Iankaikkinen armopäätös

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Jumalan sana tuo esiin tuomitun tilan

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Kesä 2009, 14:39

Varmin väärän tunnon tilan merkki on tuomion pelko

ÄLKÄÄ TUOMITKO, ETTEI TEITÄ TUOMITTAISI."


Tämä Raamatun jae on koko maailman tunnetuin. Ei tarvitse muuta kuin saarnata parannusta epäuskoisille, heti kimpoaa vastaan: "Älkää tuomitko!" He eivät ole lukeneet, mitä Jeesus sanoo: "Joka ei usko, se on jo tuomittu, sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan päälle:"(Joh 3:18)

Eihän epäuskoisessa ole mitään tuomitsemista. Häntä varoitetaan valmiista tuomiosta. Sehän se olisi tuomio, jos sanottaisiin: ”Menkää helvettiin!” Mutta kun sanotaan, "älkää menkö.” Niin kuten Laestadius aikanaan sanoi, heillä riettaan naula korvassa, että he kuulevat sen väärin päin.” Luulevat, että heitä käskettiin painumaan helvettiin, kun vain varoitettiin sinne menemästä.

Varmin väärän ja tuomitun tunnontilan merkki on tuomion pelko. Kun omallatunnolla on Jumalan tuomio tehtyjen syntien tähden, niin Jumalan sana hakee ja tuo esiin sen tuomitun tilan, mikä ihmisellä on.
Mutta Pyhällä Hengellä on side- ja päästönavaimet Jumalan valtakunnassa. Mistäpä ihminen muusta voitaisiin päästää, kuin tuomion alta, joka sitoo tunnon epäuskon ja tehtyjen syntien tähden, kuten luemme: "…priiskoitetut meidän sydämistämme, ja päästetyt pahasta omastatunnosta." (Hebr. 10:22) Kun Pyhä Henki saarnaa ja vihmoo Jeesuksen verta, se menee korvien kautta sydämeen ja päästää tunnon vapaaksi siltä, joka uskoo. Niinhän Jeesus sanoi syntiselle vaimollekin: "Sinun uskos on sinun tuo vapaaksi tehnyt: mene rauhaan." (Luuk.7:50) — Silloin ei pelota tuomio, vaan sydämeen laskeutuu Jumalan rauha, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy. (Fil. 4:7) Silloin ei ole tunnon tuomiota, vaikka koko maailma huutaa: "Olet väärässä!" Maailman pyhät ja pahat kyllä uskaltavat tuomita Jumalan valtakunnan opin vääräksi, mutta meidän ei tarvitse puolustautua sanomalla: "Älkää tuomitko!"

Mitä sitten Jeesus on tarkoittanut kieltäessään tuomitsemasta? Ensinnäkin, tekstimme on Jeesuksen vuorisaarnasta, joka on taivaan valtakunnan Kuninkaan hallitusohjelman julistus tai sanoisimmeko hänen valtakuntansa peruslaki. Siinä on ensimmäisenä osana luettelo, minkälaiset ihmiset ovat autuaita, toisin sanoen onnellisia. Ensimmäisenä autuaan tuntomerkkinä on hengellinen vaivaisuus. Ei riitä, että on köyhä, sillä köyhäkin — jos on terve – kykenee työhön, mutta joka on jäseniltään vaivainen, eikä voi mitään tehdä, hänellä on taivaan valtakunta (Matt. 5:3), jossa eletään armosta onnellisina Herrassa. ”Iloitkaa aina Herrassa, ja taas minä sanon: iloitkaa." (Fil. 4:4) Taivaan valtakunta on hengellisesti vaivaisten ja köyhien koti, jossa on jokaisella armokin armosta.(Joh. 1:16) Tämän valtakunnan korkein laki on rakkaus. "Mutta ennen kaikkea pitäkää keskenänne palava rakkaus, sillä rakkaus peittää paljon rikoksia." (1.Piet.4:8)

Jumalan lapsillakin on monta eksymisen vaaraa. Kun sydän paisuu omiin luuloihin ja kulkeutuu pois armosta, silloin tulee tuomion henki toisia kohtaan. Armoton palvelija alkaa pieksää leipäveljiä ja kiristää kurkusta sadan penningin velkamiehiä. Tällaiseen tilanteeseen on Jeesus sanonut: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, pitää teitä tuomittaman, ja sillä mitalla kuin te mittaatte, pitää teille mitattaman. Miksi siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, etkä näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka omasta silmästäsi ja katso sitten, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä." Tässä on siis kysymys veljesten välisistä asioista Jumalan perheessä, eikä Raamattu ole missään kieltänyt Jumalan tuomion julistusta ulkona oleville. Onhan itse Herra sanonut: "Ulkona ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat, ja epäjumalan palvelijat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät."
(Ilm. 22:15) Edelleen luemme: [i]"Mutta pelkureille ja, uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelijoille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema." (Ilm. 21:8)
[/i]

Näiden sanojen eteen eivät aikamme ihmiset tahtoisi pysähtyä. On vaikea uskoa, että Jumala on myös kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka häntä vihaavat. (2. Moos.20:5) Ei Jumala ole muuttunut ajan mukana, niin kuin monet aikamme hengelliset johtajat luulevat. He ovat alkaneet muuttaa kirkkoa maailman mielen mukaan, vaikka sen tehtävä olisi muuttaa ihmisiä Jumalan mielen mukaan. Tällainen käännytystyö on kyllä helpompaa, kun käännetään oppia eikä ihmisiä, ja heittäydytään Jumalan suuruuden varjossa nöyräksi, ettei muka saakaan tietää, mikä on syntiä ja tuomittavaa. Nähdään, että ei tarvitse muuta kuin rakkautta ja yhtymistä kaikkien kanssa, niin tulee ja toteutuu Jumalan valtakunta koko maailmassa.

Jätetään vain toistensa tuomitseminen pois. – Tuo on kaunis ajatus, joka on lähtöisin ihmisten pimenneestä viisaudesta, jolla ei Jumalaa tunneta. Tämän maailman viisaus onkin hulluus Jumalan tykönä, sillä kirjoitettu on: "Hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,” (1.Kor.3:19)
"Sillä hetkellä riemuitsi Jeesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että nämä salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille: tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtosi.

On olemassa väärä ja oikea pienuus. Väärä nöyryys on samalla kaikkein suurinta ylpeyttä ja -itsekorostusta. Se ilmenee meidän ajassamme sellaisena kuin se on ilmennyt aina, että jätetään opista pois tuomio ja laupeus. Silti uskalletaan tuomita Herra Jeesus ristinpuulle kuolemaan. Nytkin ovat rohkeimmat maailman hengellisistä istuttaneet itsensä aivan kuin Jumalan temppeliin ja tehneet itsensä jumalaksi pannen pois viralta taivaan Jumalan, joka on puhunut pyhässä Raamatussa, ja sanoen Raamatunkin olevan väärässä. Myös Luther on heidän mielestään väärässä. Nyt he näkevät, että ennen heitä ei ole kukaan ollut aivan oikeassa.

Kysymmekin: Missä nyt on tuomion henki, niissäkö, jotka Jumalan sanalla tuomitsevat ja armahtavat ihmisiä, vai niissä, jotka Jumalan sanankin tuomitsevat ja tekevät epäilyksen alaiseksi?
Herran seurakunta ei epäile Raamatun sanasta, vaan itsestään – heikon uskonsa ja huonon vaelluksensa vuoksi. Siksi me tarvitsemme ennen kaikkea noita Pyhän Hengen eläväksi tekemiä Raamatun armolupauksia, joissa me nautimme elämän leipää ja elämän vettä sielumme ravinnoksi. Sen julistuksen ytimenä on nytkin tämä, että saamme uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Heikki Saari
Päivämies tammikuun 22 päivä 1964
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 12 Marras 2010, 08:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Iankaikkinen armopäätös

ViestiKirjoittaja Taavi » 27 Heinä 2009, 15:05

Iankaikkinen armopäätös

Ennen maailman perustamista oli Jumala Kristuksessa valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta (Ef. 1: 4–5).

Kun ihminen lankesi syntiin, tapahtui suuri vahinko. Ihmisen järki pimeni, hänen tahtonsa taipui pahaan, ja hän menetti omantuntonsa rauhan. Jumalan kuva turmeltui ihmisessä. Hän menetti taivasosuutensa ja joutui synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alaiseksi. Se on meidän kaikkien kolkko yhteisperintömme.

Kauhea vahinko tapahtui ihmiselle.
Jumalalle, joka oli luonut kaikki „sangen hyväksi", ei tullut rakennusvirheitä. Hän oli suunnitellut kaiken hyväksi, ja toteuttaa suunnitelmansa. Niinpä hän oli jo ennen maailman perustamista tehnyt armopäätöksensä ja valinnut rakkaudessa omansa ja määrännyt heidät edeltäpäin lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta. Käyttääksemme vertausta, ihmisen kohdalta ja toimesta olivat ikäänkuin rakennustelineet kaatuneet, mutta kaikkiviisas Luoja oli ottanut senkin laskuihinsa. Kun aika oli täytetty, hän saattoi sen vuoksi lähettää korjaajan, joka teki tyhjäksi perkeleen teot. Se, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, ei ollut mikään hetken mielijohde tai hellyyden- puuska ihmisiä kohtaan, vaan tämän teon juuret ovat iankaikkisuudessa.

Näin lujalle pohjalle on laskettu sinunkin autuutesi, rakas matkaystävä, joka monesti joudut epäilyksiin, pääsenkö perille, maahan, jossa vanhurskaus asuu. Jo ennen maailman perustamista on pelastuksesi aiottu. Iankaikkisuudesta asti kantavat sinua rakkaan Isän käsivarret. Ne vievät sinut perille, ei Jumala ole ottanut sinua valtakuntaansa vain jonkinlaiselle lyhyelle turisti- tai huvimatkalle!
Nykyisenäkään maailman aikana ei suinkaan aina tunnu siltä, että Jumala olisi saanut voittoa vihollisestaan. Suurin osa ihmiskunnasta vaeltaa yhä tottelemattomuuden tietä, ja meidän kristittyjenkin täytyy murheella tunnustaa, ettei „Kristus ole saanut muotoa" paljonkaan meissä. Uskomme on heikkoa, tunnustuksemme voimatonta ja matkantekomme puutteiden leimaamaa.
Mutta kaikesta huolimatta Jumala parasta aikaa luo sittenkin uutta. Ettekö huomaa, kuinka uuden luomisen kohina ikäänkuin soi korvissamme. Tämä uusi luominen alkoi ensimmäisenä helluntaipäivänä, jolloin satoja vuosia sitä ennen annettu lupaus Hengen vuodattamista kaiken lihan päälle toteutui (Apt.2: 17), ja Kristuksen seurakunta syntyi. Emme pääse siitä ajatuksesta, että elämme aikaa, johon Jeesus itse viittasi puhuessaan merkeistä, jotka nähdään auringossa ja kuussa ja jolloin kansoilla on ahdistus (Luuk. 2: 25). Kevät lähestyy. Viikunapuun ja kaikkien muiden puiden silmut ilmeisesti turpoavat... Tuuli kääntyy pian lounaaseen... Laululintuset ovat tulossa...

Parhaillaan tapahtuva Jumalan uusi luomistyö päättyy siihen, että „taivaat katoavat pauhunalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki mitä siihen on tehty, palavat”, mutta tilalle ilmestyvät uudet taivaat ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu (2 Piet. 3: 10–13).
Silloin alkaa Herran kansan suuri sunnuntailepo. Iankaikkinen armopäätös on toteutunut.

Paavo Viljanen.
Siionin Lähetyslehti heinäkuu 1945

Sen suven suloisuutta
Mä milloin muistelen,
Kun ompi kaikki uutta,
Mä siitä riemuitsen.
Jumala voimallansa
Luo uuden taivaan, maan
Ja kirkkaudellansa
Ne täyttää kokonaan.
(Virsi 618:1) (Siis vanha virsikirja)
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 05 Elo 2009, 18:49

Tämä pani koko elämänsä”

Mark. 12: 41–44.)
Meidän ihmisten mittapuut ovat toiset kuin Jumalan.
Jos me olisimme esimerkiksi katselemassa uhriarkkuun panemista, mitä Jeesuksen silmät tekstimme mukaan seurasivat, niin tuskinpa me olisimme ymmärtäneet arvioida tuon köyhän lesken paria ropoa juuri miksikään. Meidän laskuoppimme mukaan sillä ei olisi ollut suurtakaan merkitystä missään, missä todella rahaa tarvittiin. Toista olisi mielestämme ollut rikkaiden anti. ”Monet panivat paljon.” Jos olisimme nähneet arkkuun sujahtavan suuren setelin, olisi sisimmässämme ailahtanut lämpimästi: siitä vasta hyötyä oli. Kukaties me vielä kotiin päästyämmekin olisimme kertoneet, miten hyvä kolehtipäivä sinä pyhänä oli kirkossa.

Mutta Jumala mittaa asioita toisin. Hänellä on erilaiset arvioperusteet kuin meillä ihmisillä.
Köyhästä leskestä Jeesus sanoo, että hän pani uhriarkkuun enemmän kuin rikkaat. Kahden rovon kanssa hän näet pani kaikki, mitä hänellä oli, koko elämisensä. Siinä oli syy, miksi hänen inhimillisesti katsoen mitätön panoksensa paino niin paljon Herran Jeesuksen vaa’assa, ja juuri siksi nämä vaivaiset penningit lähtivät mukanansa Jeesuksen, taivaan siunaus. Koko Jumalan valtakunan historia itse asiassa puhuu meille väkevää kieltä siitä, kuinka aina koko elämän paneminen alttiiksi Jumalan asian puolesta on merkinnyt paljon enemmän kuin inhimillisesti suureksi arvosteltu voima, viisaus tai varallisuus. Ajatelkaamme vain Jeesuksen menettelyä hänen järjestäessään maailman valloitusta. Jos me ihmiset olisimme sen suorittaneet, kukaties me olisimme ensinnä ajatelleet asian taloudellista puolta. Meidän mielestämme asian puolelle olisi pitänyt saada aluksi rahamiehet, ne, joilla olisi ollut käytettävissään pääoma ja liikennevälineet. Sitten me olisimme ehkä ajatelleet Jumalan valtakunnan työmiehiksi korkeasti oppineita miehiä, sen ajan eteviä jumaluusoppineita.

Jeesuksen mittapuu

Mutta Jeesus menetteli toisin, sillä hänen mittapuunsa olivat erilaiset kuin ihmisten. Hän tiesi, että sydämen laatu ja sen antaumus hänen asialleen merkitsi enemmän kuin mitkään ulkonaiset seikat. Jumalan asia ei kaivannut ensi sijassa lahjakkaita ja oppineita miehiä, vaan niitä, jotka uskalsivat ja tahtoivat panna sen puolesta koko elämisensä. Ja niin hän uskoi Jumalan asiain hoidon yksinkertaisille Galilean meren köyhille kalastajille, joilla oli samaa mieltä kuin tekstin kertomalla leskivaimolla. Heille hän lausui kalliit lupaukset ja antoi tehtävän: „Niin kuin Isä lähetti minut, niin minäkin lähetän teidät." (Joh. 20: 21). Nämä miehet olivat valmiita panemaan alttiiksi koko elämänsä.
Sellaista antaumusta seuraa aina taivaan siunaus

Me ihmiset osaamme luonnostamme eräässä mielessä kahden rovon antamisen. Kerätään kolehtia Jumalan valtakunnan työn edistämiseksi. Haavi tulee meidän kohdallemme. Me otamme kukkaromme ja kaivamme sieltä esille kaikista pienimmän lantin. Olisimme panematta mielellämme senkin, mutta emme tahdo herättää huomiota.
Tai me näemme puutetta kärsiviä ihmisiä, veljiä tai sisaria. Helposti ajattelemme niin, kuin Jaakob mainitsee: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne." (Jaak. 2: 5-16).
Nämä ovat tosiasioita, joihin täytyy uskaltaa kajota, sillä „usko, jolla ei ole tekoja, on kuollut" (Jaak. 2: 17). Mutta niitä ei suinkaan korjata sillä, että ruvetaan lain voimalla vaatimaan kristityiltä hyviä tekoja ja uhrimieltä. Siten syntyy vain omaavanhurskautta, rikkaiden mieltä, joka panee liiastaan. Tässäkin suhteessa Jumalan „terveellinen armo on paras opettaja. Se neuvoo syntisen menon hylkäämään, ja antaa siihen myös voiman.

Oikea uhraaminen

Todellista, koko elämän panemista niin sanoaksemme uhriarkkuun ei synny missään muualla kuin siellä, missä ensin on uskossa päästy katselemaan, kuinka „Kristus tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisen kaltaiseksi" lunastaakseen siten meidät, minut ja sinut, meidän synneistämme. Vain Jumalan armonaurinko kykenee sulattamaan meidän rinnastamme itaruuden ja tylyyden roudan. Epäilemättä kertomuksen leskikin oli „maan hiljaisia", jotka olivat saaneet ensinnä maistaa omakohtaisesti Jumalan rakkautta. Se oli lähtökohta myös Jeesuksen opetuslapsille. Johannes sanookin: „Me katselimme hänen kirkkauttaan, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1: 14). Jumalan mittaamattoman armon kokemus panee ihmisen kysymään: „Kuinka minä maksan Herralle kaikki Hänen hyvät tekonsa minua kohtaan." (Ps. 116: 12).

Mutta Jumalan armo, joka taivaasta lähetetyssä ja Herran Siionissa tarjottavassa evankeliumissa annetaan meille, ei kelpaa missään muualla kuin siellä, missä me olemme joutuneet omista synneistä ahtaalle, ja seisomme köyhinä syntisinä vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä. Siihen saakka, kunnes olemme tuolla paikalla, me aina käräjöimme Jumalan vaikutuksia vastaan. Ja vaikka olisimme kenties hurskasten ja jumalisten kirjoissakin, meihin soveltuu sana: „Sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut, enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston." (Ilm. 3: 17). Tämän kaltaisille ei Jumalakaan voi mitään, elleivät he huomaa köyhyyttään. Sen tähden mekin toivomme sinulle, joka olet siinä tilassa, että sinulle tulisi oikein hengellinen katovuosi ja että kaikki hengelliset tavarasi joutuisivat säännöstellyiksi ja että kaikki hamstratut varastotkin loppuisivat. Silloin, ja vasta silloin, kelpaa sinullekin Jumalan armo ja sinä alat kysellä, millä maksaisit kaiken hyvyyden Jumalalle.

Mutta te köyhyyttänne tuntevat veljeni ja sisareni, joilla ei ole mitään omasta takaa: katselkaa nyt Golgatan keskimmäisen ristin veristä uhria. Siinä Jumala itse pani koko elämisensä meidän puolestamme. Niin hän osti ja lunasti meidät synnistä, ja perkeleen vallasta, että me hänen omansa olisimme. Tämän uskoen omakohtaisesti, meidän kuolleisiin sydämiimme syntyy elämä ja me saamme halun ja voiman panna koko elämisemme Jumalan asian puolesta.

Sitä seuraa taivaan siunaus.

Paavo Viljanen
Siionin Lähetyslehti maaliskuu 1942
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Ilmari Hulkko: Missä vaellat?

ViestiKirjoittaja Taavi » 16 Elo 2009, 20:11

Missä vaellat?

Kovien koettelemusten aika, jota elämme, tahtoo kiinnittää kokonaan ihmisten huomiot ja askartelut ajan rientoihin, myös hyviin ja tarpeellisiin harrastuksiin, joiden täyttämistä jokaiselta kansalaiselta odotetaan. Niitä on kansalaisten taholta tahdottu suorittaa, ja on myös suoritettu niin, että lapsista aina vanhuksiin saakka on saavutettu kauniita tuloksia. Näin on vaellettu ja eletty ajallisen isänmaamme yhteisellä asialla, uhritiellä.
Mutta tässä ajassa on todettu myös sellaista, mikä ei ole tarpeellista, vaan päinvastoin vahingollista. On ihmisiä, jotka etsivät sellaisia tilaisuuksia, joissa ihmisen kuolematon sielu saastuu ja lopuksi paatuu. Jumalaton, synnissä vaeltava ihminen levittää turmelusta myös ympäristöönsä. Huonolla esimerkillään ja häpeällisillä puheillaan hän saattaa turmella monta puhdasta ja viatonta. Vai eikö ole vahingollista haureus, juoppous ja kaikenlainen irstainen ja synnillinen meno, mikä ei suinkaan ilmaise kansan, eikä yksilön jaloutta, ei miehuutta eikä hyvyyttä, vaan alas painumista, ei nousua, vaan laskua. ”Synti on kansakuntien häpeä” Eläviä esimerkkejä sellaisista tapauksista on havaittavissa elävässä elämässä.

Siksi hyvin sopivat Herran apostolin antamat rakkauden kehotukset: ”Kuolettakaa maiset jäsenenne: haureus, saastaisuus, paha himo ja ahneus: ”Miksi ne on kuoletettava? Saamme samasta pyhästä Sanasta vastauksen: ”Niiden tähden tulee Jumalan viha.”

Kolossalaisetkin olivat vaeltaneet Jumalan vihan alla, mutta Jumala oli heidät herättänyt, kutsunut ja johdattanut armon osallisuuteen, antanut heidän oppia tuntemaan Jumalan armon totuudessa. (Kol. 6), "ja oli tehnyt heidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa.”
Sama Jumala ja Herra Jeesus Kristus, joka kolossalaiset oli siirtänyt pimeydestä valon lapsina vaeltamaan, vieläkin sulasta rakkaudesta kehottaa ihmisiä etsimään
sitä, mikä on ylhäällä. Hän kutsuu luokseen jokaisen, joka vaivain taakkaa kantaa. Hän tarjoaa armolahjana ihmisille syntien anteeksiantamusta, elämää ja, autuutta. Ja jokainen, joka Hänen luokseen on käynyt ja käy, on saanut kokea ja saa kokea, että ”totisesti Hänen luonaan on paljon anteeksiantamusta.” Hänen armoistuimensa edessä huonot asiat korjautuvat. Siellä otetaan synnit katuvalta ja anovalta pois. Ne antamalla annetaan anteeksi ja upotetaan armon pohjattomaan mereen. Jumala uudesti synnyttää langenneen Aatamin lapsen elävään toivoon Herran Jeesuksen kautta.

Sinä Jumalan lapsi, joka olet Jumalan rakkaudesta ja armosta tullut osalliseksi, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan sinun kruunuasi sinulta ryöstäisi. Aika on paha, ja sielujen murhaaja on kavala. Siksi ottakaamme uskossa vaarin Herran apostolin kehotuksesta: ”Olkaa raittiit ja valvokaa.”
Niin kuin kaikki, mitä Raamatussa on kirjoitettu neuvon, opetuksen ja nuhteenkin sanoja, ovat hyödylliset ja tarpeelliset myös tälle ajalle, samoin ovat tälle ajalle tarpeelliset Herran apostolin antamat rakkauden neuvot Kolossan kristityille: ”Pankaa tekin pois kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus, ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen.” Ja jos niin olisi käynyt sinulle, joka tätä luet, että sielun vihollinen olisi sinut saanut lankeamaan syntiin ja tarttumaan virittämäänsä ansaan, niin tiedä rakas ystävä, että Jumalan armo ja rakkaus vetää sinua parannukseen. Käy sen tähden uskalluksella Jumalan armoistuimen luo, niin löydät levon sielullesi. Käy Siionin avoimelle lähteelle. Herran Jeesuksen löydät Hänen omiensa luona. Hän on heidän keskellään ja tahtoo sinuakin siellä siunata kaikkien syntien anteeksiantamuksella. Usko Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä syntisi anteeksi ja ole turvattuna. ”Kun Kristus meidän elämäämme ilmestyy, silloin mekin saamme Hänen kanssaan ilmestyä kirkkaudessa.”

Ilmari Hulkko
Siionin Lähetyslehti elokuu 1943
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Joulu 2018, 19:06

Jumalan henki


"Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen, ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi"(1. Moos. 2: 7).

Ihmisen raaka-aine on halpaa maata. Tässäkin näkyy Jumalan kaikkivaltias voima, että tomusta rakentuu Jumalan tekemänä ihminen kaikkine töineen. Ihminen sisältää niin monitahoiset toiminnot, että nykyaikainen lääketiede ei tajua ihmisruumiin luonnollisiakaan toimintoja tarkalleen. Niitä on tutkittu vuosituhansia. Näin meille kirkastuu Jumalan suuruus ja ihmisen pienuus. Ihminen kuitenkin luulee paljon tietävänsä. Meidän tarkoituksemme ei ole tutkia niitä, mitä ihmiseen on luotu, vaan sitä elämää, jonka Jumalan henki synnytti ihmisessä. Adamin ruumis oli kuollut, mutta Jumalan henki synnytti elämän, ihminen tuli eläväksi sieluksi. Hän sai Jumalan hengen, joka henki elää iankaikkisesti. Se osa ihmisessä, joka on Jumalasta, ei koskaan lakkaa olemasta. Ihminen on vastuuvelvollinen Luojalleen kaikista teoistaan. "Sillä meidän kaikkien pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että jokainen saisi sen jälkeen, mitä hän ruumiissansa tehnyt on, olkoon se hyvä eli paha." (2. Kor. 5: 10) Ihmisen osa iankaikkisuudessa riippuu siitä, mikä henki hänessä on, ja hallitsee hänen eläessään. Jokainen epäuskoinen, synneissä elävä ihminen on kuollut. "Ja myös herätti teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden." (Ef. 2: 1). Siksi hänessä pitää syntyä uusi elämä. Jumala osoitti Adamissa esikuvan myös uudesta syntymisestä, Jeesus sanoi Nikodeemukselle: "Totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla." (Joh. 3: 5) Jeesus ei puhu kasteen vedestä, mutta siitä vedestä, joka vuotaa Jumalan ja Karitsan istuimesta. Se vesi on puhdas ja selkeä, niin kuin kristalli. (Ilm. 22: 1). Tässä vedessä on henki ja elämä, sekä uudesti synnyttävä voima. "Henki on se, joka eläväksi tekee, ei liha mitään auta, ne sanat, jotka minä teille puhun, ovat henki ja elämä." (Joh. 6: 63).

Maailmassa on paljon uskonnollisuutta, jossa hallitsee ajan ekumeeninen henki. Sen päämääränä on yhdistää kaikki henkivallat, joita on kansojen merissä. Tällaisen opin mukaan ei väärää henkeä olekaan. Turhaan olisi varoitettu: "Te rakkahimmat! älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, josko he Jumalasta ovat, sillä monta väärää profeettaa ovat tulleet maailmaan." (1. Joh. 4: 1) Jo ennen syntiinlankeemusta oli varoittava Jumalan sana, ja sen rikkominen johti kuolemaan. Älkää syökö siitä, ja älkää ruvetko siihen, ettette kuolisi. (1. Moos. 3: 3). Näin on Jumala sanallaan varjellut, ja varjelee ihmistä eksymästä kuoleman tielle.

Vieläkin on Jumalan sana voimassa. Se varoittaa eksyttävistä hengistä ja vääristä profeetoista. "Mutta kavahtakaa teitänne vääristä profeetoista, jotka teidän tykönne lammasten vaatteilla tulevat, mutta sisältä he ovat raatelevaiset sudet." (Matt. 7: 15). Kristuksella on maan päällä vain "yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut, yksi Herra, yksi usko, yksi kaste." (Ef. 4: 4-5). Siellä, missä Raamattu ja sen opetukset menettävät arvonsa, hallitsee ihmisen pimentynyt järki. Sen mukaan ei eksymisen ja syntiin lankeamisen vaaraa ole. Näinhän opetti käärme paratiisissa Eevaakin.

"Niin käärme sanoi vaimolle: ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman." (1. Moos. 3: 4) Vaan sen puun hedelmä avaa teidän silmänne, ja te tulette niin kuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan. Silloin, kun Eeva ja Adam uskoivat käärmeen saarnan, he lankesivat uskosta epäuskoon. Sen hedelmänä tulivat pahat teot ja kuolema. "Sitte, kuin himo on siittänyt, niin hän synnyttää synnin, mutta kun synti täytetty on, niin synnyttää se kuoleman," (Jaak.1: 15).

Ennen syntiin lankeamista oli Evalla ja Adamilla Jumalan sanan mukainen, turvallinen usko. Kielletyssä puussa näkyi pelottava kuolema. Vaan kun sydämen lankeemus tapahtui, niin näkö muuttui. Ja vaimo näki siitä puusta olevan hyvän syödä, ja että se oli ihana nähdä ja suloinen puu antamaan ymmärryksen. Niin elämän antavan uskon tilalle tuli epäusko ja kuolema. Tästä tilasta ei Jumala auttanut langenneita lapsiaan uuteen elämään puhaltamalla heihin henkeään, kuten tapahtui Adamille ennen syntiin lankeamista, vaan Jumalan etsivä rakkaus kohdistui langenneisiin lapsiin. Hän käyskenteli Paradisissa ja etsi kadonneita. Näin toimi Jumalan valtakunta maan päällä. Sieltä kuului Jumalan kutsuva evankeliumi. "Ja Herra Jumala kutsui Adamin ja sanoi hänelle: kussa olet?" (1. Moos. 3: 9). Adam ja Eeva olivat kuuliaisia Jumalan kutsuvalle evankeliumille. He saivat lupauksen sanan.

Näin evankeliumi Pyhän Hengen kautta saarnattuna, pyhitti Adamin ja Eevan uskon kautta. Näin on ollut Vanhan testamentin aikana taivas maan päällä, Jumalan valtakunta, jossa hallitsee Pyhä Henki. Tämä henki uskon kautta vapautti omantunnon kuolemantuomiosta. Kun Jumalan antaman lupauksen aika täyttyi, riippui Herra Jeesus pitkänäperjantaina ristinpuussa. Käärmeen pää oli rikki poljettu ja käärme oli pistänyt Häntä. Haavat vuotivat Uuden testamentin uhriverta. Tällä uhrilla maksettiin koko maailman syntivelka. Kuoleman tuskissa taisteli jo iankaikkisuudessa Isästä syntynyt Jumalan poika, Herra Jeesus Kristus, joka Pyhän Hengen kautta on neitsyt Marian kohdussa pukeutunut miehuuden luontoon. Rakkaudesta Isäänsä ja Jumalaan ja meihin syntisiin ihmisiin, jotka olemme kuolleet Adamissa, uhrasi Hän itsensä. Sillä niin kuin kaikki Adamissa kuolevat, niin he myös kaikki pitää Kristuksessa eläväksi tehtämän, Kristuksen veren ja hengen kautta. "Kuinka paljoa enemmin Kristuksen veri, joka itsensä ilman kaiketa viata iankaikkisen hengen kautta Jumalalla uhrannut on, on puhdistava omantuntomme kuolevaisista töistä, elävää Jumalaa palvelemaan." (Hepr. 9: 14) Jeesus Kristus uhrasi iankaikkisen henkensä meidän henkemme edestä. Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja kun hän sen sanonut oli, antoi hän henkensä. Siksi ei mikään toinen henki voi synteihinsä kuollutta tehdä eläväksi, kuin Kristuksen henki.

Jumala herätti Kristuksen kuolleista. Ylösnousemisensa voiton aamuna palasi Hän ruumiiseensa, jonka Hän antoi meidän henkemme lunastukseksi kuoleman vallasta. Oman Henkensä puhalsi Jeesus opetuslapsilleen. Näin sidottiin Pyhään Henkeen taivaan valtakunnan avaimet. "Kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi Hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt." (Joh. 20: 22 - 23)

Tämä on hengen laki. Sillä hengen laki, joka eläväksi tekee Kristuksessa Jeesuksessa, on minun synnin ja kuoleman laista vapahtanut. "Niin kuin myös kirjoitettu on: ensimmäinen ihminen, Adam on tehty eläväksi sieluksi, ja viimeinen Adam eläväksi tekeväiseksi hengeksi." (1. Kor. 15: 45).

"Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa." (Room. 8: 9). Paavali luettelee kymmenen erilaista Pyhän Hengen lahjaa ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 12. luvussa, ja monissa muissakin kirjeissään hän mainitsee erilaisista lahjoista, joita on Pyhän Hengen kautta Kristuksen seurakunnalle annettu.

"Mutta nämät kaikki se yksi Henki vaikuttaa, jakaen kullekin omansa niin kuin hän tahtoo." (1. Kor. 12: 11). Yksi iankaikkinen henki on annettu lunastuksen hinnaksi meidän henkemme edestä. Yksi lunastuksen veri on vuotanut Jeesuksen haavoista lunastuksemme hinnaksi. Yksi Pyhä Henki rakentaa ja pyhittää monilla lahjoilla seurakunnan. Niin kuin Jumalan` puhaltama henki teki Adamin eläväksi sieluksi, samoin Kristuksen puhaltama Pyhä Henki tekee uskon kautta eläväksi jokaisen Jumalan lapsen Kristuksessa Jeesuksessa.

"Sen tähden on myös Raamatussa, katso minä panen Siioniin valitun kalliin kulmakiven, joka uskoo hänen päällensä, ei hän suinkaan tule häpiään." (1. Piet. 2: 6). Jumalan valtakunnassa valvotaan oikeassa uskossa ja hengessä, sekä koetellaan henget, ovatko ne Jumalasta. Tällaista valvomista ei ole missään muualla kuin elävässä Jumalan seurakunnassa. Mikä armo se onkaan, että me saamme olla Isän Jumalan ja Hänen Poikansa hengessä. Se liittää Jumalan seurakunnan yhteen sydämeen rakkaudessa.

Kun meille tulee vikoja henkeen ja vaellukseen, saamme käydä uskalluksella armoistuimen luo. Löydämme sieltä armon ja syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin elämme ja vaellamme hengessä, ja odotamme autuutemme toivoa, suuren lunastajamme Jeesuksen ilmestymistä. Silloin uskomme ja toivomme muuttuu näkemiseksi ja ikuiseksi nautinnoksi. Sitä odotellessa uskomme kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Heikki Saari
Päivämies 21.2.1979


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 20 Joulu 2018, 19:06
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron