Enkelin tuttujako?

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Marras 2006, 10:06

Kiitos JIA:lle. Tuo runo kuuluu niihin harvoihin asioihin, jota saa minulla aina kyyneleet silmiin. Jumalan maja ihmisten keskellä on totisesti lasten ja lastenkaltaisten valtakunta.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Marras 2006, 19:08

anonyymi kirjoitti:Tällä ei kielletä, että Raamatun aikana olisi toimitettu upotuskasteita, mutta millään alkukielen sanalla tai raamatunkohdalla sitä ei voida todistaa. Didakheessa mainitaan valelukaste. Voidaan olettaa, että Jeesuskin kastettiin valelemalla, kuten Rooman katakombista löydetty ikivanha maalaus kuvaa! Kirkkohistoria kyllä kertoo, että upotuskaste oli muinoin yleinen. Raamatussa ei kuitenkaan ole ohjetta, että kaste olisi toimitettava tällä tavalla. Mikäli upottamista käytettiin, se oli kirkollinen perimätapa, ei Raamatussa määrätty muoto.


Mielenkiintoinen ja aukottomalta vaikuttava todistusketju, edellyttäisi tosin tarkempaa perehtymistä asiaan. Raamattu.uskonkirjat.net -palvelun pitäjä lienee upotuskastaja, koska siellä esiintyy väite:

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet ... &ent2=5723
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Weha » 18 Marras 2006, 16:15

Seuraavaa olen kuullut seuroissa opetettavan:

Samarialaisista kerrotaan, että he olivat kastettuja, mutta eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä: apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)

Ai miksikö heillä (samarialaisilla) ei ollut sitten Pyhää Henkeä? Koska heidän uskonsa oli kaksiosainen. He uskoivat Philippusta ja Simon noitaa: 9. "Mutta siellä oli mies, Simon nimeltä, joka siinä kaupungissa ennen noituuden virkaa piti ja oli Samarian kansan villinnyt, sanoen itsensä olevan jonkun suuren 10. Jota kaikki sekä pienet että suuret kuulivat, sanoen: tämä on Jumalan voima, joka suuri on.
11. Mutta he kuultelivat häntä mielellänsä, että hän kauvan aikaa oli heitä noituudellansa villinnyt. "

Kun apostolit tulivat he (samarialaiset)saivat Pyhän Hengen: 17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.
Weha
 

Re:

ViestiKirjoittaja mies » 06 Marras 2015, 15:46

Case 1:
Weha kirjoitti:Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina näkyvästi ihmisten päälle (apt.8:18: 19:6 ym.) Myös heidän päällensä laskeutui kuin "tulisia kieliä" (apt.2:1-4). ”(Apt.8:17; 19:6 ym.) tosin kerrotaan apostolien panneen kätensä kastettujen päälle, että nämä saisivat Pyhän Hengen. Tämän Paavilaiset soveltavat konfirmaatioon. Kätten päällepaneminen tapahtui tässä sen vuoksi, että kastetut julkisesti havaittavin merkein saisivat Pyhän Hengen ja kykenisivät puhumaan, saarnaamaan evankeliumia, monilla kielillä. Tämä on kuitenkin jo aikaisin hävinnyt, ja jäljelle on jäänyt sitä muistuttava toimitus pappis- eli saarnaajan virkaan asettaminen eli vihkimisen yhteyteen” (Kirkkopostilla 1, uudenvuodenpäivä epistola saarna).


Case 2:
Weha kirjoitti:Seuraavaa olen kuullut seuroissa opetettavan:
Samarialaisista kerrotaan, että he olivat kastettuja, mutta eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä: apt.8:16. (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.)

Ai miksikö heillä (samarialaisilla) ei ollut sitten Pyhää Henkeä? Koska heidän uskonsa oli kaksiosainen. He uskoivat Philippusta ja Simon noitaa: 9. "Mutta siellä oli mies, Simon nimeltä, joka siinä kaupungissa ennen noituuden virkaa piti ja oli Samarian kansan villinnyt, sanoen itsensä olevan jonkun suuren 10. Jota kaikki sekä pienet että suuret kuulivat, sanoen: tämä on Jumalan voima, joka suuri on.
11. Mutta he kuultelivat häntä mielellänsä, että hän kauvan aikaa oli heitä noituudellansa villinnyt. "

Kun apostolit tulivat he (samarialaiset)saivat Pyhän Hengen: 17. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.


Luther Huonepostillassa:
"Siinä tilaisuudessa (Helluntaina) siis Pyhä Henki ilmestyi kuultavalla ja nähtävällä tavalla."
"Ensiksikään ette, rakkaani, saa ajatella, ettei Pyhää Henkeä ennen ole seurakunnassa ihmisten seassa ollut."
"Kristus itse ja samoin Pietari sanovat, että Pyhä Henki on puhunut profeettain kautta; ja evankelistat todistavat, että Pyhä Henki oli vanhassa Simeonissa, Hannassa, Sakariaassa, Elisabetissa ja Johanneksessa."

Apt.8:14:ssa on sana 'dechomai' (ottaa vastaan). Se hiukan eroaa sanasta 'lambanó' (saada)(Apt.8:15,17,18). 'Dechomai' on kuin saada kynä ja sujauttaa se taskuun; 'lambanó' on kuin saada kynä ja alkaa piirtämään sillä. Apt.1:8:ssa on myös Samaria nimeltä mainittu. Koska Apt.8:18:ssa Simon silminnähtävästi näkee Hengen ja on tarjoamassa rahaa, lienee selvää, että kyseessä on Apt.1 tapainen tapahtuma "kuultavalla ja näkyvällä tavalla" saatu Pyhä Henki, josta Luther myös kertoo edelleen Huonepostillassa: "Tällä ilmiöllä on erikoinen syynsä ja merkityksensä. Kielet näet tarkoittavat saarnavirkaa, joka ei ole turha; se on liikuttava sydämiä ja sytyttävä niinhin uuden valkeuden eli tulen.", vahvistaen Apt.1:8:a Samariassa, ja näin olivat Pietari ja Johannes sen todistajia. Tämä vastaa Lutherin käsitystä Kirkkopostillassa (lainaus wehalta).

Mutta huomaamme myös, että "Jopa Simon itse uskoi", ja Jaakobin kirjeestä "Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. " (perkeleetkin uskovat, biblia). Mutta Simonin usko oli tuon Jaakobin kirjeen mukaista uskoa, niin ajattelisin, että case 1 ja case 2 ovat kummatkin oikein, ja parhaillaan täydentävät toisiaan.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Edellinen

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron