saaraleena kirjoitti:Kannanottoja tosiaan "maailmaan" mahtuu, mutta on kokonaan eri asia, jos "erehtymättömän Jumalan valtakunnan" kannanotot noin "liukuvat" ja niitä kuitenkin käytetään sitomisperusteena.
Pahennuksen matkaan saattaminen eli esimerkillään toisen houkutteleminen tekemään jotain, mitä omatunto ei kestä, on Raamatun mukaan syntiä. Synti on olemukseltaan sellaista, joka erottaa Jumalasta ja josta voidaan siten myös sitoa. Epäjumalan uhriliha oli apostolien kokoukselle välttämätön vältettävä asia (Apt. 15:29). Myöhemmin se oli Paavalille ehdonvallan asia (Room. 14:14), jota tarvitsi välttää vain, jos oma omatunto sairastui (Room. 14:14) tai se aiheutti pahennusta toisissa kristityissä (1. Kor. 8:12). Tyatirassa vaikuttaa olleen tilanne, että epäjumalan uhrilihan aiheuttama pahennus oli johtamassa tilanteeseen, jossa Jeesus Pyhän Henkensä kautta oli ajamassa pahennuksen matkaansaattajia ulos seurakunnasta (Ilm. 2:20). Pahennuksessa kyse ei ole pelkästään rakkaudettomuudesta, koska rakkautta ei särje vain abstrakti ja vaikeasti tulkittava rakkaudettomuuden käsite, vaan konkreettiset teot.
saaraleena kirjoitti:Tiedän yhden uskovaisen, jolla on teetetty parannusta juuri em. kannanoton tiukkisvaiheessa. Kun sitten väljempi kirje tuli SRK:sta ko. ry:lle, hoidettu kyseli hoitamisensa oikeellisuutta. Ihmeekseen hän saikin kuulla , että sellainen kyseleminen osoittaa "tottelemattomuutta seurakunnalle". Niinpä hänet sidottiin tottelemattomuuden takia.
Siinä vaiheessa virallinen kanta oli, ettei osallistuta televisio-opetukseen, koska se herättää pahennusta uskovaisten keskuudessa. Minun ymmärtääkseni sellaisessa tilanteessa kristityn mieli on elää niin, ettei herätä pahennusta, vaikka kuinka kokisi olevansa oikeassa, kuten Luther toteaa:
""Se on luvallista", he sanovat - aivan oikein, mutta vapautesi tulee mukautua veljesi heikkouteen, sillä sinua ei vahingoita, jos vapautesi estyykin, mutta veljeäsi vahingoittaa se, että hänen heikkoutensa loukkaantuu sinun vapauteesi.
Rakkauden velvollisuus on katsoa toisen parasta (Fil. 2, 14), ei niinkään sitä, kuinka paljon vapautta itsellesi sallit, vaan kuinka paljon olet veljellesi hyödyksi. Tällaiseen palvelemiseen näet rakkaus sinut alistaa vapautettuaan sinut palvelemasta lakia."http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2671--> Jos on varma jonkun asian oikeellisuudesta, odottelee vain rauhassa, että uuteen hitaammatkin kässäävät asian. Sitähän se "luvallista, mutta ei tarpeellista" ymmärtääkseni tarkoittaa.
saaraleena kirjoitti:Kyllä kyllä, mutta miksi johtokunta kuitenkin myöhemmin lähetti kentälle kirjeen, joka poikkesi SUUREN kokouksen kannanotosta? Mistä syystä johtokunta kuitenkin katsoi oikeudekseen kävellä seurakunnan kokouksen yli? En ymmärrä.
Mielenkiintoista on myös ko. kokouksen valossa usein esittämäsi väitteesi, että 1970-luvulla olisi esiintynyt esikoislestadiolaistyyppistä harhaa, jossa SRK:n johtokunta olisi ollut jonkinlainen "esikoisten neuvosto"? Jos niin olisi ollut, puhujien kokous ei olisi kyennyt muuttamaan johtokunnan esitystä.
Tuohon kysymykseesi lienee jonkinlainen vastaus Voittosen Kotimaan blogissa:
"SRK:n ylin päättävä elin on rauhanyhdistysten edustajien vuosikokous, joka valitsee SRK:lle 24-jäsenisen saarnamiehistä koostuvan johtokunnan."http://www.kotimaa.fi/index.php?option= ... Itemid=173--> SRK:ssa siis ylin päätösvalta kuuluu vuosikokoukselle. Johtokunnalla lienee melko laajat valtuudet päättää toiminnallisista asioista. Valtuuksia myös lisättiin 70-luvun lopulla (Vai sotkenko työvaliokuntaan?). En tiedä, limittyykö valtuuksien lisääminen millään tavalla kuvioon. On kuitenkin mahdollista, että v. 1978 kokouksen aikaan johtokunnalla ei olisi ollut valtuuksia ilman puhujien kokouksen siunausta päättää itsenäisesti opetustelevisioasiasta. Samoin on mahdollista, että v. 1979 laajennetuilla valtuuksilla johtokunnalle olisi annettu valtuudet päättää itsenäisesti opetustelevisioasian tyyppisestä käytännön linjauksesta. Mutta nämä ovat spekulointia. Ehkä joku viisaampi osaa vastata niihin. Muutenkaan en samaistaisi yhdistyslain edellyttämiä elimiä sellaisinaan hengelliseen hallintavaltaan. Toki ne jossain määrin ovat sitä; pidetäänhän kansankirkkoakin eräänlaisena hengellisenä esivaltana. Mutta ry:n johtokunnassa, SRK:n johtokunnassa ja SRK:n työvaliokunnassa voi myös olla mätä kala, vaikka se kovin todennäköistä eikä kovin pitkäaikaista olisikaan. Siksi on erotettava se hengellinen Jumalan huoneenhallitus, jonka pää on Jeesus Kristus, ja organisaatioiden hallintoelimet. Jos SRK:n johtokunta irtaantuisi Jumalan sanasta, se ei olisi mikään Jumalan huoneenhallitus. Väittihän "esikoisten seurakunta" olevansa erityisasemassa 1900-luvun alussa ja niinikään 1500-luvulla katolinen kirkko väitti edustavansa Jumalan hallintavaltaa maan päällä. Seurakunnan ja sen hallituksen on oltava Jumalan sanan näköisiä, koska missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa. Samasta syystä on myös syytä korostaa Jeesusta Kristusta seurakunnan päänä ja todellisena hallituksena, koska paimenet ovat seurakunnan paimenia vain toimiessaan pään, Kristuksen, alaisuudessa.
Kehotan lukemaan Mutsin ja Taavetin kirjoitukset aiheesta. Mutsin kuvauksesta paikan päällä välittyy kuva, että kokouksen enemmistö olisi silloinkin ollut lievemmän kannanoton takana. Pahennuksen välttämiseksi ja ristiriitojen sovittelemiseksi kuitenkin mentiin tiukempien mukaan. Tilanne selkeytyi myöhemmin, kun H. S. teki parannuksen väärästä hengestä. En usko, että SRK:n myöhempi kannanotto opetustelevisioasiaan olisi aiheuttanut ainakaan kovin laajaa pahennusta.
Laitan nyt viestin, vaikka sanamuotoilut ovat varsin hiomattomia, ehkä huonojakin ja saattavat antaa aiheen takertua ja korjata ajatuksia.