Tutustelua ja juttelua

Tutustuminen palstaan ja toisiimme sekä hiljaisten nimimerkkien etsinnät.

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Tammi 2012, 16:56

Tertzi kirjoitti:Yksimieliseen uskoon käsittääkseni riitti jo alkuseurakunnassa niinkin yksinkertainen uskontunnustus kuin Jeesus Kristus on Herra.

1. Kor 12:3 Sen tähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.

Ainakaan Galatian maakunnassa se ei riittänyt, jos otamme todesta Paavalin kirjeen heille:
Galatalaiskirje 3
1 Te hullut Galatalaiset! kuka teidät on vimmannut totuutta uskomasta? joiden silmäin eteen Jesus Kristus kirjoitettu oli, teidän seassanne ristiinnaulittu.
2 Sen tahdon minä ainoastaan teiltä tietää: oletteko te Hengen saaneet lain töiden kautta eli uskon saarnaamisen kautta?
3 Oletteko te niin tomppelit? Hengessä te olette alkaneet, tahdotteko te nyt lihassa lopettaa?
4 Oletteko te niin paljon hukkaan kärsineet? Jos se muutoin hukassa on.

Eivät Galatian maakunnan eri henkeen menneet kironneet Jeesusta, he vain halusivat uskoa muita jalommin ja paremmin, ja sen Paavali kutsui toiseksi evankeliumiksi, ja että vaikka enkeli taivaasta toisin saarnaisi evankeliumia, kuin se minkä galatalaiset olivat ottaneet vastaan Paavalilta, niin se olkoon Paavalin opetuksen mukaan kirottu.

Jos sitten aletaan pitämään oikeana kaikkinaista uskoa, joka tunnustaa Jeesuksen Herraksi, niin silloin olisi Jumalan vastustajakin uskovainen, tietähän se Jumalan oikeaksi Jumalaksi ja Jeesuksen Jumalan pojaksi. Siitä kirjoitti aikanaan toinen apostoli:

Jaakobin kirje 2
16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24]
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? [1. Moos. 22:12; Hepr. 11:17]
22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Tertzi » 02 Tammi 2012, 18:24

Niin, Galatalaiset olivat ilmeisesti olleet armon alla mutta palanneet lakihenkisyyteen. Sama vaara on myöskin tämän ajan uskovien keskuudessa jos aletaan vaatia enemmän kuin minkä Sana asettaa pelastuksen ehdoksi.

Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Tertzi
tutustunut
 
Viestit: 38
Liittynyt: 30 Joulu 2011, 05:59

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Tammi 2012, 18:50

Tertzi kirjoitti:Niin, Galatalaiset olivat ilmeisesti olleet armon alla mutta palanneet lakihenkisyyteen. Sama vaara on myöskin tämän ajan uskovien keskuudessa jos aletaan vaatia enemmän kuin minkä Sana asettaa pelastuksen ehdoksi.

Room. 10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Galatalaiset eksyivät eksyttäjien väärän, eksyttävän saarnaajien eksyttävän saarnan mukaan, sellaisten, jotka halusivat tuoda ympärileikkauksen pelastuksen ehdoksi.

4 Sillä Kristus on lain loppu, jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi.
5 Sillä Moses kirjoittaa siitä vanhurskaudesta, joka laista on, että kuka ihminen ne tekee, hänen pitää niissä elämän.
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta on, sanoo näin: älä sano sydämessäs: kuka tahtoo astua ylös taivaasen? se on Kristusta tänne tuoda alas.
7 Eli kuka tahtoo astua alas syvyyteen: se on: Kristusta kuolleista jälleen tuoda?
8 Vaan mitä hän sanoo? Se sana on juuri sinun tykönäs, nimittäin sinun suussas ja sydämessäs. Tämä on se sana uskosta, jota me saarnaamme.

9 Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;
10 Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
11 Sillä Raamattu sanoo: jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä häpiään tuleman.
12 Ei ole yhtään eroitusta Juudalaisen ja Grekiläisen välillä; sillä yksi on kaikkein Herra, rikas kaikkein kohtaan, jotka häntä rukoilevat.
13 Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.
14 Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15 Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16 Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17 Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.

18 Mutta minä sanon: eikö he sitä ole kuulleet? Heidän äänensä tosin on lähtenyt kaikkeen maailmaan ja heidän sanansa maailman ääriin.
19 Vaan minä sanon: eikös Israel tietänyt? Ensimäinen Moses sanoo: minä tahdon teitä yllyttää kateuteen sen kansan kautta, joka ei minun kansani ole, ja tyhmän kansan kautta tahdon minä teitä härsytellä.
20 Mutta Jesaias on rohkia ja sanoo: minä olen niiltä löydetty, jotka ei minua etsineet, ja olen niille ilmaantunut, jotka ei minua kysyneet.
21 Mutta Israelille hän sanoo: koko päivän olen minä käteni ojentanut tottelemattomalle ja vastahakoiselle kansalle.


Tämä ja monet muut paikat Raamatusta osoittavat, etteivät läheskään kaikki herraa huutavat ole oikealla tavalla uskomassa, vaan heidän uskonsa on vain luulottelua, koska ovat hyljänneet Jumalan ja Jumalan asettaman armojärjestyksen, jota pitävät halpana.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Heinä 2014, 17:52

Pikaisesti lähtövalmistelun välissä kerron, että Kouvolassa toimii Rauhanyhdistys. Sillä on siellä oma toimitilakiin, en tähän hätään muista osoitetta mutta kysellen sen löytää. Siellä voi käydä tutustumassa lestadiolaisuuteen ja olet tervetullut sinne.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja Ilpo » 06 Heinä 2014, 19:36

Jes. 4:1 " Ja seitsemän vaimoa tarttuvat silloin yhteen mieheen, ja sanovat: me tahdomme itseämme elättää ja vaatettaa; anna meitä ainoastaan sinun nimelläs nimitettää, että häväistyksemme otettaisiin meiltä pois."

Tuo raamatun paikka kertoo seitsemästä vaimosta, eli seitsemästä erilaisesta seurakunnasta,
jotka on saaneet jäseniksi ihmisiä, jotka on tunteneet sisimmässään, että heidän eletty elämänsä on ollu Jumalan
edessä väärää, häpeällistä.t

Päästäkseen eroon tuosta häväistyksestä nuo seitsemän seurakuntaa pyytää, että heitä nimitettäisiin
yhden miehen, Kristuksen nimellä: Kristuksen morsiameksi, eli Kristuksen seurakunnaksi.

Kaikki 7 vaimoa asettaa kaksi ehtoa:
he haluavat vaatettaa ja ruokkia itse itsensä.

Asiassa on muutama iso ongelma:

1.Kristuksella ei ole kuin yksi morsian, yksi seurakunta, jolla on yksi usko, yksi oppi ja tuntomerkkinä rakkaus


2. Kristuksen morsian ei vaateta itse itseään. Kristuksen seurakunta on vaatetettu Kristuksen vanhurskauden vaatteella.
Siitä vaatteesta kerrotaan esim. ilmestyskirjassa.
Ilm. 19: 8 "Ja hänen annettiin pukea itsensä puhtaalla ja kiiltävällä kalliilla liinalla, joka kallis liina on pyhäin vanhurskaus."

3. Ongelma on myös tuo ruoka. Jokainen vaimo, halusi itse valmistaa ruoan, jolla se ruokkii omaa seurakuntaansa.

Tarjolla olisi siis seitsemänlaista ruokaa, että siitä vain valitsemaan seurakunta, jolla on mieluisin vaate, eli vanhurskauttamisoppi tai maistuvin ruoka, eli sellainen opetus, että se sopii omalle korvalle ja mielelle.
Kristus ruokkii seurakuntaansa, Pyhän Hengen kautta, armolla ja totuudella. Se ruoka maistuu suussa hunajalta, mutta usein karvastelee vatsassa.
Jer. 3:15 "Ja annan teille paimenet minun sydämeni jälkeen, jotka teitä pitää ravitseman opilla ja viisaudella"


Ja Pyhä Henki opettaa VAIN yhdellä tavalla, ei seitsemällä tavalla.

Eli hukkaan meni seitsemän vaimon kosinta yritykset.

Ja hukkaan menee kaikki yritykset, joissa ihminen yrittää valmistaa itselleen mieluista vanhurskauden vaatetta. Itse kehitetty vanhurskaus on oma vanhurskautta, joka on 'saastainen vaate Jumalan kasvojen edessä'.

"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa..."
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja hepa » 07 Heinä 2014, 09:30

Täältä löytyy rauhanyhdistysten tiedot:
http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/

Kouvolan seudun:
http://www.kouvolanseudunry.fi/
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja Jani_S » 23 Heinä 2014, 02:25

.
Viimeksi muokannut Jani_S päivämäärä 09 Helmi 2016, 16:28, muokattu yhteensä 1 kerran
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja Jani_S » 23 Heinä 2014, 09:51

.
Viimeksi muokannut Jani_S päivämäärä 09 Helmi 2016, 16:27, muokattu yhteensä 1 kerran
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Tutustelua ja juttelua

ViestiKirjoittaja Jani_S » 23 Heinä 2014, 10:18

.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Edellinen

Paluu Tullaan tutuiksi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron