Kirjoittaja Taavetti » 20 Helmi 2009, 06:54
Selasin muistitikkuani, sieltä löytyi joku vuosi sitten tallentamani kopio silloisista viesteistäni. Ne saattavat olla jo jossakin tällä foorumilla, mutta ainakin selvityksen ajaksi lisään ne tänne.
Musiikista kristillisyydessämme
Vuonna 1970 SRK julkaisi nuorisolle suunnatun kirjan: Voitosta voittoon. Siinä on kristillisyydestä ja musiikista erään laajasti tunnetun kanttorin ja saarnamiehen kirjoittamana tekstiä, josta haluan joitakin katkelmia tänne lainata. Jos joku haluaa siitä enemmän lukea, etsiköön käsiinsä kirjan sivulta 52 alkaen, josta on ensimmäinen lainaukseni jatkuen pieninä katkelmina muutaman sivun eteenpäin.
Musiikki-säveltaide kaikessa laajuudessaan on jo niin rikas aihe, että sen historialliseen tutkisteluun, edes pääosilta ja vaikkapa vain hengellisen musiikin osalta, vaatisi tiedemiehen kykyjä.
Kristitty-musiikki yhdistelmänä, on niin vakava asia, että täytyy nöyrästi tunnustaa, aihe on sitäkin vaikeampi.
__ __ __
Evankeliumin kirjoittajat kertovat Jeesuksen julkisen toiminnan olleen pääasiallisesti evankeliumin saarnaamisen Jumalan valtakunnasta ja parantaminen.
__ __ __
Uuden Testamentin aamupäivän veisaajat näyttävät olleen kaikki kiitosvirsien veisaajia, kuten Maria, Jeesuksen äiti, pappi Sakarias ja hurskas Simeon.
Kun Jeesus opetuslastensa kanssa söi pääsiäislammasta, ja ennen kuin he ehtoollispöydästä lähtivät Öljymäelle, he veisasivat kiitosvirren. Matt. 26:30.
Sen jälkeen kirjoittaja muistelee Paavalin ja Siilaan kiitosvirrestä Filipin vankilassa puolen yön aikaan. Apt. 16:25.
__ __ __
Kirjoittaja toteaa ensimmäisten uskovaisten virsien olleen Daavidin psalmeja. Niissä virsissä soi kehotus: Veisatkaa Herralle, joka Siionissa asuu, julistakaa kansoissa Hänen tekojansa! Nykyisen etsikon ajan alussa oli virsissä ja lauluissa samankaltainen sointi, esimerkiksi Leonard Typön lauluissa.
__ __ __
Kirjoittaja jatkaa sivulla 55: Nyt saatat ajatella, aivan niin, mutta vainko Siionin laulut ja virret ovat sopivia ja luvallisia kristityn laulaa ja soittaa?
Nämä asetamme tärkeysjärjestyksessä etusijalle. Mutta kun aihetta laajennetaan, musiikista puheen ollen, siirrytäänkin sitten alueelle, joka ei enää kulukaan kristillisyyden elämän piiriin ja sitä on turha siihen sovittaa. Jumalan lasten seuramenoon eivät ole koskaan kuuluneet sellaiset ohjelmalliset tilaisuudet, joissa joku olisi esiintynyt, esimerkiksi lausujana tai solistina. Perhe, koulun, seurakunnan ja isänmaalliset juhlat ovat asia erikseen.
Sen jälkeen kirjoittaja asettaa kysymyksen, miten suhtautuisimme seurailmoitukseen, jossa kerrottaisiin ohjelmassa olevan puheitten lisäksi kitara- ja viulusooloja, yksin- ja kuorolaulua. Varmaan sitä ei kukaan hyväksyisi ja ulkopuolisetkin ihmettelisivät.
Edelleen kirjoittaja kysyy ja vastaa saman tien voiko kristitty voi harrastaa jaloja, syntymälahjana saatuja musiikin taitoja. Niitä on luvallista kehittää esimerkiksi ottamalla laulu- ja soittotunteja ja jos siivet kantaa, vaikka hakeutumalla musiikkikorkeakouluun, esimerkiksi Sibelius akatemiaan.
Kysymykseen kirjoittaja vastaa oman ja usean virkaveljen ja -sisaren kokemuksen perusteella, mutta myös edesmenneitten kristittyjen suhtautumisen perusteella, että saa. Mutta esiintyvälle taiteilijalle, joka tahtoo uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa säilyttää, niin kuin vanha Paavali nuorelle Timoteukselle kirjoittaa, ei oopperoiden, eikä konserttisalien esiintymislavat sovi. Tämä käsitys myös rajaa niissä tilaisuuksissa istumisen kuulijana.
Kristillisyydessä on myös tämän tuosta tullut esille kysymys, saako uskovainen kuulua ja käydä kirkkokuorossa. Itselläni on seurakunnassa kolme kuoroa, ja esimerkiksi varttuneiden nuorten kuorossa ns. koraalikuorossa on nelisenkymmentä laulajaa ja kaikki ovat uskovaisia nuoria.
Epäuskoiset nuoret, ilmoituksistani ja henkilökohtaisista pyynnöistäni huolimatta eivät tule, eivät kai uskalla? Suhteessa heidän asenteessaan en ihmettele, vaikka sellaisella paikkakunnalla, jossa ei ole pappina tai kanttorina mies, jonka kristityt tuntevat veljenä Herrassa, vaikka kysymys tuleekin esille, ja asiaan suhtaudutaan tietyin varauksin.
__ __ __
Ennen kuin jatkan aihetta muista lähteistä johtuvin pohdinnoin, kopioin vielä vähän edellä mainitun kirjan tekstiä sivulta 58, sivun alusta alkaen. Kun kirjoittaja on muutamin sanoin maininnut maailman musiikkia, kuten poppia, sen ajan muotimusiikkia ja erilaisia tanssimusiikin muotoja, hän siirtää aiheen käsittelyn silloin yleistyneeseen uuteen hengelliseksi sanottuun musiikkiin.
Tähän hienoon verkkoon, jonka vihollinen on virittänyt, on luettava myös se hengellinen musiikki, joka on kotoisin samoista lähteistä, joista tekstiltään maailmallinen musiikki on lähtöisin.
Rohkenen sanoa näin siitäkin huolimatta, vaikka tekijän nimenä olisi pappi.
Periaatteessa näillä ”uusien veisujen” sepittäjillä ja esittäjillä on vanhan koetellun virren romuttaminen, niin kuin näiden tekeleiden esipuheissa mainitaan ja lisäksi korostetaan nykyaikaisin keinoin rautalankasoittimia ihmisen viihdyttämiseen. Sanon suoraan, se on syntisen lihan ja veren ruokkimista. Kristityn kuolemattoman sielun ravintoon ei kuulu ravintoon ei kuulu edellä mainittu musiikki missään muodossa.
Huono musiikki turmelee lisäksi terveen taidemusiikin maun ja kasvattaa levotonta ja vastuuntunnotonta polvea.
Herran apostoli Paavali kirjoittaa: ”Ja älkää sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen.” (Room. 12:2)
__ __ __
25.8.2007 kirjoitin Mopin palstalle seuraavan vastineen, ensin kysymys:
Esittämäsi kanta on terveellinen ja raitis, mutta sitähän tulee soveltaa kaikkiin elämän osa-alueisiin: Miksi ihmeessä termi "konserttikristillisyys" on "nähty hyväksi" lanseerata (kuka muuten lanseerasi; miksi?) mutta "laskettelukristillisyydestä" ei kukaan puhu? Miksi yksi harrastus on nostettu niin suureksi silmätikuksi, vaikka sen pitäisi olla aivan samalla rinnalla kaikkien muiden harrastusten kanssa. Onhan nyt itsestään selvää, että "liika on liikaa". Miksi kuitenkin korostetaan, että "musiikissa liika on liikaa" sen sijaan, että todettaisiin asia yleisemmin?
Harvinaisen vähän vaan kuulee mitään perusteluita. Hyvin usein kuulee, mitä "on nähty hyväksi" tai mitä "ei ole nähty uskovaiselle hyväksi". Kukaan ei koskaan perustele miksi, saati sitten kuka tätä mieltä oikeasti on. Tässä meillä olisikin erinomainen tilaisuus keskustella, miten esim. konserteissa käyminen voisi olla uskovaiselle synnin luvallisuutta olettaen, että ohjelmisto ei ole loukkaavaa.
-----------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------
Kun viimein sain aikaa edes hiukan yrittää vastaamista, toivon joitakin sanoja löytäväni, näihin ilmeisen paljon kysymyksiä herättäviin kohtiin. Ensin konserttikristillisyydestä ja siitä, miksi ei muusta puhuta tai kirjoiteta. Ilmeisesti hän ei ole tietoinen tilanteista, jolloin se termi on tullut esille. Kirjoitit aivan oikein, että kaikessa liika on liikaa. Jos jollekin ryhmittymälle se liika tulee nimenomaan konserteista, että kuljetaan suunnilleen konsertista konserttiin, kuten sotasokea Matti veli sen Ruukin Rauhanyhdistyksen pihalla ilmaisi, ei silloin tarvitse puhua niinkään paljon laskettelusta tai muista harrastuksista, vaan nimenomaan konserteista. Vaikka konsertit eivät sinällään aivan kuulu uskomisen alueeseen, eivät ne vallan irrallisiakaan ole. Hyvinkin sopii oppia ja opettaa ajattelemaan, minkä kaltaisiin konsertteihin menee ja minkä verran niissä kulkee.
Nykyisin se taitaa olla ongelma lähinnä kristillisyyden rajamaastossa kulkeville, niin kuin se on olut ennenkin, mutta toki on silloin tällöin aiheellista siitäkin puhua ja kirjoittaa.
Viimeisen kappaleen lopussa kysyjä toi esiin sen, mikä tuleekin olla kristityn kanta.
Lainaus:
miten esim. konserteissa käyminen voisi olla uskovaiselle synnin luvallisuutta olettaen, että ohjelmisto ei ole loukkaavaa
Juuri näin, keskustelu alkoikin aikanaan siitä, ettei kaikille asia ollut näinkään selvä. Syntyi ryhmittymä, joka pohti suunnilleen tähän tapaan: Kävin uskovaisen pitämässä konsertissa, voin siis mennä muidenkin pitämiin konsertteihin, joissa on sama, tai samankaltainen ohjelma. Jos se olisi jäänyt tähän, eivätkä uskovaisten kokoontumiset jäisi sivuseikaksi, asia olisi ollut kohdallaan.
Nyt joillakin jäi seurat melkein unohduksiin, kun oli se ja se tärkeä ja kaunis konsertti. Joitakin taas konsertit viehättivät niin paljon, ettei enää edes ohjelmistosta tarvinnut välittää. Niissä saattoi muodostua maallinen tai maalista jäljittelevä musiikki pääsisällöksi, samoin monien uskosta osattomien seura saattoi tulla ansaksi uskon kannalta. Taaskaan en väitä, että kaikki eri tavalla uskovien seura olisi pahasta, mutta tietynlainen kyllä, mutta sitä en tässä yhteydessä käy erittelemään.
Kun tässä on muutamissa viesteissä ihmetelty esimerkiksi laskettelun synnillisyyttä, lie paikallaan siitäkin muutama sana kirjoittaa. Itse en laskettele, en uskaltaisikaan. Ymmärrän kuitenkin heitä, jotka muutaman kerran talvessa niissä keskuksissa käyvät kuntoaan ja rohkeuttaan koettelemassa. Monissa niissäkin on erilaisia uskon vaaroja vaanimassa, niitä kannattaa uskovaisen varoa mahdollisuuksien mukaan. Laskettelu ei kuitenkaan ole koskaan muodostunut sellaiseksi laajaksi ongelmaksi, kuin se tahtoo konserttien suhteen muodostuvan. Tässä en tarkoita vaarojen määrää, en paljoutta tai niiden vähyyttä, vaan vaarojen vähättelijöiden ja kyseenalaistajien lukumäärää.
Lopuksi lisään sen, miten olen äidiltäni oppinut erilaisia musiikkeja ryhmittelemään. Tärkeimpiä olivat ja ovat uskovaisten laulut ja virret, ne sopivat aina uskovaiselle. Toiseen ryhmään äiti asetti koululaulut, jotka olivat ennen ja ovat vieläkin enimmäkseen sopivia, koska ne eivät riitele uskoa vastaan, eivätkä ole houkuttelemassa synnin tielle. Siihen ryhmään mahtuvat isänmaalliset ja maakuntalaulut sekä kaikki sen kaltainen. Muu osa musiikista oli äidille joko samantekevää tai synnillistä, jota kuitenkin sopii karttaa mahdollisuuksien mukaan.
Soitinmusiikista äiti ei paljoa välittänyt, mutta esimerkiksi urkumusiikkia kuunteli mielellään. Nyttemmin lastenlasten huilu, viulu ja muut soitinmusiikit ovat häntäkin ilahduttaneet.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4