v. 1918
Sodan haavoja lääkitsemässä
Uskovaisten Käytännöllinen Ambulanssi Vapaussodassa
”Valkoisessa kirjassa” (1928) kerrotaan: ”Oulun Rauhanyhdistyksen keskuudessa heräsi tietoisuus, että uskovaisilla on lähin velvollisuus antaa apuaan ja tukeaan maamme ja kansamme puolesta taisteleville sotureille. He ryhtyivät heti tarmolla varojen ja side ja ruokatarpeiden keräykseen. Valittu toimikunta työskenteli erittäin menestyksekkäästi, joten huhtikuun 10 päivänä oli 17 henkinen ambulanssi valmis rintamalle lähtemään. Lääninrovasti Kullervo Hulkko SRK:n historiikissa, ”Minä lähetän teidät,” kertoo samasta asiasta. Päivämies on hiukan haastatellut ambulanssissa mukana olleita, ja saanut tietää mm. seuraavaa:
Ambulanssi syntyi yksityisten uskovaisten aloitteesta. Kristityt naiset syttyivät ensin Kristuksen rakkauden velvoittamana isänmaan asialle. Silloinen sairaanhoitaja, Hilja-Maija Jussila oli innoittaja, mutta hänen lisäkseen monet muut, vaivojaan säästämättä uurastivat, voidakseen auttaa taistelevia joukkoja. Heistä mainittakoon neidit Impi, Anna, ja Onnia Juntunen, sekä rouvat Olga Ryselin, Maria Halttu ja Maija Leskelä. Mutta eivät miehetkään jääneet syrjään. Kapt. John Ryselin, asianajaja Viktor Huotari, veturinkuljettaja Janne Halttu ja liikemies Jaakko Jämsä olivat hankkeessa koko sydämellään mukana, muutamia mainitaksemme. Monet yllänimetyistä henkilöistä olivatkin jäseninä sinä toimikunnassa, joka hoiteli asian käytännöllisiä järjestelyjä. Sen puheenjohtajana toimi Jaakko Jämsä.
Innostus oli suuri. Jo ensimmäisessä ambulanssia käsitelleessä kokouksessa tehtiin keräyslistat ja järjestettiin ompeluseurat. Kansan käsi oli karttuisa. Melkein heti lahjavaroista ostettiin hevonen ja reki. Sillä ajellen H-M Jussila kävi Tyrnävällä, Limingassa ja Haukiputaalla. Tuli villoja, kuivattuja lihoja, voita ja yleensä sellaista mitä tarvittiin.
Ambulanssin kokoonpano
Ambulanssin viralliseksi nimeksi tuli: Käytännöllinen Ambulanssi, I SRY Oulu. Sen johtajaksi kutsuttiin Ranuan silloinen kirkkoherra Oskari H. Jussila, ja sielunhoitotyöhön pastorit L.P. Tapaninen ja J.L. Seppänen. Koulutettuja sairaanhoitajia oli kolme: Elvi Sirniö (?) myöh. Honkavuori, Mimmi* Markus, ja Hilja Maija Jussila. Taloudenhoitajina ja apulaisina Lydia Jussila, Dagmar Palo, Impi Juntunen, Siiri Punkeri, ja pesijänä Ulla Takkula.
Edellä mainittujen lisäksi siihen kuuluivat seuraavat miehet: Erkki Moilanen (lähettipoika), Hugo Syren, Väinö Tauvola, saarnaaja Juho Kanniainen, Janne Pohjosaho ja Kalle Vanhala. Uskovaisten innostusta asiaan kuvaa se, että kukaan ambulanssiin pyydetyistä ei kieltäytynyt, ja että eräs tuli mukaan väkisin. Myös saapui tiedusteluja mahdollisuudesta osallistua suunniteltuun toiseen ambulanssiin, jota Pääesikunnan saniteettiosaston ilmoituksen 20.4.18 mukaan ei kuitenkaan tarvittu.
* Nimi melkein arvattu lehden repaleisen kohdan vähistä kirjaimista.
Rintamalla
Ambulanssi saapui sotilasjunassa Tampereelle, kaupungin valloituksen jälkeisenä päivänä, jona taistelujen jäljet olivat hyvin nähtävänä, ja määrättiin Pälkäneelle. Norjalainen tohtori Heinbeck (Nolbeck?) tuli sen lääkäriksi. Ambulanssi oli sijoituspaikassaan 13.4. – 18.5.1918. Armeijakuntalääkäri B. Johanssonin käskyllä se vm. päivänä hajotettiin.
Pälkäneen Laitalankylässä saatiin tulikaste. Erään tuomarin huvila löydettiin ambulanssin käyttöön sopivaksi. Haavoittuneita tuli heti. Mukana olleiden mieliin on jäänyt tunto siitä, että heitä siellä todella tarvittiin. Ei yksin haavojen lääkitsemistä, vaan myös sielunhoitajina, evankeliumin sanan jakajina. Taistelujen tauottua sairaalassa hoidettiin toipuvia potilaita. Samalla ambulanssi toimi lepo- ja sidemuuttopaikkana Tampereelle päin kuljetettaville sairaille. Satamäärin haavoittuneita kulki ambulanssin käsien läpi. Joukossa oli monenlaisia, ja myös punaisten puolella olevia, ainakin muutamia.
Ambulanssin henkilökunnasta johtaja, sekä neidit Hilja-Maria ja Lyydia Jussila ja Ulla Takkula osallistuivat toukokuun 16 p:n paraatiin Helsingissä. Kotipaikkakunnalle palattiin hiljaa, niin kuin mies työstään.
Ambulanssin huolto
Ambulanssi vei mennessään kaiken koko aikanaan tarvitsemansa kuivan muonan. Tässä oli mahdollista siksi, että toimikunnalle saapui hevoskuormittain mm. Ranualta, kuivattuja lihoja ja leipiä. Vielä menomatkalla, esim. Limingasta ja Ylivieskasta, annettiin lisää monenlaista. Pälkäneellä saatiin paikallisen esikunnan välityksellä maitoa, munia, perunoita ja tuoretta lihaa, kaikki lahjana. Intendenttilaitoksen Oulun piirikonttori taas huolehti kaiken sairaanhoitotarvikkeiston hankkimisesta toimikunnalle, joka sen lähetti edelleen Pälkäneelle.
Toimikunnan puh. johtaja J. Jämsä oli vaivojaan säästämättä hommissa. Yhdessä kapt. Ryselinin kanssa hän kävi myös Pälkäneellä tutustumassa olosuhteisiin.
Jumalan ilmeinen siunaus oli työssä. Toiminnan lakattua kaikki tarvikkeet myytiin huutokaupalla, jossa kertyi rahaa 40 000 mk. Se oli silloin iso summa, ja sellaisena kuvaa kristittyjen herkkää myönteistä suhdetta työhön. Summa luovutettiin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykselle, joka hoiti sitä ambulanssirahaston nimellä siten, että korot lisättiin vuosittain pääomaan. Vuosikokouksen 28.6.1933 päätöksen perusteella ko. rahaston, silloin 50 000 mk. korot siirrettiin vuosittain huoltotyöhön, Vanhain saarnaajain rahaston kautta käytettäväksi. Talvisodan alussa 13.12.1939 ambulanssirahaston varat, 50 000:- päätettiin lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille, joten ne ovat palvelleet alkuperäistä tarkoitustaan.
Päivämies 14.5.1958
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
”En tunne edes tuskia”
Kuoleva haavoittunut evankeliumin hoidossa
Neiti Hilja-Maria Jussila oli 1915–16 toiminut 2 vuotta hoitajattarena silloisessa Helsingin väliaikaisessa sotilas-sairaalassa ja saanut Lääkintöhallitukselta sairaanhoitajan paperit. Vapaussodan alettua hän oli Oulussa, ja Kristuksen rakkauden pakottamana viritti uskovaisten keskuudessa innostusta ambulanssin lähettämiseksi rintamalle. Ns. käytännöllinen ambulanssi saapui Tampereelle, sen valloituksen jälkeisenä päivänä, ja määrättiin Pälkäneelle. Neiti Jussila kertoo meille pienen muistelman noilta ajoilta.
Ambulanssissamme oli kiireelliset valmistelut käynnissä. Esikunnasta oli tullut sellainen tieto, että yöllä alkaa yleinen hyökkäys koko rintamalohkolla. Sairashuoneistamme kuljetettiin haavoittuneet Tampereelle, ja nyt kiireellä sairassalit kuntoon, ja sängyt sijattiin puhtaisiin, uusia potilaita odottamaan.
Oli keittiössäkin kiirettä valmistella ruokia ja paistoksia väsyneille ja nälkäisille tulokkaille. Myös pesupuolella mankeloitiin ja silitettiin. Miehet lämmittivät saunan ja runsaasti kuumaa vettä.
Kirkkoon oli ilmoitettu seurat, ja Pyhän Ehtoollisen vietto rintamalle lähtijöille. Voimallisena siellä Jumalan sanaa julistettiin ja hartaina polvistuivat lähtijät Herran pöytään. Ei häirinnyt tykkien jyske eikä maan vapiseminen, sillä voimallinen Herran läsnäolo teki mielen turvalliseksi.
Ambulanssimme sijaitsi korkean harjun kainalossa, noin 2km päässä etulinjasta. Illan hämärtyessä olimme saattamassa, ja hyvästejä vilkuttamassa pitkille rivistöille, jotka marssivat kohden etulinjoja laulaen: "Oi kallis Suomenmaa, ” ja ”Sun haltuus rakas Isäni." Ne olivat kaikki eteläpohjalaisia, jotka nyt menivät "tuleen." Edellä marssi harmaantunut parooni Kustaa Wrede, kantaen lippua, pitkä parta tuulessa hulmuten.
Jo yöllä tuotiin ensimmäiset haavoittuneet, ja seuraavan päivän illalla olivat kaikki vuoteet täynnä puhtaaksi pestyjä, ja puhtaissa vaatteissa, haavat sidottuna, ja ravittuna.
Olin yövalvontavuorossa. Kuljin hiljaa vuoteelta vuoteelle. Eräs haavoittunut, jolta oli jalka amputoitu illalla, heittelehti tuskaisena vuoteessaan. Hän oli kookas eteläpohjalainen isäntä. Kysymykseeni, "Miten on asiat? Onko tuskia?" hän vastasi: "Asiani on hyvin huonosti. Jalkaani särkee tavattomasti, mutta se on pientä sen rinnalla, kun tunnen, että minun syntisen, on pian mentävä vanhurskaan Jumalan kasvojen eteen. Minä olen suuri syntinen. Hän on kutsunut minua, mutta nyt saan tottelemattomuudestani palkan, ja se on kauhea." "Ei toki", sanoin, "Hän, Jeesus oli haavoitettu meidän pahojen tekojemme tähden, ja meidän syntiemme tähden oli Hän hosuttu, rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja Hänen haavainsa kautta olemme me parannetut. Vielä nytkin on Jumalan valtakunta maan päällä, jossa Pyhä Henki
tekee työtään, ja jossa Jeesuksen käskystä otetaan Jeesuksen nimen ja veren voimalla synnit pois."
Keskustelimme näistä kauan, ja silloin hän huudahti: ”Totisesti minä uskon." Ja kun armon evankeliumilla siunasin häntä, niin hän huudahti: "Tunnen, kuinka Jumalan rauha valuu minuun, en edes tunne tuskiakaan jalassani." Ilo loisti hänen silmistään.
Seuraavana aamuna veljeni Oskari ja Jaakko Seppänen ottivat tuon kuolevan, mutta onnellisen miehen hellään hoitoonsa. Kolmen vuorokauden kuluttua hän sai ilolla siirtyä uskosta näkemiseen, Jumalan lasten rauhaan.
Päivämies toukokuu 14 päivä 1958