teepee kirjoitti:Hurjaa olisi, jos katuvalle syntiselle ei syntiä saarnattaisi anteeksi.
Tällainen on turhaa voivottelua, sillä katuvalle saarnataan aina synnit anteeksi.
Raamatunkohta on kieltämättä vaikea ymmärtää, enkä itse sitä ainakaan tajua. Muistanpa erään lapsuudenystäväni, joka ahdistui tuosta lukioiässä ihan mielensä järkkymiseen asti.
Terveellinen Jumalan sana ei ahdista ketään. Se erottaa hyvän ja pahan, mutta lupaa aina kuulijansa valita hyvän. Syy ihmisen turmelukseen ja ahdistukseen ei ole Jumalassa eikä hänen sanassaan.
Mutta itse kyllä haluan uskoa, että tuhlaajapojan palaamisen armo kuuluu kaikille uskonsa jättäneille, eikä usko ole mikään "once-in-a-lifetime - juttu". Etsikonaikansa tietysti on kullakin, mutta se on eri asia.
Tuhlaajapojan vertaus olkoon rohkaisuna kaikille eksyneille, jotka kuulevat Jumalan kutsuvan äänen. Se älköön kuitenkaan harhauttako ketään luulemaan, että etsikkoaika olisi rajaton. Raamattu neuvoo olemaan paaduttamatta sydäntä, kun Jumala kutsuu. Turhaanko tämä varoitus on kirjoitettu?
Lueskelin illalla vanhoja suviseurasaarnoja (1970-luvulta) ja kiinnitin huomion siihen, miten selvästi niissä varoitellaan mm. etsikkoajan ohittamisesta. Vaikka totuuden sana ei ole niissä päällimmäisenä, vaan armo ja anteeksianto, niin silti saarnaajat muistavat varoittaa myös sydämen paaduttamisen vaarasta. Kuningas Saulin vilpistely lienee esimerkki selvimmästä päästä. Häntä ei palauttanut oikealle tielle edes profeetta Samuelin puhuttelu, vaan hän valehteli silmät päästään tällekin, pani syntinsä kansan syyksi ja mitä kaikkea hän tarinoikaan oman synnintunnon kadottua kokonaan. Näin on asia yhä; kun armolla ei ole enää sijaa sydämessä, lähtee sieltä tuota pikaa myös totuus.