Palvelijoille uskotut rahat

Yleistä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvää keskustelua.

Palvelijoille uskotut rahat

ViestiKirjoittaja mies » 04 Elo 2016, 08:58

Kerran kuulin seurapuheessa selitettävän, että "rahan vieminen pankkiin" on omien lahjojen antaminen seurakunnan yhteiseksi hyväksi. Onko heitäkin, jotka mielellänsä välttelevät kaikenlaisia vastuita, joita suviseuroissa, kotisiionissa, opistoseuroissa jne. on tarjolla työvuorojen merkeissä? Matt.25:ssä on kirjoitettuna, kuinka oli joku, joka laittoi talenttinsa piiloon.
1992: Matt.25 kirjoitti:14 "Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. 15 Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Sille, joka oli piilottanut omansa, kerrottiin näin:
1992: Matt.25, Luuk.19 kirjoitti:27 Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen.
23 Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?'


1992: 1.Piet.4 kirjoitti:Jumalan lahjojen haltijat

7 Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. 8 Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä "rakkaus peittää paljotkin synnit". 9 Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne. 10 Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. 11 Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Palvelijoille uskotut rahat

ViestiKirjoittaja Humilton » 05 Elo 2016, 14:17

Kannattaa ottaa tarkastelussa huomioon rahojen kurssit. Eri lahjoilla on erilaiset kurssit? Vai onko? Ajattelen, että haukuttu ihminen ei ihan luonnostaan tuo lahjojansa käytettäviksi.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Palvelijoille uskotut rahat

ViestiKirjoittaja mies » 06 Elo 2016, 19:39

En tiedä kuka on "haukuttu ihminen", mutta ajattelen, että sellaisia kokemuksia lienee jokaisella. Vika yleensäottaen lienee haukkujassa. Katkeroituminen on kuitenkin väärin.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Yleinen



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron