Jumalan valtakunta

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Jumalan valtakunta

ViestiKirjoittaja Taavi » 06 Syys 2009, 08:55

Jumalan valtakunta

Apostoli Paavali lähetyskirjeessään roomalaisille 14. kehottaa uskossa vahvoja ja heikkoja kohtelemaan toisiaan rakkaudella, eikä tuomitsemaan veljeään, vaan antamaan tuomion ja kaiken kunnian Jumalalle. Mehän kristityt tunnemme itsemme usein heikoiksi uskossa, vaikka Jumalan sovintotyö onkin niin selvä, ja taivaallisen Isän antamat armolupaukset vavaksi vahvistettuina pyhässä raamatussa. Jumala on itse sanonut: ”Vaikka vuoret siirtyisivät ja kukkulat horjuisivat, niin minun armoni ei siirry sinusta, eikä rauhani liitto horju." Niin sittenkin sovittaessamme niitä omaan kohtaamme, joudumme monesti epäilemään, mahtaakohan se juuri minulle kuulua, näin kurjalle ja kylmän tuntoiselle kaikki tämä Jumalan hyvyys. Tämä on sielunvihollisen työtä. Se koettaa kaikin tavoin saada ihmisen Jumalasta iankaikkisesti erotetuksi.
Jumala on suuressa rakkaudessaan lähettänyt tänne maan päälle oman rakkaan Poikansa, meitä syvälle langenneita ihmispoloisia lunastamaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan Kristuksen kalliilla verellä, Hänen kärsimisellään ja kuolemallaan. Ylösnousemisensa jälkeen Jumala sääsi tänne maan päälle oman valtakuntansa, joka on kokoon pantu pyhistä, Kristuksen päälle uskovista ihmisistä ja joka kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa, ja jossa Jeesus Kristus on paras kulmakivi. Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Tämä Jumalan valtakunta on kyllä maailmalle outo ja tuntematon, ja samoin myös sen asukkaat. Se näyttää niin halvan näköiselle maailman lasten silmissä, etteivät he usko sitä Jumalan valtakunnaksi eikä he myöskään usko Jumalan viihtyvän näin yksinkertaisten ja köyhien ihmisten hallitsijana. Vaan me emme ihmettele, me tiedämme Raamatusta, etteivät sen ajan ihmiset, kun Jeesus täällä maan päällä eli ja vaikutti, tunteneet Häntä Jumalan Pojaksi.

Kuinka he tuntisivat Jumalan asuvan meissä, jotka olemme niin kurjan näköisiä, eikä sitä tahdo aina jaksaa uskoa itsekään. Mutta vaikka maailman silmissä olemmekin ylenkatsotuita ja halpoja, niin taivaalliselle Kuninkaalle me olemme rakkaita ja kalliita. Olemme Hänen verensä hinta ja vaivainsa palkka. Rakkaan Isämme tahto olisi, että Hänen valtakuntansa täällä maan päällä kasvaisi ja vahvistuisi uskossa ja kuuliaisuudessa.

Vieläkin on tilaa

Jumalan valtakunnassa on vielä tilaa, tämä valtakunta ei ole vielä täyteen asuttua, niin kauan on tilaa, kun viimeinen valittu siihen sisälle tulee. Sitten Jumala itse sulkee tämän valtakunnan portit, eikä yksikään voi käydä niistä sisälle. Rakas uskoton ystäväni, pidä kiirettä, kun tunnet omantuntosi nuhteita synnin ja ylitsekäymistesi tähden! Me emme sentään tiedä, milloin Jumala valtakuntansa portit sulkee. Ei auta sitten enää katua, vaan täytyy helvettiin vajota. Jumalan valtakunnasta vielä kuuluu hyvää puhuva veren ääni syntiemme ja lankeemuksiemme yli. Ei ole niin suurta syntistä, ettei Jumala armoihinsa ota. Syntiensä tähden pahaa omaatuntoa kantava ihminen on pääsevä, kuin lintu pyytäjän paulasta, jos hän uskoo Jeesuksen sovintotyön kohdalleen, kun hänelle saarnataan synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Ihmeellinen taivaan rauha laskeutuu sydämeen. Hetkistä aikaisemmin vihaiselta näyttäneet Isän kasvot näyttävät leppyneiltä. Sielumme on alkanut laulaa kiitosta ja ylistystä kaikkivaltiaalle Luojalle ja Lunastajalle, joka on meidät synneistämme pessyt, sekä päästänyt meidät pyhäin perinnön osallisuuteen valtakunnassansa.

Meillä kristityillä ei ole varaa katsoa oikealle eikä vasemmalle, sillä joka puolella on vaara tarjona. Eikä myöskään ole aikaa toistemme vioista ja virheistä ruveta selkoa tekemään ja sitten niiden mukaan veljiä tai sisaria tuomitsemaan, vaan me annamme kaikessa kunnian Jumalalle. Jokaisella elävätuntoisella Jumalan lapsella onkin tarpeeksi omissa synneissään, ettei hän kerkiäkään toisia sormella osoittamaan, vaan pitää suurena armona sen, että saa kuulua niin kalliin ja korkea-arvoisen valtakunnan jäseneksi, missä Jumala on kuninkaana ja Hera Jeesus veljenämme. Tämän valtakunnan asukkaista on jo osa taivaassa, ja me, jotka vielä täällä alhaalla olemme, odotamme kaivaten sitä päivää, jolloin saamme astua sen sillattoman virran yli iankaikkisia riemujuhlia viettämään kaikkien maasta ostettujen kanssa. Jumala, rakas Isä, pitäköön meitä lujina uskossa loppuun asti, ettei sielun vihollinen saisi eksyttää mihinkään tämän maailman oppeihin! Sillä jos milloin niitä on ollut paljon, niin tällä ajalla. Monet heränneet sieluraukat harhailevat, kuin tienristeyksissä, löytämättä sielulleen lepoa ja rauhaa. Rakas Isä, auta kaikkia heränneitä ja taivaaseen pyrkiviä sieluja omaan valtakuntaasi sisälle! Sillä täällä Jumalan valtakunnassa, Siionin vuorella, ainoastaan on syntein päästö. Ja Jeesuksen verestä vuotaa se terveeksi tekevä lääke, joka parantaa kaikki sielun haavat. Siinä taivaasta lahjoitetaan Pyhä Henki meidän sydämiimme. Tämä taas opettaa meidät jumalattoman menon hylkäämään ja tässä ajassa siveästi, hurskaasti ja jumalisesti elämään. On kallista ja turvallista tietää, että meillä siirtolaisillakin, jotka raamattuin jälkeen uskomme, on yksi kotitalo, jota vihollinen ei voi ryöstää. Sinne pääsemme vasta sitten, kun Jumala suuressa rakkaudessaan näkee hyväksi meidät pois kutsua taivaan kirkkauteen.

Aili Liukkonen
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Maiju Virkkunen: Kristityn kilvoitus

ViestiKirjoittaja Taavi » 25 Huhti 2010, 16:46

Kristityn kilvoitus


Kristityn halu on, että kaikki ihmiset tekisivät parannuksen. Kuitenkin joudumme usein tuntemaan Jesajan tavoin: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Epäuskoiset torjuvat mielessään sen, että heidän tiensä johtaa kadotukseen, ja pitävät tämän maailman menoa parempana, kuin puhdasta omaatuntoa. Jokaisen katuvan Jeesus ottaa vastaan, niin kuin hyvä paimen, löydettyään eksyneen lampaan.

”Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat, jotka sen löytävät." (Matt. 7: 14). Me kristityt olemme kiitollisia Taivaan Isälle, että saimme voiman kääntyä parannukseen, saimme syntimme anteeksi ja pääsimme Jumalan lapsiksi. Me olemme saaneet sellaisen autuuden, jota järkemme ei voi käsittää. Tämän jälkeen mielemme on muutettu tutkimaan autuutta, ja sitä suurta kunniaa, joka on taivaassa, niinhän laulussakin lauletaan.

Autuuden tuntemiset ovat heikkoja täällä maailmassa, koska meidän osamme on risti ja kiusaus. Kaikesta huolimatta kristityt ovat iloisia, „sillä meidän vaivamme, joka ajallinen ja keviä on, saattaa meille iankaikkisen kunnian.” (2. Kor. 4:. 7). Pikemminkin meidän tulee iloita rististä, koska ilman sitä emme varmasti pysyisi uskomassa, eikä Taivaan Isä anna kenellekään liian suurta ristiä.

Koska olemme päässeet Jumalan valtakunnan asukkaiksi, on meillä halu panna pois kaikki synti, joka matkan varrella tarttuu. ”Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on. Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jeesuksen päälle. Joka, vaikka hän olis kyllä taitanut iloita, kärsi ristiä, ei totellut pilkkaa, ja nyt istuu oikialla kädellä Jumalan istuimella.” (Hebr. 12: 1 – 2). "Tämän käskyn minä annan sinulle. minun poikani Timoteus, entisten ennustusten jälkeen sinusta, ettäs niissä sotisit, niin kuin jalo sotamies." (1. Tim. 1: 18). "Ja jos joku kilvoittelee, niin ei hän kruunata, ellei hän toimellisesti kilvoittele." (2. Tim. 2: 5).

Se joka kilvoittelee, säilyttääkseen puhtaan omantunnon, on autuas jo täällä, ja sitten taivaassa. "Niin teillä on myös nyt murhe, mutta minä tahdon teitä jällensä nähdä, ja teidän sydämenne on iloitseva, ja ei kenenkään pidä teidän iloanne teiltä ottaman pois." (Joh. 16: 22). Koska me vaellamme uskossa, emmekä näkemisessä, käsitämme vain vajaasti, mikä meitä odottaa. Muita sitten me sen tiedämme, ja saamme suuresti iloita, kun pääsemme näkemään Herraa kasvoista kasvoihin. Silloin vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Meidän pelastuksemme ei ole omassa voimassamme, vaan Jumalan valmistamassa sovituksessa Jeesuksessa Kristuksessa. Saamme tälläkin hetkellä uskoa syntimme ja matkan vikamme anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa veressä, ja olla siunattuna ja turvattuna. Saamme näin olla Jumalan lapsia aivan armosta.

Maiju Virkkunen
Päivämies 18.11.1964
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavi » 27 Huhti 2010, 07:24

Rukous kiitos ja ylistys


Hallitusvaltamme on määrännyt neljä tällaista päivää vuodessa, että ihminen huomaisi näinä päivinä pysähtyä. Kristityn rukouspäiviä on joka ikinen päivä. Sisareni ja veljeni, oletko kanssani monesti uupuvainen ja unohtavainen.

Kun istuin tänä päivänä omassa kirkossamme, ja kuuntelin päivän tekstiä ja saarnaa, havahduin. Onko täällä kirkossa näitä, jotka näkyvällä tavalla ovat Herran kädestä saaneet ajallista, josta odottaisi, että he nöyrinä toisivat kiitoksen Herralle, ja olisivat rientäneet Herran huoneeseen kiittämään virsin, lauluin, ja psalttarein.
Oli siellä monta uskon sisarta ja veljeä "köyhiä ihmisiä ajallisesti, ja vaelluksessa uskon tiellä." Mutta maan mies, joka perkasit pellon, kynnit ja kylvit, satoa odotit. Etkö sinä saanut? Et joutanut kirkkoon. En ole nähnyt sinua siellä moneen sunnuntaihin.

Puitko Herran päivänä sitä viljaa, josta odotit hyvää satoa? Et. Eivät kaikki voi niin tehdä. Joku kristitty kotikin on lähtenyt maailman lasten malliin. Ei usko riittänyt, että Hän, joka säät ja ilmat säätää, varmaan antaa arkisen päivän korjuupäiväksi. Ahneus on astunut kodin ovesta. Säätä syytetään, mutta syytöshän sattuu taivaaseen. Siellä on sade ja pouta, siellä on lämpö ja halla. Ei tätä maailma usko. Sen uskoo vain Jumalan lapsi, ja hän olkoon suolana ja valkeutena, lähtemättä maailman tyyliin lepopäivän puimatantereelle. Puolustus kyllä löytyy, kun väärä luulo on peittänyt hengen silmän näkemään, että Hän antaa sataa niin pahoille kuin hyvillekin. Hän antaa auringon paistaa niin vanhurskaille kuin väärillekin.

Huomaa, Jumalan oma lapsi. Sinunko ansioitasi on siunaus, kun sinua tahdotaan siunata. Mutta jos sinua koetellaan, niin tahdothan kestää? Se on autuas, joka koetuksen kestää. Siksi vanhurskas rukoileekin: ”Koettele minua Herra, jos olen väärällä tiellä, palauta minut, vaan älä hylkää, elä ota pois armoasi.”

Jumalan omalle ovat elämän jumalanpalvelukset rakkaita. Seurapenkki ei myöskään hänen kohdallaan ole tyhjä. Hän vie sinne sydämensä astian, että Herra sen täyttäisi. Se kuluu muuten niin tyhjäksi, ettei sieltä pian elävää tulta löydy. Sinne rientää isä, äiti, lapset muassaan, kaikki rientää Herran pyhää sanaa kuulemaan.

On se ihana, että Jumalan omat vievät lapsensa seuroihin, ja opettavat sen, että Herran sana on pyhä ja kallis, että sitä vain me tarvitsemme matkalla. Näin lapsikin osaa kuunnella ja uskoa. Niinhän ne Herran omat lapset istuvat siellä, missä isä ja äitikin.

Niin tämäkin rukouspäivä on iltaan kulunut. On hyvä ja äärettömän ihana asia, kun rakkaassa Suomessamme on monta Herran omaa vielä, jotka huonoina ja puuttuvaisina, nöyrästi tunnustavat paljon saaneensa Herran hyvyyttä. Heidän siunauksestaan leviää hyvä tuoksu, ja kiitosuhrin savu nousee taivaaseen. Ole kiitetty ja ylistetty, rakas taivaan Isä ja Lunastajamme Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänessä meillä on varmasti yllin kyllin. Hänen verensä pesee edelleen, ja Hänen nimessään on edelleenkin kaikkein syntein anteeksiantamus.

”On ihanata ylistää, Sinua Jumalamme.”

Lempi Rehula
Päivämies 18.11.1964
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Re: Jumalan valtakunta

ViestiKirjoittaja Taavi » 07 Loka 2014, 00:21

Ja Hän jätti heidät ja meni pois


Jeesuksen luo tulivat ennen saddukealaiset ja fariseukset pyytämään merkkiä taivaasta. Tänäkin päivänä vielä pyydetään merkkiä, jotain aivan yliluonnollista, että me osaisimme uskoa, että teidän joukkonne on uskovaisten joukko. Oliko Jeesuksen puhe kyselijöilleen mielistelevää? Ei ollut. Jeesus sanoi heille ystävällisesti, mutta terävästi ja asiallisesti: »Kuin ehtoo tulee, En te sanotte: Seijes tulee, sillä taivas ruskottaa. Ja huomeneltain: tänäpänä tulee kova ilma; sillä taivas ruskottaa ja on valju. Te ulkokullatut! te, taidatte taivaan muodon tuomita, mutta aikain merkkejä ette taida tuomita? Tämä häijy ja huorintekijä sukukunta etsii merkkiä ja ei hänelle pidä merkkiä annettaman, vaan Jonan, prophetan merkki. Ja hän jätti heidät ja meni pois.” (Matt 16: 3 – 4)

Jeesus sanoi suorat sanat sen aikaisille ihmisille. Kuinka tarpeellista tämä olisi meidänkin aikamme ihmisille, mutta aikamme ihmiset eivät tule kysymään merkkiä taivaasta. Eivät ihmiset usko, että meissä vaeltaa Jumalan Poika. Mutta ennustuksia ihmiset kyllä tulisivat kuulemaan. Jos luettaisiin kirkossa, että siellä ja siellä on ennustustilaisuus tai jos lehdessä ilmoitettaisiin, että ennustaja saapuu silloin sinne, ja ennustaa siitä ja siitä tapahtumasta, niin ihmiset menisivät näihin tilaisuuksiin suurin joukoin. Ihmiset haluaisivat tietää tulevasta, mutta jos heille mennään puhumaan parannuksen tarpeellisuudesta, eivät he tähän tyydy, vaan lähtevät vihaisina pois. Tekstissämme kerrotaan, että Jeesus jätti heidät ja meni pois.

Uskoton ystävä, joka luet näitä rivejä, ajattelepa, jos Jeesus jättäisi sinut ja menisi pois. Sinä et tahdo kuulla, kun sinua kutsutaan Jumalan valtakuntaan. Katselet kutsujaa viallisena ja sopimattomana ihmisenä. Jeesus vielä rakkaasti pyytää: tee parannus ja usko syntisi anteeksi. Syntejä kyllä löytyy, kun heräät ne huomaamaan saatuasi uuden opettajan, Pyhän Hengen. – Tulee aika, jolloin Jeesus menee pois. Uskoton ystävä, Jeesus jättää ihmisen kerran ja menee pois. Oletko huomannut kohdallasi, etteivät uskovaiset ihmiset sinua enää puhuttele. He kyllä voivat muuten, olla sinun ystäviäsi, mutta eivät tunne enää tarvetta kutsua sinua Jumalan valtakuntaan. Ei Jeesus enää tule sinua kutsumaan, etkä sinä sitä kestäisikään, etkä uskoisi sen paremmin kuin jos sinua Jumalan omat ovat kehottaneet parannukseen. Kauhistuttaa ja hätkähdyttää Raamatun kertomus, jossa sanotaan: Jeesus jätti heidät,ja meni pois.

Sisareni ja veljeni, sinä et pyydäkään merkkiä, vaan pyyntösi on joka päivä: saanko vielä uskoa kaikki syntini anteeksi. Olet Jeesuksen opetuslapsi, Hänen koulussaan. Usko tässä ja nyt kaikki vikasi ja virheesi anteeksi. Meille on annettu vain Joonan merkki, Jeesus Kristus ja me uskomme.

Lempi Rehula
Päivämies 13.2.1974


Siionin asuvaisten keskinäinen rakkaus

”Matkamiehen mieli palaa määränpäähän kotihin;
Samoin sielunikin halaa uuteen Jerusalemiin,
siihen Isänmaahan, minne Jeesus läksi edellä.
Milloin pääsen rauhaan sinne näistä kuolon siteistä?»


Siionin laulujakin on edellä olevaa kirjoitettaessa tuntenut voimakasta taivasikävää. Hän kyselee: milloin pääsen rauhaan sinne näistä ajallisista siteistä, jotka monta kertaa tahtovat olla aivan kuolon siteitä. Synti on aina tarttumassa oikealta ja vasemmalta. Synti tahtoo särkeä ja pimittää taivastoivon ja vieläpä keskinäisen rakkaudenkin Jumalan lasten välillä. Vihollinen tietää, mihin hyökkää. Se tietää, että silloin saa paljon aikaan, kun saa välit rikotuiksi taivaan tien matkalaisten väliltä. Sielunvihollisella on oikein himo saada uskovaisten välit viilenemään kaikenlaisten ennakkoluulojen ja harhakuvitelmien kautta. Raskasta on, rakkaat matkaystävät lopun aika. Kulkekaamme käsi kädessä, toinen toistamme tukien. Muistakaa aina heikointa, joka eniten apua tarvitsee. Minusta aina tuntuu, ettei ole ketään niin huonoa ja heikkoa kulkijaa taivaan tiellä kuin minä olen. Pelko ahdistaa: pääsenkö perille, jaksanko kilvoitella loppuun saakka synnin pois panijana ja armon kerjäläisenä, että saisin matkani päässä kunnian kruunun.

»Jeesuksen rakkautta kyllin en voi kertoa,
Laulaisin nyt siitä, mutta kieleni on kankea.
Siellä kielet kilvan kiittää...


Tuntemiset vaihtelevat, on pelon, surun ja masennuksen hetkiä Jumalan lapsilla. On raskas suru minunkin sydämelläni rakkaitten omaisteni puolesta, lasteni ja lastenlasteni vuoksi, he kaikki ovat epäuskossa. Lähetän epätoivoisesti huokauksia taivaan Isän sydämelle: auta, rakas Isä heitä ja anna heille parannuksen armo. Isä antaa valituilleen parannuksen armon.
Usko on luja luottamus niihin, joita toivotaan ja ei näkymättömistä epäile. Usko ei riipu tuntemisissa. Elävä tuntee kaikki, mutta kuollut ei tunne mitään, hänellä on kuoleman rauha ja hän herää viimeisenä tilinteon päivänä kauhun tunteeseen ja loputtomaan katumuksen itkuun ja vaivaan. Mutta Jumalan lapsi, joka on armon ajassa itkunsa itkenyt ja syntejänsä katunut ja Jeesuksen verellä peseskellyt juhlapukuaan, hänet on taivaassa tallelle pantu. Et olekaan, rakas sisareni ja veljeni, turhaan uskomassa tänä päivänä. Uskomme päivittäin ja hetkittäin. Ei auta, vaikka olisimme vuosikymmeniä olleet uskomassa, jos ei meillä olisi lahjavanhurskautta tällä hetkellä. Tähän meitä auttaa Jeesus.

Meillä jokaisella on oma ristimme ja risti on meille sittenkin sovelias, vaikka se tuntuu meistä itsestämme niin kovin sopimattomalta ja hankalalta. Ristinpaino pitää pienen paikalla, ei pääse oman voimansa tunnossa kohoamaan toisia korkeammalle. Vain tasapäinen lauma pääsee kerran perille. Siionin asuvaisten keskinäisessä rakkaudessa on hyvä tehdä matkaa. Ei ole orjuuden S kaan henkeä, kun ei ole ketä orjailla. Yhtä huonoja sanovat kaikki olevansa, vaikka enkeleiltä näyttävät. ”Oon muodoltani musta ja päivän polttama, vaan Yljän pukimissa oon aivan ihana...» Jeesus sanoo: ette ole saaneet orjuuden henkeä, vaan vapaan armolapsen hengen, jossa me huudamme: abba, rakas isä.”

Pyydän vielä Siionin asuvaisia muistamaan minua, heikkoa ja lankeilevaista matkantekijää, että varjeltuisin elävässä uskossa teidän kanssanne perille kunnian taivaaseen saakka. Pyydän esirukouksianne epäuskoisten rakkaitteni puolesta, että hekin vielä saisivat tuhlaajapojan osan, Isän täydellisen rakkauden. Uskomme vieläkin, veljet ja sisaret, kaikki syntimme ja heikkoutemme anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä aivan rauhaan, iloon ja vapauteen saakka. Pian pääsemme lepoon. Valvokaamme vielä yksi hetki.
Vähin pyhien joukossa.
Eevi Sivula
Päivämies 13.2.1974
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron