisiä». Siinä on kuvattuna seurakunnan hengellinen hallinta, mikä sisältyy saarnavirkaan. Järvi eli vesi näet on maailma. Kalat ovat ihmiset. Kädenote ja verkko, joiden avulla kalat saadaan, on ulkonainen saarnavirka: aivan samoin kuin verkko heitetään veteen, saarnakin käypi ihmisten keskuuteen.
54. Saarnavirkaa on kuitenkin kahdenlaista. Toisella yritetään voittaa ihmisiä ilman Kristusta; se on lain saarnaa, joka vaatii vain omia tekojamme ja joka synnyttää joko röyhkeitä pyhiä, jotka vapaina ja pyydystämättöminä tahtovat liikuskella veden avaroissa syvänteissä, esiin tulematta, tai se vain kauhistaa ja luotansa karkoittaa sellaiset omattunnot, jotka jo ennestäänkin ovat turvattomat ja heikot.
55. Niinpä kaikki koko yön — lain — kestävä työnteko ja vaivannäkö on turhaa ja mitätöntä, kunnes Kristus, mukanansa toinen saarnavirka, tulee saapuville tuoden myötänsä päivän ja lohdullisen, iloisen evankeliumin ilmestyksen; se valaiseepi sydämet Jumalan armon tuntemisella ja käskee sitten heittää verkot apajalle. Hänen sanaansa noudatettaessa saadaan suuri, runsas tulos: sydämet tulevat nyt haluisiksi, tullen mieluisasti Kristuksen uskon kuuliaisuuteen, jopa ne itse tunkeutuvat siihen, pannen alttiiksi henkensä ja kaikkensa, niinkuin Kristus, Matteuksen Evankeliumin 11. luvussa (12. jakeessa), sanoo: »Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen».
56. Kalansaalis on niin runsas, ettei yksi venhe — se oli siihen saakka Juudan kansan seurakunta — yksin riitä sitä nostamaan ja talteen ottamaan, vaan näiden täytyy viittailla toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä. Tämä on se pakanoista koottu seurakunta, joka apostolien kautta sittemmin perustettiin ja jota heidän kauttansa levitettiin. Näin kumpikin venhe täyttyy samanlaisesta saaliista, toisin sanoen, samanlaisesta saarnasta ja samasta uskosta ja tunnustuksesta.
57. Runsauden tähden verkko alkaa repeillä niin, että muutamia pääsee pois. Nämä ovat niitä, jotka eivät ole oikeamielisiä eivätkä pysy evankeliumissa. Ne itse viskautuvat pois; ne uiskentelevat mieluummin sinne tänne väljissä, rannattomissa vesissä kuin antautuvat Kristuksen alaisuuteen. Tällaisia oli paljon varsinkin juutalaisten keskuudessa: he eivät olleet evankeliumille kuuliaisia, vaan vastustelivat sitä. Sellaisia ovat edelleen kaikki ne, jotka nykyään rakentavat omia lahkoja ja joukkioita. Sellaiset eivät saa eivätkä he voikaan pysyä seurakunnan yhteydessä, Jumalan kansan oikeassa, vähäisessä joukossa. He ilmaisevat olevansa kelvottomia. Pyhä Paavalikin sanoo, 1. Korinttolaiskirjeen 11. luvussa (19. jakeessa): »Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että vilpittömät kävisivät ilmeisiksi». Näiden täytyy siis pudota pois. Toiset sitävastoin kootaan verkosta, ne pannaan molempiin venheisiin ja säilytetään siten yksimielisessä seurakunnassa, Kristuksen uskossa, etteivät jälleen putoaisi pois, sillä silloin he joutuvat samanlaiseen vaaraan: lahkolaisten toiminnalla vieteltyinä he varmasti lopuksi näiden mukana putoavat pois.
58. Ja vaikka saarnaviran kohtaloksi, niinkuin verkonkin, tulee sekä se, että se — kaikenlaisen maailman ahdistusten ja vainojen tähden — painuu veteen ja kastuu, ja vielä sekin, että se repeilee, voimatta kaikissa osoittautua tuloksia tuottavaksi, kuitenkin runsas voima ja hedelmä kaikesta huolimatta ilmenee niissä, jotka jäävät jäljelle ja säilyvät. Tämä on meidän lohdutuksemme: me tiedämme, ettemme voi tehdä hurskaiksi kaikkia niitä ihmisiä, joille me saarnaamme, ja ettei meidän virkammekaan jää vaille vainoja; jopa sangen moni niistäkin, joiden luulemme varmasti pysyvän verkossa, putoaa pois. Kaikesta huolimatta Kristus meidän virkamme kautta tuo kokoon omansa ja säilyttää ne.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa