Keskustelua säännöistä

Tietokoneongelmat ja ohjeet foorumin käyttöön

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 15 Maalis 2010, 09:34

OM:

"Siansaparon ihmettelyyn totean, että havaintojeni mukaan internetissä ei ole hirveästi sellaisia keskustelupalstoja, joilla kielletään kertomasta vl-uskonkäsityksestä. Olen toki havainnut, että vl-uskonkäsityksen mukaan uskovat ovat varsin epätoivottuja keskustelijoita monilla foorumeilla muutoin kuin sylkykuppeina."

Näinkin on. Mutta kyllä siihen vaikuttaa oma käytöskin. Jos sinne mennään puolustamaan vl-uskoa "takki auki tapellaan" -periaatteella, on ihan ymmärrettävää, että se herättää kiukkua ja harmia. Myöskin ylhäältä päin asioitten latelu kirvelee kanssakeskustelijoita. Eräs vl-pappi muutes totesikin, että jos nokka nousee uskomisenasioissa, ollaan metsässä. Usko on lahja ja se pitäisi aina hattu kourassa nöyrästi muistaa.

"Eräällä palstalla esim. on sellainen sääntö, että mitään käsitystä ei saa esittää ainoana oikeana totuutena. Sen voi tulkita rajaavan meidät vl-uskonkäsitystä ainoana oikeana totuutena pitävät palstalta ulos."

Sääntönsä kullakin. Kaikkia vl-uskonkäsityksiä on nyt muutenki vaikea pitää ainoana oikeana totuutena, kun se tuppaa aikojen myötä muuttumaan. Jumalan sana sitä vastoin on muuttumaton ja siinä pitäisi kaikkien pysyä. Ihan yleisestikkin hyväksytään jo meikäläisyydessä, että sekä Venäjän että Togon veeällät ovat ihan oikein uskomassa, vaikkakin heidän tapakulttuurinsa on ihan erilainen, vrt. korvikset, meikkaaminen ja telkka. Ja en sano tätä edelleenkään siksi, että haluisin ittelleni korvikset (en ikinä!) tai hinkuisin telkkaa (kuivakiskoisia ohjelmia), mutta asiana vaan aiheesta huuliani heiluttelen.

"Havaintojeni mukaan Vl-foorumin kirjoittajat kunnioittavat muita keskustelijoita myös muualla internetissä keskustellessaan. Jokaiselle voi toki tulla lankeemuksia myös kunnioitus-/epäkunnioitusasiassa, mutta mikäs meillä armon penikoilla on ollessa, kun Jeesus on nekin synnit sovittanut meidän puolestamme."

En voi kyllä sydämestäni yhtyä tuohon, että olisitte kunnioittaneet muita keskustelijoita näillä palstoilla. Ja kyllä Jeesus on sovittanut koko maailman synnit, eikä vaan "armonpenikoitten". Sitä paitsi armonpenikoittenkin pitäisi osata pyytää huonoja käytöksiään anteeksi ihan samalla tavalla kuten olen nähnyt "ei-armonpenikoittenkin" näillä palstoilla tekevän.

Ittestäni voin sanoa, että oon minä sitten ihan missä vaan, palstoilla tai livessä, oma pahuus seuraa mua joka paikkaan. Ainut lohtu ja turva löytyy evankeliumista. Ois niin maukasta sanoa pari kolme valittua sanaa yhdestä kokemastaan vääryydestä. Joskus auttaa kun laskee ensin kymmeneen ja yrittää vastata maltillisesti, mutta aina ei auta edes Isä meidän rukous etu- ja takaperin luettunakaan. Ihan samallai ajattelen kuten OM:kin "sitä pahaa mitä en tahdo, minä teen ja sitä hyvää, mitä tahdon, sitä en tee".

Toisaalta kuitenkin ne padotut vihantuntemukset, ärtyneisyydet ja pahat mielet kyllä sitten paistaa aina läpi kirjoituksista. Eli oisko parempi ekka puhaltaa ne pellolle ja sitten aloittaa keskustelu ilman niitä? Tyyliin, että mie ja OM ekka haukuttais toisemme suonsilimäkkeeseen oikein kunnolla ja sitten alotettaisiin rakentava keskustelu??? Onnistuisko ja kokkeiltaisko? Tosin miulla ei pahemmin nykyään edes oo negatiivisia tuntemuksia OM:ia kohtaan; hänen sanansa mänöö kuin vesi kolleegan selästä miun kohdallani. No öh; nää säännöt sai hikikarpalot otsalleni, ajattelin että "onpas pojalla otsaa" ja "farisealaisuus huipussaan", mutta jos ajattelen asiaa tarkemmin, ne samat asiat löytyvät omasta sydämestäni. :-o
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

ViestiKirjoittaja O.M » 15 Maalis 2010, 15:04

Taavetti kirjoitti:Olen poistanut kyselyviestin siinä esiintyvien nimimerkkien osalta kohta nimimerkkien poiston jälkeen., ettei ketju venyisi kovin kovin pitkäksi.


Ok, tuo selittää asian. Sikäli viestit olisi hyvä ollut pitää tallessa, että nyt olisi voinut Outalalle esittää viestin, josta näkyy, onko hänelle lähetetty poistoilmoitusta. Joka tapauksessa Vl-foorumin vakiokäyttäjät tietävät, että olet ilmoittanut poistettavista passiivisista nimimerkeistä säännöllisesti.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 17 Maalis 2010, 02:39

- Palstakiusaamista ei oikeuta se, että syyllistetään uhrit asiasta.
- Jos on varaa vähätellä jotain elämän osa-aluetta täysin uskoon liittymättömäksi asiaksi, on nokka noussut.
- Minulla ei ole varsinaisesti mitään sitä vastaan, että joku keskustelupalsta säännöissään kieltää esittämästä (vl-)näkemyksiä ainoana oikeana hengellisenä totuutena. Lähinnä haluan vain tuoda esille sen, että Vl-foorumi on avoimesti ja rehellisesti sitoutunut foorumi. Muut foorumit ovat myös omilla tavoillaan sitoutuneita, vaikka keskustelutaktisista syistä yrittävät esittää avarampaa. Jos esim. kielletään (vl-)näkemysten esittäminen ainoana oikeana hengellisenä totuutena, väitetään oikeastaan, että vain monitotuuksisuus on ainoa oikea totuus.
- Lutherin mukaan pienet asiat saavat aikaan suuren pahennuksen. Jos korvakorut oikeasti on sinulle pieni asia, voit mitättömänä pikkujuttuna hyväksyä nykytilanteen, että ei pidetä niitä, vaikka korvakoruttomuutta ei suoranaisesti autuuden ehtona pidetäkään. "- - niin pienen asian tähden sinä halveksit veljesi iankaikkista pelastusta", Luther jyrisi pahentamisesta. Ainoa oikea (vl-)totuus on, että pahentaminenkaan ei ole niin pieni synti, etteikö sen luvallisuudessa eläminen kadottaisi.
- Olen toki välillä sortunut käyttämään liian kovaa kieltä, mutta et kai tosissaan väitä, että en olisi myös lukuisia kertoja pyytänyt anteeksi?
- Huomioni muista vlfoorumilaisista on, että he (mm. Nuusku, Taavetti, Emka) ovat kirjoittaneet asiallisesti myös muilla palstoilla.
- Myös muilla palstoilla paljon parjattu Jani_S on kirjoittanut ainakin Vl-foorumilla pääosin asiallisesti, vaikka joissakin viesteissä on ehkä (ilmeisesti ymmärrettävästä ärsyyntymisestä johtuen) ollut ylimääräistä suolaa.
- Toisen laulaminen suohon ei auta mitään. Se kehittää vain kykyä laulaa lähimmäisensä suohon toisenkin kerran.
Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 17 Maalis 2010, 03:00, muokattu yhteensä 1 kerran
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja nuusku » 17 Maalis 2010, 02:58

O.M kirjoitti:Jos esim. kielletään (vl-)näkemysten esittäminen ainoana oikeana hengellisenä totuutena, väitetään oikeastaan, että vain monitotuuksisuus on ainoa oikea totuus.

Yksi on minun kyhkyläiseni ja minun täydelliseni; yksi on äitinsä rakkain ja synnyttäjänsä valittu: koska tyttäret hänen näkivät, ylistivät he hänen autuaaksi, kuningattaret ja vaimot ylistivät häntä. (Kork. v. 6:9)

- Lutherin mukaan pienet asiat saavat aikaan suuren pahennuksen. Jos korvakorut oikeasti on sinulle pieni asia, voit mitättömänä pikkujuttuna hyväksyä nykytilanteen, että ei pidetä niitä, vaikka korvakoruttomuutta ei suoranaisesti autuuden ehtona pidetäkään.

Joka vähemmässä on uskollinen, se on myös paljossa uskollinen, ja joka vähemmässä on väärä, se on myös paljossa petollinen. (Luuk. 16:10)
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Maalis 2010, 04:24

nuusku kirjoitti:
- Lutherin mukaan pienet asiat saavat aikaan suuren pahennuksen. Jos korvakorut oikeasti on sinulle pieni asia, voit mitättömänä pikkujuttuna hyväksyä nykytilanteen, että ei pidetä niitä, vaikka korvakoruttomuutta ei suoranaisesti autuuden ehtona pidetäkään.

Joka vähemmässä on uskollinen, se on myös paljossa uskollinen, ja joka vähemmässä on väärä, se on myös paljossa petollinen. (Luuk. 16:10)


Joka hevosilla ajaa, se hevosista puhuu, joka härjillä kyntää, sen mielessä ovat härjät.

Eli olen pannut merkille, että koruista tai muusta sen tai kaltaisesta kouhkaavat eniten sellaiset, joille ne syystä tai toisesta ovat tärkeitä. Joko he itse haluavat koristautua ylen määrin, tai ehkä itse sitä huomaamatta, ovat löytäneet siitä aiheen tavalla tai toisella yli kohtuuden morkata uskovaisia. Valtaosa uskovaisista on siinäkin suhteessa "maan hiljaisia," joille ne asiat ovat samantekeviä. He koristautuvat maltillisesti, harrastavat eri asioita maltillisesti, eivätkä tee niistä sen kummempaa numeroa, kuin että haluavat säilyttää uskon ja hyvän omantunnon. Siksi he ammentavat Siionin avoimista armolähteistä sielunsa janon sammukkeeksi.

O.M kirjoitti:Sikäli viestit olisi hyvä ollut pitää tallessa, että nyt olisi voinut Outalalle esittää viestin, josta näkyy, onko hänelle lähetetty poistoilmoitusta. Joka tapauksessa Vl-foorumin vakiokäyttäjät tietävät, että olet ilmoittanut poistettavista passiivisista nimimerkeistä säännöllisesti.


Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun joku kysyy poistetun nimimerkkinsä perään niiden neljän vuoden aikana, kun olen hiljaisia nimimerkkejä poistellut. Jos outala pitää entisen tapansa, niin ei tule tähänkään tarkentamaan kysymystään. Saattaa mennä yli puoli vuotta, kun kirjautuu seuraavan kerran. Joka tapauksessa voin seuraavalla kerralla säilyttää kyselyt, josko joku niiden perään kyselisi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Edellinen

Paluu Foorumin käyttö



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa