Siionista vastataan

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Tammi 2011, 02:34

Vastine keskusteluun SRK.n
saamista lahjoitusvaroista


Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys Ry.n johtokunta antoi 8.4.1982 lehdistölle tiedotteen, jossa se torjui perättöminä julkisuudessa esitetyt sensaatiohakuiset väitteet johtokunnan jäsenten moraalista ja vanhoillislestadiolaisuuden saamista pimeistä rahoista, mm. CIA.alta. Oikeuskanslerille jätettiin 3.5.1982 kantelu, jonka olivat allekirjoittaneet Lauri P., Juho K. ja Juha S. Kantelussa he esittivät pyynnön "SRK.n johtomiesten pimeiden raha-asioiden tutkimiseksi". Kantelun allekirjoittajat lähettivät 23.6.1983 kirjelmän oikeuskanslerille, jossa he uusivat tutkimuspyynnön. Sanomalehti Pohjolan Työn mukaan uusittuun kanteluun sisältyi myös epäily siitä, että allekirjoittaneen jäsenyys Oulun poliisipiirin neuvottelukunnassa on voinut vaikeuttaa tutkimuksia.

Apulaisoikeuskansleri on antanut 12. 10. 1983 vastauksen em. kanteluun ja kirjoitukseen todeten, että "asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, mikä vaatisi oikeuskanslerin puuttumista asiaan." Toisin sanoen ei ole ollut kysymys "pimeistä rahoista" eikä lainvastaisuuksista. Edellä olevasta huolimatta on kantelun allekirjoittaja Lauri P.lä jatkanut syytöksiään lehdistön (Pohjolan Työ, Lapin Kansa ja Kalajokilaakso) ja radion (Oulun alueradio) välityksellä sekä sanomalehti Kalevan "Puheenvuoroja" palstalla. Ilmeisesti hänen "käsialaansa" on myös useille henkilöille lähetetty nimetön syytöskirjelmä "Näin on käynyt."

Edellä mainituissa yhteyksissä esitetyistä jatketuista syytöspurkauksista totean seuraavaa.

Ensiksi P.ä toteaa kirjoituksessaan: Lisätutkimuksia ei päätöksen mukaan tehdä siksi, "koska syyteoikeus olisi jo joka tapauksessa vanhentunut." Hän ei kirjoita mitään siitä, mihin tulokseen apulaisoikeuskansleri on itse asiassa tullut. Tältä osalta päätös kuului seuraavasti: "Tutkinnassa on käynyt ilmi, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys r.y. on saanut Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki nimiseltä säätiöltä kaksi rahalahjoitusta, ensimmäisen vuosien 1961 ja 1962 vaihteessa ja toisen vuoden 1966 alussa. Säätiö puolestaan oli saanut varat suomalaisilta yrityksiltä. Edelleen tutkinnassa on ilmennyt, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:n vastaanottamista lahjoituksista säätiölle on toimitettu tilitykset. Mitä sen sijaan tulee säätiön antamiin rahalahjoituksiin niiltä osin kuin lahjoituksen saajana on ollut joku muu kuin Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. totean, ettei asianomistajan asemassa oleva lahjoittajasäätiö ole esittänyt mitään vaatimuksia asiassa."
Toiseksi. "Siitä huolimatta, että apulaisoikeuskanslerin kirjelmän n:o 4963/12. 10: 1983 liitteet' (kuulustelupöytäkirjat) oli merkitty "Ei julkinen"; on Lauri P.ä ottanut niistä suoria lainauksia. Allekirjoitusta vaille olevassa monisteessa "Näin on käynyt" on näitä lainauksia runsaasti. Koska oikeuskanslerin virasto ei ole tarkoittanut kuulusteluosaa julkiseksi, en ota kantelijoitten kuulusteluista varsinaisia lainauksia. Totean kuitenkin, ettei niissä ole omakohtaista tietoa. Esimerkiksi Lauri P.än toteamukset noudattavat kaavaa "olen kuitenkin kuullut", "puheitten mukaan", "kuulemani mukaan", "olen kuullut arveluja", "rahat oli puheitten mukaan", "huhujen mukaan", "olen kuullut"; "käsitykseni mukaan" ja "olen kuullut huhun."

Kolmanneksi. Alussa mainitsemassani SRK.n johtokunnan tiedotteessa 8. 4. 1982 sanottiin: "Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys on saanut laillisia lahjoitusvaroja evankeliumin työhön ilman minkäänlaisia vaatimuksia. Nämä lahjoitukset on annettu ja käytetty kaikki seuratoiminnan määrälliseen lisäämiseen, ja varat ovat olleet suomalaisten lahjoittajien varoja." Juuri näin on tapahtunut. Siinä ei ole mitään "pimeää" eikä lainvastaista. Mutta koska lahjoittaja, Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö, oli esittänyt toivomuksensa, ettei sen nimeä mainita, niin SRK noudatti tätä toivomusta, niin kauan kuin se oli mahdollista. Tähän liittyy myös kirjanpidossa lahjoittajan nimeä koskeva niukkuus vuosien 1465 ja 1966 vaiheessa. Ko. 150.000 mk.n lahjoitussumma oli kirjattu seuraavasti (sen aikaisen kirjanpitäjän antama selvitys 16. 11. 1983):

28. 12. 65 tos. 6519 tuntematon lahjoittaja 15.000,-
Kirjattu lähetystyön lahjoitusten tilille: 23. 01. 66

Pankkitilikirjaus 20.000,- 4. 02. 66
Kirjattu Jämsän Kristillisen kansanopiston lainan
lyhennykseen 20.000,- 5. 02. 66 tos. 1211
Kassakirjaan merkitty 50.000,-

Jaottelu:

Kirjattu Jämsän Kr, kansanopiston lainan lyhennykseen 9.950,-
Kirjattu lähetystyön lahjoituksiin 35,795,-
Kirjattu tilille 1182, Jämsän opiston korkosaatava 4.254,00,-

9. 03. 66 tos. 1731 Tuntematon lahjoittaja
Kirjattu lähetystyön lahjoitusten tilille 40.000,-

Lauri Pietilän väite, ettei lahjoituksista ole kirjanpitomerkintöjä, ei pidä paikkaansa. Tätä tärkeämpi on vielä se, että näistä lahjoituksista on Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö saanut tilityksen, kuten apulaisoikeuskanslerin päätöksestä ilmenee.

Neljänneksi. Toistan sen, mikä on ja aikaisemmin sanottu: SRK:n saamia varoja ei tullut käyttää poliittisiin tarkoituksiin, vaan evankeliumin työhön. Se että eräitä kilometrikorvauksia tai vastaavia oli vuosien 1961 ja 1962 vaihteessa maksettu, ei tietenkään ollut oikein. Tämä virhe oli todettu jo silloin, kuten nyt on ilmennyt. Johtokunta ei ole missään vaiheessa hyväksynyt rahojen antamista minkäänlaiseen poliittiseen tarkoitukseen. Seurapuheissa ei puhuttu mitään puoluetta vastaan tai minkään puolueen puolesta. Vaalien alla rauhanyhdistyksissä ainoastaan kehotettiin, kuten sitä ennen ja nykyisinkin, jäseniä äänestämään.

Viidenneksi. Suorastaan mielikuvituksellinen ja naivi on se analogia, jonka mukaan "pimeät rahat" ovat aiheuttaneet SRK:n keskuudessa henkistä terroria "SRK:n johtomiesten" huonon omantunnon tähden. Kenenkään ei ole tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa "pimeitten rahojen" tai "laittomien CIA.alta saatujen rahojen" tähden. Tällaisia rahoja ei ole ollut. Kuitenkin keskusteluissa todettiin myöhemmin, ettei olisi pitänyt ottaa ko. lahjoitusvaroja vastaan evankeliumin työhön käytettäväksi äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi, etenkin, kun SRK:n ulkopuolelta eräiden henkilöiden keskuudessa ilmeni tässä yhteydessä sellaista, jota SRK:n työvaliokunta ja johtokunta eivät voineet hyväksyä. Tämä asia hoidettiin uskoon liittyvänä asiana, ei laittomuutena, jota se ei ollut. Johtokunnan kokouksessa 27. 2. 1971 lahjoitusraha-asia selvitettiin. Tähän kokoukseen osallistui useita kauan aikaa kristillisyyden työssä mukana olleita johtokunnan ulkonuolisia henkilöitä. Läsnä olivat myös silloiset johtokunnan jäsenet Paavo Sillanpää ja Sakari Ojala. Laajennettu kokous oli täysin yksimielinen siitä, ettei mitään laittomuutta ollut tapahtunut. Mutta samalla ne, jotka olivat olleet aktiivisesti mukana varojen hankinnassa SRK.lle, totesivat, että tämä olisi saanut jäädä tekemättä. Asia heidän kohdaltaan tuli korjatuksi. Johtokunta teki päätöksen, että allekirjoittanut antaa lahjoitusasia -selostuksen vuosikokoukselle. Tämän selostuksen annoin Ruukissa 3.7.1971. Vuosikokous hyväksyi yksimielisesti toimenpiteet. Asia oli loppuun käsitelty. Niin luulimme. En käy erittelemään niitä motiiveja, joista syytökset nousevat. Ne eivät kuitenkaan nouse vanhoillislestadiolaisen satatuhatpäisen kansan keskuudesta. Täällä vallitsee, syyttäjän luuloista huolimatta, rauha ja rakkaus.

Kuudenneksi. Hämmästyttävää on ollut epäilys, että poliisi saattaisi olla puolueellinen tutkimuksissaan. Suomalainen poliisikunta ansaitsee mitä korkeimman arvosanan työstään.

Seitsemänneksi. Tämän asian yhteydessä on toistuvasti yritetty heittää varjo vanhoillislestadiolaisten päälle ulkopoliittisesta epäluotettavuudesta. Torjun tämän ehdottomasti. Vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä elävät ovat täysisydämisesti maamme harjoittaman turvallisuuspolitiikan takana. Tämän kansan osa tukee koko voimallaan maamme virallista ulkopolitiikkaa ja on varma tuki sen maanpuolustukselle.

Vanhoillislestadiolaiset toivovat sydämestään rauhaa kaikkien ihmisten kanssa. Edellä esitetty syytöksien torjuminen ei merkitse sitä, etteikö jokainen kristitty löytäisi itseään syntiseksi ja taitamattomaksi toimissaan omalta puoleltaan, mutta torjuminen on suoritettu siksi, ettei väärien syytöksien takia evankeliumin työ estyisi.

Puoleltamme päätämme tässä asiassa tähän.

SRK:n työvaliokunnan puolesta Erkki Reinikainen
Päivämies 23.11 1983

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Taavetin kommentti:
Ei ole uutta, että uskovaisten toimia kritisoidaan ulkopuolisten, erityisesti uskonrakkautemme hyljänneiden taholta, joskus joko keksittyjen, tai ainakin vahvasti liioiteltujen asioiden perusteella. Kuten tämä vastine osoittaa, joskus niihin on vastattukin kristillisyytemme taholta, vaikka useimmin on käännetty toinen poski, kun isku on mäjähtänyt toiseen. Vastineista on kritisointi saattanut hetkeksi hiljetä, alkaakseen taas kohta entiseen tapaan, ajoittain asiattomuuksiinkin voimistuen. Tässä mainitun asian osalta olen vielä viime vuonna saanut silmieni eteen väitteitä, että tätä asiaa on pimitetty, piiloteltu ja että asioita olisi lakaistu mattojen alle.
Sellaiset väitteet osoittavat niiden esittäjiltä joko, etteivät ole silmiään lainanneet vastineille, tai että ovat syystä tai toisesta ne ohittaneet, niihin sen enempää silmiään tai korviaan lainaamatta.

Pyrin poistamaan vastineessa esiintyvien sukunimet, ettei mahdollisille elossa oleville sukulaisilleen aiheutuisi ylimääräistä kiusaa. Jotka ovat asioiden keskiössä eläneet, muistanevat nimet, muille sillä tuskin on merkitystä. Teksti nimineen on kyllä tallessa, jos tarvetta ilmenee, voidaan ne kertoakin.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Maalis 2011, 13:31

Ei valta – vaan työseurakunta
Järjestörakenteenkin on oltava kristillisyyttä


— Pyhän Hengen saaneen, uustestamentillisen seurakunnan asettamisen suoritti Siionin Kuningas sanoin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä; menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" jne. Näin
lausuessaan Hän, joka Siioniaan pyhällä vallallaan hallitsee ilmoitti pysyvänsä "teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Tuossa asettamisessa on lausuttu ohje, josta Kristuksen seurakunta ei rakenteessakaan saa poiketa — lausuivat lehdellemme maallikkosaarnaajat Antti Kananen ja Arvo Perälä äsken. He pohtivat aihetta edelleen mm.:

Eriseurojen ilmestyessä kristillisyyteen on aina voitu panna merkille se, että ne ensimmäiseksi pyrkivät kapinoimaan Herran seurakuntaa vastaan, ja riistämään siltä Kristuksen erilleen. Kun on sisällisesti langettu ja ylpistytty, alkaa Herran seurakunta näyttää liian halvalta, ollakseen "elävän Jumalan temppeli, totuuden patsas ja perustus." Sen antamille Hengen neuvoille käyvät korvat paksuiksi ja sydän ei liioin taivu Herran seurakunnan armohoitoon.

Tuolloin on toistuvasti ilmennyt taipumusta ottaa seurakunnalta päättämisoikeus pois, ja siirtää se pienemmille johto- ja toimikunnille, myös kristillisyyden henkeä ja valtakunnan rajoja koskevissa asioissa. On ehkä jouduttu ajattelemaan, että pienemmissä puitteissa asian käsittely olisi säädyllisempää ja asiallisempaa.
Tässä mielessä syntyi mm. Gellivaaran vanhintenneuvosto, tässä samassa mielessä myös taas Iin pappeinkokous v. 1885, samoin ns. pieni komitea v. 1934 ja ns. Antinpäivän neuvottelukunta, joista minkään työ ei muodostunut Herran seurakunnalle rakennukseksi.

Ei noissa veljissä ja miehissä sinänsä liene suurestikaan moittimista ollut, mutta Raamatun opetukset viittaavat alinomaan siihen, että kristillisyyden henkeä ja opintunnustusta koskevissa asioissa Isä toimii lapsilaumansa hyväksi äidin kautta. Aabraham kuuli Saaraa, ja hän Herraa, kun Haagar ajettiin pois Aabrahamin huoneesta. Jaakobin siunaamisessa ja Eesaun osattomaksi jättämisessä Herra toimi Rebekan kautta niin, ettei iällisyyttään sokeentunut Iisak päässyt suorittamaan siunaamistaan aistimiensa varassa.

Aistimet ja inhimillinen neuvokkuus, joihin johtoporrasten työ yleensä pohjautuu, voivat perin helposti pettää. Meillä voi aistivaraisesti olla kristillisyyden kannanotoista eri kysymyksissä harhauttava käsitys. Siksi Herran suuta on seurakunnassa tarpeen kysyä.

Kun Paavali käsittelee Siionin ja Siinain vuorten, ja myöskin Saaran ja Haagarin kuvin näitä, Galatassa erityisesti esiin tulleita kysymyksiä. Päätyy hän lopulta tarkastelemaan kahta toisilleen vastakkaista elämänpiiriä, jotka jokaisessa kristityssä kohtaavat toisensa. Toinen valta on Hengen, toinen lihan. Hänelle on selviö, että "lihanmieli on vihollisuutta Jumalaa vastaan." Lihanmieli ilmenee haluna siirtää valta pois Kristukselta, joka on omiensa seurakunnassa maailman loppuun asti. Siksi on valvottava myös sitä, että kristillisyyden järjestörakennekin on kristillisyyttä.

Olisimme toivoneet, että S. R. Keskusyhdistyksen lähetystointa käsittelevässä, lääninrovasti Hulkon kirjoittamassa historiikissa, olisi voimakkaammin korostettu sitä, että lähetystoimikunta, jonka pohjalta SRK ja sen johtokunta ovat syntyneet, on työelin eikä valtaelin. Eriseurojen taholta on näet lakkaamatta puhuttu "Oulun paavinistuimesta" ja "konstormingista" jne.

S. R. Keskusyhdistyksen vuosikokous on, ja sen tulee saada olla seurakuntakokous, jossa Kristuksen vallan täytyy saada ilmetä Pyhän Hengen valkeutena, minkään muun sitä valtaa holhoamatta.
Kun Herran seurakunta näin koostuu "Kristuksen palvelijoista" ja "Jumalan työtovereista", säilyy Herran seurakunta työseurakuntana Kristuksen käsissä. Silloin valta on Kristuksen ja Hänen asiansa menestyy.

Kaikenlainen isäntähenki on elävälle kristillisyydelle vierasta.

Päivämies 18.10.1956
Saarnaaja Antti Kananen
Saarnaaja Arvo Perälä
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Huhti 2011, 10:24

Lisään vanhoja vastauksia sen mukaan, kuin niitä lehtikasastamme eteen nousee, siksi näiden kohdalla ei ole kronologista järjestystä. Alle liittämäni kokous edeltää tämän ketjun ensimmäistä viestiä, ja tässä oleva viittaus seurakuntavanhinten ja puhujain kokoukseen tarkoittaa juuri avausviestissä kerrottua kokousta. Harkitsin tässä esiintyvien nimien kohdalle nimikirjaimia, mutta kun tässä ketjussa on aiemminkin nimet esillä, jääköön ainakin toistaiseksi tähänkin.

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Selostus 8.11.60 pidetyn SRK.n johtokunnan kokouksesta


Koska olen kuullut sanottavan, ja minullekin on sanottu, että Päivämiehessä no 45. ollut 8.11. -60 pidetyn S.R.K:n johtokunnan kokouskuulumisten tiedotus ei ole totuudenmukainen, ja koska aivan viimeisimpänä moitteena veli P. Lappalainen 3.12.-60 päivätyssä lentolehtisessä (joka myös on eräänlainen julkilausuma, mutta ei nähdäkseni jumalallisen rakkauden sanelema) väittää ko. tiedotus jopa valheelliseksi, olen velvollinen nyt selostamaan em. kokouksen kulun.

8.11.-60 pidetty johtokunnan kokous oli tavallaan aivan kuin jatkoa 4.10. -60 pidetylle kokoukselle, sillä silloin ei päästy alkua pitemmälle asiassa "Siionin sisäisten asioitten hoito," sillä aika loppui kesken. Työvaliokunta kutsui johtokunnan uuteen 8.11.-60 pidettävään kokoukseen, ja ilmoitti samalla, että pääasiana on keskustelu asiasta "Siionin sisäisten asioitten hoito." Työvaliokunta ei tätä asiaa katsonut voivansa erikoisemmin valmistella kokoukselle. Ei missään tapauksessa niinkään, että olisi ruvennut luetteloimaan vääräoppisiksi osoitettavia veljiä, vaan velvoitti minut hoitamaan ko. asian kokoukselle niin, että kokous pääsisi sisälle asiaan.

Kun kokoonnuimme 8. 11. – 60 johtokunnan kokoukseen, esitin kokouksen hyväksyttäväksi seuraavanlaisen menettelytavan ko. asian käsittelemiseksi.

Ensinnä emme enää kuluttaisi aikaa pääasiassa keskusteluun opista koska siitä puolesta on jo paljon puhuttu, kajota siihen kyllä sopii tarpeen mukaan. Ja sitten keskustelisimme asiasta seuraavassa järjestyksessä:

1. Onko julkilausuma nähtävissä sellaiseksi, että se ei sodi sääntöjämme vastaan, ja on sopusoinnussa Pyhän raamatun ja tunnustuskirjan kanssa?
2. Näemmekö me johtokuntana vuosikokouksen päätöksen seurakunnan päätökseksi
3. Onko meidän mielestämme seurakunnan päätöksiä kunnioitettava?
4. Menettelytapa, miten tämän kokouksen päätökset ilmoitamme Siionille ja niille, joille ei julkilausuma kelpaa, ja jotka odottavat vastausta.
Tämän järjestyksen asian käsittelemiseksi johtokunta hyväksyi.


Sitten luin tätä asiaa koskevia, johtokunnalle saapuneita kirjeitä, ja laatimani katsauksen, ja keskustelu alkoi. Tarkoin ja pitkään, sekä perusteellisesti julkilausuman johdosta keskusteltiin, ja Jumalan sanaa sekä tunnustuskirjoja sekä katekismusta luettiin. Huomioitiin julkilausuman heikkoudetkin sanamuodon vuoksi ilmenevänä heikkoutena. Mutta sellaiseen toteamukseen johtokunta pitäytyi, että tämä julkilausuma ei ilmennä mitään uutta siihen nähden, miten aina kristillisyydessä on näistä asioista uskottu ja ymmärretty, ja että on myös sellainen, että se ei sääntöjämme eikä Pyhää raamattua eikä tunnustuskirjoja vastaan sodi. Asiata ei tällä tärkeällä kohdalla hätiköiden lukkoon lyöty.

Minä odotin mahdollista vastalausetta kysymykseeni, onko tämä meidän yksimielinen toteamuksemme, ja kun ei kukaan 21:stä saapuvilla olleista johtokunnan jäsenistä eriävää mielipidettään ilmoittanut, niin sitten löin puheenjohtajana asian lukkoon. Ja tämänkaltainen on kokouksen kulku julkilausuman sellaiseksi toteamiseksi, että se on sopusoinnussa sääntöihimme, Pyhään raamattuun ja tunnustuskirjoihin. Tämän julkilausuman minä tällä hetkellä näin sellaiseksi, aivan kuin vedenjakajaksi, mikä suhtautumisestamme siihen riippuu, jakaa sydämiä ja mieliä Siionissa. Sen tähden sen tarkasteleminen ja tutkiminen, oli asia, mikä sai osakseen kokouksen pitkän ja perusteellisen tarkkailun. Ja tämän tarkistuksen jälkeen oli toteamus yksimielinen, kuten työvaliokuntakin tiedotuksessaan mainitsee. Ja sitten enempää keskustelematta johtokunta näki vuosikokouksen päätöksen seurakunnan päätökseksi, ja että seurakunnan päätöksiä on kunnioitettava. Kyllä puolin ja toisin oli keskusteltu myös siitä, että johtokunta kehottaa parannukseen niitä, jotka näitten kysymysten tiimoilta ovat vastaan nousseet ja tuntonsa loukanneet, että pääsisivät Jumalan seurakunnan rakkauteen. Vain tämän kaiken sai työvaliokunta johtokunnalta tehtäväkseen ilmoittaa. Ja asia on sillä tavalla, että työvaliokunnan tiedonanto johtokunnan kokouksen tekemästä toteamuksesta julkilausuman suhteen on täsmälleen totuudenmukainen ja kokouksen kulun mukainen. Ja näin tämä päätös syntyi, ja kun siitä tuli viimeisimpänä asiana keskustelu, millä sanamuodolla tämä yksimielisesti todettu päätös ilmoitetaan, niin tässä ilmoittamisasiassa mielet jakautuivat. Kuudentoista saapuvilla olleen mielipide oli se, että ilmoitetaan lyhyesti asia kokouksen kulun mukaisesti. Ja niin työvaliokunta ilmoittikin. Veli P. Viljanen toi minulle valmiiksi kirjoitetun ehdotuksen päätöksen ilmoittamiseksi. Tämän ehdotuksen olivat kokouksessa allekirjoittaneet veljet P. Viljanen, H. Rosma ja V. Kerola - seuraavana päivinä siihen liittyivät veljet P. Kauppinen ja Y. Liusvaara. Minä luin tämän heidän ehdotuksensa ja kysyin, hyväksyykö kokous tämän (kysymyksessä oli siis päätöslauselma- ehdotus, jolla jo tehty valmis päätös ilmoitettaisiin) kokous ei sitä hyväksynyt. Mutta tämä heidän ehdotuksensa tuli heidän eriävänä mielipiteenään, tässä ilmoittamisasiassa, merkityksi pöytäkirjaan. Näin on totuudenmukainen selostus tältä kohden kokouksen kulusta.

Veli P. Viljasen esittämä ehdotus oli seuraavanlainen: "S.R.K:n säännöissä sanotaan, että yhdistys toimii raamatun ja luterilaisen tunnustuskirjain pohjalla. Tämän lisäksi monissa kristillisyyden puhujain ja vuosikokouksissa on kerta toisensa jälkeen selvin sanoin lausuttu yksimielisesti, että kristillisyys pitäytyy tähän katsomukseen. Näin ollen sitä kristittyä, joka on, joko säilynyt lapsuususkossaan tai saanut parannuksen armon, ja haluaa kilvoitella elävässä uskossa kristittyjen kanssa ja yhteydessä ja pitäytyy raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin, vähään ja isoon katekismukseen sekä S.R.K:n sääntöihin, emme saata pitää harha- tai vääräoppisena, vaan rakkaana Jumalan lapsena. Me muistamme tässä Jumalan varoittavan sanan, joka teihin rupee, se minnun silmäterääni rupee. Kristillisyydessä on aina opetettu, että mikäli kristityille on sattunut henkilökohtaisia vikoja, olivat ne minkä laatuisia tahansa, niistä on jokaisen ahkeroitava tehdä henkilökohtainen parannus, eikä seurakunta saa heiltä kieltää synninpäästöä." (Tämä on kirjoitettu magnetofoninauhalta ja saattaa olla, pientä epätarkkuutta joihinkin sanoihin nähden.) Kun olin tämän lukenut, sanoi veli P. Viljanen mm., että tämä on siis vain heidän tunnustus, eikä kenenkään muun.

Nauhalta kirjoitetusta muistiosta otan tähän joitakin katkelmia. Veli Ahokas sanoi tämän Viljasen esittämän ehdotuksen johdosta mm. näin: "jos tämä Viljasen ehdotus hyväksytään, silloin tulee kolmas julkilausuma." Veli K Timnonen sanoi mm. näin: "Johtokunta toteaa tämän vuosikokouksen hyväksymän julkilausuman sellaiseksi, että se ei sodi vastaan sääntöjämme, ei siinä pitkiä selityksiä tarvitse, ja sitten vain kehoitus parannukseen."

Vuosikokouksen hyväksymästä julkilausumasta sanoi veli P. Kauppinen mm. näin: "sitten mitä tulee tähän puhujainkokouksen julkilausumaan, niin minäkin sanoisin, että ei tässä mitään väärää ole eikä uutta. Tämä on minun käsitykseni. Kun tässä nimenomaan sanotaan "Päätettiin pitäytyä edelleen siihen, mitä tähän asti on näistä asioista kristillisyydessä uskottu ja ymmärretty.' — — — Siis jos ei kerran minun tarvitse, niin kuin minusta tuntuu, että tämä julkilausuma ei ainakaan velvoittaisi minua heittämään kalliita uskontunnustuksen — Pyhän raamatun kanssa yhtäpitäviä kohtia — roskakoriin, että minä saan opettaa katekismuksen mukaan rippilapsia:"

Perusteellisesti tästä asiasta keskusteltiin sävyisästi. Tämä selostukseni on johdonmukainen ja kokouksen kulun mukainen. En tahdo vilpistellä missään asioissa – puhumatakaan, että epäjohdonmukaisesti ja vilpistellen hoitaisin Jumalan valtakunnan asioita. Nyt on vaikea aika Herran Siionillakin. Maailma on muutenkin paha. Ei ole helppoa olla nyt vartiopaikalla, olemme tämän täällä rakkaitten veljien kanssa kokeneet. Kykenemättömiksi ja huonoiksi itsemme tunnemme. Meidän on kuitenkin toimittava. Kyllä me olemme ahdistettuina huutaneet Isän puoleen, olemme rukoilleet paljon Siionin tähden Jumalaa. Olemme kokeneet myös, rakkaat Jumalan lapset — sisaret ja veljet Kristuksessa — teidän esirukouksenne ja rakkautenne tuoman lohdutuksen.

Rakkaat sisaret ja veljet Siionissa, olkaa turvallisella mielellä. Siinä toivossa, että Herra antaa apuansa; työvaliokunta on kutsunut - kuten toisessa paikassa tässä lehdessä kutsun näette — kristillisyytemme pappis- ja maallikkoveljet sekä seurakuntavanhimpia puhujainkokoukseen. Rukoilkaa taivaallisen Isän armoa ja siunausta tälle kokoukselle.

Herran Siioni on hengellinen kotimme — äitimme. Herra Jeesus Kristus on vanhurskautemme, viisautemme, pyhityksemme ja lunastuksemme. Kansankirkkomme on aina ollut, ja nytkin on kristillisyydellemme rakas.

"Jumalalle, joka yksinänsä viisas on, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta ijankaikkisesti, amen."

Jumalan rauhan sydämellisin ja rakkain terveisin rakkaitten veljien kanssa.

Eino Vaherjoki.
Päivämies 15.12.1960
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Huhti 2011, 20:30

Ajankohtaista


Ajankohtaista kristillisyydessämme on tuntea suurta sydämen murhetta kaikkien niiden puolesta, jotka rakkaasta kristillisyydestämme ovat ulos lähteneet. Ei ole vähäisintäkään muutosta tapahtunut kristillisyydessämme, vaan se on nyt, ja Jumala on varjeleva sen päiväin loppuun saakka samankaltaisena vanhana — taivaasta kotoisin olevana kristillisyytenä. Usko, tunnustus, toivo ja rakkaus on nyt ja tulee pysymään muuttumattomana.

Aivan aiheettomia ovat olleet luopuneitten monet syytökset kallista kristillisyyttämme vastaan — järkyttävää ja käsittämätöntä heidän taisteluun ja sotaan nousemisensa. Totuudessa ja rakkaudessa on sanottava, että heitä heidän edesottamuksissaan ei ole ohjannut Jumalan henki. Mutta joudumme tällä ajalla toteamaan samaa, mikä kristillisyydessä on toteamukseksi tullut jo apostolisella ajalla: "He ovat meistä lähteneet, mutta eivät he olleet meistä, sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet. Mutta että ne julki tulisivat, etteivät he kaikki ole meistä. Joh. 2: 19.

"Ja itse teistämme nousevat miehet, jotka vääryyttä puhuvat, vetääksensä pois opetuslapsia peräänsä." Apost. teot 20: 30. "Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin." 1. Korintt. 11:19.

Ajankohtaista on vieläkin lähettää kaikille luopuneille ja ulos lähteneille sellaiset terveiset, että portit Jumalan valtakuntaan ovat avoinna päivällä ja yöllä ja ken teistä, ikävöidyt, parannuksen tekijänä palaisi, hänelle Siionista anteeksiantamuksen Evankeliumi julistettaisi. Tämä on totta. Teitä jokaista odotamme ja ikävöimme takaisin palaaviksi.

Ajankohtaista on myöskin se, että annamme sydämemme nöyrän kiitoksen taivaalliselle Isälle ja kuninkaallemme Kristukselle Jeesukselle, että Hän on Siioniansa varjellut, ja sen asioita hoitanut ihmeellisesti. Myrsky on tyyntynyt, ilma on seestynyt, puhdistunut ja kirkastunut. Voimme vapaaksi ostettuna laumana Siionin vuorella hengittää armon puhdasta ilmaa, kokoontuneina ylipaimenemme Herran Jeesuksen, Kristuksen ympärille.

Ajankohtaista on myös jatkuva sodassa olemisemme perkelettä, maailmaa ja turmeltunutta lihaamme ja vertamme vastaan. Mutta sodan perästä tulee varmasti kerran rauhan ja levon aika ja päivämies palkitaan. Ajankohtaista on iloita sen johdosta, että lapsemme ja suuri nuorten joukko uskossa valaistuina sydämen rakkaudella ja nuoruuden innolla ovat mukana kristillisyytemme työssä ja toimessa. Samalla kun vanhemmat ovat heille tueksi, he ovat pyhässä kaunistuksessansa meidän ilomme ja tulevaisuutemme toivo.

Ajankohtaista on myös se, että käsitämme tänä vaarallisena aikana tärkeäksi sen, että meillä on kristillisyydessämme kaikkialla, olisi niin läheinen ja rakas suhde toinen toisiimme, että olisi todella kuin yksi sydän ja yksi sielu. Jos nyt kuitenkin jollakin paikkakunnalla joittenkin sydämessä on syyttelevä mieli paikallista Siionia kohtaan, joka on hengen yksimielisyydessä ja rakkaudessa Siionin kanssa, niin ei ole asiat siellä heidän kohdallaan niin kuin olla pitäisi. Edellytykset ovat olemassa yksimielisyyteen ja rakkauteen pääsemiseksi toisten kanssa, jos sydän saisi Jumalan armon käsittää, että on tullut hyljätyksi ensimmäinen rakkaus. Rakkaus palautuu paikalliseen Siioniin, vain parannuksen teon kautta ja tekemällä niitä ensimmäisiä töitä. Joh. ilm. 2: 4-5.

"Niin ahkeroikaa kaikella vireydellä teidän uskonne avua osoittamaan, ja avussa tointa, ja toimessa kohtuullisuutta, ja kohtuullisuudessa kärsivällisyyttä ja kärsivällisyydessä Jumalisuutta ja Jumalisuudessa veljellistä rakkautta ja veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta." 2. Piet. 1: 6-7.

"Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensin tosin puhdas sitten rauhallinen, siveä, uskova, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, eriseuraton ja ulkokullaton. Mutta vanhurskauden hedelmä rauhassa kylvetään niille, jotka rauhan pitävät" Jaakobin 3: 17–15.

Eino Vaherjoki.
Päivämies 24.8.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Touko 2011, 08:02

Toimi Lehto

Olet autuas

Jeesus puhuu vuorisaarnassa autuuden tuntomerkeistä. Hän mainitsee mm. "Autuaat ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivaan valtakunta." — Erikoisesti nyt, kun vihollinen sitkeästi käyttäen palvelijoinaan mm. "entisiä pyhiä" hyökkää vainohullun otteilla päällemme, on meidän syytä lepäillä Vapahtajan autuuden tuntomerkeissä ja Hänen verensä kautta saadun omakohtaisen autuuden tuomassa levossa. Vaikka kaatuisi tuhannen oikealta ja kymmenentuhatta vasemmalta, ei se sinuun satu, saamme toistaa psalmin muistuttamana itsellemme. Monet jumalattomat ja eksyneet riemuitsevat sielunvihollisen nostamasta vihollisuudesta, mutta varmasti voimme sanoa, että meillä on etenkin nyt puolellamme enemmän kuin tiedämme. Elia vainottuna ja kiusattuna valitti yksinäisyyttä, mutta hänellekin muistutettiin olevan vielä seitsemäntuhatta, jotka eivät ole Baalille polviansa notkistaneet. Tulee mieleen tämä sama muistuttamus nyt, koska vain pienen osan sielu riemuitsee riidasta ja eripuraisuudesta. Vielä varmasti on olemassa niitä, joille on tärkeintä Jumalan sanaa mukainen oppi autuudesta. Kysyvä sielu ei tyydy repimiseen ja arvoasemien ja mahdollisuuksien väärinkäyttöön, vaan hän etsii Jumalan vanhurskautta sielunsa autuudeksi.

Tällöin, kun on tärkeimpänä iankaikkinen pelastus, on erittäin tähdellistä todeta, että on vielä synnin maailmassa niitä, jotka antavat kunnian Jumalan elävän Sanan opetukselle. Se tuo turvallisuuden ja pelastusvarmuuden. Elävä kristillisyys ei ole mitään satavuotista, vaan tuhansien vuosien ikäistä. Toisinaan se on ollut patriarkallisuutta, toisinaan nasaretilaisuutta tai apostoollisuutta, mutta aina samaa, koska sama elävä Sana on viitoittanut uskon tien.

Vanhurskauden tähden vainottu saa olla vapaa – jopa kiusauksistakin kääntää katseensa Häneen, joka vapautti meidät. Eräs pahan palvelukseen alistuneista lehdistä on ottanut uuden, terveen kannan, todettuaan luulonsa vääriksi ja toimittajansa yliampuviksi. Pari sanomalehteä vielä levikkinumeroitaan koettaa kaunistaa, suosimalla pilkkaa ja valhetta Jumalan valtakuntaa vastaan. Tietenkin toivomme, että niittenkin päätoimittajat lopulta viisaina miehinä näkevät itsensäkin eksyneitten joukossa ja alkavat rientää takaisin lähtöasemiin – edes – varsinkin, kun toinen niistä esiintyy hengellisenä julkaisuna. Toisen oululaisen päivälehden palstat ovat perin herkät ottamaan muitakin sensaatio-otsikoita, joihin maallisellakin taholla aletaan kyllästyä. Tuleehan tuota enää vain vuoden loppuun moista lehteä, joten kyllä kai tämän lyhyen ajan omakohtaisesti kestää, ja onhan surkeasta hengestä jo saanut moni silmävoidetta, etsimään parannuksen tietä. Uusi arviointi tosiasioitten tähden on järkevää ja toivottavaa.

Jumalan elävää Sanaa vastaan on hirveän vaikeaa lähteä sotimaan. Olen erikoisesti pannut monien veljien ja sisarien kanssa merkille ne heikot — erittäin heikot kohdat, jotka pilkkaajilta ja vainoajilta ovat jääneet itseltä näkemättä. "Ongelmallinen asema" tulee itselle varsin nopeasti ongelmalliseksi Jumalan Sanan edessä. Arvokasta on vankka muuttumaton oppi ja saarna Siionissa. Jos jotakin harhaopin kohtaa on jouduttu lisätäsmennyksellä selvittämään, se ei ole tuonut sanaakaan uutta raamatun mukaiseen ja autuaaksi tekevään opetukseen Jumalan valtakunnassa. Sen on Jumala vastauksellaan vahvistanut: Hyvän Paimenen ääni kaikuu voimakkaana, ja kiitosäänet suuren onnen tähden. Myöskään ei ole sitä orjuutta, mitä eri henki toi. Vapaa rauhan ja lapsen olotila on Siionissa –- pitkästä aikaa — ulkopuolella kiehun kuohuu aina, toisinaan kytien, toisinaan selvänä vihanliekkinä.

Rakas matkaystävä, jota vainot ja panetukset läheltä koskettavat. Muistathan, kuinka Luther oli keisarinkin edessä yksin, mutta ei kuitenkaan yksin — Jumala oli omansa kanssa. Silloin, kun meillä on vahva profeetallinen Sana, ei meillä ole mitään hätää. Ihmisestä lähtenyt raukeaa tyhjään. Vaikka esimiesasemaa koetettaisiin käyttää hyväksi, on sittenkin vainoajan osa heikko. Jumalalla on moninaisia keinoja näyttää voimansa ja kunniansa, sekä vihansakin, kun "ruvetaan Hänen silmäteräänsä."

Miksi meitä vainotaan? Sen tähden kun Vapahtajaakin ja profeettoja vainottiin. Monet kristillisyydellemme vieraat hengenmiehet ovat näkemässä elävän uskon taholla kirkkomme kalliin aarteen. Kaikki eivät edes ota puheen tekstiä raamatusta eivätkä veisaa virsikirjamme virsiä - meillä on näin joka tilaisuudessa, seuroissa ja Jumalanpalveluksissa. Pidämme liikuttavan kalliina sakramentteja — noita Jumalan omille annettuja kalliita armovälineitä. Rukoilemme eksyneitten puolesta, että he autuaaksi armonajassa tulisivat. Ja pidämme lujasti kiinni tinkimättömästä raamatuntotuudesta sekä autuaaksitekevästä uskosta, jota aina sielunvihollinen vainoaa ja yrittää ihmeopeilla muunnella Pyhän Hengen poisajamiseksi. Noudatamme lakia ja rakastamme Isänmaatamme, ja koetamme evankeliumilla tyynnyttää hätääntyneitä sieluja. Miksi vainotaan sittenkin? Sen tähden, kun emme voi Jumalan Sanan kunnioittamisen tähden kulkea ylpeän ihmisen mielivallan ja ihmisoppien tietä. Emme voi sanoa, että Raamatustakin saa jättää suurimman osan tarpeettomana pois.

Emme näe maallisella valmistautumisella mitään yhteyttä sielun autuuden kanssa ilman omakohtaista parannusta ja uskoa. Ajatelkaapa, rakkaat ystävät, jos kaikki lähtisimme muuntuvan hengellisyyden tielle, kuinka saisimme tukea kirjoitetusta Sanasta, ja kuinka vakuuttuneiksi todella hätääntyneet siitä, ettei tarvitse kuolla synteineen, vaan saa armonajassa vastaanottaa synteinpäästön. Pyhä Henki ja anteeksiantamuksen evankeliumi ovat viholliselle pahoja käsitteitä. Entä sinulle vaivattu sielu? Nytkin tarvitset sitä. Usko kiusaukset ja arkamielisyydet anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä. Sinulla on oikeus siihen. Taivaaseen päinhän meitä ajetaan, koska sen kaltaisten on taivaan valtakunta." Kiitämme Jumalaa, että Hän on tallettanut meitä varten kalleimmat aarteet, ja vielä eksynyttäkin, joka armonajassa palaa Isän kotiin, puhdistaa ja vaatettaa Siionista. Olemme autuaita kiusausten maassa ja kerran ilontaivaassa.

Toimi Lehto
Päivämies 17.8.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Touko 2011, 21:26

S. S.

Laestadius ja lapseni usko


Lars Leevi Laestadiukseen sen uudemman 100-vuotis- muiston yhteydessä ovat tämän maailman lehdet julistaneet, ettei Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys enää edusta samaa uskonnäkemystä, "mikä Laestadiuksella oli. Muissakin yhteyksissä ovat eriseuraan eksyneet väittäneet, ettei muka Jumalan valtakunnan opetus ole enää samaa kuin ennen. Eräs tärkeimmistä erimielisyyksistä on ollut kasteopissa.

Viime vuonna pidettyjen kokousten (27–29. 4. ja 29.12.60) pöytäkirjoista käy selvästi ilmi eriseuraisten kasteoppi. He uskovat, että lapsi saa kasteessa uskon ja Pyhän Hengen. He myös ilmoittavat olevansa tietämättömiä siitä, mikä on kastamattomien lapsien kohtalo. Kun Jumalan valtakunta ei yhtynyt näihin opetuksiin, niin tuli sota.

Tämän kysymyksen puitteissa on sen jälkeen heidän taholtaan väitetty, että siinä tehtiin uusi opinkappale, joka on kuulemma keksitty Oulussa aivan viime vuosien aikana, ja jonka takana ovat maallikot. Suurella arvovallalla on kirjoitettu "laestadiolaisuuden puolesta." Jumalan lapsia on syytetty pelagiolaisiksi, epäluterilaisiksi ja nyt siis epälaestadiolaisiksi. Pilatuksen tavoin joutuu maailma jälleen kysymään: "Mikä on totuus?" – ”Huutavan ääni korvessa", joka ilmestyi vuosina 1852--54 (Suomennos vuodelta 1906, sivu 327) kirjoittaa: "Apostolit vaativat elävää uskoa kastettavalta, ennen kuin hänet saatiin kastaa. Filippus sanoi kamaripalvelijalle: jos sinä kaikesta sydämestä uskot. Ja Pietari kastatti Korneliuksen ja hänen talonväkensä nähdessään, että he olivat tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä. Kaste oli siis jo ennen kastetta autuaaksi tekevä usko. Ja niin tulee vielä tänäkin päivänä olla. Ei niin kuin uusien kirjojen kirjoittajat sanovat, jotka luulevat uskon tulevan vasta kasteen jälkeen, mikä näkyy kysymyksestä: "Lapsi, tahdotkos kastettaa tähän uskoon?" Pitäisi sanoa: "Lapsi, tahdotkos kastettaa tämän uskon nojalla?" Sillä lapsilla on usko Vapahtajan oman todistuksen mukaan. Ja koska lapset jo ovat siinä sieluntilassa, jota apostolit vaativat kastettavalta, niin kastetta älköön heiltä kiellettäkö, varsinkin, kun Augustinuksen usko on tullut yleiseksi kansan uskoksi, että kastamattomat lapset eivät tule autuaiksi. Tässä kohden on kumminkin varottava opus operatum-oppia eli sitä uskoa, että kasteella kastettavan sieluntilaan katsomatta on joku yliluonnollinen voima, saattaa kastettava toiseen sieluntilaan, kuin missä hänen otaksutaan olevan. Lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta heidän uskonsa nojalla..."

Nämä sanat eivät jätä epäselväksi, mikä oli kirjoittajan käsitys asiasta. Ei hän puhu, että ei ole meidän asiamme tietää, mihin kastamattomat lapset menevät. Ei hän myöskään väitä, että Jumalalla olisi erikoinen "tila" heitä varten. Niin kuin voisi olla jokin tila jumalattoman ja vanhurskaan välillä! Hän selvästi ilmoittaa käsityksenään, että lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta.

On omituista, että tuo sama käsitys on keksitty Oulussa viime vuosien aikana! Tekee vain mieli kysyä, missä se oli piilossa nämä välivuodet. Paavali sanoo, että evankeliumi on peitetty niiltä, jotka kadotetaan. Mutta tämäkään kohta Kristuksen opissa ole ollut peitossa siellä, missä on opetettu Pyhän Hengen valossa. Ei se ollut peitossa Laestadiukseltakaan.

Me emme perusta uskoamme rovasti Laestadiuksen kirjoituksiin vaan Raamatun sanaan. Enkä tällä kirjoituksellani pyrikään todistamaan oikeaksi Jumalan valtakunnan raamatullista kasteoppia. Mutta tämäkin asia osoittaa, miten vähän totta on eriseuraisten kirjoituksissa. Eivätkä he voi puolustautua edes tietämättömyydellään. Olemmehan oppineet pitämään näitä miehiä Laestadiuksen elämän erikoistuntijoina. Näin he ovat joko unohtaneet tosiasiat, tai kirjoittaneet valhetta vastoin parempaa tietoaan. Jeesus sanoo: "Sydämen kyllyydestä suu puhuu," ja neuvoo tuntemaan heidät hedelmistänsä.
Älkää siis rakkaat matkaystävät, antako taitavastikaan laadittujen valheellisten kirjoitusten teitä eksyttää, sillä niiden takana on hän, joka jo paratiisissa väitti Jumalaa valehtelijaksi. Hän on täyttänyt kannattajansa myrkyllään ja hedelmät ovat sen mukaiset. Vaimon siemen ja käärmeen siemen eivät voi tehdä sovintoa, koska niiden välillä on Jumalan panema viha.

Siksi eivät nuo hyökkäykset voi häiritä Jumalan lasten rauhaa. Päinvastoin ne lähentävät meitä Kristukseen ja hänen seurakuntaansa. Onhan hän itse sanonut: "Autuaat olette te, koska he pilkkaavat ja vainoavat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä näin he vainosivat profeetoita, jotka teidän edellänne olivat." (Matt. 5: 11-12). Ja apostoli Pietari kirjoittaa: "Autuaat olette te, jos teitä Kristuksen nimen tähden pilkataan, sillä se Henki, joka on kunnian ja Jumalan Henki, lepää teidän päällänne. Heiltä hän pilkataan, mutta teiltä hän kunnioitetaan." (1. Piet. 4: 14).

S. S.
Päivämies 5.10.1961
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Poikkeuksellisesti sijoitan tämän vanhan kirjoituksen kahteen osastoon, koska se mielestäni kuuluu molempiin. Tämän edellä jätin kopion Laestadiuksen mielipiteistä avattuun ketjuun osastossa "Etsikkoaikamme aamusta." Koska tämä on myös vastauskirjoitus omalla ajallaan, katson aiheelliseksi myös tämän sijoituksen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Touko 2011, 19:08

Tiedotus kristityille


Rakkaat matkaystävät Kristuksessa. Jumalan armo, laupeus ja rauha lisääntykööt Teille, Herramme Jeesuksen, Kristuksen tuntemisen kautta, ja Hänen sovintoarmonsa osallisuudessa.

Jälleen taas on Teille monille saapunut postitettuna kirje, jossa toistuu samat syytökset, vääristelyt ja parjaukset kristillisyyttämme kohtaan, kuin monissa edellisissäkin kirjelmissä, joita on lähetetty tai julkaistu päivä- ja viikkolehtien palstoilla. Näitten kaikkien kirjeitten ja tämän viimeisimmänkin kirjeen laatijoina ja lähettäjinä ovat olleet uuden eriseuran päämiehet. He ovat nousseet syytöksineen seurakuntaa vastaan taisteluun sen vuoksi, kun he näkevät seurakunnan erehtyneeksi, halvaksi ja vialliseksi. He ovat kadottaneet kokonaan itseltään seurakunnan rakkauden ja luottamuksen. Kristillisyytemme erikoinen armolahja on raamatullinen seurakunta — ja vanhurskauttamisoppi. Ja juuri tässä tärkeässä asiassa, ja monissa muissakin kysymyksissä kaikki eriseurat ovat kristillisyyttä vastaan. Heillä on eriseuran henki ja sen vuoksi he eivät voi olla kristillisyyden kanssa hengen yksimielisyydessä ja rakkaudessa. Tässä on pohjasyy tämän uuden eriseuran erkaantumiseen ja syntymiseen, vaikka niin paljon muusta puhutan. Kristillisyys taaskin on jäänyt samankaltaisena, kuin se aina on ollut, jatkamaan Jumalan valtakunnan työtä — evankeliumin työtä.

Sääntöjensä mukaisesti kristillisyytemme järjestää Pyhän Raamatun ja evankelisluterilaisen uskontunnustuksen ja opin pohjalla hartausseuroja, joihin kaikilla on vapaa pääsy. (2 pykälä)

Murheellisin mielin olemme todenneet, että kristillisyydessämme olleet monet pappisveljet ovat taisteluun nousseet (heidän ohellaan vain joitakin maallikoita).

Mutta suuri ilo on tällä hetkellä todeta, että on kymmeniä rakkaita pappisveljiä hengen yksimielisyydessä ja rakkaudessa Siionin kanssa. Sen tähden emme puhu pappislinjasta tai maallikkolinjasta — mutta vain kristillisyyden linjasta ja Jumalan valtakunnan rintamalinjasta.

Rakkaat matkaystävät. Vaikka se teille lähetetty kirje onkin hyvin taitavasti laadittu, niin kovin eksyttäväksi, niin kyllä Te oivallatte, mistä on kysymys, ja ymmärrätte antaa sille sen arvon kuin sille kuuluu. Kirje päättyy "ylioppilaskodin kohtalon" esittelemiseen, jossa "Päivämies" lehteämme syytetään perättömien tietojen levittämisestä "Ylioppilaskodin kohtalosta." Kun "Päivämies" lehdessä on ollut maininta Ylioppilaskodin joutumisesta "vieraisiin käsiin", niin sellainen maininta on totuudenmukainen, koska Ylioppilaskodin johto uudelleen järjestäytymisensä kautta ilmentää eriseuraisuutensa, tahtoen irtaantua kristillisyyden (SRK.n) hengestä, jonka myötävaikutuksen turvin Ylioppilaskoti on aikanaan perustettu. Sen johdosta, että "Ylioppilaskoti Maitojyvä ry" tarjoaa tilattavaksi julkaisemaansa "Maitojyvä" -lehteä, on aihetta huomauttaa, että ko. lehti ei tällä kertaa ole meidän kristillisyytemme julkaisu.

Rakkaita Jumalan lapsia tervehdin Jumalan rauhan sydämellisin terveisin. Ja kaikille luopuneille, heitä kotiin ikävöiden, haluan vakuuttaa, että Jumalan valtakunta on armon, totuuden, anteeksiantamuksen ja rakkauden valtakunta.

Siionin tähden:
Eino Vaherjoki
Päivämies 29.6.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Kesä 2011, 09:45

Aikamme ilmiöitä Raamatun valossa
Vastaus samalla aikakauslehti Uusi Maailma olleisiin haastatteluihin


Oli odotettavissa, että seksuaalikeskustelu ennen pitkää oli jyrkkänä kohdistuva niihin, jotka eivät kristillisen uskonsa tähden voi hyväksyä sukupuoliasioissa vallitsevia käsityksiä. Uuden Maailman numeroissa 7/67 ja 8-9/67 maisteri Toini H. tendenssimäisessä haastattelukirjoituksessaan selvittelee vanhoillislestadiolaisten kantaa viimesyksyisiin piispan kirjeisiin, sekä sukupuoliasioihin yleensäkin. Näiden ohella ehtii kirjoittaja luoda oman käsityksensä mukaista kuvaa ko. kristittyjen uskon olemuksesta, sekä suhtautumisesta televisioon ja taiteeseen. Maisteri H.lle on tuottanut ilmeisesti suurta vaikeutta käsitellä asioita ilman voimakasta tunneperäisyyttä, koskapa hän joutui toteamaan: "Jonkinlainen kylmä kauhu, niin kuin jonkin epämääräisen edessä voi sattua, jähmettää kieleni. Käsi ei kuitenkaan "jähmettynyt," ja siitä on todistuksena varsin voimakkaasti vanhoillislestadiolaisia tuomitseva kirjoitus. Objektiivisuutta ei yleensä ole odotettavissa silloin, kun itselleen epämieluisa asia tahdotaan todistaa vääräksi, mutta eräitten UM.n numerossa 8-9 haastateltujen osalta olisi kuitenkin odottanut, etteivät he olisi langenneet paikoin tiedon sijasta tunteeseen ja luuloon. Seuraavassa on tarkoitus oikaista eräitä näkemyksiä ja "tietoja." jotka ovat olleet omiaan antamaan täysin väärän kuvan vanhoillislestadiolaisuudesta ja elävästä kristillisyydestä yleensä. Lisäksi käsittelen ko. "ajankohtaista" asiaa.

Lähtökohdaksi otan tuomiorovasti Jorma Sipilän kirjoituksessa esiintyvän lausuman: "Pohjois-Suomen henkiseen erikoisleimaan vaikuttavat tosiasiassa muut kuin uskonnolliset tekijät: sukurasitukset ja muut perintötekijät ja pitkä, pimeä talvi. Nämä kaikki yhdessä luovat sen raskaan, jopa synkän luonteen, josta pohjoisen uskonnollisuuskin, kuten äärisuunta vanhoillislestadiolaisuus on saanut ominaisvärinsä. Se kuuluu arktisen hysterian käsitepiiriin." Uskaliaasti sanottu koko Pohjois-Suomen väestöstä, jos väite olisi oikea, pitäisi jo mielisairaus ja itsemurhatilastojenkin osoittaa ainakin jossain määrin sen paikkansa pitävyys. Näin ei kuitenkaan ole, sillä seitsemästätoista mielisairaanhoitopiiristä on Oulun piiri, (Oulun ja Lapin läänit.) vasta kymmenes mielisairaitten prosentuaaliseen määrään nähden, ts. yhdeksässä piirissä on enemmän prosentuaalisesti mielisairaita. Ja jos tarkastelee pelkästään Lapin lääniä, on vain neljä mielisairaanhoitopiiriä, joissa on prosentuaalisesti vähemmän kirjoissa mielisairaita. Suomen itsemurhatilastot puolestaan osoittavat, että itsemurhat ovat tavallisimpia Etelä-Suomessa, nimenomaan Uudenmaan ja Hämeen lääneissä, ja vähiten itsemurhia tapahtuu Pohjois-Suomessa.

Koska vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluvia on huomattavan paljon muun muassa Oulun ja Lapin läänin alueella, on aivan oikein olettaa, että heidän vaikutuksensa näissä lääneissä on ilmeinen. Maisteri H.n pyrkimyksenä näyttää olleen nimenomaan osoittaa tämän vaikutuksen negatiivisuus. Jo ensimmäisen kirjoituksen otsikko "Kylmän uskon maa," viittaa tähän. Väitteet ja vihjailut rikkonaisista kodeista, ristiriitaisista ihmisistä, jännittyneistä avioliitoista sekä raskasta ja synkästä kodin perinnöstä ovat valheellisia ja osoittavat täydellistä asiain tuntemattomuutta. Jos sanon sen totuuden, johon jokainen uskovainen sydämestään yhtyy, että tämä kristillisyys on "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." Ja että sen kodit eivät tuo mukanaan kirousta vaan siunauksen, niin se ei kuitenkaan ilmeisestikään saa kirjoittajaa vakuuttumaan asian todellisuudesta. Lienee paikallaan jälleen ottaa eräitä kylmiä tilastolukuja todistukseksi "arktisesta hysteriasta." On yleisesti tunnettua, että särkyneiden kotien lapset muita helpommin ajautuvat epäsosiaalisuuteen ja myös itsemurhiin. Itsemurhista todettiin jo edellä, että, niitä on vähiten Pohjois-Suomessa. Vuoden 1963 tilasto osoittaa, että nuoria päihdyttävien aineiden väärinkäyttäjiä oli koko maassa 10 000 asukasta kohden keskimäärin 8.3, Oulun läänissä 2,2 ja Lapin läänissä 1,4. Molemmat viimeksi mainitut luvut ovat maan lääneistä alhaisimmat, Uudenmaan läänissä vastaava luku 14.3. Saman vuoden tilastosta ilmenee, että huostaan otettujen määrä oli koko maassa 10 000 asukasta kohden keskimäärin 33,7, Oulun läänissä 25,0 ja Lapin läänissä 31,1. Uudenmaan läänissä luku oli 57,6. Oulun läänin luku oli kolmanneksi alhaisin. (12 lääniä). Irtolaishuollossa oli vuonna 1963 koko maassa 10 000 asukasta kohden keskimäärin 2,9 henkeä, Oulun läänissä 0,7 ja Lapin läänissä 0,9. (Varoitus- ja suojelu- valvontatapauksia oli koko maassa 10 000 asukasta kohden keskimäärin 10, Oulun läänissä 7 ja Lapin läänissä 5,1.) Molemmat viimeksi mainitut luvut ovat Ahvenanmaata lukuun ottamatta maan alhaisimmat. Tilastoja käsiteltäessä tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi, että Oulun läänissä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumattomien määrä on Ahvenanmaata lukuun ottamatta toiseksi pienin koko maassa ja Lapin läänissä viidenneksi pienin. Mikäli vanhoillislestadiolainen uskon elämä vaikuttaisi perhe-elämässä ristiriitoja ja jännittyneitä avioliittoja, pitäisi sen näkyä myös ulospäin keskimääräistä enemmän tapahtuvina avioeroina, asumuseroina ja väkivallan tekoina. Tunnettua kuitenkin on, että tämän kristillisyyden parissa asumuserot ja avioerot ovat lähes tuntemattomia, puhumattakaan väkivallan teoista.

Ryhtyessäni seuraavassa käsittelemään vanhoillislestadiolaisten kannanottoja sukupuolielämään liittyvästä "ajankohtaisesta asiasta," tiedän varsin hyvin, että uskoon perustuvat argumentit eivät kelpaa, eivätkä riitä, "tälle maailmalle". Tästä huolimatta kristityillä ei voi olla muita perusteita arvostellessaan sukupuoliasioita kuin Jumalan sana. Tiedän myös sen hyvin, ettei "ulkopuolinen" monestikaan edes pysty tajuamaan, mitä uskosta elävä ihminen yrittää hänelle sanoa. (1.Kor. 2: 1-14). Käsityksemme mukaan koko nykyisen seksuaalikeskustelun ydin on huoruuden synnin luvalliseksi tekemisessä. Tämän aikaansaamiseksi on kyllä "raateleva susi kääritty todella "lammasten vaatteisiin." Ajan haasteen on jokainen joutunut ottamaan vastaan ja siihen vastaamaan. Monet kirkonmiehet ovat siirtyneet sovittelevalle ja "suvaitsevalle" kannalle, ymmärtämättä, ettei perkeleen kanssa tehdä kompromisseja. Varsin yleisesti esitetään, että "Suomen sukupuolilainsäädäntö perustuu Raamattuun, ja on Euroopan vanhoillisin ja luonnottomin." Ja vaaditaan, että tämä lainsäädäntö on saatava "ajanmukaisemmaksi ja inhimillisemmäksi." Muuttuneen asennoitumisen seurauksena on vapaitten sukupuolisuhteitten hyväksyminen lisääntynyt huolestuttavasti, ja sen rinnalla seksuaalisuuden perverssien muotojen "ymmärtäminen." En toisaalta suinkaan tahdo väittää, etteikö kristityllä äidillä olisi lasten synnyttämisessä, hoitamisessa ja kasvattamisessa monia vaivoja, ja sitä enemmän, mitä useampia lapsia hänellä on. Haastattelussa esiintyneen käsitykseen sukupuolivietin vähäisistä sublimointimahdollisuuksista ei voi täysin yhtyä, sillä täytyy toki ihmissuvulla olla sellaisia henkisiä arvoja, jotka tähänkin antavat mahdollisuuksia. Raamattu toteaa tästä yksinkertaisesti, että kristitty kuolettaa hengellä lihan teot. (Room. 8: 13 ja Kol. 3: 5) tai panee ne pois, nimittäin synnin. (Hepr. 12: 1.)

Synti sanan osalta antaa maisteri Havun haastattelu jälleen järkyttävän kuvan siitä, kuinka raamatulliset käsitteet ovat hämärtymässä nykyaikana. Eräs haastatelluista toteaa: "Ja synti on paha asia — mitä on synti? Itse kukin määrittelee tämän käsitteen saamansa kasvatuksen vastaiseksi toiminnaksi – juuri sukupuoliasioissa." Ei suinkaan synti ole mikään muuttuva suure. Kun se näin käsitetään, ei tarvitse ihmetellä, että uskon käsityksiä jatkuvasti tarkistetaan, se taas ei ole raamatullista uskoa. Edellä esitetty synnin määritelmä sopii kyllä moraalin määritelmäksi, mutta se onkin jo aivan eri asia.

Lainaan tässä Lutheria syntikäsitteen selventämiseksi: "Saat olla varma siitä, että sanaa synti ei Raamatussa ymmärretä monella tavalla, vaan yhdellä ja erittäin yksinkertaisella tavalla, äläkä salli suulaitten sofistien saada itseäsi tästä käsityksestä luopumaan. Syntiä näet ei ole mikään muu kuin se, mikä ei ole Jumalan sanan mukaista."

Tähän sisältyy myös kuudennen käskyn rikkominen. Ei niin ymmärtäen, kuin maisteri H. luulee vanhoillislestadiolaisten uskovan, että huoruus on suurin synti, sillä "epäusko on kaiken synnin äiti." Vaan että huoruuden synti on koko kansakunnan elinjuuria jäytävä pahe, sen tähden se on aivan kuin "erikoissynti." Ei liene syytä ihmetellä, jos maisteri H. toteaakin, ettei hän ole ainoa, "joka tätä piintynyttä ennakkoluuloa, (nimittäin huoruuden synnin suuruudesta,) on vakavamielisissä huolestuneissa kansalaisissa kauan kummastellut." Sen sijaan on aihetta ihmettelyyn, kun tuomiorovasti antaa "kulttuurihistoriallisen" vastauksen: "Ei kuudennen käskyn rikkomista meillä vielä kauan ole tällaisena erikoissyntinä pidettykään. Eikä se muuallakaan Euroopassa ole viktoriaanista aikaa vanhempaa perua. Viktoriaanisuuden perintöä on Suomessakin nykyinen kaksinaismoraali". Ymmärtääkseni huoruuden vakavien seurauksien tietäminen on paljon vanhempaa perua. Nooan ajan sekä Sodoman että Gomorran ajan erikoissynti oli juuri huoruus sen perversseissä muodoissaankin. Raamattu sanoo selvästi: „Välttäkää huoruutta. Kaikki synnit, joita ihminen tekee, ovat ulkona ruumiista. Vaan joka huorin tekee, tekee syntiä omassa ruumiissaan." (1. Kor. 6: 18). Uskallan tähän lainata myös Kari Suomalaista: "Mitä tyhjempi ihminen, sitä enemmän hän pakenee omaa tyhjyyttään seksiin. Historian mukaan siihen ovat aina tarrautuneet tuhoaan aavistelleet kansat tai säätyluokat hamasta vanhasta Roomasta Ranskan vallankumousalan ylhäisöön."

On vakava erehdys luulla, että Jumala hyväksyy synnin ja ihmisten mielipiteet. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Sen tähden on elävän kristillisyyden, Jumalan valtakunnan tehtävänä ollut kaikkina aikoina ilmoittaa ihmisille tuomiota synnin tähden, mutta Jumalan armoa Jeesuksen Kristuksen tähden. Käsitystä, että vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan armottomia langennutta ihmistä kohtaan, on mielellään ylläpidetty ja levitetty. On aivan eri asia olla hyväksymättä synti, kuin antaa se anteeksi. Mitään ei uskovaisen sydän tee niin mielellään, kuin Jumalan käskystä evankeliumin voimalla pukee tunnolta herätetyn langenneen armolla ja laupeudella Pyhässä Hengessä. Ja voin vakuuttaa, että tällainen armo on tarjolla myös sille "raskaaksi tulleelle naimattomalle opettajalle." Ei tarvita aborttia, viran menettämistä eikä pillereitä! Kukapa paremmin tietäisi, että ihminen on liha, kuin sanan ja Pyhän Hengen valkeudessa vaeltava armahdettu syntinen. Tällaiselle ei ole enää laki opettajana, vaan armo, joka "meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään, ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään.„ (Tiit. 2: 12).

Kieltämättä haastattelussa on tuotu esille hyväksyttäviäkin näkökohtia. Etenkin professori Kaipaisen lausunnoissa on nähtävissä myös kiihkotonta arviointia ja kieroutuneen sukupuolielämän paheksuntaa. Mutta perusasetelma on mielestämme koko kirjoituksessa väärä. Se on, kuten jo alussa mainitsin, tendenssimäinen, pyrkien varsin löysin perustein, mutta kovin sanoin, tuomitsemaan vanhoillislestadiolaisten vakaat pyrkimykset seksuaalielämän turmiollisen vapauden ja Jumalan sanan halveksumisen estämiseksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokouksessa kesällä 1965 Rovaniemellä annettiin kannanilmaisu, jossa sanottiin mm: „Syvä huolen ja murheen aihe on myös se, että useat kirkkomme papit eivät saarnaa synniksi abortteja eivätkä lapsirajoitusta, vaan muutamat jopa viimemainittua suosivat. Tässä on kysymys taistelusta Jumalan luomisjärjestystä ja ensimmäistä uskonkappaletta vastaan. Tähän liittyy läheisesti se yleinen sukupuolimoraalin heikkeneminen, joka vaarallisena sairautena jäytää kansaamme."

Suorittaessaan SRK.n puheenjohtajan ja pääsihteerin haastattelun lapsirajoituksesta, käytti maisteri Havu ilmeisen dialektisia kysymyksiä. Aikoinaan fariseukset ja kirjanoppineet ja saddukeukset kiusasivat Jeesusta samantapaisilla kysymyksillä. Aina oli tarkoituksena saada Jeesus solmituksi sanoissaan. Tällaisia aiheita olivat mm. veron maksaminen, ylösnousemus ja Mooseksen laki. Luther toteaa, että avioelämästä puhuminen on vaikea asia:

"Minua kyllä kauhistaa, enkä mielelläni saarnaa avioelämästä, koska minua huolettaa, että mihin kerran oikein käyn käsiksi, siitä koituu niin itselleni kuin muillekin paljon tekemistä, sillä tämä surkeus on kirotun paavillisen lain ansiosta käynyt niin häpeällisen sekasortoiseksi, ja sen lisäksi hengellisen, niin kuin maallisenkin miekan veltto hallitus on aiheuttanut siinä niin paljon hirveitä väärinkäsityksiä ja eksymistä, etten mielelläni siihen katsahda enkä siitä kuule."

Avioliitto on tarkoitettu pyhäksi liitoksi miehen ja naisen välillä, jossa Jumalan luomisjärjestys hedelmällisyydessä ja lisääntymisessä täytetään. Tästä Luther sanoo: "Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: 'Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää’, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme." Avioliitto on myöskin huoruuden synnin välttämiseksi. (1. Kor. 7: 2). Koska avioliitto on pyhä, kehottaa Jumalan sana sen myös pitämään pyhänä. (1. Tess. 3–5). Uskovaisten avioliittoon ei saata kuulua lapsirajoitus, sillä "aviokäsky pitää kunniallisesti kaikkien seassa pidettämän, ja aviovuode saastumattomana, mutta huorintekijät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee." (Hepr. 13: 4).

Aborttikysymystä on tarkasteltava erikseen eräästä näkökulmasta. Professori Kaipainen on yksiselitteisesti käsitellyt aborttikysymyksen. Hän yhtyy ensiksi toteamaan, että abortti on aina murha ja sanoo lisäksi "omasta puolestaan kokonaan kieltäytyvänsä edes keskustelemasta abortista psyykkisten syiden perusteella: siten hän säilyttää lääkärinomantuntonsa ristiriidattomana." Edelleen hän sanoo, että "abortti muilla perusteilla on luvallinen vakavan fyysisen sairauden, ilmeisen hengenvaaran ja raskausvahinkojen ollessa kysymyksessä."

Silloin kun nähdään odottava äiti kuoleman vaaran edessä, kristitty myös nähdä Jumalan tahdon, ja alistua tarvittaessa, äidin hengen pelastamiseksi välttämättömään. En voi kuitenkaan jättää sanomatta tosiasioihin perustuvia tapauksia, joissa ilmeisessä hengenvaarassa olleet uskovaiset äidit Jumalaan luottaen ja Hänen käteensä omansa ja syntyvän lapsensa hengen jättäen ovat pelastuneet lapsineen. Sen tähden näitä ratkaisuja ei kuitenkaan tehdä kevytmielisesti, vaan uskossa ja Jumalan pelossa. Tällaisissa tapauksissa useasti onkin jo kysymys siitä vaiheesta, jolloin lääkäri joutuu abortin suorittamaan viivytyksettä. Emme voi yhtyä sellaiseen abortin hyväksyvään käsitykseen, mikä ilmenee kirjasen "Ajankohtainen asia" sivulla 9: "Niin sanottaessa on muistettava, että myös tietyt sosiaaliset olosuhteet voivat tehdä äidin elämän uhan alaiseksi." Tässä ei enää ole kysymys hyvän omantunnon säikyttämisestä, vaan jostakin aivan muusta.

Nykyaikana on melkein vaino niitä äitejä kohtaan, jotka uskonsa tähden pitävät aviovuoteensa saastuttamattomina, ja eivät suostu ehkäisyvälineiden käyttöön eikä sterilisaatioon, aborteista puhumattakaan. Kristitty hyvin ymmärtää lääketieteen tuoman suuren siunauksen, mutta on asioita, joissa "tulee enemmän kuulla Jumalaa kuin ihmistä." On ilahduttavaa todeta se myönteinen kehitys, mikä on tapahtunut äitikuolleisuuden alentumisessa. Mm. Lapin läänissä v. 1958 menetettiin 7 äitiä raskauden, synnytyksen tai lapsivuoteen seurauksena, v. 1962 2 äitiä ja v. 1963 2 äitiä. Vuosina 1964 ja 1965 ei ole ollut yhtään äitikuolemaa.

Niin vieraalta kuin ehkä tuntuneekin, väittäisin, että maisteri Toini H.n haastattelukirjoituksessa ilmenee taustalla myös eräs yhteiskuntamme sairausilmiö, nimittäin Helsinki keskeisyys. Tämä puolestaan aiheuttaa tiedostamatonta alemmuuden tunnetta ja henkistä tyhjyyttä muulla Suomessa, ja perusteetonta ylemmyyden tunnetta helsinkiläisissä. Rinnakkaisilmiönä tälle ovat vertailukohteet Etelä-Suomi, Pohjois-Suomi ja kaupunki, maaseutu. "Rintamaitten" ihmiselle on ehkä raivostuttavaa havaita, että pohjoissuomalaiset ajattelevat joissakin asioissa itsenäisesti, tai että koko maassa on ihmisryhmä, joka uskoo toisin kuin yleinen mielipide. Maisteri H. on aivan ilmeisesti ilahtunut, lieneekö myös hämmästynyt, että hän Oulusta löytää älykkään ylioppilaan ja kolme kultivoitunutta, älykästä, tiedettä ja humanisuutta tasapuolisesti tarkastelevaa, viehättävää ihmistä. Tässä kaikessa on tietysti vakavampikin tausta, joka liittyy uskonnollisiin luuloihin. Tähän viittaavaa on myös haastattelussa esitetyt vertailut lestadiolaisuus — kommunismi ja, maallikkosaarnaajat — Gestapo. Niin räikeitä ja "valistumattomia." kuin nämä rinnastukset ovatkin, ne ovat kuitenkin inhimillisesti ymmärrettäviä, sillä näin väittäessään purkaa "viisas ja älykäs" ihminen omia uskonnollisia kaunautumiaan kristinuskon "hulluuden" tähden. (1. Kor. 1: 17—29, Matt. 11: 25–27).

Pohjois-Suomen vaikeuksien syynä ei suinkaan ole lapset, eikä niitä korjata lapsettomuudella. Ankarat olosuhteet ovat vaatineet raskaita ponnistuksia ansion hankkimisessa. Suunnaton "eteläpainoisuus" on hidastanut kehitystä pohjoisosassa
maatamme, joka käsittää noin puolet Suomen pinta-alasta. On suorastaan irvokasta jakaa äideille sukupuolioppaita ja ehkäisylehtisiä silloin, kun he tarvitsevat yhteiskunnallista sosiaalista turvaa, ymmärtämystä, rakkautta ja todella konkreettisia toimenpiteitä epäkohtien korjaamiseksi. Tähän on maassamme olemassa kaikki edellytykset, mutta yhteiskuntavanhurskauden kehityksen esteenä on vallitseva itsekkyys, ahneus, huvittelun halu, välinpitämättömyys kanssaihmisistä, ääretön kilpailu kunniasta ja asemasta, poliittinen vallanhimo jne., yhdellä ajatuksella sanottuna: sydämen maaperän kylmyys.

Taiteesta

Maisteri H.n voimakas rubrikointi "Taide ei sovi kristilliseen oppiin, kaikki sen muodot ovat syntiä, on tarkoituksellisen ilkeä, ehkäpä pahansuopa. Joka tapauksessa se on harhaan johtava. SRK.n puheenjohtaja on kertonut, että haastattelun aikana keskusteltiin television lisäksi vain elokuvista, teatterista ja roskakirjallisuudesta. Ei ole epäilystäkään, etteikö uskovainen voisi nauttia ja iloita taiteesta, jossa Jumalan lahjat oikein käytetään. On julistavaa musiikkia, kuvaamataidetta, runoutta ja kirjallisuutta, joiden vaikutus on ihmishenkeä kohottava ja "lihallista" mieltä hillitsevä. Niin kuin ei kaikilla ole lahjaa tällaista luoda, ei myöskään kaikilla ole lahjaa tällaisesta täysin nauttia, mutta se ei ole pahe eikä synti.

On olemassa myös toisenlaista taidetta, joka vaikuttaa ihmisen koko fyysilliseen osaan. Tämä on sitä nykyajan huviteollisuuden tuottamaa seksitaidetta, ja kuuluu "pornografiseen kulttuuriin." Tämä ei tarvitse ymmärtämystä, sillä se tunkeutuu kuin syöpä ihmisen lihaan ja vereen. Tätä "taidetta" ei kristitty suosi, eikä sitä katsele, kuuntele tai lue hyvällä omallatunnolla. Tässä on syy, miksei televisio ole vanhoillislestadiolaisen kodin väline ja miksei istuta katselemaan yhä seksikylläisemmiksi muodostuvia näytelmiä. Maisteri H. ei tosin sano maksavansa puupenniäkään näin heikoissa kantimissa olevasta uskosta. Elävästä uskosta ei ole tarvinnut maksaa mitään, sillä se on saatu "rahatta ja hinnatta", mutta se on niin mittaamattoman kallis lahja, ettei ole varaa antaa nykyaikaisten aivopesumenetelmien viedä sitä.

Lopuksi koskettelen viejä eräitä haastattelussa esiintyviä ilmeisiä ristiriitaisuuksia ja vaikuttimia.

Olemme tulleet luonnottomaan tilanteeseen. Uskosta on tehty synti ja uskon vainoamisesta hyve. Kristityt saarnamiehet "pitäisi välttämättä saada kuriin," ja nuoret niin vapaiksi, ettei heitä mikään kahlitse siveettömyydessä, ateismissa, Jumalan pilkassa ja kaikkien kristillisten ja isämaallisten arvojen polkemisessa. Tämä henki on todella näkyvissä kirkon edustajan "aforistisissa" ajatuksissa. Sanon tämän kaikella ystävyydellä, mutta samalla kaikella vakavuudella. Lainaan tähän erään pääkaupunkilaislehden kolmannen pääkirjoituksen 12.2.1967 kohtia: ("Ehkä tämän nykyaikaisen kirkonmiehen kirjasta puuttuvat sanat: )'Mahdotonta on, että viettelykset olisivat tulematta, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!' Kuinka voisi joku vaatia, että pappismies harjoittaisi sensuuria. Sehän olisi epäajanmukaista, rajoittunutta taantumuksellista. Pois sensuurimieliala, että suosimalla saattaa menettää kosketuksensa elävään nuorisoon."

– — — Pois sensuurimieliala, ei kahleita nuorisolle. Tämän jälkeen ei jaksa edes hämmästellä, kun lukee erään kouluneuvoksen julistusta, jonka mukaan ainakin naisopettajien kohdalla sukupuolinen estyneisyys tekee heistä ihmispetoja, siellä on todellinen aikamme epäkohta, ei estottomassa seksissä rypevissä nuorissa. Hillittömyys, ei pidättyvyys, on nyt valttia, silloin ainakin vältytään saamasta tulevaisuuden kouluun tuollaisia ihmispetoja. Nyt on kasvatettava sukupolvi, jolle totisesti mikään inhimillinen ei saa olla vierasta. Käsitteet ovat todella menemässä perusteellisesti sekaisin. Repivän, raskaan ja nuorisolle vahingolliseen puuttuminen halutaan leimata sensuurimielialaksi. — – — Niiden, jotka vastustavat hillitöntä pornografiaa, väitetään asettuvan asiallisen valistuksen tielle. — - –

Aina on ollut hillittömyyden saarnaajia, mutta ennen ovat vastuustaan tietoiset kasvattajat saaneet niin nuorisojärjestöjen kuin viranomaistenkin varauksettoman tuen. Nyt ovat ajat muuttumassa. Tuen sijasta ollaan valmiit vähättelemään tapahtumia, jotka näin yhä tiheämmässä tahdissa uusiintuvat. Silitellään, selitellään, 'ymmärretään,' ja näin yhä enemmän sekoitetaan käsitteitä sen sijaan, että nuoria todella opetettaisiin. On kasvatuksellisesti väärin painaa asioita villaisella, selittää niitä valheellisesti yksittäistapauksiksi, korostaa luottamusta silloin, kun ainoa reaktio on oleva luottamuksen jatkuva väärinkäyttäminen."

Vakavia sanoja, jotka tuoreesti sopivat myös haastatellun kolmanneksi ja neljänneksi viimeisen kappaleen ajatuksien vastukseksi. Tässä yhteydessä on vielä lisäksi sanottava, ettei evankeliumia ole annettu lihan vapauden voimaksi. Se on Jumalan voima autuudeksi. Se vapauttaa synnin orjuudesta. Jumalan valtakuntaa ei todellakaan rakenneta "väellä ja voimalla," vaan Jumalan sanalla, evankeliumilla, Pyhässä Hengessä. Ja Jumalan lapsille annettu henki, ei ole pelon henki, vaan väkevyyden rakkauden ja raittiuden henki. (2. Tim. 1: 7).

Eräs motivaatio purkautumiseen on nähtävissä vielä vanhoillislestadiolaisista annetussa tuomiossa: "Heissä vaikuttava tuomitsemisen henki on järkyttävä." Ihmisen Poika ei tullut tuomitsemaan, vaan vapahtamaan syntisen ihmisen. Sen tähden sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita. Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu. (Joh. 3: 17, 18). Sillä Jumalan sana, ei ihminen, tuomitsee epäuskoisen ihmisen. (Joh. 12: 47, 48). kaikilla inhimillisen elämän aloilla julistetaan voimakkaasti, että kaikkien pitää saada puhua niin kuin he haluavat, heitä ei saa estää. Samanaikaisesti kuittenkin estettäisiin, jos voitaisiin, parannussaarna. Muilla elämän aloilla tunnustetaan rikkaudeksi terve erimielisyys, uskonnossa vaaditaan omantunnon haastolla ja Jumalan sanan tinkimisen vaatimuksella, yksimielisyyteen ja yhtymiseen. Me näemme arvokkaaksi uskonnon vapauslain, mutta varalliseksi Jumalanpilkkalain muuttamisen uskonrauhalaiksi. Jos näin kuitenkin tapahtuu, on aloitettu hautausmaan rauhan rakentaminen.

Haastattelussa ylistettiin erään herätysliikkeen edustajat tasapainoisiksi ja huumorintajuisiksi. En tahdo tätä ollenkaan kieltää, vaikkakin pitäisin tärkeämpänä eräitä muita merkkejä, kun on kysymys uskonnosta. Vanhoillislestadiolaiset luokitteli sama henkilö "arktisen hysterian käsiteiiriin" kuuluviksi. Hyvin tiedän, ettei tämän päivän kristillisyyden elämää voida nähdä täydellisesti kuin sisältä päin, koska siihen kuuluu kaikenkaltaisia ihmisiä. Kaikilla on kuitenkin yksi yhteinen tuntomerkki: syntistä suurin ja pyhistä pienin. Ovelta ei ole käännytetty ketään takaisin. Sen tähden siellä tavataan myös ontuvia, raajarikkoja, köyhiä, vaivaisia ja sairaita, mutta aina onnellisia ihmisiä. Vapaus synnin orjuudesta on tuonut
mukanaan rauhan ja ilon. Tämän vapauden vaikutuspiirissä elävä nuorten suuri joukko ei ole synkkää, vaan valoisaa ja todella onnellista nuorisoa. Tosin vielä monesti askel hidastuu, ja murhe painaa mieltä synnin tähden. Kehuakseni minäkin puolestani omaani, voin sanoa, että pursuileva huumori on mm. monen vanhoillislestadiolaisen saarnamiehen "ominaisvärinä." Kuitenkin loppujen lopuksi ja aina meidän kerskauksemme on Herrassa.

Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Erkki Reinikainen
Päivämies 7.6.1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Kesä 2011, 13:10

Kristillisyys muuttuvassa yhteiskunnassa


Muuttuvassa yhteiskunnassa eläessämme havaitsemme olevan elämänkatsomukseltaan ensinnäkin kahdenkaltaisia ihmisiä. Toiset heistä tunnustavat olevansa katoavaisuuden keskellä – toisten mielestä pysyvät kaikki niin kuin ne luomakunnan alusta ovat olleet. Voidaan puhua ikuisista arvoista ja ajallisista arvoista — kestävistä ja katoavista arvoista.

Nykyaikaa rinnastaessamme entisiin aikoihin, on ihmisten keskuudessa ikuisten ja pyhien elämänarvojen halventaminen, aliarvioiminen ja rienaaminen saanut huolestuttavassa määrässä lisääntyvää jalansijaa. Kokonaan toisella tavalla on, nyt kuin ennen, näkösällä jumalattomuus, suruttomuus ja maallistuminen yleensä.

Entisellä ajalla, vuosikymmenten ja vuosisatojen kuluessa meidän maassamme on kaikella kunnioituksella suhtauduttu pyhiin iankaikkisuusarvoihin, on yleisesti tunnustettu kalleimmiksi elämänarvoiksi koti, uskonto ja isänmaa. Ei ole ollut mikään ongelma entisinä aikoina viettää kaikella hartaudella, rauhallisuudella ja arvokkuudella rukouspäivät ja rukoussunnuntait sekä niitä edeltäneet rukouslauantait. Muut kirkolliset juhlapäivät on myös vietetty niille kuuluvan arvon ja merkityksen mukaisesti. Kaikella tällä ulkonaisellakin pyhyyden kunnioituksella on ollut Jumalan edessä suuri merkitys kansojen kohdalla.

Suuresti ovat aikanamme tavat muuttuneet. Voidaan puhua tapojen turmeluksesta. Elämme pahaa aikaa. Hyvien, tapojen, pyhien ja kalleimmiksi tunnustettujen elämänarvojen kunnioittaminen on häviämässä. Kaiken hyvän tilalle näyttää tulevan lisääntyvässä määrässä, kalleimpien elämänarvojen vastustavia ja häpäiseviä voimia.

Suurella murheella on todettava Helsingin ja Oulun ylioppilaslehtien, varsinkin viimeisimpien numeroiden sisältö mitä törkeämmällä tavalla ilmeneväksi pyhien elämänarvojen häpäisemiseksi ja rienaamiseksi. Silmäillessämme edellä mainittuja lehtiä, joudumme kysymään, mihin pyrkivät hyökkäävillä ja rienaavilla kirjoituksillaan tuonkaltaisen hengen omaavat henkilöt. Ei milloinkaan ennen meidän maassamme puhein eikä kirjoituksin ole tällä tavoin, kuin nyt, pilkattu Jumalaa, kotia, uskontoa ja isänmaata. Aikoihin olemme eläneet. Yhä lisääntyvässä määrässä on murheeksemme havaittavissa uskonnonvastainen ajattelu ja julkinen mielipide. Kristillisen kotikasvatuksen, koulujen ja kirkon toimesta tapahtuvan uskonnonopetuksen suomaa siunauksellista merkitystä ei tunnusteta – päinvastoin halvennetaan. Isänmaamme vapaus ja vapautemme edestä annetut uhrit pidetään halpana. Ollaan valmiita puhumaan, kirjoittamaan ja toimimaan kirkon erottamiseksi valtiosta. On havaittavissa aivan kuin kaksi uskontoa ja jumalallista pyhyyttä vastustavaa rintamaa aikanamme Jumalankielteinen, ateistinen elämänkatsomus – toiminnan ohjeena molemmilla rintamilla kummallakin suunnalla.

Kansankirkkomme taholla ei olisi varaa nyt, niin kuin näyttää, vähääkään omassa keskuudessaan suosia ajassamme ilmeneviä epäkristillisiä ja Jumalan sanan vastaisia virtauksia eikä suhtautua niihin suvaitsevaisesti. Kirkkomme johdon tulisi nyt — jumalallisen pyhyyden ja pyhien elämänarvojen puolesta — selkeästi, raittiisti, ymmärrettävästi ja suoraan sanoa sanansa, vaikkakin heikkoutensa tunnustaen.

Elävä kristillisyys, elävistä kivistä rakennettuna Kristuksen kirkkona – on muuttuvassa maailman ajassa muuttumaton, ikuinen, pysyvä - samankaltainen halki vuosituhanten aina maailman loppuun saakka. Sen toiminnan ohjeena ajallammekin on Pyhän Raamatun, evankelisluterilaisen uskon ja tunnustuksen mukainen oppi. Ja sen tarkoituksena on Jumalan näkymättömien ja iankaikkisten käsivarsien kannattelemana tehdä työtä kansamme keskuudessa ja muuallakin, herättääkseen ja elvyttääkseen kristillistä uskonelämää, edistääkseen kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isämaallisen mielen vakiinnuttamista.

Ollessamme kesän kynnyksellä, saatamme jo aavistella saavamme nähdä tulevankin kesän aikana kauniin isänmaamme suven ihanuuden. Toivomme, että kansamme – sen nuorisokin näkisi synnin ja suruttomuuden aivan kansalliseksi häpeäksi ja tuhoutumisen syyksikin – ja Jumalan vanhurskauden periaatteille rakentumisen kansamme todelliseksi onneksi ja siunaukseksi.

Vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakunnan häpeä.

Eino Vaherjoki
Päivämies 25.5.1966, Pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Heinä 2011, 07:26

Kristitty ja olut


Maassamme siirryttiin vuoden vaihteessa eräässä mielessä aivan uuteen aikakauteen. Olutta, jota tähän saakka on ollut saatavana vain alkoholiliikkeissä, on nyt saatavana kaikista ruokatavarakaupoista. Keskiolut on alkoholijuoma eikä mikään pelkkä mallasjuoma ja pöytäkalja. Jo kaksi, kolme pullollista saa vereen niin voimakkaan alkoholipitoisuuden, ettei enää voi esimerkiksi ajaa autoa. Varsinaisesta juopumuksesta ei enää laki rankaise, koska sitä ei pidetä rikoksena, mutta rattijuoppous on rikos. Keskioluen alkoholijuomiin kuulumista todistaa vielä sekin, että sen myyntiin piti saada jokaisessa kunnassa kunnanvaltuuston päätös.

Kun näin on, niin nousee esille kysymys kristityn suhteesta olueen. Voiko kristitty kauppias olla "viinakauppias"? Asiaa pohdittiin Reisjärven opistolla loppiaispäivillä ja Kuusamossa asiamieskokouksessa noin kolmensadan uskovaisen läsnä ollessa. Päätös oli ehdoton ja yksimielinen, että kristitty ei voi olla oluen myyjä. Aikoinaan tehtiin päätös television sopimattomuudesta kristityn kauppatavaraksi. Monin verroin sopimattomampaa on kristityn myydä alkoholipitoista olutta. Siinä on monenlaiset vaarat vaanimassa. Monia heikkoja luonteita omaavia henkilöitä, joita saattaa olla kristityissäkin ollaan tässä johdattamassa syntiin. Kun nyt uskovainen myy olutta, niin miksei kristitty voisi sitä myös hankkia ja juoda. Myyjä joutuu vakavan tilanteen eteen. Hän joutuu tukemaan ostajaa ja niin osalliseksi samasta synnistä. Raamattu neuvoo aivan päinvastoin, ei johdattamaan kiusauksiin, vaan karttamaan niitä ja siirtämään kiusauksen aiheet niin kauas kuin mahdollista. Palkka on huono: juomarin ei pidä perimän Jumalan valtakuntaa. Lopputulos, johon emme saa muutosta kompromisseilla, on se, että käyttäjän ja myyjän käy samalla tavalla.

Kauppiaalla on luonnollisesti omat puolustuksensa näihin asioihin. Hän menettää asiakkaansa, saa pilkkaa jumalattomilta ja ties mitä. Näistä ei pääse vapaaksi kukaan. Ristin paino on tässäkin kannettava. Jumalalla on varaa antaa asiakkaita, jos Hän hyväksi näkee. Moni rappioalkoholistin puoliso suosii mieluummin niitä liikkeitä, joissa ei harrasteta tällaista myrkyn kylvöä. On todella uskallettua ottaa näissä asioissa liian suurta vastuuta, ei vaan itsestään, vaan vieläpä kanssaveljistään. Jos joku on ajattelemattomuudessaan sortunut tähän, niin on syytä pysähtyä vakavasti ajattelemaan, minne on menossa ja lopettaa oluen myynti.

Vakavinta näissä asioissa on se, että tämän maailman jumalisuudessa pidetään oluen juontia erittäin suotavana, saatetaanpa seurakunnan toimesta kantaa ruokavieraiden eteen ensimmäisenä olutkori. Ne ovat raskaita painoja kerran, kun koittaa tilinteon päivä vanhurskaan Jumalan edessä. Siellä ei enää kuitata asiaa kädenhuitaisulla ja ilkeämielisellä letkaisulla joidenkin keskiaikaisuuteen. Siellä on tuskallista seisoa päälle kantajien ja apua pyytävien tuskaisten kasvojen edessä.

Jumala, rakas Isä avatkoon sokeain silmät näkemään ja uskomaan, että Hän on vielä rikas, ja rakkauden ja oikeuden Jumala, Hän ei anna vanhurskailta mitään hyvää puuttua. Avatkoon Jumala näkemään myöskin sen, etteivät vanhurskaille sovi jumalattomat menot.

Pääkirjoitus
Päivämies 8.1.1969
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Elo 2011, 09:14

Puhujain ja seurakuntavanhinten kokous keskusteli 1970 -luvun tapahtumista


Ranuan kansanopistolla perjantaina pidetyssä puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa keskusteltiin hyvin vilkkaasti ja avoimesti, mutta rauhan ja
rakkauden ilmapiirissä alustuksesta, jonka otsikkona oli 1970 -luvun tapahtumien tarkastelua.

"Vuosikymmen oli taistelujen aikaa, mutta Jumala johti rauhan aikakauteen."
Vanhoillislestadiolainen kristillisyys koki laajalla rintamalla 1970-luvun taistelujen vuosikymmenenä. Pyhä Henki johti seurakunnan elämää niin, että raamatullinen saarna uskonvanhurskaudesta oli keskeinen. Jumala hoiti lastensa asiaa niin, että nyt saadaan iloita Jumalan ihmeellisestä rauhan ajasta.

Kiitollisuus Jumalan johdatuksesta ja varjeluksesta tuli esille niin pääsihteeri Voitto Savelan alustuksesta ja Erkki Reinikaisen kommenttipuheenvuorosta, kuin sen jälkeen käydystä keskustelusta.

Voitto Savela totesi alustuksessaan, että 70-luvun tapahtumia on vaikea ymmärtää irrallisina. Tuona aikana purkautuivat keskusteltaviksi pitkään kristillisyyttä häirinneet ilmiöt.

Vaikutuksensa näihin ilmiöihin olivat osaltaan jättäneet aikaisemmat kristillisyyden hajaannukset. 1960-luvun alun kriisin (pappislinja), 1934 hajaannuksen (pikkuesikoisuus) ja vuosisadan vaihteen vaikeuksien (uusherätys) heijastusvaikutukset ulottuivat tuolle ajanjaksolle. Myös Viipurissa alkunsa saanut, ns. kososlaisuus toisaalta kireänä ja lainomaisena, toisaalta lihan vapauteen johdattavana oli taustalla.


Hajaannus

Pieni hajaannus, joka tapahtui puolivälissä 70-lukua kokosi muutamia satoja rauhanyhdistyksistä eroon joutuneita. Tähän hajaannukseen liittyi laajasti vanhoillislestadiolaisuutta koskevaa julkisuutta, ajoittaisia hyökkäyksiä SRK:ta ja sen jäsenyhdistyksiä vastaan. Kritiikin huipentuma oli kantelu Oikeuskanslerille ja Julkisen sanan neuvostolle.

Syytökset koskivat SRK:n 1960-luvun lahjoitusvaroja, televisiokysymyksiä, ns. hoitokokouksia," SRK:n vuosikokousten päätöksiä, painostuksia jne. Tilanne rauhoittui Oikeuskanslerin viraston ja Julkisen sanan neuvoston annettua tällä vuosikymmenellä SRK:ta koskevat vapauttavat päätöksensä.

Neuvonpidot

Keskustelun aikana useat puhujat muistelivat "hoitokokousten" aikaa. Yksin Jumala kykeni selvittämään Siioniansa vaivaavat asiat. Vain he, jotka,myrskyn aikana pysyivät Jumalan valtakuntalaivassa, saavat nauttia kristillisyyden sisällä olevasta rauhan ajasta. Jotka kuuntelivat sielunvihollisen, katkeruuden sävyttämiä houkutusääniä, ovat lähteneet ulos. Hoitamaton omatunto johtaa myös opilliseen harhaan."

Monista puheenvuoroista heijastui kiitollisuus siihen, että Jumala on varjellut ja siunannut valtakuntansa: "Jumala on saanut hoitotyönsä viedä siihen päätökseen, mikä hänen tarkoituksensa on ollut."

Taisteluissa henkivaltoja vastaan ilmeni 70-luvun lopulla hälyttäviä piirteitä, sillä väärään henkeen joutuminen ja jopa synnin vikaan joutuminen eräitten taholta tulkittiin kososlaisuudeksi. Etenkin eräitten nuorten herkät sydämet tulivat johdetuiksi oman sydämen kaivamiseen ja julkirippioppiin. Tässäkin oli kysymyksessä henkivalta uudenheräyksen kaivamisoppeineen ja toistuvine julkiparannuksineen, sanoi alustaja. Keskustelussa todettiin, että Jumala on auttanut harhailleet vapaata armoilmaa hengittämään. "Koettelemukseen sisältyy siunauksen siemen."


Umpioituneisuudesta avoimuuteen

Alustuksesta kävi ilmi, että tiedottamista ei nähty 70-luvulla hyväksi, vaikka kristillisyys oli toistuvasti lehdistön arvosteltavana. "Tiedotuksen laajentamisen tarve tuli vuosikymmenen lopulla kuitenkin niin ilmeiseksi, ettei vaitiolo voinut jatkua. Uutis nälkä vanhoillislestadiolaisuudesta oli mittava. Satoja artikkeleita ja uutisia rauhanyhdistyksistä julkaistiin noina vuosina Suomen lehdistössä. Tiedottamisen avoimuus poisti monia evankeliumin esteeksi muodostuneita kysymyksiä."

Keskustelussa iloittiin siitä, että väärinkäsitykset kristillisyyden kirkonvastaisuudesta, puoluepolitisoitumisesta jne. saatiin torjutuksi. Kirkkojen ja seurakuntakeskusten ovet avautuivat entistä suuremmassa määrin vanhoillislestadiolaisten laajalle toiminnalle.


Pyhän Hengen hallitus


Keskustelussa tuli esille, että on ollut väärääkin rauhanyhdistysten johtokuntien jäsenten aseman korostusta. Johtokunnat ovat valtakunnan ulkonaisen työn organisoijia. Jumala johtaa toki niiden työtä, mutta Herra Jeesus hallitsee Hengellään koko seurakuntaa. "Jumalan huone on ja pysyy, vaikka ei olisi rauhanyhdistysten johtokuntia. Niitä tarvitaan kyllä ajallamme, mutta niitä ei ollut esim. Laestadiuksen toiminnan aikana. Hän on myös seurakuntansa pää. Me olemme Jumalan armosta seurakunnan jäseniä."
Puheenvuoron käyttäjät totesivat, että elävässä kristillisyydessä kutsutaan palvelijan paikalle niin organisaation kuin muihinkin tehtäviin.


Jumalan pitkämielisyys ja rakkaus


Vaikka 1970-luku oli vaikeiden vaiheiden vuosikymmen, päällimmäiseksi nousee Jumalan siunaus ja pitkämielisyys. Hän on rakkaudessaan sallinut kristillisyyden toimintojen monipuolistumisen ja vilkastumisen. Jumalan valtakunnan evankeliumia on saarnattu, uskottu ja siitä on iloittu. Jumalan vahva perustus kuitenkin pysyy, joka täällä kiinnitetty on: "Herra tuntee omansa." (2 Tim. 2:19)

Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen alkuhartauden piti Väinö Lohi Ps. 50 johdolla. Avauspuheenvuoron esitti SRK:n puheenjohtaja Erkki Reinikainen, korostaen puhujien vastuuta tehtävässään. Hän muistutti kristillisyyden näkemystä: "Raamattua selitetään Raamatulla. Kun saarnat perustuvat Raamatun juurevaan totuuden sanaan, silloin puheet on oikein viitoitettu. Myös luterilaisen kirkon tunnuskirjoihin on saarnaajien hyödyllistä tutustua."

Kokouksessa toimivat puheenjohtajina Juhani Uljas, Erkki Vaaramo ja Matti Lääkkö, sihteerinä Elias Juola, Pekka Koistinen ja Kari Kinnunen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sampo Kariniemi ja Leo Karhumaa. Kokouksen loppuruouksen piti Arvo Perälä, tuoden esille kokousväen kiitollisuuden Jumalaa kohtaan, joka on sallinut taisteluiden jälkeen tämän ihanan rauhan ajan.

Päivämies 6.7.1989


Puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa piti Voitto Savela alustuksen aiheesta "1970-luvun tapahtumien tarkastelua" (Kuvateksti)

Jumala ort saanut hoitotyönsä viedä siihen päätökseen, mikä hänen tarkoituksensa on ollut, todettiin puhujainkokouksessa Ranuan kr. kansanopistolla perjantaina. (Kuvateksti)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Elo 2017, 22:00

Uskon ja järjen taistelusta

Elävä, Raamatun mukainen usko on ihmisjärjen vastakohtaa. Usko onkin heprealaiskirjeen mukaan "vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättämistä epäile." (Heb. 11: 1). Niin kauan kun ihminen kilvoittelee tällaisessa uskossa, niin kauan hän myös joutuu taistelemaan uskoa sotivaa järkeään vastaan, sillä "ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.” (1.Kor. 2: 14).

Ihmisen järki pimeni syntiinlankeemuksessa. Käärme osasi taitavasti vedota järkeen: "Sanoiko Jumala, älkäät syökö kaikkinaisista puista paradiisissa? Ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman, vaan Jumala tietää, että jona päivänä te syötte siitä, aukenevat teidän silmänne ja te tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” (1. Moos. 1: 1, 45). Tästä asti on vihollinen eksyttänyt ihmistä järjen sokkeloihin ja tehnyt Jumalan sanan kyseenalaiseksi. Aivan erikoisesti se on koonnut voimansa viimeisenä aikana. Ihmisviisaus, ihmisen saavutukset ovat nyt palvonnan kohde. Ihminen on tehnyt itsestään jumalan. Paavali viittaa samaan asiaan kirjoittaessaan tessalonikalaisille: "Älkää antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla, sillä ei Hän tule ennen kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi, joka on vastaan seisoja ja korottaa itsensä kaikkien päälle, mitä Jumalaksi taikka jumalanpalvelukseksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan temppeliin, niin kuin Jumala ja tekee itsensä Jumalaksi." (2. Tess. 2: 3 – 4). Synnin ihmisen ilmenemismuotoja on paljon, mutta niiden yhteisenä tarkoituksena on murtaa sen vanhurskauden perustus, joka tulee vain uskon kautta elävään Jumalaan.

Ehkä kaikkein voimakkaimmin elämäämme ja koko maailmaa kannattavan uskonvanhurskauden juuria kalvava synti on Jumalan kieltäminen Luojana. Maailman viisaat ovat järkeen vedoten saaneet suunnitelmallisesti liikkeelle hirvittävät murhan aallot, jotka ovat vyöryneet meidänkin kansamme yli siinä määrin, että syntyvyys on romahdusmaisesti laskenut ja väkiluvun kasvu pysähtynyt. Siitä huolimatta, että Jumalan valtakunnassa on tästä jatkuvasti saarnattu ja varoitettu, lainaan tähän yhteyteen, mitä kannanilmaisuja on Jumalan sanan perusteella jo aikaisemmin annettu. (Rovaniemellä 1965):

Syvä huolen ja murheen aihe on myös se, että useat kirkkomme papit eivät saarnaa synniksi abortteja eivätkä lapsirajoitusta, vaan muutamat jopa viimemainittua suosivat. Tässä on kysymys taistelusta Jumalan luomisjärjestystä ja ensimmäistä uskonkappaletta vastaan. Tähän liittyy läheisesti sukupuolimoraalin heikkeneminen, joka vaarallisena sairautena jäytää kansaamme."

(Jämsässä 1967):
Seurakuntavanhinten ja puhujien kokous totesi yksimielisesti ja kristillisyyden aikaisemman kannan mukaisesti, että syntyvyyden säännöstely kaikissa muodoissaan on vastoin Jumalan sanaa ja ei tämän takia sovi kristitylle. Raskauden keskeyttämisestä todettiin samoin entisen mukaisesti, että se on aina murha. Selvennykseksi ja tarkennukseksi Päivämiehessä olleeseen kirjoitukseen kokous ilmaisi kantanaan, että jos lääkäri toteaa raskauden jo keskeytyneen kohdussa, silloin kristitty antautukoon vapaasti lääkärin hoitoon."

Tässä asiassa uskon kuuliaisuudessa kilvoittelevat kristityt on leimattu tyhmiksi, jopa mielettömiksi. Nyt tarvitsemme koko Jumalan valtakunnan tuen ja yhdenkaltaisen puheenparren uskovaisten avioparien kantamiseksi ja rohkaisemiseksi, että he jaksaisivat säilyttää uskon ja hyvän omantunnon. Parempi on sittenkin kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa kuin ajallista tarvetta synnissä nauttia ja parempi on lukea suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkka kuin Egyptin tavarat: sillä mekin katsomme palkan maksoa. (Heb. 11: 25 – 26).

Jumalan valtakunnassa on jatkuvasti kärsitty ja murehdittu television tuomasta kuolemasta. Miten järkeviltä kuulostavatkaan televisiokristittyjen puolustelut hyvistä ohjelmista, kehityksestä jälkeen jäämisestä, lasten kotona pysymisestä, riidan karttamisesta puolisoiden ja lasten kesken ja tahdon lujuudesta huonojen ohjelmien karttamisessa. Mutta yhdelläkään uskovalla, joka tahtoo vaeltaa uskoa kuuliaisuudessa ja asettaa elämässään tärkeimmäksi Jumalan valtakunnan ja sen vanhurskauden, ei ole varaa luopua tai ruveta murentamaan yhteistä kristittyjen kannanottoa. Otan tähän jälleen lainauksen siitä, mitä jo aikaisemmin on selkeästi ilmaistu.

"Rakkaat veljet: Minä neuvon teitä kuin kuin outoja ja muukalaisia, välttäkää lihallisia himoja, jotka sotivat sielua vastaan.” (1. Piet. 2: 11).

Jumalan sanan perusteella uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin, josta syystä kristitty ei voi myöskään ammatissaan edistää tällaisten välineiden liiketoimia. Olosuhteiden pakosta vanhurskaskin joutuu tässä maailmassa elämään epäuskoisten keskellä, josta Pietari sanoo: "Ja on pelastanut hurskaan Lootia, joka riettailta ihmisiltä heidän haureutensa menolla vaivattiin. (Sillä hän oli hurskas ja heidän seassansa kuitenkin asui, ja sen kaltaisia piti näkemän ja kuuleman, he vaivasivat sitä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä). Paavali sanoo kolossalaisille: "Jos te siis Kristuksen kanssa olette nousseet ylös, niin etsikää niitä, jotka ylhäältä ovat, kussa Kristus istuu Jumalan oikealla kädellä. (Kol. 3: 1). Tälläkin kohdalla tahtoo Herra hoitaa sielunsa loukanneita seurakunnassaan, kuten profeetta sanoo: "Kadonneet tahdon minä etsiä; eksyneet tallelle tuottaa, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa." (Hes. 34: Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat etsikööt sopivat henkilöt hoitamaan jäseniänsä tässäkin asiassa." Sen lisäksi, mitä hoitotoimenpiteistä on Ylivieskan kokouksessa sanottu, näkee johtokunta tarpeelliseksi esittää vuosikokoukselle, että ne paikallisten rauhanyhdistysten toimihenkilöt, jotka ovat television hankkineet, eivätkä ole puhutteluista huolimatta siitä luopuneet, erotetaan rauhanyhdistyksen luottamustoimista. Opetusvälineenä televisio on tehokas ja sen käyttö siinä tarkoituksessa jatkuvasti lisääntyy ja monipuolistuu. Tämä on koettu eri oppilaitoksissa. Tehtaissa televisio on valvontaväline, puolustuslaitoksessa johtamis- ja koulutusväline.

On kuitenkin olemassa vaara, että opetusvälineenäkin televisiota voidaan käyttää väärin. Tämä asettaa kasvattajat suureen vastuuseen siitä, ettei tähän opetukseen lisätä nuorisoa ja lapsia vietteleviä ja turmelevia ajanvieteohjelmia. Viettelijöille kuuluu Jeesuksen sana: ”Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt. 18: 6). Pyrkikäät niiden perään, jotka ylhäällä ovat: ja ei niiden, jotka maan päällä ovat. Sillä te olette kuolleet ja teidän
elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Kuin Kristus teidän elämässämme ilmoitetuksi tulee, silloin tekin Hänen kanssansa kunniassa ilmoitetaan. Niin kuolettakaat sen tähden teidän jäsenenne, jotka maan päällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpeällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelus, joidenka tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten:päälle tulee.” (Kol. 3: 2—6).

Näiden asioiden yhteyteen liittyy läheisesti paljon keskusteltu, hätää ja murhetta tuonut alkoholikysymys. Jumalan valtakunta on aina taistellut juoppoutta vastaan, mutta vihollinen yrittääkin nyt kiertoteiden ja järkisyiden kautta piirittää ja tehdä synnin luvalliseksi. Mutta me tahdomme Jumalan lapsina uskoa todella raittiisti, sillä apostoli sanoo: "Ja älkäät juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaa täytetyt Pyhällä Hengellä. (Ef. 5: 18). On turha vedota esim. sairauteen, hyviin juomatapoihin tai keskioluen vaarattomuuteen, usko ja viina eivät sovi yhteen.

Jumalan lapsi joutuu tänä aikana yhä useammin ja useammin tekemään ratkaisuja maailman, oman lihan mielen ja järjen päätelmien voimakkaassa ristitulessa. Erityisesti kokematon nuori tuntee neuvottumuutta ja hätää epäuskoisen maailman taholta tulevissa hienosti ja järkevästi laadituissa neuvoissa. Mutta Jumalan lapsina meidän on koko elämässämme, niin työssä kuin vapaa-aikanakin tehtävä ratkaisut kristittyinä Jumalan sanan pohjalta. Viime aikoina on mm. paljon kyselty, miten kristitty suhtautuu taiteeseen. Me ymmärrämme, että kauniin ja henkisesti kohottavan tajuaminen ja luominen on ajallisessa elämässä Jumalan lahja. Mutta synnin ihminen on tämänkin himmentänyt epäuskon suomuilla, että näemme ja kuulemme väitettävän taiteeksi aina alhaisesta iskelmämusiikista saastaiseen pornografiaan saakka. Jos kuka, niin Jumalan lapsi tajuaa kaunista. Moni parannuksen armon saanut on kokenut, että kun evankeliumin valo pääsi paistamaan pimeään sydämeen ja silmiin tuli Hengen näkö, tuntui, että väritkin luonnossa muuttuivat entistä kauniimmiksi, taivaan linnut lauloivat niin ettei ennen muistanut niin kuulleensa ja koko Jumalan luonto säteili kauneuttaan. Psalmistan kanssa sai ihmetellä: ”Mikä olet ihminen, ettäs häntä muistat eli ihmisen lapsi, että häntä etsiskelet.”

Itsekäs ja kunnianhimoinen ihminen on tehnyt taiteestakin epäjumalan. Monet saattavat sanoa nöyristellen: Maalaamalla jotakin kaunista pääsen lähelle Jumalaa. Jumalan sana ei kuitenkaan tunne tällaista tietä. Se opettaa, että anteeksiantava Jumala voidaan kohdata vain armoistuimen luona Jumalan valtakunnassa. Joku sanoo: Kun lausun, laulan tai soitan suurelle yleisöllä, julistan siten vaikka aivan Jumalan valtakuntaa. Mutta keksipä ihminen järki ja lihalliset tunteet millaisia teitä tahansa, Jumala ei muuta armojärjestystään, jonka mukaisesti Jumalan valtakunta, vanhurskaus, ilo ja rauha Pyhässä Hengessä tarjotaan ihmiselle taivaan lahjana Pyhän Hengen viran kautta julistetussa äänellisessä evankeliumin saarnassa Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä on autuaaksi tullaksemme niin tärkeää, ettemme saa nostaa mitään, emme edes kauneinta tai parhainta ajallista, asiaa evankeliumin saarnan rinnalle. Jos kristitty alkaa hakea hengen ravintoa esim. konserttisaleista, pelkään, että seuravälit harvenevat ja yksinkertainen Jumalan sanan saarna aikaa hiljalleen maistua puulta. Vihollinen on kyllä jälleen järkevä: Seurojahan on nykyään niin kovin paljon, saarnatkin ovat niin samanlaisia ja tuttuja ja eihän tässä sitä paitsi varmaan ole mitään pahaakaan, kun tuo ja tuokin tekee samoin. Monelle on valitettavasti käynyt niin, että Jumalan joukko on ruvennut näyttämään hienostelevien ihmisten rinnalla kovin kömpelöltä ja halvalta ja vain määrättyjen samaa harrastavien ja ystävien kristittyjen joukko on tuntunut sopivalta. Jälleen on kysymys siitä, että saatana tahtoo hienosti hivuttaa Jumalan sanan järkkymättömältä perustukselta, saada aliarviomaan Pyhän Hengen kautta julistettua evankeliumin saarnaa ja nostaa jonkin muun Jumalan valtakunnan ja sen Vanhurskauden rinnalle.

Antakoon Jumala yksinkertaisen evankeliumin perussävelen soida lastensa sydämissä niin täyteläisenä ja kirkkaana, että osaamme kerran yhdistää äänemme siinä valittujen kuorossa, joka aloittaa loppumattoman kiitosvirren Karitsan kunniaksi.

Vaikka Jumalan lapset eivät tahdo suinkaan väheksyä eivätkä halveksia taiteen sen enempää kuin tieteenkään saavutuksia, he joutuvat kuitenkin Jumalan sanan mukaisen kilvoituksensa tähden maailman keskellä naurunalaisiksi, ahdasmielisiksi ja tyhmiksi. Mutta eikö ole rakkaat veljet, lohdullista lukea apostolin kuvausta: "Kussa oi viisas? Kussa on kirjanoppinut? Kussa tämän maailman tutkija on? Eikö Jumala maailman viisautta hulluudeksi tehnyt, sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta vapahtaa niitä, jotka sen uskovat. Sen tähden, että Juudalaiset merkkiä anovat ja Grekiläiset viisautta etsivät, mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juudalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi. Mutta kutsutuille sekä Juudalaistille että Grekiläisille saarnaamme me Kristuksen Jumalan voimaksi ja Jumalan viisaudeksi. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. Te näette, rakkaat veljet, teidän kutsumisenne, ettei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei monta suuresta suvusta, vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais, ja ne alimmaisesta suvusta ja ylenkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, jotka ei mitään ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekis, ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi." (1 Kor. 1: 21 – 29)

(Alustus seurakuntavanhinten ja puhujien kokouksessa Ruukissa).
Päivämies 7.7.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Siionista vastataan. Pms 5.1.1961

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Helmi 2019, 21:27

Siionin Lähetyslehti

Lehtemme muodostaa myös kristillisyytemme mielenkiintoisen historian. Sen lehdillä vilahtelevat kymmenien vuosien tapahtumat. Vuonna 1931 esimerkiksi Suomen kristillisyys joutui omituisen syytteen alaiseksi. Sitä käsiteltiin Oulussa pidetyssä kristittyjen puhujaveljien kokouksessa, jossa oli läsnä 200 puhujaa, heidän joukossaan myös toistakymmentä virkapappia. Oheisesta julkilausumasta käy ilmi, mistä oli kysymys.

Selvennystä käsitteisiin

Tunnettu norjalainen saarnaaja Johnson (Johnsen) on eräiden kumppaneidensa kanssa julkaissut 2 pv kesäkuuta 1928 päivätyn kirjelmän, jossa hän mm levittää n.k. vanhoillisesta laestadiolaisuudesta mitä perättömimpiä tietoja. Hän syyttää meitä seitsemästä eri harhakäsityksestä. Luettelemme ne tässä veljemme Brunen lähettämän käännöksen mukaan.
1. He opettavat, niin kuin minä ja monet muut ovat lukeneet Haaparannan Lisälehdestä, mitä Lundberg ja Westeson kirjoittavat toisessa numerossa, että rakkaus on kristillisyyden ojennusnuora, joka myös on laajemmasti opetettu suullisesti. (Myöhemmin selviää, että tällä tarkoitetaan sitä, että me vanhoillislaestadiolaiset emme pitäisi Raamattua ojennusnuoranamme.)
2. Että Jeesus sai Pyhän Hengen Johanneksen kasteessa.
3. Että ihmisen sydän puhdistetaan synnistä synnintunnustamisen katta. Koska kaikki synti ja saastaisuus, joka ihmisen sydämessä on, tulee ulos suun kautta, menee Pyhä Henki suun kautta myös ihmisen sydämeen. Niin myös tämäkin sana, että syntiä ei taideta panna pois millään muulla tavala, kuin synnintunnustuksen kautta. Sekä että vaimot auttoivat enkeleitä vierittämään Jeesuksen haudalta (kiven) synnintunnustuksen kautta.
4. Vielä opetti hän, että jotka syntinsä tunnustavat ja tulevat kristillisyyteen, niille on yhtä, missä eriseurassa he käyvät. Sekä että kasteenkertojat, metodistit, ja pelastusarmeijalaiset ovat totiset Jumalan lapset.
5. Sama eriseura opettaa, että kaikki ihmiset maailmassa, (myös pakanat) syntyvät synnistä puhtaana, ja ovat luonnosta Jumalan lapset. Eikä tarvitse tehdä parannusta ja syntyä uudesta, ennen kuin tulevat täysiksi ihmisiksi ja tekevät ehdollisa syntiä. Ja ettei kaste ole mikään välikappale autuudeksi ja uudeksi syntymiseksi. Sekä että ihmiset hyvin saattaa tulla autuaiksi, vaikka ei yksikään sakramentti olisi, ei kaste eikä ehtoollinen.
6. Että laki eli 10 käskyt ei kuulu kristityille
7. Että kristityllä eli Jumalan lapsella ei pidä Jumalan pelkoa oleman.

Vastine

Näihin ennenkuulumattomiin väitteisiin päätettiin Oulun suuressa saarnaajain kokouksessa antaa näin kuuluva vastaus:
“Olemme harvoin lukeneet mitään näin ilkeämielistä ja väärää kristillisyyttämme vastaan tähdättyä kirjoitusta, kuin Erik Johnsenin, Nils Larsenin, Erik Eriksonin ja Elias Olsenin allekirjoittama kirjoitelma on. Uskomme, että se ei ole armossa ja totuudessa kilvoittelevia Norjan ystäviämme vähääkään hämmentänyt, mutta kun ehkä muutamat etsivät sielut ovat vaarassa joutua harhaan johdetuiksi, katsomme velvollisuudeksemme Jumalan sydämellisen laupeuden kautta lyhyesti vastata tehtyihin törkeisiin syytöksiin, joista olemme saaneet tiedon vanhan veljemme A.Brunen veli Pauli Rantalalle lähettämän käännöksen kautta.

1. Olemme aina opettaneet, että Jumalan sana, Pyhä Raamattu on ainoa oppimme ja elämämme ojennusnuora.
2. Olemme aina opettaneet jauskoneet, että Jeesus Kristus, totinen Jumala Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, jo sikisi Pyhästä Hengestä. Emme ole keskuudessamme milloinkaan edes kuulleet esittämäänne harhaoppia.
3. Olemme aina pitäneet lujasti kiinni siitä, että vain Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa synnistä, kun se uskolla vastaanotetaan puhuvaisena verenä sovintosaarnasta. Olemmepa oikein painostaneet sitä, että synnintunnustus ei ole sydämen ja omantunnon puhdistus, vaan uskosta vuotava hedelmä. – Puheenne vaimojen avusta Jeesuksen vierittämisessä on silkkaa hourausta.
4. Suomessa ja Ruotsissa meitä pidetään maailman ahdasmielisimpinä ihmisinä, ja te syytätte meitä allianssihengestä. ( Ekumeenisuudesta, Taavetin huomautus) Pidämme tiukasti kiinni siitä, että Jeesuksen tahdon mukaan on oleva vain yksi paimen ja yksi lammashuone.
5. Olemme aina opettaneet, että lapsissa on perisynti. Kasteen pidämme kalliina armon välikappaleena. Se on uudestisyntymisen peso Pyhässä Hengessä ja hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Mutta emme ole voineet tuomita kastamatta kuolleita pienokaisia, sillä Jeesus on vakuuttanut ilman ehtoja, että lasten on taivasten valtakunta. Autuus on sitä paitsi kiinnitetty vain uskoon. Ainoastaan ne, jotka eivät usko, kadotetaan.
6. Ainoastaan tässä kohdassa puhutte edes osittain totta. Edelliset syytteet ovat olleet väärän todistuksen antamista lähimmäisistä. Olette törkeästi rikkoneet kahdeksannen käskyn, ja koska sanotte lain kuuluvan teille, niin olette sen kadotustuomion alla, kunnes julkisesti puratte valheelliset syytöksenne. – Me eroitamme Raamatun mukaan kymmenen käskyn lain, Mooseksen lain ja Hengen lain toisistaan. Edellinen on kuoleman ja tuomion virka, ja se kuuluu uskottomille herätykseksi ja kuritukseksi Kristuksen tykö. Mutta kristityt eivät ole enää sen opettajan alla, joka jo ensimmäisessä käskyssä kiroaa rikkojansa kolmanteen ja neljänteen polveen. Vaan Hengen laki on Jumalan lasten ojennusnuora, kuten esim. J. Raattamaakin vakavasti aikoinaan vakuutti. Kun apostolit kieltävät Jumalan lapsia huoraamasta, valehtelemasta, vatastamasta jne., ei se ole lakia, sillä siinä ei ole lakikäsitteeseen ehdottomasti kuuluvaa tuomiota ja kirousta. Vaan täydelliseen evankeliumin työhön kuuluvia Pyhän Hengen rakkaita neuvoja, varoituksia ja nuhteita lain orjuudesta vapahdetuille armolapsille.
7. Taas tässäkin kohdassa puhutte vain puolinaista totuutta. Jumalan pelkäämättömyyden oppi nosti kylläkin taka-aikoina jonkun verran keskuudessamme päätään, mutta se vääränä oppina hyljättiin ja siihen joutuneet veljet ovat tehneet harhautuksestansa parannuksen. Eroitamme ainoastaan heränneen ihmisen orjallisen pelon ja uudestisyntyneen ihmisen lapsellisen pelon toisistaan.
Tekemistänne seitsemästä syytöksestä kumoamme siis kuusi valheellisina. Ne ovat osaksi niin törkeitä laadultaan, etteivät täällä kotimaassa edes teidän hyvät ystävänne uudestiheränneet sellaisia tohdi levittää. – Mitä lain käsitykseenne tulee, voimme sen raamatuilla vääräksi näyttää.
Vaikka vakuutatte syytöksenne kirjoittaneenne rakkaudesta, pidämme ylläsanotun perusteella katkeran vihan elävää kristillisyyttä vastaan olevan vaikuttimenanne, vaikka koetattekin sitä kätkeä laupeuden naamarin taa.” (Siionin Lähetyslehti N:o 12 1931.)

***

Kokouksen päätös on laittamattomasti saneltu. Ilmeisesti se selvensi ilmaa, koska lähivuosina asiasta ei näyttäisi olevan kirjoituksia lehdessämme. Julkilausumassa tuodaan kirkkaasti ja rauhallisin äänenpaimoin esiin se käsitys, mikä noissa tärkeissä opinkohdissa on ollut ominaista raittiille kristillisyydellemme.

Siionin Lähetyslehti 12/1931 ja 11/1960


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 04 Helmi 2019, 21:27
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Edellinen

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron