Kirjoittaja Veha » 10 Marras 2006, 01:23
Vuonna 1535 Lutherin opettaa, että sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet ja sellaiset ruumista koskevat ihmeet ja merkit eivät ole ikuisia eivätkä yleisiäkään’ (Saarna Matt. 8:1- 13 johdosta, ST.L. XII,1181s.). Hän samalla sanoo: Ei pidä kysyä, miksi sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet. Sillä miksi niitä pitäisi tapahtua, kun oppi on nyt varma ja vahvistettu?’ Tämän kantansa hän toistaa vielä myöhemminkin.
Raamattu ei opeta, että erityiset apostolisen ajan armolahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen. Niitä ei tarvita kirkon säännönmukaisessa työssä. Ne olivat poikkeuksellisia armolahjoja. Jumala yhä tekee ihmeitä kirkossa, mutta hän yksin ratkaisee annettavien lahjojen tarpeen ja määrän, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin tahtoo" ). "Sen tähden missä on kristitty, siellä on vielä valta tehdä sellaisia merkkejä, jos siihen on tarvetta... Mutta koska evankeliumi on levinnyt kaikkeen maailmaan ja tullut tunnetuksi, ei ole tarpeen tehdä merkkejä kuten apostoleitten aikana." Luther, St.L. Xl, 957. (Ks. myös Kirkkopostilla Ill,s. 518.)
Irvingiläisten [tai nykyisin uushelluntailaisen liikkeen], pyhitysliikkeiden, jotka opettavat "Pyhän Hengen kastetta", joka ilmenee kielilläpuhumisena, parantamisina jne. ja muiden opetuksesta, että apostolisen ajan ihmelahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen tai että Jumala on luvannut palauttaa ne näinä viimeisinä aikoina, on tehtävä seuraavat huomiot: Kirkko omistaessaan armonvälineet ja niitä käyttäessään on täydellisesti varustettu työhönsä, Matt. 28:19s.; Room. 10: 17; 1 Kor. 11:26; Luuk. 16:29. Hurmahenkisyys, joka hylkää turhana ulkonaisen sanan (Schmalkaldenin uskonkohdat, III, rippi, 10: "Kaikki se, mistä ilman tätä sanaa ja sakramentteja Hengestä kerskaillaan, on perkeleestä." Ks. myös Puolustus XIII, 12 s. Yks. ohje, Täyd. selitys, II, 4, 80), on vain omaksunut toisen muodon julistaessaan, että pelkästään sana ja sakramentit eivät ole kykeneviä rakentamaan kirkkoa. Raamattu varoittaa mieltymyksestä ihmeisiin, Joh. 4:48; 1 Kor. 1:22; 12:31.
1. Meidän asiamme ei ole määrätä Jumalalle, milloin ja missä määrin hänen täytyy antaa lahjojaan, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin hän tahtoo" ).
2. Merkit annettiin puhtaan evankeliumin vahvistamiseksi; harhaoppisten tekemät merkit ovat saatanan työtä, 5 Moos. 13: 1-3; Matt. 24:24; 2 Tess. 2:9s. [Uushelluntailaista liikettä ajatellen katso myös Matt. 7:21-23.]
3. Ne kirkot, jotka väittävät apostolisen ajan erityisten ihmelahjojen vironneen keskuudessaan, ovat velvollisia osoittamaan kykenevänsä tekemään niitä kaikkia, kuten nauttimaan myrkkyä sen vahingoittamatta, Mark. 16:18, ja herättämään kuolleita, Matt. 10: 8. Mark. 16:7-20 ("Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia" jne.) ei tue puheena olevaa opetusta. Se todella opettaa, että uskovat, Kirkko, saatuaan Pyhän Hengen helluntaina, omistaa myös vallan tehdä ihmeitä. Missä siihen syntyy tarvetta Jumalan arvioinnin mukaan, hän tekee ihmeitä kenen tahansa uskovan välityksellä. Tarve esiintyi evankeliumin saaman alussa ja monilukuiset armolahjat tyydyttivät sen Kirkossa. Teksti ei kuitenkaan sano, että missä tahansa on uskovia, kaikkina aikoina, joka yhteisössä, siellä tulee esiintymään ihmeitä aikaansaavia voimia. Kaikkien niiden, jotka ymmärtävät sen missä tahansa sellaisessa ehdottomassa merkityksessä, tulisi soveltaa sitä jokaiseen yksityiseen ihmiseen, kaikkiin niistä, "jotka uskovat". Mutta ei edes apostolisena aikana kaikki, jotka uskoivat, puhuneet kielillä jne. Lisäksi, jos Jeesus olisi luvannut erityisten armolahjojen toistuvan Kirkon jokaisena aikana, hän olisi lausunut täyttymättömän ennustuksen. Jae 20 ei sano, että Herra "tulee vahvistamaan" sanansa merkeillä, jotka seuraavat Kirkon kaikkina aikoina. Se lausuu Herran "vahvistaneen" sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Hän vahvisti sen alkuajan ja jokaisen sitä seuraavan ajan hyödyksi.
Popular Symbolics (Engelder, Arndt, Graebner and Mayer, CPH 1934, ss.103-104.