Keitä ovat lauman repijät?

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Keitä ovat lauman repijät?

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Joulu 2018, 15:28

Keitä ovat lauman repijät?


"Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä," kirjoittaa apostoli Paavali (Ap.t. 20:29).

SUSI LAMMASTEN VAATTEISSA

Luonnontieteellisesti ajatellen sudellakin olisi maailmassa oma paikkansa. Esimerkiksi Suomessa on nyt se tilanne, että hirviä on liikaa ja susia liian vähän, tasapaino on järkkynyt. Susi on ystävilleen erittäin uskollinen — sehän on kesyn koiramme kantamuoto. Raamatussa ei sudesta eikä yleensä mistään asiasta puhuta luonnontieteellisestä näkökulmasta, vaan läpi koko Raamattua saavat asiat olla selventävinä vertauskuvina Pyhän Hengen ja pahan hengen välisestä taistelusta. Lampaankasvatus oli Jeesuksen aikoihin tutuimpia elinkeinoja Israelissa. Ja kuten Suomenkin poronhoitajat ja lammastalouden harjoittajat tietävät, on susi laumassa epätoivottava vieras, sillä siellä se ei ole kiltti, vaan se tappaa ja vie mukanaan. Mikäpä on surullisempaa paimenesta kuin se, että vieläpä nimikkovasalle tai – karitsalle näin käy.
Jo pelkkä susikin on siis käyttökelpoinen vertaus meitä varoittamaan. Mutta kun otetaan vielä Jeesuksen vertaus sudesta lammasten vaatteissa: "Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet." (Matt. 2:15) Niin aletaan päästä siihen inhimilliseen ja sielunvihollisen oveluuteen, mikä ilmenee nykyisessä väärässä kososlaisessa hengessä, jota on sekä "ilmassa" että tekoina Siionissa tai jo julkisina eriseuroina.
Aikanaan tutkittanee, miten eroavat vai eroavatko mitenkään toisistaan väärät henget, joita on sellaisia kuin simppalalaisuus, pollarilaisuus, ansamaalaisuus ja kososlaisuus. Mutta nyt on puhuttu kososlaisuudesta ja lueteltu sen tuntomerkit hyvinkin tarkkaan. Itse olin kososlaisuudesta tyypillinen ja räikeä esimerkki, mutta vastoin kaikkea ihmisjärkeä sain vielä palaamisen armon, ja kiitollisuus täyttää sydämen.

RIETAS HENKI

Tästä asiasta on jo paljon ja hyvin puhuttu ja kirjoitettu. Mutta ajattelen, että kun kaikki nekin, jotka ovat kuulleet minun vääriä mielipiteitäni, käsittäisivät, miten todellinen on se väärä henki, jota minäkin olin levittämässä. Se on salakavala eksytyksen muoto ja sanoisinko niin kokonaisvaltainen, että siitä varoittamaan sopii Raamatun sana viimeisistä ajoista, jolloin, jos se olisi mahdollista, valitutkin eksytettäisiin.
Minä sain kaksi vuotta sitten parannuksen armon väärästä hengestä, Haapajärven suviseurojen aikoihin. Silloin tämä väärä henki oli minulla ikään kuin hiljaisempana. Muuan tuttu mies tuli sidotuksi ja minulla nousi uhma: sitokoot minutkin, jos kerta hänetkin. Mutta silloin minulla oli vielä tunto: Ajateltuani tuolla tavalla tuli minulle hirvittävä olo. Vähän päästä tuli lohdutukseksi toinen ajatus, että parannuksen teollahan tästä pääsee.
Tuntomerkeistä päätellen minä olin riivaajahengen vallassa, josta asiasta Raamatun sanakirja- niminen tietoteos sanoo: "Riivaajat ovat henkivaltoja, joita vastaan Jumalan lasten on joka päivä sotiminen. Ne, jotka lankeavat synnin kiusauksiin —joihin myös houkuttelee maailma ja liha — saattavat joutua kokonaan riivaajien hallittaviksi eli riivatuiksi. Riivaajat ovat henkiä ja saatanan käskyläisiä. Ne etsivät ihmisiä välikappaleikseen toimiakseen heidän avullaan. "Paljon muutakin Raamattuun perustuvaa siinä vielä sanotaan. No niin, minä tunsin vapautusta ja iloa, mutta sen jälkeen minulle ilmeisesti kävi siten, mistä Jeesus itse varoittaa neuvon sanalla: "Mutta kuin rietas henki on lähtenyt ihmisestä, niin hän vaeltaa lävitse kuivia paikkoja, etsein lepoa, ja ei löydä. Silloin hän sanoo: minä palajan jälleen minun huoneeseeni, kusta minä läksin. Ja kuin hän tulee, niin hän löytää sen tyhjäksi, käväistyksi (lakaistuksi) ja kaunistetuksi. Silloin hän menee ja ottaa kanssansa seitsemän muuta henkeä, itseänsä pahempaa ja ne sisälle menevät ja asuvat sillä, ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmaksi kuin ensimmäiset. Näin myös tapahtuu tälle pahalle sukukunnalle." (Matt. 12:53-95).

Mutta eivät ne henget hypänneet minuun rysäyttämällä, niin että itsekin sen olisin huomannut, osaavat ne hiipiäkin. Ja niin ne vieroittivat minut elävästä uskosta, siitä vähästä, mikä minussa siihen asti oli vielä ollut. Ja tässä tulee juuri se vihollisen taktiikka, se kososlaisuus. Kun minulla oli se nimi, että minä elän, mutta olin kuollut, eli kun minä huomaamattani olin jo kulkeutunut ulos, mutta pidin itseäni sisällä olevana, niin minun yhä voimistuvan seurakunnan arvosteluni oli mukamas sisältäpäin tullutta, vaikka se oli ulkopuolelta tapahtuvaa ja näkönsä menettäneen parjausta ja herjausta.


KOTI-SIIONI

Pyhän Hengen pilkkaan henget eivät minua sentään saaneet. Kaiken aikaa olin sitä mieltä, että vain Siionissa tässä maailmassa on Pyhä Henki – ei isommissa eikä pienemmissä "meistä lähteneissä" ryhmissä, (itsekin olin sydämessäni "meistä lähtenyt"). Mutta siihen ansaan minä jouduin, että Siionin nykyiset hoitotoimenpiteet(joita on aina ollut, mutta nyt tosin enemmän kuin ennen), tuntuivat ihmistouhuilta ja tuomiot myös vääriltä viimeisen tuomion leikkimiseltä, kun arvelin, että nykyiset johtajat – Rauhanyhdistyksen johtokunnat ympäri Suomen, paljon luultu, ovat itse väärässä, lakihengessä, tien oikealla puolella. Onneksi minuakin pyydettiin tulemaan koti- Siionin puhutteluun, jollaiset inhimillisesti katsoenkin ovat johtokuntien jäsenille aikaa ja voimia vaativa rakkauden työ — jota nyt jälkeen päin vertaisin kirurgin vaikeaan leikkaukseen ihmishengen pelastamiseksi.

