Kalle Iinatti: Valvokaa, olkaa raittiit

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Kalle Iinatti: Valvokaa, olkaa raittiit

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Elo 2009, 17:27

Valvokaa, olkaa raittiit

Muistelmia seuramatkoilta.

Kun Jeesus lausui nuo sanat "valvokaa', niin ne varmaan tarkoittivat, että synnin uni ei saisi meitä niin väsymään, että jättäisimme pois jotakin tärkeää, mikä elävälle kristillisyydelle on ollut ominaista ja leimaa antavaa kaikkina aikoina. Elävä kristillisyys on aina kulkenut selvästi ja syvällä Raamatun sanan viitoittamissa uomissa. On ensinnäkin pidetty tarkka huoli siitä, että elävään kristillisyyteen tulija on saanut astua jalkansa apostolisen ja profeetallisen sanan järkkymättömälle perustalle, jossa Jeesus Kristus on paras kulmakivi. Tässä jo onkin tärkeä kohta, etteivät ne, joita auttamaan Jumala on meitä asettanut, jäisi tyhjän päälle hapuilemaan, niin kuin epäraamatullisessa kristillisyydessä on aina ollut, että etsivä on jätetty enemmän tai vähemmän oman yrityksen varaan. Autuutta etsivä sielu on kallis, joten on otettava vaarin vahvasta profeetallisesta sanasta ja puhtaasta Kristuksen opista, silloin ollaan tehtäväimme tasalla. On pelättävä, että käy niin kuin vanhan liiton aikana jo, että Jumalan täytyi kysyä profeetan suulla sanasta ja elävästä uskosta luopuneilta, mitä he viimein tekevät, kun ontuvat oikealle ja vasemmalle, ja antavat autuutta etsiville monenlaisia neuvoja.

Alianssi- eli ekumenian henki

On myös pidetty tarpeellisena, että Isän kotiin tulija on saanut puhtaan lakin ja voinut sanoa kuten Naeman Syyrialainen: "Nyt minä todeksi löydän, ettei yhtään Jumalaa ole muualla kuin Israelissa." Ettei myös allianssihenki saisi sijaa kristillisyydessä, on uskottu ja opetettu, kuten Paavali galatialaisia: "Vaikka enkeli taivaasta tulisi ja toisin evankeliumia saarnaisi, kuin olemme opettaneet, hän olkoon kirottu."

On siinä valvomista, että pysyy evankeliumi raittiina, että syntyy Jumalalle raitishenkisiä lapsia. Että saa selväpiirteisen, Raamatunsanan mukaisen uskon. Jonka sanojen kilpenä on Jumala, joka yksin säätämässään evankeliumin puhtaassa sanassa, lastensa kautta, voipi tuhlaajalapsen päähän painaa autuuden toivon rautalakin niin, että tuhlaajapoika ja -tyttö saa aloittaa kirkkain mielin ja avatuin silmin ihanan kirkkomatkansa, jonka kaidantien toisesta päästä alkaa siintää uuden kirkon päärlyportti. Josta hetken kilvoiteltuaan, saa astua kunnian kuihtumattoman voittokruunun alle.
Jotta ei Isän kotiin palaavan tuhlaajalapsen tarvitse jäädä pitämään kiinni epäraamatullisesta allianssihengen turmelemasta, kristillisyyden näkemyksestä, on rakas taivaan Isä päättänyt lastensa käyttöön selvät sanan neuvot, miten voi paeta maailman saastaisuutta, ettei tarvitse pian hukkuvan maailman kanssa yhtä iestä vetää. Eikä rakastaa sitä, mitä on maailmassa, tietoisena siitä että maailman rakkaus on vihaa Jumalaa vastaan. Lihan himo ja nautinnon halu on hirveätä ja sitä vastaan täytyy kristityn olla kuolemaansa asti. Valvova saa jo olla raitis, jotta pysyy uskon lampussa öljy, joka on Pyhä Henki. Hän ei asu saastaisessa sydämessä, joka on synnin alle myyty. Sen tähden on elävä kristillisyys aina seisonut järkkymättömällä sanan perustuksella ja seisoo edelleenkin, eikä hyväksy maailmanmielistä kristillisyyttä, jossa ei nähdä kasvavaa synnin vaaraa ja luvallisuutta, vaan yritetään mukaantua ja luisua maailman mielen mukaan, pelätessä kannattajain joukon pienenemistä, jopa leivän loppumista. Jumalan lapsi pitää uskon kädellä kiinni Jumalan sanasta, jossa kuuluu, että kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen Isältä, eikä palkkapaimenen tavoin usko ja opeta ihmisten mieliksi itselleen laumaa kooten, vaan että Kristukselle puhtaan neitseen tuottaisi.

Kallis lauma

"Oi, kuin ompi kallis lauma, Jeesuksella täällä, jota Jeesus kuljettaa sen armovirran päällä", sanoo laulaja, ja niin se on. Pidäthän kalliina matkaystäväni kaidalla tiellä, että sait armonajassa muuttokirjat kuuluttaa maailman hukkuvasta valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan. Kannattaa valvoa, ja pitää silmät auki, ettei ota kiinni lohikäärmeen pyrstöstä, joka vetää alas kolmannen osan taivaan tähdistäkin, ja heittää ne maan päälle.
Voi, ettet sinä tai minä olisi yksi niistä sammuvista tähdistä, ettemme valvomattomuuden tähden olisi ryhtyneet kannattamaan edes maailman parantajia, jotka järjestävät lapsillemme ansaksi hienoja ja viattomilta näyttäviä lihan huvituspaikkoja, ja saarnaavat, ettei saada muuten varoja, kuin järjestämällä
lihan nautinnoksi huviohjelmaa nuorille. Herää kysymys: pitääkö perkelettä palvelemalla nyt rahaa koota, kun entiset synnit huutaa maasta taivaaseen. Synnit, joiden tähden on Jumalan täytynyt lyödä niin raskaasti, että on kansamme ruumiista paras veri virrannut sotatantereille.
Ei salli sitä vanhurskas Jumala, että katsellaan syntiä sormien läpi. Synti erottaa Jumalasta, tehköön sitä kuka tahansa. Ahneuden perkele yrittää saada epärehellisin keinoin paljon maailman tavaraa ja kunniaa, laiskuuden henki tekee veltoksi, ja opettaa saamaan paljon vähällä työllä. Kateuden hirveä henki yllyttää ihmisiä vastoin Jumalan sanaa vehkeilemään hallitusta ja esivaltaa vastaan, ja vääntämään lait ja asetukset sellaisiksi, että pääsisi ihmisten omaisuutta itselleen anastamaan. Huoruuden perkele kalvaa kuin ruttotauti ihmisiä ja sokaisee silmät niin, etteivät miehet ja vaimot tunne enää omia aviopuolisoitaan. Synnin sokaiseman kansamme vaatimuksesta on pitänyt lain siteitä hellittää ja tehdä monessa tapauksessa raskaudentilan keskeyttäminenkin luvalliseksi ja laittaa neuvoloita, missä ohjataan nuoria vaimoja vielä hirveämpään syntiin, kuin on käskyn rikkominen, nimittäin raskaudentilan estämiseen. Ei käsitetä, kun ei lueta ja uskota, mitä Raamattu tästäkin sanoo. Kuinka hirveä rangaistus siemenen maahan pudottajia odottaa viimeisenä tilinteonpäivänä, ja kuinka mahtaa ollakaan monilukuiset ne mykät synnit, joita vanhurskas Jumala ei katsele läpi sormiensa. Lieneekö nekään synnit harvinaisia, että miehet miesten kanssa, ja vaimot vaimojen kanssa huoruuden riettautta harjoittavat. Kaikuuko rakkaasta isiemme kirkosta kyllin voimakas ja suolainen parannussaarna synnissä pian hukkuvaan ja mätänevään maailmaan. Mutta huuda sinä Siionin asuvainen, huuda vielä viimeisillä voimillasikin, korota äänesi, älä pelkää. Ilmoita rakkaalle kristikansallemme heidän syntinsä ja ylitsekäymisensä, ja valvo, ettei sinun, Siionin tyttären, juhlapukuun tartu mikään saasta ja jos on jo tarttunut, niin kiiruhda pian tekemään parannus. Sinä tiedät, miten se tehdään. Sinä löydät Siionista pieniä elämän veden lähteitä, joista saat ihan ammentaa ilolla. Pese pukusi puhtaiksi niillä lähteillä, jotka, saatuaan itse osan siitä Golgatan kummulla puhjenneesta lähteestä, ovat mahdolliset syntein anteeksiantamuksen verisellä evankeliumilla lohduttamaan.

Älä sulje suutasi,

sinä verellä pesty lauma Pohjanmaalla, joka näet miekan tulevan, Herran Sebaotin miekan. Se miekka jo aivan kuin säihkyy. Se voi sivaltaa kolmannen osan ihmisistä. Seiso sinä, vanhurskas isä ja äiti, lujana vartiopaikallasi, ole sinä uskollinen sielunhoitaja perheesi keskelläkin, että nuo hoitoomme uskotut taivaan taimet saisivat oikean osan oikealla ajalla.
Olethan tietoinen, että lastemme sieluista käydään ankaraa taistelua. Älä väsy, älä lannistu. Älä laske aseita, sinä Siionin vartija "taistele vielä vähän aikaa, ei nyt jouda nukkumaan, pian alkaa rauhan torvi, heleästi kuulumaan."
Pian sinä maan murheista ja taistelusta väsynyt saat jättää surusi suurimmatkin, ja astua askeleen, joka vie sinut lämpimän maan ilmaan, jossa on taistelu tauonnut ja ikuinen rauha alkanut. Siellä tapaat ystäväsikin, jotka sinulta otettiin. Mainitaanpa taivaassa nimeämmekin. Näet kuninkaasi, sielusi ystävän ja Yljän, joka sinut verellään kaunisti ja hengellään kihlasi.

Vielä tervehdän minäkin sinua jälkimmäistä, jollainen itsekin olen, kaikkein syntein anteeksiantamuksella Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, Golgatalla vuotaneessa. Pyydän saada tervehtiä Jumalan rauhan terveisin kaikkia Jumalan lapsia ja pyydän esirukouksianne, että tulisin pahasta varjelluksi.

Kalle Iinatti
Siionin Lähetyslehti toukokuu 1950

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Meistä tuntuu siltä, että Jumala on liian armollinen, antaessaan meille kaikki anteeksi. Pitäisihän toki itsekin jotakin maksaa. Se olisi liikaa, jos me saisimme kaiken velkamme anteeksi. – (Mutta) Jumala on näet armollinen Isä, hänellä on isän sydän. Sen tähden hän armahtaa meidän viheliäisyyttämme, se käy hänen sydämelleen.

Martti Luther
Siionin Lähetyslehti toukokuu 1950
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Tammi 2011, 20:30

Portin vartija – Siionin muurin vartija


"Eloa tosin on paljon, mutta työväkeä on vähän." Nämä pyhät Raamatun sanat tulevat mieleen, kun ajattelee Jumalan valtakunnan työsarkaa Outokummussa ja sen ympäristössä. Valtakunnan sanomaa on yritetty viedä eteenpäin, vaikka paikkakunnalla ei ole ollutkaan monta puhujaveljeä.

KUITENKIN, kun Jumala on lisännyt lastensa laumaa, Hän on myös antanut työntekijöitä elovainiolleen. Niinpä Outokummun Siionissa ovat sananpalvelijan tehtävää hoitaneet tähän mennessä rakkaat veljet Antti Korhonen, Paavo Haapalainen, Juho Leskinen, Kusti Parviainen, Toivo Kuokkanen, Antti Hirvonen, Heikki Räsänen, Kustaa Ahokas, Otto Juvonen ja Pertti Juvonen, sekä viime aikoina myös Eero Hosionaho.

TEKEE mieleni muistella veli Toivo Kuokkasta, veljeä, joka syntyi ja kasvoi Outokummussa, Harmaasalon kylässä. Kun herätyksen tulet paloivat voimakkaina Harmaasalolla, joutui Toivo-velikin jo nuorukaisena ollessaan Jumalan tulien koetukseen ja poltteeseen. Seuratuvat täyttyivät ilta illan jälkeen. Sananjulistus oli niin voimallista, että kukaan ei voinut lähteä seuroista tekemättä parannusta, kertoi Toivo-veli. Hän muisteli aikaa, jolloin vapaussota oli käyty. Eräänä iltana yli kaksikymmentä nuorta miestä ja naista teki parannuksen. Ne ajat olivat ihania aikoja, oli ilon ja riemun aikaa Herran Siionissa, Herra lisäsi kansaansa ja synnin orjat pääsivät vapaiksi syntikahleistaan.

VUODEN 1946 alussa Kuokkasen Toivo-veli kutsuttiin sananpalvelijan tehtävään Outokummun Siionissa. Uskollisesti hän hoiti sananpalvelijan tehtävää Herran viinimäessä. Aina hän oli valmis keskustelemaan Jumalan lasten sielunhoidollisista tehtävistä. Erikoisesti hän piti huolta nuorista Jumalan lapsista. Usein hän sanoi meille nuorille, että vapauteen on Herra Jeesus teidät kutsunut, olkaa siis vapaita ja ahkeria kantamaan vihollisen päälle. Pankaa synti pois sellaisena kuin se on tullut, sillä synnillä on aina nimi. Näin voitte uskoa ja olla vapaita.

TOIVO -veljelle Jumala oli antanut rohkeutta ja taitoa puhutella myös epäuskoisia ihmisiä. Kun hän suoritti elämäntyötään teollisuuslaitoksessa portinvartijana, hän puhutteli ohikulkevia, niin työntekijöitä kuin virka- miehiäkin. Rohkeasti Toivo- veli koetteli myös meidän nuorten uskoa, olipa hän sitten työpaikallaan tai asioilla liikkeissä. Kun hän tapasi meitä, hän ehätti tervehtimään Jumalan terveellä, ja kysymään, että ovatko synnit anteeksi. Joskus kunnia otti lujille, mutta kiitollisuudella jäimme häntä kaipaamaan ja muistelemaan.

HEINÄKUUN lopulla vuonna 1950 sai Toivo-veli siirtyä uskosta näkemiseen ankaran taudin murtamana. Hän kuoli kaivospölykeuhko- tautiin. Kiusattu ja monessa puuttuvainen suuren perheen isä sai siirtyä taivaan kotiin — kotiin, jossa ei ole ajan ahdistusta, ei surua eikä murhetta. Portinvartija ja Siionin muurin vartija sai jättää vartiomiehen tehtävänsä. Nyt hän on Herran kansan sapatin levossa, odottamassa ylösnousemuksen ihanaa aamua siinä toivossa, että tapaisi kerran kaikki matkaystävänsä, jotka hän tunsi täällä. Mutta ennen kaikkea hän toivoo, kuten elonsa päivinä uskoi, että rakkaat lapset, jotka Jumala hänelle uskoi, olisivat kerran hänen kanssaan taivaan kodissa, nauttimassa iäistä autuutta, ja iloitsemassa Jumalan lasten kanssa.

K. T.
Päivämies 21.11.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Tammi 2011, 13:31

Saarnaaja Pekka Aulassaloa muistellessa


ON vierähtänyt jo pian neljätoista vuotta siitä, kun rakas veljemme Pekka Aulassalo sai siirtyä vanhurskasten lepoon päivätyönsä tehtyään. Hän oli syntynyt Liperissä 7.1.1901. Hänen aikaisempi nimensä oli Alm, mutta hän muutti sen myöhemmin.

USEAN vuosikymmenen kesti Pekka -veljen saarnavuoro. Hänen saarnamatkansa olivat suurelta osalta paikallisia, omassa maakunnassa tapahtuvia, mutta laajemmallakin alueella hän tuli tunnetuksi, joutuessaan SRK.n lähetysmiehenä toimimaan useana vuotena. Erikoisesti ovat jääneet mieleen pienet mökkiseurat, joita pidettiin kirkkosärkässä, Viinijärvellä. Tuntuikin, kuin niissä seuroissa olisi Jumala avannut sanansa aivan erikoisesti. Seurapaikat olivat niin pieniä, että lattiapinta-alaa oli sangen vähän, mutta senhän me Jumalan lapset olemme saaneet kokea monta kertaa, että pienissäkin tiloissa sopii olemaan runsaasti taivaan tien kulkijoita. Saimme monta kertaa tuntea, että taivas kosketti maata. Silloin oli paljon parannuksen tekijöitä, ja epäuskoiset tulivat sanankuuloon. Varsinkin sodan aikana ja kohta sen jälkeen, paloivat Jumalan tulet voimakkaina.

Jumala oli antanut veljellemme syntymälahjana nöyrän ja lempeän luonteen, ehkä hän oli perinyt sen äidiltään. Usein Pekka -veli muisteli kyyneleet silmissään, saarnansa aikana rakasta äitiään, Riittaa, joka oli saanut jo nukkua vanhurskasten lepoon. Pekan hyvää luonnetta kuvaavat hänen aviopuolisonsa sanat heti Pekan kuoleman jälkeen: "Ei hän koskaan pahoittanut minun mieltäni." Näin suuren voiman antoi Jumalan Pyhä Henki suurtenkin ajallisten kiusausten keskellä. Hänen saarnansa eivät olleet kiehtovia viisauden sanoja, vaan hengen ja voiman osoittamista. Mieleen jäi eräs kohta seurapuheesta, jonka kuulossa oli myös epäuskoisia kuulijoita: "Kuule, ihminen, pappi lukee haudallasi, että maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä. Kuulitko, Hän herättää sinut, vaikka sinä et haluaisikaan herätä ja nousta Hänen eteensä, joka antaa kullekin tekojen mukaan."

Vu0NNA 1959, joulun edellä, tuli Pekka-veljelle lähtö sairaalaan, jossa ei tarvinnut pitkään ollakaan. Taivaan vieraat tulivat noutamaan sielun Aabrahamin helmaan. Eräs veli kävi Pekan luona vähän ennen hänen kuolemaansa, ja kertoi Pekan sanoneen: "Jos nyt parannus olisi tekemättä, se ei enää olisi mahdollista, ruumiin tuskat ovat niin suuret." Pääsinpäivä oli 24.12.1959.

VIIMEISEN palveluksen Pekka-veljelle suoritti veljemme Veikko Hämäläinen Viinijärven kirkossa.

U. Piironen
Päivämies 21.11.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Syys 2011, 10:47

Älkäät jokaista henkeä uskoko


"Te rakkahimmat! älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaat henget, josko ne Jumalasta ovat; sillä monta väärää profeettaa ovat nousseet maailmaan.» 1. Joh. 4: 1.

Rakkauden apostoli Johannes kirjoittaa, ei vain aikansa kristityille, vaan myös meidän aikamme Jumalan lapsille. Jumala on suuressa rakkaudessaan meille säilyttänyt näitä taivaan tien viittoja. Jos meille ei olisi annettu näin selviä viittoja matkan varrelle, tuskin kotia kostuisimme. Isä tietää tarkoin, missä kohdassa kulloinkin Hänen lapsensa on kulkemassa, ja mitä tienviittoja nyt tarvitaan. Taivaassa seurataan tarkoin jokaista askeltamme. Kun taivaallinen vanhin näkee, että nyt lapsi on vaarassa ja uupuu, niin kirkkauden enkelit noutavat lapsen kotiin. Enkelit kantavat väsyneen sielusi Aabrahamin helmaan lepäämään Latsaruksen ja toisten uskossa nukkuneiden kanssa.

Tässä aluksi Johannes huudahtaa: "Te rakkahimmat!" Uskomme, että Jumala meistä kaikista ajattelee tällä tavalla. Olemme Hänelle rakkaita, Hänen Poikansa valmistamassa vanhurskaudessa. Kun Isä näin vanhurskauden vaatteella puettua maan lasta katselee, ei Hän näe mustaa, päivän polttamaa lasta, vaan ihanan, Kristukselle valmistetun morsiamen.

"Koetelkaa henget, josko ne Jumalasta ovat, sillä monta väärää profeettaa ovat nousseet maailmaan." Kuuluuko tuo neuvo meille, vain ainoastaan alkuseurakunnan kristityille? Ovatko kaikki väärät profeetat hävinneet maailmasta? Ei suinkaan. Sisareni ja veljeni, tiedät, miten monet väärien oppien tuulet puhaltavat tällä korven matkalla. Puhuessaan viimeisistä ajoista, Jeesus sanoo: "Jos taitais tapahtua, niin valitutkin eksytettäisiin." Matt. 24: 24. Rakas Matkaystävä, älä masennu, äläkä tuijota omiin mahdollisuuksiisi: jaksanko, olen niin kurja. Vihollinen kyllä on kohta kuiskimassa: et jaksa, heitä pois jo ja nauti, kun vielä voit. Katso, mikä lupaus kuuluu Raamatussa sinulle, heikko minun kanssani: Tyydy minun armooni, sillä minun voimani on heikoissa väkevä." 2. Kor. 12: 9. Ja Jumalan lupaukset eivät petä: "Jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja." Tiit. 1: 12.

Millä henkiä sitten voi koetella, kun sanotaan: koetelkaa. Eikö Jumalan Pyhä, hukkumaton sana ole tarkka mitta, jolla punnitaan, ovatko henget iankaikkisuustavaraa, vai ovatko ne lähtöisin pimeydestä. Olet ehkä ajattelemassa: miten minä koettelen, olen niin huono, liekkikin vain hiukan hehkuu uskoni lampussa. Ei Jumala kenellekään meistä ole kaikkia lahjojansa antanut. Lahjat ovat jaetut Jumalan valtakuntaan. "Lahjat ovat moninaiset, mutta yksi on Henki." 1. Kor. 12: 4. Sen tähden kuunnelkaamme valtakunnasta Saara-äidin ääntä, sillä sieltä Jumalan totuus kuuluu. Älkäämme koskaan kasvako niin suuriksi, että äidin neuvot alkavat näyttää halvoilta ja katsomme hänet ylön. Saara-äidin helma on niin pieni, etteivät suuret lapset sinne mahdu. Suuret lapset juoksevat ulos äidin helmasta. Saara-äidin helma on ihmeellinen helma, siihen sopii lukematon määrä täydellistä armoa nauttivia, päivän vanhoja lapsia. Suurten lasten täytyy nöyrtyä aivan alas, jos äidin helmaan haluavat. Ei hitusiakaan voi omaa viedä, kaikki on riisuttava pois ja tilalle saa paljon kalliimman vaatteen, pyhien vanhurskauden. Tähän vaatteeseen puettuina kelpaamme Jumalalle ja Hänen Poikansa morsiameksi.

Halumme on ikuisiin häihin taivaaseen. Vähempään sinun sielusi ei tyydy. "Taivaaseen mun sieluni, Riennä maasta matalasta! Taivaasta on sukusi, Tullut olet taivahasta. Eikö siis tee mielesi, jälleen kotimaahasi."

Kun ajallinen vaatteemme tahraantuu, tiedämme, minkälaisia tahroja siinä kulloinkin on. Onko tahra vain yleistä likaa ja pölyä vai onko se ruostetta tai nokea jne. Samoin tiedämme Pyhän Hengen kirkastamina vanhurskauden vaatteeseemme tulleet tahrat nimeltään. Syntitahroilla on omat nimensä. Eivät nimelliset synnit lähde yleisen puhdistuksen aikana, vaan ne on pantava pois nimeltään. Jumalalle kiitos, että vielä oli suljettuja astioita Siionissamme, että voimme upottaa syntimme armon mereen, josta sielunvihollinenkaan ei niitä enää löydä.

Jäämme kaikki uskomaan matkan vikamme ja lankeemuksemme anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Laestadius rukoili kerran aivan kuin meidänkin puolestamme: "O, rakas Vanhin, joka meille hengen antanut olet: varjele kaikkien uudestisyntyneitten heikko henki, ettei vihollinen pääsisi heitä tappamaan, tai maailman kylmä tuuli heitä vilustuttamaan. Kääri vastauudesti syntyneitä puhtaisiin liinavaatteisiin ja anna heidän imeä sinun armoa vuotavaisia rintojas, että he lakkaisivat parkumasta ja mujahtaisivaet synnyttäjällensä leväten hänen helmasssaan. Ja kun he rupeavat konttaamaan vanhimman perässä ja huutamaan hänen nimeänsä, että Sinä, o rakas Vanhin, auttaisit heitä ylös tämän maailman kylmältä laattialta ja kantaisit heitä iankaikkiseen iloon taivaassa. Amen."

Anne Korhonen
Päivämies 4.4.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Kalle Iinatti: Valvokaa, olkaa raittiit

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Marras 2018, 20:10

Vaatteen jako


Ne jakoivat minun vaatteeni ja heittivät minun hameestani arpaa."
Arvalla on ratkaistu muistaakseni 13 asiaa Raamatussa, mutta Golgatan arvanheitto pitkäperjantaina on ihmeellisin kaikista, ei vain siksi, että paikka, ja olosuhteet ja kyllä ansaitsevat huomion, mutta siksi, että nämä arpajaiset ennustetaan vuosisatoja ennen.
Psalmissa 2: 19 sanotaan, että he jakavat itsellensä minun vaatteeni ja heittävät minun hameestani arpaa. Sen vielä jotenkin ymmärtäisi, että he jakavat hänen vaatteensa. On luonnollista, että sotamiehet tekevät sen — eivät tietenkään kaikki luonnollisessa mielessä, mutta kyllä ne, jotka hengellinen viha on sokaissut. Se viha on paljon kuumempaa kuin luonnollinen viha, ja kun siihen yhtyy ylipappien yllyttämä ahneus ja katkeruus, niin ei ole mikään ihme, että kun paha saadaan pois päiviltä, niin otetaan itselle se, mikä häneltä jääpi ajallista.
Olisi tainnut tunto kestää ottaa enemmänkin, jos olisi Jeesukselta jäänyt taloja ja muutakin tavaraa. Tuskin olisi tullut kysymykseenkään perinnönjaossa Jeesuksen äiti ja veljetkään, sitä vähemmän hänen opetuslapsensa, jotka Jeesus kyllä osoitti oikeiksi perillisiksi sanoen: "Katso, minun äitini, veljeni ja sisareni." Mutta ei heille riitä yhtään vaatekappaletta, päinvastoin heiltä riistetään lain ja oikeuden varjolla kaikki omaisuus ja väärän valan tekijät palkitaan hyvin.
Kyllä kannatti valehdella, siitäkin maksettiin palkka. Ei ylipappien tunto vavahtanut, vaikka pettäjä Juudas viskasi hopearahat pois ja sanoi, että pahasti tein, kun petin viattoman veren.
Hirveä on ajan kuva. Pieneltä tuntuu vaatteen jakaminen, mutta tuskaisin mielin sitä varmaan katsoi taempaa pieni opetuslasten joukko pitkäperjantaina ja tuskaisin mielin katsoo tälläkin ajalla, kun sotamiehet, se on Jeesuksen ristin viholliset, seisovat ristin juurella jakaen Jeesuksen vaatteita: vanhurskauttavat jumalottamia ja heikkoja sortavat. Näin totuuden sanan väärin jakavat hyvässä sovussa ja hyvällä omallatunnolla. He luulevat tekevänsä Jumalalle palvelusta, kun Kristuksen omia vihaavat, oikeuteen vetävät, sormella osoittavat maailmalle, että katsokaa, kuinka huonoa joukkoa.
Samalla he näkevät pyhiä siellä ja pyhiä täällä näin jakaen Jeesuksen vanhurskautta kohta kaikille uskonsuunnille sanoen, että maailman kirkkojen neuvoston kokoukseenkin saadaan mennä Kristusta oppimaan. Otetaan tärkeimmät laista pois: tuomio, laupeus ja usko. Jumalan armo vedetään haureuteen siinä, että ei julisteta tuomiota kaiken synnin yli. Laupeus julistetaan lähes rajatonna. Kansan syvät rivit eivät tiedä, missä on synnin ja vanhurskauden raja. Oikea usko on vääristetty monioppisuuden leveille linjoille. — Kyllä vain sotamiehille vaatteenjakoa riittää, kun pitää kaikissa uskonsuunnissa totisimmat vanhurskauttaa jo eläessä ja loput kuoltua.
Mutta sitä on minun vaikea selittää, miksi Herran Jeesuksen hame jäi sotamiesten arvottavaksi. Evankelistatkin siitä vain vähän selittävät — sen vain, että se hame oli ylhäältä päin kudottu ja siinä ei ollut saumoja, minkä tähden sitä ei voitu jakaa. Se oli siis jakamaton.
Voidaan sanoa, että se vanhurskaus, joka Jumalalle kelpaa, on valmistettu taivaasta päin. Jumala kyllä tarkasti, olisiko ihmisten seassa yhtään, joka voisi tehdä hyvää, mutta ei löytynyt ainoatakaan. Varmaan Isän oli surullista todeta, - että paraskin ihmisteko on kuin saastainen vaate. Rakkaus langennutta ihmistä kohtaan pakotti Isän lähettämään ainoan Poikansa maan päälle, ja Poika täytti lupauksensa, jonka hän oli ennen maan luomista Isälle antanut sanoen: "Sinun tahtosi, Isä, teen minä mielelläni."
Näin kudottiin ylhäältä päin se vanhurskauden hame, joka Isälle kelpaa, tosin niin ahtaissa kangaspuissa, että kutojalta vuotaa veri kämmenistä, kun hän viimeisiä lankoja paikalleen asettelee ja kuolemallaan murtaa kuoleman vallan, se on perkeleen. — Mutta kohta nousee aurinko, ja se on ylösnousemuksen aurinko!
Mutta se vanhurskaus, joka ei kelpaa Jumalalle. Sitä ihmiset kutovat kirjavilla monioppisuuden langoilla ja kutominen tapahtuu alhaalta ylöspäin. Siinä vaatteessa nähdään paljon synnin luvallisuuden, tekopyhyyden ja hyväntekeväisyyden lankoja ja kyllä siihen koetetaan panna paikkoja Jeesuksen vanhurskaudestakin, mutta se on turhaa. Turhaa siksi, että paikka repäisee heti irti itsensä ja reikä tulee yhä suuremmaksi.
Jos koska, niin tällä ajalla heittävät sotamiehet arpaa Jeesuksen hameesta. Näen ainakin kolme suurta sotamiestä Jeesuksen ristin juurella heittämässä arpaa. Vapauttaakseni omantuntoni ja että epäuskoinen ja eksytettykin pääsisi heidät tuntemaan, sanon suoraan, keitä he ovat. Arpojana on kolme suurta kirkkokuntaa, kaksi katolista, kreikkalainen ja roomalainen, ja kolmas on luterilainen maailman kirkkojen neuvosto. Nämä ovat kauan tutkineet ja heittäneet arpaa, että kenelle Jeesuksen hame kuuluu, kuka sen saapi, ja ovat päässeet tulokseen, että sitä ei voida jakaa. Tämän ikuisen tosiasian edessä heillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin ruveta toteuttamaan ihmismielen mukaista ihannetta (ykseyttä), ja niin kauan kuin asiat ovat neuvosto- eli neuvotteluasteella uskonnollisesti ja poliittisesti, säilyy rauha maailmassa. Mutta kun neuvotteluvaihe päättyy edellä mainituissa asioissa, niin silloin koittaa ihmiskunnan historian kauhein hetki. Jumalan viha lyöpi maata ja kansaa kolmella ruoskalla, tulella, savulla ja tulikivellä, ja kohta seuraa pyhäin leirin piiritys ja suuren porton tuomio.
Ei liene pitkä aika siihen, kun soipi kuolinkello ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan pasuunalla viime soiton, joka merkitsee sitä, että maa ja taivas katoaa. Silloin nähdään Ihmisen Pojan istuvan kunniansa valkealla valtaistuimella. Hänen eteensä kootaan kaikki ja väliverho avataan. Sotamiehetkin, jotka häntä pistäneet ovat, ynnä jumalankieltäjäin kanssa näkevät, ketä he ovat pistäneet.
Olen usein rukoillut ja toivonut, että, nämä tosiasiat paljastuisivat ihmisille, että ei se yksi Kristuksen vanhurskaus suojaa edes kolmea eikä sitä voida jakaa. Tämän käsittivät sotamiehet ristin juurella sokeudessaankin. Nyt Vapahtajan hameesta ei kohta heitetä arpaakaan, mutta luulotellaan, jopa jotkut opettavatkin, että Kristuksen vanhurskaus suojaa ei vain Kristusta tunnustavat kirkkokunnat, mutta niiden ulkopuolellakin olevat. Voi pimeyttä! Vahvista ja valaise, Herra Jumala, piskuista laumaasi pohjanmaalla ja kaikkialla. Sinä, rakas Isä, näet, kuinka väkivalta Sinun valtakuntaasi vastaan vahvistuu. Sinä näet, kuinka väkevät maailmassa tahtoisivat ryöstää sen itsellensä.
Avaa nyt silmäsi, Siion, näkemään, että ei yksikään ase, joka sinua vastaan nostetaan, pidä sinua vahingoittaman, kun vain pysyt siinä laumassa, jota maailma vihaa, sillä suuri yönvalvoja, Getsemanen Herra, käypi lauman edellä vereen kastetuissa vaatteissa istuen valkean ratsun seljässä. Se valkea ratsu on Jumalan sana, se evankeliumi, jota pilkattu lauma julistaa. Kätke se sana sydämeesi synnit anteeksi uskoen Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, niin pääset taivaaseen.
Jumalan rauhan terveisin sairauden ja kiusojen uuvuttama matkamies, esirukouksia pyytäen
K. Iinatti
Siionin Lähetyslehti 1963, sivut 83, 84
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Kalle Iinatti: Valvokaa, olkaa raittiit

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Kesä 2019, 13:08

Näköaloja matkan varrelta

Jumalan armo ja rauha lisääntyköön kaikille iäisyysmatkaajille elämän kaidalla tiellä.
On monta päivää kulunut siitä, kun rakkaan veljen, Hannes Karjalaisen kanssa jättelimme hyvästejä kotiväelle, lähtiessämme Keskusyhdistyksen lähetysmatkalle. Pihlajavedeltä matkamme alkoi. Siellä kalliiden sisarusten luona saimme tuntea vieraanvaraisen kodin hyvää huolenpitoa. Sitä vain ihmettelimme, että Pihlajaveden kansakoulun johtokunta tuomitsi meidät lahkolaisiksi, eikä antanut kouluaan seurojenitopaikaksi. Aydämeni havahtui kiitokseen Jumalalle huomatessaan, että olen saanut syntyä ja kasvaa sellaisessa seurakunnassa, jossa Jumalan sana ja sakramentit on ymmärretty ja Kristuksen asetuksen mukaan käytetty. Siitä vuotavana Jumalan suurena siunauksena nousee Pudasjärven uskovaisten määrä tuhansiin, joiden seassa on yksi sydän ja yksi henki. Uskottomatkin tietävät olevansa pahalla tiellä. Seurapirteissämme ja kirkoissamme on kajahtanut terveellinen, syntiä ja väärää vanhurskautta nuhteleva saarna vuosikymmenestä toiseen. Kuulon alla ovat langenneet löytäneet syntinsä, ovat havainneet Filipin vanginvartijan lailla tekemään kysymyksen: “Mitä minun on tekeminen autuaaksi tullakseni?” Vastaus on ollut selvä. “Ei ole neuvottu korpeen, ei kammioon, ei hiljentymään, ei ristin juurelle.”
Ei! Taivaan valtakunnan avaimet on aina tarpeen vaatiessa otettu käytäntöön: Synneillä vaivatut ja sidotut päästetty evankeliumin suloisella saarnalla. Isän palvelijat ovat pukeneet alastoman tuhlaaja lapsen parhailla vaatteilla. – Kiitos sinulle, rakas Isä, kaikesta! Ja kiitos teille, seurakuntame sielunpaimenet, uhrautuvasta rakkaudestanne. Jumala on teissä sen vaikuttanut. Suokoon Hän teille voimia, että vielä kauan parannus-ja syntien anteeksiantamuksen saarna terveenä ja raittiina kauttanne kaikuisi kirkoissamme ja kodeissamme.
Mutta tätä kotiseurakuntani onnellisuutta muistellessa, nousee sielussa kipeänä kysymys täällä Satakunnan saloja kierrellessä: Miksi rakasta luterilaista kansankirkkoamme syytetään raskaasti. Jopa nimitetään Babelin portoksi, josta pitää erota, ken mielii autuaaksi tulla. En ihmettele, jos Jumalan kieltäjät näin tekevät, muta kun niissäkin piireissä, joissa luullaan taivaaseen mentävän, ollaan samalla kannalla. Ei suinkaan Raamatusta sitä käsitystä saada. Jeesus ei eronnut kirkosta. Hänet tavataan usein synagogassa sanaa julistamassa. Ei Hän kehotanut kirkosta eroamaan, ei! Päinvastoin Hän antaa synagogille ja temppeleille nimen: “Minun Isäni huone.” Sanan säilää ja ruoskaa Hän kyllä käyttää säälimättä sen saastunutta oppia vastaan. Samoin teki uskonpuhdistaja Lutherkin naulatessaan Wittenbergin kirkon oveen yhdeksänkymmentäviisi vastaväitettään paavin opinkappaleita vastaan.
Jos paavi ja hänen profeettansa olisivat luopuneet väärästä opista ja tehneet parannuksen, tuskin olisi luterilaista kirkkoa syntynyt. Ja jos Kristuksen aikana synagogan päämiehet olisivat tehneet samoin, tuskin olisi apostolista kirkkoa eli seurakuntaa syntynyt. Entinen kirkko olisi voinut seisoa.

Mutta nyt piti sen Jumalan vihan edessä hävitä, koska siinä vaikuttavan väärän opin ja vainon vuoksi ei voinut Melkisedekin pappeus enää säilyä. Samoin oli Melkisedekin pappeuden paavin kirkossa säilyä sen hirvittävän väärän opin vuoksi. Niinä Jumala herätti Lutherin aseeksensa, voidaksensa taas perustaa kirkon, jossa Melkisedekin pappeus on voinut säilyä meidän päiviimme asti. – Kyllä, Jumalan lapset saamme ristiä kätemme ja kiittää Jumalaa tästä. Ei ole meillä syytä ajatellakaan kirkosta eroamista.
Mikä on sitten Melkisedekin pappeus? Aabraham, joka ensin oli uskosta vanhurskaaksi tullut, kuten Raamattu todistaa, tarvitsi matkalla olla läheisessä kosketuksessa tämän pappeuden kanssa. Uskon isän palatessa väsyneenä kuningasten taposta, tarvitsi Melkisedekin, Salemin kuninkaan mennä häntä vastaan leivän ja viinin kanssa, sekä siunata korkeimman Jumalan siunauksella. Siinä pappeudessa näkyy kolme välttämätöntä sakramenttia: Ympärileikkaus, joka merkitsee kastetta, leipä viini ja siunaus. Eri asia, onko näitä sakramentteja edes kaikki opettajamme ja pappimme oikein käyttäneet ja kansalle opettaneet. Etten itsekään näitä sakramentteja väärin opettaisi, tarvitsee minun usein palata Raamatun ja uskonpuhdistaja Lutherin opin alkulähteille. Jo kirkkomme meille antamassa lapsuuden oppikirjassa sanotaan ensinnäkin kasteesta, että se on uudensyntymisen peso Pyhän Hengen uudistamisen kautta. Ei siis uusi syntyminen. Eihän ketään meistä luonnollisestikaan ole voitu pestä ennen syntymistä. Vasta sen jälkeen olemme tarvinneet pesoa säilyäksemme hengissä. Näin mekin synnissä syntyneinä tarvitsemme saada pesoa siitä huolimatta, vaikka synnyimme Jumalan lapsina lunastuksen perusteella. Olimme oikeutetut jo pieninä, ennen kuin mitään ymmärsimme kristinopin kappaleista, saamaan tuon kalliin peson ja hengen uudistuksen, varjeltuaksemme kuoleman ja perkeleen hirmuvallasta näin liitettyinä kristilliseen seurakuntaan. Jossa uskovaisia ja kastettuja velvoitettiin meille opettamaan kaikkea, mitä Jeesus on käskenyt.
Mutta monet meistä lankesivat, joko tottelemattomuuden tai väärän opetuksen tähden, pois Jeesuksen käskyjä pitämään velvoittavasta kasteenliitosta. Nyt oli välttämätöntä, ei uudelleen kastaminen vaan uudestasyntyminen elävästä siemenestä, hukkumattomasta Jumalan sanasta. Synnyttälänä tarvitsi olla “vanha Saara”. Palkkavaimo ei voi synnyttää Jumalalle lapsia, sillä Hagar on niin, että hänen synnyttämänsä lapset ovat äitinsä tavoin ylenkatsojia. Aabraham ei voi sietää heitä huoneessaan. Hän käskee ajaa palkkavaimon poikineen pois. Niin se on, että seurakunnalleen on Jumala Pyhän Hengen antanut. Siitä seurakunnasta Pyhä Henki kutsuu, kokoo, valaisee ja pyhittää sekä ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa varjelee. Tässä yhdessä ainoassa seurakunnassa hän minun ja kaikkien uskovaisten synnit joka päivä armollisesti anteeksi antaa. – Näin Raamattu ja Luther. – Miksi kuitenkin opetetaan Jumalan anteeksiantavan synnit korvessa, kammiossa, puun juurella ja vaikka missä, kunhan ei vain mennä sinne, missä vapaa evankeliumi kaikuu. Voi, miksi näin väärin opetetaan? Totuus on Jeesuksen neuvossa: Etsikää ensin Jumalan valtakunta ja Hänen vanhurskautensa, niin kaikki muu teille annetaan. Luther sanoo: “Jos tahdot löytää Kristuksen, etsi ensin hänen seurakuntansa.”
Synninpäästön siunaus ja korkea sakramentti on säädetty yhdelle pyhälle seurakunnalle ja Melkisedekin pappeudelle. Onko sitten oikein opettaa Herran Pyhälä ehtoolliisella saatavan synnit anteeksi? Oppi-isämme Luther on vanhoissa oppikirjoissaan oikein opettanut sanoessaan, että jos kristitty, uudestisyntynyt ihminen, havaitsee rikkoneensa ja vikaan tulleensa, pitää hänen ripille menemän, tunnustaman syntinsä ja anoman synninpäästöä saarnaviralta. Jolle voima on annettu syntejä anteeksi antaa Kristuksen puolesta ja sitten kristillisesti menemän Herran pyhälle Ehtoolliselle uskonsa vahvistukseksi syntien anteeksisaamisesta Jumalan armosta ja iankaikkisesta elämästä. Vielä mm. Pääsiäissaarnassaan Luther on katsonut tarpeelliseksi mainita keitä Kristus on tähän saarnavirkaan valtuuttanut. Näin hän sanoo: “Nyt kirkkoherrra eli saarnamies sinun sielunpaimenesi, elikä jok’ainoa kristitty samassa kohdassa, käsketty ja lähetetty sinua lohduttamaan. Sen tähden olet sinä yhtä velvollinen häntä uskomaan juuri kuin seisoisi Kristus itse saapuvilla, panis kätensä sinun päälles ja sanoisi synnin päästön.” – Tämä on Pyhän Hengen valaisema Lutherin käsitys.
Mutta tietäväneekö varsinkaan nuorempi kansa nykyajalla uusine kristinoppeineen asian oikeata käytäntöä, niin toisenlaisena sitä heille opetetaan. – Omantuntoni vaatimuksesta, heikkona äänitorvena Herralla, yritän huutaa: Rakkaat kansankirkkoamme papit ja opettajat, tarkistakaa kantaanne opetukseenne nähden, ettei jotain pahempaa tapahtuisi! Apostoli sanoo, että me opettajat raskaimman tuomion saamme. Tulisilmäinen tuomari ei nuku eikä torku. Hän ei salli sanojansa eikä oppiansa väännellä.
Kalliit uskovaiset, sydämestä rakastetut pappisveljet luterilaisessa kirkossamme. Pitäkää korkealla veristä voitonlippua vielä vähän aikaa. Paljon teiltä vaaditaan, sen me kristityt ja maallikkopuhujat koetamme ymmärtää. Suokoon suuri Jumala teille voimia seisoaksenne suoraana Siionin sotarintamassa.
Varmaan kaikki kaidan tien kulkijat yhdytte yksimielisinä kanssani huutamaan: Tehkää parannus, ennen kaikkea te, jotka väärillä valtakirjoilla Raamatun ja Lutherin opin tunnusten alla olette liikkeellä kansan keskellä! “Te olette turmelleet minun laitumeni lauman, sanoo Herra!” Voi kuinka hajoitetut ovat lampaat! On jotain hirvittävää todeta, että sadoissa opinsuunnissa ihmisparat harhaievat. Tästäkin Raamattu kipeästi varottaa: “Joka harhailee, eikä pysy Kristuksen opissa, ei häellä ole Jumalaa.” Ja te, jotka synnin hekumaa täytätte, älkää luulotelko, ettei seurauksia ole. On teillä päivä lähellä, tuomion tumma päivä, jota ette voi paeta. Sen tähden tehkää pian parannus ja uskokaa evankeliumi.
Mutta sinä, ristinkantaja, kallis ystäväni kaidalla tiellä. Valvo vielä suuren Ristinkantajan ja Yönvalvojan kanssa pieni hetki! Vaikka illan varjot ja yön usvat yrittävät hämärtää sielun silmät, on meillä voide ylhäältä. Annamme sen valistaa. Usko vielä, sinä laitimmainen tuntemisissa, Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Kohta saat avata silmäsi kunnian kirkkaudessa.
Seuramatkalla Satakunnassa helmikuulla 1951
Jumalan rauhan terveisin Kalle Iinatti
Siionin Lähetyslehti 1951 sivut 56, 57
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron