Ainakin vanhemmat lukijamme muistavat Paimenpojan ja hänen pakinansa Päivämiehessä. Minulla on säästyneenä muutamia vanhoja Päivämiehiä, kopioin tähän näytteeksi nuorempien tutustumista ja vanhempien muistojen verestämiseksi yhden Paimenpojan, Mauno Koivunevan pakinan.
Paimenpojan kierroksilta
Sanomakellot soivat viime lauantaina kahdelle väsyneelle Jumalan lapselle. Toisen heistä oli Hemmi, nimittäin Hemmi Nissinen.
Viime vuonna tapahtuneen autokolarin jälkeen hän ei nähnyt yhtään tervettä päivää. Se antoi sysäyksen kuolettavalle taudille, joka riudutti hänen voimansa.
Eivät vain hänen omaisensa, vaan monet muut jäävät suurella kaipauksella muistelemaan häntä. Monet ovat ne seuraretket, joita hänen Klein-bussillaan ja isommalla autolla tehtiin. Siellä autossa kaikuivat monet matkalaulut. Hemmi oli itse laulaja. Muistot noista seuraretkistä jäävät elämään kauan.
Hänellä oli kyky solmia suhteita ihmisiin. Tässä oli suureksi avuksi hänen huumorintajunsa. Samoin hänen kertomanlahjansa. Kansanomaiset, hänen asuinseutunsa kansanmurteen höystämät sanakäänteet tekivät hänen kerrontansa tuoreeksi ja eläväksi. Hänen kotipitäjänsä asuinhistorian kirjoittaja, historian tohtori, jota hän aikoinaan oli autollaan kyyditsemässä, sanoi hänestä minulle: ”En ihmettele, että Oulun seudulta on tullut lahjakkaita kirjailijoita, kun olen saanut kuulla hänen kertovan tarinoita.” Hemmi saneli ex tempore ja pani paperillekin sattuvia kronikoita mm. kokemuksistaan Jumalan kansan parissa.
Hemmin lahja oli myös siinä, että hänen ei tarvinnut etsiä keinoja ja sanoja päästäkseen keskustelun alkuun ihmisten kanssa. Hänen käytöksensä oli luontevaa ja turhaa jännitystä laukaisevaa. Kuinka paljon tarvittaisiinkaan tällaista lahjaa silloin, kun otetaan puheeksi kaikkein kalleimmat asiat, nimittäin uskonasiat.
Mutta hän ei ollut vain luonteva seuramies. Hän ahkeroi kulkea parannuksen tekijänä. Nöyrästi hän teki parannusta matkan vioista, myös niistä, jotka sanavalmius sai aikaan. Kyllä hän siellä sairaalassakin muisti aina kyyneleet silmissä pyytää evankeliumin siunausta. Siinä hän jätti lapsilleen kalliin ja kehoittavan muiston.
Kirkossa tehtiin hänestä kiitos ja urut soivat suruhymniä. Olin hänen kohtalotoverinsa. Taivaan Isä jätti minut eloon, mutta Hemmin Hän kutsui pois. Pyhäinpäivänä hänen riutunut ruumiinsa saatetaan haudan lepoon sen paikan yli, jossa viimevuotinen auto-onnettomuus tapahtui. Kauan jää hänen muistonsa elämään.
* * *
Samana päivänä ja samassa sairaalassa tulivat noutajat taivaasta myös Reeta Hatusen luo. Hän oli Janne vainajan leski.
Häntä leimasi suorasukaisuus. Monet saattoivat pahentua hänen sanoihinsa. Kyllä minunkin selkäpiitä usein karmi, kun hän puhutteli esimerkiksi omavanhurskaita ihmisiä.
Mutta kaiken takana oli herkkä mieli ja vilpitön rehellisyys. Hänessä ei ollut vilppiä. Hän ei suvainnut kieroilua.
Oma huonous oli hänelle suurin murheen aihe. Sitä hän usein valitteli. Armon kerjääjänä muistamme häntä.
Sanoin että usein karkean kuoren alla oli ihmeellinen mielen herkkyys. Hän tunsi syvästi. Ovatpa Hatusen mamman kauneimmat toiveet saaneet nyt ihanan täyttymyksen.
Hänen maallinen majansa siunataan päivää ennen Hemmin hautajaisia, siis pyhäinpäivän aattona.
* * *
Heräsin tänä aamuna Pyykkölässä. Huonetoverini Sakari Peltoniemi lupasi viedä tämän kirjoituksen Päivämieheen. Olen usein lupaillut, että tuon tähän taloon joskus mukanani Jannen saarnaamaan. Eiköpähän se joskus pääsekin toteutumaan. Heidän pöytälaatikostaan sain veitsen, jolla leikkasin tätä paperia.
Laskeekohan se äkäinen kirjoittaja heidätkin rikkaiksi? Sain nimittäin äskettäin vihaisen kirjeen, jossa minua kovasti moitittiin siitä, että seurustelen vain rikkaiden kanssa. Luulee kaikkia tapaamiani kristittyjä rikkaiksi.
Ja rikkaitahan he ovatkin, illallakin seuroissa valittivat köyhyyttään, mutta köyhänäkin Jumalan lapsi on monia rikkaaksi tekeväinen, murheellisena iloinen, kuten apostoli sanoo.
Täällä Kalle-isännän ja Anna emännän luona oli hyvä olla. He eivät olleet vihaisia.
Jäädään taas uskomaan sillä ”uskomiseen se lopulta jääpi.”
Jumalan rauhan terveisin
Paimenpoika
Päivämies numero 44, lokakuun 28 päivänä 1964