Kirjoittaja Taavetti » 09 Helmi 2016, 16:02
Tie Herralle
Vienan radiossa 4. Adventtisunnuntaina.
Huutavan ääni on korvessa "Valmistakaa Herran tietä ja tehkää hänen polkunsa oikeaksi! Kaikki laaksot pitää täytettämän, kaikki vuoret ja mäet pitää alennettaman, mutkat pitää oikaistaman ja koleikot tasattaman. Ja kaikki liha pitää näkemän Jumalan autuuden." Luuk. 3: 5 – 6.
Tekstimme puhuu tien valmistamisesta, vieläpä oikein valtatien raivaamisesta korpeen. Tien valmistaminen on vaikeata sellaisessa maastossa, kuin mitä on Palestiinassa ja sen ympäristössä. Ei se ole paljon helpompaa täälläkään Vienan korvessa. On mäkiä ja vaaroja, toisaalla notkoja ja syvänteitä, on upottavia soita, vaikeasti yliylitettäviä järvi- ja jokilinjoja. Missä tien pohjana on ollut entinen kylä- tai maantie, sitä on ollut vaikea oikoa, tasoittaa ja perustaa – tehdä siitä oikeata valtatietä. Mahdottomalta tuntuu valtatien raivaaminen Vienan korpeenkin.
Mahdottomalta tuntui myöskin tämän tien teko, josta profeetta Jesaja puhuu ja johon Johannes Kastaja vetoaa: "Minä olen huutavan ääni korvessa. Valmistakaa Herran tietä. On kyseessä tien valmistaminen Herralle. Ja Jesaja ja muut Vanhan Testamentin profeetat olivat sitä tietä valmistaneet, mutta vähitellen oli tämä tienhanke, tien teko Herralle, unohtunut. Johannes Kastajan esiintyessä ei ollut montakaan, jotka olisivat valmistaneet tätä tietä, odottaneet syntisten vapahtajaa. Iankaikkisuuden matkamiehet olivat unohtaneet kaikkein tärkeimmän asian. Vain muutamat harvat sielut, maan hiljaiset kuten vanha Simeon, naisprofeetta Hanna, Sakarias ja Elisabet, Joosef ja Maria, tunnustelivat vielä tätä vanhaa tienlaitaa jalkainsa alla, mutta useimmat olivat siltä pois poikenneet. Tietä piti tehdä, valtatietä piti raivata, pelastuksesta piti puhua, mutta ympäristö oli kuin kuollut korpi. Huutavan ääni kuului korvessa kuin yksinäisen huuhkajan huuto öisessä metsässä. Se häiritsi metsän hiljaisuutta, korven kuollutta rauhaa. Ihmiset kokoontuivat katsomaan Johannesta kuin ihmettä, kysymään häneltä: "Kuka sinä olet ja mitä sinä huudat?" Silloin Johannes vastasi: "Minä olen huutavan ääni korvessa..."
Tämä on kuvannollista puhetta. Johanneksen luo tuli Jerusalem, koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö, ts. ihmisiä kaikista näistä paikoista. Niissä näkyi vuoria ja kukkuloita, notkoja ja syvänteitä, mutkia ja koleikkoja. Tällaisia ovat ihmiset vieläkin. On vuoria ja kukkuloita, joita pitää alennettaman. On ihmisiä, jotka syystä tai toisesta, syntyperänsä tai asemansa, lahjojensa ja kykyjensä, kokemusten ja saavutustensa vuoksi pitävät itseänsä muita parempina. Heidän ei ole milloinkaan tarvinnut alentua paikaltaan, perääntyä missään asiassa, pyytää milloinkaan anteeksi, taipua koskaan parannuksentekoon Jumalan ja ihmisten edessä. Hengellisistä asioista ei yleensä välitetä, koska ei ole sitä hengellistä köyhyyttä. Jos välitetään, on varustuksena omat kokemukset ja mielipiteet. Korkeintaan lähdetään tai lähetetään arvostelevassa mielessä kysymään ja kuulemaan: "Kuka sinä olet ja mitä sinä saarnaat? Ei tunnu silloin tie aukenevan Ihmissydämeen Herralle.
Tuollaiset kukkulat ja vuoret eivät hevillä alene täällä ajassa. Se nähtiin jo Johannes Kastajan päivinä. Kun niitä ryhtyy kaatamaan, vierivät ne helposti kaatajan päälle. Näin kävi hänellekin, hän menetti päänsä, kun ryhtyi korkeita puita kaatamaan, neuvomaan ylhäisiä ihmisiä synnistä parannukseen.
Siitä huolimatta kuului ja kuuluu vieläkin Jumalan valtakunnan julistus: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on lähestynyt. Jo on kirves pantu puitten juurelle, jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen." Ilman parannusta ei aukene tie Herralle, ei saada nähdä ja kokea Jumalan autuutta.
Ei ole vain vuoria, kukkuloita ja puita, joita pitää alennettaman, vaan on myös notkoja ja syvänteitä, joita pitää täytettämän. On ihmisiä, jotka eivät tulleet ylhäältäpäin arvostelemaan, vaan joilla oli kysymys omista synneistään. He liikkuvat niissä syvänteissä, joissa rukoillaan: "Syvyydestä minä huudan sinua, Herra, kuule minun ääneni!" Näitä ovat publikaanit eli tullimiehet, sotamiehet ja yleensä kansa. He kysyivät: "Mitä meidän pitää tekemän?" He tunnustivat Johannekselle syntinsä, ja hän kastoi heitä parannuksen kasteella Jordanissa.
Tässä oli syvänteitä, joita piti korotettaman. Heille hän saarnasi ja osoitti: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit!" "Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä." (Jes. 62: 11). Jeesuksen edellä ei kulje vain tien valmistaja, vaan siinä samassa Jumalan valtakunnan julistuksessa kulkee
myöskin hänen työnsä ansio, Jeesuksen työ, Jumalan edeltä ennättävä armo ja anteeksiantamus. Niin kuin merivesi peittää kaikki suurimmatkin syvänteet, joissa voi olla kaikenlaista saastaa, samalla tavoin Jeesuksen veri puhdistaa omantunnon pahimmistakin synneistä ja lankeemuksista. Parannuksen tekijälle kuuluu ääretön, mittaamaton anteeksiantamus, kuuluu korvin kuultavana, ja yksityiselle omakohtaisesti omistettavana: Kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä! ”Niin kauas kuin itä on lännestä, siirsi Hän meistä rikkomuksemme.” Herra hautasi ne anteeksiantamuksen meren syvyyteen. Vain parannus pystyy alentamaan kukkulat ja vuoret, vain Jeesuksen veri pystyy täyttämään kaikki kuilut, notkot ja syvänteet.
Mahdottomalta tuntuu suoran ja tasaisen valtatien raivaaminen tänne korpeen. Yhtä mahdottomalta tuntuu sananjulistajasta, joka koettaa edes heikosti "huutavan äänenä" seurata Johannes Kastajan jälkiä, valmistaa tietä Herralle Jeesukselle. Ei tunnu tien teko edistyvän omalle, saatikka sitten muiden kohdalle.
Rukoilkaa te, jotka kuljette tätä kaitaa tietä, että edelleenkin sillä pysyisitte! Rukoilkaa myös noiden korkeiden ja ylpeiden puiden puolesta, joiden juurelle jo on kirves pantu, että he tässä armonajassa tai,puisivat synnistä parannukseen! Mutta rukoilkaa ennen kaikkea noiden syvien notkojen ja syvänteiden puolesta, että he jaksaisivat uskossa luoda silmänsä uskon alkuunpanijaan ja sen täydelliseksi tekijään Jeesukseen Kristukseen! Rukoilkaa myös väsyneen ja uupuneen huutavan äänen puolesta!
Veikko Pentikäinen
Siionin Lähetyslehti sivut 278 – 280/1943
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4