Inhimillistä mielenlaatua osoittaen toivon viimeiseen asti vielä työestettä sovitun puhutteluajankohdan ajaksi — minulla kun on usein iltatuuri – mutta rokuli-ilta sattui. Ja kuten eräs puhuttelijoistanikin sitten sanoi: oli Jumalan johdatusta, että näin kävi. Näin siis vaimoni kanssa, pelko sydämessä varsinkin minulla, astuimme "pelottavan raadin", koti-Siionin johtokunnan eteen. Puitteet "kellarissa" olivat toisaalta viralliset, toisaalta kodikkaat ja vieraanvaraiset.
Vastaavista puhutteluista oli minulla kirjavaa tietoa taikka huhua etukäteen. Oli kuvitelma ristikuulustelusta, jossa "syytetyllä" ei ollut mahdollisuuksia, olipa hän syyllinen tai syytön. Oli myös käsitys, että yhdet määräävät tai vain yksi määrää ja toiset ovat joo-miehiä. Arvelin kohtaavani nyt sen uusheräyksen hengen, jota kuvitelmaa vastaan löyhin perustein olin käynyt sotaa lähettämällä "nootteja" SRK:n johtokunnalle, pitkiä ja sekavia saivarteluja. Salainen, vaikka heikko toiveeni oli, että "he olisivat jotakin oppineet." Täälläpä nyt istuttiin, nytpä sen ainakin näki, mitä nämä "vain ihmiset" minulle sanovat.

Paljon "tiedoistani" osoittautui vääriksi jo tässä ensimmäisessä puhuttelussa. Puhuttelijoita oli kahdeksan veljeä ja yksi sisar, mutta lahjatonta puhuttelijaa ei ollut yhtään. He puhuivat kuin enkelit, kukin "omin sanoin", mutta kaikki samassa hengessä ja kaikki Raamattuun perustuen. En missään seuroissa, jotkut suunnilleen kokonaan kuullut suviseurat mukaan luettuna, ollut kuullut, kuten tuntui, niin paljon keskeistä sanomaa Raamatusta, enkä tietenkään näin minua lähestyvästi. Ei ihme, että vaimon joka tässä tilaisuudessa tuntui minusta rakkaammalta kuin koskaan, näin monilla lahjoilla saarnatun sanan kuulijana ja keskustelujen päätteeksi sai armon nöyrtyä parannukseen väärästä hengestä, jota todella oli häneenkin tarttunut, vaikkakin hän oli samalla rukoillut lasten kanssa minun puolestani ja viljellyt sanan suolaa, puhutellut minua maailmanmielisyydestä. (mitä puheita minä puolestani suvaitsin sanoa alituiseksi alimpaan kattilaan työntämiseksi).

”YKSITYISYRITTÄJÄ”
Ei siis pitänyt alkuunkaan paikkaansa, että muka yksi olisi puhunut ja muut vain nyökytelleet päätä. Tuntuipa minusta siltä, että itse Pyhä Henki puhui minulle ihmissuiden kautta. Mutta sittenkin, riettaat pitivät minua sitkaasti pauloissaan! Ihminen on vajavainen —nämä kaikki ovat vajavaisia. Vaikka heiliä onkin Pyhä Henki, he erehtyvät. Tämä mitä he sanovat, on oikein ja sopii moneen mutta ei minuun. On sama tilanne kuin koulussa, jossa minua monetkin opettajat epäilivät tupakanpoltosta ja vilpistä, vaikka olin luokan ainoita tupakoimattomia ja lunttaamattomia — historia toistuu. "Sovinto" tuntui janttaantuvan esimerkiksi siihen, että minä en voinut sanoa synniksi urheilukilpailuja enkä sinfonio- tai kirkkokonsertteja tilaisuuksiksi, joissa pilkkaajat istuisivat (ja siitä aiheestahan voisin viisastella vaikka kuinka pitkään). Tämä kuitenkin toisaalta oli kuulemma vain hedelmistä puhumista. Väärintä oli se, että minä pyrin ymmärryksestä uskoon, (minkä seikan helposti olin muista väärähenkisistä saattanut huomata), että olen "yksityisyrittäjä", jollaisia kristittyjä ei Raamattu tunnusta~ja kauheimpana se, että minussa on eri henki, että minä siis en olekaan Jumalan lapsi. Lapsen paikalle tuloa minulta odotettiin. Mutta minä olin ja kasvanut ja minä olin rikas nuorukainen koko omien ajatusrakennelmieni rihkamakauppa mukana. Enhän minä mahtunut ahtaasta portista. Vilpistelyparannusta en voinut tehdä ja niinpä eräänlaisena periaatteen miehenä otin näennäisen tyynenä vastaan sen että minut sidottiin synteihini. Minulla oli ollut nimi, että minä elän, nyt minulla ei ollut enää sitäkään. Mutta. Tämä ei ollut poisleikkaamista, ei ohdakkeiden nyhtämistä nisupellosta, vaan raamatullista sideavainten käyttöä lihan kuristukseksi. Vakuutettiin, että edelleenkin ja aina on Siionissa avaimet lähteet katuvalle syntiselle. Olisiko se minulle mahdollista?
Tuntui, että ei, seinä vastassa. Kaksi valtakuntaa nyt meidän kodissamme. Vaikka en minäkään voi uskoani kieltää tällainen kuuluu olevan mieli muillakin väärähenkisillä, uskonsa jo menettäneillä). Kotimatka oli hiljainen. Kotona olevat lapset olivat odottaneet, vaikka viivyttelin puoleen yöhän. Jo lähtiäisiksi oli Pekka koiranleualla ollut ennustus, että rauhanyhdistyksellä kohta kuulutetaan: "Raimo Metsänheimo sidotaan ja vaimonsa on niillä rajoilla." Tämä leikkipuhe ei ollut kososlaista leikkiä, vaan kososlaisuutta vastaan olevaa, ja hämmästyttävän oikeinhan tuo osui. Arkana pojat kurkistelivat kuistilla, kun tuomisina oli yksi iloinen ja yksi surullinen uutinen. Lapsetkin olivat kaikki jo pitkään rukoilleet minun puolestani —toivoneet edes tätä yhteydenottoa. Nyt tuli ainakin selvyys.
Pahin minun syytöksistäni Saara-äitiä vastaan oli se, että kun ihmisille ei anneta syntejä anteeksi, vaikka pyytävät. Että siis olisi sama tilanne kuin uusheräyksessä, jossa ei tunnonhädässäkään olevalle ollut päästönavaimia, vaan lähestyi se, että synnin hädässä ollaan juuri parhaalla paikalla. Horjutti kyllä syyttävää mieltäni paljon, se kun puhuttelijat tämänkin tiesivät sanoa, että väärässä hengessä koetetaan jättää aina joko päästön avaimet tai sideavaimet pois. Kososlaiset koettavat saada sideavaimet pois. Mutta täällä maan päällä olevassa Jumalan valtakunnassa ovat molemmat avaimet käytössä ja ovat aina olleet. Sitominen on sitä paitsi oikeastaan vain jo tapahtuneen tosiasian ilmoittamista, itse sitä itsensä sitoo...
Mutta järki taisteli vastaan. Muistui kyllä mieleen neuvo, että uskottomana sitä ei ainakaan taivaaseen pääsisi. Niinpä tyydyin unettomalla vuoteellani vain toivomaan. Nuoruudenaikainen optimismini joutui joksikin avuksi: onhan sentään parempi, että koko muu perhe on uskomassa, jos minä ulkopuolelle jäisinkin kuin että minä varmasti uskomassa ja muut maailmassa. Haikeaa oli tämäkin ilo, ja se vaati ponnistelua kuvitella, että minä kuin kansansadun taivaanvuohi jäisin lentää mäkättämään taivaan ja helvetin välille. Vaikka sitähän "ei kenenkään maata" ei sanota olevan... Vielä viimeinen ajatus kuiskutteli, että minä sieltä kadotuksesta kuin rikas mies Lasaruksen, näkisin rakkaani taivaan ilossa. Ja saisinko iloita?

Puumetsässä olo on minulle ennenkin ollut hermolepoa. Siellä tulivat puhuttelijoiden kaikki lauseet mieleen. Kososlaisenakin minulla oli heti kunnioitus: täytyy sanoa, että paljon ne tietävät. Ja että aivan erilainen kokonaisvaikutus heidän kaikella sanomallaan oli kuin kososlaisten nokkelimmallakin järkeilyllä. Mutta minähän olen erikoistapaus — eivät ne ymmärtäneet... Yksi asia oli varma: mihinkään pienempään tai isompaan eriseuraan minulla ei ollut minkäänlaista vetoa. Tuntuivat liian imeliltä kutsut sinnepäin. Näinpä väärään henkeen ei ollut minua vetämässä liittolaisia. Luonnon keskellä avoimen taivaan alla kävin siis yksin painiani.

"Kun tulee Jumalan aika, asiat selviävät." Jotenkin näin oli kirjoitettuna kevättalvella Helsingin Sanomien poleemisessa yleisön osaston jutussa, jonka otsikko oli muistaakseni "Rauhanyhdistyksien johtajat repivät Siionia." Pidin tätä hyökkäystä viisaana ennustuksena ja toivo virisi siitä, kuinka "tähdet putoavat" eli siis SRK:n nykyinen johtokunta tai suuri osa siitä jne... Jumalan aika kyllä tulee ja tuli, minulle.
"Mun tutkit, Herra, tarkasti.." Asiat selvisivät kohta kohdalta. Juuri tämä minun toivoni liian ankarien johtajien suhteen oli sitä väärää henkeä ja armottoman palvelijan mieltä, mikä repii Siionia. Ja niiden ankarien johtajien ankaruus oli sitä taivaallista rakkautta, joka halusi vetää eksyneet lampaat vaarallisilta jyrkänteiltä koukkupäisellä sauvalla takaisin kodin turvaan. Miten olikin voinut niin väärään joutua? Onneksi saamissani neuvoissa ei ollut vikaa! Väärän hengen tuntomerkit sopivat minuun. Pelko oli kadonnut minusta melko tarkkaan, (kuten nyky-Suomesta vielä tarkempaan — Runebergin aikaankin elettiin huonosti, mutta kirjallisuudesta saa käsityksen, että jumalanpelko oli silti yleinen). On hirvittävä merkki, jos tällainen oikea pelko Siionin asukkaista katoaa. Ja sitten toinen merkki oli, että väärässä hengessä olevalla on seurakunnan keskuudessa tavattoman ahdistava olo. Oikeassa hengessä olevalla taas on rauhallinen ja vapaa olo uskovaisten joukossa.

SIIONIN KALLEUS
Kolmen päivän päästä tuntuivat jo toisarvoisilta omat mielipiteet ja oli auennut Siionin kalleus. Oli juhannuspäivä Suomessa (Ruotsissa juhannusaatto) ja johtokunnan jäsenet eri suunnilla seuroissa, mutta jälleen heitä saapui uhraamaan aikaansa, kun kuulivat, että minulla on asiaa. Tunnontila oli minulla nyt toinen kuin edellisessä puhuttelussa, eikä jälleenkään tätä yksi eikä kaksi ratkaissut, vaan kukin kohdastaan huomasi ja sitten kääntyivät kysymään toisiltaan. Kummassakin tapauksessa Pyhä Henki ilmaisi: ensin oli aika sitoa ja nyt aika päästää. Ei tosin kaikki ollut heti selvää nytkään. Urheilukilpailut päätin jättää suureksi huojennuksekseni. Vaikein oli edelleen se konserttien kohta – ei henkilökohtaisesti, vaan periaatteessa ja ajatellen, miten esim. uskovainen säveltäjä ja uskovainen laulaja voivat kutsumustaan toteuttaa. Puhutteluun osallistui mm. nuori vieraileva puhuja, ammatiltaan kanttori, joka selvitti tämän Siionin kannan, että on nähty konserttien olevan enemmän ihmisen kunniaksi, ja että hyvä tähän on ollut tyytyä. Veljet uskoivat, että Pyhä Henki kirkastaa mahdolliset epäselvät asiat, kun juuret löytyivät ja minulle ne siunattiin anteeksi. Julkista pahennusta aiheuttaneena pyysin anteeksi myös kokoontuneelta seuraväeltä.

Iloa se tällainen rumien juttujen anteeksi pyytäminen ja saaminen näyttää herättävän. Nyt oltiin koko perhe taas samassa hengessä. Iloisimpia oli tyttäreni Kati, joka oli niin paljon rukoillut meidän puolestamme. Minä aikoinani – 26 vuotta sitten — rukoilin Jumalaa järjestämään minun avioliittoasiani. Se rukous tuli kuulluksi – vuoden päästä olin onnellisesti naimisissa. Kun sitten lapset olivat pieniä, rukoilin, että he eivät kiintyisi jazz- musiikkiin, johon itse oli nuorena niin heikko. Tämäkin rukous tuli ' kuulluksi. Ja nyt lapset puolestaan olivat sydämestään rukoilleet heikoksi käyneitten isän ja äidin puolesta!
Koska sielunvihollinen ei ole kellekään niin vihainen kuin elävälle kristitylle, ei väärän hengen vaara suinkaan ole minun eikä meidän kenenkään kohdalla ohi. Taistelun on siis jatkuttava: Mutta rehellisyys ja oikeat tiedot ovat ainakin hyvä ase sitä väärää vastaan. Kun minäkin rehellisesti muistelen, niin ei ole ollut sitä painon- tai voimanoston kilpailureissua, josta ei ole jäänyt paha maku suuhun, vaikka olen pariin kymmeneen vuoteen kilpailutkin ja ollut tuomarina vain arkisin ja mutakin siivoja on ollut mukana. Mutta sellaistahan se tahtoo olla, että menomatkalla pelataan rahasta korttia ja tulomatkalla ryypätään, kilpaillessa lyödään vetoja ja kiroillaan, kuudennen käskyn rikkominenkaan ei ole niillä retkillä tavatonta. Ja jos kunniaa tulee, sitä voi tulla kilpaurheilussa liikaa – huonoja seurauksia on siitäkin nähty. Ja voiton saavuttamiseksi on voitu uhrata terveys. (doping ja hormoonit). Musiikin puolelta taas annan tietävämmille muuten puheenvuoron, itse tiedän sisältäpäin lähinnä kuorotoiminnasta. Maailmallinen henki oli niissä kahdessa mieskuorossa, joihin kuuluin — alkoholia käytetään (jos harjoituspaikassa on anniskeluoikeudet) ja kaksimielisiä puhutaan. Jokin laulukin voi loukata. Onhan hyvä musiikki kuorollakin ainutlaatuista ja isänmaallinen laulusto mieskuorolle erikoisen hyvin istuu, mutta hassua oli, että kirkkokonserteissa tuntui tekopyhyys ilmeiseltä. Itse jäin kuorosta pois, kun olisi pitänyt esiintyä karonkassa laulaen humoristista juopotteluun yllyttävää laulua. Sellaista se on musiikkikin tässä maailmassa. Lohduksi kaikille: taivaassa on musiikkia — kauniimpaa kuin mikään maanpäällinen musiikki...

Sääliksi käy niitä ystäviä, jotka ehkä ovat yhä yhtä eksyksissä kuin minä olin. Rautiosaaren suviseuroissa jumalanpalveluspuheessa kuultiin, kuinka eräs puhuteltu, ilmeisesti uusimpaan viralliseen eriseuraan mennyt mies, sanoi löytäneensä helpomman kristillisyyden. Mutta kun se helppo kristillisyys on aina väärän hengen tuotetta. Ja onhan sanottu, että jos ihminen itse valitsee
uskon, niin se on väärää uskoa. Kun Jumala valitsee vastaanhangoittelevan ihmisen — se on oikeaa uskoa. Ja Jumalan valituilla on osa taivaassa. Jumala kyllä kutsuu kaikkia, Hyvän Paimenen ääni kuuluu Siionista. Nyt kuten Lutherinkaan aikaan ei seurakunta saa kieltää synninpäästöä katuvalta syntiseltä. Katumattomalle kuuluvat sideavaimet — ja sen jälkeen on se Jumalan aika, jolloin toivottavasti jaksatte, osaveljet ja sisaret, käydä sen oikean painin sydämen paaduttamisen sijasta!
"Kaikki janoovaiset, tulkaat vetten tykö, tekin, jolla ei ole rahaa, tulkaat, ostakaat ja syökäät; tulkaat, ostakaat, ilman rahaa ja ilman hintaa, viinaa ja rieskaa." Jes 44:1
Raimo Metsänheimo
Päivämies 22.8.1979
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Keitä ovat lauman repijät?

ViestiKirjoittaja vanamo.n » 05 Marras 2020, 00:16

Taavetti kirjoitti:Keitä ovat lauman repijät?


"Sillä minä tiedän minun lähtemiseni jälkeen tulevan teidän sekaanne hirmuiset sudet, jotka ei laumaa säästä," kirjoittaa apostoli Paavali (Ap.t. 20:29).

SUSI LAMMASTEN VAATTEISSA

Luonnontieteellisesti ajatellen sudellakin olisi maailmassa oma paikkansa. Esimerkiksi Suomessa on nyt se tilanne, että hirviä on liikaa ja susia liian vähän, tasapaino on järkkynyt. Susi on ystävilleen erittäin uskollinen — sehän on kesyn koiramme kantamuoto. Raamatussa ei sudesta eikä yleensä mistään asiasta puhuta luonnontieteellisestä näkökulmasta, vaan läpi koko Raamattua saavat asiat olla selventävinä vertauskuvina Pyhän Hengen ja pahan hengen välisestä taistelusta. Lampaankasvatus oli Jeesuksen aikoihin tutuimpia elinkeinoja Israelissa. Ja kuten Suomenkin poronhoitajat ja lammastalouden harjoittajat tietävät, on susi laumassa epätoivottava vieras, sillä siellä se ei ole kiltti, vaan se tappaa ja vie mukanaan. Mikäpä on surullisempaa paimenesta kuin se, että vieläpä nimikkovasalle tai – karitsalle näin käy.
Jo pelkkä susikin on siis käyttökelpoinen vertaus meitä varoittamaan. Mutta kun otetaan vielä Jeesuksen vertaus sudesta lammasten vaatteissa: "Mutta kavahtakaat teitänne vääristä prophetaista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet." (Matt. 2:15) Niin aletaan päästä siihen inhimilliseen ja sielunvihollisen oveluuteen, mikä ilmenee nykyisessä väärässä kososlaisessa hengessä, jota on sekä "ilmassa" että tekoina Siionissa tai jo julkisina eriseuroina.
Aikanaan tutkittanee, miten eroavat vai eroavatko mitenkään toisistaan väärät henget, joita on sellaisia kuin simppalalaisuus, pollarilaisuus, ansamaalaisuus ja kososlaisuus. Mutta nyt on puhuttu kososlaisuudesta ja lueteltu sen tuntomerkit hyvinkin tarkkaan. Itse olin kososlaisuudesta tyypillinen ja räikeä esimerkki, mutta vastoin kaikkea ihmisjärkeä sain vielä palaamisen armon, ja kiitollisuus täyttää sydämen.

RIETAS HENKI

Tästä asiasta on jo paljon ja hyvin puhuttu ja kirjoitettu. Mutta ajattelen, että kun kaikki nekin, jotka ovat kuulleet minun vääriä mielipiteitäni, käsittäisivät, miten todellinen on se väärä henki, jota minäkin olin levittämässä. Se on salakavala eksytyksen muoto ja sanoisinko niin kokonaisvaltainen, että siitä varoittamaan sopii Raamatun sana viimeisistä ajoista, jolloin, jos se olisi mahdollista, valitutkin eksytettäisiin.
Minä sain kaksi vuotta sitten parannuksen armon väärästä hengestä, Haapajärven suviseurojen aikoihin. Silloin tämä väärä henki oli minulla ikään kuin hiljaisempana. Muuan tuttu mies tuli sidotuksi ja minulla nousi uhma: sitokoot minutkin, jos kerta hänetkin. Mutta silloin minulla oli vielä tunto: Ajateltuani tuolla tavalla tuli minulle hirvittävä olo. Vähän päästä tuli lohdutukseksi toinen ajatus, että parannuksen teollahan tästä pääsee.
Tuntomerkeistä päätellen minä olin riivaajahengen vallassa, josta asiasta Raamatun sanakirja- niminen tietoteos sanoo: "Riivaajat ovat henkivaltoja, joita vastaan Jumalan lasten on joka päivä sotiminen. Ne, jotka lankeavat synnin kiusauksiin —joihin myös houkuttelee maailma ja liha — saattavat joutua kokonaan riivaajien hallittaviksi eli riivatuiksi. Riivaajat ovat henkiä ja saatanan käskyläisiä. Ne etsivät ihmisiä välikappaleikseen toimiakseen heidän avullaan. "Paljon muutakin Raamattuun perustuvaa siinä vielä sanotaan. No niin, minä tunsin vapautusta ja iloa, mutta sen jälkeen minulle ilmeisesti kävi siten, mistä Jeesus itse varoittaa neuvon sanalla: "Mutta kuin rietas henki on lähtenyt ihmisestä, niin hän vaeltaa lävitse kuivia paikkoja, etsein lepoa, ja ei löydä. Silloin hän sanoo: minä palajan jälleen minun huoneeseeni, kusta minä läksin. Ja kuin hän tulee, niin hän löytää sen tyhjäksi, käväistyksi (lakaistuksi) ja kaunistetuksi. Silloin hän menee ja ottaa kanssansa seitsemän muuta henkeä, itseänsä pahempaa ja ne sisälle menevät ja asuvat sillä, ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmaksi kuin ensimmäiset. Näin myös tapahtuu tälle pahalle sukukunnalle." (Matt. 12:53-95).

Mutta eivät ne henget hypänneet minuun rysäyttämällä, niin että itsekin sen olisin huomannut, osaavat ne hiipiäkin. Ja niin ne vieroittivat minut elävästä uskosta, siitä vähästä, mikä minussa siihen asti oli vielä ollut. Ja tässä tulee juuri se vihollisen taktiikka, se kososlaisuus. Kun minulla oli se nimi, että minä elän, mutta olin kuollut, eli kun minä huomaamattani olin jo kulkeutunut ulos, mutta pidin itseäni sisällä olevana, niin minun yhä voimistuvan seurakunnan arvosteluni oli mukamas sisältäpäin tullutta, vaikka se oli ulkopuolelta tapahtuvaa ja näkönsä menettäneen parjausta ja herjausta.


KOTI-SIIONI

Pyhän Hengen pilkkaan henget eivät minua sentään saaneet. Kaiken aikaa olin sitä mieltä, että vain Siionissa tässä maailmassa on Pyhä Henki – ei isommissa eikä pienemmissä "meistä lähteneissä" ryhmissä, (itsekin olin sydämessäni "meistä lähtenyt"). Mutta siihen ansaan minä jouduin, että Siionin nykyiset hoitotoimenpiteet(joita on aina ollut, mutta nyt tosin enemmän kuin ennen), tuntuivat ihmistouhuilta ja tuomiot myös vääriltä viimeisen tuomion leikkimiseltä, kun arvelin, että nykyiset johtajat – Rauhanyhdistyksen johtokunnat ympäri Suomen, paljon luultu, ovat itse väärässä, lakihengessä, tien oikealla puolella. Onneksi minuakin pyydettiin tulemaan koti- Siionin puhutteluun, jollaiset inhimillisesti katsoenkin ovat johtokuntien jäsenille aikaa ja voimia vaativa rakkauden työ — jota nyt jälkeen päin vertaisin kirurgin vaikeaan leikkaukseen ihmishengen pelastamiseksi.

Inhimillistä mielenlaatua osoittaen toivon viimeiseen asti vielä työestettä sovitun puhutteluajankohdan ajaksi — minulla kun on usein iltatuuri – mutta rokuli-ilta sattui. Ja kuten eräs puhuttelijoistanikin sitten sanoi: oli Jumalan johdatusta, että näin kävi. Näin siis vaimoni kanssa, pelko sydämessä varsinkin minulla, astuimme "pelottavan raadin", koti-Siionin johtokunnan eteen. Puitteet "kellarissa" olivat toisaalta viralliset, toisaalta kodikkaat ja vieraanvaraiset.
Vastaavista puhutteluista oli minulla kirjavaa tietoa taikka huhua etukäteen. Oli kuvitelma ristikuulustelusta, jossa "syytetyllä" ei ollut mahdollisuuksia, olipa hän syyllinen tai syytön. Oli myös käsitys, että yhdet määräävät tai vain yksi määrää ja toiset ovat joo-miehiä. Arvelin kohtaavani nyt sen uusheräyksen hengen, jota kuvitelmaa vastaan löyhin perustein olin käynyt sotaa lähettämällä "nootteja" SRK:n johtokunnalle, pitkiä ja sekavia saivarteluja. Salainen, vaikka heikko toiveeni oli, että "he olisivat jotakin oppineet." Täälläpä nyt istuttiin, nytpä sen ainakin näki, mitä nämä "vain ihmiset" minulle sanovat.

Paljon "tiedoistani" osoittautui vääriksi jo tässä ensimmäisessä puhuttelussa. Puhuttelijoita oli kahdeksan veljeä ja yksi sisar, mutta lahjatonta puhuttelijaa ei ollut yhtään. He puhuivat kuin enkelit, kukin "omin sanoin", mutta kaikki samassa hengessä ja kaikki Raamattuun perustuen. En missään seuroissa, jotkut suunnilleen kokonaan kuullut suviseurat mukaan luettuna, ollut kuullut, kuten tuntui, niin paljon keskeistä sanomaa Raamatusta, enkä tietenkään näin minua lähestyvästi. Ei ihme, että vaimon joka tässä tilaisuudessa tuntui minusta rakkaammalta kuin koskaan, näin monilla lahjoilla saarnatun sanan kuulijana ja keskustelujen päätteeksi sai armon nöyrtyä parannukseen väärästä hengestä, jota todella oli häneenkin tarttunut, vaikkakin hän oli samalla rukoillut lasten kanssa minun puolestani ja viljellyt sanan suolaa, puhutellut minua maailmanmielisyydestä. (mitä puheita minä puolestani suvaitsin sanoa alituiseksi alimpaan kattilaan työntämiseksi).

”YKSITYISYRITTÄJÄ”
Ei siis pitänyt alkuunkaan paikkaansa, että muka yksi olisi puhunut ja muut vain nyökytelleet päätä. Tuntuipa minusta siltä, että itse Pyhä Henki puhui minulle ihmissuiden kautta. Mutta sittenkin, riettaat pitivät minua sitkaasti pauloissaan! Ihminen on vajavainen —nämä kaikki ovat vajavaisia. Vaikka heiliä onkin Pyhä Henki, he erehtyvät. Tämä mitä he sanovat, on oikein ja sopii moneen mutta ei minuun. On sama tilanne kuin koulussa, jossa minua monetkin opettajat epäilivät tupakanpoltosta ja vilpistä, vaikka olin luokan ainoita tupakoimattomia ja lunttaamattomia — historia toistuu. "Sovinto" tuntui janttaantuvan esimerkiksi siihen, että minä en voinut sanoa synniksi urheilukilpailuja enkä sinfonio- tai kirkkokonsertteja tilaisuuksiksi, joissa pilkkaajat istuisivat (ja siitä aiheestahan voisin viisastella vaikka kuinka pitkään). Tämä kuitenkin toisaalta oli kuulemma vain hedelmistä puhumista. Väärintä oli se, että minä pyrin ymmärryksestä uskoon, (minkä seikan helposti olin muista väärähenkisistä saattanut huomata), että olen "yksityisyrittäjä", jollaisia kristittyjä ei Raamattu tunnusta~ja kauheimpana se, että minussa on eri henki, että minä siis en olekaan Jumalan lapsi. Lapsen paikalle tuloa minulta odotettiin. Mutta minä olin ja kasvanut ja minä olin rikas nuorukainen koko omien ajatusrakennelmieni rihkamakauppa mukana. Enhän minä mahtunut ahtaasta portista. Vilpistelyparannusta en voinut tehdä ja niinpä eräänlaisena periaatteen miehenä otin näennäisen tyynenä vastaan sen että minut sidottiin synteihini. Minulla oli ollut nimi, että minä elän, nyt minulla ei ollut enää sitäkään. Mutta. Tämä ei ollut poisleikkaamista, ei ohdakkeiden nyhtämistä nisupellosta, vaan raamatullista sideavainten käyttöä lihan kuristukseksi. Vakuutettiin, että edelleenkin ja aina on Siionissa avaimet lähteet katuvalle syntiselle. Olisiko se minulle mahdollista?
Tuntui, että ei, seinä vastassa. Kaksi valtakuntaa nyt meidän kodissamme. Vaikka en minäkään voi uskoani kieltää tällainen kuuluu olevan mieli muillakin väärähenkisillä, uskonsa jo menettäneillä). Kotimatka oli hiljainen. Kotona olevat lapset olivat odottaneet, vaikka viivyttelin puoleen yöhän. Jo lähtiäisiksi oli Pekka koiranleualla ollut ennustus, että rauhanyhdistyksellä kohta kuulutetaan: "Raimo Metsänheimo sidotaan ja vaimonsa on niillä rajoilla." Tämä leikkipuhe ei ollut kososlaista leikkiä, vaan kososlaisuutta vastaan olevaa, ja hämmästyttävän oikeinhan tuo osui. Arkana pojat kurkistelivat kuistilla, kun tuomisina oli yksi iloinen ja yksi surullinen uutinen. Lapsetkin olivat kaikki jo pitkään rukoilleet minun puolestani —toivoneet edes tätä yhteydenottoa. Nyt tuli ainakin selvyys.
Pahin minun syytöksistäni Saara-äitiä vastaan oli se, että kun ihmisille ei anneta syntejä anteeksi, vaikka pyytävät. Että siis olisi sama tilanne kuin uusheräyksessä, jossa ei tunnonhädässäkään olevalle ollut päästönavaimia, vaan lähestyi se, että synnin hädässä ollaan juuri parhaalla paikalla. Horjutti kyllä syyttävää mieltäni paljon, se kun puhuttelijat tämänkin tiesivät sanoa, että väärässä hengessä koetetaan jättää aina joko päästön avaimet tai sideavaimet pois. Kososlaiset koettavat saada sideavaimet pois. Mutta täällä maan päällä olevassa Jumalan valtakunnassa ovat molemmat avaimet käytössä ja ovat aina olleet. Sitominen on sitä paitsi oikeastaan vain jo tapahtuneen tosiasian ilmoittamista, itse sitä itsensä sitoo...
Mutta järki taisteli vastaan. Muistui kyllä mieleen neuvo, että uskottomana sitä ei ainakaan taivaaseen pääsisi. Niinpä tyydyin unettomalla vuoteellani vain toivomaan. Nuoruudenaikainen optimismini joutui joksikin avuksi: onhan sentään parempi, että koko muu perhe on uskomassa, jos minä ulkopuolelle jäisinkin kuin että minä varmasti uskomassa ja muut maailmassa. Haikeaa oli tämäkin ilo, ja se vaati ponnistelua kuvitella, että minä kuin kansansadun taivaanvuohi jäisin lentää mäkättämään taivaan ja helvetin välille. Vaikka sitähän "ei kenenkään maata" ei sanota olevan... Vielä viimeinen ajatus kuiskutteli, että minä sieltä kadotuksesta kuin rikas mies Lasaruksen, näkisin rakkaani taivaan ilossa. Ja saisinko iloita?

Puumetsässä olo on minulle ennenkin ollut hermolepoa. Siellä tulivat puhuttelijoiden kaikki lauseet mieleen. Kososlaisenakin minulla oli heti kunnioitus: täytyy sanoa, että paljon ne tietävät. Ja että aivan erilainen kokonaisvaikutus heidän kaikella sanomallaan oli kuin kososlaisten nokkelimmallakin järkeilyllä. Mutta minähän olen erikoistapaus — eivät ne ymmärtäneet... Yksi asia oli varma: mihinkään pienempään tai isompaan eriseuraan minulla ei ollut minkäänlaista vetoa. Tuntuivat liian imeliltä kutsut sinnepäin. Näinpä väärään henkeen ei ollut minua vetämässä liittolaisia. Luonnon keskellä avoimen taivaan alla kävin siis yksin painiani.

"Kun tulee Jumalan aika, asiat selviävät." Jotenkin näin oli kirjoitettuna kevättalvella Helsingin Sanomien poleemisessa yleisön osaston jutussa, jonka otsikko oli muistaakseni "Rauhanyhdistyksien johtajat repivät Siionia." Pidin tätä hyökkäystä viisaana ennustuksena ja toivo virisi siitä, kuinka "tähdet putoavat" eli siis SRK:n nykyinen johtokunta tai suuri osa siitä jne... Jumalan aika kyllä tulee ja tuli, minulle.
"Mun tutkit, Herra, tarkasti.." Asiat selvisivät kohta kohdalta. Juuri tämä minun toivoni liian ankarien johtajien suhteen oli sitä väärää henkeä ja armottoman palvelijan mieltä, mikä repii Siionia. Ja niiden ankarien johtajien ankaruus oli sitä taivaallista rakkautta, joka halusi vetää eksyneet lampaat vaarallisilta jyrkänteiltä koukkupäisellä sauvalla takaisin kodin turvaan. Miten olikin voinut niin väärään joutua? Onneksi saamissani neuvoissa ei ollut vikaa! Väärän hengen tuntomerkit sopivat minuun. Pelko oli kadonnut minusta melko tarkkaan, (kuten nyky-Suomesta vielä tarkempaan — Runebergin aikaankin elettiin huonosti, mutta kirjallisuudesta saa käsityksen, että jumalanpelko oli silti yleinen). On hirvittävä merkki, jos tällainen oikea pelko Siionin asukkaista katoaa. Ja sitten toinen merkki oli, että väärässä hengessä olevalla on seurakunnan keskuudessa tavattoman ahdistava olo. Oikeassa hengessä olevalla taas on rauhallinen ja vapaa olo uskovaisten joukossa.

SIIONIN KALLEUS
Kolmen päivän päästä tuntuivat jo toisarvoisilta omat mielipiteet ja oli auennut Siionin kalleus. Oli juhannuspäivä Suomessa (Ruotsissa juhannusaatto) ja johtokunnan jäsenet eri suunnilla seuroissa, mutta jälleen heitä saapui uhraamaan aikaansa, kun kuulivat, että minulla on asiaa. Tunnontila oli minulla nyt toinen kuin edellisessä puhuttelussa, eikä jälleenkään tätä yksi eikä kaksi ratkaissut, vaan kukin kohdastaan huomasi ja sitten kääntyivät kysymään toisiltaan. Kummassakin tapauksessa Pyhä Henki ilmaisi: ensin oli aika sitoa ja nyt aika päästää. Ei tosin kaikki ollut heti selvää nytkään. Urheilukilpailut päätin jättää suureksi huojennuksekseni. Vaikein oli edelleen se konserttien kohta – ei henkilökohtaisesti, vaan periaatteessa ja ajatellen, miten esim. uskovainen säveltäjä ja uskovainen laulaja voivat kutsumustaan toteuttaa. Puhutteluun osallistui mm. nuori vieraileva puhuja, ammatiltaan kanttori, joka selvitti tämän Siionin kannan, että on nähty konserttien olevan enemmän ihmisen kunniaksi, ja että hyvä tähän on ollut tyytyä. Veljet uskoivat, että Pyhä Henki kirkastaa mahdolliset epäselvät asiat, kun juuret löytyivät ja minulle ne siunattiin anteeksi. Julkista pahennusta aiheuttaneena pyysin anteeksi myös kokoontuneelta seuraväeltä.

Iloa se tällainen rumien juttujen anteeksi pyytäminen ja saaminen näyttää herättävän. Nyt oltiin koko perhe taas samassa hengessä. Iloisimpia oli tyttäreni Kati, joka oli niin paljon rukoillut meidän puolestamme. Minä aikoinani – 26 vuotta sitten — rukoilin Jumalaa järjestämään minun avioliittoasiani. Se rukous tuli kuulluksi – vuoden päästä olin onnellisesti naimisissa. Kun sitten lapset olivat pieniä, rukoilin, että he eivät kiintyisi jazz- musiikkiin, johon itse oli nuorena niin heikko. Tämäkin rukous tuli ' kuulluksi. Ja nyt lapset puolestaan olivat sydämestään rukoilleet heikoksi käyneitten isän ja äidin puolesta!
Koska sielunvihollinen ei ole kellekään niin vihainen kuin elävälle kristitylle, ei väärän hengen vaara suinkaan ole minun eikä meidän kenenkään kohdalla ohi. Taistelun on siis jatkuttava: Mutta rehellisyys ja oikeat tiedot ovat ainakin hyvä ase sitä väärää vastaan. Kun minäkin rehellisesti muistelen, niin ei ole ollut sitä painon- tai voimanoston kilpailureissua, josta ei ole jäänyt paha maku suuhun, vaikka olen pariin kymmeneen vuoteen kilpailutkin ja ollut tuomarina vain arkisin ja mutakin siivoja on ollut mukana. Mutta sellaistahan se tahtoo olla, että menomatkalla pelataan rahasta korttia ja tulomatkalla ryypätään, kilpaillessa lyödään vetoja ja kiroillaan, kuudennen käskyn rikkominenkaan ei ole niillä retkillä tavatonta. Ja jos kunniaa tulee, sitä voi tulla kilpaurheilussa liikaa – huonoja seurauksia on siitäkin nähty. Ja voiton saavuttamiseksi on voitu uhrata terveys. (doping ja hormoonit). Musiikin puolelta taas annan tietävämmille muuten puheenvuoron, itse tiedän sisältäpäin lähinnä kuorotoiminnasta. Maailmallinen henki oli niissä kahdessa mieskuorossa, joihin kuuluin — alkoholia käytetään (jos harjoituspaikassa on anniskeluoikeudet) ja kaksimielisiä puhutaan. Jokin laulukin voi loukata. Onhan hyvä musiikki kuorollakin ainutlaatuista ja isänmaallinen laulusto mieskuorolle erikoisen hyvin istuu, mutta hassua oli, että kirkkokonserteissa tuntui tekopyhyys ilmeiseltä. Itse jäin kuorosta pois, kun olisi pitänyt esiintyä karonkassa laulaen humoristista juopotteluun yllyttävää laulua. Sellaista se on musiikkikin tässä maailmassa. Lohduksi kaikille: taivaassa on musiikkia — kauniimpaa kuin mikään maanpäällinen musiikki...

Sääliksi käy niitä ystäviä, jotka ehkä ovat yhä yhtä eksyksissä kuin minä olin. Rautiosaaren suviseuroissa jumalanpalveluspuheessa kuultiin, kuinka eräs puhuteltu, ilmeisesti uusimpaan viralliseen eriseuraan mennyt mies, sanoi löytäneensä helpomman kristillisyyden. Mutta kun se helppo kristillisyys on aina väärän hengen tuotetta. Ja onhan sanottu, että jos ihminen itse valitsee
uskon, niin se on väärää uskoa. Kun Jumala valitsee vastaanhangoittelevan ihmisen — se on oikeaa uskoa. Ja Jumalan valituilla on osa taivaassa. Jumala kyllä kutsuu kaikkia, Hyvän Paimenen ääni kuuluu Siionista. Nyt kuten Lutherinkaan aikaan ei seurakunta saa kieltää synninpäästöä katuvalta syntiseltä. Katumattomalle kuuluvat sideavaimet — ja sen jälkeen on se Jumalan aika, jolloin toivottavasti jaksatte, osaveljet ja sisaret, käydä sen oikean painin sydämen paaduttamisen sijasta!
"Kaikki janoovaiset, tulkaat vetten tykö, tekin, jolla ei ole rahaa, tulkaat, ostakaat ja syökäät; tulkaat, ostakaat, ilman rahaa ja ilman hintaa, viinaa ja rieskaa." Jes 44:1
Raimo Metsänheimo
Päivämies 22.8.1979
Jeesus, sinun alkamasi usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen noudat kotiin taivaaseen. (Virsi 301:6)
Avatar
vanamo.n
ahkera
 
Viestit: 483
Liittynyt: 29 Elo 2009, 16:56
Paikkakunta: Laukaa

Re: Keitä ovat lauman repijät?

ViestiKirjoittaja Ilpo » 17 Marras 2020, 11:48

Olipa hyvä ja aamenta vastaava kirjoitus. Ja hyvin sopii tähänkin aikaan. Muistan hyvin 70-80 luvun taistelujen ajat. Silloin oli puhujia vähän, kun vertaa nykytilanteeseen ja olin paljon isäni mukana kun tämä oli puhumassa eri paikkakunnilla. Siellä näki ja kuuli monenlaista. Sain nähdä, että kun Jumalan Pyhä Henki teki työtään, tuli monesti hyvää jälkeä: eksynyt sai palata takaisin hyvän paimenen laumaan.
Joskus näin senkin, miten kova lakihenki teki pahaa jälkeä. Vaikka olin lapsi, sellaiset tilaisuudet tuntuivat pahalta ja ahdistavalta.

Se mitä noina vuosikymmeninä tapahtui oli tarpeellista, että monet saivat varjeltua uskomassa ja moni sai palaamisen armon. Se hyvä mitä tapahtui, oli Jumalan työtä. Mutta hyvin, hyvin ahkerasti myös sielunvihollinen teki työtään omien palvelijoidensa kautta. "Jolta joku voitetaan, sen palvelija hän on." 2.Piet. 2:19

Ps.50:2 Zionista antaa Jumala täydellisen kirkkauden paistaa.
3 Meidän Jumalamme tulee, ja ei vaikene: kuluttavainen tuli käy hänen edellänsä, ja hänen ympärillänsä väkevä ilma.
4 Hän kutsuu taivaat ylhäältä ja maan, tuomitaksensa kansaansa.
5 Kootkaat minulle minun pyhäni, jotka liitostani enemmän pitävät kuin uhrista.
6 Ja taivaat pitää hänen vanhurskauttansa ilmoittaman; sillä Jumala on tuomari, Sela!



Sak.13:9 Ja kolmannen osan tahdon minä viedä tulen lävitse, ja puhdistaa sen, niinkuin hopia puhdistetaan, ja tahdon sen kirkastaa, niinkuin kulta kirkastetaan. Nämät minun nimeäni avuksi huutavat, ja minä tahdon heitä kuulla, ja sanoa: se on minun kansani; ja heidän pitää sanoman: Herra minun Jumalani.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Keitä ovat lauman repijät?

ViestiKirjoittaja nuusku » 18 Marras 2020, 03:29

Autenttinen ajankuvaus. Olisi mukavaa lukea muitakin vastaavia, voihan niitä yhäkin kirjoittaa, jos on silloin ollut mukana Siionin tilaisuuksissa.

Lauman repijät kyllä kirjoittavat omaa versiotansa tapahtumien kulkemisista, mutta kieltämättä valitettavan harvoin (itse asiassa en koskaan) ole kuullut Siionissa tänä päivänä sisällä olevan kertovan Pms:n vuoden 1979 artikkelia vastaavalla tarkkuudella muistoistaan. Olisin tosi kiinnostunut kuulemaan niitä muistoja.

Ja kun tuollainen kirjoitus on julkaistu Pms:ssä vuonna 1979 jolloin viimeisimmät kokoukset vielä olivat "tulilla" eivätkä loppuneet, ja noin avoimesti siinä on matkalainen kertonut omia ajatuksiaan -- niin toki niitä voisi vähintääkin yhtä avoimesti nyt avata, yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Viralliset historiateokset kuvailevat silloista tilannetta useimmiten ns. "isona kuvana", yhtenä ulostulona, mutta tällaiset yksittäisten Siionin matkalaisten henkilökohtaiset vapaat muistelot ovat ainakin minulta jääneet huomaamatta, jos niitä avauksessa olevan kirjoituksen lisäksi on muitakin olemassa.
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2099
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Re: Keitä ovat lauman repijät?

ViestiKirjoittaja vanamo.n » 18 Marras 2020, 23:58

Kun olin lukenut tämän Metsänheimon laatiman kirjoituksen Päivämieheen jonka Taavetti oli tänne skannannut, kysyin eräältä uskovaiselta veljeltä joka asuu Oulun seudulla, että onko Metsänheimo sukunimellä uskovaisia niin hän vastasi että tämä Raimo Metsänheimo on peräti vielä elossa ja uskomassa ja hänen jälkipolveaan myöskin. Ikää Raimolla on jo yli 90 vuotta.
Jeesus, sinun alkamasi usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi matkan päässä vapahdus. Silloin minut uupuneen noudat kotiin taivaaseen. (Virsi 301:6)
Avatar
vanamo.n
ahkera
 
Viestit: 483
Liittynyt: 29 Elo 2009, 16:56
Paikkakunta: Laukaa


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron