VL-FOORUMI

Taavetti, kiitos vastauksesta. Tämä on niitä alueita, joita en hyvin tunne. Mutta aloin miettiä, että tuo "kuolemansynti" -opetus on käsittääkseni enemmänkin katolista kuin luterilaista oppia. Ja minä olen ymmärtänyt, että Luther sinänsä vastusti sitä. Jos tuollaisia Lutherin imia kuolemansyntilistoja oikeasti on olemassa, niin olisi kyllä kiintoisaa lukea ne asiayhteydessään.

Koetin minäkin niitä googlailla, mutta ei sattunut haaviin. Sen sijaan löysin mm oheisen artikkelin http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansynti#cite_note-4 , jossa kerrotaan katolisesta kuolemansynti-opista. Ainakin sen mukaan heilläkään kuolemansyntiin lankeaminen ei sinänsä ole varma tae epäuskosta, vaan on lankeemus, johon katoliset tarjoavat, ihan kuin mekin, rippiä. Asiaa on purettu tunnustuskirjoissa myös: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/puolustus/XIIr.html


Minusta tuntuu, että esittämäsi opetus siitä, että tietyt synnit ovat sellaisia, että niitä voi tehdä vain epäuskossa on kumminkin luterilaisen opin vastainen. Ja, vaikket varmaan sitä tarkoittanutkaan, johtaisi se siihen, että todellisuudessa jouduttaisiin imaan listat ns vakavista synneistä, jolloin näin käy. Ja vähemmän vakavista, jolloin näin ei käy. Eli jouduttaisiin palaamaan tässä katoliseen oppiin. Olennaistahan on kumminkin, että synti on sydämen luopumista Jumalasta, ei niinkään mikään yksittäinen teko.


Mutta jos/kun joku on asiaan syvemmin perehtynyt, niin olisi mukava kuulla näkemyksiä.

j-prevert kirjoitti:Taavetti, kiitos vastauksesta. Tämä on niitä alueita, joita en hyvin tunne. Mutta aloin miettiä, että tuo "kuolemansynti" -opetus on käsittääkseni enemmänkin katolista kuin luterilaista oppia. Ja minä olen ymmärtänyt, että Luther sinänsä vastusti sitä. Jos tuollaisia Lutherin imia kuolemansyntilistoja oikeasti on olemassa, niin olisi kyllä kiintoisaa lukea ne asiayhteydessään.

Minäkin yritän kommentoida, vaikka vastaus on osoitettu lähinnä Taavetille.

Joitain syntejä voidaan yhä pitää kuolemansynteinä eli uskon ja taivastoivon välittömästi vievinä. Vaikka niistä ei ole listoja, elävä usko kirkastaa ne synneiksi, joita omallatunnolla kantaen ei voi päästä taivaaseen.

Jumalan lapsi on toki syntinen ja ymmärtää Pyhän Hengen valkeudessa tekevänsä syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Hänellä on kuitenkin sydämen halu olla tekemättä syntiä, jotta ei rikkoisi Jumalan vanhurskasta tahtoa. Niin vähän kuin hän pystyy lihansa puolesta olemaan synnitön, hän kuitenkin yhtä vähän turvaa tähän kykenemättömyyteensä. Sen sijaan hän turvaa Jeesuksen ansioon, jonka turvissa hän saa uskoa syntejään anteeksi.

Jumalan armolapsi on vapaa. Hän saa uskoa yleistä syntisyyttään, vääriä ajatuksia jne. anteeksi kaiken aikaa. Arkielämässä eteen tulevia asioita, ottakaamme esimerkiksi vaikkapa bussipysäkillä nähdyn epäsiveellisen mainoksen katselemaan jääminen ja mielikuvituksen yhtyminen siihen, hän saa todellakin jatkuvasti uskoa anteeksi. Näitä hetkellisiä kiusauksia ei tarvitse lähteä listaamaan eikä ripissä aina pois panemaan, kun sydän haluaa uskoa ja pysyä niistä erillään. On paljon asioita, joihin Jumalan lapsi törmää ja joihin silmä tai korva ihastuu, mutta joita ei tarvitse sen enempää jäädä muistelemaan; Pyhä Henki kyllä kirkastaa nekin asiat oikeiksi ja neuvoo elämään niissäkin oikein. Näissä asioissa saa Jumalan lapsi kuitenkin olla vapaa myös siihen suuntaan, että jos silmät tahtovat liimautua joka päivä samaan bussipysäkin kuvaan, hän voi mennä ja kertoa heikkoutensa toiselle Jumalan lapselle, ja pyytää sekä uskoa syntiään anteeksi.

On kuitenkin syntejä, joihin lankeamalla usko menee. Olisi ehkä parempi kuvata niitä syntejä niin, että usko oli mennyttä jo silloin, kun lankeemus tapahtui. Murha, abortti mukaan lukien, uuden elämän syntymisen ehkäiseminen, huoruus ja monet muut törkeät synnit ovatkin epäuskon ilmentymiä ja viimeistään todistamassa sydämen luopumuksesta. Näitä syntejä tunnolla kantaen kukaan ei voi kestää viimeisellä tuomiolla eikä päästä iankaikkiseen elämään taivaassa. Niistä saa kuitenkin tehdä parannuksen ja uskoa sen jälkeen vapain sydämin niin kuin ei olisi koskaan syntiä ollutkaan.

Jumalan armolapsi voi kuolinvuoteellakin olla suurissa kiusauksissa ja sielunvihollisen ahdistelemana. Kiusaukset, väärät ajatukset ja epäilyksetkään eivät vie häntä silloin epäuskoon, jos hänellä on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa. Hän pääsee niiden kiusausten keskeltäkin taivaan iloon, sillä hänen turvansa on Jeesus, jonka sovitustyöhön hän on toivonsa pannut. Häntä ei odota kadotuksen vaiva niin kuin niitä, jotka elivät salasynneissä kertomatta koskaan, mitä todella ajattelevat ja miten elävät. Luther sanoi, että ei näe taivaassa monia, joita odotti siellä näkevänsä.

j-prevert kirjoitti:Taavetti, kiitos vastauksesta. Tämä on niitä alueita, joita en hyvin tunne. Mutta aloin miettiä, että tuo "kuolemansynti" -opetus on käsittääkseni enemmänkin katolista kuin luterilaista oppia. Ja minä olen ymmärtänyt, että Luther sinänsä vastusti sitä. Jos tuollaisia Lutherin imia kuolemansyntilistoja oikeasti on olemassa, niin olisi kyllä kiintoisaa lukea ne asiayhteydessään.

Katolinen oppi kuolemansynneistä on varmasti erilainen kuin luterilainen, myös Raamatusta löytyvä opetus. Sillä tarkoitetaan syntiä, joka tekee Pyhän Hengen niin murheelliseksi, että jos se ei saa auttaa parannuksen askelille, siitä seuraa joko heti tai melko pian hengellinen kuolema, eli Pyhä Henki jättää sen ihmisen. Siitä rukoili aikanaan Daavid psalmissaan Jumalaa, että älä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Daavidilla olikin kokemusta asiasta, olihan hänelle syttynyt himo toisen miehen vaimoon, niin kova himo, että meni ja teki huoruutta hänen kanssaan. Jo se huoruus oli sellainen synti, että Pyhä Henki lähti Daavidista sen enempää nuhtelematta.
Kun Pyhä Henki oli lähtenyt, oli Daavidin kohdannut sellainen hengellinen pimeys, että hän halusi peittää lankeemuksensa tekemällä toisen synnin, murhan synnin, antamalla rintamalle ohjeen saattaa Uurian niin pahaan paikkaan, että tämä kuolisi vihollisen surmaamana. Vaikka surman isku tuli rintamaviholliselta, oli miehen tarkoituksellinen ohjaaminen surman kohteeksi ennen muuta ohjeen antajan synti. Sekin syntinä sellainen, että jos siihen syyllistyy uskovainen, usko ja Pyhä Henki pakenevat saman tien. Näin Daavid oli tehnyt kaksi kuolemansyntiä, mutta niinpä hän pimeni, että oli valmis langettamaan kuoleman tuomion yhden karitsan varkaudesta. Siis paljon rankemman rangaistuksen, kuin mitä siitä olisi Mooseksen laki vaatinut. Sielunsa autuudeksi Daavidille aukeni oma tilansa profeetta Naatanin nuhteen alla.

j-prevert kirjoitti:Koetin minäkin niitä googlailla, mutta ei sattunut haaviin. Sen sijaan löysin mm oheisen artikkelin http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansynti#cite_note-4 , jossa kerrotaan katolisesta kuolemansynti-opista. Ainakin sen mukaan heilläkään kuolemansyntiin lankeaminen ei sinänsä ole varma tae epäuskosta, vaan on lankeemus, johon katoliset tarjoavat, ihan kuin mekin, rippiä. Asiaa on purettu tunnustuskirjoissa myös: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/puolustus/XIIr.html

Kuten ylempänä mainitsin, jos jotakin on kohdannt hengellinen kuolema, silloin on usko parannuksen takana. Rippi on armoetu uskovaiselle, ei niinkään uskosta osattoman, vaikka parannukseenkin kuuluu syntisyytensä tunnustaminen. Sen jälkeen ohjaa sisimpään lahjoitettu Pyhä Henki tarkempaan syntien tunnustamiseen, mikäli se on tarpeen autuutemme tähden ja uskon kiusausten vähentämiseksi.

j-prevert kirjoitti:Minusta tuntuu, että esittämäsi opetus siitä, että tietyt synnit ovat sellaisia, että niitä voi tehdä vain epäuskossa on kumminkin luterilaisen opin vastainen. Ja, vaikket varmaan sitä tarkoittanutkaan, johtaisi se siihen, että todellisuudessa jouduttaisiin imaan listat ns vakavista synneistä, jolloin näin käy. Ja vähemmän vakavista, jolloin näin ei käy. Eli jouduttaisiin palaamaan tässä katoliseen oppiin. Olennaistahan on kumminkin, että synti on sydämen luopumista Jumalasta, ei niinkään mikään yksittäinen teko.

Ei ole tarpeen katoliseen oppiin eikä rippituoleihin palata, eikä se olisi oikeinkaan. Lutherin hyväksymää opetusta löytyy keskikokoisen Biblian rekisteristä sivulta 100, vanhemmassa painoksessa sivun alussa, uudemmassa sivun 100 lopussa seuraavalle sivulle jatkuen. Vanhoista, suurista painoksista sivut vaihtelevat, mutta hakusanan Synti alta löytyy niistäkin.
Vielä muutama sana itse kirjasta: "Kuolettavaisiksi synneiksi kutsutaan ne, jotka, niin pian kuin ne tehdyt ovat, hengellisen kuoleman myötänsä tuovat. "

Olin itse aiemmin käsityksessä, ettei Jumalan edessä olisi suuria ja pieniä syntejä, vaan vain syntejä. Olen korjannut käsitystäni nimenomaan Raamatun pohjalta.

"Tekosyntein erikaltaisesta laadusta.

Ei ole tarpeellinen nyt luetella erinomaisia syntejä, jotka ensimäistä ja toista taulua vastaan tehdään; mutta tämä on tarpeellinen, tehdä eroitusta senkaltaisten syntein välillä, jotka sulasta pahuudesta, vapaasta tahdosta ja hankkiosta, parempaa tietoa ja tuntoa vastaan tehdään, Rom. 1:18, 21, 32. 2:1, 3, 21-24. Ja senkaltaisten syntein välillä, jotka pelvosta, e. tehdyksi tulevat, Matt. 26:70, 72, 74. Mark. 14:68-71. Luuk. 22:57, 58, 60. Joh. 12:42. 18:25, 27. Ei myös ole tarpeellinen tässä erinänsä luetella (peccata venialia) jokapäiväisiä syntejä, niinkuin Lutherus ne nimittää, ja (peccata mortalia) kuolettavaisia syntejä. Jokapäiväiset heikkoudet ja anteeksi annettavat synnit kutsutaan niin, ei siinä ymmärryksessä, ettei niillä ansaittaisi kadotusta: tämän erhehdyksen poistaa Vapahtaja, Matt. 12:36, 37. Raamattu myös todistaa, että vähinkin synti on kadottavainen, Rom. 6:23. 1 Joh. 3:4. Jak. 2:10. 2 Mos. 34:7. Job 15:14. 5 Mos. 27:26. Gal. 3:10. Matt. 12:36, 37. Vaan ne kutsutaan sentähden anteeksi annettaviksi, että niitä ainoastansa vasta-uudesta syntyneet ei ehdolla, vaan joko tietämättömyydestä taikka heikkoudesta tekevät, ja kohta, kuin ne ovat tehdyt, katuvaisille anteeksi annetaan, niiden syiden tähden, jotka seuraavaiset Raamatun paikat tietää antavat: Ps. 32:1-6. Jes 42:3, 4. Matt. 12.19, 20. Rom. 5:1. 8:1, 13, 34. Gal. 5:16, 17, 24. Ps. 103:9-14. 145:8. 91:15. Hebr. 7:24, 25. Kuolettavaiseksi synniksi kutsutaan ne, jotka, niin pian kuin ne ovat tehdyt, hengellisen kuoleman myötänsä tuovat: senkaltaiset ovat kaikki vastahakoiset, ynseyden ja ehdon synnit, 2 Sam. 12:5, 7. Niitä tekevät ei ainoastansa vasta-uudesta syntymättömät, vaan myös vasta-uudesta syntyneet, 2 Sam 11:4, 15. H e d e l m ä t, jotka tekosynneistä tulevat yhteisesti, ovat Jumalan viha, armottomuus ja lain kirous, Rom. 1:18. 5 Mos 27:26. Jak. 2:10, 11. Levotoin omatunto, Viis. 17:11, 13. Rom. 2:15, 16. Erinomattain kuolettavaisten syntein vastahakoisuuden ja ehdon syntein hedelmä ja vaikutus on tämä, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, saattavat murheelliseksi ja vihoittavat Pyhän Hengen, Eph. 4:30. Jes. 63:10. Kadottavat hänen, niin myös uskon ja armon, Gal. 5:4. 1 Tim. 1:19. 1 Sam. 16:14. Ps. 51:13. Ja tulevat, ellei totinen katumus ja parannus väliin tule, ijankaikkisesti kadotetuksi, Rom. 1:32. 8:13. 1 Kor. 6:9. Gal. 5:19-21. Ilm. K. 21:27. 22:15.” (Biblian rekisteri.)

"Siksi on tärkeätä tietää ja opettaa, että jos pyhät ihmiset, joissa tosin on perisynti, jotka sitä tuntevat ja sitä vastaan parannusta tehden taistelevat, jos he sitten kuitenkin lankeavat julkiseen syntiin, niin kuin Daavid lankesi (2. Sam. 11) aviorikokseen, murhaan ja jumalanpilkkaan, he sillä kertaa ovat vailla uskoa ja Henkeä. Sillä Pyhä Henki ei anna synnin hallita eikä päästä voitolle, niin että se toteutuisi, vaan Henki pitää sen kurissa ja estää sitä toteuttamasta tahtoaan. Jos se onnistuu toteuttamaan tahtonsa, silloin ovat Pyhä Henki ja usko poissa, sillä näin sanoo pyhä Johannes: (1 Joh. 3:9,1 Joh. 5:18) "Se joka on Jumalasta syntynyt, ei tee syntiä eikä voi syntiä tehdä." Samalla on kuitenkin totta, mitä sama pyhä Johannes kirjoittaa: (1 Joh. 1:8) "Jos sanomme, että meissä ei ole syntiä, niin me valehtelemme, eikä Jumalan totuus ole meissä."" (Schmalkaldenin opinkohdat. Kolmas osa, kohta 3 parannus, paavilaisten väärä parannus.)

Biblian rekisterin kohta erilaisista synneistä vaikuttaa olevan jonkun muun kuin Lutherin kirjoittama ("niinkuin Lutherus ne nimittää"), mutta Schmalkaldenin opinkohdat on varmuudella Lutherin tekstiä. Siinä Luther näyttää pitävän kuolemansynteinä ainakin huoruutta, murhaa ja jumalanpilkkaa. Kysyn siten Taavetin tavoin: "Kun jo pelkkä toteutunut huoruus aikuisen kanssa vie uskon viimeistään toteutumisen hetkellä, miksi sitten veisi sama synti silloin, kun siinä samalla tapahtuu pienen taivaan taimen vietteleminen." Pienellä lapsella ei ole seksuaalisuutta, minkä vuoksi pedofilia on jo aivan luonnonvastaistakin.

O.M kirjoitti:Olin itse aiemmin käsityksessä, ettei Jumalan edessä olisi suuria ja pieniä syntejä, vaan vain syntejä. Olen korjannut käsitystäni nimenomaan Raamatun pohjalta.

Ei tätäkään käsitystä voi kokonaan vääräksi sanoa, sillä kuten siteeraamasi Bibliasta löytyvä selitys osoittaa, kaikki synti kadottaa. Siinä mielessä ei ole suuria ja pieniä syntejä, eikä myöskään suuria ja pieniä syntisiä. Kaikki ovat pois poikenneet ja syntiä tehneet, sekä ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta Kristuksen sovitustyö yksin pelastaa.

Jos syntien eroja halutaan vielä selittää, selittäisin niitä niihin joutujasta käsin: Jumalan lapsi varjeltuu monelta pahalta, jos haluaa kilvoitella evankeliumin turvissa. Hän välttyy joutumasta pahoihin synteihin, jotka veisivät uskon sydämeltä. Evankeliumin osittain tai kokonaan hylännyt sen sijaan on vaarassa langeta mitä moninaisimpiin synteihin, vaikka olisi nimellisesti Jumalan lapsi. Häntä uhkaavat juuri ne kuolemansynnit, joiden tekopaikalta ei nousta enää edes nimellisesti Jumalan lapsena.

Nyt joku saattaa ajatella, että epäuskoisella on siis kovempi tuomio, koska hän menee kadotukseen väärästä sanastakin, kun taas Jumalan lapsi vasta törkeästä synnistä. Asia ei ole kuitenkaan näinkään, sillä epäuskoinen ensinnäkin menee kadotukseen joka tapauksessa, ilman sitä väärää sanaakin, sillä ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle (Hepr. 11:6). Hänelle tekee sinne seuraa se nimellinen Jumalan lapsi, joka eli synnin luvallisuudessa ja tyytyen pelkkään ihmisten tunnustukseen uskostaan, lankesipa hän sitten lopulta julkisesti tai ei.

Kadotukseen ei kuitenkaan joudu se armosta uskova, joka elää Jumalan tahdon mukaisesti ahkeroiden synnin jättämisessä Jeesuksen ansion turvissa. Hän uskoo ja hän pelastuu, eikä hän joudu ryöttäsynteihin eikä epäuskoon, sillä hänellä on heikkonakin Jumalan voima kaikkea syntiä vastaan. Hän perii taivaan, sillä hänen syntinsä annetaan hänelle anteeksi.

Mietin tuota kohtaa mitä tarkoittaa "salavuoteisten" kun siinä on kuitenkin erikseen mainittu huorintekijä/huoruus

1 Kor. 6:
9 Ettekö te tiedä, ettei väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäät eksykö; ei huorintekiäin, eikä epäjumalten palvelijain, eikä salavuoteisten, eikä pehmiäin, eikä miesten kanssa makaajain,
10 Eikä varasten, eikä ahnetten, eikä juomarien, eikä pilkkaajain eikä raateliain pidä Jumalan valtakuntaa perimän.
Gal. 5:
19 Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus,
20 Epäjumalain palvelus, noituus, vaino, riita, kateus, viha, torat, eripuraisuus, eriseura,
21 Pahansuomuus, murha, juopumus, ylönsyömyys ja muut senkaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niinkuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän.
Hepr. 13:
4 Aviokäsky pitää kunniallisesti kaikkein seassa pidettämän ja aviovuode saastatoinna; mutta huorintekiät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee.
Ilm. 2:
14 Mutta minulla on vähä sinua vastaan: että sinulla siellä on niitä, jotka Balaamin oppia pitävät, joka opetti Balakin antamaan pahennusta Israelin lasten edessä, epäjumalten uhria syödä ja salavuoteudessa maata.
20 Vaan minulla on vähä sinua vastaan, ettäs sallit sen vaimon Jesabelin, joka itsensä prophetaksi sanoo, opettavan ja minun palvelioitani viettelevän, salavuoteudessa makaavan ja epäjumalan uhria syövän.
21 Ja minä annoin hänelle ajan parannusta tehdä salavuoteudestansa, mutta ei hän tehnytkään.
Ilm. 21:
8 Mutta pelkureille ja uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelioille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema.

Löysinkin wikipediasta:

Salavuoteus eli naimattoman miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteyden harjoittaminen oli sakolla rangaistava rikos Suomessa vuoteen 1926 asti.[1] Prostituoidut jätettiin järjestelmällisesti lain soveltamisen ulkopuolelle.

Ruotsin vuoden 1734 lain rikoskaaren mukaan mies voitiin tuomita sakkoihin, jotka vastasivat kolmen ruistynnyrillisen verohintaa:

"Jos naimatoin mies salawuoteutta pitä naimattoman waimoihmisen canssa; maxacon mies sackoa kymmenen talaria ja waimo wijsi."
Jos molemmat tai jompikumpi olivat naimisissa, sakot olivat huomattavasti suuremmat:

"Jos naimatoin mies teke huorin naidun waimon canssa, eli naimatoin waimo-ihminen nainehen miehen canssa; tehkön sackoa se cuin nainut on, cahdexankymmendä talaria, ja naimatoin neljäkymmendä talaria."
Vuoden 1899 rikoslaissa rangaistuksia lievennettiin. 23.9.1847 huorinteko poistettiin rikoslaista. Lailla 5/2 1926 poistettiin rangaistus yksinkertaisesta salavuoteudesta ja rangaistavaksi jäi vain raskaammanlaatuinen salavuoteus, eli kun sekaantuminen on tapahtunut väärinkäyttämällä valta- tai auktoriteettisuhdetta tai naisen turvatonta tilaa.[1] Tämän jälkeen oli rangaistavaa houkutella nainen seksuaaliseen kanssakäymiseen ilman tämän "vapaata suostumusta". Prostituiduilla ei ollut lain suojaa. Huoruus eli aviorikos, josta langetettiin erittäin kovat rangaistukset, kumottiin vasta 1948.

Käsitykseni tekosyntien samansuuruisuudesta muuttui Suomi24:ssa v. 2005 käydyn keskustelun seurauksena. Ko. keskustelussa oli osallisena useita vl:ia. Ennen keskustelua ajattelin asiaa enemmän siitä näkökulmasta, että kadotus olisi kaikille sinne joutuville sama. Siten synnin suuruudella ei olisi merkitystä. Nykyisin ajattelen eri tavoin. Uskon helvetissä olevan enemmän ja vähemmän piinallisia paikkoja. Kadotettavat sielut kärsivät siellä Raamatun mukaisesti tekojensa mukaan. Enemmän ja suurempia syntejä tehnyt kärsii enemmän kuin vähemmän ja pienempiä syntejä tehnyt. Epäuskoiset eivät voi ajatella, että sama tehdä lisää suuria syntejä, koska rangaistus kuitenkin säilyy samana. Ei säily, vaan rangaistus pahenee jokaisesta synnistä, jonka kadotettava ihminen tekee.

Repolainen, jos et sekoittanut homoja ja transuja, niin ok. Lukemani ja kuulemani perusteella homot eivät useinkaan ole mitenkään toista sukupuolta muistuttavia.

Siansaparo, talkootöissä olisi ihanne, että kaikki tekisivät sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Silloin kenenkään työtaakka ei muodostuisi kohtuuttomaksi. Mitä useampi jää kokonaan pois, sitä todennäköisempää on, että joku väsyttää itsensä liiallisilla talkootöillä. Nykyisin tiedostetaan varmasti paremmin ihmisen henkisen jaksamisen rajat kuin 20-30 vuotta sitten.

Siansaparo kirjoitti:Minä uskon tämmöisesnäni Kristukseen ja turvaan hänen sovitustyöhönsä, yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden. Väliin käyn seuroissa, väliin kirkossa, kyselen asioita Raamatun ja Lutherin kirjoitusten pohjalta. Jos mua ei haluta pitää vanhoillislestadiolaisena ja halutaan tunkkasta ulos porukasta, niin siitä vaan. Silti minulla on suuri halu uskoa. Uskooni ette onneksi pysty koskemaan, ettekä ottamaan sitä minulta pois.

Juruulanko totesi joskus mielestäni hyvin asiallisesti samantyyppiseen kommenttiin: ”Ei minulla ole tarvetta kyseenalaistaa uskoasi. Totean vain sen olevan eri kuin itselläni ja poikkeavan myös siitä, miten rauhanyhdistyksillä saarnataan.” Yhdyn Juruulangon näkemykseen. Sinulla on uskosi ja minulla on uskoni. Varmaa on vain se, että meidän uskomme ei ole sama. Oikeellisuudesta voimme todeta eläkkeelle jääneen Oulun piispan tavoin: "Sittenpä nähdään."

j-prevert kirjoitti:Taavetti, OM, Jani

Kiitos vastauksista. Kiinnostavia näkökulmia ja kyllähän Luther ja aikalaiset näemmä todella noin asian olivat nähneet, että on tuollaisia kuolettavia syntejä. Liekö kyseessä sitten ollut erityisesti kirkkokuri, ja taustalla ajatus, että nuo teot ovat sellaisia, joita kukaan ei voi tehdä "vahingossa" tai hetkellsiessä heikkoudessa vaan tarvitsee vakaata harkintaa.

Nuo lainatut Raamatunohdat sen sijaan eivät niinkään suoraan tällaisesta nähdäkseni puhuneet, joten voi olla, että on silti keskiaikaista katolista ja luterilaista raamatuntulkintaa enemmänkin kuin absoluuttista oppia. Mutta minä kyllä ihan mieluusti tyydyn tähän. Toki, jos joku vielä löytää tähän hyviä kohtia Raamatusta, niin olisihan niitä mukava lukea.

En usko siinä katoliseen hapatukseen, vaikka keskiaikaa Lutherin aika olikin. Löytyy Raamatusta selkeämpiäkin kohtia, ainakin Paavalin kirjoittamana. Kyllähän synti on uskolle sellaista myrkkyä, että kun tai jos synnin mitta täyttyy, seuraa siitä hengellinen kuolema. Siitä kertovat ainakin seuraavat, Paavalin kirjeistä lainatut jakeet,

Ef. 2:1
Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden,

Ef. 2:5
Ja kuin me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt; (sillä armosta olette te autuaiksi tulleet:)

Kol. 2:13
Ja on teidät hänen kanssansa eläväksi tehnyt, kuin te synnissä kuolleet olitte, ja teidän lihanne esinahassa, ja on meille kaikki synnit anteeksi antanut.

j-prevert kirjoitti:Taavetti, OM, Jani

Kiitos vastauksista. Kiinnostavia näkökulmia ja kyllähän Luther ja aikalaiset näemmä todella noin asian olivat nähneet, että on tuollaisia kuolettavia syntejä. Liekö kyseessä sitten ollut erityisesti kirkkokuri, ja taustalla ajatus, että nuo teot ovat sellaisia, joita kukaan ei voi tehdä "vahingossa" tai hetkellsiessä heikkoudessa vaan tarvitsee vakaata harkintaa.

Nuo lainatut Raamatunohdat sen sijaan eivät niinkään suoraan tällaisesta nähdäkseni puhuneet, joten voi olla, että on silti keskiaikaista katolista ja luterilaista raamatuntulkintaa enemmänkin kuin absoluuttista oppia. Mutta minä kyllä ihan mieluusti tyydyn tähän. Toki, jos joku vielä löytää tähän hyviä kohtia Raamatusta, niin olisihan niitä mukava lukea.

Olepa hyvä. Kyllä synti vieläkin vie epäuskoon ja kadottaa, eikä raamatullinen oppi ole muuttunut siinä miksikään. Kaikki synti on yhä kadottavaa, eikä viimeisellä tuomiolla kestä olla vähääkään syntiä tunnolla. Vain Jeesuksen verellä synneistä pesty ja jo täällä armon ajassa rauhan saanut sielu kestää tuomiolla ja pääsee iankaikkiseen elämään.

Tässä keskustelun sivupolussa on otettu näkökantoja synnin suuruuteen. Ei ole väärin tarkastella syntiä tältäkään puolelta, mutta sielunautuuden kannalta on parasta ajatella syntiä ja syntisyyttä armon ja anteeksiannon puolelta, Jeesuksen sovitustyön valossa. Jumalan valtakunnan saarna ei olekaan syntien luokittelua, vaan yksinkertaista evankeliumia syntien anteeksiannoksi ja sen evankeliumin uskojien iankaikkiseksi autuudeksi. Synnissä pysyminen kadottaa, myös pienessä synnissä pysyminen, mutta suuretkin synnit annetaan jokaiselle katuvalle syntiselle anteeksi.

Markus 328 Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. [Matt. 12:31,32; Luuk. 12:10]
29 Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."

Tämän mukaan joka pilkkaa Pyhää Henkeä, tekee kuolemansynnin. On myös sellaisia ihmisiä jotka eivät enään saa tuntoa synneistänsä.

sinivuokko kirjoitti:Ensi kertaa kuulen tuosta kuolemansynnistä (kertasynti vie uskon).
En ole kuullut seurapuheissa sitä selitettävän ainakaan selvästi.

Oletteko muut kuulleet?

Armoa siellä julistetaan ja kaikkien syntien anteeksiantamusta. Voiko kuolemansyntiä saada anteeksi yleisestä saarnasta silloin kun se ei ole rikos.

Tällaista pohdintaa tuli mieleeni.

Armoa julistetaan ja armoa tuleekin julistaa, eli armo ja anteeksiantamus aina, niin uskovaisille kuin epäuskoisillekin. Myös epäuskon saa uskoa anteeksi yleisestä saarnasta, mikäli on saanut siitä tunnon, eli Jumala siitä omantunnon kautta nuhtelee ja nuhdeltu tuntee ja tunnustaa syntisyytensä.

Oikean parannuksen erottaa ennen pitkää näytellystä parannuksesta, kun oikea, todellinen sydämen parannus alkaa kantaa oikean uskon hedelmiä. Sellaisia oikean uskon hedelmiä ovat esimerkiksi maallista lakia vastaan tehtyjen rikosten sovittaminen. Opetuksessa ei kovin paljoa tulekaan puhua niistä niin sanotuista kuolemansynneistä, koska sellainen opetus vie herkästi lain omaiseen saarnaan ja jopa sieluntilaan. Tilanteen vaatiessa niistä kyllä kuuluu puhuakin, eli silloin kun synnin vapauden vaara uhkaa tai näyttäytyy.

Siitäpä päästäänkin tämän ketjun alkuun ja alkuasetelmaan, eli jossakin on vaaroja nähty, mutta varoittaminen on jäänyt jotenkin vähäiseksi. Tarkempia syitä en siihen tiedä, enkä katso hyväksi alkaa edes arvailemaan. Eiköhän siihenkin aikanaan saada lisävalaistusta jos se on tarpeen.

Kuitenkin haluan vielä korostaa, että epäusko on suurin synti, ja sitä on sanottu myös kaikkien muiden syntien äidiksi. Se äitiys tarkoittaa sitä, että epäusko saa ihmisen suostumaan ja tekemään sellaista, mistä valvova uskovainen haluaa pysyä erossa. Myös sellaista, jota monet lain valkeudessa ja sen tuomion alaiset lain sisäisestä vaatimuksesta karttavat.

Vaikka epäusko on kaikkien syntien äiti, on eräitä sellaisia syntejä, jotka jo itsessään vievät epäuskoon, jopa niin, ettei langennut sitä itse huomaakaan. Aiemmassa viestissäni mainitsin kuningas Daavidin ja sen, miten väärän himon jälkeen toteutunut huoruus vei hänen uskon ymmärryksensä hyvin lain omaiseksi. Siinä vain yksi esimerkki.

sinivuokko kirjoitti:Ensi kertaa kuulen tuosta kuolemansynnistä (kertasynti vie uskon).

Tavallaan kyse ei välttämättä ole kertasynnistä. Murhaa voi edeltää pitkä viha, syvä katkeruus ja suunnitelmien iminen ennen toteutusta. Maallisessa lainsäädännössäkin erotetaan murha ja tappo pääasiassa sen perusteella, että murhaan yleensä liittyy vakaa suunnitelmallisuus. Tappo tehdään aina "pikaistuksissa". Samoin huoruutta voi edeltää hekumointia, ajatushuoruuden luvallisuutta ja pitkä suunnittelu ennen toteutusta. Jumalanpilkkaa voi edeltää monenlaista Jumalasta luopumista ajatuksissa ja teoissa. Näillä haluan sanoa, että myös "kuolemansynti"-käsityksen mukaan synti on ensisijaisesti sydämen luopumista Jumalasta. Ensin tulevat ajatukset, joille ihminen ei sinällään voi mitään. Et voi estää pääskyä lentämästä pääsi yli, mutta voit estää sitä tekemästä pesää päähäsi. Niin on synninkin laita. Jos syntiä ei pane pois, käy niin kuin Jaakob synnin salakavalaa prosessia kuvaa: "Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman." (Jaak. 1:14-15.)

En usko, että hengellisen kuoleman "sellaisenaan" aiheuttavista synneistä voi ia mitään yksityiskohtaista luetteloa. Pienikin synti aiheuttaa hengellisen kuoleman, jos siitä tulee luvallista. Ja aivan kuten Jani kirjoitti, suurenkin synnin aidosti katuva saa anteeksi.

Ajattelen, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on sen luokan synti, ettei siihen langeta hetken mielijohteesta. Taustalla on varmasti pitkä suunnittelu ja ajatuksissa tapahtunut luopuminen Jumalan tahdosta ennen varsinaista toteutusta. Siksi olenkin usein kirjoittanut, että pedofiilin usko menee viimeistään teon toteutuksen hetkellä. Vaikka pedofilia on suuri synti, sen saa anteeksi ihan yhtä helposti kuin pienetkin synnit. Parannus on mielenmuutos, jota seuraa muutos myös elämässä. Augsburgin tunnustuksessa todetaan:

"XII Parannus
Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen. Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta. Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augst ... l#Parannus

sinivuokko kirjoitti:Armoa siellä julistetaan ja kaikkien syntien anteeksiantamusta. Voiko kuolemansyntiä saada anteeksi yleisestä saarnasta silloin kun se ei ole rikos.

Kuolemansynnin voi saada anteeksi Pyhän Hengen kautta saarnatusta yleisestä saarnasta silloinkin, kun se on rikos. Rikoksen sovittaminen maallisen oikeuden edessä on eri asia kuin hengellinen anteeksianto. Ristin ryöväri sai totaalisen syntien anteeksiantamuksen itseltään elämän Herralta Jeesukselta. Silti hän kärsi maallisen oikeuden hänelle langettaman kuolemantuomion loppuun. Hengellinen anteeksianto ei siis vapauta rikokselle tulevasta maallisesta rangaistuksesta. Mutta rikoksen tehneen, Pyhän Hengen kautta saarnatun evankeliumin vastaanottaneen ihmisen synnit eivät ole anteeksi vasta sitten, kun hän kärsinyt tuomionsa. Synnit saadaan anteeksi silloin, kun ne elävästä evankeliumista uskotaan anteeksi. Rikoksen sovittaminen on uskovaiselle uskosta seuraava hedelmä, ei hyvitysteko armon ansaitsemiseksi.

Kuitenkin salarippiä (ja asian laajuuden sitä vaatiessa julkirippiäkin) tulee käyttää. Rippiä ei tule käyttää siksi, että se olisi pakollista, vaan koska synnin tunnustamista seuraava synninpäästö tarjoaa omilletunnoille suunnattoman lohdutuksen. Vl-kristillisyydessä onkin opetettu aina, että ainakin tuntoa vaivaavat nimelliset synnit olisi hyvä tunnustaa rippi-isälle tai -äidille.

j-prevert kirjoitti:Liekö - - taustalla ajatus, että nuo teot ovat sellaisia, joita kukaan ei voi tehdä "vahingossa" tai hetkellsiessä heikkoudessa vaan tarvitsee vakaata harkintaa.

Noin arvelisin asian olevan.

j-prevert kirjoitti:Nuo lainatut Raamatunohdat sen sijaan eivät niinkään suoraan tällaisesta nähdäkseni puhuneet, joten voi olla, että on silti keskiaikaista katolista ja luterilaista raamatuntulkintaa enemmänkin kuin absoluuttista oppia.

Keskiajan katsotaan yleensä loppuneen viimeistään 1500-luvun alussa. Yhä jatkuva "uusi aika" alkoi Lutherin elinaikana eli kirjapainotaidon (Euroopassa) keksimisen aikana. Lizeliuksen kirkkoraamattu on vuodelta 1776 eli valistuksen ajalta.

j-prevert kirjoitti:Taavetti, kiitos vastauksesta. Tämä on niitä alueita, joita en hyvin tunne. Mutta aloin miettiä, että tuo "kuolemansynti" -opetus on käsittääkseni enemmänkin katolista kuin luterilaista oppia. Ja minä olen ymmärtänyt, että Luther sinänsä vastusti sitä. Jos tuollaisia Lutherin imia kuolemansyntilistoja oikeasti on olemassa, niin olisi kyllä kiintoisaa lukea ne asiayhteydessään.

Koetin minäkin niitä googlailla, mutta ei sattunut haaviin. Sen sijaan löysin mm oheisen artikkelin http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansynti#cite_note-4 , jossa kerrotaan katolisesta kuolemansynti-opista. Ainakin sen mukaan heilläkään kuolemansyntiin lankeaminen ei sinänsä ole varma tae epäuskosta, vaan on lankeemus, johon katoliset tarjoavat, ihan kuin mekin, rippiä. Asiaa on purettu tunnustuskirjoissa myös: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/puolustus/XIIr.html


Minusta tuntuu, että esittämäsi opetus siitä, että tietyt synnit ovat sellaisia, että niitä voi tehdä vain epäuskossa on kumminkin luterilaisen opin vastainen. Ja, vaikket varmaan sitä tarkoittanutkaan, johtaisi se siihen, että todellisuudessa jouduttaisiin imaan listat ns vakavista synneistä, jolloin näin käy. Ja vähemmän vakavista, jolloin näin ei käy. Eli jouduttaisiin palaamaan tässä katoliseen oppiin. Olennaistahan on kumminkin, että synti on sydämen luopumista Jumalasta, ei niinkään mikään yksittäinen teko.


Mutta jos/kun joku on asiaan syvemmin perehtynyt, niin olisi mukava kuulla näkemyksiä.

Muistamme Kuningas Davidin joka lankesi huoruuden ja murhan syntiin.

David oli niin syvällä synnissä, että natanin piti sanoa hänelle suoraan: Sinä olet se mies. Kyllä raskaat tekosynnit vievät uskon kerralla. Oikeastaan Hengen valot sammuvat silloin, kun synti tulee viettelyksenä sydämeen ja ihminen mieltyy syntiin. Himo synnyttää synnin ja synti kuoleman.

On murheellista miten joskus sielunvihollinen saa pettää uskovaisen niin, ettei hän ymmärrä mitä tarkoittaa kilvoitus. Evankeliumi ei ole synnin peite, vaan se on voima taisteluun syntiä vastaan.

Evankeliumista tulee synnin peite silloin, kun eletään synnin koukussa. Lihallisia himoja ei ristiin naulita vaan eletään salaisissa syntimieltymyksissä. Pyhä henki ei asu saastaisessa sydämessä Napanuora syntiin on katkaistava kerralla, ei vähin erin.

Kun Jumalan henki parannuksessa saa osoittaa synnin synniksi tulee siitä voima taisteluun. Mutta , jos parannusta tehdään tiedolla, että uskovaiset tekevät niin, ei se tule voimaksi. Synnistä pitää olla vilpitön tunto, että minä en voi näin uskon elämääni jatkaa, sillä se on väärin Jumalan edessä.
Jaetulla sydämellä eläminen vie vapauden ilon ja lopulta ihminen paatuu tilaansa. Synti on vaarallista seuraa.

Me uskovaiset emme voi vaelluksellamme ja taistelullamme syntiä vastaan kehua, sillä se on Jumalan voima meissä , joka vaikuttaa kuuliaisuuden. Rukoilla voimme taivaan Isältä varjelusta ja voimia matkan tekoon. Isä varjelee valvovat ja kuuliaiset lapsensa.

Meiliaikku kirjoitti:

j-prevert kirjoitti:Taavetti, kiitos vastauksesta. Tämä on niitä alueita, joita en hyvin tunne. Mutta aloin miettiä, että tuo "kuolemansynti" -opetus on käsittääkseni enemmänkin katolista kuin luterilaista oppia. Ja minä olen ymmärtänyt, että Luther sinänsä vastusti sitä. Jos tuollaisia Lutherin imia kuolemansyntilistoja oikeasti on olemassa, niin olisi kyllä kiintoisaa lukea ne asiayhteydessään.

Koetin minäkin niitä googlailla, mutta ei sattunut haaviin. Sen sijaan löysin mm oheisen artikkelin http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemansynti#cite_note-4 , jossa kerrotaan katolisesta kuolemansynti-opista. Ainakin sen mukaan heilläkään kuolemansyntiin lankeaminen ei sinänsä ole varma tae epäuskosta, vaan on lankeemus, johon katoliset tarjoavat, ihan kuin mekin, rippiä. Asiaa on purettu tunnustuskirjoissa myös: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/puolustus/XIIr.html


Minusta tuntuu, että esittämäsi opetus siitä, että tietyt synnit ovat sellaisia, että niitä voi tehdä vain epäuskossa on kumminkin luterilaisen opin vastainen. Ja, vaikket varmaan sitä tarkoittanutkaan, johtaisi se siihen, että todellisuudessa jouduttaisiin imaan listat ns vakavista synneistä, jolloin näin käy. Ja vähemmän vakavista, jolloin näin ei käy. Eli jouduttaisiin palaamaan tässä katoliseen oppiin. Olennaistahan on kumminkin, että synti on sydämen luopumista Jumalasta, ei niinkään mikään yksittäinen teko.


Mutta jos/kun joku on asiaan syvemmin perehtynyt, niin olisi mukava kuulla näkemyksiä.

Muistamme Kuningas Davidin joka lankesi huoruuden ja murhan syntiin.

David oli niin syvällä synnissä, että natanin piti sanoa hänelle suoraan: Sinä olet se mies. Kyllä raskaat tekosynnit vievät uskon kerralla. Oikeastaan Hengen valot sammuvat silloin, kun synti tulee viettelyksenä sydämeen ja ihminen mieltyy syntiin. Himo synnyttää synnin ja synti kuoleman.

On murheellista miten joskus sielunvihollinen saa pettää uskovaisen niin, ettei hän ymmärrä mitä tarkoittaa kilvoitus. Evankeliumi ei ole synnin peite, vaan se on voima taisteluun syntiä vastaan.

Evankeliumista tulee synnin peite silloin, kun eletään synnin koukussa. Lihallisia himoja ei ristiin naulita vaan eletään salaisissa syntimieltymyksissä. Pyhä henki ei asu saastaisessa sydämessä Napanuora syntiin on katkaistava kerralla, ei vähin erin.

Kun Jumalan henki parannuksessa saa osoittaa synnin synniksi tulee siitä voima taisteluun. Mutta , jos parannusta tehdään tiedolla, että uskovaiset tekevät niin, ei se tule voimaksi. Synnistä pitää olla vilpitön tunto, että minä en voi näin uskon elämääni jatkaa, sillä se on väärin Jumalan edessä.
Jaetulla sydämellä eläminen vie vapauden ilon ja lopulta ihminen paatuu tilaansa. Synti on vaarallista seuraa.

Me uskovaiset emme voi vaelluksellamme ja taistelullamme syntiä vastaan kehua, sillä se on Jumalan voima meissä , joka vaikuttaa kuuliaisuuden. Rukoilla voimme taivaan Isältä varjelusta ja voimia matkan tekoon. Isä varjelee valvovat ja kuuliaiset lapsensa.

Jk. Kyllä uskovainen olisi jo aika syvälle epäuskon suohon vajonnut, jos syntilistoja seuraten uskotaan.

Nimittäin nämä listat on kirjoitettu sydämeemme,Pyhä henki meissä valvoo ja neuvoo. Me omilla voimillamme emme pysty välttämään yhtäkään lankeemusta ilman Pyhän hengen neuvoa ja kuulisuutta Hänelle.

Jumalan Henki meissä ja seurakunnassa vaikuttaa sen , että me Jumalan sanalle kuuliaisena vaellamme Hänen tahtonsa mukaisesti.

Heprealaiskirjeesta:

Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. 15 Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. 16 Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. 17 Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.