VL-FOORUMI

Henkilökohtaisesti olen kyllä varma siitä, että jonkinlainen "kaveri-ry:lle" juttu varmasti helpottaisi uusien mukaan haluavien seuroihin yms tapahtumiin osallistumista ainakin alkuvaiheessa. Varmasti kaikki te mukana olevat tiedätte hyvin, kuinka yhtenäinen, toinen toisensa tunteva joukko käy vl:n seuroissa. Tuo joukon yhteenkuuluvuus on silmiinpistävä, vaikka vl:n tilaisuudet ovat muualla kuin rauhanyhdistyksen tiloissa.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin rauhanyhdistysten seurat ovat sananjulistuksen lisäksi myös tilaisuuksia, joissa mukana olevat viettävät aikaa yhdessä varsinaisen seuratapahtuman lisäksi. Yhdessäolo uskovien ystävien kanssa varmasti vahvistaa uskoa ja lisää yhteenkuuluvuutta, ollaan samaa "uskon perhettä".
Mina ja varmasti moni muukin itsestään epävarma ja uskoaan etsivä ihminen tunteekin tuossa tilanteessa helposti olevansa joukon ulkopuolella/ulkopuolinen, kun ei edes tiedä, kuinka seuroissa tulisi käyttäytyä ja keneltä kysyä neuvoa jne.
Vaikka tietää, että pelot ovat ehkä turhia, tuntuu ensi askeleen ottaminen epävarmuudesta johtuen tosi vaikealta. Miten siis saada voimaa tuon askeleen ottamiseen? Olisiko tuo kaveri yksi vaihtoehto?

Voisitko itse kysyä sellaista kaveria?

Taavetti kirjoitti:Voisitko itse kysyä sellaista kaveria?

Niin, vaikkapa tämän palstan kautta?

Kiitos edelleen kommenteistanne. Yritän löytää täältä jonkun henkilön, jonkan kanssa pääsisin puhumaan näistä asioista kasvotusten.

tsh kirjoitti:Kiitos kaikille kommenteistanne. Uskon kyllä sen että Rauhanyhdistysten seuroihin voi osallistua kuka vaan, mutta kuinka usein seuroihin tulee täysin tuntemattomia oikeaa uskoa etsiviä henkilöitä, joilla ei olisi mitään sukulaisuus/tuttavavuus sidonnaisuutta vanhoillislestadioilaisiin?
Vanhoillislestadiolaisuus yhdistää niitä ihmisiä, jotka ovat jo lapsuudesta asti kuulunut tuohon "suureen uskovien perheeseen" ja tuo joukko pitää hyvin huolta kaikista jäsenistään. Ehkä kuvannoillisesti voisi kysyä, kuinka tuo uskovien perhe vastaanottaa syntisiä "ottalapsia", jotka tarvitsevat Jumalan sanan lupaamaan armoa ja ohjausta/tukea etsiessään oikeaa uskoa?
Hyvin vähäisien omakohtaisten kokemusten persuteella voin vain todeta, että tuota tukea etsimiseen ei voine koskaa saada liian paljon.

Harvoin tulee ketään uutta. Itse löysin putiikin 13 vuotta sitten. Olin silloin jo aikuinen ja menin yksin. Suvussani ei ole ketään muuta vanhoillislestadiolaista eikä ole koskaan ollutkaan. Sata vuotta sitten "suurten herätysten" aikoina lähes jokainen oli tullut "ulkopuolelta". Nyt suurin osa on syntyjään uskovaisesta perheestä. Aika on erilainen nyt, mutta on meitä ulkopuolelta tulijoita. Tiedän muitakin. Emmekä me kuulu johonkin alempaan kastiin. Tuli mieleeni säkeet "Viimeiset tulevat ensimmäiseksi, ensimmäiset viimeseiksi". Vielä on ovi auki.