VL-FOORUMI

Mitä ajatuksia herättää Mari Leppäsen valinta piispaksi? Kyseessä on siis palstan aiheeseen liittyen vl-taustainen nainen, joka profiloituu mm. samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen kannattajana.

Jatkoa papin virkaan ja tulee väistämättä mieleen että naiseus ollut se valttikortti niinkuin pääministerillämmekin että ohitti sen miesehdokkaan tuohon piispan virkaan

Varmasti naiseus oli valttikortti ja tässä tapauksessa varmaan myös ulkonäkö. Liberaalius lienee myös ollut valttikortti.

Oliko se valttikortti, että Leppänen on vuosien saatossa arvostellut vanhoillislestadiolaisuutta? Nyt hän vaikutti pyrkivän asettelemaan sanansa taiten, kuten tietysti asemaan kuuluukin. Pohdin asiaa, kun minusta on aina tuntunut, että vanhoillislestadiolaisuutta saisi arvostella jotenkin vapaammin kuin muita vakaumuksia.

Mielenkiintoinen teema oli suhtautuminen joogaan. Vastaehdokas suhtautui joogaan pidättyvästi, Leppänen ilmaisi sen kuuluvan kirkon toimintaan. Olen pohdiskellut, että kun pidän naispappeutta ja homoliittoja Raamatun vastaisina, niin pitäisikö minun sitten pelätä joogaa tämän jakolinjan mukaisesti?

Itselläni ei ole joogaa vastaan mitään, mikäli joogaa harjoitetaan kehon ja mielen kuntouttamiseksi ja ylläpitämiseksi vailla liitäntöjä hindulaisuuteen tai muihin itämaisiin uskontoihin. Joogaamisesta tulee epäjumalanpalvelusta, mikäli siihen liittyy itämaisia uskonnollisia elementtejä.

Toisaalta en näe joogaamisen liittyvän mitenkään kristinuskoon. Tietojeni mukaan kristinuskon harjoittamiseen on kuulunut ruumiillisena harjoituksena paasto iät ja ajat, mutta ei jooga. En ainakaan tiedä Raamatusta joogaamiseen viittaavia kohtia.

Mari Leppänen jätti vanhoillislestadiolaisuuden käsitykseni mukaan aikoinaan pääasiassa sen vuoksi, ettei hänen päätöstään opiskella ja hakeutua papiksi hyväksytty vanhoillislestadiolaisuudessa. En ole perehtynyt, miten hän itse perustelee naispappeutta.

Yleisemmin naispappeutta puoltavissa kannanotoissa on usein vedottu siihen, että naispappeuden torjuminen liittyisi 1900-luvun jälkipuoliskoa edeltävään ihmiskuvaan, eikä niinkään Raamatun sanaan. Esim. ex-arkkipiispa Jukka Paarma perusteli joskus hyväksyvän kantansa siten. Raamatun sanan aiheesta vedotaan liittyvän tähän "vanhentuneeseen ihmiskuvaan".

Ko. perustelu sivuuttaa sen tosiseikan, että kristinusko levisi aikoinaan Rooman valtakunnassa alueille, joissa muiden uskontojen keskuudessa naispappeus oli arkipäivää. Esim. Vestan papittaret olivat merkittävässä asemassa esikristillisessä Rooman valtakunnassa, jolloin kristittyjä marttyyrejä vielä syötettiin leijonille Colosseumilla.

Mikä on se ratkaiseva ero, minkä vuoksi naispappeus pitäisi hyväksyä nykyisin yhteiskunnallisen ilmapiirin salliessa sen, kun alkukristityt eivät sitä hyväksyneet sallivasta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä huolimatta?

Kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti: lopun ajalle on luvattu lähin väkevää eksytystä, antikristuksia, vääriä profeettoja jne. Eli ei missään tapauksessa parempaa tai puhtaampaa kristillistä oppia.

mies kirjoitti:Kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti: lopun ajalle on luvattu lähin väkevää eksytystä, antikristuksia, vääriä profeettoja jne. Eli ei missään tapauksessa parempaa tai puhtaampaa kristillistä oppia.

No, kyllä paavi on meitä vielä Leppästä enemmän vainonnut, toistaiseksi. Tilanne paavi-Leppänen 10-1.

Leppänen ei ollut enää sisällä papiksi mennessään, joskus harmittaa kun hänestä puhutaan "ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naispappina". Vanhoillislestadiolainen nainen ei voi olla pappi, joten Leppänen ei ollut vanhoillislestadiolainen papiksi alkaessaan. Median pitäisi puhua "vanhoillislestadiolaisuuteen aiemmin kuuluneesta naisesta, joka ryhtyi papiksi."

Homoseksuaaliset suhteet olivat Rooman aikaan hyvin tyypillinen ja yleisesti hyväksytty ilmiö ennen kuin Konstantinus Suuri 300-luvulla j.Kr. teki kristinuskosta valtionuskonnon. Ihan epätavanomaisia eivät olleet esim. pederastiset suhteet. Kristinuskon kielteinen suhtautuminen homosuhteisiin vei julkisen hyväksynnän pederastialta ja johti ko. ilmiön häviämiseen.

Kumpaa lähempänä nykypäivän liberaaliteologia on: alkukristillisen ajan Rooman naispappeuden ja homosuhteet hyväksyviä pakanauskontoja vai ko. ilmiöt tuominnutta alkukristillisyyttä?

nuusku kirjoitti:Leppänen ei ollut enää sisällä papiksi mennessään, joskus harmittaa kun hänestä puhutaan "ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naispappina".

Raamattuhan sanoo, että "he valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa." Nyt he puhuvat sitäkin, että elävässä kristillisyydessä olisi ollut naispappi. Loputtomat ovat sielunvihollisen konstit.

Kieltämättä Leppänen sekä hänen veljensä ovat tehneet paljon pahaa elävälle kristillisyydelle. Saihan se Anttikin olla pitkään eksyttämässä puhujan paikalla, ennenkuin laitettiin pois.

Kuuntelin kerran mainitun herran katkeransävyistä puhetta Helsingin rauhanyhdistyksellä ja ihmettelin mielessäni, miksi hänen annetaan saarnata. Eipä mennytkään kauan, kun hänen saarnansa siellä loppuivat. Taisi viedä monta perässään.

O.M kirjoitti:Mikä on se ratkaiseva ero, minkä vuoksi naispappeus pitäisi hyväksyä nykyisin yhteiskunnallisen ilmapiirin salliessa sen, kun alkukristityt eivät sitä hyväksyneet sallivasta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä huolimatta?

Hyvä kysymys. Aikamme liberaalit, niin maalliset kuin myös hengelliset, vetoavat yleensä juuri tähän "eroon" meidän aikamme ja menneen ajan välillä etsiessään lupaa synnille. Jos he tuntisivat Jumalan sanan ja vielä jopa uskoisivat sen, heidän silmänsä aukenisivat näkemään, että maailman meno on aina ollut sama.

Naispappeus on synti, vieläpä julkisynti. Sitä kannattava tekee syntiä, ja sen hyväksyvä hyväksyy synnin. On kuitenkin toinen asia suostua elämään sen kanssa, että naispappeja on olemassa, monilla jopa työtovereina, tai että ristiäisiin on tarjolla vain naispappi. Jumalan lapsi olkoon vapaa sellaisissa tapauksissa, koska hän ei voi vaikuttaa niihin, mutta pitäköön mielessä, että naispappeus on synti ja pysyy syntinä.

Kirkkomme jumalanpalveluskaavassa on synninpäästö. Kun sen lausuu joku kirkon tunnustuksessa pitäytyvä miespappi, olkoon hän sitten sydämen kristitty tai ei, saan ainakin minä siitä vahvistusta uskolleni, koska ne sanat ovat raamatusta ja lausuttu raamatunmukaisen pappisviran hoitajan suulla ja ainakin muistuttavat siitä, että minunkin syntini on sovitettu. Vertaisin tällaisen julistuksen merkitystä lähinnä raamatun lukemiseen; eihän sen sanoma ole lukijastaan kiinni, vaikka se ei itsessään ketään vanhurskautakaan. Mutta kun raamattua lukee ja yrittää selittää yli seurakunnan sellainen, jolta samainen kirja sen nimenomaisesti kieltää, hän tekee julkisyntiä, ja minä en halua katsella enkä kuunnella sellaista. Synninpäästö julkisynnintekijän julistamana on pelkkää sanahelinää.

Jani_S kirjoitti:Kuuntelin kerran mainitun herran katkeransävyistä puhetta Helsingin rauhanyhdistyksellä ja ihmettelin mielessäni, miksi hänen annetaan saarnata. Eipä mennytkään kauan, kun hänen saarnansa siellä loppuivat. Taisi viedä monta perässään.

Poistin oman Anttia koskevan kommenttini, koska kuulin hänen mahdollisesti tehneen parannuksen asioistansa tai ainakin niitä anteeksi pyytäneen.

Jani_S kirjoitti:

O.M kirjoitti:Mikä on se ratkaiseva ero, minkä vuoksi naispappeus pitäisi hyväksyä nykyisin yhteiskunnallisen ilmapiirin salliessa sen, kun alkukristityt eivät sitä hyväksyneet sallivasta yhteiskunnallisesta ilmapiiristä huolimatta?

Hyvä kysymys. Aikamme liberaalit, niin maalliset kuin myös hengelliset, vetoavat yleensä juuri tähän "eroon" meidän aikamme ja menneen ajan välillä etsiessään lupaa synnille.

Tästä tullaan siihen, että liberaaliteologiassa taakse jätetty "vanhentunut ihmiskuva" onkin itse asiassa kristinuskon synnyttämä ihmiskuva, jonka pakanat kokivat vääräksi kristinuskon alkuaikoina.

Jani_S kirjoitti:Kirkkomme jumalanpalveluskaavassa on synninpäästö. Kun sen lausuu joku kirkon tunnustuksessa pitäytyvä miespappi, olkoon hän sitten sydämen kristitty tai ei, saan ainakin minä siitä vahvistusta uskolleni, koska ne sanat ovat raamatusta ja lausuttu raamatunmukaisen pappisviran hoitajan suulla ja ainakin muistuttavat siitä, että minunkin syntini on sovitettu. Vertaisin tällaisen julistuksen merkitystä lähinnä raamatun lukemiseen; eihän sen sanoma ole lukijastaan kiinni, vaikka se ei itsessään ketään vanhurskautakaan. Mutta kun raamattua lukee ja yrittää selittää yli seurakunnan sellainen, jolta samainen kirja sen nimenomaisesti kieltää, hän tekee julkisyntiä, ja minä en halua katsella enkä kuunnella sellaista. Synninpäästö julkisynnintekijän julistamana on pelkkää sanahelinää.

Tätä en näe ihan noin yksioikoisesti. Vaikka naispappeus (ns. erityinen saarnavirka) on Raamatun vastaista, naispapin julistaman synninpäästön vaikutus uskovaisessa ihmisessä riippuu siitä, mihin sanankuulijan huomio kiinnittyy. Jos huomio kiinnittyy synninpäästössä luvattuun syntien anteeksiantamukseen, voi synninpäästö vahvistaa uskoa naispapinkin lausumana. Jos sanankuulijan huomio kiinnittyy siihen, että synninpäästön julistaa henkilö, jolla ei Raamatun mukaan ole oikeutta toimia pappina, synninpäästöllä tuskin on uskoa vahvistavaa vaikutusta.

Naispapin julistama synninpäästö ei tietenkään voi vaikuttaa elävää uskoa epäuskoisessa sanankuulijassa, koska synninpäästöstä puuttuu Pyhän Hengen eläväksi tekevä voima. Näin on asian laita myös epäuskoisen miespapin julistaman synninpäästön kohdalla.

nuusku kirjoitti:Poistin oman Anttia koskevan kommenttini, koska kuulin hänen mahdollisesti tehneen parannuksen asioistansa tai ainakin niitä anteeksi pyytäneen.

Minkähän sortin parannuksen hän lienee tehnyt? Ei tietääkseni ainakaan sen seurakunnan edessä, jolle hän puhui niin lihallisesti.

Miten mahtaa häneltä onnistua nyt Yhdysvaltojen asioiden paneminen järjestykseen, kun ei onnistunut pienessä joukossa tekemään muuta kuin kylvämään eripuraa? Ei onnistunut tuomaan rauhaa Jerusalemista pienenpienelle joukolle Helsinkiin, mutta yrittää sitä nyt Helsingistä valtavaan maahan.

O.M kirjoitti:Jos huomio kiinnittyy synninpäästössä luvattuun syntien anteeksiantamukseen, voi synninpäästö vahvistaa uskoa naispapinkin lausumana.

Missä kulkee raja, jonka jälkeen Jumalan sanan julistajan ominaisuudet alkavat vaikuttaa hänen julistuksensa uskottavuuteen? Minulle on nimittäin ehtinyt jopa itse sielunvihollinen saarnata evankeliumia, ja niin inhimillisellä ja aikamme lähimmäisenrakkautta tihkuvalla tavalla, että "eihän tuo mikään synti ole, ja jos sattuisi (joidenkin vanhanaikaisten tiukkapipojen mielestä) olemaankin, niin voithan uskoa sen saman tien anteeksi, koska Jeesus on senkin sovittanut". Pitäisikö sekin kaunopuheinen saarna uskoa?

Jani_S kirjoitti:

O.M kirjoitti:Jos huomio kiinnittyy synninpäästössä luvattuun syntien anteeksiantamukseen, voi synninpäästö vahvistaa uskoa naispapinkin lausumana.

Missä kulkee raja, jonka jälkeen Jumalan sanan julistajan ominaisuudet alkavat vaikuttaa hänen julistuksensa uskottavuuteen?

Sanoma ratkaisee. Minusta nainen pappina kyseenalaistaa enemmän julistajan uskottavuutta kuin synninpäästön julistuksen uskottavuutta. Jos naispappi puhuu saarnassaan lähimmäisen kanssa olemisesta unohtaen mainita Jumalan ja Jeesuksen, kuten usein vaikuttaakin tapahtuvan, niin silloin on julistuksessakin vikaa. Ei välttämättä ole mitään suoranaisesti väärää, mutta kristillisen sanoman ydin on unohtunut.

Jani_S kirjoitti:Minulle on nimittäin ehtinyt jopa itse sielunvihollinen saarnata evankeliumia, ja niin inhimillisellä ja aikamme lähimmäisenrakkautta tihkuvalla tavalla, että "eihän tuo mikään synti ole, ja jos sattuisi (joidenkin vanhanaikaisten tiukkapipojen mielestä) olemaankin, niin voithan uskoa sen saman tien anteeksi, koska Jeesus on senkin sovittanut". Pitäisikö sekin kaunopuheinen saarna uskoa?

Tuossa (varmaan kaikille tutussa) sielunvihollisen "evankeliumissa" itse sanoma onkin väärä. Synnit voi uskoa anteeksi, mutta ei luvallisiksi. Jeesus ei tuominnut syntistä naista, mutta ei myöskään kehottanut jatkamaan samaan malliin, vaan kehotti olemaan tekemättä enää syntiä.

Itse kerran soitin uskovaiselle papille, joka toimii Lievestuoreella kappalaisena siis kuuluu Laukaan seurakuntaan että voiko jumalanpalveluksessa yleisen synnintunnustuksen jälkeen julistettu synninpäästö ;tämän synninpäästön julistan sinulle Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen , että voiko sen uskoa samalla lailla anteeksiantamuksen evankeliumina kuin seuroissa saarnaamme sen, että saa uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä ,kun sen lausuu uskovainen pappi tuon synnin päästönä hän vastasi että ei se ole sanamuodosta kiinni koska se on Hengen virka.

vanamo.n kirjoitti:ei se ole sanamuodosta kiinni koska se on Hengen virka.

Yhdyn ko. näkemykseen. Väärinkäsitysten välttämiseksi yritän samalla korostaa, että en aiemmissa viesteissänikään yrittänyt kirjoittaa ns. sanan pyhitysoppia. Pointsini asiassa on se, että uskovainen ihminen voi uskoa syntinsä olevan anteeksi joka hetki ja siten myös hengetön synninpäästö voi muistuttaa Jumalan armosta.

Nyt on Mari Leppänen Turun piispa. Tullaankohan hänet näkemään tulevaisuudessa ensimmäisenä naisarkkipiispana?

Ennen pappisvihkimystään Mari Leppänen oli paljon julkisuudessa oman herätysliikkeensä opetukset ja opit kielteisessä valossa esittävänä vl-naisena. Hänen ulostulonsa herättivät vl:ten keskuudessa laajaa pahennusta. Onko mahdollista, että Leppänen piispana pyrkisi vaikeuttamaan vl:ten toimintaa kirkon jäseninä?

Tässä on kohtuullisen tuore artikkeli aiheesta, ilmestynyt 31.12.2020: https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-s ... 11409.html

"Turun tuore piispa, Mari Leppänen, 42, tietää, miltä tuntuu joutua ulosrajatuksi omasta joukosta. Kun hänet vuonna 2012 vihittiin papiksi ensimmäisenä vanhoillislestadiolaisena naisena, hänet erotettiin liikkeestä. Liikkeen valtavirta ei hyväksy naispappeutta."

Erotettiinko vai erosiko? Itse näkisin, että Leppänen valinnallaan erosi itse, tai pakotti valinnallaan vl-liikkeen ottamaan ilmeisen vastentahtoisesti kantaa asiaan. Taustahan oli sellainen, että Leppänen oli useita vuosia julkisuudessa esittäen vl-liikkeen oppeja ja opetuksia negatiivisessa valossa. Sitten hän ilmoitti hakeutuvansa papiksi vastoin vl-liikkeen opetusta. Hän ajoi tilanteensa tietoisesti pisteeseen, jossa vl-liike oli pakotettu ottamaan kantaa, voidaanko pappisvihkimyksen vastoin Raamattua ottavaa naista pitää uskovaisena merkityksessä, jossa asia vanhoillislestadiolaisuudessa ymmärretään. Koska ei voida, asiaan oli pakko ottaa kantaa, vaikka asian käsittelyyn osallistumaan joutuneet eivät todellakaan olisi siihen halunneet osallistua julkisen pyörityksen ja panettelun vuoksi. Leppäsen pappisvihkimys sai silloin huomattavaa medianäkyvyyttä, ehkä jopa enemmän kuin piispavihkimys nyt. Leppänen esitettiin sanomalehtiartikkeleissa uudistajasankarina ja vl-liike taantumuksellisena liikkeenä, ja artikkeleissa puhuttiin avoimesti "hengellisestä väkivallasta". Ketkä sen kohteena tosiasiassa olivat, Leppäset vai vanhoillislestadiolaiset? Minusta ei ole rehtiä, että Leppänen esittää itsensä "uhrina" asiassa. Hän on vahva ihminen, tehnyt vahvan ihmisen vahvoine näkemyksineeen vahvat ratkaisunsa, ja sen palkintona on nyt piispa.

"– Jokainen ihminen toivoo, että on rakastettu ja hyväksytty omassa elämänpiirissään. Ihmisen syvin kauhu on, kun tulee rajatuksi ulos. Kun se toteutuu, on aika yksinäinen."

Tuossa on toisaalta inhimillinen puoli asiassa. Varmasti oman uskonyhteisön kanssa erimielisyyksiin joutuminen on surullista ja jopa kauhistuttavaa riippumatta siitä, mikä oma osuus asiassa on ollut.

Nostaisin samalla tarkasteluun toisen näkökulman ulos rajaamisen kokemuksista, nimittäin ulos rajaamiseen ilmiöistä, joita kutsuisin nimellä "tavallinen suomalaisuus" tai nykyajan ihmisten käsitys asiasta nimeltä "hyvä ihmisyys" . Aika moni vl törmää pahan puhumiseen omasta uskostaan. Hyvänä esimerkkinä on juuri se vuosi, jolloin Leppänen otti pappisvihkimyksen. Työkaveri oli takanapäin panetellut uskonyhteisöäni pf-uutisten ja Leppästen erottamisen/eroamisen vuoksi. Suhde ko. työkaveriin oli jonkin aikaa jännitteinen sen vuoksi, korjaantui kyllä myöhemmin.

Ulos sulkeminen ei rajoitu tuollaiseen yhteen asiaan. Esim. lapsiluvusta voi kuulla naljailevia, hämmästeleviä, paheksuvia tai muutoin ulos sulkevia kommentteja niin vl-perheen vanhempi kuin lapsikin. Sosiaalityöntekijä voi opastaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunutta vl-äitiä, että lapsia pitäisi "tehdä" vain niin paljon kuin jaksaa. Vl-lapsi voi kuulla isänsä olevan "suursiitossonni". Vl-lapselta voidaan kysyä kymmeniä kertoja saman TV-ohjelman katsomisesta tietäen, ettei lapsen kotona ole televisiota. Järkyttävän moni on "lestana" kokenut joutumisen koulukiusatuksi, ivatuksi, hakatuksi, nöyryytetyksi ja erilaisen ulos sulkemisen kohteeksi. Itselläni on aina ollut tunne, että "lestojen" katsotaan ansainneen kohtelunsa muut pois sulkevan seurakuntaoppinsa vuoksi. Tämän ns. maailman pilkan vl:ten oletetaan kestävän yhteisönsä tuella. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että kaikilla uskovaisilla olisi ystäviä myöskään uskovaisten keskuudessa, ja sellainen on todellista yksinäisyyttä.

Toisaalta olen lukenut erityisesti vl-liikettä julkisuudessa arvostelleiden vl-taustaisten henkilöiden kertoneen, etteivät ole koskaan itse kokeneet syrjivää kohtelua vl-vakaumuksestaan johtuen. En kuitenkaan osaa sanoa, liittyykö tämä Mari Leppäseen mitenkään.