Nimimerkillä vai nimellä?

Tutustuminen palstaan ja toisiimme sekä hiljaisten nimimerkkien etsinnät.

Nimimerkillä vai nimellä?

ViestiKirjoittaja teepee? » 21 Heinä 2008, 22:13

Taavetti kirjoitti:Olen jotenkin vasten tahtoisesti ottanut tämän foorumin ylläpitäjän tehtävän hoitaakseni noin kolme vuotta sitten, monen kaltaista tuulta ja tuiskua olen tässä kohdannut. Tähän asti olen sellaista jotenkin jaksanut ottaa vastaan, mutta päivällä metsässä työtä tehdessäni alkoi tuntua, että vähintään pitkän loman tarpeessa taidan olla. Olisiko Paulus valmis ottamaan tehtävän vastaan, tai joku muu, olisin ilomielin valmis tästä luopumaan, kun vain jollekin voisin viestikapulan antaa, tai sitten suljetaan foorumi tykkänään. Ei tunnu lainkaan mukavalta jatkuvasti olla ainakaan Suomi 24 törkypalstan kirjoittajien sylkykuppina.


Ymmärrettäviä tuntemuksia. Anonymiteetti laskee keskustelun tasoa, kärjistää argumentaatiota ja luo kiistoja. Erityisesti se näyttäytyy joillakin palstoilla (kuten s24), mutta myös laatupalstoilla sama ilmiö näkyy. Verratkaapa vaikka Hesarin huippulaadukasta mielipidepalstaa (kirjoitetaan nimellä) Hesarin heikkotasoiseen keskustelupalstaan (kirjoitetaan nimimerkillä). Ja suoraan sanottuna se näkyy myös näiden meikäläispalstojen keskusteluissa.

Alan pikku hiljaa taipua Julkisen sanan neuvoston Hyvärisen näkemyksille siitä, että nettikeskustelu tulisi käydä oikealla nimellä.

Ymmärrän tosin hyvin, että aika moni meistä ei haluaisi, että kun vaikkapa työkaverit tai rekrytointikonsultit googlettavat nimeämme, niin hakutuloksena on 107 viestiä VL foorumilla tai - vielä pahempaa - s24.ssä...
teepee?
 

ViestiKirjoittaja Bono » 21 Heinä 2008, 22:22

Itse ilmoitin mahdollisimman pian ensimmäisten viestieni jälkeen moderaattorille (Taavetille) oikean nimeni yksityisviestillä, mitä jotkut saattavat ihmetelläkin. Ovatko muut tehneet näin? Ei kai sitä voi keltään edellyttään, mutta toivon sen jonkinlaista luottamusta herättävän, kun luottamuksella itsensä esittelee.
Torvi-blogin kirjoittaja.
Bono
vakiintunut
 
Viestit: 110
Liittynyt: 26 Touko 2008, 17:26

ViestiKirjoittaja teepee » 21 Heinä 2008, 22:26

Mutta jatkanpa vielä kysymyksellä, joka äkkiseltään vaikuttaa triviaalilta, mutta ei ehkä sitä olekaan.

Miksi me kaikki kirjoitamme täällä anonyymeinä?

Häpeämmekö niin paljon uskoamme vai mitä me pelkäämme? Jos tämä olisi Stalinin Neuvostoliitto tai vaikka nyky-Vietnam, joissa uskon asioista puhumiseen liittyy aito hengen tai vapauden riski, niin asian ymmärtää. Mutta miksi me täällä, tämän päivän Suomessa emme seiso rehdisti omalla nimellämme kirjoituksiemme takana?
teepee
 

ViestiKirjoittaja näre » 21 Heinä 2008, 23:03

teepee kirjoitti:Miksi me kaikki kirjoitamme täällä anonyymeinä?

Vai kirjoitammeko? Palstalla ei taida kukaan avoimesti -ymmärrettävistä syistä- kirjoitella omalla nimellään, mutta yksityisissä viesteissä ja/tai tapaamisissa luulen henkilötietoja vaihdetun palstalaisten keskuudessa aika runsaasti. Näin myös omalla kohdallani henkilöllisyyteni tietää useampi palstalainen. Ja mitähän lie kaikkee muutakin...
näre
 

ViestiKirjoittaja teepee? » 21 Heinä 2008, 23:11

Näre, näin varmasti on. Itsekin olen jonkun kanssa tietoja vaihtanut ja te pidempään palstalla olleet varmaan useammankin. Mutta tosiasia on, että lähes kaikki ovat esimerkiksi minulle pelkkiä nimimerkkejä, kuten minäkin tietysti heille.

Totta kai anonymiteetti on nettitapa useilla muillakin forumeilla. Taitaapa olla oikein mediakasvattajien suositus nuorille netin käyttäjille.

Mutta silti, onhan tämä vähän hassua. Aikuiset miehet ja naiset huutelemassa puskista.
teepee?
 

ViestiKirjoittaja Sinisielu » 21 Heinä 2008, 23:13

Minusta olisi hassua, jos oma nimi kokonaisuudessaan näkyisi täällä...
Netissä muuallakin olen milloin milläkin nimimerkillä, paitsi Facebook on poikkeus.
Avatar
Sinisielu
puurtaja
 
Viestit: 657
Liittynyt: 19 Loka 2004, 08:24

ViestiKirjoittaja Emka » 21 Heinä 2008, 23:28

Tällä palstalla on jo useita henkilöitä joita tunnen jo livenäkin. Ehkä se on kuitenkin jonkilainen itsesuojeluvaisto, ettei ihan kaikille palstalla kävijöille näy oikea nimi, koska täällähän käy väkeä tuolta muiltakin palstoilta.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Aromi » 21 Heinä 2008, 23:52

Yksityisviestit toimivat hyvin, jos tuntee tarvetta esittäytyä. Itse olen ollut myös joihinkin kirjoittajiin yhteydessä, ja jo kahdesti on tullut vastaan riemukas yllätys - tunsimmekin toisemme jo valmiiksi :lol:

Totta on tuo mitä Emka sanoo. Kannattanee pysyä nimimerkeissä, koska keskustelut ovat kenen tahansa nähtävissä. Ei ihan niin kieli keskellä suuta tarvitse muotoilla kaikkea kirjoittamaansa.
Aromi
vakiintunut
 
Viestit: 117
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:03
Paikkakunta: pohjoinen maa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Heinä 2008, 08:11

Emka kirjoitti:Taavetille sellaisia terveisiä,että ; Mikä ei tapa, se vahvistaa. Lunta tulee tupaan jne.... mutta antaa s.24:n vl-palstalaisten räksyttää. Siellä toivotaan tämän palstan loppua, samoin eräs "ystävämme" sitä toivoo, mutta ei anneta periksi. Maailmaan ääntä mahtuu. Kun siellä ei ole seriffiä on kirjoittajat menettäneet suhteellisuus tajunsa ja törkyä tulee tuutin täydeltä.

Kiitos monille kirjoittajille rohkaisevista ja kannustavista sanoista. Mietin pitkään, kenen viestin otan edustamaan kaikkia muita kirjoittajia ja niitä kahta yksityistä viestiä, jotka olen tämän asian tiimoilta saanut. Valitsin lopulta tämän tuon rohkaisun vuoksi.
Emka kirjoitti:Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Siinä piilee arvaamattoman paljon viisautta, olkoonkin käytössä kulunut sanonta. Naureskellen olen niitä S24 palstan juttuja enimmäkseen lukenut silloin harvoin, kun olen lukenut, koska hyvin tiedän, että niissä tavallisesti on perää vain nimeksi ja usein ei siteeksikään. Toisaalta on myönnettävä, että itsehän sinne annoin aiheen kyseistä parkua aloittaa, ihmetyttää vain, kellä oli mielikuvitusta tehdä siitä sellaisia ihmeellisiä ja tosiasioihin perustumattomia juttuja. Olkoon kellä tahansa, säälin häntä ja heitä, jotka siellä juttua jatkoivat ja levittivät. Illalla oli enää kyse siitä, annetaanko täältä lisää vauhtia sinne, sillä vaikka en sinne aamun jälkeen katsonut, aavistelin sentään sävyn, jolla siellä meitä käsitellään.

Sitten vielä muutama sana aiheesta, joka aloitti tämän keskusteluketjun. Ensi kerran olen kuullut käsitteen mädistä kaloista Kuopion suviseuroissa vuonna 1957. En muista kuka siitä tekstistä saarnasi, muistan kuitenkin sateenvarjojen alla kuunnelleet seuravieraat pahoin vuotavassa vanhassa, pyöreäpäisessä, nykyistä pienemmässä isossa teltassa. Muistan Savon Sanomissa olleen referoinnin kyseisestä saarnasta. Sen jälkeen en montakaan kertaa ole kyseistä käsitettä kuullut, vaikka silloin tällöin se pinnalle pulpahtaa.

Lopuksi siihen hyvään aiheeseen, johon tämä keskustelu on eilen illalla siirtynyt. Melko monen kirjoittajan todellisen nimen tiedän, vielä useamman olen kuullut tai lukenut, vaikka kakikia en voi muistaa, eikä minulla ole henkilöluetteloa, josta voisin tarkistaa. En pidä sellaista edes tarpeellisena, enkä aio sellaista siis tehdä. Todelliset häiriköt täältä saa pois muutamalla pienellä hiiren klikkauksella, eikä sellaisia ole viimeisen vuoden aikana tarvittu.
Varsin monia palstamme käyttäjiä tunnen ihmisinä ja he tuntevat minut, vielä useamman oikean nimen tiedän ja olen heille vastaavasti halunnut kertoa oman nimeni. En ole aivan varma, onko siihen jäänyt aukkoja.

Sen sijaan oman oikean nimen näyttäminen tällaisella keskustelupalstalla arveluttaa monestakin syystä. Aiheesta on täällä keskusteltu viimeksi joskus toista vuotta sitten ja tähän käytäntöön silloin päädyimme. Itseni vuoksi en arkaile oman identiteettini julkista paljastamista, ellei sellaiseksi katsota aiheellista roskapostien välttämistä. Suurempi syy on minulla sellainen, että jotkin roskapostaajat saattaisivat ohjautua perheeni jäsenten ja muiden läheisteni suuntaan. Heitä haluan suojata harmeilta mahdollisuuksien mukaan.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 08 Loka 2008, 21:01, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Nepheg » 22 Heinä 2008, 10:16

Tuli mieleen Korintolaisten kirje jälleen kerran, kun tiedän käymättäkin s24:llä riepoteltavan uskovia.
Ajattelumme on selvästi eri aaltopituudella muiden hengellisyyksien kanssa. (valitan pitkää lainausta, mutta niin se asia on kuin raamatussa lukee)

10 Mutta meille on Jumala sen ilmoittanut Henkensä kautta; sillä Henki kaikki tutkistelee, Jumalan syvyydetkin.
11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, vaan ihmisen henki, joka hänessä on? Niin myös ei yksikään tiedä, mitä Jumalassa on, vaan Jumalan Henki.
12 Mutta emme ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että me tietäisimme, mitä meille Jumalalta annettu on,
13 Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.
14 Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
15 Mutta hengellinen tuomitsee tosin kaikkia, vaan ei hän keltäkään tuomita.
16 Sillä kuka on tietänyt Herran mielen, joka tahtoo hänelle neuvoa antaa? Mutta meillä on Kristuksen mieli.
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja näre » 22 Heinä 2008, 11:36

Tullaan tutuiksi -osion Tervetuloa-ketjussa on joidenkin palstalaisten luonnehdintoja taustoistaan, ja lisääkin niitä sinne mahtuisi. Jos joku rohkenee ja haluaa tuossa muodossa kasvottomuuttaan hitusen hälventää, niin hop, hop sinne profiilia piirustamaan!
:-x
näre
 

ViestiKirjoittaja theshadow » 22 Heinä 2008, 22:54

No Hei. Esittäydynpä tässä. Keskusteluja on tullut seurattua noin viikon verran, joten en ole vielä aivan selvillä foorumin käytännöistä. Mielestäni kirjoitin tähän viestikejuun jonkinlaisen vastuksen, mutta se taitaa olla hävinnyt bittiavaruuteen. :) Avoimesti omalla nimellään kirjoittelu sopii, jos haluaa mielipiteilleen julkisuutta. Uskoisin, että järkevin vaihtoehto on kirjoittaa nimimerkin takaa; jääväthän kaikki kirjoitukset intenernetiin ja ovat kaikkien luettavissa. Maailma, ihminen ja mielipiteet, kun tahtovat muuttua ajan kuluessa. ;) Onneksi meillä on kuitenkin yksi, sama ja muuttumaton. Jeesus Kristus!
theshadow
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Heinä 2008, 23:13

Kerrot siis uskovasi jollakin tavalla, et kuitenkaan samalla tavalla, kuin foorumimme aktiivisimmat kirjoittajat, eli et usko samalla tavalla, mitä uskoa Rauhanyhdistyksillä opetetaan??

Tämä oli siis kysymys.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Tullaan tutuiksi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa