Katkelmia vanhasta keskustelusta

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Katkelmia vanhasta keskustelusta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Loka 2011, 19:37

LEVOTTOMUUDEN AIHEITA

Muutaman vuoden ajan oli eräiden pappisveljien saarnoissa ilmennyt erilaista käsitystä sakramenteista ja seurakuntaopista kuin mitä kristillisyydessä oli aikaisemmin opetettu.
Heidän saarnoistaan ei kuulunut puhtaana Kristuksen oppi. Olin miettinyt tätä asiaa seuramatkoilla.
Heitä kuunnellessani tuli aivan pelko: voi, kun he eivät poikkeaisi Kristuksen opista.

Heillä ilmeni saarnoissaan esimerkiksi synninpäästön julistamisen väheksymistä. keskusteluissa he saattoivat olla sitä mieltä, että evankeliumin pyytäminen saarnan aikana kirkossa ja ehtoollistilaisuudessa häiritsee toimitusta. Eräs pappisveli sanoi: -Ehtoollisen vietto on niin pyhä toimitus, ettei sitä saa häiritä siunauksen pyytämisellä.

Huolenaiheet lisääntyivät Kuopion suviseuroissa 1957. Siellä oli seurakuntavanhinten ja puhujien kokouksessa esillä kasteen sakramentti. Alustajina olivat kristillisyydessä tutut puhujat, tuomiorovasti L.P.Tapaninen Oulusta ja maanviljelijä Toivo Leppänen Kannonkoskelta.

L.P.Tapaninen toi alustuksessaan esille, että kastamattomille lapsille ei kuulu taivaan valtakunta. Hän esitti myös, että uudestisyntyminen - Jumalan lapseksi tuleminen - tapahtuu kasteessa.
Alustus aiheutti syvää levottomuutta. Jumalan seurakunnassa oli aina ymmärretty Vapahtajan opetuksen mukaisesti, että lapset ovat uskonsa tähden autuaita. Laestadiuskin kirjoitti: "Lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta heidän uskonsa nojalla siitä syystä, ettei heillä ole mitään epäuskoa--."

Nyt oli esitetty uudenlainen käsitys. Samana keväänä Utajärvellä pidetyssä pappisveljien kokouksessa asetuttiin tukemaan Tapanisen näkemystä. Opilliset eroavaisuudet tulivat kesän ja syksyn kuluessa laajasti tietoisuuteen.

Konttorilla pohdimme Eino KImpimäen kanssa, pitäisikö meidän kysellä hieman laajemmin veljien mielipidettä ongelmasta, varsinkin kun olimme SRK:n palveluksessa.
Olisko maallikkopuhujien hyvä kokoontua keskustelemaan tilanteesta?
Vanhoillislestadiolaisia puhujia oli yhteensä noin 300, joista 70-80 oli kansankirkkomme pappeja.
Keskustelimme ensin Oulun puhujaveljien kanssa.
Tämän jälkeen kutsuimme koolle puhujia eri puolilta maakuntaa, muun muassa Kajaanista, Kemistä, Oulusta, Raahesta ja Ranualta.
Yhden iltapäivän keskustelimme Eino KImpimäen olohuoneessa nummikadulla. Kysyimme, mikä oli veljien käsitys asiasta. Teimme sitten yksimielisen esityksen työvaliokunnalle, että puhujat kokoontuisivat laajemmin keskustelemaan tilanteesta.
Maallikkopuhujien kokous pidettiin Oulun rauhanyhdistyksellä 6.-7.11.1957. Siinä ilmaistiin huoli siitä, että opillisten harhojen myötä Jumalan valtakunnan rajat olivat joiltakin pappisveljiltä hämärtymässä. Oltiin huolissaan erityisesti heidän kasteopetuksestaqan. Kokous laati julkilausuman, jossa todettiin entisen ymmärryksen mukaisesti, että lapsi on uskovainen ja saanut Pyhän Hengen jo ennen kastetta.
Julkilausumassa todettiin muun muassa:

- Puhujain kokous tahtoo Raamatun hengen mukaan todeta, että lapsi on uskovainen ja Pyhän Hengen saanut jo ennen kastettakin ja että kasteessa hänet otetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa. Ehtoollinen on uskovaisille asetettu armoateria uskon vahvistukseksi.
Kun näissä sakramenteissa ja syntien anteeksiantamisessa esiintyy usein epäraamatullisuutta ja arkuutta, tahtoo maallikkopuhujaveljien kokous terottaa sitä, että autuutemme asia on niin kallis, että meidän on pysyttävä tinkimättä Kristuksen opissa ja tunnustuksessa--.
(maallikkopuhujien kokouksen julkilausuma 7.11.1957)
Kokouksessa ilmeni omakohtaisen uskon hoitamisen halua. Veli toisensa perään nousi tekemään parannusta kertoen:
- Kyllä me olemme niin paljon valvoneet tässä asiassa ja kuivanneet sydämemme. Olemme asioita värittäneet ja hosuneet silloinkin, kun ei ole vielä ollut Jumalan aika. Tällaista yleistä itsensä löytämistä tapahtui.
Koimme siunattuna asiana, että Jumala hoiti meitä evankeliumillaan.

MURHEELLISTA KEHITYSTÄ

Yhteiskunnassamme 1960-luvulla alkanut arvojen murros jatkui 1970-luvulla. Lapsirajoitusten ja abortin lisäksi alkoi avioliiton pyhyyttä murentaa avoliitto. Avioerot lisääntyivät, ja niiden saamista helpotettiin lainsäädännöllä.
Jumalan säätämän lepopäåivän arvo laski. Kansan siveellisen elämän rappeutuminen näkyi räikeänä.

keskioluen tultua myyntiin elintarvikemyymälöihin ja kahviloihin oli yhä suurempi osa kansasta ja nuoremmista ikäluokista luisunut käyttämään alkoholia. Tämä oli johtamassa jossakin määrin myös huumeiden käyttöön. Ongelma näkyi hälyttävänä siinä määrin, että SRK:n puhujienkokouksessa 1974 tähdennettiin, että alkoholi on johtamassa kansaamme rappioon, ellei ryhdytä kiireellisiin toimenpiteisiin sen käytön vähentämiseksi.

Suurimmat vaikeudet kasvatustyössä aiheutuivat koululaitoksessa tapahtuneista muutoksista. Uskonnon tuntimäärät laskivat, ja monista oppikirjoista ohentuivat keskeisimmät kristinopin perusasiat. Kouluihin oli tullut elokuvia, teatteria ja tanssiopetusta, ja oppilaille ryhdyttiin antamaan ehkäisyvalistusta.

Ajan henki suosi vapaata kasvatusta. Lasta ei saanut neuvoa, eikä kieltää, vielä vähemmän nuhdella tai rangaista. Tämän seurauksena oli kasvamassa vanhemmilleen tottelematon sukupolvi, josta raamattu varoittaa. Monet vanhemmat koettivat kuitenkin kasvattaa lapsiaan hyviin tapoihin, kuuliaisuuteen vanhemmille ja esivallalle sekä Jumalan kunnioitukseen.

Kristityitä neuvottiin pysymään elämässään Jumalan sanan turvallisella perustalla. Tärkeintä oli omakohtaisen uskon säilyttäminen hyvässä omassatunnossa. Kasvatustehtävässä nähtiin tärkeimpänä evankeliumin kylvö lasten sydämiin. Samalla korostettiin myös sitä, että oli tärkeää kasvattaa lapset jo pieninä tottelevaisiksi ja hyviä tapoja noudatettaviksi.

Kunnat saivat ohjeita ehkäisyneuvonnan järjestämisestä. Lääkärien ja terveystyöntekijöiden oli ryhdyttävä antamaan ehkäisyvalistusta. Uskovaiset terveystyöntekijät olivat ahdistuneita tästä suunnitelmasta. Monet ottivat yhteyttä SRK:lle kysellen, mitä voisimme tehdä.
Kutsuimme uskovaiset terveystyöntekijät koolle keväällä 1974. Paikalle saapui yli kaksisataa alan henkilöä. Tilaisuudessa olivat esillä abortti, perhesuunnittelu ja muut kansanterveyslain tuomat ongelmat. Keskustelun pohjaksi kuultiin kolme alustusta, joiden pitäjinä olivat lääkäri, terveyssisar-kätilö ja lakimies.
Keskustelun puheenvuoroissa tuli yksimielisesti esille, ettei kristitty tahdo osallistua aborttiin, sterilisaatioon ja ehkäisyneuvontaan omantunnon syistä.
Ihmiselämän lopettaminen on murhan synti, tapahtui se vaikka sikiöasteella. Myös syntymä on Jumalan kädessä, ei ihmisen päätettävissä. Eräät työntekijtä kertoivat hakeneensa erivapautta omantuntonsa vastaisista tehtävistä. ja heille oli järjestetty muuta työtä.
Eräässä opetussairaalassa uskovaiset hoitajat ja opiskelijat olivat joutuneet vaikeuksiin, kun he eivät halunneet osallistua abortin valmisteleviin toimenpiteisiin. Lähetimme sairaalan johtajalle kirjeen. Toimme siinä esille, että kristityt hoitajat haluavat tehdä työnsä tunnollisesti. Toivoimme, etteivät heidän työjärjestelynsä aiheuttaisi omantunnon ristiriitoja.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Loka 2011, 17:57

Tässä Kullervo Hulkon alkuhartauspuhe kokouksessa, josta on tarkoitus skannata katkelmia ainakin jonkin verran.
'''''''''''''''''''''''''''''''
Puhujain ja seurakuntavanhinten yhteinen kokous Oulussa 29.12.1960.
Kokous pidettiin Oulun Rauhanyhdistyksen huoneistossa alkaen klo 12.

Virsi 209.
Alkuhartaus, jonka piti rovasti Kullervo Hulkko.
Jumalan rauha, joka käy ylitse kaiken ymmärryksen, varjelkoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa nyt, aina ja iankaikkisesti, Amen.

Hiljennymme aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen: Elävä kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen isämme, kiitämme Sinua siitä, että pidät voimassa vielä valtakuntaasi ja saarnautat keskuudessamme Kristuksen evankeliumia. Tahdomme kiittää Sinua myös siitä, että me olemme saaneet armon uskoa omalle kohdallamme tuon evankeliumin, elää siitä ja kilvoitella sen varassa. Olet vielä katsonut meidät kelvollisiksi valtakuntasi työhönkin, pannen monet meistä sananpalvelijasi tehtävään ja virkaan.
Kun me nyt Sinun pyhien kasvojesi edessä käymme neuvottelemaan valtakuntasi pyhästä ja kalliista työstä, suo meille se siunaus, että me viime kädessä Sinun sanastasi valoa etsien ja Sinun kasvojesi edessä pysyen kysymme, mikä on Sinun hyvä ja armollinen tahtosi meitä kohtaan. Anna Pyhän Henkesi valaista meitä niin, että todella meidän käyttämissämme puheenvuoroissammekin tämän neuvonpidon kuluessa huokuu se henki ja se elämä, mikä on Sinusta kotoisin. Herra ja Jumala, taivaallinen Isämme, kuule meitä Isä meidän, joka olet taivaissa jne.

Apostoli Paavali-veljemme saarnasta on säilynyt meille Uuteen Testamenttiin mm. seuraava sana: "Hän saarnasi Jumalan valtakunnasta ja opetti Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella ja ei häntä yksikään kieltänyt." Amen.

Apostoli Paavalin kilvoituksena oli sananpalvelijan työssä seurata uskollisesti elämän Herran Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Samalla hän otti tarkoin vaarin siitä, miten entiset pois päässeet Jumalan aseet, Jumalan valtakunnan työmiehet olivat työtä tehneet. Kun Luukas kertoo apostoli Paavalin elämän viimeisistä vaiheista Apostolien Tekojen lopulla. ja tallentaa meille tämän tiedon, jonka nyt kuulimme, niin me saamme ensinnäkin ilolla panna merkille, että apostoli Paavali loppuun saakka tekee työtä, niin kuin Herra Jeesus itse, ja niin kuin ennen häntä työskennelleet olivat tehnet. Meidän tarvitsee vain palauttaa mieliimme, mitä evankeliumit kertovat suuren erämaan profeetan edelläkävijän työstä. Evankelista muistelee, kun Johannes Kastajan ääni alkaa kuulua korvesta, hänen julistuksensa pääkohta on tämä: Taivasten valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Edelläkävijän, tienraivaajan opetuksen mukaisesti julistaa myöskin elämän Herra itse. Jälleen löytyy kiistämätön muistitieto evankeliumikirjoista: Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Paavali tietää ja tuntee olevansa ei vain Jumalan valtakunnan kansalainen, vaan myöskin tämän valtakunnan lähetti, apostoli, jolla on suuret valtuudet, vertaansa vailla olevat valtuudet, jotka Jumalan Pyhä Henki on hänelle antanut, ilmoittaessaan Jumalan pyhää ja hyvää tahtoa. Paikkakunta muuttui, niin kuin illalla sanoimme täällä seuroissa, kaupunkikuva muuttui, ympäristö vaihtui, mutta julistus ei muuttunut. Paavali on jatkuvasti, ja niin täällä Rooman vankeudessakin, mies, joka tiesi olevansa taivasten valtakunnan edustajana, lähettiläänä, palvelijana, mutta samalla muistaen, että hän on kaikesta vastuussa suurelle työnantajalleen, vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle. Nytkin on tämä valtakunta meitä lähestynyt. Se on täällä meidän keskellämme. Ja mitään muuta me emme niin sydämestämme toivo emmekä rukoile, kuin että valtakunnan asioita hoidettaessa kysyttäisiin Paavalin tavalla uskollisesti ja Jumalan sanaan pitäytyen, mikä on Työnantajamme hyvä ja armollinen tahto.

Mutta tähän julistukseen Jumalan valtakunnasta liittyi myöskin saarna Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella. Elämän Herra, josta evankelistat käyttävät monia eri havaintokuvia, on totinen viinipuu, johon me olemme kristittyinä, Jumalan lapsina, me puhujat ja te seurakuntavanhimmat, istutetut. Oksastus ja istuttaminen on välttämätön kiinniriippuminen, aivan välttämätön niin kauan kuin elämää ja kilvoitusta jatkuu. Jos tämä oksastaminen katkeaa jossakin vaiheessa, yhteys elämän puuhun samalla katkeaa, uskon elämäkin loppuu. Me emme ole tosin täällä nyt seuratilaisuudessa. Neuvonpito ja puhujain kokous on kokonaan muuta kuin seuratilaisuus. Me emme julista täällä evankeliumia, niin kuin me julistamme saarnastuolista ja seuratuvissa puhujapöytäin takaa, mutta Jumalan sanasta ammentaessamme jumalallista viisautta, me palaamme aina uudelleen ja uudelleen siihen, että Herra Jeesus itse antaa tuntea keskellämme armollisen läsnäolon voimaa. Asioitten johdossa eivät ole täällä määrätyt veljet, emme puhu erikseen pappisveljistä eikä maallikkoveljistä.

Tuo koko puhe olisi jo hyljättävä, vaan saarnaajaveljet, puhujaveljet ja seurakuntavanhimmat, he eivät johda täällä toivottavasti missään vaiheessa asioitten kulkua, vaan Herra Jeesus itse on peräsimessä Pyhän Henkensä kautta. Meistä ei ole yhdestäkään laivan melamiehen, peränpitäjän vastuulliseen tehtävään. Kun Herra Jeesus saa suorittaa tämän tehtävän, ja me hänen palvelijoinaan, työmiehinään, työtovereinaan, täältäkin lähdettyämme kaikella uskalluksella julistamme Kristuksen evankeliumia, niin toivottavasti käy vielä, niin kuin Paavalista kerrotaan, että yksikään ei meitä tule kieltämään. Kun olen vakuuttunut siitä, että tähänkin neuvonpitoon ovat veljet ja sisaret, rakkaat matkaystävät, tulleet ei vain monien kotoisten kiusojen ja murheitten keskeltä, vaan myöskin huolen painamana Siionin tähden, huolestuneina valtakunnan työn tähden, kehotan teitä, rakkaat, rohkeasti jälleen nostamaan katseenne Häneen, joka on meissä hyvän työn alkanut ja tahtoo sen myöskin päättää tulemisensa päivään mennessä. Synnit ja matkan viat, epäilykset ja heikkoudet annetaan anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tässä oli lähtökohta, kun meidät autettiin uskoon. Tässä on lähtökohta, kun me julistamme sanaa ja teemme valtakunnan työtä. Tässä on A ja 0, alku ja loppu, nytkin neuvonpitoon käydessämme. Olkaamme turvattuina ja luokaamme uskalluksella katseemme kaiken tekijään ja kaiken loppuun saattajaankin, Herraan Jeesukseen. Amen.
Kullervo Hulkko, kokouksen pöytäkirjamoniste.

SRK:n puheenjohtaja Eino Vaherjoki:
Rakkaat matkaystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa, te rakkaat puhujaveljet: pappisveljet ja maallikkoveljet ja te kaikki rakkaat seurakuntien edustajat, seurakuntavanhimmat. Minulla on ilo tällä hetkellä nähdä teidät kaikki näin runsaslukuisesti saapuneena tähän työvaliokunnan koolle kutsumaan SRK:n puhujain ja seurakuntavanhinten neuvonpitotilaisuuteen. Me olemme tulleet tänne koolle, rakkaat ystävät, suurten huolten ja ahdistusten ajamana. Me tunnemme hätää ja ahdistusta sydämissämme, te kaikki ja minäkin, jokainen Siionin asuvainen rakkaan Siionimme tähden. Samalla kun on todella ilo nähdä näin paljon yhdellä koolla rakkaita näissä merkeissä Siionin asioiden tähden neuvottelemaan, keskustelemaan saapuneita, niin minä en ole ainoa teidän joukossanne, joka hartaasti ajattelee tällä tavalla. Voi, miten siunattu asia olisi, että me voisimme olla kokoontuneina noin vain vähän paremmissa merkeissä, kuin missä merkeissä meidän täytyy kokoontua kaikesta sydämemme toivomuksesta huolimattakin. Tarkoitan, että meillä ei olisi kokoontumisemme aiheena mitkään rakkaan Siionimme kiistakysymykset, mitkä niin pahasti ovat häiritsemässä tällä hetkellä ja ovat häirinneet edesmenneinä aikoina rakkaan Siionimme rauhaa ja lepoa. Me toivoisimme aivan sydämen halulla jokainen, että Siionissa vallitsisi yksimielisyys, rauha ja sopu. Mutta kaikesta tästä toivomuksestamme huolimatta, kuten hyvin tiedämme, ei asiat näin ihanasti ole, ja sen tähden, että asiat ei näin ihanasti ole, kuten toivoisimme, me olemme olleet pakotetut kokoontumaan. Työvaliokuntakin on ollut pakotettu aivan koolle kutsumaan teidät jopa näin kiireellisesti. Todellakin monien veljien, minä sanoisin tässä yhteydessä erikoisesti pappisveljien toivomuksesta, ja johtokunnan ja työvaliokunnan puolesta minä lausun teidät, rakkaat ystävät, sydämellisesti tervetulleiksi tähän neuvottelutilaisuuteen. Ja olkoon meidän kaikkien sydämen rukous taivaallisen Isän sydämelle, että Hän saisi meitä tässä neuvonpidossamme siunata Siioninsa tähden, ja että Herra Jeesus Kristus, seurakunnan Herra, Kuninkaamme olisi itse ohjaamassa meidän ajatuksiamme, meidän puheitamme, että vain kaikki tapahtuisi, mitä täällä tapahtuu, ajatusten ja puheitten kautta, keskustelujen ja neuvonpidon kautta Jumalan kunniaksi ja Jumalan valtakunnan ja Kristuksen seurakunnan parhaaksi. Tämä kokous on vähän poikkeava monista muista kristillisyytemme puhujain kokouksista siinä mielessä, että ajan kiireellisyydenkään tähden emme ole voineet, emmekä kerinneet tätä kokousta valmistaa mitenkään sillä tavoin, että täällä olisi, niin kuin olemme oppineet, johtamassa meidät keskusteluun, mahdolliset täällä esitettävät alustukset. Mutta kuten kokouskutsusta olette nähneet, työvaliokunta on tahtonut vain mainita, että me kokoontuisimme keskustelemaan kristillisyytemme ajankohtaisista asioista ja kysymyksistä, ja siinä onkin oikeastaan lyhyesti mainittu tuo asia sinänsä. Mutta kuitenkin johtokunta on velvoittanut minut jollakin tavalla hoitamaan tämän kysymyksen, sillä tavalla alkaessamme tämän kokouksen, että minä voisin jotenkin esille tuoda, sittenkin tälle kokoukselle keskustelukysymyksetkin, joihinka, oikein noin johdonmukaisesti sitten näitten esittämieni kysymysten johdolla ja puitteissa paneutuisimme näihin kysymyksiin. Ja tässä yhteydessä, ennen kuin minä nämä esitän, mitä minä olen ajatellut johtokunnan velvoittamana, niin minä haluaisin sanoa, että tässä on aikakin rajoitettu sikäli, että kyllä me olemme alun perin sillä tavalla ajatelleet, että me vain tämän päivän olemme tässä kokouksessa, että kokouksemme ei jatkuisi enää huomenna. Millään tavalla ei tämän lopullisesti tarvitse olla sinetöity tämän kaltaiseksi tämä suunnitelma, mutta kuitenkin näin on ajateltu tästä asiasta. Minä tahdon tämän vain sanoa sen tähden, että täällä huomioitaisiin tämä asia, kun käydään näihin asioihin käsiksi, mistä täällä tulee olemaan kysymys. Minä pyydänkin täällä esittää, kun minä edellytän, että vuosikokouksesta tähän hetkeen saakka teille useimmille on tullut tutuksi kiertokirjeeni, jonka minä olen lähettänyt Rauhanyhdistyksille, ja jossa minä olen tahtonut aivan kuin tilannekatsauksen tavoin jotakin` sen mukaan, mitä minä vaikutelmiani olen asioista saanut, kertoa matkaystäville kautta Siionin rakkaassa isiemme maassa. Sen tähden minä en näihin asioihin enää kajoa. Ne ovat siinä minun kiertokirjeessäni, ja se on varmaan teille hyvin monille, ehkä kaikillekin, tullut tutuksi. Mutta nyt minä vain päästäksemme todellakin sitten keskusteluun käsiksi ja neuvottelemaan näistä kysymyksistä, pyydän esittää tämän kokouksen keskustelukysymykset:

1.) Mikä on todellinen pohjasyy siihen, että vuosikokouksen hyväksymä julkilausuma ei kelpaa suurelle osalla pappisveljiämme ja joillekin maallikkoveljille, kun taas toiselta puolen sen toteaa pyhän Raamatun mukaiseksi sekä Tunnustuskirjoihin ja SRK:n sääntöihin sopeutuvaksi monet pappisveljemme ja maallikkoveljet yleensä aivan muutama ehkä lukuun ottamatta. – Tämän kysymyksen yhteydessä on syytä keskustelussa, niin toivon, erikoisesti pitäytyä kristillisyytemme raamatullisen vanhurskauttamis- ja seurakuntaopin näkemykseen ja tarkkailuun.

2) Johtokunta ja työvaliokunta pyytää seurakuntavanhinten arvostelua toiminnastaan ja edesottamuksistaan vuosikokouksesta tähän hetkeen saakka.

3.) Seurakuntain edustajain mielipidettä kysytään seuraavassa asiassa: Kun nykyisin usein moititaan sitä, että seurakunnat eivät saa hoitaa puhujia, vaan että puhujat ovat ruvenneet hoitamaan seurakuntaa, mitä tähän asiaan on seurakuntavanhimmilla sanottavaa.

4.) Seurakuntain edustajilta pyydetään heidän arvosteluaan julkaisujemme sisällöstä sekä mahdollista muuta julkaisujemme alalta.

Nämä ovat johtokunnan toivomuksesta esittämäni keskustelukysymykset tälle puhujain ja seurakuntavanhinten kokoukselle, ja kun me aloitamme kokouksen, niin minulle on lausuttu monien veljien taholta toivomus, ja tahdon esittää sen. Tämä ei poikkea mistään kokousteknillisistä säännöistä, että minä voin esittää minulle esitetyt toivomukset, päästäksemme joutuisammin eteenpäin, kun aika on rajoitettu, että tälle kokoukselle valitsisimme puheenjohtajiksi veljet: Vilho Lampelan, Veikko Pentikäisen, Hannes Paason. (Kokous vastasi yksimielisesti: Kannatetaan.) Onko tämä yksimielinen kannatus? (Vastaus: On) Tämän kokouksen puheenjohtajiksi on valittu yksimielisesti veljet: Vilho Lampela, Veikko Pentikäinen, Hannes Paaso. Tässä yhteydessä minä tahtoisin kysyä, onko veljemme Veikko Pentikäinen saapunut tänne? (Vastaus: On saapunut) Sitten minä pyydän tekemään ehdotuksia tämän kokouksen sihteereiksi kahdesta. Olkaa hyvä. (Heikki Koukkari esittää: "Hannes Partanen – onko Toimi Lehto täällä, ja Toimi Lehto) (Vastaus: kannatetaan). Lehto ilmoittaa, ettei hän voi olla koko aikaa mukana. Joku ehdottaa Kullervo Hulkkoa ja kannatetaan. Kullervo Hulkko: Kyllä minä kieltäydyn sihteerin tehtävistä, olen minä sen verran iäkäs mies. Yleistä hilpeyttä. Heikki Koukkari tiedustelee: "Onko opettaja Kaarivaara täällä?" (Vastaus: On) Kaarivaaraa ehdotetaan ja kannatetaan.
Puheenjohtaja Vaherjoki: On ehdotettu ja kannatettu tämän kokouksen sihteereiksi opettajaveljiä Hannes Partasta ja Kalle Kaarivaaraa. Ja näin me voimmekin aloittaa, ja minä luovutan tämän paikan puheenjohtaja veljillemme.

Puheenjohtaja Vilho Lampela: Rakkaat veljet ja sisaret. Puhemiehistön puolesta on aivan kuin pakko minun kiittää tästä luottamuksesta, mutta samassa yhteydessä, kun minä teitä kiitän, niin minä myöskin uskon, että te tiedätte tämän tehtävän vaikeuden kaikissa olosuhteissa ja kaikissa kokouksissa. Mutta te varmaankin ymmärrätte, miten vaikea tehtävä se on juuri tässä kokouksessa, että katsoisin, että kaikki inhimillinen on vajavaa silloin, kun tähän tehtävään asetetaan, ja että te myöskin tältä pohjalta arvostelisitte sitä työtä, jota puhemiehistö parhaan ymmärryksensä, kokemuksensa ja Jumalan antaman hengen voimasta voi tehdä. Ja niinpä katsommekin kokouksen alkaneeksi, ja niin kuin kuulitte alustuksen, niin meillä on ensimmäisenä keskustelun aiheena tässä johtokunnan puheenjohtajan esittämä tämänkaltainen, niin kuin hän luki juuri, ja on kai suotta enää minun lukea, te kuulitte tämän. Mutta kun käymme näistä asioista - ja kun näitä on näin monta, - keskustelemaan, niin minä pyytäisin näin aluksi huomauttaa, ja te varmaan itsekin sen käsitätte, että puheenvuoroissa keskityttäisiin tarkasti siihen, mistä milloinkin on kysymys, eikä lähdettäisi laveasti selostamaan uskon käsitteitä ja niitä, vaan nyt todellakin ajan niukkuuden vuoksi aivan kuin paneuduttaisiin siihen paikkaan, jota Siioni tällä kertaa sairastaa, ja sen tähden myöskin paneutuisimme siihen siinä hyvässä uskossa, että tämä sairaus tulisi poistetuksi Siionista. Täällä on ensimmäisen puheenvuoron pyytänyt veli Aukusti Törölä.

Aukusti Törölä
Rakkaat matkaystävät. Kuten kuulimme tuosta kysymyksestä, mistä on kysymys, niin kysymyshän johtuu siitä, että on kysymys kahdenlaisesta opetuksesta. On kysymys hengen virasta ja sanan virasta. Ja tämä ei ole vain nykyisenä aikana ilmi tullut kysymys, mutta palauttakaapa, mieliin ne ne minun kanssani, muistatte sitä murheellista aikaa, joka oli 1934, 1933 alkaneessa murheellisessa ajassa. Jos sallitaan tässä lyhyesti puhua, nyt niin kuin tämän puheeni alustukseksi sitä tapahtumaa, niin te ymmärrätte varmaan, mistä on kysymys. Minä tuosta keskustelin jo poismenneen puhujaveljen kanssa tästä asiasta. Hän väittää kovasti, että sana voi pyhittää, siinä ei tarvita Pyhän Hengen virkaa. Ja minun puolustajakseni tuli sitten sillä hetkellä Iisakki Perälä vainaa, ja puoltamaan minua siihen. Mutta samalla myöskin tuli rakas veljemme Väinö Havas puoltamaan sitten sitä puhujaa siitä, että kyllä hän yhtyy Matti- veljeen, että hän on historiasta nähnyt näin tapahtuvan. Silloin Iisakki Perälä sanoi sitten sille Havas veljelleni, että "jos sinulla on tämmöinen ymmärrys, niin tästä lähtien et puhu milloinkaan sitten, että ottakaa te Pyhä Henki." Ja sinä päivänä rakas veljemme Havas teki julkisen parannuksen tässä seurahuoneessa, ja monet hänen jälkeensä luopuivat tästä ajatuksesta, mutta se on jäänyt juureksi, ja tänä päivänä se on suurena puuna, siinä ei tarvita Pyhän Hengen virkaa. Ja me varmaan murheella ajattelemme tämmöistä ajatusta, että esimerkiksi silloin tulisi uudensyntymisen armo tapahtuneeksi lapselle, nimittäin kun uskoton pappi sitä kastaa ja siinä saisivat uudensyntymisen armon. Me valitamme tämmöistä ymmärrystä. Aivan pitäydymme siihen, että jos tämmöisestä ymmärryksestä ei saada vain Jumalan antamana, murheenkin sydämeen, parannuksen armoa, niin kyllä syntyy julkilausumia.

Joonas Timlin:
Niinä neljättäkymmenenä vuotena, kun olen osallistunut evankeliumin työhön (tässä kohden muutamasta sanasta ei saa selvää) ja siihen liittyvän väärän vanhurskauden puolesta on ollut kohdalleni kirjaimellisesti arka sana. Se mitä on hyökkäyksen kärkeä kohdistettu siihen julistukseen Herran Jeesuksen evankeliumin mukaan, niin kuin olen sanonut, hyökkäyksen kärki on ollut aina sama. Silloin on evankeliumin julistuksessa tullut selväksi se asia, että Herramme Jeesus Kristus Pyhän Hengen kautta vain vanhurskauttaa yhdellä tavalla, ja ne, jotka uskovat ja Herran Jeesuksen evankeliumin uskovat, niillä on yksi henki, yksi usko, yksi toivo ja yksi tunnustus, ja jotka ovat ulkopuolella tämän yhden uskon, yhden toivon ja yhden tunnustuksen, sille on aina tämä sama kärki kohdistettu ja sanottu: Te olette liian ahdasmieliset, te tuomitsette, te ette soisi muiden autuaaksi tulevan. Ja vaikka kuinka koettaa selittävä, että tämä ei ole meidän tuomiomme, mutta tämä on Herran Jeesuksen sana, niin kaikesta siitä huolimatta aina väännetään. Ja se mitä on näinä viime vuosikymmeninä tällaisia ristiriitoja ilmennyt, lopputulos on ollut, niin on: pikkuesikoisuudenkin aikana, että tähän päädyttiin, että Jumalan valtakuntakysymyksessä tultiin eri mieleen. Kyllä evankeliumi Jeesuksen nimeen kelpaisi, jos ei kirkastettaisi Jumalan valtakuntaa. Minulle on osoitettu monta kertaa ja sanottu, että jos te tinkisitte tuosta lyhyestä lauseesta, että yhdellä tavalla tullaan autuaaksi, me avoimin sylin ottaisimme teidät vastaan, että kun me puolestamme myönnämme teidät autuaiksi, teidän velvollisuutenne on myöntää meidät, johon minä olen aina sanonut: ihmisenä tämä olisi minulle helppo asia, mutta Jumalan sanasta ei ole minulla tinkimisen varaa hiuskarvan varaa, sillä Herra Jeesus ensimmäisenkin kerran lähettäessään opetuslapsia, hän sanoi: "Menkää ja sanokaa: Nyt on Jumalan valtakunta teitä lähestyt," ja siinä minä tahdon pysyä ja siinä seisoa, langetkoon risti päälle minkä painoinen tahansa sen tähden, että jos minä siitä tingin, niin minä kadotan oman sieluni autuuden. Ja vielä, mitä me sanomme niille etsiville sieluille, jos me emme voi osoittaa niille taivaan valtakuntaa maan päällä, sillä eihän sielun rauha vuoda ennen ihmisen sieluun, eikä se löydä ennen olevansa elävän Jumalan sanan perustalla, ennen kuin se on vakuutettu Herran Jeesuksen evankeliumin mukaan, että minä olen siinä hengellisessä kodissa sen taivaallisen äidin sylissä ja elävän Jumalan sanan perustan päällä uskomassa. Niin pidän, että valtakuntakysymyksestä on nytkin, jos me siitä tinkisimme, niin kaikki vastustajat ojentaisivat veljen kättä.
''''''''''''''''''''''''''''''''''
Puheenjohtaja: Kysyisin nyt kokoukselta, hyväksyykö kokous tämän asialistan tässä järjestyksessä, minkä johtokunta on tämän esittänyt? (Kokous: Hyväksytään) Seuraava puheenvuoro: veli Hulkko.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Loka 2011, 20:41

Kullervo Hulkko:
Yritän aivan lyhyesti ja harkiten viitata pariin tai kolmeen asiaan, jotka liittyvät hyvin keskeisesti kristillisyytemme vaiheisiin ja nimenomaan sen vaiheisiin vuosisadan vaihteen jälkeen. Veli Törölä kertoi jo tässä uskossa pois nukkuneen veljemme Väinö Havaksen ratkaisusta. Väinö Havas oli minulle, niin rohkenen sanoa - eräässä mielessä vakaa isä uskossa, ja hän kertoi minulle tämän tapahtuman, puhujainkokouksen neuvotteluun liittyvän tapahtuman sellaisena kuin Aukusti Törölä sen täällä muisteli. Hän sanoi, että hän aikaisemmin oli ollut käsittämässä sillä tavalla, että oikein julistettu sana, riippumatta julistajan sieluntilasta, voi synnyttää elävän uskon. Mutta tämän selvittelyn jälkeen, mikä tapahtui täällä Oulun kokouksessa, jossa hän teki todella julkisen parannuksen, hän ei ole enää koskaan niin opettanut. Ja tämä koulu, minkä minä kävin Kivijärvellä kesällä 1936, oli minulle henkilökohtaisesti hyvin tarpeellinen ja terveellinen koulu. Tällä kohdalla on taistelu jatkunut. Ja kun nyt on kirjoituksesta, jota on levitetty seurakuntiin ja minulle saapuneessa yksityisessä kirjeessä, jonka sain puhujainkokouksen aattona, viitattu veli Väinö Havaksen ohella myöskin sellaiseen poisnukkuneeseen veljeen kuin Heikki Jussilaan, niin täytyy sanoa, että kun on Heikki Jussilan mukana ollut lähetysmatkoilla, niin kuin sain olla matkapappina ja perehdyin hänen kirjoituksiinsa, ei veli Heikki Jussila ole opettanut eikä käsittänyt toisin, kuin esimerkiksi Väinö Havas on tämän asian käsittänyt. (Ääniä: Niin on). Jos hänellä oli kirkkaana lain ja evankeliumin väli, siitä hän usein puhui, niin kyllä hän ahkeroi uudelleen ja uudelleen palata myös siihen, että vanhurskauttamisopin yhteydessä on itsestään tuleva aina esille myöskin seurakuntanäkemys, oppi Kristuksen seurakunnasta, ja että elävä usko, Jumalalle kelpaava usko, syntyisin taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä evankeliumia kirkastetaan. Ja kolmas asia on tältä syksyltä, tuore tervehdys näistä taisteluista. Keskustelu käytiin ylioppilaskodissa Australiaan Melbourneen muuttaneen A.M.n ja allekirjoittaneen välillä, ja vielä aamusella 6--7 tienoissa, ettemme olleet illan väsyttämiä, vaan hyvän yöunen jälkeen, niin kuin olimme sopineet. Olin kuullut, että veljemme A. M. – jo useammassa yhteydessä olin rohjennut miehen tavalla – tämä on kyllä ollut miehekästä menettelyä - sanoa, että hän opettaa ja käsittää niin, että kun evankeliumi sisällyksen puolesta oikein julistetaan, siihen ei tarvita Pyhän Hengen virkaa. (Hälinää). Minä kysyin häneltä, ja minä muistan tämän aivan varmasti näin tapahtuneeksi - kysyin häneltä: Onkohan tämä minun tietoni yhtäpitävä totuuden kanssa. Kristillisyydessä ei ole näin opetettu – minä hivenen verran tunnen kristillisyyden historiaa, – ja toinen on kristillisyyden käsitys. "Sinä olet aivan oikeassa. Kristillisyyden käsitys on sama kuin sinulla, mutta minä käsitän ja opetan niin, että kun evankeliumi sisällyksen puolesta oikein julistetaan, se saattaa synnyttää elävän uskon." Tässä, on perusjuuri, peruskysymys. Ja tuskin juuri muusta kannattaa paljon keskustellakaan. (Huutoja: Ei kannata. Kovaa hälinää.)

Kalle Juutinen:
Ensinnäkin, mistä minunkin ajatukseni oli, Aukusti Törölä puhui, jossa kokouksessa minä myös olin, ja veli Hulkko myös kertoi Jussilasta ja Havaksesta, joihin en kajoa ollenkaan. Mm olin Suoraniemi Adolfin kanssa yhdessä seuramatkalla, ja jos kenelläkään, niin hänellä oli selkiä käsitys Jumalan valtakunnan taloudesta ja voimasta ja minun käsittääkseni on aivan sama vielä nytkin niillä, jotka Jumalan valtakunnassa puhdasta armohenkeä nauttivat. Mutta jos pääsee joku väärä henki, niin kuin se saattaa meihin törkiä. Miksikä niin? Kun se on meissä itsessä. Se ei ole sen edempänä, ainakin, minussa ja pitäisin, että muissakin kristityissä. Kun näkee oikein hurskasta, siveää, joka hyvää tekee, jo alkaa tuntua, eiköhän tuolta parhaat autuaaksi tule. Tämmöinen tunteminen saattaa kävästä. Silloin on tarpeen Jeesuksen sana: "Pitäkää itse teissänne suola, sillä jos suola tulee mauttomaksi, millä sitten suolataan, ei se mihinkään kelpaa ei maahan eikä sontaan, niin kuin evankelista sanoo. Ja tässä tapauksessa menee suola mauttomaksi, ja on mennyt monelta tämänkin etsikkopäivän aikana, että ei ole vihannut, niin kuin Juuda sanoo: "Vihatkaa lihalta saastutettua hametta", siis väärää vanhurskautta, kuin myös toiselta puolen julkijumalattomuutta ehdoin tahdoin syntiä tekemään. Nyt on tämä, ensinnä itsessä viallinen. Millä tavalla. No että Jumalan sana saa näyttää, että meillä on aivan armosta autuus, Jumalan lahjana se on. Ja silloin kirkastuu tämä asia, että vaikka ulkona on Jumalan työtä, herätys, se on Jumalan työtä, mutta siellä ei ole vanhurskautta, silloin samalla ruvetaan sotimaan tätä vastaan ja sen tähden ne ovat ennenkin rukoilleet: "Anna sanas valo paistaa sinun huoneestas." Ja varmaan, ystävät, tällä myrskyisellä ajalla monen, monen sydämestä on tämä huokaus noussut, niin minun kuin teidänkin, rakkaat ystävät, että "Anna sanas valo paistaa vielä sinun huoneestasi," että me pysyisimme voitolla, ja että Herran sanalla voitaisiin sotia kaikkea vastaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Loka 2011, 21:36

Y. L--a:
Rakkaat isät ja äidit, veljet ja sisaret Kristuksessa. Tahtoisin ensinnäkin noihin ensimmäisiin puheenvuoroihin sanoa, että olisin toivonut, että lääninrovasti, veljemme Hulkko olisi sanonut, että ei hän ole muitten pappisveljien kuullut näin opettavan, sillä me emme opeta. Minulla on ollut aina tuo jae: 1. Piet. 1:12: "Taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat evankeliumia julistaneet," on ollut aina selvänä, ja on tänäkin päivänä selvänä, ettei Jumala koskaan ole ennen, ei nyt, eikä tule synnyttämään lapsia johonkin väärään ryhmään, jossa on väärä henki, eikä väärän hengen avulla, vaikka sanat olisivat oikeat. Mutta v. 1909 pidettiin Torniossa puhujain kokous, jossa annettiin veli Ryselinille seuraava vastaus kysymykseen: "Onko oikein sanoa, Raamattuun ja seurakuntaan perustuvat puheet, vai riittääkö sanoa: Raamattuun perustuvat puheet. Veli Kanniainen vastasi seuraavaan tapaan: "Missä ei ole Jumalan sanan näköistä seurakuntaa, siellä ei ole Jumalan valtakuntaa." Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan. Seurakunta voi joskus erehtyä. Loppuponneksi tuli tämä kokouksen yksimielisesti hyväksymä lause: "Koska Jeesuksellekin riitti Raamattu, riittäköön se meillekin." Jeesus soti Raamatun sanoilla kiusaajaa ja kirjanoppineita vastaan, samoin opetuslapset vääräoppisia ja lakihenkisiä vastaan, kuten Matteus aina vetoaa: niin kuin kirjoitettu on. Hän ei sano sydämen ajatuksiin ja kokemuksiin vedoten: "niin kuin on ennen uskottu ja ymmärretty", kuten julkilausumassa tehdään. Kun Luther esittää jonkun ajatuksen kasteesta, parannuksesta, ehtoollisesta tai jostakin muusta asiasta, niin hän todistaa lausumansa heti monella Raamatun lauseella, samoin ovat tehneet meidän uskossa Herran lepoon siirtyneet veljemme saarnoissaan, kirjoituksissaan ja julkilausumissaan. Tämän uuden julkilausuman kannattajat sanovat hyväksyvänsä entiset yksimieliset Raamatun jakeella perustellut veljien päätökset, mutta panevat ne ja koko Raamatun tätä asiaa esittävät kohdat vanhentuneina, epätäydellisinä syrjään. Miksi. Koska siellä ei ole kirjoitettuna sellaista sanaa, jolla voisivat vahvistaa julkilausuman joka kohtaa. mutta mikä siinä on vaarallisinta, on se, että veli Kaarlo Pelkonen lausui eilisessä johtokunnan kokouksessa sivuhuomautuksena, jonka veli Rosma ja minä ainakin kuulimme: "Ilmoitus jatkuu." Siis tehdään uutta Raamattua jatkuvasti. (Hälinää). Se merkitsee sitä, että julkilausuman kannattajat lisäävät Raamattuun omia ajatuksiaan ja sanovat: "Tämä on Herran sana." Se Paavalin sana ei enää ole pätevä: "Minä en ole teiltä mitään salannut, mikä on autuuteen tarpeellista." Ja Sananlaskuissa: "Kaikki Jumalan sanat ovat kirkastetut ja ovat kilpi niille, jotka uskovat hänen päällensä. Älä lisää hänen sanoihinsa, ettei hän sinua rankaisisi ja sinut löydettäisiin valehtelijaksi." Tästä syystä minun täytyy nyt murheella sanoa kaikille niille rakkaille veljille ja sisarille, jotka eivät perusta oikeata opetustaan Jumalan sanaan, vaan kokouksen enemmistöön ja erehtymättömyyteen. Rakkaat veljet ja sisaret, Te, jotka tahdotte pitäytyä Jumalan hukkumattomaan sanaan, ettekä hyväksy sitä poisleikkaamista, mikä nykyään tapahtuu niin säälimättömästi, te ette tahdo heittää ketään eriseuraisena, vääräoppisena syrjään ettekä uskoa niitä valheita, joita yleisesti papeista levitetään, mm. sitä, että me tuomitsemme kastamattomat lapset helvettiin. Toivoisimme, että tämä valhe jo loppuisi. (Hälinää) Älkää peljätkö sitä, että teidät ajetaan ulos seurakunnasta, jos te tunnustatte sen, että Jeesus on Kristus, teidän Vapahtajanne, eikä' mikään väärin tulkittu julkilausuma. Ne veljet, jotka vaativat teitä pakkoparannukseen ja julkilausuman hyväksymiseen eriseuraan heittämisen uhalla, ovat hyljänneet Herran selkeän sanan näistä asioista. Älkää peljätkö, toimikaa edelleenkin, niin kuin Jumalan sana ja omatunto vaatii. Pitäkää kiinni siitä, mistä olette saaneet hengen ja elämän. Pyytäisin kaikkia rauhan ja rakkauden rakentajia käyttämään puheenvuoronsa. Jumala siunatkoon rakasta Siioniansa. Minulla ei ole koskaan ollut Helsingissä eikä missään muualla veljiä eikä sisaria, kuin Jumalan valtakunnassa. Vaikka joskus minun joitakin sanojani on tulkittu ja tulkitaan väärin sen tähden, että minä olen tahtonut avarammin nähdä, ei ulkopuolella Jumalan valtakunnan, niin kuin viime kokouksessakin, mutta minä tahdoin nähdä ne veljinä ja sisarina, joilla oli toisenkinlainen käsitys, (hirveää kohua) eikä ollut yksinomaan sitä mieltä, eikä ole, että Jumalan valtakunnan muodostaa vain enemmistö, vaan siihen kuuluivat kaikki läsnä olevat. Niin minä tahtoisin teitäkin, rakkaat matkaystävät, kaikkia täällä olevia kantaa rakkaina veljinä ja sisarina ja minä en muuta pyydä, en pyydä puhujan paikkaa, en johtajan paikkaa, mutta armonkerjäläisen paikkaa, ja jos ei äiti sitä, salli, minä sittenkin käyn sanan kuulossa vaikka en saisi puhuakaan. Jumala lapsiansa siunatkoon. (Sivuääni: Kun korva paranee, niin sitten käy kuulossa.) (Kovaa hälinää)


Finelli Korkiakoski:
Veljet Herrassa. Tämä kokouspäivä - eli tämä hetki, tämä on ehkä monelle vähän outoa, että Siionissa on tällaista. Mutta meille vanhemmille se ei ole outoa. Elävä Jumalan seurakunta on seurakunta, joka taistelee ja joka päivä. Ja taistelu monta kertaa alkaa, ja on alkanut seurakunnan sisältäkin päin. Olen joskus ihmetellyt aivan erikoisesti ihmetellyt, että kun Jumala on rikas kaikissa asioissaan, niin eräässä asiassa se on äärettömän köyhä. Ottakaa huomioon nyt, eräässä asiassa äärettömän köyhä. Sillä ei ole kuin yksi valtakunta tämän maan päällä. Ja nyt kun sillä ei ole kuin yksi valtakunta, niin sillä ei ole kuin yksi opettaja ja sen opettajan nimi: on tällä maailman lopunkin ajalla, se on lohduttaja Pyhä Henki. Teen kohta pienen välihuomautuksen. Kaikki, jotka uskomme, me olemme samalla hengellä kiinnitetty uskon alkajaan ja päättäjään Jeesukseen Kristukseen. Ja me olemme yksi ruumis Kristuksessa, sillä tämän kaltainen usko, tämän synnyttää vain Pyhä Henki. Ja kun sen Pyhä Henki synnyttää, niin se on sydämen tavaraa. Sydämen uskolla on tultu vanhurskaaksi. Ja nyt ei ole Jumalalla muuta kuin yksi vanhurskaus ja se on taivaasta päin tehty, taivaasta päin valmistettu ja taivaasta päin hoidetaan ja holhotaan tämä vanhurskaus, mutta nyt liitän nuo sanat: Suun tunnustuksella autuaaksi. Kuulkaa, sanon toisen kerran: suun tunnustuksella autuaaksi. Ja nyt kun on sydämellä Jumalan elämä, niin se elämä pulppuaa suuporttien kautta ulos. Ja minä muistelen, että kolmannen kerran on lentänyt näitä kyyhkysiä jo seurakuntiin, joita nyt on taas lentänyt, ja ne on kaikki ihmisestä lähteneitä eikä Jumalasta. Ja ensimmäinen kun annettiin käteeni, vilkaisin sitä, niin sanoin sille antajalle, että "nakkaa pesään." Ja nyt kun ihminen uskoo täällä pahassa synnin maailmassa, uskokoon se lyhyen vuoden tai kaksi, kolme tai useamman kymmenen vuotta, niin suussa pitää olla sama tunnustus kuin on ensimmäiselläkin kerralla. Kuuntelin äsken Liusvaara -veljen puhetta, meni mieleni murheelliseksi. Seurakunta on totuuden patsas ja perustus ja siellä on Jumalan moninainen viisaus kätketty. Silloin kun meidän pitäjäämme muutti kirkkoomme pappi, se oli rovasti Korvenheimo. Se uskovaisena miehenä sanottiin, ja minun kotini oli aivan likellä pappilaa. Ja minun isäpappani, joka nyt on jo vanhurskasten levossa, se ensimmäiseksi sanoi: "Tuon rovastin sydämeltä puuttuu Jumalan elämä." Ja kun se lähti täältä maasta, niin hän lähti tuntemattomana tälle seurakunnalle. Ja jos nämä miehet, jotka noita kirjekyyhkysiä on heittänyt seurakuntin, jos niillä olisi Jumalan elämä povella, niin ne tahtoisivat tämän seurakunnan edessä kerjäläisen passia kantaen ja pyytäen anteeksi, mutta kun Jumalan elämä on sydämeltä lähtenyt, niin uskon lamppuun on jäänyt käryävä sydän ja sitä käryä on Jumalan talossa, Jumalan majassa, ja se haisee joka kyläkulmalla kohta Suomen Siionissa. Onko -(epäselviä sanoja) – tähän asiaan. (Ääniä voimakkaasti: On)
(Puhujan maininnat kyyhkysistä viittasivat julkilausumien arvostelijoiden laatimiin, ja seurakuntiin lähettämiin, SRK:ta ja sen toimia arvosteleviin kiertokirjeisiin. Sain itsekin kuulla erään sellaisen sisällöstä heiltä, jotka niitä olivat postissa kotiinsa saaneet. Skannaajan huomautus.)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Loka 2011, 17:30

Yrjö Kuusela:
Rakkaat veljet ja sisaret. Kokouksen alussa esitettiin, niin kuin muistamme, ensimmäiseksi keskustelukysymykseksi, mikä on todellinen pohjasyy, ettei kaikille kelpaa pappis- ja maallikkoveljille tämän viime vuosikokouksen ja puhujainkokouksen julkilausuma, siis pohjasyy. Ja tässä on tuotu esille edellisissä puheenvuoroissa mm. että asiasyy olisi tämä: riita siitä, että henkikö, Pyhä Henki, vai sana pyhittää. Minä sanoisin, että tässä olisi tukittava vähän muutakin, ennen kaikkea luettava Raamattua. Minä pyytäisin lukea täältä rakkaan veljemme, apostoli Jaakobin kirjoituksia, muutamia sanoja. Hän kysyy: Kusta sodat ja tappelukset teidän seassanne tulevat? Eikö teidän himostanne, jotka teidän jäsenistänne sotivat. Sitten vielä edelleen: "Jos teillä on katkera kiivaus ja riita sydämestänne, niin älkää kerskatko ja älkää valhetelko totuutta vastaan, sillä se ei ole viisaus, joka ylhäältä tullut on, vaan maailmallinen, inhimillinen ja perkeleellinen, sillä kussa kiivaus ja riita on, siellä on myös sekaseuraisuus ja kaikki paha meno. Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensiksi tosin puhdas, sitten täydellinen, siveä, uskova, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, eriseuraton ja ulkokullaton. Vanhurskauden hedelmä rauhassa kylvetään niille, jotka rauhan pitävät." Tämä on, ystävät, Raamatun sanaa, eikä minun. Ja tässä huumasimme, että eriseurat, riidat ja tappelukset kristillisyyden seassa tulevat ensiksi himoistamme, lihan mielestä tarkoittaa tätä ja toiseksi siitä, että kristillisyydenkin keskuuteen on pyrkimässä kahdenlaista viisautta. Toista viisautta, joka on maallinen, joka niin kuin tässä sanoo apostoli, perkeleellinen, ja aiheuttaa kaltaistansa hedelmää. Ja toinen viisaus, joka on taivaallinen, joka on puhdas, rauhallinen, siveä, uskova, täynnä laupeutta ja hyviä, eriseuraton ja ulkokullaton. Ja nämä alkusyyt ovat, jotka kahdenlaista hedelmää vaikuttavat, taistelu lihan ja hengen välillä. Ja mitä tuohon kysymykseen tulee, lihako vai henki pyhittää, niin pyytäisin siitäkin hiukan lukea Raamattua. Vapahtajamme Jeesus sanoo itse: "Pyhä Isä, pyhitä heitä totuudessasi, Sinun sanasi on totuus." (Sivuääni: Toinen käännös sanoo: puheesi.) No - puheesi eli sanasi, se on sama. Mutta Jumala valitsi, sanoo apostoli tessalonikalaisille, Jumala valitsi alusta alkaen teidät pelastumaan sen kautta, että henki teidät pyhittää, ja että uskotte totuuteen, johonka hän myös on kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta. Näitten sanojen valossa, me rakkaat, ymmärrämme, että Pyhä Henki on se, joka pyhittää, ja tämän pyhittämisen hän toimittaa omassa seurakunnassansa Pyhän Hengen virkana saarnatun sanan kautta. Joka virka on ainoastaan niitten ihmisten, pappien taikka maallikkojen, kautta toimitettava, joilla on Pyhä Henki.

Pentti Seppänen:
Sallittanee joku sana monien poissa olevien pappisveljien puolesta tässä neuvottelutilaisuudessa lausua, kun on kysymys siitä, minkä tähden ei voitu hyväksyä ilman muuta sitä julkilausumaa, joka puhujainkokouksessa keväällä annettiin. Ja ennen sitä sanoisin, että oli yllättävää kuulla veli Murtosen lausunto siitä, että sanakin pyhittää. Minä kyllä yhtyisin kysymään veli Hulkolta, onko hän kuullut meidän muiden pappisveljien näin saarnaavan. Minä en ole kyllä kuullut, enkä itsekään pidä sitä oikeana, vaan pidän, että tuo kristillisyyden käsitys on oikea, ja mekin ahkeroimme sitä opettaa noin. Mutta kun me käytännöllisessä pappisvirassa joudumme tuohon asiaan paneutumaan, niin siinä me joudumme nimenomaan kastekysymyksen eteen. Mehän olemme evankelisluterilaisia, ja se merkitsee sitä, että meidän rakas oppi-isämme on Martti Luther. Ja siihenhän myöskin eräs meidän vanha työntekijä tässä kristillisyydessä, Juhani Raattamaa, perusti ne käsitykset, jotka Pyhä Henki hänelle antoi Lutherin saarnoista, ja nimenomaan juuri tästä sovintosaarnan ja Pyhän Hengen virasta. Mutta nyt Luther opetuksissansa Vähässä katekismuksessa ja Isossa Katekismuksessa antaa erilaisen käsityksen, kuin mitä täällä on julkilausumassa tuotu ilmi. Tämä on syy, jonka tähden me pappisveljet olemme hyvin hituilemalla sitä vastaanottaneet ja käsitelleet siksi, että me tahtoisimme olla yksimielisiä kaikkien kristillisyyden opettajien kanssa, ja Jumalan seurakunnan kanssa opetuksessa. Mutta kuitenkin me näemme siinä jonkinlaista ristiriitaa Martti Lutherin opetuksen kanssa. Ja jos nyt niin sanottaisiin, että Martti Luther tässä kastekysymyksessänsä Vähässä katekismuksessa, joka on meille annettu, niin kuin hänen pääoppikirjansa kaikille opetettavaksi, niin kuin olemme tehneet hyvällä omallatunnolla tähän saakka, ja tahtoisimme tehdä edelleenkin, niin siinä käy ilmi, että Martti Lutherin IV pääkappale Vähässä katekismuksessa kasteesta antaa toisen ymmärryksen. Näin me olemme ainakin sen tulkinneet, ehkä ei niinkään siitäkään, mitä siinä julkilausumassa sanotaan, mutta eräistä puheenvuoroista, joita on lausuttu ja sitten myöskin eräistä puheenvuoroista, joita on kuulunut eri puolilta - saarnoja - rakkaitten veljien, joidenkin veljien puheista. Siinä meidän sopii vain lukea se - ehkä se on parempi sitten lukea se toisella kertaa, tässä ei aika riitä sitä lukea – mutta halusin vain tähän vedota sen takia, että tämä on meille kipeä kysymys. Ja jos me nyt katsoisimme näin, että Luther opettaa siinä sanan pyhittämisen virkaa, siinä kasteessa, niin silloinhan hän olisi vääräoppinen, ja me olemme kai siitä yksimielisiä, että väärässä opissa ei yksikään tule autuaaksi. Ja tässä on se kysymys, me joutuisimme, rakkaat veljet, – minulle tämä on ja monille muille erittäin arka kysymys - me joutuisimme tuomitsemaan Lutherin vääräoppisena. Ja tässä on se kysymys, jonka takia me monet olemme, kai siitä olleet yksimielisiä tässä kristillisyydessä aina, että Martti Luther on kallis, Jumalalta valittu ase ollut, ja että Jumalan valtakunta juuri silloin esiintyi voimallisesti, puhdistaen sen väärän opin, joka oli katolisessa kirkossa vallinnut, juuri ihmisten sielujen autuudeksi. Minä viittaisin vain tähän kastekysymykseen sen takia, että se on tässä erikoisesti meitä askarruttanut ja sen tähden myöskin pyytäisin, veljet ja sisaret, että emme tuohon kysymykseen niinkään kajoaisi, jos Murtonen niin on opettanut, sillä tuskin yksikään meistä tahtoo seistä sen kannalla, että nimittäin sana, sana pyhittäisi, vaan sen sijaan ymmärrettäisiin myöskin tätä meidän vaikeuttamme tässä kysymyksessä, kun meidän pitää opettaa Lutherin Vähää Katekismusta ja me olemme aina pitäneet Lutherin oikeaoppisena ja sitten, että me joudumme kastamaan myöskin lapsia sen käsikirjan mukaan, joka on Lutherin ajatusten mukaan muovattu myöskin kasteluvuiksi meidän työssämme. Tämä on sen tähden vaikea kysymys ja ei varmasti tässä ratkea, mutta minä sen tähden tahtoisin sanoa, ettei meitä kovin, rakkaat veljet, tässä moitittaisi, että meillä on arka kysymys edessä, ja ettei meitä ilman muuta sen tähden, että me tämän asian kanssa kipuilemme, ettei meitä ilman muuta työnnettäisi eriseuraisiksi sen tähden, ja vääräoppisiksi. Minä omasta puolestani myönnän, että minä hyvin vähän Jumalan sanasta käsitän ja ymmärrän, haluaisin ymmärtää enemmän, mutta haluan myöskin olla oppipoikana Jumalan seurakunnassa, Jumalan valtakunnassa. Ja omasta puolestani, jos minä olen jotakin loukannut ja pahentanut esiintymiselläni taikka puheillani, niin minä pyydän anteeksi tässä, ja että te esirukouksissa meitä sittenkin muistaisitte ja kantaisitte, että nämä asiat selviävät, selviävät oikealla tavalla, niin kuin Jumalan tahto on.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Loka 2011, 19:26

Heikki Saari:
Veli Kuuselalle vastaisin lyhyesti: Aivan siinä on vika, että kun hengen hallituksesta on menty ulos, niin on tullut lihan mieli, josta tämäkin eriseura on syntynyt. Tämä on päivänselvä asia, että kun Pyhän Hengen hallitsemasta seurakunnasta on lähdetty ulos, niin silloin hallitsee lihan mieli, niin siitä on seurauksena eriseura, koska taivaasta tulleeseen viisauteen ei eriseura sovi, niinhän me kuulimme. Mitä sitten tulee tämän asian juuriin, niin ne juontaa sieltä pikkuesikoisuuden repeämän ajoilta, jossa jäi tämä häntä sinne Tornion jokivarteen, jossa Pekka Tapaninen sitä edusti, että eriseuran nimi pyyhittiin pois, ja ruvettiin asiaa hoitamaan rakkauden rikkeimenä. Ja kun sitä rakkauden rikkeimenä hoidettiin, se Antinpäivän kokouksen aikana tuotiin seurakuntaan, että koko Jumalan valtakunnan olisi pitänyt ruveta tekemään rakkauden rikkeimestä parannus, ja muuttaa Jumalan paneman eriseuran nimi rakkauden rikokseksi. Onko meillä synnin nimeä oikeus muutella? (Huutoja: Ei ole.) Jumala on tiennyt, minkä niminen on mikin synti ja se kulkee sillä nimellään, ja silloin otetaan Jumalan sanasta pois ja, minkälainen tuomio on siellä viimeisellä lehdellä Raamattua, jos Jumalan sanasta ottaa pois. Se pitää kulkea kaikki synnit omalla nimellään. Niille on Jumala osannut panna omat nimensä ja ne sitä ovat. No sitten tuli toinen tempaus samasta hengestä, jossa Jumalan valtakunta yritettiin yhdistää, ja jo liitto tehtiin Suomen kirkon pakanalähetysseuraan, Suomen Lähetysseuraan, niin tämmöisiä yhdistys- ja niin – yhdistystoimintaa täällä on ollut, ja tämän pohja on juuri siinä, että Pyhältä Hengeltä on otettu virka pois. Ja sitten, mitä tulee tuohon - niin - pappiskysymykseen, nyt ovat sitten jotkut tätä eriseuran henkeä saaneet tulleet sellaiseen käsitykseen, että meillä maallikoilla on nyt niin suuri henki, että papit ulos Jumalan valtakunnasta mistä reiästä vain saadaan. (Yleistä hilpeyttä) Kuulkaa, rakkaat ystävät, pappisveljet, meillä ei ole kenelläkään tämmöistä henkeä. Kyllä me rakastamme teitä oikein sydämen pohjasta ja toivoisimme, että te lasten valtakunnassa lasten kanssa pysyisitte ja ettekä lähtisi tämän eriseuran pahentavan ja pahennuksen juuren mukaan, joka jakoi itsensä silloin viime vuosikokouksen aikana julkisesti erilleen ja nousi vastaan Jumalan sanan valossa, Pyhän Hengen valolla tehtyä yhteistä tunnustusta. Ne jakautui erilleen. Nyt minä tiedän, että jotka tämän tunnustuksen taka ovat menneet, niillä ei kaikilla ole tämä oppi, niin kuin on täällä jo kuultu. Mutta asia on sillä tavalla, että vaikka kuinka oikean tunnustuksen ja opin pitää, jos on väärällä puolella, ei siellä tule autuaaksi. Niin se teki Baalakin Bileamin opetuksesta, että rakennettiin samanlaiset alttarit ja samanlaiset uhrit, mutta kun raja ylitettiin, niin siellä tuli 23.000:n kuolema. Ja aina kun Jumalan valtakunnan raja ylitetään, niin mennään kuoleman rajan ylitse. Ja vaikka siellä kuinka oikein opettaa, jos väärällä puolella on, niin siellä on kuoleman rajan takana. Sieltä on vain parannuksen tie.

Kauko Kärkkäinen:
Rakkaat veljet. Tässä on minun ymmärrykseni mukaan paljon puhuttu asiaa. Ei Pyhää Henkeä meidän sovi panna viralta. Mutta minä nöyryydessä ja pieneltä paikalta ja omalle kohdalleni rakkautta ylenpalttisen runsaasti kokeneena kuitenkin näkisin, että jos tuossa äskeisessä puheenvuorossa eri puolesta on sellainen tietty korostus – sanallisesti en mitään väärää tässä puheenvuorossa nähnyt - mutta korostus, joka minua pelottaa, kun minua esimerkiksi ei ole henkilökohtaisesti asetettu seinää vasten, niin kuin moni kertoo, että heitä on asetettu, - tämä on minusta uutta -. Jumalan valtakunnassa minä olen lapsesta lähtien noin nelisenkymmentä vuotta ollut, minä olen uskovaisten vanhempien lapsi. Minä olen seuroissa kulkenut pienestä pitäen, minua on käsillä kannettu, ja aina on kysytty, että olenko minä uskomassa, ja: tahdothan sinä uskoa, ja on siunattu ja niin kuin sanottu: käsillä kannettu. Mutta minä olen sen nähnyt ja kuullut sen ja minä en ymmärrä, mitä se on, kun kysytään, että oletko sinä sen puolta, ja oletko sinä sen puolta, ja asetutko sinä sen ja sen julkilausuman kannalle ja niin pois päin. Mitä tämä on tällainen. Ei ole muuta perustusta pantu eikä voida panna, kuin mikä pantu on ja se on Kristus Jeesus. Se on ja pysyy. Ja nyt on muuta perustusta se, jos pannaan tällä tavalla seinää vasten, ja kuulkaa: Perustus on tärkein asia, rakkaat ystävät, Kristus Jeesus. Rakentaa sille kyllä voidaan monenlaisista rakennusaineista tälle~ perustukselle: kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä, oljista jne. sen ymmärryksen ja sen valkeuden mukaan, mikä rakentajalla itse kullakin on. Minä olen oljesta - puusta rakentaja ja oljella kattaja, mutta Kristus-perustukselle minä olen aina pyytänyt perustautua ja pyydän tänäkin päivänä. Ja jos haluatte kuulla, niin minä saatan määritelläkin sen vielä tarkemmin. Mutta nyt minusta tuntuu siltä, kristillisyys – minä näkisin – olen tänäkin kuluneena kesänä ollut monissa, monissa paikallisissa suurissa seuroissa – on pyydetty puhujaksi - minä olen ihmetellyt, että mitä varten on pyydetty, että rakkaudessa on pyydetty ja on aivan kuin käsillä kannettu ja siellä olen kokenut puhua sen vähän mukaan, mitä olen ymmärtänyt Jumalan sanasta ja yksin siinä riippua ja siitä kiinni pitää. Mutta tuntuu siltä, että kuitenkin, vaikka tämä on tämä virta Siionin virta, ihana Siionin virta, kuitenkin siinä on reunansa ja siinä on toisensa, ja siinä pärskeet lentelee maalle ja ne kuivuvat sinne maalle ne pärskeet. Niin - ja se on oikea ranta ja se on vasen ranta olemassa. Ja sielunvihollinen on pannut – sanoisinko - vasemmalla muutamia hylkäämään nuo rauhanomaiset raamatulliset rakennusainekset, ja pannut rakentamaan jotain ihmeellisiä tappeluasemia, teräsbetonibunkkereita rauhan valtakuntaan. Ja se on selvä, että tällaisen bunkkerin perustukseksi ei sovellu Herran temppelin perustus, joka on Kristus Jeesus. (Sivuääni: Missä Siionin muuri on, puhuppa Kauko siitä.) Ei se sovellu, niin Kristus ei sovellu perustukseksi tällaisille taisteluasemille. Ei enää tuo riitä, että pyydetään syntisinä paeta Jumalan armon evankeliumin turviin ja saada uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Siis minä sanoisin tämän näin, että minulla on ikään kuin tällaisia kokemuksia, mutta ei omakohtaisia, minun täytyy se sanoa kyllä. (Hilpeyttä) Ja minä olen semmoisella kysyvällä mielellä, että minä toivoisin että teillä riittäisi rakkautta, että te ette tällaiselle yksinkertaiselle kyselijälle nauraisi ja pilkkana pitäisi, sitä ei Jumalan valtakunta tee. Sitä ei tee Jumalan valtakunta. Siinä ei Herran henki vaikuta, siinä ei rakkauden henki vaikuta, joka hörinän päästää, kun köyhä on kyselemässä. Minä olen armosta uskonut tähänkin asti ja armosta tahdon olla eteenkinpäin uskomassa ja tahdon olla kyselemässä Isän kättä ja siinä kiinni riippumassa, voimakasta Isän kättä. Ja uskon, että myöskin, kun näin pyydetään tehdä, niin silloin myöskin kotia kostutaan ja minä toivoisin niin, että voitaisiin rauhassa ja rakkaudessa käydä näitä tällaisia asioita selvittelemään. Minä en ole halukas lähtemään - (muutamasta sanasta tässä kohden ei saa selvää.) – minä en ole koskaan opettanut enkä kenenkään papin koskaan, uskovaisen papin, opettavan sellaisia, mitä tässä on mainittu Murtosen opettaneen. En minä ole sellaisia kuullut, en koskaan. Se on aina ollut selvä, että vain Hengen toimeksiannosta julistetussa evankeliumin sanassa, siinä Jumalan voimat koskettavat maata. Taivas koskettaa maata, ja tapahtuu Jumalan armoteko ja vanhurskautetaan. Ja näin on uskottu, näin on opetettu ja näin on saatu myöskin kokea Jumalan armotekoja.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Loka 2011, 11:16

Kullervo Hulkko:
Minä tulin äskeisessä, lyhyessä puheenvuorossa maininneeksi Aimo Murtosen nimen ja sen, mitä minä keskustelustamme kerroin, se pitää paikkansa, ja hän kyllä miehenä vastaa myöskin sanoistaan. Mitään yleistystä minä en tehnyt, mutta tällä kohdalla olen erikoisesti ollut huolissani ja pelännyt, kun olen palauttanut mieleen uudenheräyksen ja kristillisyyden väliset taistelut ja edelleen pikkuesikoisuuden syntyvaiheet. Molemmissa näissä raskaissa vaiheissa on ollut pohjimmaltaan kysymys siitä asiasta, jonka SRK:n puheenjohtaja ensimmäisenä esitti keskusteltavaksi. Olen sanomattoman iloinen siitä, että esimerkiksi veli Pentti Seppäsellä, jonka kanssa minulla on ollut syksyn aikana kaksikin eri kertaa tilaisuutta keskustella, on tässä kysymyksessä erittäin kallis käsitys ja monet muut kalliit käsitykset. Hän on mies, joka on joutunut hyvin vaikeitten ja raskaitten taistelujen kautta selvittelemään itselleen, mitä on usko ja mitä on Jumalan valtakunta, niin että ei ole ollut kysymyskään Pentti Seppäsen osoittamisesta. Olen vain epäillyt tällä kohtaa. Täällä on otettu esille, vaikka puheenjohtaja ei sitä toivonut, myöskin kastekysymys. Jos keneen henkilöihin kristillisyydessä on luotettu, vanhoihin työntekijöihin, on luotettu isä ja poika Markkaseen, Vilhelmi Markkaseen ja hänen poikaansa Juuso Markkaseen. Kun v. 1911 käytiin selvittelevää sovintokokousta uudenheräyksen kanssa, käytti Vilhelmi Markkanen monien muitten puheenvuorojen ohella hyvin selväpiirteisen ja ytimekkään puheenvuoron, jossa hän kajosi myöskin tähän nyt esillä olevaan ensimmäiseen kysymykseen. Hän lausui: "Koska tässä on vanhurskauttamisen opista kysymys, niin sanon, että Jumalan valtakunnassa olen tarvinnut omalle kohdalleni kuulla Jeesuksen veressä saarnattavan synnit anteeksi. Sen kautta olen tullut uskoon, ja Jumala on vuodattanut rauhansa hengen sydämeeni. Entinen kymmenentuhannen leiviskän velka tuli tunnolta pois ja Jumalan rauha ja rakkaus sijaan." Ja hän päättää sitten: "Onko oikein ja tarpeellista Jumalan valtakunnasta, johon Jumalan Poika antoi Pyhän Hengen voiman, kuulla äänellisesti, että Kristuksen veressä saarnataan synnit anteeksi?" Ja sai siihen sitten monissa puheenvuoroissa luonnollisesti myöntävän vastauksen. Juuso Markkasen kanssa hänen isäänsä muistellessaan, hänen lähettäessään myöskin minulle pari pitkää kirjallista valmistetta, pitkää kirjelmää, jouduin syksyllä erään saarnaajaveljen läsnä ollessa keskustelemaan myöskin lapsikastekysymyksestä, ja tein aivan noin suoran kysymyksen: "Mitä on isänne ja teidän työaikanne alussa vuosisadan vaihteessa ja ennen sitä opetettu ja sen jälkeen opetettu kristillisyydessä lapsikasteesta?" Kyllä hän sanoi aivan heti miettimättä asiaa enää: "Ei koskaan ole opetettu, että lapsikaste merkitsee uuttasyntymistä." (Hälinää.)

Minä otin tahallani esille hyvin tärkeän paikan Paavalin kasteteologiaa ja yleensä Paavalin kirjoituksia ajatellen, nimittäin sanan Tiituksen kirjeestä. Veljet, puhujaveljet muistavat tuon Paavalin sanan Tiituksen kirjeestä, ja Juuso Markkanen omana ja kristillisyyden vakiintuneena käsityksenään tulkitsi sen Paavalin sanan, että tässä on kysymys uudensyntymisen pesosta Pyhässä Hengessä. Tämä on ainut kohta Paavalin teologiassa kirjoituksista, jossa Paavali puhuu selvästi uudestisyntymisestä taikka uudestisyntymisen pesosta kasteen yhteydessä. Ja on minusta uskallettua yhden näin selvän sanan mukaan käydä muuttamaan kristillisyyden vakiintunutta opetusta, niin kuin Kuopion suviseurain yhteydessä puhujainkokouksen aikana esitettiin kristillisyyden käsityksestä poikkeavana käsityksenä uusi käsitys, että kaste merkitsee aina uutta syntymistä. (Joku epäselvä sana tässä.) Vilhelmi ja Juuso Markkasen opetukseen minä olen oppinut luottamaan sen takia, että se aina pohjautuu kirjoitettuun Jumalan sanaan. Mitä veli Pentti Seppänen sanoi Lutherista ja hänestä keskustelimme, Lutherin kirjoituksista keskustelimme veli Seppäsen kanssa, niin kyllä kristillisyydessä on pidetty veli Martti Luther ja hänen kirjoituksensa, ja nimenomaan Tunnustuskirjat aina arvossa, ja jos kuka, niin kyllä minä olen selvästi tämän sanonut historiikissani, aivan selvästi sanonut, ottaen tahallani esille, ja seison tällä kannalla. Mutta Lutherin kirjoituksissakin on sellaista, jos se alistetaan Jumalan sanan alle, ei se aina kestä. (Äänten kohua: Oikein.)

Ville Suutarin ääni: Myönnettäisikö lukea veli Koukkarin Havas- vainajan ja Heikki Jussila -vainajan lyhyet lauseet veli Hulkon puheen vahvistukseksi.

Puheenjohtaja: Myönnetäänkö tähän väliin?

Kokous myöntää.

Heikki Koukkari: Tuo julkilausuma tuntuu olevan joillekin kiperä kohta. Ja minä kun luulen, että se on kohta, jossa puhutaan lapsen syntymisestä Jeesuksen lunastamaan ihmissukuun. Heikki Jussila kirjoittaa näin: Elämän ihme, sivu 144: "Jokainen olemme lapsina olleet Jumalan lapsia ja siunatuita, ei synnittömyytemme tähden, vaan Kristuksen lunastuksen perustuksella. Jokainen lapseksi siinnyt ja syntynyt, ja sen kautta sovittanut meidän synnillisen sikiämisemme ja syntymisemme. Voi, kuinka onnellisia olimme sisällä Jumalan valtakunnassa ja sen perillisinä." Väinö Havas selvittää kastetta hyvin selvästi Siionin Lähetyslehdessä 1935 n:o 6: "Jeesuksen sanojen mukaan kaikki lapsuutensa viattomuudessa elävät pienokaiset ovat Jumalan valtakunnan jäseniä ja taivaan perillisiä. Meidät kaikki on myös jo lapsina otettu julkisesti Jeesuksen opetuslapsen tien ja hyvän omantunnon liittoon Jumalan kanssa." Uskokaa rakkaat pappisveljet, niin kuin Havaskin on uskonut, niin kunniaan pääsette. (Sivuääniä: Oikein.)

Laitoin hymiöeston tähän viestiin, Taavetti
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 09 Touko 2012, 08:00, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Loka 2011, 18:26

Veli Pyörre:
Rakkaat veljet Kristuksessa ja sisaret. Täällä on minulla paljon rakkaita uskonveljiä ja -sisaria kokoontuneet pohtimaan sitä sielun autuaaksi tulemisen asioista tärkeistä. Minä en ole koskaan ollut - mutta sallittanee muutamalla sanalla minunkin täällä tuoda minun nämä ajatukset, sydämen ajatukset ja sen hengen neuvon, sen neuvon, sen hengen tulkitsemana ajatukseni, kun huomaan, että on niin tärkeästä asiasta, että autuaaksi tulemisesta, niin – kahdenlaisesta opinkäsitteestä. Te tietänette, veljet ja sisaret, että minä olen sieltä Karjalalasta, kaikkein mustimmasta seudusta, jossa ei ole tällä lailla opetettu uskomaan. Tosin minä olin kirjanoppinut ja koulua käytetty ja näistä raamatullisista ja uskon asioista, mutta kun ei ollut Pyhän Hengen saanutta ihmistä, joka minulle julistanut julkisen syntein anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta niin pian kuin minä tänne rajan toiselta puolen Jumalan väkevän voimallisen käsivarren kautta olin kuljetettu, niin tulin Jumalan armovaltakunnan kanssa yhteen kosketukseen, niin siellä minua rakkaudella puhuteltiin ja neuvottiin, että tämmöinen se täällä meillä on autuaaksi tulemisen neuvo ja opetus pyhien Raamattujen kautta ja perusteella, että pitää uskoa armoevankeliumi ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja siunatuksi tulla kolmiyhteisen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Ja vaikka Jumala on ulkonaisesti minua ja monella eri tavalla Karjalassa sotien johdosta ja sotien alla ja kautta, kun tänne oli kuljettanut minut kosketuksensa, suuren rakkautensa ja armonsa kautta ainoan yhteisen kristillisen seurakunnan ja pyhäin yhteyden kanssa kosketukseen ja sen keskellä, niin pian kuin tulin tänne ihanaan rakkaaseen Suomen maahan, niin minä jouduin heti näitten Jumalan valtakunnan lasten kanssa kosketuksiin ja minulla ei ollut rauhaa eikä toivoa eikä uskoa sydämellä, niin kuin tuhlaajapoikana olin ja täällä tämmöisessä pimeässä uskossa minua oli kasvatettu, synnytetty ja kasvatettu jo toisella kymmenellä, mutta sitten kun minulle on julistettu tämä syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä ja minä täällä Jumalan lasten seuroihin pääsin käymään, niin ihana saarna oli, mutta se vain oli, jotta kun oli ymmärrys, että on paljon rikkonut kymmeniä käskyjä, että voi, että se raappii vähän tätä kunniaa, mutta sittenkin Jumalalla, rakkaalla Isällä on neuvot, millä ihmislasta nöyryyttää ja valistaa tähän lapsenkaltaiseen neuvon ja tahdon tekemiseen, että matkankin vioista vielä saa nöyryyttää itsensä rukoilemaan täällä yhdessä ainoassa armovaltakunnassa, kun ei ole missään muualla rauhaa ja elämää.

Hjalmar Carlson:
Raamatussa on kirjoitettuna: "Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi." Näin aivan selvästi, että Raamattua ei voi avata mikään muu kuin Pyhä Henki ainoastaan. Se on seitsemällä sinetillä suljettu. Ja me näemme tämän apostoli Paavalistakin. Vasta sitten kun Ananias, siis Jumalan mies, Pyhän Hengen saanut mies, saarnasi hänelle Pyhän Hengen voimalla evankeliumia Jeesuksesta, silloin vasta Paavali käsitti uskon, ja ikään kuin suomukset putosivat hänen silmistänsä, ja hän käsitti elävän uskon Lunastajaan Jeesukseen Kristukseen. Mitä taasen tulee kasteeseen, Jeesus sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Niin kaste kuin myöskin Herran pyhä Ehtoollinen ovat sakramentteja, ja ne omistetaan ainoastaan uskon kautta.

Lapsi on siis uskovainen jo ennen kastamista. Ja apostoli sanoo näin kasteesta: "Ei niin että lihan saastaisuudet pestään pois, mutta se on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa.” (Sivuääniä: Joo) Näin on siis lapsi kastettava, Jeesus on itse sen käskenyt: "Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" jne. Jos vanhempi laiminlyö kasteen, niin siitä seuraa se, että ei lapsi jaksa uskoa. Kun hän alkaa ymmärtää hyvän ja pahan, niin varmasti kastattaa itsensä. Ja jos te annatte luvan, niin on pyydettynä lukemaan täältä otteita Martti Lutherin kirkkopostillasta. Jos tahdotte, niin minä luen, kun on pyydetty. (Kehotuksia: Lue vain.) "Jumala on aina sanansa rinnalle antanut ulkonaisen merkin voimakkaasti tehostamaan hänen sanansa niin, että me vahvistuisimme sydämissämme, emmekä sanaa epäillen horjuisi. Niinpä hän Nooalle antoi taivaalla näkyvän sateenkaaren sen merkiksi, että oli pitävä sanansa eikä enää vedenpaisumuksella hävittävä maata. Näin sateenkaari oli Nooalle ja on meillekin aivan kuin sinetti tai leima. Kirjettäkin kirjoitettaessa siihen painetaan kirjoituksen varmemmaksi vakuudeksi leima, ja aivan` samoin kuin valtaherroilla on omat eri väriset vaakunansa tai tunnuksensa, joista heidät tunnetaan, samoin Jumalakin on tehnyt meille. Hän on vahvistanut sanansa merkeillä kuin sinetillä ikään, ettemme mitenkään epäilisi. Aabrahamille hän antoi ympärileikkauksen sen merkiksi, että Kristus on tuleva siunaamaan maailman. Samoin Kristus on tehnyt tässä lupaukseensa: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi." Lisäämällä ulkonaisen merkin, nimittäin kasteen lisäksi leivän ja viinin sakramentin käytettäväksi erikoisesti kiusauksissa ja kuoleman korvalla vahvistamaan uskoamme ja vaatimalla vaatien muistuttamaan Jumalaa hänen lupauksestansa. Saattaa joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksia. Mutta ellei sitä voida saada tahi jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi, siinä, näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta, kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen," eikä sano: Joka ei ole kastettu, näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirja, johan sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna, sillä ihmisellä, siis, jolla on merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta! Ja muistamme, kuinka ryöväri, jota ei oltu koskaan kastettuna, pelastui, kun Jeesus sanoi: "Totisesti sanon minä sinulle: Tänä päivänä pitää sinun olemaan minun kanssani paratiisissa." Hän uskoi ja tuli autuaaksi.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Marras 2011, 09:40

Heikki Turunen:
Rakkaat veljet ja sisaret, 1936 keväällä sain parannuksen armon uudesta heräyksestä, ja löysin Jumalan valtakunnan, ja olen aina sitä pyytänyt, että tämä valtakunta aina pysyisi rakkaana silmieni edessä, etten eksyisi pois. Olen yli 10 vuotta ollut myös mukana täällä puhujaveljien kokouksissa, ja minun täytyy ne näkökohdat murheella tästä esikkohajaannuksen jälkeen sanoa, että olen tämänkaltaisia puheenvuoroja kuullut. Aina sanotaan: Jumalan valtakunta, Jumalan valtakunta, meille riittä Kristus. Ja nämä sanat on sanonut tuomiorovasti Pekka Tapaninen. Ja myöhemmin tai puhujainkokouksessa käytti puheenvuoron, ei sanonut kristillisyydeksi, taas vertasi, kun oppia, sanoi herätysliikkeeksi, niin kuin tämä olisi vain pieni herätysliike suuren luterilaisen kirkon rinnalla, ja käytti puheenvuorossaan sanat: Tälle herätysliikkeelle olisi parempi, että se eroaisi kirkosta, se on jarruna kirkon toiminnalle.
Ja tämä on minun näkemykseni tässä, että tässä on kaksi henkeä, rakkaat ystävät. Minä olen omassa seurakunnassani tämän näkemykseni sanonut, että nämä tuomiorovastin antimet on niin raskaat, että ne painaa näitä rakkaita pappisveljiä. Hän - (tässä joku sana, josta ei saa selvää) - työtoverikseen Limingan papin Oravaisen, jonka kodissa pidettiin viime syksynä nämä kokoukset. Keväällä oli kolme vuorokautta kokouksia Oulussa, kaksi päivää puhujainkokousta, vuosikokous kolmantena päivänä, niin kolmannen päivän aivan illalla tuotiin tämä pappien laatima (epäselvä sana) artikkeli eli julkilausuma, jonka myös esitti tuomiorovasti Tapaninen. Minä sanon, rakkaat pappisveljet, Kärkkäiselle ja Seppäselle, minä aivan sydämen murheella kuuntelin, siinä mielessä murheella, (tässä jälleen epäselviä sanoja) teidän elämäänne, siis Kärkkäisen ja tämän Seppäsen puhetta kuunnellessa, ei minulla ole pureskeltavaa ajatuksissa, mutta sen kaltainen ymmärrys, kuinka nämä ovat raskaassa tehtävässä. Mutta Liusvaara -veljen puheesta sain murheellisen ymmärryksen, hän sanoi, että kuka papeista on sanonut, että kastamaton lapsi menee helvettiin. Viime kevätkokouksen jälkeen Päivämiehessä pastori Pietilä oikein suuren ruutun sisällä toi julkilausuman lapsen kohtasta, kuinka se on perisynnin oma ja helvetin oma, ja (Kovaa hälinää) loppujen lopuksi, kuinka se vain kasteessa tulee autuaaksi. Ja niin loppujen lopuksi sanoi: "Me emme voi tuomita, jätämme armollisen Isän huomaan." Mikä on sen ihmisen kohta, jonka kohtaa ei Raamattuun voi perustaa? Näin pitkälle on menty. Keväällä kokouksesta tulin tähän huoneeseen -- täällä on varmasti Niemen Kalle- veli Kokkolasta, oli keskustelemassa Murtosen kanssa - jouduin tähän keskusteluun, kun Niemen Kalle kysyi, että "Mitä sinä sanot, kun sinua kutsutaan sairaan tykö, kun sinä et ole Pyhän Hengen kantaja?" Murtonen vastasi: "Minä en ole Pyhän Hengen kantaja, vaan se sana, jonka minä vien, niin siinä on Pyhä Henki." Niin minä sanoin Murtoselle, että Johannes kirjoittaa: "Joka ei katso Kristuksen lihaan tulleeksi, se on Antikristuksen henki." Niin Murtonen vastasi: Antikristuksen henki on perkeleen henki." Niin minä sanoin, että "Niin se on." Niin Murtonen sanoi, ettei ole niin Raamattuun kirjoitettu. Vakkurin Kallelta lainasin testamentin, luetaan sieltä Johanneksen epistolasta, niin Murtosen täytyi lähteä, hän jotenkin lähti siitä pois niin, että keskustelu jäi tähän. Muuten minä olen Murtosen tuntemassa, että minä en ole häntä syyttämässä, minä olen ymmärtänyt hänet hyvin rehellisenä, että jos se mies käsittäisi elävän uskon Pyhän Hengen kautta, niin siitä varmasti tulisi elävä, sillä vilpitön halu sillä on. Mutta se on niin sanan opissa täydellisesti.

Lauri Myllynen:
Ajattelin, jos saisin muutamalla sanalla lausua syyn kysymykseen, minkä tähden ei kelpaa keväällä täällä Oulussa pidetyn puhujainkokouksen julkilausuma kaikille, niin viime aikoina olen tullut ajatelleeksi tätä asiaa, ja tämän asian ajattelemiseen on ollut syytä. Olen saanut salaperäisiä kirjeystäviä. Minä en tiedä, tunteneeko yksikään helsinkiläinen esimerkiksi minua, mutta minä en tunne montakaan helsinkiläistä. Helsingistä asti olen saanut yhden kirjeen, toinen kirje on tullut Oulusta. Oulun rakkaita veljiä kyllä tunnen montakin kasvoista ja sydämestä. Ja nyt on kysymyksessä sellainen asia, että pelkään, että se oululainen, joka kirjeellä lähestyi, ei ole tuttu kasvoista ja sydämestä. Kirjeen sisältöä kun olen katsellut, alkuun näkyy jo se, kun joskus on sanottu, että vanhurskauttamisen opin pohjassa on reikä, nimittäin alkaa se kirjanen sanoilla: Kristillisyys on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Minä vain muistelisin niin, että Raamattu sanoo, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Nyt, kun on vanhurskauttamisen opin pohjassa on reikä, reikä on vuotanut, reiästä on mennyt Jumalan valtakunta. Ja siitä on mennyt Jumalan valtakunnan matkassa Jumalan valtakunnan perustuslaki, joka on rakkaus, ja siitä on mennyt koko Pyhä Raamattu. Ja näin paljon kun on vuotanut ja näin kun kirje lähetetään Jumalan lapsille, niin ajatelkaa, rakkaat veljet ja sisaret, että sellainen lähetys koostuu ihmisestä eikä Jumalan Pyhästä Hengestä. Sillä kirjelmällä, jota olen katsellut, jota olen saanut kaksi kappaletta, sillä koetetaan sytyttää toimimaan kaikki ne alhaisimmat vaistot, mitä me jokainen langenneena ihmisenä omaamme, viha, kateus, katkeruus ja kostonhimo. Ja nyt minä sanoisin niin, että joka vain sen annoksen nielee sisällensä, niin minä sanoisin niin, että terveys menee siltä ihmiseltä. Vatsanväänteet siitä saapi. (Hilpeyttä) Ja nyt jos ei Jumalan armovoiman vaikutuksesta tätä annosta jaksa oksentaa ulos, niin varma on, että henki lähtee. (kovaa hälinää) Ja pelkään, että kun henki vain kerkiää lähteä, niin silloin on lähellä kuolema. Perustelen tätä asiaa sillä, jos suonette viipyä tämän kuulemisessa. Minä jollain tavalla tulin tällaista annosta tuntemaan silloin, kun Taivalkoskelle synnytettiin eriseura. Minä muistan, siellä kun liikuin, siellä ne Taivalkosken eriseuraisetkin pitivät kirjeyhteyttä tänne työvaliokuntaan ja Keskusyhdistykseen, pyysivät sieltä tukea toilauksilleen. Nyt kun huomasivat, että se ei enää voi heihin myötävaikuttaa, niin kääntyy - sanoisin näin tyhmästi - sarvet Keskusyhdistystä vastaan. Keskusyhdistystä nimitettiin paavin istuimeksi ja millä nimellä mitäkin milloinkin nimitettiin. Minäkin kun menin ensimmäisen kerran Taivalkoskelle, siellä kysyttiin, millä eväillä nyt Oulun herrat sinut laittoivat. Minun täytyi vastata siihen sillä tavalla, että kun en Oulun herroja tunne köyhänä mökin miehenä, niin niiden terveiset eivät ole eikä eväät minun matkassa. No nyt on näkösällä, olette varmaan moni, rakkaat seurakuntavanhimmat ja puhujaveljet, saaneet näitä tällaisia, joilla tahdotaan särkeä Kristuksen ruumis, repiä Herran seurakunta. Älä pelkää, rakkaat. Yksi nimi on julkaisun alla, mutta asia on niin läheisesti yhteydessä, tahtoisin kaikille sanoa, jotka olette tällä myrkyllä saastutetut, että (sanasta ei saa selvää) miehenä seisotte tämän asian takana, tarkistakaa, rakkaat, onko tässä Jumalan henki vaikuttamassa tällaisen kirjoituksen syntyyn. En halua enempää tällä kertaa, ellei keskustelut siihen edellytä. Pitäisihän minunkin osata ajatella, ettei minun ole pakko puhua, kun täällä on paljon puhujia ja paljon Pyhää Henkeä.

Kahvitauko. Kokous jatkuu klo 14.45.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 03 Marras 2011, 19:32

Kahvitauko. Kokous jatkuu klo 14.45.

Puheenjohtaja Lampela: Sitten pyydetään ilmoittamaan niille henkilöille joilla ei ole valtakirjaa tänne kokoukseen, tilan ahtauden vuoksi pyydetään heitä poistumaan. Kokouksen osanottajiksi hyväksytään vain ne, joilleka on Rauhanyhdistyksistä annettu pöytäkirjanote valtakirjaksi tai johtokunta antanut luvan tulla sisälle, koska tilat ovat liian täynnä. Niitä, joilla ei ole näitä valtuuksia, pyydetään poistumaan (joku huomauttaa: Paitsi puhujia.) – paitsi puhujaveljiä. Puhujaveljet tietysti, jotka on kutsuttu oikein.

Frans Kämäräinen:
Minua ihmetyttää suuresti tuo asia, kun tämän viime vuosikokouksen julkaisema julkilausuma ei ole kaikkien mielestä Raamatun ja Jumalan sanan mukainen, ja kuitenkin Jumalan seurakunnassa yleisesti tämä julkilausuman asia ei ole millään tavalla kenenkään uskon rauhaa häirinnyt." Ei edes se toinen julkilausuma, jota ehdotettiin vuosikokoukselle, jolleka ei ollut suurempaa kannatusta, ei edes sekään häirinnyt kenenkään rauhaa, siis Jumalan armolasten, joita Pyhä Henki on opettamassa. Ja tämä julkilausuma-asiahan sinänsä, vaikka se mihinkä muotoon olisi tehtykin, niin ei olisi tälle hengelle, joka on vierasta, ollut sovelias missään nimessä. Ja tämä julkilausuma sen verran poikkeaa entisestä, että siinä aivan kuin otettiin Lutheruksen tunnustukset ja Vähän Katekismuksen asiat, jotka valitettavasti on muutettu nykyisessä Vähässä Katekismuksessa niin paljon, että joka sen jälkeen lähtee uskomaan, niin kyllä ei ole ihme, jos Pyhä Henki lähtee ihmisen sydämestä. Jos ei tätä varausasiaa olisi otettu siihen julkilausumaan, niin siinä olisi joku muu silloin tyytymättömyyden aihe. Ja ainahan Jumalan seurakunnassa, kun ihminen siitä eksyy, niin siellä löytyy asiaa ja asiaa, johonka ollaan eri mieltä ja vastaan, kun Ei ole Jumalan sana ja Pyhä Henki ihmisen omaatuntoa hoitamassa eikä ohjaamassa. Ajattelin sanoa tähän tilaisuuteen tulleille seurakunnan vanhimmille, että jos jonkun ajatuksissa on pyörinyt nämä asiat murheellisina, niin antakoon teille kaikille oikean neuvon, että päästäisiin selville näistä kiistakysymyksistä ja niin, että joka on erehtynyt, niin myöskin ne alistuisi lapsen paikalla parannukseen, niin kyllä kiistakysymykset myös selviää, ja julkilausuma-asiat jää toisarvoisiksi. Tietystihän on täytynyt Jumalan seurakunnan puolustaa, niin kuin puhujain kokouksissa ja vuosikokouksissakin näitä asioita silmällä pitäen, mistä nyt otti sielunmurhaaja eripuraisuuden, ja kun olemme seuranneet näitä asioita, niin tämä julkilausuma on kipeä niille, jotka riippuvat tässä kasteasiassa, joilleka tämä on epäselvä. Ja niitä kysyväisiä tuntuu olevan tähän asiaan monta, jotka tahtoisivat selvyyttä. Sanoisin vain, että, ei tule muualta selvyyttä, ellei uskota Jumalan seurakuntaa, jossa Jumala Pyhän Henkensä kautta, sanansa kautta ojentaa, neuvoo ja selvittää näitä asioita. Nämä kun uskotaan, niin silloin ei olla persoonissa. Silloin tulee oikea parannus, kun alistutaan Jumalan armoneuvoihin. Tämä oli vain sanottavana, että nämä ovat pääsyitä, ja jos tämä julkilausuma-asia loppuu, niin joku muu nousee uusi, jos ei eriseurasta tehdä parannusta.

Pauli Lukka:
Matkaystävät. Olemme kuulleet jo montakin syytä tähän asiaan, minkä tähden kaikki ei voi hyväksyä viime puhujainkokouksen julkilausumaa. Mielestäni silloin, kun pyysin puheenvuoron, ymmärsin, niin kuin olisi ilmoitus tullut, tahdon yrittää selittää vielä yhtä syytä. Teistä varmaan hyvin monet on lukeneet keväällisen vuosikokouksen kirjaksi painetun kirjan. Myös olette siellä lukeneet tämän toisen julkilausumaehdotuksen, jonka esitti kirkkoherra Turakka. Kun ajatus-alta luette tuota asiaa, niin joudutte väkisellä siihen tulokseen, että Raamattu jää syrjään ja tunnustuskirjat on uskon perustuksena. No minä pyydän, että veli Kärkkäinen lukee, koska puistaa päätään. Minä juuri veli Kärkkäisen tähdenkin haluan tästä puhua. Siinä näin sanotaan - en sanalleen muista - siis: "Tunnustuskirjoihin, jotka pohjautuvat, perustuvat pyhään Raamattuun," ja näiden Tunnustuskirjojen perusteella ne kokonaan hyväksytään. Nyt ensinnäkin, koskaan Jumalan valtakunta ei ole tällaista päätöstä missään tilaisuudessa tehnyt, että Raamattu olisi jäänyt toissijaiseenkaan asemaan, saati sitten syrjään. Aina on ollut päätös tämä: Pyhän Raamatun ja Tunnustuskirjain pohjalla. Ja Lutheruksen oma sana: pyhä Raamattu on Tunnustuskirjojen auktoriteetti, on selvittänyt sitten ne, mitä siellä on syntynyt erimielisyyttä Tunnustuskirjojen kohdalla. Kun ajatellaan, mihin tällainen johtaa, jos lähdetään pelkästään Tunnustuskirjojen pohjalla Jumalan valtakuntaa rakentamaan, niin meidän on otettava käytäntöön mm. Tunnustuskirjoissa oleva lain kolmas käyttö, ja tässä veli Turakan ehdotuksessa ei tätäkään poistettu, joka sanoo jotenkin tähän tapaan: Laki kuuluu uskovaiselle ohjeena.

Me Jumalan lapsina ymmärrämme, että Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi. Laki ei nimittäin anna mitään anteeksi, se vaatii kaiken, eikä Jumalan lapsi voi parhaalla tahdollakaan niin elää, etteikö tulisi syntiä. Mutta kun Kristuksen laki hallitsee Jumalan seurakunnassa, vikaan joutuneelle julistetaan aina evankeliumia. Tämä on selvä asia. Nyt jos vielä otamme luonnollisen esikuvan – sikäli kuin aika riittää. Mehän tiedämme, Jumala sanoo ihmiselle: Olkaa hedelmällisiä, lisääntykää ja täyttäkää maa. Ja tässä mielessä Jumala on äidin sydämeen pannut rakkauden omaa lastan kohtaan, jonka me keski-iän ja vanhat, avioliitossa olleet miehet tiedämme hyvin, kuinka äiti voi kymmeniä kertoja samana yönä nousta lastaan vaalimaan. Ei koskaan kuulu tuskan, ei kärsimättömiä sanoja, hän vain painaa suurella rakkaudella ja hellyydellä oman lapsensa rintojaan vasten. Kun ajattelemme, kuinka monta kertaa äidin on puhdistettava oma lapsensa, ennen kuin lapsi ymmärtää itse hoitaa itsensä, siinä täytyy olla ihmeellinen rakkaus. Nyt jos me Tunnustuskirjain perusteella uskomme, käy sillä tavalla, että mm. ehtoollisessa syntyy, nimittäin että meille näillä sanoilla tässä sakramentissa annetaan synnit anteeksi, elämä ja autuus, näinhän Katkismuksessa luemme. Tätä ei haluttu ehkä tuoda esille sen tähden, että se on kiperämpi paikka selittää, kuin tämä lapsikasteasia. (Puheenjohtaja koputtaa ajan loppumisesta). No minä vielä, jos sallitaan, minuutti, puolitoista. (Kärkkäinen: Puheenjohtaja. Minun nimeni mainittiin, syystä, että saisin sanoa tässä pari sanaa) Jos tällä tavalla Jumala on järjestänyt, että ilman äitiä syntyy hengellinen lapsi, niin eihän Jumalan viisaus olisi johdonmukaista ensinkään, koska hän luonnollisen lapsen syntymisen, äidin rakkauden kautta on turvannut. Ja me muistamme jokainen, jotka olemme tuhlaajalapsena syntyneet tänne Saara-äidin helmaan, että oli sillä hengellisellä äidillä rakkautta. On ollut hengellisellä äidillä rakkautta vaalia, puhdistaa, hoitaa meitä. Jos olisimme esimerkiksi syntyneet orvoiksi, kuinka moni olisi voinut löytää oman äidin, eikä Jumalalle muutoin synnykään kuin äidin kautta lapsia.

Kauko Kärkkäinen:
Niin - minä sanoisin vain äskeiseen puheenvuoroon, kun puheenvuoron käyttäjä siinä mainitsi minun nimeni, yhdyn häneen, rakkaaseen veljeen Pauli Lukkaan aivan täysin siinä, mitä hän sanoi, ettei tule mitään väärinkäsitystä. Se on sillä tavalla, että näinhän asiat ovat, mutta pienen asiavirheen vain tahdoin korjata puistamalla päätäni siinä, nimittäin, että silloin, kun julkilausumassa sanotaan, että hyväksytään nämä Tunnustuskirjat, mitenkä siinä nyt sanottiin Turakan lausunnossa - minä en ole siinä matkassa - olen minä sen lukenut, niin silloin tietysti ensisijaisesti hyväksytään kirkon vanhin ja tärkein Tunnustuskirja, Augsburgin tunnustus ja sen esipuhe, jossa sanotaan, että kaiken tunnustuksen, kaiken opin ja opetuksen, ojennusnuora on Jumalan sana. Se asettaa Raamatun kaiken yläpuolelle. Niin ei se silloin ole alapuolella, kun se asetetaan yläpuolelle. Tämä asiakorjaus vain, mutta muuten sanon amenta veljen puheeseen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Marras 2011, 13:19

Kalle Niemi:
Minä olen itsekseni ihmetellyt, että minkä tähden Pyhän Hengen silmää, julkilausumaa, pitää näin monessa kokouksessa käsitellä. Viime keväänä kun oltiin täällä, niin se oli yksimielinen siis niiden kanssa - (joku epäselvä sana tässä.) jotka oli Pyhän Hengen saaneet (taas joku epäselvä sana) - niin Pyhä Henki se oli, joka sanoi, että se kelpaa meille. Kun äsken sain kuulla, että seurakunta on erehtyväinen seurakunta. Mutta Kristuksen ruumis, se on elävä seurakunta, se ei ole ikänä erehtynyt. Minkä tähden? Kun siellä on Pyhä Henki Jumala iankaikkisena pappeutena, ja kun sen jälkeen sen hengessä tulee julkilausuma, niin se pitäisi kelvata jokaiselle Pyhän Hengen saaneelle ihmiselle. Ja toiseksi, mitä tulee sitten tähän julkilausumaan, ettei sitä voitaisi hyväksyä, niin täällä on tullut julki ja vielä voin sanoa pohjasyyn. Pohjasyy on se, kun synti on saattanut sen ihmissielun turmella - (tässä kohden ei saa sanoista selvää.) - ja nyt kun se on rikottu, niin se pitäisi saada peitettyä jollain, ja nyt kun se pitäisi saada peitettyä, niin on otettu viattomat lapset, että niillä se peitetään. Ajatelkaa, rakkaat Jumalan lapset. Mutta minä ajattelin vain, että tämä julkilausuma, mikä keväällä tuli, jonka Pyhä Henki sai (epäselvä sana) - niin annettaisiin olla paikoillaan eikä turhaan ruvettaisi siitä enää keskustelemaan. Mutta suokoon Jumala, että ne, jotka -(jälleen sanoista ei saa selvää) - niin auttakoon Jumala niitä parannukseen, ja jälleen Siionin muurien sisälle. Ja sitten se, että joka ei tahdo (epäselvää) – niin ei se ole terveellinen Herran työpellolla tekemään työtäkään ja tästä keskustelemaan, että ei saa raatelevaiset sudet enää raadella. Niin soisin tälle kokoukselle (jälleen epäselvää) - (Voimakkaasti ääniä: Kannatetaan.)

Eino Rimpiläinen:
En ajatellut käyttää yhtään puheenvuoroa tässä kokouksessa, kun on muutenkin joutunut näissä asioissa hyvin paljon puhumaan ja toimimaan kanssa. Mutta Liusvaaran puhe aiheutti sen, että täytyy mainita joku sana. Ensinnäkin todistan ne puheet, joita alussa ensimmäinen puhuja ja rovasti Hulkko piti, - että ne ovat totuuden kanssa yhtäpitävät. Voisin niistä muistella vielä pitemmältä, eli toisin sanoen kaukaisemmalta ajalta. Asia on niin. Mutta kun Liusvaara mainitsee, kun aluksi selittää sitä, miten syntinen vanhurskaantuu, että hän ei ole opettanut, näinhän olemme kuulleet kaikkien erehtyneitten selittävän. Mutta sitten kun jatketaan asiaa, niin siinä seuraa aivan paljon, hyvin paljon väärää, niin kuin Liusvaaran puheestakin kuulimme. Mm. Liusvaara mainitsee, että seurakunta ei voi erehtyä, (huutoja: että voi erehtyä) - Ei kun voipi erehtyä - erehdyin - mainitsee että voipi erehtyä. Minä ihmettelen, että meidän kalliin luterilaisen kansankirkkomme pappi voipi sanoa näin, ettei ole lukenut Lutherin sanaa. Lutherhan sanoo näin, mutta kun selittää seurakunnasta eli kirkosta, sanoo näin, että samalla saamme takeet siitä, että se ei itse asiassa voi koskaan myös opillisesti eksyä totuudesta. Joko tämä on selvä sana? (Ääniä: Jo). Ja kun selittää seurakunnan merkitystä, niin sanoo, missä merkeissä siis seurakunnan tunnemme ja vastaa: Missä on sama evankeliumi, siellä on sama usko, sama sama rakkaus, sama henki ja oikeastaan kaikki samat. Mistä sitten tulisi erilainen seurakunta? Mistä tulisi erilainen oppi? Mistä tulisi erilaiset kristillisyyden käsitykset? Vanhurskaudesta, seurakunnasta, kasteesta, armonvälineistä muistakin jne." Kun Luther selittää seurakunnan syntyä, hän sanoo, että "niin kuin kristitty syntyy, niin syntyy seurakunta, ” ja selittää evankeliumin virasta, sanoo, että ”evankeliumin todellinen haltija on Pyhä Henki. Sen tähden kaikki Pyhästä Hengestä osalliseksi tulleet ovat pappeja ja saarnaajia, ja heidän kauttaan syntyy yhä uusia uskovaisia." Ja tämähän on raamatullinen oppi. Ja niin me siis uskomme Raamattujen ja meidän luterilaisen kansankirkkomme opin mukaan, ettei sitä väärennetä Lutherin jäleltä.

Kalle Ilvesluoto:
Rakkaat veljet. Te kaikki, jotka olette saaneet yhdenkaltaisen kalliin uskonvanhurskauden. Minä olen seurakunnasta, jossa on tuhansia kristityitä, Jumalan lapsia, ja olen saanut olla tämän taivaallisen äidin, uuden Jerusalemin asukkaana ja lapsena pienestä pojasta asti ja siellä ei tällä hetkellä ole minkäänlaista elämänliikettä ollut tätä uuden hengen, vaikka meille on kyllä tullut kirjeitä minullekin 7-8 kpl, ja meitä nimitetään uuden hengen lapsiksi, että tämä nykyinen liike siellä ihmeelliseltä sen tähden, että Paavalikin kirjeissään esittää nimensä Paavali, Jeesuksen Kristuksen apostoli valituille. kelle hän kirjoittaa, niin meille on näin paljon saapunut sinne kirjeitä, nimettömiä, joissa ensimmäisellä sivulla korostetaan, että Jumalan lapsi käsittäessään uskon Kristuksessa, on käsittänyt myös suuren vapauden opillisiin kysymyksiin nähden. – (kohua) - Minä pikku pojasta asti olen kuullut vanhojen saarnaajien julistavan, että on vain yksi huone ja yksi Paimen, jossa on yksi ovi ja joka muualta tulee sisälle kuin tästä oven kautta, on varas ja ryöväri. Ja näin on aina julistettu. Minä näihin opillisiin kysymyksiin en osaa paljon sanoa, koska en ole ollut tulirintamassa, mutta tuon ikään kuin terveisiä teille Keskusyhdistyksen johtokunnan jäsenet, pysykää sillä tiellä, millä olette, rakkaat veljet, ja tehkää työtä Jumalan armovoiman kautta. Sillä sellaisen kirjeet, joita nyt sinne meidänkin keskuuteen on lähetetty ilman tietämättä, jossa sanotaan: "te olette uudella tiellä, uuden opin tunnustajia." Nämä on sanomattoman pahoja kirjeitä. Joka näitä on lähettänyt, niin tuntuu siellä näin syrjästä seuraten, voi, kun ne veljet palaisivat sille pienelle sokean paikalle, missä ensi kerralla olimme, kun meitä talutettiin armoalttarin ääreen suurena syntisenä ja kysyväisenä, mistä tie taivaaseen menee, että tälle paikalle jälleen saatettaisiin näitä, jotka näin esittävät, että ei ole mitään rajoja, Jumalan valtakunnassa on suuri vapaus. Näistä Kristus vapautti meidät vapauteen synnin ja kuoleman vallan alta, eikä opillisissa kysymyksissä. Se toi meidät Jumalan huoneeseen yhden oven kautta, tämän taivaallisen Saara-äidin helmaan, jossa on rajat ja seinät ja ovet ja akkunatkin vielä, jonka kautta katsotaan. Sen tähden te nuoret veljet, kun me olemme lukeneet sanomalehdissä, on – (Tässä epäselviä sanoja), - ja vanhoja rovasteja, jotka yhden kuukauden aikana saarnaavat kolmessa seurakunnassa. Sen tähden rakkaat uskovaiset pappisveljet, varokaa, ettette seuraa heidän jälkiänsä, sillä vihollinen panee Jumalan valtakunnan ja väärän vanhurskauden valtakunnan rajat sekaisin. Jos tällaista ruvetaan, ollaan kunniavieraana väärän opin seuroissa ja saarnataan siellä, rakkaat ystävät, jotakin on vinossa. Tuomme vain terveisiä täältä, että tehkää työtä niin kauan, kuin päivä on. Pian tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Että on meitä vielä tuhansia suuria seurakuntia, joissa ei ole minkäänlaista liikettä ollut. Uskomme vain yksinkertaisesti, niin kuin ennenkin on uskottu ja minä vielä sanoisin tämän, että minä olin jo melko varttunut mies, ennen kuin minä muita Tunnustuskirjoja tiesin olevankaan, kuin Vähän Katekismuksen. Silti olen saanut olla Jumalan valtakunnassa. Minä tiedän siellä mummuja ja vaaria tuhansia, jotka ovat elävässä kristillisyydessä kuolleet ja eivät ole Tunnustuskirjoistakaan tienneet mitään, mutta elävän Jumalan päälle ja elävän Jumalan sanan päälle uskoneet, ja sillä perustuksella he ovat kuolleet ja menneet taivaan valtakuntaan. Näin rakkaat veljet, on meidän uskomme siellä ja tuomme vain terveisiä Keskusyhdistykselle: Pitäkää tämä suunta.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Marras 2011, 19:23

Kalle Iinatti:
Minä vain tahdon huomauttaa ennen kaikkea sitä seurakuntain edustajille, joita täällä nyt runsaslukuisesti on yhdellä koolla, että on otettava huomioon, että kristillisyydessä on kahdenlainen aika, se on sodan aika ja rauhan aika. Ja tämä aika on jo Raamatuissa ennustettu sodan ajaksi, jota me elämme. Tämä sota, jota nyt käydään parhaaltaan, on alkanut jo vuotena 1945 julkisesti puhkeamalla pinnalle siten, että kristillisyys, Jumalan valtakunta, yritettiin yhdistää esikoisuuteen. Ja syytettiin Jumalan valtakuntaa siitä, että meiltä on puuttunut paimenmieltä, Kristuksen rakkautta, ja me emme ole Jumalan käskyn mukaan hoitaneet asioita, jonka tähden on eriseura syntynyt, nimittäin viimeinen pikkuesikoisuuden eriseura. Kun tällainen puhkesi pinnalle, tällainen yritys tehtiin, joka jo niin pitkälle vietiin, että meikäläiset saarnaajat lähtivät esikoissaarnaajain kanssa yhtä matkaa kulkemaan. Tämä tuotti seurakunnissa levottomuuden, jonka tähden piti kokoontua saman vuoden keväällä, nimittäin 1945 Tornioon puhujainkokoukseen selvittämään näitä asioita. Silloin tämä sota siellä taas tuli julkisesti, puhkesi pinnalle. Muistan selvästi, kun tämän nyt syntyneen eriseuran, ehkä päämies ja johtaja, Pekka Tapaninen sanoi siinä kokouksessa, kun Pistemaa erikoisemmin sai Jumalalta voiman taistella sitä ns. Antinpäivähenkeä vastaan. Silloin Tapaninen sanoi: "Minä iloitsen, että tämä Pistemaan henki puhkesi nyt pinnalle, jota minä olen kauan odottanut ja minä en tahdo tämän Pistemaan hengen kanssa olla missään tekemisissä." Ja joka tämän sanan kuuli, ei voinut olla merkille panematta, muuta kuin sen, että nyt astui sellainen mies ulos kristillisyydestä, Jumalan valtakunnasta, pilkkaamalla Jumalan henkeä. Se oli selvä Jumalan hengen pilkkaaminen, että ei vain Pistemaan kautta, mutta monen muun kautta, Jumalan henki puhui siinä kokouksessa voimallisesti. Niin mitä ajattelette, kun tällaista henkeä vastaan sanotaan niin, että "minä en tahdo olla missään tekemisissä tämän hengen kanssa. Se on selvä astuminen syrjään Jumalan seurakunnasta, ja Jumalan evankeliumin vaikutusvallan piiristä tällainen julkinen syytös. No sitten, kun tämä henki näin tuli pinnalle, se ei tietenkään alkuun saanut suurta vauhtia joka paikassa, mutta toisin paikoin sen tyrmäsi lähes kaikki kristityt, missä se pääsi pinnalle puhkeamaan, mm. Rovaniemellä, jossa minä niinä vuosina taistelin ja olin menettää kaikkeni, jopa niin, että pahentua Jumalan seurakunnallekin, joka on hoidettu myöhemmin anteeksiannolla ja rakkaudella. Sitten tämän hengen hedelmät ovat olleet tunnettuja jälkeenkin päin monessa eri muodossa. Tarvinneeko niitä selittää, mutta kuitenkaan en malta olla ottamatta huomioon, että pitäisi olla kaikille selvä, tämän hengen hedelmät. Nyt ammutaan kuin atomitykeillä Jumalan seurakuntaa noilla lentolehtisillä, joita on lennellyt, niin että voipi sanoa sen sananlaskun, että kun Helsingissä hakataan, niin sinnekin Haisuvaaran hallaiseen korpeen lastut lentelee. Niitä on sinnekin lentänyt. Ja näissä on syytetty näissä lentolehtisissä, Jumalan seurakuntaa ja sen lisäksi Jumalan seurakunnan johtohenkilöitä, jotka ovat suuressa heikkoudessa yrittäneet ja vieläkin yrittävät hoitaa Jumalan seurakunnan asioita. Nämä pitäisi olla kaikille julkiset. Ja että tästä vain tällä selvitään, että käydään rajat ja pidetään selvät linjat. Muuten tästä ei koskaan selvitä.

Vilho Karanta:
Rakkaat sisaret ja veljet Herrassa. Sen tunnuskirjan mukaan, mitä rovasti Lappalainen on Suomen Siioniin levittänyt, minun ei pitäisi seisoa tällä paikalla, sillä se on sanonut – siellä sanotaan, että nuoret miehet vaietkoot. Minulla tosin tätä ajallista ikää on jo sen verran, että minulla on partaa ajettava joka päivä. Mutta minä olen armon saanut uskoa syntini anteeksi, ja pitkän, pitkän ajan jälkeen tuhlaajapoikana Isän kotiin. Mutta minä en kuitenkaan voi vaieta sen takia, että minä en Siionin tähden voi enkä tahdo vaieta. Ja ensimmäisenä minä toisin terveiset koko Suomen Siionille rakkaalta veljeltä Ilkka Mustoselta eli Käylän Iikalta, jos sen paremmin tunnette. Minulla oli suuri armo Tapaninpäivänä saada olla hänen luonaan. Hän ilmeisesti sairastaa paraikaa Oulussa. Ja hän sanoi: näin siitä lentolehtisestä, että vie julkiset terveiset sinne, että täällä on Käylässä ja Kuusamossa uskon perustus ollut hänenkin muistin mukaan yli 60 vuotta samalla perustalla ja se ei ole siitä liikkunut, siltä Kristus-kalliolta, ja se, mitä siinä lentolehtisessä esitetään, on uutta ja väärää. Tämän minä halusin tuoda. Sitten minä tuon sellaisesta paikasta terveisiä ja minä pyydän, että jaksaisitte pikkuisen aikaa minua kuunnella, nimittäin Herran Siionia ei ole vaivattu varmasti niiltä paikoin kymmeniin vuosiin tällaisessa kokouksessa. Minä olen nimittäin Kemijärveltä, ja jos sallitte, niin minä hiukan kerron, mitä siellä on tapahtunut. Nimittäin vuosisadan vaihteessa, – minä olen ottanut siitä selvän, ja vanhemmat veljet varmasti muistavat - että siellä oli elävä kristillisyys ja siellä oli Jumalan lapsia, jotka olivat yhdenkaltaisessa uskossa, mutta niin syntyi ns. Kittilän mustaoppi eli uusiherännäisyys, ja sen väärän opin ja uuden suunnan saarnamiehiä ja puhujia otettiin Kemijärvelle vastaan. Ja tiedättekö, tiedätte varmaan hyvin, mutta jos jollekin se asia on epäselvä, niin minä sanon, miten siellä kävi. Siellä kävi niin, että koko pitäjä, melkein koko pitäjä, minä sanon, meni uuteenheräykseen niin, että jälelle jäi muutama Jumalan lapsi, jäi niin kuin siemenpuu. Ja tiedättekö, miten vielä kävi siellä? Kävi niin, että kun Jumalan armon kanssa leikiteltiin ja tehtiin leikkiä, ja mentiin väärään oppiin ja väärään vanhurskauteen, niin Jumala otti parannuksen armon pois Kemijärveltä. Oli kulunut aikaa kaksi miessukupolvea niin, että jopa uskottomat ihmiset alkoivat hätäillä, että onko Jumala kokonaan hyljännyt Kemijärven. Ja oli se niin, että siellä ei ollut paljon sitä väärääkään vanhurskautta enää. Jonkun kauppiaan muistoseuroja joskus pidettiin ja siinä se oli. Mutta kun sota oli käyty ja muuttoliike Kemijärvellekin tuli, niin Jumala lähetti sinne muutamia uusia Jumalan lapsia, elävässä uskossa olevia Jumalan lapsia, ja kun meille piti valita kirkkoherra, niin nämä yletyin käsin kääntyivät taivaallisen Isän puoleen, että Hän antaisi meille uskovaisen papin. Ja Jumala kuuli sen rukouksen. Näin siellä kävi. Ja siellä käytiin, kuulkaa, vaalikamppailu. Neljänneltä vaalisijalta on Heikki Rosma tullut Kemijärven kirkkoherraksi, että tiedätte. Ja ennen näitä vaaleja ilmestyneessä sanomalehdessä, Kemijärvellä ilmestyneessä sanomalehdessä, kirjoitettiin, että Heikki Rosmaa ei äänestä muut kuin Jumalan kieltäjät, kaikki muut äänestää Vironmäkeä. (Ääniä: Voi, voi.) Mutta kuitenkin kävi niin, että Heikki Rosma tuli valituksi. Ja niin oli tämä Heikki Rosma sitten ylenkatsottu näiltä uusheränneiltä, ettei kelvannut edes niitten päämiesten vainajia siunaamaan, vaan pappi piti hakea muualta. Mutta kun aika kului, niin hänkin tuli tutuksi kasvoiltaan tietysti seurakuntalaistensa kanssa, mitenpä muuten pappi voi ollakaan, ja niin siinä on käynyt sitten, että kun tätä tuttavuutta on jatkunut, niin ensimmäisenä merkkinä, -- saatte tuomita itse, saatte vastata, onko tämä väärin tai oikein - oli se, että hän alkoi Jumalan terveellä tervehtimään vääräoppisia puolustaen itseään sillä, että hän tällä tahtoo tunnustaa uskonsa. Ja vielä niin, että hän kävi eriseuroissa saarnaamassa evankeliumia vaatimatta eriseurasta parannusta, evankeliumilla, kävi siunaamassa väärää vanhurskautta sillä perusteella, että hän on seurakunnan pappi. Tämä on kovaa puhetta. - (Puheenjohtaja tiedustaa: Annetaanko jatkaa?) Siihen vastataan: Annetaan vain) Kun minä sain parannuksen armon ja kun minä armontuntemisissa elin, te tiedätte, ehkä täällä on muitakin – minä uskon, että on muitakin tuhlaajapojan tieltä palanneita – niin minulla oli myöskin se käsitys, että uusheränneitä voi tervehtiä esimerkkiä seuraten Jumalan terveellä, ja on sama, missä käy evankeliumia julistamassa, ja niin sinä kävi, että myöskin minä kävin muutaman kerran yhdessä meidän kirkkoherran kanssa seuroissa puhumassa, jossa kolmantena oli uusherännyt puhuja. (Ääniä: Voi kauhia) Mutta kun kävi minullekin niin, että - ja on varmaan käynyt muillekin uskovaisille – että ne armontuntemisetkin loppuu ja piti ruveta, niin kuin Raamattu sanoo, että piti ruveta elämään uskosta." Ja kun minä paljon työni vuoksi joudun kulkemaan, niin minä haeskelin semmoisia, tämmöisiä Jumalan lapsia, ja kävi vielä niin onnellisesti, että minä 50- vuotispäivänä sain Rauhanyhdistykseltä vanhan Raamatun, jota minulla ei ollut. Ja kun minä puhuttelin heitä, ja kun minä tuota Raamattua - vaikka minä laiskakin olen sitä tutkimaan – tutkiskelin. Niin siellä selvästi sanottiin, että sitä eriseuraista ei saa tervehtiä. Sitähän minun ei tarvitse teille selittää.

Ja myöskin käskettiin eriseuraista karttamaan. Ja kun minä tästä puhuin Rosman kanssa, niin se sanoi, että niitä on muutamissa seurakunnissa joku kaksi, kolme jäsentä, jotka ovat niin ahdasmielisiä, että ei se ole Siionissa yleensä käytännössä. Ja niin niitä kesäseuroja jatkui aina siihen asti, kunnes minä näin sen Raamattujen mukaan ja uskovaisten miesten selvityksen mukaan synniksi, ja sain tehdä parannuksen niistäkin synneistä, niin kuin muistakin synneistä. Ja kävi niin, että niin kalliina juhlana, kuin viime pääsiäisen alla, soitti Rosma minulle ja pyysi, että pidetään kirkossa seurat: tule puhumaan. Minä kysyin, että ketä siellä puhuu. Hän sanoi, että siellä puhuu hän ja minä, ja sitten yksi uusheränneitten puhuja. Niin minä sanoin, että minä en tule sinne puhumaan ja sanoin syyksi sen, että minä en halua oikein tällainen ompeluseurapuhuja puhua kirkossa. Mutta kun pääsiäinen oli ohi – en päivää muista - niin minä menin pappilaan ja sanoin, että minä en sen takia voi, – että se ei ollut todellinen syy - että minä en sen takia lähtenyt puhumaan, että minä en voi omantuntoni vuoksi lähteä tahallani puhumaan eriseuraisten kanssa, koska se on synti. Ja niin siinä kävi, että meille ei ole sattunut Rosman Heikin kanssa seuratilaisuudet koskaan yhteen. (Hälinää) Hänellä ei ole ollut tilaisuutta eikä aikaa. (Puheenjohtaja: Vieläkö, vai joko riittää, tuleeko uutta asiaa?) - Sitten kun me olimme viime keväänä veli Paavo Koskimäen kanssa kokouksessa, meillä oli rauha, ja siellä Kemijärven pienessä Siionissa, sinne on Jumala siunannut parannuksen armoilla tänäkin syksynä. Niin me ajattelimme, että kun meillä on rauha ja rakkaus, niin mitäs me ruvetaan niistä riidoista täällä selvittelemään, että ne selviävät siellä, missä ne ovat syntyneetkin. Mutta viime syksynä kerättiin raati pappilaan, jossa olimme minä ja monet muut, ja silloin selitettiin ja Heikki Rosma pyysi ja sanoi, että: Olkaa te armeliaampia kuin mitä hänelle on Oulussa oltu, hän on pyytänyt keskusjohtokunnasta eroa. Antakaa te ero hänelle Rauhanyhdistyksen johtokunnasta. Ja kun minä sanoin, että miksikä hän ei ole kolmissa meidän seuroissa, monipäiväisissä seuroissa saarnannuti, niin hän sanoi, ettei hänellä ole halua, eikä saarnaa vieläkään. Sen sijaan hän oli saarnaamassa eräässä kylässä, syrjäkylässä, uusheränneitten seuroissa ja seurakierroksella oli kolme uusheränneitten puhujaa ja hän meni neljänneksi. (Hälinää.) Ja kun minä tästä sanoin, että siitä on Jumalan lapset kärsineet, että hän ei saisi niin tehdä. Niin hän sanoi, että hän menee vieläkin, jos pyydetään, koska ne ovat seurakunnan jäseniä ja maksavat verot niin kuin muutkin. Näin on asia. Kun me pyysimme, että hän puhuisi, niin hän sanoi, että ei hän puhu meidän tilaisuuksissa sen takia, että Koskimäen Paavo ja minä joudumme täällä Oulussa parannusta tekemään siitä, että me hänen kanssaan seuroissa puhumme. Tämä on se asia. Ja sitten kun tuli näitä lentolehtisiä, näitä Lappalaisen tunnustuskirjoja, niin ne on levitetty pappilasta, ja Heikki Rosma on ollut se postineiti, (Hälinää) selittäen, että näissä lentolehtisissä oiotaan ne Oulun kokoukset, ne ovat joka sana totta ja oikeassa hengessä kirjoitettu. Niin minä kysyn teiltä, rakkaat veljet ja sisaret, ja Jumalan lapset: Onko eriseuran henki ja onko syytä, mistä tehdä parannus ja missä vika makaa. Makaako se Jumalan lapsissa vai makaako se niissä, jotka kyselevät, että me emme tiedä, mistä pitää parannus tehdä. Minä olisin toivonut, että hän olisi täällä, koska hän eilen on ollut täällä, ja sen saa sanoa julkisesti kelle tahansa, minä vastaan siitä, mitä puhun. Minä sanon sinulle, Pentti Seppänen, että minä en valehtele, vaikka sinä olit sanonut, että minä valehtelin näissä asioissa, mutta minä en valehtele. Voit uskoa sinäkin sen. Sinä olit sanonut Rovaniemellä. Näin se asia on. Minä en sano enempää, enkä teidän aikaanne vaivata, mutta minä rukoilen ja pyydän teitä, että te muistaisitte Kemijärven pientä Siionia. Kun sattuu kirkas tähti tipahtamaan alas, niin vastustus on kova. – (Hälinää) -

Veikko Pentikäinen:

Minä vain tässä ajattelin, että ei tule kenellekään väärää käsitystä, että kun seurakunnan pappia pyydetään, vaikka monetkin ovat pyytäneet seurain pitoon, ja avaamaan seurat, niin eihän sitä ole milloinkaan syntinä pidetty, mutta se on eri juttu veljeileminen sitten. - (kovaa hälinää) - Ettei kukaan saa sitä käsitystä, että ei saa mennä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Marras 2011, 21:51

Hannes Vesterinen:
Koska minäkin yhtenä Jumalan valtakunnan jäsenenä, heikkona, täällä olen, niin minullekin on tullut tämä lentolehtinen ja tästä nyt käy ilmi, että Jumalan valtakuntaa syytetään siitä, että se ei sano perisynnin kadottavan ja niin kuin Jumalan valtakunnassa, Jumalan sanan mukaan ymmärretään. Koska profeetta Miika kirjoittaa näin viimeisessä luvussaan, että "Kuka on sellainen Jumala kuin sinä olet, joka annat synnit anteeksi ja käyt ohitse meidän perimisen jääneiden syntien." Näinhän me uskomme Jumalan valtakunnassa. Ja me uskomme sen, että Jeesus on meidän syntimme maksanut, Ja jos ei niin olisi, niin missä me olisimme, jos ei hän olisi myös perisyntiä maksanut, kun hän on kaikki synnit meidän edestämme maksanut. Ja näin me ymmärrämme, että lapsi on Jumalan lapsi kun se syntyy. Mutta ei me näin ymmärrä, niin kuin on tuolta väitetty, että me hylkäämme lapsikasteen. Ei. Mehän käsitämme niin, että kun lapsi syntyy, niin on tarpeellista viedä hänet kasteelle, koska Jeesus on asettanut tämän kasteen lapsille, mutta ei pakanoille. Niinhän Jeesus oli silloin, kun Johannes saarnasi parannusta ja syntien anteeksiantamusta Juudean korvessa, ja nyt hän kastoi myös, jotka tekivät parannuksen. Näinhän me käsitämme tämän. No nyt Jeesus, kun hän tuli profeetalliseen virkaansa, meni Johanneksen kasteelle. Kyllähän me nyt varmaan jokainen sen uskomme, että hänessä oli Pyhä Henki, koska hän oli siinnytkin Pyhästä Hengestä. Mutta hän tämän uuden lain jälkeen, jonka hän asetti, hän tahtoi näin näkyväisesti näyttää näille ihmisille, jotka olivat katsomassa, että Pyhä Henki tuli kyyhkysen muodossa näin näkyväisenä hänen päällensä. Ei kait se tullut sen vuoksi, etteikö hänellä sitä ollut, mutta kun hän oli Jumalan lapsi, niin hänelle kuului tämä, koska näin oli asetettu. Ja näin todistavat myös apostolit, koska Pietari kirjoittaa myöskin tästä, kun kuuluu tästä Nooasta, kuinka hän tuli ja ne seitsemän muuta sielua autuaaksi, niin hän kirjoittaa myös siitä ja sanoo, että "joka meitäkin autuaaksi tekee -- näin julistaen sen tähden, että he olivat saaneet synnit anteeksi." Nämä olivat pakanoita, ei ollut lapsena kastettu, mutta nyt siinä, kun saivat Pyhän Hengen, niin he kastettiin. Ja tästä nyt julistettiin niin, että nämä ovat Jumalan lapset, kun tämä kastaminen oli näkyväinen merkki, ja tämä vielä täydentää tätä, koska hän sanoo niin, että "ei niin, että siinä lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä." Ja näin kun me käsitämme tämän asian, niin kuin kirjoitettukin on, niin ei tämä liitto ole koskaan syntyminen. Mutta jos me ihmisenä teemme liittoja, niin me ensin sovimme asian, että se on selvä, ja sitten teemme liiton, että me tässä liitossa pysymme. Näin Jumala tekee lapsen kanssa ja tämän tähden annetaan kaste, ja tämä nyt näkyväinen sakramentti. Niin myös ehtoollinen, sillä niin kuin kirjoitettu on, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ne kolme yksi ovat. Näin kirjoitetaan myöskin: henki, vesi ja veri, ne kolme yksi ovat, jotka todistavat maan päällä. Ja nyt me käsitämme niin, että kun nämä ovat yksi, niin emme yhtään näistä hylkää, mutta asetettakoon ne siihen mihinkä ne kuuluu. Nämä kuuluu kaikki Jumalan lapselle eikä pakanalle. Niin kuin ne –(tässä joku sana, josta ei saa selvää.) Pakanakansat tuli uskoon, joista oli Kornelius ensimmäinen, jota ei oltu kastettu. Nyt kun Pietari saarnaa hänelle synnit anteeksi, he saivat Pyhän Hengen, niin nyt Pietari sanoo: "Mikä meitä estää vedellä kastamasta, kun nämä ovat Pyhän Hengen saaneet, niin kuin mekin?" Ja näin me näemme, että aina Jumalan lapselle on kuulunut tämä kaste ja nämä armoneuvot kaikki, mutta ei pakanalle. Ja nyt jos näin käsitetään, niin kuin täällä on käynyt ilmi, että lapsi on pakana kun se syntyy, tämä varmasti on väärin nyt, että lähdetään pakana kastamaan. Tämä on Jumalan sanan vastainen teko. Näinhän me käsitämme tässä Jumalan valtakunnassa ja eikähän tämä ole mitään uutta, joka on Jumalan sanaa. Ja tässä luen yhden lauseen tässä, mitä Paavali Tiitukselle kirjoittaa myös tästä kasteesta, joka on myöskin ollut näitä pakanoita, niin kuin Paavali sanoo, että minä pakanain apostoli olen, tässä avataan: "Mutta sitten kuin Jumalan, meidän Vapahtajamme hyvyys ja rakkaus ihmiselle ilmestyi, ei vanhurskauden töiden kautta kuin me tehneet olemme, vaan. hänen laupeutensa kautta hän meidät autuaaksi teki uudensyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta."

Hannes Kamula:
Rakkaat veljet ja sisaret. Kuunnellessani näitä puheenvuoroja, olemme liikkuneet aivan samoissa asioissa kuin puhujainkokouksessa ja vuosikokouksessa. Minun käsittääkseni, kun me nyt tähän kokoukseen olemme tulleet, niin meidän pitäisi etsiä Herran suuta ja Herran kunniaa. Eriseura on aina vaarallinen asia. Ja haluaisin ottaa tähän vain yhden eriseuran. Eriseuran synnyttämiseen ei aina tarvita monta henkeä. Siellä Israelin korpivaelluksen aikaan nousi kolme miestä Herran seurakuntaa vastaan, että Mooses ja Aaron ovat korottaneet itsensä ja tehneet itsensä ja tehneet itsensä kansan päälle herroiksi. Me huomaamme, että näiltä: Kooran, Taatamilta ja Abiraamilta oli hävinnyt Jumalan seurakunta. Heille ei enää näkynyt Mooses, joka oli Israelin johdattaja, se ei näkynyt muuna kuin ihmisenä, ja vielä kansan päälle itsensä korottaneena. Ja tulivat ja sanoivat, että kaikki kansa on pyhää. Ja tähän yhtyy 250 Israelin ylimmäistä. Minä haluaisin nimenomaan tänä päivänä, kun syytetään maallikoita eriseuran synnyttämisestä, että Kooran eriseuran synnyttäjät oli Leevin papit. Ja kun me katselemme sitten niitä seurauksia, mitkä siitä oli: Mooses lankesi murheellisena maahan ja meni puhuttelemaan heitä ja sanoi: "Tämäkö se teille on, että Herra on ottanut teidät palvelusta tekemään Herran tabernaakkelin virassa ja seisomaan seurakunnan majan edessä, ja te nyt nostatte kapinan Herraa vastaan." Ajatelkaa, se oli Herraa vastaan nostettu kapina. Tällä on minusta niin samankaltaiset ilmiöt tämän Lappalaisen lehtisen mukaan, että tässä nyt vain nostetaan Saaren Heikki ja Kimpimäen Eino näkösälle, niin kuin he olisivat nyt tämän eriseuran synnyttäjät. No, sitten me muistamme eteenpäin siellä. Tässä tuli seurakuntakokous, ja se seurakuntakokous pidettiin siellä majan edustalla, ja sinne kokosi Koorakin joukkonsa, ja siellä kysyttiin Herran kunniaa, ja Herran kunnia ilmestyi siellä ja sanottiin Moosekselle näin: "Erottakaa itsenne näistä jumalattomista miehistä, ettette hukkuisi heidän kanssansa." Ja siinä sitten kun puhutaan eteenpäin, niin siellä sanoo sitten, Mooses pitää sitä puhetta ja sanoo nämä sanat: "Jos nyt nämä miehet kuolevat, niin kuin muutkin kuolevat, ja jos heille kostetaan niin kuin muillekin kostetaan, niin Herra ei ole puhunut minun kauttani, mutta jos Jumala jotakin uutta tekee, niin että maa avaa kitansa, ja nielee heidät elävältä helvettiin." Ja siellä Mooseksen näitä sanoja puhuessa, maa avasi kitansa ja nieli heidät tavaroinensa helvettiin." Mutta sitten, rakkaat, on vielä se toisen päivän tapahtuma. Se on ikävä tapahtuma. Toisena päivänä nousi napina Israelin lasten keskuudessa, ja siellä ruvettiin jälleen syyttämään Moosesta ja Aaronia, että te olette tehneet pahasti, kun te tapoitte Herran kansaa. Ja kuulkaapa, kun tästä nousi rutto uudestaan siellä Israelin keskellä. Herran kunnia ei kestänyt sitä, että ne olisivat lähteneet vääriä kannattamaan ja puolustamaan. Ja kuulkaa, tämä oli vielä niin paha tapaus, että 14 000 miestä meni tässä. Ja nyt kun tästä rutosta oltiin tietoisia, niin siellä annettiin käsky. Mooses antoi Aaronille käskyn, että mennä nopeasti savuastian kanssa elävien ja kuolleitten vaiheille ja sovittamaan kansaa. Minä sanoisin, rakkaat elävät sielut tänä päivänä, nouskaa tekin elävien ja kuolleitten vaiheille, ja nostakaa Siionin rajat näkyviin. (Ääniä: Joo.) Ja niin, rakkaat, jäämme nytkin tässä. Jumalan seurakunta on seurakunta, jota ei helvetin portitkaan voita. Se on totuuden patsas ja perustus.

Nestori Hämäläinen:
Rakkaat veljet ja sisaret. Minä olisin voinut peruuttaa tämän puheenvuoropyyntöni kuullessani täällä veli Kärkkäisen puheen, ja yhtyä siihen, mutta kun minä olen seurannut tätä kokouksen menoa, - minä olen joutunut joskus toimimaan puheenjohtajana koko maatakin käsittävissäkin kokouksessa – ja minä en ole sellaista rähinätä nähnyt siellä missään, kuin minä täällä aina näen. Puheenjohtaja on, joka määrää kokouksen. Ja nyt minä luen täältä 56 vuotta sitten täällä Oulussa pidetyn samanlaisen kokouksen julkilausuman, ja sitten saatte jokainen itse määritellä, voidaanko tästä kokouksesta ja meidän kokouksista näin kirjoittaa pöytäkirjaan, pääasia siitä nimittäin, kuinka kaiken lohdutuksen Jumala näissä kokouksissa Raamatun selitysten aikana täytti lastensa sydämet rauhalla ja riemulla, ei voida sanoilla kuvata. Se oli sitä laulua, jota muut eivät voi oppia kuin ne, jotka maasta ostetut ostetut ovat. Ilon ja riemun he käsittivät, murhe ja huokaus pakeni pois. Kokous oli kaunistettu suloisilla Jumalan Karitsan kiitoksilla ja ylistyksillä ja moninaisilla Pyhän Hengen jakamisilla." Meidän kokouksemme valitettavasti on kaunistettuna naurun hörähdyksillä ja sellaisilla välihuudahduksilla, jotka häiritsevät vain kokousta. Puheenjohtajan on oikeus määrätä, ja sääntöjen mukaan tulee määrätä, jatketaanko puheenvuoroja vai ei. Mutta täällä huudetaan vain yhteen ääneen: Joo, joo, puhu vain, puhu vain. Tämä ei ole sääntöjen mukaista. (Kalinaa.) No sitten vielä, mitä tulee itse tähän asiaan, niin täällä on puhuttu sanan ja hengen pyhittämisestä. Ei olla tässä niin kovin tarkkoja, ne tarvitaan molemmat aina. "Synnytti tahtonsa jälkeen totuuden sanalla”, ”hän sanoo ne sanat, jotka sinut auttavat iankaikkiseen elämään." Minä en ole koskaan uskonut, enkä usko ja – kun minä edustan Hämeenlinnan Rauhanyhdistystä sen puheenjohtajana, – jos sinne tulee meille vaikka kuka tahansa saarnaamaan, että kastamattomat lapset menee helvettiin ja Jumala vanhurskauttaa ulkopuolella valtakuntansa, ja uskottoman papin synninjulistus on sama kuin uskovaisenkin, niin me sanomme heti, että nyt sinä puhut pötyä. Ei ne usko sellaisista, ei missään tapauksessa. Ja minusta ei kannattaisi tästä asiasta väitellä, eikä keskustella, minusta on tämä Damaskon tien tapaus, johanka täällä on viitattu, ja Korneliuksen huone, ne on minusta ikään kuin asetettu esimerkiksi sinne. Ja minä olen aina sanonut, että jos Jumala jonkun vanhurskauttaisi ulkopuolella valtakuntansa, niin se olisi Paavalin vanhurskauttanut siellä tiellä, kun hän suusta suuhun puhui. Hän olisi voinut yhtä hyvin laskea kätensä Paavalin päälle ja julistaa evankeliumia, mutta hän ei tehnyt sitä, kun hän oli sen vallan jättänyt opetuslapsilleen. Hän käski mennä Damaskon kaupunkiin, siellä sanotaan, mitä sinun on tehtävä. No, sama Korneliuksen huoneessa: Ei siellä tullut tämä Pietari puhaltamaan heidän päälleen, mutta sanomaan ne sanat, jotka sinut auttavat iankaikkiseen elämään. Mutta ettei väärin ymmärrettäisi, niin minä en usko niin, että tällaisia sanoja, mitkä auttaa ihmisen iankaikkiseen elämään, voi sanoa kukaan muu, kuin se, joka on itse ensin saanut. Paavali kun kirjoittaa korinttolaisille, että "siinä evankeliumissa te tulette autuaaksi, minkä te saaneet olette, minkä minä olen teille antanut, mutta minun on pitänyt ensiksi saada. Ja sanoo, että se evankeliumi on se, että Herra Jeesus on kuollut meidän syntiemme takia ja herätetty ylös meidän vanhurskauttamisemme takia. Tämä riittää. No sitten, mitä tulee tähän julkilausumaan, ei tällä kokouksella, ei johtokunnalla eikä millään ole oikeus mennä muuttamaan sen kokouksen julkilausumaa, kun se on kerran sääntöjen mukaan kokous pidetty ja julki lyöty lukkoon, ollaanko siihen tyytyväisiä taikka ei. Se on seuraava vuosikokous taikka ylimääräinen Keskusyhdistyksen kokous, joka voi sen julkilausuman muuttaa eikä mikään muu. Minusta tuntui ihan, kun minä luin tuota silloin, kun oli täällä se johtokunnan kokous, ja luin sieltä, että johtokunnan on pitänyt päättää, että onko se pitävä se päätös, niin minun tuli mieleeni Heikki Saaren sanat, että no kas, kun ei rengit ole huomanneet, että eihän me olla oikeutettuja päättämään eikä tuomitsemaan, mitä isäntä on päättänyt. No niin, turha minun on enempi tässä puhua. – (Huutoja: Aivan turhaa.)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Marras 2011, 06:33

Lauri Mustakallio:
Ilmestysraamatussa kerrotaan Ylösnousseen ja kirkastetun Herran Jeesuksen terveiset Vähän Aasian seurakunnille. Ne terveiset olivat murheellisia terveisiä. Sen ajan Vähän Aasian kristillisyys oli noitten terveisten valossa - sen kristillisyyden laita oli noitten terveisten valossa sangen huonosti, sillä seitsemästä seurakunnasta viittä kehotettiin parannukseen, ja vain kahdessa oli asiat, niin kuin olla piti. Ja ylösnoussut Kristus lähetti terveiset, että niiden viiden seurakunnan enkelien, eli niitten paimenien oli tehtävä parannus. Mutta ei ollenkaan tätä asiaa esitetty korjattavaksi sillä tavalla, että siellä kutsuttaisiin yhteen seurakuntien edustajien kokous, joka päättäisi, kumpi puoli on oikeassa ja kumpi väärässä. Ilmeisesti, jos sellainen kokous olisi kutsuttu koolle, tulos olisi ollut toinen kuin mikä, oli ylösnousseen Herran Jeesuksen sana näille seurakunnille. Tämä osoittaa meille sen, että seurakuntienkin, seurakunnankin päätökset voivat olla erehtyväisiä. On vain yksi, joka ei erehdy, se on Jumalan sana. Ja seurakunnan tehtävänä on pitää tätä Jumalan sanaa yllä, se on patsas seurakunta, jonka päällä on Jumalan totuus näyttävä. Epäilemättä pitää paikkansa se, mitä on sanottu, että kaiken tämän takana on väärä oppi. Mikä on sitten se oikea? Minulla on täällä kirja, joka sisältää Lutherin Vähän Katekismuksen. Tämä painos on vuodelta 1745. Minulla olisi mahdollisuus tuoda vielä vanhempi, mutta saksankielinen. Tässä on täsmälleen sama oppi, mikä on kirkkomme nykyisessä Vähässä Katekismuksessa. Minulla on täällä myöskin toinen kirja, joka on vuodelta l557. Tämä kirja on ns. Pitkä Katekismus, Olaus Swebiliuksen toimittama. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys on kerran tietääkseni ainakin suunnitellut uuden painoksen ottamista tästä kirjasta. Kehottaisin teitä, veljet ja sisaret, tutustumaan näihin kirjoihin, tutustumaan siihen, mitä tässä Pitkässä Katekismuksessa on puhuttu kasteesta ja Pyhästä ehtoollisesta. Silloin huomattaisiin, että se, minkä takana olemme pyytäneet olla, ei ole mitään uutta, vaan se on todella vanhaa ja koettua. Niin – jotakin uutta on tullut, Kristus ei enää saa olla seurakunnan päänä. Ihminen ja ihmisten päätökset ovat tulleet tilalle. Meillä ei enää tahdota kuunnella Kristuksen ääntä. Silloin kun se väistyy, silloin väistyy myöskin evankeliumi ja silloin tulee lain orjuus. Ja monissa seurakunnissa, täälläkin varmaan on monista sellaisista seurakunnista edustajia, joissa tämän päättymässä olevan vuoden aikana on vallinnut hirvittävä orjuus. Ei ole tahdottu jaksaa eikä uskaltaa sanoa mitään, koska on pelätty, missä tulee tuomioksi. Esittäisin tässä tältä pohjalta vastattavaksenne kaksi kysymystä: 1) Onko kaste armonväline vai merkki, niin kuin Kalvin eräät nykyaikana hänen mukaansa opettavat. 2) Pitääkö Vähä Katekismus yhtä Raamatun kanssa? – Tämä on meille papeille erinomaisen tärkeä sen tähden, että meidän on opetettava kristinoppia katekismusta rippikouluissa. Tämä on myöskin tärkeä kansakoulun opettajille sen tähden, että hekin huolehtivat evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksen mukaisesta opetuksesta. Jos näihin saadaan myöntävä vastaus, silloin on poissa se este, tai se haitta, joka on pyrkinyt hajottamaan Kristuksen seurakuntaa. Jos opissa voimme mennä Vähän Katekismuksen taakse, silloin me olemme yhtä ja minun tekisi mieli sanoa se, että vaikka veli Hulkko on täällä sanonut sitä, että Lutherinkin opetuksissa on paljon sellaista tai sellaista, mikä ei pidä yhtä Jumalan sanan kanssa. Voiko veli Hulkko väittää, Luther näitä oppeja olisi ottanut mukaan tähän uskomme peruskirjaan? (Tässä muutamista sanoista ei saa selvää.) – Puheenjohtaja Pentikäinen: Tässä on käytännön toimenpide, jossa veli Hulkolla on asiaa, jos annamme hänelle puheenvuoron.

Kullervo Hulkko:
Jos minä vastaan ensiksi Lauri -veljelle. Jo 23 taikka 24 vuotta olen ollut kansankirkkomme pappina seurakuntavirassa, ja siitä l7 vuotta hoitanut kirkkoherran virkaa ja ahkeroinut osoittaa uskollisuutta sekä pappisvalalle että Tunnustuskirjoille. Sanoisin ensinnäkin aivan lyhyesti, että Lutherin Vähä Katkismus pitää yhtä Raamatun kanssa. (Huutoja: Oikein) Edelleen olen opettanut sanasta ja sakramenteista aivan niin Katkismus opettaa, että ne ovat kaikki armon välikappaleita. Havas käytti joskus tässä yhteydessä sanontaa armoneuvot, mutta kristinopissa puhutaan armonvälikappaleista. Reformeeratun kirkon käsitystä, että kaste ja ehtoollinen olisivat vain merkkejä, en ole koskaan hyväksynyt enkä opettanut. Ehkä Lauri- veljen – (tässä epäselvä lause merkillisen rahinan vuoksi.) – Mutta sitten vielä Lutheriin mennäkseni, me tutkimme muistaakseni Pentti Seppäs-veljen kanssa Lutherin koottuja teoksia, ja otimme kerran esille latinankielisten teosten esipuheen, Lutherin oman esipuheen. Ja Luther heti siinä esipuheen alussa valittaa sitä, että hän on joutunut niin paljon yön hiljaisina hetkinä kirjoittamaan, että kun hän nyt ajattelee (1545) mitä hän on kirjoittanut – niin siinä on paljon sellaista sekamelskaa, jota hän ei missään tapauksessa toivoisi julkisuuteen tulevan, mutta kun ystävät ovat toivoneet, niin hän päästää tämän julkisuuteen Tätä lähinnä tarkoitin, kun sanoin, että kaikki, mitä Luther on kirjoittanut, ei ketä Jumalan sanan edessä, niin kuin ei meidänkään puheemme ja saarnamme likimainkaan kestä. (Huutoja: Oikein.) Vähä Katkismus pitää yhtä Jumalan sanan kanssa, ja käytän jatkuvastikin, kun joudun opetuksessa sitä käyttämään. Myöskin opettajain valmistuslaitoksessa käytän sitä aivan perusasiakirjana Aubsburgin tunnustuksen ohella.

Lauri Mustakallio jatkaa:
Mutta ainakin eräältä taholta minä olen saanut huomata sen, että kun minä olen esittänyt oppini kasteesta ja Herran pyhästä ehtoollisesta, että haluan opettaa sen mukaan kuin Vähä Katkismus siitä opettaa, niin tätä on pidetty vääränä ja minulle on saarnattu siitä parannusta. (Sivuääni: Sanoppa nyt, mikä se on, että kuulevat muutkin.) Se on Vähän Katekismuksen sana, minä luen sen tässä v. 1745 Katkismuksesta, jossa sanotaan näin: "Mitä hyödytystä kasteesta on? Vastaus: Kaste saattaa syntien anteeksi saamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen elämän kaikille niille, jotka Jumalan sanat ja lupaukset uskovat." (Hirveää hälinää.) Ja sitten, minä en ole koskaan opettanut, että uskoton voisi saada sen, mitä Jumalan sana lupaa, sillä armo otetaan vastaan uskolla. Ja sitten, mitä alttarin sakramentista on kirjoitettu, niin siellä sanotaan näin: "Mitä hyvää tämä syöminen ja juominen matkaan saattaa? Vastaus: sen antavat nämä sanat tietää: Teidän edestänne ulosannettu ja ulosvuodatettu syntien anteeksiantamiseksi, nimittäin että meille tässä sakramentissa yhden synteinanteeksiantamus, elämä ja autuus sen kaltaisten sanain kautta annetaan, sillä kussa syntein anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus." (Huutoja). Ja kun minä olen tämän opin esittänyt, niin ne, jotka sanovat olevansa elävän seurakunnan edustajia, ovat sanoneet, että tämä oppi on väärä ja minun on tehtävä siitä parannus. Silloin on, niin kuin Pentti Seppänen sanoi, että Luther on myöskin ollut väärässä ja vääräoppinen ei tule autuaaksi, ja silloin Luther on myöskin siellä pahassa paikassa.

Puheenjohtaja Pentikäinen: Annetaan veli Hulkon puhua loppuun.

Kullervo Hulkko: Jatkan vielä vähän veli Mustakallion käyttämän puheenvuoron jälkeen, nimittäin sen, että Tunnustuskirjoista keskusteltaessa tämän kristillisyyden, elävän kristillisyyden kokouksissa on kyllä Sovinnonkaava aina erotettu omaan luokkaan siitä syystä, että siellähän on aivan selvästi lain kolmas käyttö mm. hyväksyttynä. Ei kai tarvitse muuta sanoa, mikä on ollut kristillisyyden kanta lain kolmanteen käyttöön nähden. Mutta sitten taas käytännöllinen asia, jota voidaan tässä harkita ja joka on tullut esille kahdelta taholta, esitetty kahdelta taholta: veli Pentti Seppänen on jo muutamia päiviä sitten, soittaessaan minulle maininnut, että ehkä olisi suotavaa ja tarpeellistakin, että ryhmä pappisveljiä ja ryhmä maallikoita saisi vielä neuvotella näistä kysymyksistä suppeammassa piirissä. Siis tämän puhujainkokouksen valitsemat ja valtuuttamat maallikkoveljet ja ryhmä pappisveljiä, nimenomaan niitä veljiä, jotka ovat tässä kyselemässä ja kipuilemassa, niin kuin olemme itse kuulleet. Veli Heikki Saari on aivan tästä tietämättä tänään esittänyt aivan saman ajatuksen minulle, ja kun tämä Heikki Saaren esitys tuli, niin minä ajattelin, että on paikallaan tämäkin kysymys tässä selvitellä. Ehkä tuollainen pienen piirin kokous, maallikkoveljien ja pappisveljien kokous, olisi esimerkiksi ruokatauon aikana ja sen jälkeen paikallaan. (Huutoja: Kannatetaan.)

Puheenjohtaja Pentikäinen:
Täällä on esitetty siis sekä Seppäsen puolelta, että Heikki Saaren puolelta tällaista pappis- ja maallikkoveljien pienemmän ryhmän kokousta. Tuntuu olevan kannatusta. Onko kukaan vastaan? (Huutoja: Ei ole.) Ketä täällä on pappisveljiä, – käsi ylös, että näkisi kuinka monta on. Ei tässä laskemaan, mutta varmasti - (Hulkko: On siellä hyvin paljon.) Nyt olisi paikkakysymys. (Hulkko: Päivämiehen konttori on varattu tähän tarkoitukseen) Mikä aika olisi sopiva. Entä maallikkoveljiä sitten, kuinka monta maallikkoveljeä sinne? (Hulkko: Ajattelimme 7 a 10 miestä, ei sinne enempää voi ajatella. (Tässä epäselvää keskustelua.) - (Korkiakoski esittää: Minä ehdotan, että valitaan toimikunta täältä, toimikunta semmmoinen, joka toimii tämän asian nyt niin, että se antaa vapaat kädet Keskusyhdistyksen johtokunnalle, työvaliokunnalle, ja toimintamuodoista, miten nyt ruvetaan menettelemään eteenpäin. Me tiedämme, mitä on, nämä puheenvuorot ovat vastanneet meille jokaiselle henkeen. Jolla on korva kuulla, se kuulee, seurakunnalle henki sanoo. Se henki, mikä ei ole Jumalan hengestä, se on meitä vastaan. Eikö ole selvää?) (Huutoja: On.)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Marras 2011, 09:07

Puheenjohtaja:
Täällä on ollut kaksi esitystä, mutta eikö voitaisi niin yhdistää, että tänä päivänä otettaisiin, vaikka klo viideltä tuolla Päivämiehen konttorissa oisi sellainen neuvonpito ja sieltä tulevat tänne ja sen jälkeen kuullaan sitten, miten asia on kehittynyt. Olisi valittava toimikunta.

Ville Suutari:
Näitä vaatii seurakunta avoimessa kokouksessa käsiteltäväksi, eikä pikkukokouksessa, ettei mennä sille linjalle, kuin mentiin entisinä aikoina, että Tapanisen perusta turvata. (Huutoja: Oikein.) (Monet puhuvat ja hälisevät.)

Puheenjohtaja:
Jos tästä asiasta vielä on puheenvuoroja.

Hugo Taistomies:
Me muistamme pikkuesikoisuuden aikana, kuinka tuollainen toimikunta perustettiin ja siinä ei ole koko Herran suu silloin takana, ja näin ollen minä ehdottaisin, että missään tapauksessa ei tätä toimikuntaa, vaikka menisi huomen iltaan täällä istuessa. (Kokouksen valtava kannatus näin.)

Puheenjohtaja:
Täällä on nyt tehty kaksi esitystä ja kumpaakin kannatettu ja päinvastoin. Ensiksi, että pidettäisiin tämmöinen neuvonpito, ei kai tämä ole tarkoitettu muuta kuin että asian jouduttamiseksi, ja sitten tulla täällä jatkamaan, taikka sitten, ettei pidetä ollenkaan, vaan toimikunta valitaan tai sitten vaan tällä yleisessä kokouksessa käsitellään. Mille pohjalle tässä nyt mennään. Kolme ehdotusta. Minä kysyisin ensin, että ketkä kannattavat sitä, että ainoastaan siis tässä, yleisessä kokouksessa, eikä suinkaan muualla? (Suuri kannatus tälle esitykselle.) Ketkä kannattaisivat sitä, että valittaisiin toimikunta tätä asiaa hoitamaan, jolla johtokuntaan -- Sillä tuntuu olevan kaikkein vähimmin. Entä sitten, kolmas esitys oli se, että tänä päivänä olisi sellainen pienempi piiri, joka voisi asian tuoda tälle yleiselle kokoukselle. (Sivuääni: Ei, ei ole ketään.) Näillä oli näillä kahdella viimeisellä noin parikymmentä kättä ylhäällä. Tuohon edelliseen, ettei siis muuta kuin täällä yleiskokouksessa käsitellään jatkuvasti, ja sitä on kannatettu. (Huutoja: Kannatetaan.) Jatketaan sitten keskustelua.

Arvo Turakka:
Rakkaat sisaret ja veljet. Veljet Törölä ja Hulkko sanoivat, että kaikkien näitten erimielisyyksien syynä on kaksi pyhitysoppia, sanan pyhitysoppi ja hengen pyhitysappi. Tämä ei nähdäkseni pidä paikkaansa. En ainakaan itse voi ottaa tätä syytöstä vastaan. Olen aina neuvonut Herran Jeesuksen osoitteen, aivan saman, kuin mikä minulle itsellenikin on neuvottu, kun suurena syntisenä sain uskoa Jumalan armovaltakunnassa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Mutta sitten tehtiin kokouksen alussa kysymys, miksi kaikki eivät ole tyytyneet vuosikokouksen julkilausumaan. Selitän ne syyt. Me olimme kaksi päivää keväällä puhujainkokouksessa, ja meidän sydäntämme murehdutti kaksi asiaa, ensimmäinen oli se, että perisyntiopissa ja osittain kasteopissakin oli selviä poikkeamisia Lutherin Vähästä Katkismuksesta, ja me olemme pappisvalassamme luvanneet opettaa myöskin tämän oppikirjan mukaista oppia. Ja toinen vielä suurempi murheen aihe oli se, että tuossa puhujainkokouksessa jo jaettiin Jumalan seurakunta kahtia ja oltiin valmiit poisleikkaamaan meidät, jotka emme olleet yksikään kuuluttaneet irti tästä Jumalan vapaitten lasten valtakunnasta, vaan se edelleenkin on rakas ja kallis. Ja mitä tulee näihin kahteen julkilausumaan, tuo meidän pappisveljien julkilausuma oikeastaan on vain pelkkä toivomus, se kirjoitettiin jo puhujainkokouksen aikana ja me emme olleet tietoisia ollenkaan tästä vuosikokouksen julkilausumasta. Ja minä raukka sain tehtäväksi sitten lukea tämän yhteisen julkilausuman, jonka pääsisältö on se, että pitäydyttäisiin edelleenkin Raamattuun ja Lutherin kirjoittamiin ja hyväksymiin tunnustuksiin. Ja minun täytyi tämä tehtävä suorittaa loppuun ja jossain välissä se tuoda esiin. Ja kävi niin ikävästi, että sain vasta sen esitettyä sen jälkeen, kun tämä komitea oli valmistanut vuosikokouksen julkilausuman. Ja näin on tullut sitten riitaa. Nähdäkseni kastekysymys on Uuden Testamentin kaikkein vaikeimpia kysymyksiä, ja kun Jumalan Pyhä Henki nostaa tällaisia eriäviä ajatuksia, ei kai ole tarkoitus se, että me käymme kiivaudessa leikkaamaan toinen toistamme pois, (hälinää) vaan me koettaisimme Jumalan sanaan pitäytyä, ja löytää oikean tien. Minulle edelleenkin Jumalan seurakunta on jakamaton ja kallis ja haluan olla rakkaudessa Jumalan lasten kanssa, mutta en voi omantuntoni takia myöskään opettaa toisin, kuin minkä olen Jumalan sanasta oikeaksi oppinut, ja mikä myöskin on Lutherin Vähän Katekismuksen oppi. Minusta tuntuu, että me emme voi seurakuntaa jakaa sillä perusteella, että jommallakummalla puolella on enemmistö, ja sitten vähemmistön pitää kuulla Pyhän Hengen ääntä. Voisihan käydä niin, että äänet menisivät aivan tasan, kummallekin puolelle jää justiinsa yhtä paljon, ja kumpikin puoli sitten seurakunnan arvovaltaan nojatun julistaa toisensa pannaan. Mikä silloin on se korkein auktoriteetti? Ei kai se ole mikään muu, kuin Jumalan pyhä sana. Luther sanoo, että Jumalan sana on ainoa ohje ja ojennusnuora, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on arvosteltava ja tuomittava. Ja veli Hulkkokin tässä äskeisessä puheenvuorossa, toi selvästi ilmi, että me olemme erehtyväisiä, a myöskin Jumalan seurakunta on erehtyväinen monissa päätöksissään. (hälinää) ja täytyy Jumalan pyhästä sanasta etsiä aina, mikä on Herran Jeesuksen Kristuksen kanta.

Puheenjohtaja kehottaa kuuntelemaan, kun yhteisessä kokouksessa ollaan. Kaikki haluaa kuulla täällä jokaisen mielipiteen.

Lauri Impiö:
Kukin on tuonut esille näkemyksensä omasta näkökulmastaan. Huolimatta siitä, että olen nuori mies puhumaan tällä paikalla, tuon omasta näkökulmastani myöskin esille, koska minullakin on kipu ja tuska sydämessäni. Ensiksi sen takia, on halu tulla itse autuaaksi, ja toiseksi sen takia, että minun on kerran teidän kaikkien puhujaveljien ja saarnamiesten, pappien, kristittyjen kanssa seistävä sen Tuomarin edessä, joka kaikki tutkii. Minun on vastattava puheistani ja sanoistani ja menettelytavoistani. Minun on vastattava myöskin sakramenttien hoitamisesta, koska se tehtävä on uskottu. Ja tämän tähden, kun minullekin on sanottu puhujaveljien toimesta ja sanottu suoraan, että en tule tässä uskossani autuaaksi, jossa olen, niin mitä meidän hyövää tässä ruveta piilosilla olemaan ja salaamaan, koska me emme Tuomarin silmiltä mitään voi salata. Ja minkä tähden on näin sanottu, että en tule autuaaksi? Ei siksi, että opettaisin sanan pyhitysoppia. Ei kukaan ole ainakaan siitä varaamaan tullut, enkä ole voinut opettaa, kun en usko niin. Ja ei siksi, että tuomitsisin kastamattomat lapset kadotukseen, mutta siksi, että en hyväksy julkilausumaa. Miksi en hyväksy? Olin puhujainkokouksessa keväällä, ja siellä oli monilla veljillä eri käsitys eräistä Raamatun kohdista, ja eräiden tärkeiden Raamatun kohtien tulkinnasta. Ajan lyhyyden vuoksi sanon vain yhden kohdan, joka veljienkin muistin vuoksi oli varmaankin etualalla. Johanneksen evankeliumin 3. luku, jossa Jeesus sanoo tunnetut sanansa Nikedeemukselle: "Joka ei synny vedestä ja hengestä jne." Siellä suuri osa puhujaveljiä sanoi, että se vesi ei tarkoita vettä eikä kastetta, vaan tarkoittaa armoa ja henkeä, ja minä tätä rupesin ihmettelemään ja kun olen -- onko se sairaalloista, - omantunnontarkka toisissa asioissa, niin rupesin tutkimaan ja selaamaan, ja huomasin, että kun Luther selittää tämän kohdan, hän selittää sen niin monessa paikassa kuin suinkin kalliisti kasteesta puhuen, mutta kun hänen päävastustajansa Zvingli selittää sen, niin hän sanoo, että se tarkoittaa armoa ja henkeä. Ja minulle tämän asian ratkaisu ei ole pikkuesikoisuudessa, vaan on olemassa kristillisyyden keskuudessa eräiden veljien sydämellä kalvinilainen oppi. Ja kun näin on tosiasia, minkä me pystymme kirjallisesti näyttämään ja osoittamaan vanhoista kirjoituksista, niin onhan toki veljet, asia sen arvoinen, että me rauhassa ja rakkaudessa sitä tutkistelemme tuollaisessa nöyryydessä, sillä emme me sotimisella voita mitään, ei Jumalan asialle, ja mahdollista on, että oman sielun autuuskin tässä taistelussa tulee ajan oloon itsekullekin kyseenalaiseksi. Ja kun tilanne on tämä, niin minä olen tietämättä Mustakalliosta, pannut tänne kaksi kysymystä, ja ne ovat aivan samat, mitkä hän äsken esitti, nimittäin tässä keskustelussa on tullut näkyviin kaksi linjaa, toista edustaa veli Pauli Lukka. Hän on Tunnustuskirjoista Vähästä Katekismuksesta sanonut, että siellä ehtoollista käsittelevää kohtaa ei aivan semmoisenaan voikaan hyväksyä, ja myöskin muista tunnustuskirjoista otti pois, ja toinen linja on veli Kullervo Hulkon esittämä, jossa linjassa hän on aivan samassa ymmärryksessä kuin minäkin, että kun ennen on kelvannut opettaa Vähän Katekismuksen ja muiden päätunnustusten mukaan ilman sovinnonkaavaa, niin tässä uskossa minun kelpaisi olla, sillä se ei opeta totisesti tuota Zvinglin oppia, jossa armonvälineen tilalle tulee merkki, joka nykyään on valitettavasti poron merkki. (Hälinää)

Oiva Tölli:
Tältä paikalta on niitä ajatuksia jo monen veljen kautta Jumala puhunut, mitä ilmoituksena on tuntunut tykönä käyvän, nimittäin tämä, että tästä opillisesta puolesta on niin paljon keskusteltu jo tänä päivänä ja keväällä, että nähdäkseni ja ymmärtääkseni tämä on tärkeämpi asia, että mitä tämän asian kanssa nyt tehdään. Ja nämä kaksi käsitystä, mitkä ovat, nämä eivät sovi yhteen sen tähden, että toinen on eriseuran hengen synnyttämä ja väärä, ja toinen on Jumalan hengen vaikuttama, jonka vaikutuksesta on julkilausumakin syntynyt. Sitten siitä, että äsken tämä veli Impiö - niin, minne lienee mennytkin - niin sanoi kuitenkin, että jäin sinun tykönäsi ollessani sinua sydämestäni rakastamaan, ja monta kertaa jo silloin keskustelimme näistä asioista, ja nyt sanoi tässä, että yhteen emme sopineet. Ja se, että sinä sanoit oikein opettavasi, niin tässä veli Kamula sanoi sitä ja muisteli, että minäkin päivänä muutamana luin sieltä Mooseksen kirjasta, että ne eriseuran kannattajatkin hukkuu, jos ei ne tule sieltä pois. Ja vaikket sinä ja kaikki muutkin samalla tavalla joka paikasta usko, kuin esimerkiksi Murtosesta on täällä sanottu, niin onhan se eräs paperi annettu, jossa on sanottu niin Murtonenkin mukaan luettuna, että ymmärrettiin ja löydettiin siellä kaikki uskonveljiksi keskenään. Niin kyllähän asia on siis sellainen, että eriseuran päämiehet ja eriseuran kannattajat ne hukkui Kooran kapinassa ja ne nytkin hukkuu, jolleivät tule pois, kun Jumalan seurakunta rakkaudessa kutsuu ja neuvoo ja opettaa. Ja näin olen ymmärtämässä ja näin olen puhunutkin ja siellä, missä siitä on puhetta ollut. Siitä kysymys, että miten nyt hoidetaan tämä. Opilliset asiat täällä on jo selitetty ja tuotu näkösälle, ja nämä ei tule täällä kokouksessa yhteen, ennen kuin jokainen väärässä opissa oleva tekee omakohtaisesti parannuksen. (Huutoja: Oikein)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Marras 2011, 09:12

Puheenjohtaja Pentikäinen:
Minä olen pyytänyt puheenvuoron kaksi tuntia sitten, jos minä nyt pidän sitten (Hän esittää toista puheenjohtajaa tilalleen, mutta häntä kehotetaan pysymään paikoillaan.) Kun Jumala on lähettänyt minut sinne syrjään, minä olen tämän asian kanssa koettanut siellä painiskella ja seurata, miten on aina kristillisyydessä, kun on tällaisia asioita ollut, kuinka siellä on aina pintavaahtoa puolin ja toisin. Silloin kun oli se Antinpäivän sovintokokous, ja sitten sen jälkeen piti korjata, niin jotkut sanoivat, ettei tätä asiaa voi korjata, niin sanottiin, että niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa. Ja tässä mielessä minä sain sellaisen ilmoituksen - tämä ei lähtenyt kenestäkään muusta - että tässä on nyt sotkettu kaksi asiaa, ja voidaan sotkea vaikka kuinka monta asiaa jatkuvasti – niin ne vanhat asiat, joista moni sanoo, että emme tiedä niistä mitään, niin kuin täällä Hämäläinen sanoi ja Kärkkäinen sanoi: niistä me emme tiedä mitään. Sitten tämä Raamattu ja Tunnustuskirjat, joista vähän enemmän tiedämme, ja nyt kun olen lukenut noita, vuosikokouksen kirjelmän, niin minä olen huomannut, sekä papit että maallikot kaikki ovat taistelleet Raamatun ja Tunnustuskirjojen puolesta. Ja nyt jos taas ruvetaan taistelemaan, niin tämä vuosi ei riitä. Ja nyt minun käsittääkseni on sotkettu Limingan pappeinkokouksesta lähtien Raamattu ja Tunnustuskirjat, ja monet kiivailevat näitten puolesta, ja siten joutuvat tukemaan sellaista, josta eivät mitään tiedä. Tekisinkö minä väärin nyt – onko tämä salaisuus, täällähän on Jokelan Erkkikin – että jos lukisin tämän Limingan kokouksen kutsun ja päätöksen ja Kuopion kokouksen päätöksen. (Kokous kehottaa lukemaan.) Minä luen siis nyt ensin tämän, tämä oli siis Limingan pappeinkokouksen kutsu:

"Syvää huolta ja ahdistusta tuntien on meidän kuitenkin pakko todeta, että kristillisyytemme piirissä on viime aikoina herätetty 'elävän seurakunnan' nimissä toimintaan, jonka pyrkimyksenä on ryhtyä jälleen murentamaan edellä esitettyä kristillisyyden opillista pohjaa, lähtien pyhän kasteen sakramentissa lahjoitetun Jumalan ennättävän armon kieltämisestä, kaavaillaan nyt jonkinlaista uutta kasteoppia joka syrjäyttää ja kieltää kaiken tärkeimmän, mitä Uusi Testamentti kasteesta opettaa. Kun myös Tunnustuskirjojen opetus pyhän ehtoollisen sakramentista tahdotaan tehdä epäiltäväksi, on lähdetty tielle, jolla Kristuksen seurakunnan vuosisatojen ja tuhansien kilvoituksessa kirkastuneet vakaumukset perisynnin ja synnin todellisuudesta, Pyhän Hengen työstä, armosta ja evankeliumista eivät näytä paljon painavan. Peruserehdys on siinä, että asioita katsellaan ihmisestä käsin, eikä evankeliumista. Mihin tämä uusien oppien sommittelu lopulta vie, sitä saa vain pelolla odottaa. Jo nyt on pappisveljiltä, jotka ovat ilmoittaneet seisovansa kirkkomme tunnustuksen takana, vaadittu parannusta siitä, että he ovat siten aikaansaamassa levottomuutta kristittyjen keskuudessa. Tunnustuskirjojen perustukselta luisuminen on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että vakaumuksemme mukaan emme voi enää vaieta, jos mieli Jumalan ja ihmisten edessä vastata virkojemme hoidosta. Hiljaa syrjään vetäytymällä emme voi omaatuntoamme rauhoittaa, sillä silloin jätämme silmäimme nähden kaiken elämän liikkeen, jossa kuitenkin voidaan vedota meidänkin mukanaolomme virran vietäväksi. Jos koskaan, niin nyt on meidän, veljet, aika kokoontua yhteiseen neuvonpitoon tutkiaksemme, mikä kristillisyytemme nykyisessä kriisivaiheessa on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Veljeskokouksemme on veljemme Lauri Oravainen pyytänyt kotiinsa Limingan pappilaan. Kokous pidetään tiistaina maaliskuun 1. päivänä alkaen klo 12. Kokouksen tilapäisyydestä johtuen on ajateltu vain miesten kokoontumista. Olisi hyvä, jos voisit saapumisesta ilmoittaa kokouksen isännälle, joka lähettää kauttamme terveiset. Veljet ovat kuitenkin tervetulleita ilman ennakkoilmoitustakin. Olemme näitten kysymysten tiimoilta neuvotelleet seuraavien Oulun lähistöllä asuvien veljien kanssa: Pauli Kauppinen, Kullervo Hulkko, Olavi Huhtinen, Lenna Pellikka, Lauri Oravainen, Lauri Mustakallio, Timo Hämäläinen, Timo Kökkö, Alpo Sipola, Timo Holma ja Aaro Leipälä. He ovat yksimielisesti antaneet tehtäväksemme lähettää tämän kutsun. Rauha sinulle veljellisesti, Pekka Tapaninen, Erkki Jokela."

(Sivuääni: Puheenjohtaja, alkuosa kirjeestä jäi lukematta.)
Puheenjohtaja: Minulla ei ollut sitä, muistatko, minkälainen se oli? (Ääni: En minä muista sitä, kuitenkin siitä on puolet pois.) – No, joka tapauksessa tämä alkuosa oli niin hälyttävä, että onko kristillisyydessä nyt jo menty niin pitkälle, että on kysymys kirkosta eroamisesta ja muista – (Huutoja: Ei ole). Sen tähden, että minä valvoin joka tapauksessa monia öitä ja tutkin asiaa ja hätäännyin, se oli niin kuin minä kerran sanoin, niin kuin Ranskan atomipommi. Mutta nyt tässä kirjeen lähettämisessä tulemme taas 30 -luvulle. Silloin kun olin Turun saaristossa, Velkualla, yksinäisenä pappina, Rovaniemeltä tuli minulle kirje, jossa sanottiin näin. – Joka tapauksessa minulle tuli tällainen kirje, että pyydettiin seuroihin Rovaniemelle. Ja siinä seurakutsussa oli samalla, että keskustellaan kristillisyyden polttavista kysymyksistä, että kun minä olin yksinäisenä nuorena miehenä, niin minä iloitsin, että on muistettu kirjeellä sinne Turun saaristoon ja minä vastasin, että minä tulen mielihyvin, kun oli vielä seurat sinne ja minä lähdin matkaan. Mutta Kemissä oli kihlajaiseni, niin siellä sanottiin, että älä veikkonen mene, että siellä on tarkoitus perustaa eriseura ja oma keskusyhdistys. Ja nyt kun samalla tavalla nämä kirjeet lähetettiin, aivan samalla mallilla kaikille jumaluusopin ylioppilaillekin Etelä-Suomen, että näin hälyttävässä asiassa pitää kaikkien kokoontua, niin minä tästä näin, että kuljetaan vähän samoilla jäljillä, mutta -- ensiksi pelästyin, että onko todella noin asianlaita, ja kun tulin puhujainkokoukseen, niin siellä näin, ettei siellä ollut mitään periaatteessa semmoisia kysymyksiä, joitten takia olisi meidän pappisveljien minun käsitykseni mukaan pitänyt lähteä tuollaiseen yhteisrintamaan. Ei ollut kysymys siis kirkosta eroamisesta, ei maallikkojen ehtoollisen jakamisesta, ei mitään periaatekysymyksiä. (Hälinää.) Ja kun en mennyt tänne kokoukseen, niin Lauri Impiö oli sanonut, että ne on pelkureita, jotka eivät sinne menneet, niin minä kysyin, että onko näin, että kun minä en ole mikään yllytyshullu, että kun meillä ei ole sairastettu näitä asioita, niin nämä eivät ole niin tärkeitä nämä asiat, joista siellä puhuttiin, että niitten takia pitäisi meidän pappienkaan aiheuttaa levottomuutta Suomien Siionissa. (Huutoja: Se on oikein.) Ja sanoin heille itse, että tämä oli vuosikokouksen eräs sellainen saunan lämmitys, että siitä nousee kyllä semmoinen häkä, mutta saatte vastuun kantaa. (Huutoja: Oikein.) Mutta tämä Limingan kokouksen päätös, tämä oli paljon maltillisempi kuin mitä oli se kokouskutsu, se oli hälyttävä. Päätös oli näin:

"Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen työvaliokunnalle. – Tämä kristillisyys on uudelleen lausunut tahtovansa opillisesti tinkimättä seistä, niin kuin myös SRK:n säännöissä ilmenee, pyhän Raamatun ja evankelisluterilaisen kirkkomme tunnustuksen pohjalla. Vastakkaisia virtauksia on aika ajoin esiintynyt, mutta niiden pyrkimykset suistaa tämä kristillisyys sen johdonmukaisesti noudattamalta kannalta on tähän asti päättävästi torjuttu. Viime aikoina on ollut jälleen havaittavissa levottomuutta herättävää liikehtimistä opin kysymysten alalla sikäli, että Tunnustuskirjojen ja erityisesti Vähän Katekismuksen opetus ei vastaisi joka suhteessa kristittyjen uskon vakaumusta. Vaikka emme suhtaudu Tunnustuskirjoihin lakihenkisessä kirjaimen orjuudessa, on kysymys esimerkiksi Herran asettamista sakramenteista niin vakava, että uusien opinkappaleiden esittäminen niistä tietää opillisen hajaannuksen ja uusien pirstoutumisien syntymistä kristittyjen keskuudessa ja sen lisäksi julkista irtautumista siitä opin muodosta, jonka kansankirkkomme on lausunut julki kirkkolain 1. pykälässä. Syvästi huolestuneina kohtalokkaista seurauksista, jotka ovat tuloksena, jos tähänastinen opillinen pohja jätetään. Tämän 1. päivänä koolla ollut uskovaisten pappien veljeskokous on valtuuttanut meidät kääntymään SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan puoleen esityksellä, että SRK:n vuosikokouksen täällä uudelleen sopivaksi katsotulla tavalla selvästi saatettaisiin yleisesti tiedoksi tämän kristillisyyden tinkimätön pitäytyminen pyhään Raamattuun ja evankelisluterilaisen kansankirkkomme tunnustukseen. Veljeskokous päätti myös ehdottaa, että tätä kysymystä SRK:n vuosikokouksessa käsiteltäessä varattaisiin veljille Tapaninen, Hulkko puheenvuorot."

Siis tämän Limingan kokouksen päätös oli jo paljon maltillisempi, ja sitten kolmas oli Kuopion kokouksen päätös, ja nyt voisin kai lukea tämänkin, joka on kaikkein, kaikkein parhain näistä päätöksistä:

Tervehdys Suomen Siionille. – Kristillisyytemme pappien veljeskokoukseen kokoontuneina olemme kipein sydämin todenneet sen hämmennyksen ja levottomuuden, jota viime keväänä pidetty puhujain – ja vuosikokous päätöksineen on aiheuttanut monissa seurakunnissa kautta maamme. Yhdessä hengessä ja rakkaudessa asiasta neuvoteltuamme, tervehdimme veljiä ja sisaria Siionissa, jonka keskellä olemme saaneet elämän ja hengen evankeliumin sanassa, ja joka sen tähden on meille rakas. Meillä ei ole muuta tarkoitusta kuin seurata Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä ja evankeliumista osallisena uskoa ja opettaa pyhän Raamatun ja siihen perustuvan kirkkomme tunnuksen mukaisesti, niin kuin tässä kristillisyydessä on tahdottu tähän asti uskoa ja opettaa. Tervehdimme kaikkia uskonveljiä ja -sisaria Jumalan rauhalla kalleimmassa uskossamme, joka on lujasti ankkuroituna Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Muistakaa meitä uskon rukouksessa meidän kanssamme pyytäen, että Kristuksen lauma pysyisi koossa Ylipaimenen ympärillä. Kuopiossa, elokuun 11 p:nä 1960.

Alla on sitten nimiä ja niitä on sitten kerätty, niin kuin minäkään en ollut siellä, niin lähetettiin tämä, että yhtyisin tähän, niin minä sanoin ja olen sanonut niille pappisveljille, joita olen tavannut, että tämä oli kaikkein paras. Nimittäin kun tässä sanotaan ensimmäisessä kappaleessa näin, että "kristillisyytemme pappein veljeskokoukseen kokoontuneina olemme kipein sydämin todenneet sen hämmennyksen ja levottomuuden, jota viime keväänä pidetty puhujain ja vuosikokous päätöksineen on aiheuttanut monissa seurakunnissa kautta maamme." Jos tähän olisi liitetty, - tämä on minun ajatukseni, – se että sen levottomuuden, mitä mekin olemme siitä Limingan kokouksesta jälkeen ja siitä Lähetysseuran yhteydestä jälempää saaneet Suomen Siionissa, jos mekin olisimme pappeina myöskin surreet sitä levottomuutta ja omalta puoleltamme pyytäisimme anteeksi, jos näin olisi ollut tässä, niin minä olisin siunannut tämän. (Hälinää.) Mutta kun tässä sanotaan, että me olemme olleet oikeassa ja valitetaan levottomuutta, ja toisten synneistä tehdään parannusta, niin minä sanon, että tässä minulle kirkastuu se Paavalin sana Timoteukselle: "Älä ole kärkäs panemaan kättäsi veljesi päälle, ettet ole osallinen hänen synteihinsä. Ja nyt, nyt minulle on näin auennut, että nämä monet kirjoittajat, jotka eivät ole läsnä olleet, taistelevat Raamatun ja Tunnustuskirjojen puolesta ja sanovat, niin kuin täällä on kuultu, että he eivät tiedä, minkä puolesta he – he eivät tiedä Oulun puolen asioista mitään, -- ja Yrjö Liusvaara on lähettänyt minulle tämän, ja liittänyt tähän tällaisen lauseen: "Lausetta: 'yhdessä hengessä ja rakkaudessa neuvoteltuamme,' ei pidä tulkita sillä tavalla, että jokainen allekirjoittanut hyväksyisi kaikkien allekirjoittajien puheet ja teot; mehän emme täällä etelässä esimerkiksi tiedä, mitä pohjolassa kukin on opettanut!" Niin minä sanoin Liusvaaran Yrjölle, että onko se paljon, jos tehdä parannusta sellaisen kannattamisesta, josta ei mitään tiedä. (Yleistä hilpeyttä) Yrjökin naurahti silloin, ja tämä, kun Hämäläinen puhui, ettei saa kokouksessa naurattaa, niin – lasten valtakunnassahan on aina vapaus. (Kohua.) Että eikö se vähän väärin kiivailla sellaisen puolesta, josta ei mitään tiedä. Minä uskon, että Suomen Siioni suurelta osalta tyytyisi siihen, että nämä pappisveljet, joilla ei ole mitään vastaan, jotka rakkaudessa ja yhdessä hengessä olleet, niin tekisivät parannusta sellaisen kannattamisesta, josta eivät mitään tiedä. (Yleistä hyväksymistä) (tässä kohden sanoista ei saa selvää) -- ei tarvitse olla väärän opinkaan, mutta tietämättömänä asian kannattamisesta. Näin minulle on kirkastunut, että jos tämä Raamattu ja Tunnustuskirjat, jotka molemmilla puolilla ovat, jos tämä selkäranka otetaan pois sieltä niitten muutamien pappisveljien takaa, niin nekin voivat yhtyä parannukseen. Ja nyt tästä asiasta minä sanoisin nyt, josta minäkään en paljon tiedä, että minun käsittääkseni täällä Oulussa, Oulun ympäristössä, on – täällähän pidettiin jo Koukkarin Antin aikana niitä kaikenlaisia puhujainkokouksia, joissa semmoisia kompa-asioita käsiteltiin – niin siellä on varmasti monia pappisveljiä loukattu niin taitamattomasti – minulla on tämä kanta, että siellä on yksi juuri ja siihen tulee kaikki muut. Niin minä kertoisin vain yhden tapauksen, jonka olen monelle sanonut, että kun Laatikais -Pekkaa oli loukattu ennen minun Rantsilassa oloani hyvin raskaasti, Rantsilan Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, – en enää muista, mikä asia se oli - mutta koko johtokunta kutsuttiin koolle, ja Pekka pantiin seinää vasten, Laatikais- Pekka, ja syytettiin aivan perättömästi, niin Pekka sanoi, että "rakkaat veljet ja sisaret, että minä kädestä pitäen jokaiselle jättäisin hyvästi, jos muualla tulisi autuaaksi, mutta ei ole varaa." Että jos näin on käynyt täällä Oulun puolessa ja itse kullakin paikkakunnalla, niin näistä henkilökohtaisista asioista – me emme lähde niitä tukemaan Raamatulla ja Tunnustuskirjoilla näitä henkilökohtaisia asioita, – mutta jos on menty että täytyy ruveta, niin kuin täällä ilmeni muutamilla opillisia kohtia, niin se heidän asiansa. Mutta sitten kun on lentolehtisiä tullut, ja mm. Viljanen sanoo, että "tässä seison enkä muuta voi." Ja Liusvaaran Yrjö sanoo, että hän on sillä pohjalla, kun on valan tehnyt, Raamatun ja Tunnustuskirjojen pohjalla, niin minä sanoin, että, onko se totta, niin hän sanoi, että, On. Niin minä sanoin, että ei ole. Täällä nimittäin on tämä Veikko Kerolan, Heikki Rosman ja Paavo Viljasen kirjelmän kannanilmaisu, johon Pauli Kauppinen ja Yrjö Liusvaara ovat yhtyneet, niin täällä on pantu Sovintokirjan tilalle SRK:n säännöt. Minä olen tehnyt valan myöskin Sovintokirjan päälle, joka 1663 vahvistettiin ja ei SRK:n säännöt ole kuin kymmenkunta vuotta vanhat. (Sivuääni: Ei ole kymmentäkään) Mutta Sovintokirjassa on esimerkiksi sellainen lause, jota minä olen aina opettanut: "Ainoa ohje ja ojennusnuora, jolla kaikki opit ja opettajat on seurakunnassa arvosteltava, on Vanhan ja Uuden Testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat." Tämä on Sovintokaavan esipuhetta, Arvo Turakka, ei mitään Augsburgin puolustuksen esipuhetta. Tutki Tunnustuskirjat.

Ja sitten minä olin aina tässä kristillisyydessä, – esimerkiksi vanha Vepsäläinen, hän hyvin usein vetosi Katekismukseen ja Augsburgin tunnustukseen, mitä on parannus - ja Swebeliuksen Katekismuksessa on hyvin kalliisti sanottu, mikä on oikea autuaaksi tekevä usko, – niin minäkin luin sen sieltä ulkoa, että se ei ole pelkkä tieto Jumalasta ja hänen pyhästä sanastaan ja siihen suostuminen, vaan vahva uskallus ja luottamus Jumalaan ja syntein anteeksi saamista iankaikkisesta elämästä Jeesuksen ansion tähden. Näin se on. Minä tapasin erään jyrkän evankelisen siellä Rantsilassa aikoinaan, ja sitten minä sanoin, että onko hänellä Swebeliuksen Katekismus ja mitä siellä sanotaan oikeasta ja autuaaksi tekevästä uskosta. Niin hän sanoi, että on siellä ja hän osaa sen ulkoa, mutta hän sanoi, että luepa ensin, mitä sanotaan kasteesta, niin siellä sanotaan näin, että miksi minua kristityksi kutsutaan. Sen tähden, että minä olen kastettu nimeen Isän, Pojan ja. Pyhän Hengen nimeen ja minä olen kasteessa päälleni pukenut Kristuksen, jonka minä uskon ja tunnustan Vapahtajakseni ja autuaaksi tekijäkseni. Minä neuvoin häntä parannukseen, niin hän luki Swebeliuksen Katekismuksesta tämän kohdan kasteesta – hän oli sen opetellut ulkoa – niin minä huomasin, ettei voi Swebiliukseenkaan vedota joka paikassa. (Ääniä: Ei) Niin että tällä tavalla me tulemme näkemään, eihän Swebilius olekaan Lutherin, eikähän me ole sen päälle valaa tehnyt. Ja tämä minulle on näin omakohtaisena auennut, ethän näistä – tässä on kysymys eksyttäjistä ja eksytetyistä - (Huutoja: Oikein.) ne, jotka ovat tähän, nämä papit, tähän joutuneet, niin eihän sitä tahdo tietämättömän puolesta kiivailla. Ja silloin on lapsilla lasten valtakunnassa ja – aivan niin kuin Moosekselle sanottiin, että "pysy sinä alallasi, Herra sotii sinun puolestasi" - mutta tämä on minusta unohdettu, ja kaikkein ikävintä, pappisveljein taholta lähdetty tällaista – (tässä joku epäselvä sana.) – Tämä on minusta tämän levottomuuden nykyinen toinen syy. (Ääniä: Oikein)

Matti Tiainen:
Minun mielipiteeni tästä asiasta on tullut yllä sanotuksi, minä yhdyn tähän. Näin ollen minä peruutan tämän puheenvuoroni.

Veikko Posio:
Minä olen kyllä nimellisesti pyytänyt puheenvuoroa, minä tulin kirjoittaneeksi vain siihen kokoukseen - (loppuosasta lausetta ei saa selvää.)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Marras 2011, 15:33

Ville Suutari:
Pyhä Henki ei synnytä sotaista tilannetta, sillä profeettain henget ovat profeetoille alamaiset ja vanhurskasten henget ovat vanhurskaille alamaiset. Ja kun tämä pieni Lappalaisen kirja lensi kaikkeen kolkkaan, nyt on kaikki eriseuraisetkin puoltamassa: Tämä on oikein, tämä on oikein. Eilen tuotiin tietoja laitoksilta, jossa palvelee monihenkisiä. Eikö tämä ala antaa leimansa, että Pilatus ja Herodes tulevat ystäviksi keskenään. Juuret ovat syvällä, Moninaisten oppien hyväksyminen salatusti, vaan ei vielä julkisesti. Mutta ei kulu aikoja pitkälle, ennen kuin julki pitää heidän hulluutensa tulemaan. Nyt on aika, että makeilla sanoilla ja liehakoitsemisilla täyttävät yksinkertaisten sydämet. Saarnaa sanaa ja pidä päälle hyvällä sekä sopimattomalla ajalla, rankaise, nuhtele kaikella siveydellä ja opetuksella, sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan valitsevat opettajat omien himojensa mukaan, että heidän korvansa syyhyvät ja kääntävät korvansa pois totuudesta." Eikö ole aika tullut, on juuri parhaallansa. Ja mitä olisi sanomista, niin nyt pitäisi mennä näihin pääasioihin, mitenkä alkaa Jumalan valtakunta työjärjestelmää tekemään eteenpäin, sillä jokainen on lukenut tuosta pienestä kirjasesta, kun on kehotukset perua lehtitilauksetkin. Eikö tämä jo anna selkeät ymmärrykset. Samoin on sieltä tullut ehdotukset: Ei pitäisi näitä räikeimpiä puhujia kutsua. Nyt on, rakkaat, aika tullut, raja pitää selvittää. Näin on. Ja sen tähden, niin kuin Galatiassa menivät he uudensyntymisen taakse, niin Paavali tuo näkösälle: Rakkaat lapset, jotka minun täytyy vastauudesta kivulla synnyttää, että Kristus teissä jonkun muodon saisi." Seurakunnat kaikkialla odottaa, mitä pikimmin päästä Pyhän Hengen päätöksiin, ja ne odottaa sellaisia päätöksiä: pyhä jako pitää tapahtuman, yhteistyö heidän kanssaan loppuman. Tällaisia päätöksiä odotetaan. (Kohua: Oikein.) Antakoon Pyhä Henki Jumala ratkaisun näissä korkeissa taivaallisissa asioissa nyt majesteetin arvovaltasijoilta taas. Tällainen aika on tullut. Te tiedätte, seurakunnissa alkoi sotainen tilanne tämän kiertolehtien kanssa, jota on (sanoista ei tässä saa selvää.) Ja näin pitää rajat tulla selvitetyksi Jumalan kasvojen edessä. – (Puhujan itkun vuoksi tässä pitkästi epäselvää puhetta.) – Jumala on asettanut rajat valituista kivistä, ja vartijat muurin päälle. Tulkaa te avuksi vartiomiehille rajalla, kaikki siunatut pyhät, että vihollinen voitetaan ja – (tässä taas epäselviä sanoja.) – ja iäisyyden kelloja soitetaan. Viimeinen reimari alkaa näkymään. –(Taas epäselviä sanoja.) Näin on rakkaat asiat. ( Monet osanottajista itkevät ja kuuluu kiitosääniä valtavan kohun seasta.) Minä olen paljon paljon murehtinut ja huolehtinut. Jaksatteko te minuakin siunata. (voimakas siunauksen julistus.)

Puheenjohtaja:
Annetaanko Toivo Leppäselle puheenvuoro, kun hän pyysi vain henkilökohtaisesti.

Toivo Leppänen:
Rakkaat veljet ja sisaret. Täällä on keskusteltu jälleen tästä ikävästä asiasta, mikä Suomen Siionissa on. En näihin oppikysymyksiin haluaisi kajota, mutta vaivaisin likinnä henkilökohtaisella asiallani. Minä olen yksi tuollainen kysyvä, kysyvä siinä mielessä, mistä on kysymys. Onko vain siitä, kuka meistä suurin on. Onko sakramenteista eri ymmärrys. Mutta olen tullut ymmärtämään: kysymys on itse vanhurskauttamisopista, Jumalan valtakunnasta, jonka olen ymmärtänyt aina yhdeksi, jossa Jumalan Pyhä Henki hoitaa lapsiaan, julistaa synninpäästön evankeliumia ja niin edelleen. Tietääkseni minun henkilökohtainen kantani on ainakin muutamilla paikoilla herättänyt kyselyä, jopa murhettakin, ja se on johtunut siitä, että on kyselleet toiset, kun minä itsekin olen kysellyt. Jumala on jälleen tänä päivänä ihmeellisesti kirkastanut ja ymmärtääkin nyt, antanut sellaisen valkeuden, että tämä vanha Saara, Jumalan seurakunta on jakamaton ja täällä kuuluu edelleen armon ja anteeksiantamuksen ääni. Tarkoituksella en ole työskennellyt sitä vastaan, mutta niin kuin sanoin, kyselijänä kysellyt, missä se on, ja näkisin tänä iltana jälleen, se on täällä nyt, täällä missä maallikkoveljet ja monet pappisveljet rakkaudessa käsi kädessä tekevät työtä ja että tässä ainoassa Jumalan Siionissa minkin poloinen saisin olla. Saanko minä vielä kaiken anteeksi. –( voimakas siunauksen julistus.)

Päivällisloma 17.30 – 18.30.

Puheenjohtaja Hannes Paaso:
Täällä on vielä 35 puheenvuoroa pyydetty tähän ensimmäiseen asiaan, mikä on esityslistalla ilmoitettu ja 30 on saatu puhutuksi, niin meillä olisi, ellei lisää tulisi, sitten klo yhden maissa yöllä tämä puheenvuorojen käyttö jotenkin lopulla. (huutoja: Rajoitetaan.) Minä, esittäisin tässä semmoisen menettelytavan, että kun meillä on täällä esim. kohta 2. sitten seuraava. Tässä on johtokunta ja työvaliokunta pyytänyt seurakuntavanhinten arvostelua toiminnastaan ja edesottamuksistaan, niin tämän yhteydessä voitaisiin käsitellä näitä ja puhua näitä samoja asioita ja vielä myöskin näissä seuraavissa, että eikö me sopis tästä, että tämän ensimmäisen kysymyksen kohdalla: Mikä on todellinen pohjasyy siihen, että vuosikokouksen hyväksymä julkilausuma ei kelpaa suurelle osalle jne., että eikö tästä asiasta saatais päätös tässä, kun on täällä niin erittäin kirkkaasti selitetty tätä kysymystä jo tähän mennessä, niin voitas päästä eteenpäin tässä ja sitten näitä puheenvuoroja sen perään järjestyksessä läpi kun saadaan, niin joku päätös tälle kohtaa. Sopisiko tämmöinen kokouksen (sana epäselvä.) (Kokous kannattaa.) Nyt on tässä kysytty tätä pohjasyytä tässä kysymyksessä ja se on käynyt niistä puheenvuoroista selville, mitä täällä on pidetty, että täällä on sanottu vastaan, mutta enempi on täällä sanottu tämän julkilausuman puolesta, mikä on julkaistu Päivämiehessäkin. Tähän kai ei sitten voida muuta sanoa kuin se vain, että tätä vastaan on esiintynyt taisteluhenkeä, josta on murhetta olemassa. Siinähän se sanamuoto on semmoinen, jota on käytetty joskus väärinkin, on sanottu liian väljäksi, mutta minusta tuntuu vain, että suuremmalta osalta tämä Jumalan lasten kokous on tämän käsittänyt oikeaksi tämän julkilausuman ja, ja pohjasyy on sitten ilmennyt kysymyksistä, jotka täällä ovat esiintyneet sitä vastaan, että mistä nämä ovat lähteneet. Ensimmäinen kohta esityslistalla on sen käsittely päätetty. Sitten minä pyytäisin nyt, että seuraavat puheenvuoron käytjät ottaisivat puheenvuoroissaan käsiteltäväksi tämän, nämä menettelyt, mitkä ovat julki tällä kertaa kristillisyydessä, miten työvaliokunta ja johtokunta on menetellyt näissä vaiheissa ja onko nämä menettelyt olleet oikeita, että keskityttäisiin tähän kysymykseen näissä puheenvuoroissa. Niissä voitaisiin kosketella näitä samoja asioita, mutta että tämä olisi pääasia, mistä puhutaan. Sitten minä vielä toivoisin sen, että kun täällä äsken rajoitettiin näitä puheenvuoroja, niin täällä ilmeni kahdenlaista käsitystä, että olisiko 3 ja 5 minuuttia, niin minä jakaisin sen kahtia, ja sopisiko se 4 minuuttia, että päästäisiin aamulla pois täältä. (Hilpeyttä.) Sitten minä toivoisin sen, että puheenvuoron käyttäjät eivät siitä loukkaantuisi, se on ikävä kyllä, kun kirkastuu asioita, niin minä tykkäisin sen, että pidettäisiin näistä kiinni, mitä on sovittu, että ei sitten tarvitse koputtaa kovin paljon. Minä puoli minuuttia ennen sitten koputtamalla ilmoitan, kun alkaa aika täyttymään. (Sivuääni: Työvaliokunnan puolesta selostamaan sinne.) Niin tämä menettely hyväksyttänee, että tietää sitten sanoa sen kärjen asiaan, kun jääpi vielä se puoli minuuttia aikaa. (Kalle Vakkuri kysyy: Minä kysyn, jos saa johtokunnan ja työvaliokunnan puolesta ensin tätä asiaa selostaa.) (Kokous hyväksyy.) Jos työvaliokunnan puolesta halutaan tämä asia selostaa, miten tämä menettely on mennyt, niin se tietysti on terveellistä tälle kokoukselle.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Marras 2011, 17:04

Kalle Vakkuri:
Kun olen joutunut työvaliokuntaan tätä edellisessä kokouksessa tapahtuneiden, johtokunnan kokouksessa erimielisyyksien vuoksi, jotka tapahtuivat johtokunnassa sillä tavalla, että ensin viime kokouksessa kaikki yksimielisesti hyväksyivät viimekeväisen julkilausuman. Jonka kirkkoherra, rovasti Pauli Kauppinen vei riveittäin näin ja sanoi, että tämähän on tarpeellinen, että tässä ei ole mitään epäraamatullista ja vielä tunnustuskirjainkin perusteella sanoi, että tämähän on niin täydellinen, että emme kai me tätä vastaan voi olla. Niin tämä sitten hyväksyttiin edellisessä johtokunnan kokouksessa. Tällä perusteella johtokunta pani, työvaliokunta pani sitten Päivämieheen yksimielisesti hyväksyttynä. Tämä oli sitten eri asia, kun tuli jälestä menettelytapa tämän päätöksen hyväksymisestä, millä tavalla se lehteen pannaan. Ja nyt niin johtokunta ei lähtenyt ajatuksen taka, mitä siinä monet, enimmäkseen pappisveljet tahtoivat. Siitä johtui, että johtokunnassa kaksi työvaliokunnan jäsentä sanoi itsensä irti, ja minä en ollut silloin kokouksessa, minä jouduin yhdeksi niistä, jotka työvaliokuntaan valittiin. Nyt tämän jälkeen työvaliokunnan kokous jouduttiin kiireesti kokoon kutsumaan, kun Siionin Lähetyslehti, joulunumero, tuli painoon, ja sillä oli päätoimittajalla, kiire saada 4. päivä joulukuuta tämä lehti jo ilmestymään. Nyt oli työvaliokunnan ja päätoimittajan välillä yhteinen sopimus kaiken aikaa ollut, että painoon tuleva Lähetyslehti ilmoitetaan ensin traktaattina, yksi kappale toimittajalle, toinen työvaliokuntaan tarkastettavaksi, että virheet lehdestä korjataan. Nyt kuitenkin, jotta tälle asialle, mikä nyt on tullut muutoksena Siionin Lähetyslehteen, saatte kaikki tietää syyn. Nyt päätoimittaja teki sillä tavalla, että hän pani painoon lehden ja kielsi työvaliokunnalle eli SRK:lle lähettämästä toista traktaattia tarkastettavaksi, on kirjallinen kielto meillä työvaliokunnassa. Tästä tuli hätä työvaliokunnalla, mitä siellä lehdessä nyt sitten on. Ja nyt tämän perusteella jouduttiin painosta kieltämään tämä lehti. Ja nyt kun se otettiin sieltä ja tarkistettiin, niin ikävä kuin asia on, se oli niin surkeaa, on kaikilla kenties johtokunnan jäsenillä näkösällä, minkä kaltainen olisi tullut joulukuun numero Siionin Lähetyslehdestä. Kuulkaa, se oli joulunumero. Nyt tämän perusteella työvaliokunnassa ensimmäistä kertaa olleena muitten mukana, täytyy sanoa, jollen paljon olisi ollut tällaisissa asioissa, olisin hämmästynyt. Nyt kuitenkin työvaliokunta joutui tarkistamaan vuosikokouksen viime keväällisiä päätöksiä, mitä siellä saneltiin. Ja vuosikokouksen päätöksessä kielletään johtokuntaa ja työvaliokuntaa päästämästä Lähetyslehteen ja Päivämieheen sellaisia kirjoituksia, jotka turmelevat Jumalan valtakuntaa. Tämmöinen siellä on. Nyt tämä tuli meille huoleksi ja taas sääntöjen mukaan tuli -(tässä joku sana epäselvä) – pitävä, jonka perusteella. Siellä on työvaliokuntaa ja johtokuntaa velvoitettu tarkastamaan, mitä työntekijät kulloinkin tahtovat edes tuoda Päivämieheen taikka sitten Lähetyslehteen. Tämän perusteella joutui työvaliokunta tilanteeseen, joka on teille, rakkaat veljet ja sisaret, kaikille näkösällä, että oltiin pakotetut pidättämään painosta tämä Lähetyslehti, ja muuttamaan miestä vastaavaksi toimittajaksi. Ja tämä oli näiden perusteella, kun olimme ikään kuin puristettu kahta puolta, seurakuntain puolelta ja päätoimittajan puolelta ja. nyt Jumalan sanan perusteella me ajattelimme ja tulimme siihen tulokseen: seurakunnan ääni on Kristuksen ääni. (Sivuääni: Aivan niin) Ja tämän perusteella se, mitä on nyt näkösällä, työvaliokunta on joutunut näin ikävän ratkaisun tekemään, jota vastaan on hirvittäviä valheita pantu - minä sanon valheita – niin, sillä asiat on pakottaneet siihen, että jos kaikki olisi tulleet näkösälle, niin kyllä varma on, että Siionissa olisi hirveä myrsky noussut. Ja sen tähden, rakkaat aina rauhan puolesta ja Jumalan valtakunnan rauhan säilymiseksi on tahdottu näitä asioita hoitaa, että siihen ei pääsisi mikään vieras tuli sille uhrialttarille, jonka Jumala on Pyhän Henkensä kautta sytyttänyt. Ja siksi on ollut niin ikävää seurata niitä julkilausumia ja niitä lentolehtisiä, joittenka kautta Jumalan valtakuntaa on niin raskaasti lyöty. Niin – julkilausumasta sanottuna vielä se, että me olimme velvolliset vain tekemään sen, minkä vuosikokous meille valtuutti. Tällä paikalla seisomme ja saatte tuomita, onko väärin. (Huutoja: Ei ole, Oikein, Oikein).

Matti Järveläinen:
Rakkaat ystävät. Ajattelin vain siitä sanoa, jos täällä on vielä niitä, jotka ovat niitten vastustajain kannalla eli kannattajana ja sanovat sillä tavalla, mistä tämä johtuu, niin minä tahtoisin sanoa, että siinä täytyy olla jo jotakin ihmisessä, että se menee sille kannalle, että se tietymätöntä lähtee puolustamaan, tuntematonta, kun ei ole ollut näitä asioita kuulemassa ja näkemässä, minkälainen vihan myrkky on ollut Jumalan seurakuntaa kohtaan, eikä ole kelvannut Jumalan äänenä minkäänlainen, vaikka kuinka kirkkaasti olisi kirkastettu Raamatusta Jumalan sanaa, se on muutaman sanan päältä ollut jankkaamista. Siellä on ollut vaikka minkälaista piikkiä sanottavana. Milloin siellä on ollut sanottavana – jos täältä joku piikatyttönen lähtisi – sen ei tarvitse tulla Rauhanyhdistykseltä kysymään, – nimittäin pakanamaalle palvelijaksi - milloin on päätetty vaikkapa nyt joku opettajakin saisi sieltä paikan, – sen ei tarvitse tulla täältä kysymään. Nämä siinä tarkoituksessa, että nämä ei ole vaarallisia olleet. Sitä puolustaessa näitä sanottu, ettei nämä ole olleet vaarallisia, jos kohta Jumalan seurakunnan nimessä on yritetty luvattomia sopimuksia tehdä, ja luvattomia liittoja. Mutta mitä tulee taas siihen, niin kuin oli puhetta siitä, että sanan pyhittämisestä. En minä ymmärrä, minkä pyhittämistä se on, kun kolme tietä osoitetaan taivaaseen. Yksi tie on siinä, että kun pakanasta pappi kastaa lapsen, olipa se uskovainen eli uskoton pappi, niin se on saanut Pyhän Hengen. Sitä minä en käsitä, mistä se olisi saanut sen, jos järjestys sillä lailla olisi Jumalalta annettu, mutta kun ei sitä ole annettukaan semmoisena, nimittäin semmoisena niin, että lapsi olisi nimittäin mikään muu kuin Jumalan lapsi jo syntyessään Jeesuksen pyhän sikiämisen tähden ja pyhän äidin kohdussa olemisen ja pyhän syntymisen tähden, sehän on pyhä jo tänne tullessaan. Ei näistä tarvitse sairastella näistä, vaan jokainen, joka epätietoisena näistä on, niin näistä jokainen pääsee parannuksen tekemisellä, mutta jos – (puheenjohtaja koputtaa ajan päättyneeksi.)

Reino Kämäräinen:
Rakkaat matkaystävät Herrassa. Tuo veli kun työvaliokunnan ja johtokunnan menettelystä puhui tässä, niin oikein tuntui hyvältä, että tällainen menettely on johtokunnan ja työvaliokunnan kannalta. Sillä murheellahan me tiedämme menneisyydestä, että Siionimme sanomalehden Päivämiehen palstoilla kirjoitusten kautta on tätä äpärää elätetty, jolla on sikiämisen aika ollut, ennen kuin se on syntynyt äpäräksi tämä viimeinen eriseura. Ainahan eriseuralla on sikiämisen aika. Ja me muistamme murheella lukeneemme silloin Päivämiehenkin palstoilta, että tätä hetkeä voimakkaasti ruokittiin, puhuttiin, kuinka Jumala on kirkkoamme siunannut monilla herätysliikkeillä. Ajattelemme rakkaat, mitä Jumalan työtä se on, ulkona Jumalan valtakunnan, perkelekin ollut tekemisissä, on rikastuttanut kansankirkkoamme, niin ja niin monella herätysliikkeellä, ja – (tässä sanoista ei saa selvää.) – Ja sitten, minä kyllä pyysin tämän puheenvuoron veli Seppäsen puheen johdosta, kun hän sanoi, kuinka hänen pappina on vaikea toimia, koska Lutheruksen käsitys ei ole se, mikä on keväällisen Pyhän Hengen kautta tehdyn veljeskokouksen julkilausumassa esiin tuotu. Ja täällä mm. sitten Impiön veli sitten sanoi, että Luther ei puhu kasteesta merkkinä. Mutta kuuleppa Hiirosen Antti-veli, kun sinä viimeksi tulit meille yöksi Äänekoskelta, niin mehän puolen yön maissa tutkimme Lutherusta, niin sinä kysyit, että onko tämä kirkkopostilla, minä sanoin, että sattuu olemaan. Hain sen uuden vuoden yön saarnan, niin siellä Luther puhuu, että niin kuin oli ympärileikkaus liiton merkki Vanhassa Testamentissa, niin samoin on kaste Uuden testamentin puolella liiton merkki. Avaappa, Antti, sieltä se uuden vuoden saarna. Eikö Luther sano, se on liiton merkki kaste. (Kohua) Ja sen minä sanon -(tässä ei sanoista saa selvää,) – ei tarvitse eksytyksestä - (pitkästi epäselvää, kun puhuja puhuu liian kovaa mikrofooniin) - Ja sitä varten tässä Pyhän Hengen valossa asioita on tutkittu tänäkin päivänä ja kysytty Herran suuta. – (Jälleen pitkästi epäselvää.) – ja tunnen itseni niin syntiseksi, ja voi, että minusta on tuntunut suurelta, että minua on Herran Siionissa rakastettu ja kärsitty ja kannettu siunaavin käsin, niin sen tähden näin suuren pyhien joukon keskellä minä pyydän kysyä, vieläkö jaksatte siunata Siionissa. (Voimakas siunauksen julistus.) – Tahdon minä uskoa, halu on ja sitä varten käsi `auraan laskettu, että kyntää vako Jumalan lasten kantamana perille asti.

Antti Hiironen:
Täällä on tullut sanottua jo suurin piirtein se, mitä olin päivällä aikonut sanoa, että siitä puolesta minun ei paljon tarvitse, mutta vielä jatkaisin ja on luettu. näitä tekeleitä jo aivan. tarpeeksi, vaan tulkoon kaikki näkösälle, että jos joku ei ole saanut, niin sekin, miksi meidät on leimattu, koska täällä tuodaan sekin julki, että meitä rakastetaan ja yhteistä Siionia rakastetaan, niin kuulkaa nyt, tämä täytyy olla teidänkin pappien hyväksymä leikkele, tämä Lappalaisen tekemä, niin meillekin Äänekoskelle, jossa Siionin seurakunta on Jumalan armossa saanut yhdessä olla, koolla, eikä eriseuraa ollut, niin tämä oli kauhistuttava tekele, mikä tuli, niin täällä leimataan meidät tällaiseksi: "Tällaisia karkeita väärinkäsityksiä ovat mm. perisynti ei kadota, - (siis nämä ovat kuulemma vääriä, ottakaa huomioon.) – lapsi saa Pyhän Hengen siitettäessä – voi kauheaa kolmen kyynärän oppia ja uuden korpelalaisuuden opillista pohjaa." (hälinää.) Korpelaisiksi meidät on leimattu, rakkaat. Siksi minä puhun Äänekoskenkin Siionin puolesta. Olemme siellä iloinneet siitä, että Jumala on siunannut työvaliokuntaa ja vielä kirkkaat valot antanut Siionissa olla ja toiminnan ja tästä edelleen. Minä pyytäisin vielä, teillekin tutun paikan, koska täällä on lainattu Ilmestyskirjastakin, niin mitä myös teidän edelleen pitäisi tehdä. Jumala pyytää myös (epäselviä sanoja.) – Siionia siitä tämän tähden, että olemme suosineet vielä näitä, ei suosittu, mutta kärsitty. Niin täällä Palermon seurakunnalle kirjoitetaan ja se vanhin, Herra Jeesus, joka on Ilmestyskirjan antanut Johanneksen kautta ja lähettänyt näille enkeleille. Mm. näin: "Mutta minulla on vähän sinua vastaan, että sinulla siellä on niitä, jotka Balamin oppia pitävät, joka opetti Balakin antamaan pahennusta Israelin lasten edessä, epäjumalten uhria syödä ja salavuoteudessa maata, niin myös sinulla on niitä, jotka nikolaittain oppia pitävät, jota minä vihaan. Tee parannus, vaan jos et, niin minä tulen sinulle pian ja tappelen heidän kanssansa, minun suuni miekalla. Rakkaat, minä toivoisin, että tässä kokouksessa voitaisiin tämäkin pahennus erottaa erottamalla ja. tämä asia saataisiin pois päiväjärjestystä. Jotka eivät jaksa kerran nöyrtyä seurakunnan edessä parannukseen, niin asiahan on selvä: Joka ei usko, on jo tuomittu. (Hälinää.)

Yrjö Pasanen:
Rakkaat matkaystävät elämän kaidalla tiellä. Silloin kun tämän puheenvuoron pyysin, niin silloin oli toisesta asiasta käsittely. Ja nyt ajan voittamiseksi minä en tässä monta sanaa aio sanoa, mutta kuitenkin sen verran, että neuvoisin niitä, jotka ovat joutuneet Jumalan valtakunnan rakkaudesta ja hengen yksimielisyydestä ulos, että ne rakkaat ystävät nöyrtyisivät Jumalan valtakunnan edessä nyt parannukseen. Niin sillä tavalla tulisi nyt tämä asia korjattua, johon Jumala suokoon teille kaikille armonsa. Yhdyn edellisen veljen puheeseen ja erikoisesti Suutarin esittämään viime puheeseen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Marras 2011, 19:39

Jaakko Ruottinen.
Rakkaat veljet Jeesuksessa Kristuksessa ja myös sisaret. Olen kuunnellut tuossa näitä veljien puheenvuoroja näistä asioista ja muuten kärsineenä ja murehtineena jopa omassa seurakunnassa näistä samanlaisista seotuksista. Niin ajattelin – tuossa päivällä otin puheenvuoron, vaan tuo on mennyt sivu se ajatus. Vaan samahan se on nytkin, että tuota – kai tällainen, tällainen sekotus ei selvene, niin kuin sen äsken kuulimme, niin parannuksen teolla seurakunnan edessä, sillä jotka ei hyväksy tätä keväällistä vuosikokouksen päätöstä, julkilausumaa, niissä täytyy siis olla väärä henki niissä miehissä, ja väärä henki. ei lähde muulla kuin parannuksen teon kautta Jumalan seurakunnan eteen nöyrtymällä. Ja tämä on, jos tämä saa jatkua rakkaat ystävät, täällä Jumalan Siionissa, tämä rupeaa tekemään hirvittävää jälkeä. Se saa seurakunnat sekaisin riitelemään keskenänsä ja kaikin puolin sellaista jälkeä, että se on tuho. Mutta kun tämä raja aukaistiin nyt jomminkummin päin, joko parannukseen alistuisivat ne henkilöt, jotka tätä kannattavat, tai sitten ne kääntyy tietenkin omaan joukkoonsa. Sillä Jumalan seurakunta, ja Jumala pitää seurakuntansa, tahtoo puhdistaa ja pitää puhtaana, jossa me saamme Jumalan armosta vaeltaa täällä tänäkin päivänä ja olla. Ja samalla tahtoisin heikkoudessani kaikkia niitä kärsimyksiä ja kiusauksia ja vieläpä omalla paikkakunnalla on joutunut niitä eksyttäjiä tervehtimäänkin aikanaan, niin pyytäisin tästäkin, että jaksatteko te saarnata minulle anteeksi. (Siunauksen julistus) Minä tahdon uskoa.

Finelli Korkiakoski:
Jumalan sanalla sidotaan toiminnan ja vaelluksen jalkoja. (Joku huutaa: Kovemmin.) Siis Jumalan sanalla, seurakunnan Herran sanalla, sillä sidotaan toiminnan käsiä ja vaelluksen jalkoja. Ja tämä on näin ylhäältä sallittu, mutta ei ainoastaan sallittu, se on määrätty ja se toteutuu. Ja elävä seurakunta maan päällä, se on aivan toisenlainen kaikessa toiminnassaan kuin ajallinen. Sitä johtaa se Herra, jota ei luonnon silmillä nähdä, mutta joka kuitenkin toimii. Ja nyt on toteutunut työvaliokunnan toiminnassa ja niin myös koko Jumalan valtakunnan toiminnassa jo se, mikä on tuottanut jo pitkän ajan, noin vuosikymmenen, mutta voidaan sanoa, jo vanhempain veljien, – ne vanhemmille veljille jo nähtynä pitemmän aikaa, mikä edessä on, niin nyt on ne toiminnan kädet jo sidottu ja vaelluksen jalat on sidottu sen tähden, että he ei saa enää seurakunnalle tehdä sitä, mitä he ovat tehneet. Ja tämä on näin ylhäältä sallittu ja määrätty. Ja Jumalan henki, se on taidon henki, se on viisauden henki, se on Herran pelon ja haistamisen henki. Mutta neuvon ja opetuksen henki, ja se neuvoo Jumalan moninaisella viisaudella seurakunnan kautta. Niin ne jää kaikki parannuksen taka, jotka ovat nousseet seurakuntaa vastaan.

K.A. Kaho:
Minun puheenvuoroni oli edellisen, oikeastaan pyydettynä Liusvaara-veljen puheen johdosta, mutta jo siltä ajalta asti, ennen kuin esikoisuus erkani, olen ollut mukana Jumalan valtakunnan jäsenenä, josta kiitän Jumalaa ja Jumalan seurakuntaa, että ne ovat minuakin poloista jaksaneet kantaa veljenä. Mutta että tämä henki, joka silloin jo oikein pulpahti raskaasti 1947 puhujainkokouksessa pappisveljien suun kautta täällä julki, joka myöskin pulpahti Liusvaara-veljen suusta äsken samanlaisena uhkuna Jumalan seurakunnalle, katkeroitti minun mieltäni, etten malttanut olla pyytämättä puheenvuoroa. Silloin mm. jos ei tarvitse mainita, en mainitse pappisveljen nimiä, mutta jos on tarpeellinen, niin sanon, kuka se oli - sanoi mm. näin, että jos näin on asia, kun vanhurskauttamisopista oli kysymys, minä en pääse tuolla perusteella taivaaseen ja mihin te minut panette, helvettiinkään minä en sovi." Silloin järkytti minua, nuorta miestä tämä hirveästi eikä ikinä unohdu se mielestäni ja tämä uhkui justiin sama henki Liusvaara-veljen puheesta. Muta tämä henki ei muuten – johon vielä tahdon Liusvaara-veljen puheen johdosta sanoa, hän syytti että heitä nakataan seurakunnasta ulos. Se on kyllä vale. Ei ole tällä Jumalan seurakunnalla se tarkoitus, mutta että Pyhä Henki on sen kaltainen, joka asuu seurakunnassa. Ja sinne on tiedon ja taidon tavarat kaikki kätketty, että se tahtoo jokaisen sielua kohti käydä sillä rakkaudella, jonka taivas on jokaisen uskovan poveen sytyttänyt, ei ketään helvettiin, vaan että jokainen itseänsä parannukseen alistaisi. Niin tahtoisin sanoa, pappisveljet rakkaat, jos te tarkistatte kantaanne, teillä on tämä henki, jotka nousette Pyhää Henkeä vastaan ja niin hullusti käy, jollette te osoita kuuliaisuutta Jumalan seurakunnalle ja Pyhälle Hengelle, niin te joudutte, vaikka me emme kukaan tahtoisi, me kärsimme siitä jokainen itse kukin tykönämme eikä pappissielukaan ole kadotettu sen tähden, mutta tottelemattomuus saa ansaitun palkan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Marras 2011, 11:55

Antti Kivilahti:
Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa. Pyytämäni puheenvuoro oli silloin, kun oli kysymyksessä perussyyn tutkiminen näihin tunnussanojen hyväksymiseen. Ja minulla ei paljon muusta ole sanomista, vaan tästä minä tahtoisin mainita, sillä täällähän jo monissa eri puheenvuoroissa niin kalliisti selitetty näitä perussyitä, mutta vielä valitettavasti kuulin äsken ruokailun aikana erään pappisveljen sanovan, että hän ei saa tuntoa, mistä pitäisi tehdä parannus. Sitten tällä on korostettu erikoisemmin tunnustuskirjojen ja Raamatun perusarvoja. Minusta tuntuu, että nämä tunnustuskirjat ovat semmoisia sivuseikkoja perussyyhyn. Ne ovat saattaneet pappisveljiä monia - meidän seurakunnassa on pappi ja minä tunnen monia muita pappisveljiä, jotka toimivat luterilaisessa kirkossa ja ovat tunnuskirjojen pohjalla työtä tekemässä, eikä kukaan heitä nuhtele, että teidän pitää tehdä parannus -(Joku sana epäselvä.) Me rakastamme seurakunnan pappia ja varmasti se on uskovainen ja menee taivaaseen. Mutta perussyyt ovat täällä, kuten on puheenvuoroissa tullut ilmi, että näyttää siltä, vaikka nämä korostavat Raamatun sanan merkitystä, että sieltä on paljon unohtunut. Kun siellä apostoli kirjoittaa – Jaakoppi näistä tällaisista vääristä hengistä, niin se sanoo nämä olevan niin vaarallista, sanoo, että heidän kielensä on kuin kyykäärmeen myrkky. Ja nyt kun tällainen myrkyllinen henki vaikuttaa, niin Jeesus sanoo näistä, että näitä pitää tällä tavalla varoa, että kun olet kerran, kahdesti tahi kolmesti häntä nuhdellut, niin karta häntä. Ei tietenkään Jeesus tarkoita, ettei saa enää nuhdella, mutta karta hänen kanssaan yhteistyötä. Nyt minä sanoisin, että nämä on unohtunut näillä pappisveljillä eräillä. Kun täällä on perussyytä tutkittu siitä, että mikä on ollut se allianssihenki. joka on jo esikoisuudesta saakka seurannut eräitten mukana. Onkohan siellä tullut mieleen ne sanat niiltä papeilla, kun ne on niiden kanssa sen allianssihengen kanssa yhtä työtä tehneet, tuo kun sanoo apostoli, että "nuhtele heitä siveydessä, että he parannuksen tekisivät." Minusta tuntuu, että tämäkin Raamatun paikka on unohtunut. Ja siellä nyt on tehty yhteistyötä ja nyt tästä yhteistyöstä, tästä myrkystä sanotaan, että jonka kielellä on tällainen myrkky, se myrkyttää, jos näitten kanssa jatkuvasti tehdään yhteistyötä. Ja kun ihminen saa myrkkyä. – Onhan meitä täällä monta, jotka olemme joskus päissään olleet, että kun viinaa saadaan, me sanotaan, ettei me olla päissään. Vaikka poliisi kynkkäpuolesta pitää, niin väitetään ettei me olla humalassa, ettei meitä tarvitse viedä. Tällainen on myrkytyksen vallassa oleva ihminen. No nyt tästä myrkytyksestä kun sanotaan, että heidän kielensä on kyykäärmeen myrkky, se myrkyttää ihmisiä. Ja ihmiset tulevat näin ollen ikään kuin huomioon ja tämä on seurakuntaa ruvennut tällä hetkellä kovasti huolestuttamaan - minä tahtoisin tässä hetken aikaa viipyä, - seurakuntaa on ruvennut kovasti huolestuttamaan tämä ja minä takaan ja alleviivaan, että siellä on monet yöt valvottu Jumalan lasten seassa ja rukoiltu Keskusrauhanyhdistyksen johtokunnalle ja työvaliokunnalle Jumalan viisautta ja voimaa taistelemaan ja näin, rakkaat ystävät, sitten tahtoisin kuin alleviivata, kun nyt sitten viimeinen Kuopion kokouksen tämä lehtinen, josta on paljon puhuttu, siellä nämä pappisveljet olivat yhdessä, minä tiedän, olen kuullut, että siellä oli mm. Hietavan Ollikin, joka on eriseuraan aikoja heitetty ja monia muita, niin tällainen julkilausuma annetaan, että yhdessä hengessä ja rakkaudessa asioita käsiteltiin. No nyt tällainen julkilausuma annetaan itse, että yhdessä hengessä ja rakkaudessa asioita käsiteltiin, ja Jumalan seurakunta tietää, että tämä allianssihenki on kulkenut niin kauan jo matkassa, niin tästä rakkaat ystävät, tästä allianssihengestä tehkää parannus, ettei - joitakin epäselviä sanoja tässä) - näin ollen pääsette sitten selvyyteen tunnuskirjoista ja muistakin.

Pauli Korteniemi:
Saako näin nuori puhua, Jumalan lapset., (Ääniä: Jo vain) Ensinnäkin opettajana, miten opetan katkismusta: syntein anteeksiantamus kasteessa. Luther sanoo: "vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen." Minun lapseni ovat ymmärtäneet, missä se vaikuttaa. Kolmas uskonkappale: "jossa seurakunnassa hän antaa minulle ja kaikille uskovaisille runsain määrin joka päivä kaikki synnit anteeksi," Ja siinä se on. Sitten tässä sakramentissa meille annetaan synnit anteeksi. Annetaan tietenkin, jos annetaan, kun uskovainen pappi antaa anteeksi ne sakramentin yhteydessä, ne silloin on anteeksi annettu. Ja niin kuin muodollisesti meidän jumalanpalveluksemme ehtoollisjumalanpalveluksessa vieläkin käsitetään. Lehdet: tervetuloa lehdet, raittiit lehdet. Tykkäämme kaikki, Jumalan lapset, nyt lehdistä. Johtokunta on oikein tehnyt kaikki, mitä on tehnyt. Olemme iloisia siellä Iin puolessakin johtokunnan toimista. Mitä tehdä? Parannus täytyy, rakkaat veljet, tehdä, jossa väärässä olette. Ja jos hajua saa käyttää, niin minusta on hajuaisti minulla niin kuin kaikkein herkin ollut tässä: eriseuralle on haissut aamuhartaudet radiossa näitten kohdalla juuri, jotka nyt eriseurassa ovat. Mitä Laestadius sanoo, "Hulluinhuonelaisessa" Laestadius puhuu näin: "Lapsi on perisynnin alainen, autuaana Kristuksen tähden, ei viattomuutensa tähden. Niillä on usko Kristukseen, vaikka se on meille käsittämätöntä, joten he eivät ole kadotukseen tuomittuja." Teologit väittävät, että uusisyntyminen on tapahtunut kasteessa. (epäselviä sanoja tässä.) Näin he eivät voi väittää itse asiasta. Kun lukijat eli kristityt nojautuen Lutheriin ja omiin kokemuksiinsa ajavat kaikin voimin oppia uudestisyntymisestä ja vaativat, että papin tulee olla uudestisyntynyt, kiihtyy tämä – (jälleen epäselviä sanoja,) - korvapuustilla ja potkulla ja sanoo: ”Kyllä minä näytän sinulle senkin lukijain sakki, että olen uudestisyntynyt paljon ennen kuin näinkään sinut, senkin haaveilija. Olen uudestisyntynyt kasteessa, ei tarvitse uudestisyntyä monta kertaa." Tämän kautta suruton joukko saa vahvistusta sokeassa ja kuolleessa uskossaan. Edelleen: Apostolit eivät kastaneet ketään, jolla ei jo ennen ollut autuaaksi tekevää uskoa. Edelleen Laestadius: "Kysymys lapsikasteesta ei olosi oleva minkään eriseuran tai oppiriidan kohteena kristillisessä kirkossa, jos tämä kirkko suojelisi vain totisia kristittyjä helmassaan. Mutta koska kirkko ei suojele ainoastaan armonvarkaita ja omavanhurskaita, vaan myöskin kastettuja pakanoita, vapaa-ajattelijoita ja järkeisoppisia, niin ei voi olla ihmeellistä, jos sivuasiat tehdään pääasioiksi. Uudestikastajat ja kirkon pääpapit ovat tehneet sen pääasiaksi, joka ei kuulu autuudenperustukseen" Edelleen: "Se jolla jo usko ennen kastetta on saanut syntien anteeksiannon, mutta kaste on ainoastaan sen vahvistus. Laestadiuksen mukaan kaste on Raamatun ja Lutherin mukaan ennen kaikkea lapsen kaste jo seurakunnan uskon tähden tapahtuva, joiden huoleksi kaste on annettukin. Ei sitä ole lapsen huoleksi. annettu, niin kuin armosta langenneen omaksi huoleksi ennen kaikkea on parannuksen teko annettu." (epäselvää.) - Edelleen: "Aina siitä asti, kun Augustinus alkoi levittää oppia, etteivät kastamattomat lapset tule autuaiksi, on kristillisissä seurakunnissa ollut epäilystä tällaisten lasten autuudesta, mutta tämä epäilys on raivattava pois kasteen avulla, se on äidin sydän, joka kaipaa puhdistuksen. Ne äidit, jotka tuovat lapsia, tunsivat tarvetta saada tätä siunausta lapsilleen. Ne ovat saaneet sen todistuksen Vapahtajan opista ja toiminnasta, että mies oli Jumalan Poika. He uskoivat varmasti, että jos heidän lapsensa tulisivat Jumalan Pojan siunaamiksi, niin olisivat he autuaita. Juuri tämä äidin sydämen hengellinen tarve pitää tulla tyydytetyksi kasteen kautta. On nimittäin sattunut. että ne äidit ovat saaneet omantunnon vaivoja, joiden lapset ovat kuolleet kastamattomina äitien oman huolimattomuuden tähden."

Puheenjohtaja Paaso:
Tähänastiset puheenvuorot ovat olleet semmoisia, joista olen ymmärtänyt, että on siunattu johtokunnan ja työvaliokunnan menettely näissä asioissa, mitä tähän asti on ollut. Sen vuoksi minä tämän toisen pykälän kohdalla nyt tahtoisin kysyä, onko täällä joku semmoinen ihminen, jolla on vastaan sanomista johtokunnan ja työvaliokunnan menettelystä. Jokela. Oliko muita. Kaksi, kolme. Tässä nyt on sillä tavalla, että täällä kun on näin suuri joukko ja kolme vain on vastaan tätä, niin minä toivoisin, että te lyhyesti sanoisitte täällä tämän, mitä teillä on tätä vastaan ja päästäisiin tässä asiassa eteenpäin. Jos Jokela tulee ensiksi tästä asiasta sanomaan. Käytetään vain tämän asian kohdalla: johtokunnan ja työvaliokunnan menettelyn suhteen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Seuraava

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa