Sivu 2/3

Hiekan heitto

ViestiLähetetty: 24 Marras 2016, 05:04
Kirjoittaja Humilton
nuusku kirjoitti:Siunatessaan pappi heittää arkulle kolmesti multaa ja sanoo: "Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä."


Tarkennan tätä. Pappi ei heitä hiekkaa. Hän kaataa kolme kertaa hiekkaa arkun päälle pitkävartisella "lapiolla". Haudalla saattoväki voi heittää hiekkaa/maata alas lasketun arkun päälle. Ja ilmeisesti myös tuhkauurnan päälle, jos vainajan maalliset jäännökset ovat sellaisessa? Tästä en tiedä, onko käytäntöä olemassa.

Kadotuksen vaiva-asteet

ViestiLähetetty: 24 Marras 2016, 05:08
Kirjoittaja Humilton
nuusku kirjoitti:Kadotuksessa on pelkkä vaivaa, mutta ilmeisesti joillekin enemmän kuin toisille.


Luonnolliselta tuntuu, että siellä ihminen kärsii vääristä teoistansa ja näin ollen aste-eroja voisi olla.

On myös erilaisia käsityksiä taivaan ilosta. Joidenkin mukaan siellä on tasajako: kaikilla samanlaiset olot. Ja toisten mielestä ilolla on siellä aste-eroja.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 24 Marras 2016, 16:17
Kirjoittaja Ilpo
Täällä Jeesus kertoo tasapalkasta:

Matt.20:8 Mutta kuin ehtoo tuli, sanoi viinamäen isäntä perheensä haltialle: kutsu työväki, ja maksa heidän palkkansa, ruveten viimeisistä ensimäisiin asti.
9 Ja kuin ne tulivat, jotka liki yhdellätoistakymmenennellä hetkellä tulleet olivat, saivat he kukin penninkinsä.
10 Mutta kuin ensimäiset tulivat, luulivat he enemmän saavansa; ja he myös saivat kukin penninkinsä.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 25 Marras 2016, 02:31
Kirjoittaja Humilton
Tasapalkka-ajatusta tukee sekin, että taivasta sanotaan Raamatussa täydelliseksi nautinnoksi. Jokaiselle siellä olijalle. Täydellisyydestä on paha pistää paremmaksi...

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 30 Marras 2016, 11:26
Kirjoittaja Ilpo
Loppuviimeksi täsmälleen niin.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 06 Joulu 2016, 00:50
Kirjoittaja Jani_S
Tähän tasapalkkaan, Jumalan armosta hänen kaikille lapsilleen täydellisenä annettavaan, eivät väärävanhurskaat tyydy. Ainakin Leo Meller oppilapsineen opettaa "Kristuksen tuomioistuimesta", jossa taivaaseenpääsijöiden osuus ja jopa paikka iankaikkisessa ilossa määrätään sen mukaan, miten armon ajassa on eletty. Tässä se nähdään: Kun ei ole yksin Jeesuksen sovitus taivasosuuden hintana, niin heti eksytään harhaoppiin ja tuodaan sielunautuuden maksuksi myös omia ansioita.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 06 Joulu 2016, 08:04
Kirjoittaja kalamos
Iankaikkinen Elämä on Jumalan armolahja.
Sitä ei voi ansaita. Se otetaan vastaan lahjana.

Sen sijaan palkka maksetaan työstä.
Voittopalkinto annetaan hyvästä kilvoituksesta.
Aarre löytyy sille, joka on sitä taivaaseen koonnut.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 06 Joulu 2016, 10:57
Kirjoittaja Humilton
Jani_S kirjoitti:Tähän tasapalkkaan, Jumalan armosta hänen kaikille lapsilleen täydellisenä annettavaan, eivät väärävanhurskaat tyydy. Ainakin Leo Meller oppilapsineen opettaa "Kristuksen tuomioistuimesta", jossa taivaaseenpääsijöiden osuus ja jopa paikka iankaikkisessa ilossa määrätään sen mukaan, miten armon ajassa on eletty.


Oletteko ajatelleet sellaista, että asian voi käsittää absoluuttisesti tai suhteellisesti. Jos absoluuttinen nautinnnon määrä on eri määrä, niin suhteellinen voi olla tasapalkka. Sen tähden, että toisen kyky nauttia on erilainen kuin toisen. Kummallekin se on täydellinen nautinto. Jääkö "vähemmän" saaneellta jotain vajaaksi? Ei. Tämä on sitten ihan akateemista pohdiskelua.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 06 Joulu 2016, 17:01
Kirjoittaja Jani_S
Humilton kirjoitti:
Jani_S kirjoitti:Tähän tasapalkkaan, Jumalan armosta hänen kaikille lapsilleen täydellisenä annettavaan, eivät väärävanhurskaat tyydy. Ainakin Leo Meller oppilapsineen opettaa "Kristuksen tuomioistuimesta", jossa taivaaseenpääsijöiden osuus ja jopa paikka iankaikkisessa ilossa määrätään sen mukaan, miten armon ajassa on eletty.


Oletteko ajatelleet sellaista, että asian voi käsittää absoluuttisesti tai suhteellisesti. Jos absoluuttinen nautinnnon määrä on eri määrä, niin suhteellinen voi olla tasapalkka. Sen tähden, että toisen kyky nauttia on erilainen kuin toisen. Kummallekin se on täydellinen nautinto. Jääkö "vähemmän" saaneellta jotain vajaaksi? Ei. Tämä on sitten ihan akateemista pohdiskelua.
Akateemisen pohdiskelun hedelmiä opetetaan mm. yliopistojen teologisissa tiedekunnissa, ja tiedämme kyllä, millaisia epäilyksiä ne kylvävät uskon perusteita myöten.

Taivaassa ei ole mitään, mikä estäisi nauttimasta Jumalan iankaikkisia lahjoja täydellisesti. Sinne eivät seuraa täältä erot kyvyissä, haluissa ja mielenkiinnoissa, vaan kaikki ovat siellä yhtä Jumalan kanssa.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 07 Joulu 2016, 23:19
Kirjoittaja Humilton
Jani_S kirjoitti:Akateemisen pohdiskelun hedelmiä opetetaan mm. yliopistojen teologisissa tiedekunnissa, ja tiedämme kyllä, millaisia epäilyksiä ne kylvävät uskon perusteita myöten.


Näinpä, ja nykyään uskotaan suvereenisti, että maapallo ei ole pannukakku.

Jani_S kirjoitti:Taivaassa ei ole mitään, mikä estäisi nauttimasta Jumalan iankaikkisia lahjoja täydellisesti. Sinne eivät seuraa täältä erot kyvyissä, haluissa ja mielenkiinnoissa, vaan kaikki ovat siellä yhtä Jumalan kanssa.


Aivan, kuten tuossa aiemmin sanoin. Eikä siellä ole edes kateutta.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 08 Joulu 2016, 12:31
Kirjoittaja ELIHU
Humilton kirjoitti:
Jani_S kirjoitti:Akateemisen pohdiskelun hedelmiä opetetaan mm. yliopistojen teologisissa tiedekunnissa, ja tiedämme kyllä, millaisia epäilyksiä ne kylvävät uskon perusteita myöten.


Näinpä, ja nykyään uskotaan suvereenisti, että maapallo ei ole pannukakku.

ELIHU :

Sain yllä olevasta esimerkistä kirjoittajalta sen käsityksen, että yliopistojen opetus teologisissa asioissa korjaa oikeaksi virheelliset käsitykset ja luulot, mitä aiemmin uskovaisilla on ollut ??

Että ne yliopiston väittämät teologiankin kohdalla ovat oikeasti totta, niinkuin tuo esimerkki maapallon muodosta kirjoittajan mukaan osoittaa ?,
( itse en kyllä ole ymmärtänyt/enkä vieläkään ymmärrä sitä maapallon muotoa lukea teologisen tieteen alaan kuuluvaksi ?).

Neitseestä syntyminenkin on siis tarua ja myös ylösnousemus ?
Niille kun ei löytyne "tieteellistä" näyttöä ...

Ajallisissa asioissahan näin on monesti asianlaita, että asiat ja tiedot tarkentuvat tutkimuksen myötä, vanha käsitys voi kumoutua, mutta tieteen nimissä ammutaan joskus myös harhaan ajoittaen esim. luonnontieteittenkin kohdalla.Aikaa myöten toki ne yleensä korjaantuvat, esimerkkejä tällaisista on olemassa.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 09 Joulu 2016, 02:10
Kirjoittaja Humilton
ELIHU kirjoitti:Sain yllä olevasta esimerkistä kirjoittajalta sen käsityksen, että yliopistojen opetus teologisissa asioissa korjaa oikeaksi virheelliset käsitykset ja luulot, mitä aiemmin uskovaisilla on ollut ??


Jos tällä viitataan minun krjoittamiini teksteihin, tämä on virhepäätelmä.

ELIHU kirjoitti:( itse en kyllä ole ymmärtänyt/enkä vieläkään ymmärrä sitä maapallon muotoa lukea teologisen tieteen alaan kuuluvaksi ?).


Tietääkseni kirkko oli vastustava taho uudelle maailmankäsitykselle. Miksihän niin?

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 09 Joulu 2016, 10:43
Kirjoittaja mies
Humilton kirjoitti:Näinpä, ja nykyään uskotaan suvereenisti, että maapallo ei ole pannukakku.

Käsitys, että litteään pannukakkuun uskottiin keskiajalla yms, on enimmäkseen legendaa. Antiikin kreikassa tunnettiin (600 ekr) maapallon pyöreys. Tuo erhekäsitys, että maapallon pyöreyttä olisi enemmälti vastustettu, tunnetaan parammin terminä "Litteän maan myytti historiallisena väärinkäsityksenä". Eli myöhemmin on annettu väärä kuva siitä, mitä aikaisemmin on ajateltu.

"Myös keskiajalla kristityt teologit hyväksyivät yleensä ilomielin käsityksen maan pallon­muotoi­suu­desta. Heidän mukaansa pallo oli muoto, joka oli lähimpänä täydellisyyttä, joten Jumalan oli luodessaan maan täytynyt antaa sille tämä muoto."
Täällä wikistä asiaa

Esimerkiksi Theodosius II (402-450 jkr) hopeakolikossa (silver Miliarense) keisari pitää pyöreää maata kädessään. Maxentius (306-312 jkr) valtikassakin maa on pyöreä. Thedosius I oli harras kristitty, joten ajattelen, ettei Theodosius II varmaan ajatellut juuri erilaillakaan asiasta.

Toisaalta luettua: "Learned Christian authors such as Basil of Caesarea, Ambrose and Augustine of Hippo were clearly aware of the sphericity of the Earth."

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2016, 13:44
Kirjoittaja MrB
mies kirjoitti:Käsitys, että litteään pannukakkuun uskottiin keskiajalla yms, on enimmäkseen legendaa. Antiikin kreikassa tunnettiin (600 ekr) maapallon pyöreys. Tuo erhekäsitys, että maapallon pyöreyttä olisi enemmälti vastustettu, tunnetaan parammin terminä "Litteän maan myytti historiallisena väärinkäsityksenä". Eli myöhemmin on annettu väärä kuva siitä, mitä aikaisemmin on ajateltu.


Tätä tietoa, jonka mies toi julki ei ole juurikaan pidetty esillä, ehkä kerran olen aiemmin törmännyt tekstiin, jossa litteän maan myytti on kumottu. Mutta jotenkin se kyllä tuntuu järkeenkäyvältä, että on tieten tahtoen haluttu antaa väärä kuva historiasta. Mikäpä sen paremmin tukisi sielunvihollisen päämääriä kuin luoda vastakkainasettelua tieteen ja uskon välille. Ja maapallon pyöreys sopii tällaiseen hyvin - pyöreys on helposti todistettavissa kun taas pannukakkumaisuus tuntuu kummalliselta konseptilta - on siis ollut hyödyllistä tällä tavoin mustamaalata ja panetella uskovaisia kun heidät on kuvattu maan litteyteen uskovina "hölmöinä".

Mutta ylipäätään kysymys siitä onko maa pallo vai pannukakku on uskon kannalta täysin toissijainen asia.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2016, 18:27
Kirjoittaja Humilton
MrB kirjoitti:Mutta ylipäätään kysymys siitä onko maa pallo vai pannukakku on uskon kannalta täysin toissijainen asia.


Niin kai tuo tasapalkka-kysymyskin. Eipä taida kellään olla siinä vaiheessa interessejä tutkia asiaa kun saa täydellisen palkan, johon ei enää löydy mitään lisättävää.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2016, 22:26
Kirjoittaja nuusku
Ilmeisesti Raamatussa ei kerrota Jumalan "jatkosuunnitelmista", onko hän itse joskus luomassa uusia universumeja tai onko hän järjestänyt taivaassa jotain puuhaa lapsilleen. Mutta jos (teoreettisesti) taivaassa olisi ihmisille erilaisia tehtäviä, niin sillähän ei ole vaikutusta ilon määrään. Myös kateus (joka on syntiä) on poissa ja erilaiset osat l. tehtävät (jos niitä on) taivaassa eivät vaikuttaisi ilon määrään, joka on kaikille vakio.

Maan päällä ihmiselämässä, sosiaalinen asema ei juurikaan vaikuta ihmisen onnellisuuteen (jos ei puhu rutiköyhyydestä). Duunari voi olla paljon onnellisempi kuin johtaja. Oletteko joskus lukeneet niistä viidakkojen alkuperäisheimoista, jotka on ranking-listoilla laitettu maailman onnellisimpien yhteisöjen joukkoon, vaikka heillä ei ole nykyajan tavaraa, eikä valtakunnallisesti tärkeitä työtehtäviä tai titteleitä. Samanaikaisesti on ollut varakkaita, yhteiskunnallisesti menestyviä huippuihmisiä, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin onnellisia, ääriesimerkkinä vaikkapa Kari Kairamo.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2016, 23:43
Kirjoittaja Humilton
nuusku kirjoitti:Ilmeisesti Raamatussa ei kerrota Jumalan "jatkosuunnitelmista", onko hän itse joskus luomassa uusia universumeja tai onko hän järjestänyt taivaassa jotain puuhaa lapsilleen. Mutta jos (teoreettisesti) taivaassa olisi ihmisille erilaisia tehtäviä, niin sillähän ei ole vaikutusta ilon määrään. Myös kateus (joka on syntiä) on poissa ja erilaiset osat l. tehtävät (jos niitä on) taivaassa eivät vaikuttaisi ilon määrään, joka on kaikille vakio.


Tästä tulee taas kysymys, että onko taivas paratiisin kaltainen ennen syntiinlankeemusta ja ilman kiellettyä hyvän ja pahan tiedon puuta? Henkilökohtaisesti olen kuvitellut taivaan olevan lepopäivän viettoa.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 14 Joulu 2016, 22:12
Kirjoittaja Jani_S
nuusku kirjoitti:Ilmeisesti Raamatussa ei kerrota Jumalan "jatkosuunnitelmista", onko hän itse joskus luomassa uusia universumeja tai onko hän järjestänyt taivaassa jotain puuhaa lapsilleen.
Sen verran kerrotaan, että Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Enempää uutta ei mahdukaan olemaan olemassa.
Oletteko joskus lukeneet niistä viidakkojen alkuperäisheimoista, jotka on ranking-listoilla laitettu maailman onnellisimpien yhteisöjen joukkoon, vaikka heillä ei ole nykyajan tavaraa, eikä valtakunnallisesti tärkeitä työtehtäviä tai titteleitä. Samanaikaisesti on ollut varakkaita, yhteiskunnallisesti menestyviä huippuihmisiä, jotka ovat olleet kaikkea muuta kuin onnellisia, ääriesimerkkinä vaikkapa Kari Kairamo.
On kyllä luettu, mutta jumalattoman elämä on onnetonta missä muodossa tahansa. Ei kannata uskoa näitä onnellisuuskertomuksia, vaan kannattaa kuunnella Jumalan sanan neuvoja onnesta.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 15 Joulu 2016, 04:12
Kirjoittaja nuusku
Jani_S kirjoitti:On kyllä luettu, mutta jumalattoman elämä on onnetonta missä muodossa tahansa. Ei kannata uskoa näitä onnellisuuskertomuksia, vaan kannattaa kuunnella Jumalan sanan neuvoja onnesta.

Tarkoitin havainnollistaa sitä, että on mielestäni on turhaa rinnastaa palkkaa ja onnellisuutta keskenään. Jos Jumalan lasten taivaassa teoreettisesti olisi erilaisia toimenkuvia, niin että joku saisi tehdä jotakin toista merkittävämmän toimen, kuten on enkeleiden osalta olemassa, että tiettyjä nimettyjä enkeleitä kuten Gabriel, Mikael, ovat päässeet tekemään niin keskeisiä tehtäviä, että heidät on nimetty Raamatun lehdille; niin jos ihmisillä olisi samanlaisia tärkeämpiä tai vähemmän tärkeämpiä toimenkuvia taivaassa, sillä ei olisi mitään merkitystä siellä olevan ilon osalta, koska ilon määrä on luvattu kaikille yhtäläiseksi, eikä kateutta ole siellä olemassa. Ts. minua, Nuuskua, ei millään tavoin haittaisi, jos JaniS pääsisi Jeesuksen kanssa kaksin virittämään harppujamme seuraavaa kiitosjuhlaa varten siellä. Olisin yhtä iloinen silti ja kokisin saaneeni saman palkan toisten kanssa.

Re: Hyvät työt tuomiolla

ViestiLähetetty: 12 Maalis 2018, 11:51
Kirjoittaja mies
Rohkenen laittamaan Arndt:lta lainauksen:
Arndt, postilla kirjoitti:Maailmalta ei meidän Pidä etsimän kunniaa töillämme. Katso, ettet kellenkään sano, sanoi Herra spitaaliselle. Tässä on meillä sellainen opin kaava, että, samoin kuin Kristuskin muiden tietämättä halasi saada tehdä hyvää ihmisille ja oli mielellänsä salassa ja kätkettynä hyvine tekoinensa, niin meidänkään ei pidä hyvillä töillämme etsimän maailmalta ylistystä tahi kunniaa, vaan hiljaisuudessa ja salaisesti tekemän hyvää, koska Jumala, joka salaisuudessa sen näkee, maksaa sen julkisesti, Matt. 6:4. Jumala tahtoo sinulle jakaa siitä kiitokset sinä päivänä, jona ihmisissä ei ole sinun kiittäjätä. Niin suuriksi arvaa Jumala rakkauden työt, että Hän itsellensä on säästänyt niiden kiittelemiset, josta Hän sanoo näin: minä isosin, ja te ruokitte minun, minä janosin ja te juotitte minun, minä olin outo ja te minun huoneesen otitte, alasti ja te vaatetitte minun, sairasna ja te opitte minua, vankina ja te tulitte minun tyköni, Matt. 25:35, 36. Sellaiset hyvät työt ja avut, jotka vuotavat Pyhän Hengen vaikutuksesta, saavat maailmassa sen kunnian, että niitä katsotaan ylön, parjataan, häväistään, niinkuin kävi itse Herralle Kristukselle. Siitä syystä on Jumala itse ottanut lastensa kiittämisen, jonkatähden et tarvitse siitä säikähtyä, jos sinua hyvistä töistäsi parjataan: sellainen se maailman kiitos onkin. Mutta sinua odottaa parempi, ihmisten kiitoksia paljon parempi kiitos, ja silloin kukin saa kunnian Jumalalta, 1. Kor. 4:5. Hän kätkee ihmisten hyvät työt, niinkuin sinettisormuksen, ja hyvät teot niinkuin silmäterän, Sir. 17:18.

Mielenkiintoinen tapaus on Abraham, kun Iisakkia vei uhrattavaksi. Kaiken ihmisymmärryksen, humanistisen tieteen, filosofian, oikeudentajun, etiikan yms mukaanhan moni, jopa uskovainenkin, olisi tieten vastustanut Abrahamin aikeita, jos siitä olisivat vihiä saaneet. Ei Abraham siitä kiitosta olisi saanut ihmisiltä. Huomaamme, ettei hän kertonutkaan aikeistaan edes Iisakille vasta kun oli pakko.