eriseurainenko?

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

ViestiKirjoittaja Petsor » 26 Syys 2005, 18:57

Koukkarin Antin kirjassa Päivämies palkan saa s. 85 on aihetta pikkuesikoisten (kyse rauhan sanasta)yhteenliittämiseksi vanhoillislestadiolaisuuteen. Koukkari kirjoitti näin: "Kristuksen seurakunnan velvollisuss on tarkata, ovatko hedelmät parannukseen soveliaita hedelmiä. Eräät erossa olleet tunnustivat avoimesti, että pikkuesikoisuus on eriseura ja sellaisena väärä oppi. Katsomme sen jo vääräksi opiksi, että se on puoltanut eriseuraisuutta muodostamalla erillisen seurakuntayhteyden Kristuksen opista poiketen. -- Suurin mitä syntinen voi sydämmeensä voi saada, on rakkauden lahja. Voiko sellainen opettaa Kristuksen rakkauden käskyä pitämään, joka ei itse sitä pidä? Rikkomus veljellistä rakkautta vastaan on aivan eri asia kuin koko Kristuksen seurakunnan yhteisen rakkauden särkeminen. Kokous päättyi yhdistämisneuvottelujen lopettamiseen. Monet mukana olleista korjasivat asiaa evankeliumilla."

"Monet mukana olleista korjasivat asiaa evankeliumilla.": Tämä kertoo jo paljon miksi rauhan sana on eriseura.

Tähän tähtään että alimmaisella lausella että pikkuesikoisuus kuten myös muutkin esikoisuus 'lahkot' on eriseuroja.

Olen monista paikoista lukenut että vanhoillislestadiolaisuus on se aito lestadiolaisuus, nimikin sanoo että se on vanha se aito. ja kaikki eriseurat syntyvät kun seurakunnan yhteinen rakkaus ei kaikkien kesken pysy kunnossa.

Näin olen tämän ainakin oppinut.

Itsekin VL

ps. eikö tämä ole pelkästään VL keskustelupalsta
"Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana" (Joh. 1:1)
Petsor
perehtynyt
 
Viestit: 80
Liittynyt: 26 Syys 2005, 17:32
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Petsor » 26 Syys 2005, 19:52

Öh... :oops: Tarkoitin että onko tarkoitus eriseuroista täällä alkaa keskustelemaan? Ei niinku muuta.
"Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana" (Joh. 1:1)
Petsor
perehtynyt
 
Viestit: 80
Liittynyt: 26 Syys 2005, 17:32
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Hynde » 26 Syys 2005, 23:26

eriseura on aina hyvä keskusteluaihe. Se ei ole kaikille uskovaisille ihan selvä. Ja uskottomille usein tuntematon käsite. Kun teemme oikean ja väärän vanhurkauden välille eron niin eriseurakeskusteluista voi oppia paljon.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja Vl-Misu » 27 Syys 2005, 13:16

JT!ELIHU,Hyvä kun selvensit vähän tästä aiheesta,sillä en mäkään ole ollut ennen tosta tietoinen... :o Mä oon vaan ajatellut että kaikki muut on eriseuroja,siitä huolimatta mihin ne ovat kuuluneet tai mistä he ovat lähteneet. :lol:
Ei ole ollut laajempaa käsitystä,mutta nyt tämäkin asia sai aivan uuden merkityksen. :wink: JOKA PÄIVÄ OPPII UUTTA! :D

J R T ReeTTa 8)
Vl-Misu
 

ViestiKirjoittaja Hannu Wegelius » 27 Syys 2005, 15:57

Onhan se toki niinkin, että joka on eriseurassa, niin on eriseuralainen, eikä tahdo meitä kuulla. 1.Joh.4:6.

Vai onko jollakin uskovaisella (VL:llä), tähän parempi sana Raamatusta?
Hannu Wegelius
 

ViestiKirjoittaja Hynde » 27 Syys 2005, 17:35

Minä käytän joskus sanaa eriseurainen niistä jotka yrittää olla meitä ilman parannusta. Tyyliin sellaisia jotka sanoo no samaahan uskoa me pohjimmiltaan olemme.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja Hannu Wegelius » 27 Syys 2005, 19:01

Tietääkö herra Christian myös, ettei eriseuraiset Raamatun mukaan pääse taivaaseen, jos ei tee parannusta?
Hannu Wegelius
 

ViestiKirjoittaja christian » 27 Syys 2005, 21:09

Tiedän toki! Tiedän toki myös sen, ei heille ole lyöty otsaan minkään inhimillisen instituutin tai kirkkokunnan nimeä. On vain yksi ainoa Elävä Jumalan seurakunta.

Sori, mutta kaikki siihen kuuluvat eivät välttämättä ole vanhoillisia :wink: ei edes täällä Suomessa.
Kun menee hyvin, ei Jeesus hylkää, kun menee huonosti, Jeesus ei hylkää. Kun olen elämäni huipulla Jeesus pitää minusta kiinni ja mullan allakin Hän elää kanssani.
Avatar
christian
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 04 Syys 2004, 14:49

ViestiKirjoittaja Petsor » 27 Syys 2005, 21:36

christian kirjoitti:Tiedän toki! Tiedän toki myös sen, ei heille ole lyöty otsaan minkään inhimillisen instituutin tai kirkkokunnan nimeä. On vain yksi ainoa Elävä Jumalan seurakunta.

Sori, mutta kaikki siihen kuuluvat eivät välttämättä ole vanhoillisia ei edes täällä Suomessa.


Ikävä kertoa sinulle että kaikki muut eriseurat sun muut uskonnot poikkeavat raamatun opetuksista joten ne ovat "saastaisia" Jumalan silmissä. Tai ihmiset ei elä raamatun opetuksien mukaan.:?

Ps. Korjatkaa viestiäni jos vastaus ei miellytä.
"Alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä, ja Jumala oli se sana" (Joh. 1:1)
Petsor
perehtynyt
 
Viestit: 80
Liittynyt: 26 Syys 2005, 17:32
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Hannu Wegelius » 27 Syys 2005, 22:59

Jt! Hienoa kun on tullut uskovaisia lisää palstalle.

Joh.14:22. Sanoi hänelle Juudas: (ei se Iskariot) Herra, kuinka se tulee, ettäs tahdot meille itses ilmoittaa, ja et maailmalle?
23. Jesus vastasi ja sanoi hänelle: joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.
24. Joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätke: ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän joka minun lähetti.
Hannu Wegelius
 

ViestiKirjoittaja christian » 27 Syys 2005, 23:45

Niinhän ne "opit" oikkeavat vaikka mistä, jopa pois itsestään pilkkaajain puheissa, itseään erikoistavat silmälasit päässä.
8)

Larssi: Ei oo silmälaseja

Mutta pitäkää kantanne, minkä parhaaksi näette. Minä luotan Totuuteen ja Raamatun sanaan.
(ps. 1:1) enkä jaksa enempää vääntää.

Larssi: sekaoppi on syntiä Raamatun mukaan:

Apt.2:42. Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

1.Kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.

Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.
Kun menee hyvin, ei Jeesus hylkää, kun menee huonosti, Jeesus ei hylkää. Kun olen elämäni huipulla Jeesus pitää minusta kiinni ja mullan allakin Hän elää kanssani.
Avatar
christian
tutustunut
 
Viestit: 45
Liittynyt: 04 Syys 2004, 14:49

ViestiKirjoittaja siAn » 04 Loka 2005, 23:14

eikös kasteasiassa ole eroja isoesikoisilla ja VL:lla, ainakin minulla on yksi isoesikoinen tuttu joka kovasti kärsi siitä, kun hänelle oli sanottu, että ei ole tietoa heidän vauvan kohtalosta mihin se joutui, kun kuoli ennen kastamista..

minä kyllä lohduttelin oman vakaumukseni mukaisesti, että taivaaseen pääsi..
siAn
 

ViestiKirjoittaja Hynde » 05 Loka 2005, 11:41

siAn kirjoitti:eikös kasteasiassa ole eroja isoesikoisilla ja VL:lla, ainakin minulla on yksi isoesikoinen tuttu joka kovasti kärsi siitä, kun hänelle oli sanottu, että ei ole tietoa heidän vauvan kohtalosta mihin se joutui, kun kuoli ennen kastamista..

minä kyllä lohduttelin oman vakaumukseni mukaisesti, että taivaaseen pääsi..


Ei heillä pitäis olla opillista eroa sillä Laestadius ja Raattamaa kirjoittaa selkeästi lapsen uskosta.
Mutta kovasti osa on haukkunut kun me ollaan mukamas erotettu pappeja. (pappiseriseuran aikana).
Mielestäni Esikoiset eivät ole opillisesti kovinkaan yksimielisiä ja sisäistä väittelyä siellä on jatkunut useita vuosia.
Mutta sekaseuraiseen joukkoon mahtuu mielipiteitä. Siellä sallitaan eri käsitykset, koska ylpeilevät ettei heillä eroteta.
Tosin lapin ohjeet ovat yksimielisempiä, mutta sen perinteinen vahva ote on kadonnut.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Helmi 2006, 20:03

tähän väliin olis pitänyt saada ELIHUN tekstistä lainaus edelliseltä sivulta. Jäi ottamatta, siksi helposti tulee väärin käsitys. yritän korjata tilannetta tällä muokkauskella ,ehkä heitän lainauksenkin tämän viestin jälkeen.

ELIHU kirjoitti:Hynde kirjoitti:
eriseura on aina hyvä keskusteluaihe. Se ei ole kaikille uskovaisille ihan selvä. Ja uskottomille usein tuntematon käsite. Kun teemme oikean ja väärän vanhurkauden välille eron niin eriseurakeskusteluista voi oppia paljon.


Kommentti:
On hyvä muistaa ,että kun RM. puhuu eriseuroista, sillä tarkoitetaan aina Jumalanvaltakunnan SISÄPUOLELTA lähtevää erkanemista ja repimistä. Eli he jotka eriseuraan menevät, ovat olleet uskovaisia. " Eriseurat pitää TEIDÄN KESKUUDESSANNE olemaan. Se on RM : n mukaan yksi elävän Jumalanvaltakunnan tuntomerkki. On aina ollut . Saamme olla kiitollisia Jumalalle, että Hän on meidän ajallemme antanut pitkän rauhan ajan työtä tehdä.
Usein tuota em. sanaa käytetään vääristä hengellisyyksistä, enkä ole sanomassa ettei niin voi tehdä ,mutta opillisena terminä asia on niin kuin kirjoitin. Eräs jo iäkäs tuttu rakas puhujaveli tästä aivan hiljattain
täsmensi näin ko. asiasta



Näin minäkin olen en ymmärtänyt kymmeniä vuosia, sitä ensimmäisenä ihmettelinkin tälle palstalle sattuessani, kun täällä oli erilainen tulkinta sanalle eriseura. Lapsuudestani alkaen olen tuntenut sen määritelmän, että ne ovat meidän etsikon ajallamme ulos lähteneitä.

Ennen etsikon aikaamme syntyneitä joukkoja olen oppinut kutsumaan vääriksi vanhurskaiksi. Nimitys ei kuitenkaan ole tärkeintä, tärkeintä on uskoa oikein ja oikean Jumalan Valtakunnan yhteydessä. Tästä armosta osattomille on jatkuvasti voimassa Jeesuksen kehotus: Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin sen ohessa kaikki muukin teille annetaan.

Tämä on kyllä muistamisen arvoinen asia meille kaikille, sillä siihen emme voi turvata, että olemme löytäneet ja omistaneet. Eksymisen vaara on jokaisella joka hetkellä, siksi meille kuuuluukin kehotus: Valvokaa!!
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 01 Marras 2007, 05:35, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Hannu Wegelius » 26 Helmi 2006, 16:25

Taavetti hyvä, johtuisiko ton sanan "eriseura" ymmärtäminen hieman eritavalla, koska uudemmatkäännökset puhuvat sanasta "harhaoppista" ihmistä karta (Tiit.3:10)?

Tottakai harhaopista vetää johtopäätöksen, että se on mikä ja missä tahansa-tahansa oleva väärä hengellisyys.
Hannu Wegelius
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Helmi 2006, 19:21

On sinä paikkakuntakohtaisiakin eroja, saa ollakin, ei se haittaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Nepheg » 27 Helmi 2006, 00:26

Eriseura kuulostaa aluksi nykysuomeksi olevan muualla olevaa porukkaa.
Mutta todellakin, Taavetti hoksasi hienosti veljen avulla kyseessä voivan olla seurakunnan sisällä olevan porukan, joka ajattelee erilailla.
Sitähän sekin on, eriseuraa.
Avatar
Nepheg
Aurinkopilvi
 
Viestit: 999
Liittynyt: 29 Elo 2005, 19:02
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Helmi 2006, 04:50

Sitä seurakunnan sisällä olevaa, eri tavalla ajattelevaa porukkaa on sanottu vääräksi hengeksi. Kun väärä henki on kasvanut vahvaksi, se lähtee taistelemaan äitiään, eli seurakuntaa vastaan. Silloin se on muodostunut eriseuraksi.

väljemmin ajateltuna toki jokaista eri tavalla uskovaa, mutta kristillisiä piirteitä tavoittelevaa ryhmää voi eriseuraksi sanoa. Se on aivan määrittelykysymys, ei sinänsä vaikuta uskoon, mutta voi hämmentää tottumatonta, kuten minua viime talvena.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Helmi 2006, 10:48

Gerson kirjoitti:Tuli Larssin laittamasta jakeesta. "minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen." mieleen Jesajan ennustus seitsemän vaimon seurakunnasta, eli sekahedelmäkeittoseurakunnasta. :wink: Liittyy myös alkuperäiseen otsikkoon: "eriseurainenko?"

Jesaja ennustaa siitä tällä tavalla: "Ja seitsemän vaimoa tarttuvat silloin yhteen mieheen, ja sanovat: me tahdomme itseämme elättää ja vaatettaa; anna meitä ainoastaan sinun nimelläs nimitettää, että häväistyksemme otettaisiin meiltä pois" (Jes. 4:1).

Vaimo = seurakunta
Mies = Jeesus

Jos nyt oikein ymmärsin Jesajan ennustuksen sisällön, niin se menee näin. Seitsemän naista ovat erillisiä seurakuntia ja he tarttuvat kukin yhteen mieheen, eli Jeesukseen. Seitsemän seurakuntaa kuitenkin syövät omaa leipäänsä ja vaatettavat itse itsensä, eli he eivät tarvitse Jeesukselta mitään, koska ovat omavaraisia. He tarttuvat Jeesukseen vain sen takia, että Jeesus nimittäisi heitä omikseen ja ottaisi heiltä häpeän pois. Vaikka Jesajan ennustus on tuhansia vuosia vanha, eikö se sovikin nykyaikaan hyvin, koska ikinä ennen ei ole ekumeniaa harrastettu nykyisessä laajuudessaan?

Viimeisellä tuomiolla heille sanotaan: "Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät" (Matt. 7:23).


Otin kopion tänne, että löytyy helpommin, kun tuolla naapuripalstalla tästä on kysymyksiä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Weha » 07 Marras 2006, 19:33

Mielestäni on varteenotettavaa ja huomionarvoista, tuo "eriseura" nimi, silä uudemmat käännökset puhuvat harhaoppisesta ja silloin se sopii vallan hyvin myös muihin hengellisyyksiin...Esim.

Tiit.3:10.

Biblia: Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.

Uusikäännös: 10. Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
11. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä.

38.käännös: 10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
Weha
 

EdellinenSeuraava

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron