Siionista vastataan

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Siionista vastataan

ViestiKirjoittaja Jani_S » 22 Loka 2009, 12:53

Päivämies 5.1.1961 ja 3.3.2004. (Lisäsin toisen päivän 14.11.2009, Taavetti)

Herran suu on vastannut Siionin nykyistä tilaa koskeviin kysymyksiin

Siunattu ja asiallinen kokous Oulussa

SUOMEN RAUHANYHDISTYSTEN KESKUSYHDISTYS R:Y.N TYÖVALIOKUNNAN KUTSUMANA PIDETTIIN SEURAKUNTAVANHINTEN JA PUHUJAIN KOKOUS OULUSSA RAUHANYHDISTYKSEN TALOSSA 29.1. ALKAEN KLO 12. KOKOUS, TAIKKA PAREMMINKIN NEUVOTTELUTILAISUUS, OLI
VÄLTTÄMÄTÖNTÄ KUTSUA KOOLLE SIIONIN SISÄISTEN ASIAIN TÄHDEN.

Kokoukseen oli saapunut osanottajia yllättävän runsaasti. Puhujaveljien lisäksi seurakuntavanhimpia Helsingistä, aina pohjoisinta soppea myöten. Enimmillään lienee ollut väkeä koolla yli tuhat henkeä. Tämä osanottajien runsaus osoitti, että asiat olivat todella sellaisia, joihin toivottiin selvyyttä. Puheenvuoroista kävi ilmi, että näiden lisäksi kotona monien tuhansien Jumalan lasten kädet olivat korotetut taivasta päin siinä rukouksen hengessä, että Jumala kirkastaisi autuuden tien, ettei yhdenkään tarvitsisi jättää tätä ihanaa Siionia virtoineen.

Kokous aloitettiin virrellä 209: 1-3 sekä rovasti Kullervo Hulkon alkupuheella ja rukouksella. SRK:n johtokunta oli edellisen päivän kokouksessa keskustellut seurakuntavanhinten ja puhujain kokouksen ohjelmasta, taikka paremminkin vain tavasta, miten parhaiten päästäisiin alkuun niin, että keskustelu pääsee itse asiaan. Johtokunta antoi SRK:n puheenjohtajan, veli Eino Vaherjoen tehtäväksi keskustelukysymysten muotoilun, sekä niiden esittämisen alustuksen muodossa.

Keskustelukysymykset puheenjohtaja esitti jaettavaksi neljään osaan.

Ensimmäinen keskustelun aihe: Mikä on todellinen pohjasyy siihen, että keväällä pidetyn vuosikokouksen julkilausuma ei kelpaa suurelle osalle pappisveljiämme, ja joillekin maallikkoveljille, siitä huolimatta, että se on todettu Pyhään Raamattuun ja tunnustuskirjoihin, sekä SRK:n sääntöihin perustuvaksi. Tämän kysymyksen yhteydessä on syytä keskustelussa erikoisesti pysähtyä tarkkailemaan kristillisyytemme raamatullisen vanhurskauttamis- ja seurakuntaopin näkemyksiä.

Toisena asiana johtokunta pyytää seurakuntavanhinten arvostelua toiminnastaan vuosikokouksesta aina tähän päivään saakka.

Kolmanneksi seurakuntavanhinten vastaus sellaisiin syytöksiin, joissa väitetään puhujien hoitavan seurakuntia, eikä seurakuntien puhujia.

Neljänneksi, seurakuntavanhinten arvostelu julkaisujemme sisällöstä, niiden levikki, sekä muuta mahdollista julkaisujen alalta.

Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin veljet Vilho Lampela Perhosta, Veikko Pentikäinen Lappeenrannasta ja Hannes Paaso Iistä, sekä sihteereiksi veljet Hannes Partanen Yli-Iistä ja Kalle Kaarivaara Kellosta. SRK:n puheenjohtajan esittämä työjärjestys hyväksyttiin sellaisenaan. Keskustelu ensimmäisen kohdan johdosta aloitettiin. Puheenvuoron käyttäjiä oli paljon. Julkilausumaa perusteltiin Raamatulla, tunnustuskirjoilla, ja katekismustakin luettiin varmasti perusteellisemmin, kuin konsanaan rippikoulussa.

Puheenvuorojen pituus oli keskustelun alkupuolella rajattava viiteen minuuttiin, muuten olisi aika venynyt liian pitkälle. Miltei yksimielisesti, vain muutamia harvoja osanottajia lukuun ottamatta todettiin, että vuosikokouksen hyväksymä julkilausuma ei sodi Pyhää Raamatun Sanaa, tunnustuskirjoja ja kristillisyyden entisiä käsityksiä vastaan. Julkilausuman loppuosaa, jonka on väitetty poikkeavan entisistä ymmärryksistä, koska sitä ei ole tarvinnut ennen sanoa, on väitetty vääräksi, ja entisiä lausuntoja kumoavaksi. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Tätä tosin entisissä lausumissa ei ole näin selvästi sanottu, mutta se johtuu siitä, että ei ale ollut tarpeellista sitä sanoa. Nyt on hetki tullut, jolloin se oli sanottava niin, että sen kaikki ymmärtävät. Sanon vielä kerran, että tämä ei kumoa sitä, mitä ennen Herran suu on sanonut, vaan on vain täydennystä, tunnustuksen selvitystä. Tämä julkilausuman kohta antoi ymmärtää, että kasteessa ei tapahdu uudestisyntymää. Tästä syntyi erimielisyys. Muutamien mielestä vasta kasteessa ihminen pääsee Jumalan valtakunnan asukkaaksi. Jos näin olisi, silloin vanhurskauttaminen muuttuu sanan viraksi, sillä kastetoimituksen usein suorittaa uskoton virkamies. Tässä lieneekin koko erimielisyyden pohjasyy — sanan ja hengen virka.

Oliko tämän esilletuominen nyt sitten tarpeen? Ei tarvitse enempää, kuin lukea kirkkoherra Pekka Lappalaisen nimellä lähetetyn, kuulemma useamman pappisveljen yhteistyön tuloksena laaditun törkylehtisen, niin havahdumme näkemään, minkälainen opinpohja ja henki sieluja uhkaa. Monilla paikkakunnilla, joihin oli "Siionin sodasta" palaavat vieneet vääriä tietoja, oli epätietoisuutta, mistä on kysymys, mutta tämä Lappalaisen lentolehtinen selvitti tilanteen. Ei tarvita suurta kipinää, hengen valoa ja luonnollista älyä, kun näkee, mistä hengestä se on lähtöisin. Se on paikoitellen suorastaan irstas, ja sisältää paljon valheellisuutta. Siinä on myös esimerkki siitä, miten väärä henki aina kulkee valheen verhossa totuuden puolustajana. Ollaan muka Raamatun sanan ja luterilaisen tunnustuksen puolustajia, mutta tällaiset versot osoittavat kokonaan muuta. Seurakunta on siitä kokonaan hukassa, ja kun se on hukassa, on hukassa Jumala, kun nämä ovat poissa, ei jää jäljelle mitään.

Jumalan seurakunta on totuuden patsas ja perustus. Elävä, vanhurskauttava Jumala puhuu vain seurakuntansa kautta. Jumalalla on myös hyvä halu armahtaa eksyneitä. Kun tässäkin neuvonpidossa tämä aukeni, ja Siionin kalleus kirkastui muutamille pappis- ja maallikkoveljille, tuli heille hätä ja lapsen kysyvä mieli. Ei tarvinnut jäädä epäilemään, kun kysyjälle saarnattiin anteeksi, palasiko rakkaus. Saara-äiti suorastaan hukutti syleilyynsä, ja mikä ihaninta, vuorilla harhailleen jalat tapasivat jälleen sen kalliopohjan, joka kestää. Kaikki turha epäily ja kyseleminen sai jäädä, ja lapsi sai tuntea, lintu on huoneen löytänyt ja pääskynen pesänsä, johonka he poikansa laskevat: sinun alttaris, Herra Zebaot, minun kuninkaani, minun Jumalani." Eksyttäjillä ja eksytetyillä, sekä niiden kannattajilla, on vain yksi ja sama paluutie Jumalan rakkauteen — tehdä parannus — sillä tähän eksytykseen on saattanut vain hengenvika.

On väitetty, että Jumalan lapset halveksivat sakramentteja. Kysyisin, miten tällaista perustellaan? Uskovaisilla äideillä ja isillä on aina halu saattaa lapsi kasteelle, niin pian kuin mahdollista. Ei siksi, että lapsi olisi vailla, lunastusarmon osallisuutta, vaan siksi, että se on Kristuksen pyhä säädös ja käsky. Lapsi on elämää varten kasteessa saatettava taivaallisten armoneuvojen hoitoon, hyvän omantunnon liittoon.

Mitä taas tulee Herran Pyhään ehtoolliseen, niin nimenomaan Jumalan lapset ahkeroivat siellä käydä. Ei vain tavan mukaan, niin kuin jotkut tekevät, vaan niin usein, kun siihen on mahdollisuutta. Usein paikalliset isot seuratkin päättyvät ehtoollisella käyntiin. Uskovaiset käyvät ehtoollisella uskonsa vahvistukseksi. Sakramentit ovat pyhiä taivaan säädöksiä, niitä ei yksikään Jumalan lapsi uskalla halveksia, mutta ei niistä ole lupa tehdä uudestisyntymisen paikkaa. Kristitylle ehtoollisen nauttiminen on uskonelämän vahvistamista.

Saman asian yhteydessä keskusteltiin myöskin suhdetta kirkkoon. Kokouksessa syvästi ihmeteltiin sellaisia, että kristillisyydessä muka valmisteltaisiin pohjaa kirkosta eroamiselle. Se on mitä törkeintä valhetta. Kristillisyydessä on kirkko pidetty aina kalliina Jumalan lahjana. Kaikkea sitä opetusta ja henkeä, mitä kirkon piiriin on pesiytynyt, eivät Jumalan lapset koskaan ole hyväksyneet. Kirkosta eroamiset eivät ole tulleet kysymykseenkään, siitäkään huolimatta, että eräät arvossa pidetyt kirkonmiehet ovat siihen kehottaneet. Kirkosta eronneelle parannuksen armo on aina aiheuttanut paluun kirkon jäsenyyteen.

Johtokunnan ja työvaliokunnan toimenpiteitä arvosteltaessa käytettiin useita puheenvuoroja. Vain kuusi puheenvuoron käyttäjää tästä yli tuhatpäisestä joukosta esittivät vastalauseensa. Kokous hyväksyi työvaliokunnan ja johtokunnan toimenpiteet, todeten ne Jumalan sanan mukaisesti tehdyksi ja Siionin parasta ajatellen. Kokous lausui toivomuksen, että edelleen tämä ote säilyy Kristuksen opin puolesta.

Kolmantena asiana oli keskustelu siitä väitteestä, että puhujat hoitavat seurakuntaa, eivätkä seurakunnat puhujia. Tämä väite todettiin täysin perättömäksi. Puheenvuoroja käytettiin tämänkin johdosta runsaasti. Puheenvuoroja tässä asiassa sallittiin vain seurakuntavanhimmille, ei siis ollenkaan puhujille. Yksimielinen toteamus tässäkin oli, että kaikkialla seurakunnat hoitavat puhujansa.

Viimeisenä asiana oli esillä julkaisujemme sisältö. Useat puheenvuorot korostivat, että parantumista on tapahtunut, ja toivottiin vihdoinkin päästävän kaikessa Jumalan hengen ja terveen opin pohjalle.

Lehtien levikkiin kiinnitettiin vielä huomiota: Mainittakoon, että Päivämiehen levikki on edellisen vuoden vastaavaan päivään verrattuna jonkin verran edellä. Vastaavasti Siionin Lähetyslehden ja Lasten Siionin levikkiluvut ovat hieman jäljessä. Keskustelun päätökseksi tuntui puheenjohtajan kehotus levikkityön tehostamisesta saavan vastakaikua. Odotamme vain hedelmiä.

Lopuksi keskusteltiin vielä toimenpiteistä ja suhtautumisesta eriseuraisiin. Päätettiin, että tämä kokous antaa SRK:n johtokunnalle ja sen työvaliokunnalle tähänastisesta toiminnasta täyden tunnustuksen, sekä kehottaa johtokuntaa edelleen toimimaan samassa hengessä. Olemme saaneet huomata johtokunnan ottaneen Pyhään Raamattuun perustuvan kannan kirkkomme tunnustuskirjoihin nähden, ja sen perusteella oikean otteen eriseuraisuutta suosivin. 2.Tess. 3-6. Tähän perustuen seurakunnat älkööt kutsuko puhujiksi niitä, jotka ovat nousseet taisteluun yhteistä seurakuntaa vastaan, ja siten turmelleet tuntonsa. Jos näitä kutsutaan johonkin puhujiksi, niin pidättäytykööt puhujat menemästä yhteisiin seuroihin heidän kanssaan. Samoin älköön puhujat menkö seuroihin eriseuraisten kutsumina.

Puhujain hoitaminen jää edelleenkin seurakuntien asiaksi. SRK:n johtokunta ja työvaliokunta antavat apua pyydettäessä. Kun Pyhän Hengen tuli saa tunnolta polttaa kaiken tulenaran tavaran, ja Edomin veripilvet priiskoittaa todellista elämän nestettä kuiviin sydämen maihin, saavat lapset maistaa Herran suloisuutta ja turvallisin mielin jäädä taivaltamaan, katseet käännettynä uskon alkajaan Kristukseen. Sydämessä on varmuus siitä, että ollaan entisten lammasten jäljillä. Tätä iloa saatiin kokea Oulun kokouksessa.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Loka 2009, 14:42

Tulee uskoa niin kuin Raamattu sanoo, ettei tuuliajolle jouduttaisi


Kirkkoherra Väinö Havas aikoinaan varoitti Jumalan lapsia väärän opin vaarallisuudesta ja ovelista viettelyksistä, kehottaen kiinteästi pitäytymään raamattuun. (Siionin Lähetyslehti 1936, nro: 9):

”Väärässä opissa kukaan tule autuaaksi. Väärä oppi on lihan työ, josta on alistuttava parannukseen, niin kuin muustakin saastaisuudesta. Olkaamme ahkerasti seuroissa ja kotona avatun Raamatun ääressä, jotta vaikeuksienkin ja ovelien viettelysten kohdatessa olemme sisäisesti lujasti vakuutetut siitä, että me uskomme niin kuin raamattu sanoo."

Ja kun vierasta tulta ja outoja opintuulia on ilmaantunut, on niitä Jumalan seurakunnassa tutkittu ja tarkastettu Pyhän Hengen valossa, raamattuun perustautuen. Ja näinäkin vaarallisina eksytyksen aikoina yhtyvät Jumalan lasten sydämet näihin Väinö Havaksen sanoihin (Hän uskoi meille sovituksen sanan, s. 30):
"Meidän sielumme tyytyy siihen vanhaan evankeliumiin ja vanhaan armoon, joka tähänkin asti on ruokkinut rääkätyitä sydämiämme. Meille riittää se vanha autuuden oppi, jonka Pyhä kirja todistaa oikeaksi. Me suorastaan pelkäämme vieraita opintuulia ja niitä opettajia, jotka ”outoi edesottavat ja uusiansa tarjoovat" (Virren vanha sanamuoto, skannaajan huomautus.)

Raamattu on uskon, opin ja elämän ojennusnuora

Raamattu onkin aina ollut elävässä kristillisyydessä ainoa opin ja elämän ojennusnuora, eli tarkemmin ilmaistuna: auktoriteetti, kuten sen Luther muodollisessa pääperiaatteessaan sanoo. Auktoriteetti nim. on valta, jonka alle alistuu, jota noudattaa, ja kirkkomme on, omaksuessaan Lutherin muodollisen pääperiaatteen, tunnustanut ainoaksi opin ja elämän auktoriteetikseen raamatun, jonka alle opetuksessaan, tulee kirkkomme alistua j noudattaa, ja lisäksi seurakunnan oppia ja elämää tulee arvostella tämän ainoan auktoriteetin mukaan.
Elävässä kristillisyydessä on raamattu aina ollut auktoriteettiasemassaan, kuten ilmenee Tornion—Haaparannan kokouksesta v. 1909: "Jumalan sana on ainoa vahva ja pettämätön perustus, jonka päälle seurakunta rakennetaan", ja edelleen samasta kokouksesta: "Joka uskoo niin kuin raamattu sanoo, hänen kohdustaan pitää elämän veden virrat vuotaman.” Sekä: ”Taivas ja maa pitää hukkuman, mutta minun sanani ei pidä ikänä hukkaantuman. Koska Jeesukselle riitti Raamattu, riittäköön se meillekin"(pöytäk. s.14).

Oulun ns. sovintokokouksessa v. 1911, jossa kamppailtiin ns. uuttaheräystä vastaan, lausuttiin mm. näin:(pöytäk. s. 17)
"Pyhä Raamattu on ainoa, jonka mukaan oppia tutkitaan. Emme moiti muitakaan, jos ne ovat te sopusoinnussa raamatun kansa, vaan keskustelu venyy pitkäksi, jos niitä apulähteinä käytetään.” Ja ”Raamatun pidän ainoana varmana pohjana, johon
itse Jumala on sinettinsä painanut ja jonka tunnustuskirjat ja kirkkolakikin määrää, että se on oleva ainoa ojennusnuora." Ja kokouksen puheenjohtajana toiminut rovasti V.A. Virkkula lausui: Kaikissa olkoon siis pyhä Raamattu ojennusnuorana." (Pöytäk. s. 17).

Ja Oulun suuressa saarnaajain kokouksessa v. 1931 laadittiin julkilausuma, jossa sanotaan mm. näin: (Siionin Lähetyslehti 1931, n:o 12): "Olemme aina opettaneet, että, Jumalan sana, Pyhä Raamattu on ainoa oppimme ja elämämme ojennusnuora." Tämän julkilausuman, yhtenä allekirjoittajana on kunniaan päässyt veljemme, kirkkoherra Väinö Havas, uskollinen Jumalan, ja Hänen valtakuntansa palvelija, jollaisia Suomen kirkkokin todella tarvitsee. Tämän maailman hengellisyyden myötäilijöistä ei ole lopultakaan hyötyä kirkollemmekaan: Kun ainoan auktoriteetin, pyhän Raamatun alle alistutaan ja sitä noudatetaan, ollaan lujalla ja pettämättömällä perustuksella, mutta jos Raamattu auktoriteettiasemastaan hiukankaan sivuun asetetaan ja jotakin muuta sen paikalle pannaan, niin pian tuuliajolle joudutaan. Ei edes kirkkomme tunnustuskirjoja saa asettaa kirkkomme omaksuman muodollisen pääperiaatteen mukaan, pyhän Raamatun, ainoan auktoriteetin paikalle, vaan niidenkin tulee alistua alle, että noudattaa.

Opin tuulten tuivertaessa

Kun Amerikassa aikoinaan, elävä kristillisyys kävi kamppailuaan ns. pikkuesikoisuutta vastaan, niin tunnuskirjoista väärän opin eksytykseen harhautuneet tukensa ottivat tällaisellekin väärälle opille, että laki kuuluu "kristitylle ojennusnuoraksi, kuvastimeksi ja hyvien töiden ohjeeksi." Vaikka Raamattu, ainoa opin ja elämän auktoriteetti selkeästi opettaa, "ettei vanhurskaalle ole laki pantu" (1.Tim. 1: 8), sillä "sitten kun usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla" (Gal. 3: 25).
Tästä kamppailusta opettaja Heikki Jussila sittemmin teki selkoa v. 1934 siinä puhujain kokouksessa Oulussa, jossa Suomen pikkuesikoisuutta käsiteltiin.
(Suuret seurat Oulussa 1934, pöytäk, s. 115–118). Ja vaikka riita lain kolmannesta käytöstä ratkaistiin jo apostolisella ajalla Jerusalemin kokouksessa, niin yhä uudelleen vääränopin hapatukseen joutuneiden taholta on Jumalan seurakuntaa yritetty hapattaa tunnustuskirjoja hyväksi käyttäen, ja ainoan auktoriteetin, pyhän raamatun syrjäyttäen tämän maailman hengellisyyden mukaiseen palkkavaimon ja orjapojan osaan, kuten mm. Kajaanissa v. 1959, uskovaisten kirkkopappien veljeskokouksessa pidetystä alustuksesta, ”Lain kolmas käyttö,” on ilmennyt.

Ainoan auktoriteetin, pyhän Raamatun alle on alistuttu, ja sitä noudatettu elävässä kristillisyydessä, niin ennen, niin nytkin, ettei jouduttaisi opilliseen sotkuun, tuuliajolle, ja tämän maailman hengellisten "niin ja ! ei" – perustukselle (2.Kor. 1:19), sillä mm. Sovinnon kaavassa, joka on kirkkomme yksi tunnustuskirja vuodesta 1663 alkaen, hyväksyttiin kirkossamme
käytäntöön ja ohjeelliseen arvoon oppi, jossa vanhurskauttaminen on siirretty seurakunnasta taivaassa tapahtuvaksi, ja tämän mukaan sekä puhdasoppisuus, että pietismi odottivat syntein anteeksiantamusta taivaalliselta - eikä seurakunnassaan läsnä olevalta Kristukselta.

Piispan epätoivoinen yritys

Piispa Gustaf Johansson, joka aikoinaan oli ottanut urakaksi elävän kristillisyyden hävittämisen hiippakunnastaan, lausui Pohjanmaan seurakunnan piispantarkastuspöytäkirjassa v.1895 mm. näin: "Herra opetti rukoilemaan: Isä meidän, joka olet taivaissa, anna meille meidän syntimme anteeksi, ja Raamattu kehottaa muuallakin jokaista ihmistä suoraan taivaallisen Isän tykö ja suorastaan Häneltä pyytämään anteeksi, mutta tässä suunnassa pannaan oma suunta autuuden välittäjäksi. Minä vakavasti varotan teitä tuommoisesta vahingollisesta ja tyhmästä opista, joka tekee ihmisen orjaksi."
Ja edellisessä piispantarkastuksessa samassa seurakunnassa v.1890 hän lausui: "Mitä harhaoppeihin tulee, niin on ikävä asia, että laestadiolaisuus on täällä jalansijaa saanut. Se on luterikunnan häpeäksi, että semmoinen uskonsuunta voi syntyä. Ei todellakaan olisi tämmöisellä lahkolla mitään valtaa, ellei pimeyden ruhtinas ja pimeyden vallat sitä tukisi. Luterilaisen kirkon asema on nyt käynyt semmoiseksi, ettei se ehkä vihollisia voi helmassaan suosia. Jos sen tähden luterilaisen kirkon "yhteydessä tahdotte pysyä, niin on vihollisuus lakkaava."

Väärää pelkoa

Pelottelullaan sovintokaavan hengessä oli piispa Johansson onnistunut mm. Kittilässä kääntämään Kittilän papit opissa kuuliaisiksi, kuten hän kirjassaan, (Laestadiolaisuus, s. 188) kirjoittaa: "Piispantarkastuksen pöytäkirjaan v:lta 1876 on merkitty: uskovaisissa käytetyn synninpäästön myönsivät he, provastit Albert Heikel ja H.A. Heikel, vääräksi, ja aikoivat sen poistaa. "Ja samassa piispantarkastuksessa harhautui näille papeille kuuliainen, huomattava maallikkosaarnaaja lausumaan: "Armon käsittäminen ei tapahdu ainoastaan suusanallisen päästön kautta, vaan myös Jumalan sanan lukemisen ja kuulemisen, sekä sakramenttien kautta" (K.A. Heikel: Miten olen opettanut, s. 88.)
Näin lähdettiin elävää kristillisyyttä sitten muokkaamaan ja valistamaan tämän maailman hengellisyyden linjoille, ja Juhani Raattamaan, Jumalan sanalle uskollisena, täytyi varoittaa: "Olen sanonut monta kertaa Kittilän kirkkoherralle, että papisto parantakoon ensinnä oman oppinsa, ja katsokoon sitten, mitä vikaa olis kristittyjen opetuksissa.” (Aik. vanh. kirj. s.82.). Ja vaikka itse oltiin jo vanhurskauttamisopissa jouduttu tuuliajolle, oltiin muka huolestuneita elävän kristillisyyden selkeästä, raamattuun perustuvasta suuntauksesta, kuten uskovaisten pappien Iissä v. 1885 pidetyn kokouksen kannanotoista ilmenee. Rovasti K. A. Heikel kertoo: (Miten olen opettanut, s. 38) ”Kokouksen jäsenet olivat kaikki yksimieliset laestadiolaisuusliikkeessä ilmestyneiden käsitysten paheksumisessa ja vastustamisessa.”

Tässä ”paheksumisessa ja vastustamisessa" silloinkin harhaannuttiin Raamatun sanan, opin ja elämän auktoriteetin linjoilta tällaiseen opilliseen sotkuun ja pimeyteen, kuten kokouksen julkilausumasta ilmenee. "Pyhä Raamattu osoittaa monessa paikassa, että kirjoitettu Jumalan sana voipi, ei ainoastaan vaikuttaa sen lukijassa herätystä, vaan myöskin johdattaa Jumalan armon osallisuuteen, Pyhässä Raamatussa ei tosin ole kerrottu esimerkkiä siitä, että joku olisi tullut uskoon saatetuksi sanan lukemisen kautta, vaan ei sitä sen tähden saa kieltää tapahtuneeksi.” Tästä uskovaisten pappien julkilausumasta johtopäätöksensä tehden, silloin nuori uskovainen pastori A. L. Heideman lausui: (Heikki Jussila: Kutsujan armo, s. 53): "He kirjoittivat itsensä ulos kristillisyydestä. ”

Ihmispelko ja tämän maailman hengellisyyden suosion tavoittelu sokaisi silloin ja sokaisee nytkin opilliseen sekasotkuun ja pimeyteen. Juhani Raattamaan kehotus, että, "papisto parantakoon ensinnä oman oppinsa ja katsokoon sitten, mitä vikaa olisi kristittyin opetuksissa," tuntuu todella aiheelliselta, kun raamatun selkeiltä linjoilta jo aivan keskeisessä asiassa, vanhurskauttamisopissa harhailtiin kauas tämän maailman jumalisuuden mukaiseen pimeyteen.
Nykyisinkin on oltu muka huolestuneita oikeasta opista ja siinä seisomisesta, ja ei olisi edes suotu väärää oppia vastaan nousta, vaan se olisi kait pitänyt ilman muuta, kaikkine karvoineen niellä. Kun nykyaikana on eksytty julkisesti saarnaamaan Kornelius vanhurskautetuksi ennen Pietarin julistamaa evankeliumia, temppelissä rukoileva publikaani vanhurskautetuksi Jumalan lapseksi, ja kun näistä raamatun aivan keskeisistä, vanhurskauttamisoppia koskevista tapahtumista kamppailtiin jo Oulun kokouksessa v. 1911 uudestiheränneiden kanssa, niin ymmärtää hyvin sen nykyajan opetuksen perustan, kun uudestisyntyminen ja vanhurskautuminen opetetaan pelkästään sanan voimasta tapahtuvaksi, siis ulkopuolella Jumalan seurakunnan, ja ulkopuolella Pyhän Hengen virankin.

Havaksen tilinteko ja opetus

Väinö Havas, tehdessään tiliä uudenheräyksen kanssa, kirjoitti (Hengen ja miekan mies, s. 107): "Allianssihenki, joka pettää ihmisiä monilla teillä taivaaseen, on paljon vaikuttanut uudestiheräyksessä, eikä sille ole kovin lujia telkiä pantu." Yleensäkin on paljon vilpillistä perään antavaisuutta ollut kaikenlaatuisten omavanhurskasten kanssa kosketuksissa oltaessa.'

Näin on nykysikana allianssihenki pyrkinyt elävää kristillisyyttäkin harhauttamaan pois raamatun ja Kristuksen opista. Ja kun elävä kristillisyys ei ole voinut lähteä vieraiden opintuulien mukaan, niin on sitä kaikenlaisilla julkilausumilla ja pelotteluilla yritetty piiskata ja pehmittää.
Hyvin sattuvilta tuntuvat jälleen Juhani Raatamaan sanat (Aik. vanhinten kirj. s. 48): "Mutta ne uskontunnustajat, jotka erkaantuvat Kristuksen laumasta sen tähden, että Kristuksen ies ja hallituksen muoto on heille sopimaton, ne sanovat luopuvansa pois ihmisistä ja uskaltavansa sanaan. Mutta jos sinä oikein ymmärrät Jumalan sanan, niin sana sitoo sinut seurakuntaan, eikä ole puhdasta Jumalan sanaa ulkona seurakuntaa.

Onhan ajankohtaista? Elävässä kristillisyydessä uskotaan ja opetetaan, näinäkin ekumeenisuuden ja allianssihengen pimentämän, hengellisen sekasotkun aikoina yhä:

"Pyhällä Hengellä on ennen kaikkea maailmassa erityinen seurakunta, joka on se äiti, joka synnyttää ja kantaa itsekunkin kristityn Jumalan sanalla." (8. uskonk. laaj. sel.), Ymmärrätkö äidin merkityksen? Ja yhä vieläkin uskotaan: "Evankeliumi on Pyhän Hengen voimavaikutus uskovassa ihmisessä, missä ei Pyhää Henkeä ole, siellä ei myöskään ole evankeliumia eikä uskoa Kristukseen" (Iso katekism. 3. uskonk.)

Eihän voi uudestisyntyminen ilman äitiä, ilman Jumalan seurakuntaa tapahtua? Eihän pelkän sanan voimasta? Ei elävällä kristillisyydellä ole vara nytkään lähteä kaikenlaatuisten sotkuisten pakanalähetyskirjelmien ja hämärien "niin ja ei" -oppien eksyttäville linjoille, sillä siellä jouduttaisiin niin pahasti tuuliajolle, ettei kotosatamaan osattaisi.

Oikea lohdun lähde

Muistakaa, Jumalanlapset, näin vaarallisena eksytysten aikoina, kunniaan päässeen Väinö Havaksen sanoja: (Hän uskoi meille sovituksen sanan, s. 26) "Älä hae lohdutusta sielullesi muualta, kuin Kristuksen ruumiin jäsenyydestä! Turhan toivon matkamies on se, joka lasten armovaltakunnan ulkopuolelta etsii tietä taivaaseen.

Jumalan sana opettaa näinkin: "Jokainen, joka harhailee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa. Joka, pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän tykönne, ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkää häntä huoneeseen ottako, älkää myös häntä tervehtikö, sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä" (2. Joh;). On tärkeää pysyä Kristuksen opissa, uskoa ja opettaa niin kuin raamattu sanoo: Ei ole varaa harhailuun.

Elävässä kristillisyydessä annetaan nytkin arvo tunnustuskirjoille, ja mikä niissä pyhää raamattua, kirkkomme ainoaa opin ja elämän auktoriteettia noudattaa, niin sitä ahkerasti käytetään. Mutta kuten mm, lähetysjuhlilla ja kirkkopäivillä toivoisin enemmän käytettävän saarnoissa, alustuksissa ja keskusteluissa tunnustuskirjoista etenkin 3, uskonkappaleen selityksiä, sillä käsitys yhdestä pyhästä yhteisestä seurakunnasta, näyttää yhä enemmän joutuvan pimentoon, ja sen merkitys himmentyvän julistuksessa.

Ja kun näin käy, niin silloin pimenee myös käsitys ja merkitys Pyhän Hengen virasta, jolloin uudestisyntyminenkin harhaudutaan opettamaan ja käsittämään niin ja näin, milloin kasteessa, milloin Herran Pyhässä Ehtoollisessa, milloin sanan lukemisessa, milloin rukouksessa tapahtuvaksi, ja pelkän sanan voimasta. Kannattaa uskoa ja opettaa niin kuin raamattu sanoo.

Heikki Koukkari
Päivämies 5.1. 1961
Väliotsikot skannaajan
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 23 Loka 2009, 15:45

Ja edellisessä piispantarkastuksessa samassa seurakunnassa v.1890 hän lausui: "Mitä harhaoppeihin tulee, niin on ikävä asia, että laestadiolaisuus on täällä jalansijaa saanut. Se on luterikunnan häpeäksi, että semmoinen uskonsuunta voi syntyä. Ei todellakaan olisi tämmöisellä lahkolla mitään valtaa, ellei pimeyden ruhtinas ja pimeyden vallat sitä tukisi.


aivankuin Suomi24 sivulta poimittua.


Tässä ”paheksumisessa ja vastustamisessa" silloinkin harhaannuttiin Raamatun sanan, opin ja elämän auktoriteetin linjoilta tällaiseen opilliseen sotkuun ja pimeyteen, kuten kokouksen julkilausumasta ilmenee. "Pyhä Raamattu osoittaa monessa paikassa, että kirjoitettu Jumalan sana voipi, ei ainoastaan vaikuttaa sen lukijassa herätystä, vaan myöskin johdattaa Jumalan armon osallisuuteen, Pyhässä Raamatussa ei tosin ole kerrottu esimerkkiä siitä, että joku olisi tullut uskoon saatetuksi sanan lukemisen kautta, vaan ei sitä sen tähden saa kieltää tapahtuneeksi.” Tästä uskovaisten pappien julkilausumasta johtopäätöksensä tehden, silloin nuori uskovainen pastori A. L. Heideman lausui: (Heikki Jussila: Kutsujan armo, s. 53): "He kirjoittivat itsensä ulos kristillisyydestä. ”


Eipä ole ennenkään lukemalla tultu autuaaksi. Sama uskonkäsitys on ollut ennenkin.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Marras 2009, 13:16

Toimi Lehto: Vaino ja panetus

Matt. 7: 6.
Tuota suorasukaista evankeliumin kohtaa olen usein ajatellut, jotta mitähän Vapahtaja sillä, mahtoi tarkoittaa. Niin kuin yleensä, Jumalan Sana kirkastuu tarpeen mukaan ja kuulijoitten (lukijoitten) tarpeeksi, niin kai tapahtui nytkin. Erittäin ajankohtainen teksti! "Ulkona ovat koirat, velhot jne.” Kovaa sanaa tuo Jumalan hukkumaton sana! Siinä on korviaan säästävälle nykyajan ihmiselle pitelemistä. Ei sitten ihme, vaikka erittäin arvovaltaiselta taholta ruvetaankin raamatun ensisijaista ja ehdotonta arvoasemaa vähentämään.

Vapahtajan varoitus tulee mieleen, ajatellessa tottelematonta ihmistä, jota Jumalan Sanalla on puhuteltu, ja joka on pyhät arvot ylpeydessään ja tottelemattomuudessaan tallannut maahan. En tahdo tässä yhteydessä lähteä tuota kohtaa tekstinä selittämään, vaan tyytykäämme opettelemaan kohtaa itsellemme, että näkisimme ihmismielen kaikessa ja Jumalan kunnian sen yläpuolella.
Silmäillessämme muutamaa päivälehteä, on siitä luettavissa selitys tekstiin Matt. 7: 6. Jos kaikki tapahtuisi totuuden pohjalta, olisi lukijoille siitä tietysti hyötyä, mutta näin ei saa olla milloinkaan siellä, missä sielunvihollinen lähtee töihin. Nythän tuon tietää, kuinka eriseura syntyy, ja miksi ei lähde Pyhä Henki sen mukaan. Jumalan lasten ei tarvitse olla huolissaan, joskin murhetta se tuo, siitä, mitä saa lukea alhaisella tavalla kirjoitettavan.
Eräs seikka opettaa meitä, tällä ajalla selkeästi. Nyt on alkanut näkyä Jumalan valtakunnan tuntomerkit selvästi. Maailma pyhineen ja pahoineen yhtyy niihin, joille Jumalan armohuone on halpa. Vaino ja panetus Jumalan valtakuntaa kohtaan on jälleen olemassa. Myöskin hengellinen ryhti näkyy Jumalan Sanan kunnioituksen ja noudattamisen pohjalta. Joka on ulkona, sen pitää tämä tietämän, että parannukseen itsensä saattaisi. Mistä tietää monikaan, millä sieluntilalla on, jos ei hänelle sanota, koska eivät monet tiedä, vaikka sanotaankin.

Älkää tosiaan heittäkö päärlyjä sikojen eteen, etteivät ne niitä tallaa maahan ja repisi meitä. Antaa maailman pauhata, oman sielunsa sillä vain voivat sitoa. Puhumme ja kirjoitamme Herran Sanaa siellä ja niille, joille se tahdotaan lähettää. "Ei Jumala ihmistä iankaikkisesti nuhtele, sillä hän (ihminen) on liha." Me voimme aivan vapaasti rauhoittua. uskomaan Jerusalemin sisällä, koska muurien vartijat valvovat. Kun emme ulkona olevien eteen heittele päärlyjämme, eivät ne mitään voita. Antaa maailman pauhaa, koska sen kunnia on "korkeampi" kuin Jumalan kunnia. Jos lehti "sattuu" ottamaan harha-askeleen, tekee se mieluummin väärän oikeaksi todistelua niin kauan, että saisi itsensä oikeaksi todistetuksi sen sijaan, että nöyränä tunnustaisi erehtyneensä, ja palaisi "päiväjärjestykseen". Toinenkin nyrpeys näkyy olevan, nimittäin ekonominen puoli, ja sen aiheuttama kateus ja "Pyrrhoksen voitto", joka tosiaan loppujen lopuksi on sitä. Nyt on "asiantuntijoita", joten läsnä olevien kai tulisi tyytyä poissaolevien päätöksiin.

Meitä varten on tämä kallis oma lehti. Sitä me saamme lukea, ja raitista uskonvoimaa siitä ammentaa. Mitä merkitseekään todella, olla raitishenkisiä lehtiä. Yhä useammalle tulisi näkyä tärkeänä tilata Siionin julkaisuja, koska itse saa lukea, mitä on odotettavissa maailman taholta. Rauhoitamme itsemme ja sielumme ajattelemaan hengellisiä, ja unohtamaan lihalliset. Jumala omiensa puolesta ja omiensa kanssa on joka päivä, maailman loppuun asti.

Päivämies 2.2.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Marras 2009, 13:23

Mietin seuraavan kopion sijoittamista vielä, siksi sijoitan toistaiseksi tänne. Taidan piilottaa nimen päätoimittajakappaleesta. Silloin eläneet ja ajasta lukeneet sen tietävätkin, samoin se taitaa tulla julkisuuteen historiakirjassa. Ehkä ei ole kuitenkaan meidän foorumilaisten asia kaikkien edesmenneiden ihmisten nimiä julkisuuteen singota.

_____________________________-

Työvaliokunnan selostus 1961 alussa
kristillisyyden sisäisistä asioista


SRK.n puhujain kokouksessa 27 - 28. 4. – 60 nähtiin välttämättömäksi keskustella seuraavista kysymyksistä: pakanalähetystyö, vanhurskauttamisoppi, perisynti ja sakramentit, Jumalan valtakunta ja kirkkomme tunnustuskirjat.

Pakanalähetysasiassa päätettiin pysyä kristillisyyden entisissä päätöksissä. Menettelytavoista päätettiin, että on odotettava ja etsittävä Jumalan sanaan perustuvalle työmahdollisuudet ja -muodot uskon kuuliaisuudessa seurakunnan Herralle ja seurakunnalle. Tämän vuosikokous hyväksyi. Kun sitten alustusten pohjalta oli keskusteltu vanhurskauttamisopista, perisynnistä ja sakramenteista, Jumalan valtakunnasta ja kirkkomme tunnustuskirjoista, päätettiin keskustelun tulos ilmentää julkilausumalla.

Julkilausuma

Vuosikokouksen hyväksyminä laativat julkilausuman sanamuodon veljet: rovasti Mauno Koivuneva, rovasti Paavo Viljanen, pastori Onni Majava ja kauppias Vilho Lampela. Heidän laatimansa julkilausuman vuosikokous hyväksyi: Julkilausuman sanamuoto oli seuraava:

"Todettiin, että kokouksissa esitettiin erilaisia mielipiteitä niistä käsityksistä, jotka kristillisyydessä ovat olleet vanhurskauttamisopista, perisynnistä, pyhästä kasteesta ja Herran pyhästä ehtoollisesta. Näistä mielipiteistä keskusteltiin perusteellisesti. Päätettiin pitäytyä edelleen siihen, mitä tähän asti on näistä asioista kristillisyydessä uskottu ja ymmärretty. Todettiin jälleen, että kristillisyyden ja maailman välinen raja on vaarassa umpeutua. Edelleen päätettiin pitäytyä luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa lausuttuun periaatteeseen, että pyhä Raamattu on opin ja uskon korkein ohje ja ojennusnuora.

Lapsen uskosta ja kasteesta tuodaan ilmi seuraavaa: Lapsi on autuas ja Jumalalle otollinen, koska on syntynyt Jeesuksen lunastamaan ihmissukuun, ja jos hän kuolee lapsena kastamatta, hän tulee autuaaksi, mutta kaksiosaisena, koska hänessä on vanha, ja Kristuksessa saatu uusi ihminen, hänet tulee saattaa mahdollisimman Kristuksen käskyn mukaan kasteessa Jumalan armoliittoon, joka samalla on hyvän omantunnon liitto".

Heti vuosikokouksen jälkeen osa pappisveljistä, ja heidän ohellaan joku maallikkoveli nousivat seurakunnan ja vuosikokouksen julkilausumaa vastaan, osoittaen suuren tyytymättömyytensä siihen nähden. Kun taas osa pappisveljistä, (joskin heittä oli vähemmän) ja melkein kaikki maallikkoveljet, eivät nähneet julkilausumassa mitään uutta siihen nähden, mitä kristillisyydessä aina ennenkin on ymmärretty vanhurskauttamisopista, perisynnistä, sakramenteista, Jumalan valtakunnasta ja kirkkomme tunnustuskirjoista.

Suhde kirkkoon

Mitä tulee kristillisyytemme (vanhoillislestadiolaisuuden) suhteeseen kansankirkkoomme, on aina eri yhteyksissä, milloin tästä asiasta on ollut kysymys, pitäydytty kiinteästi kirkon jäsenyyteen aivan tunnustuksellisesti. On nähty aina ja nähdään tälläkin hetkellä, kansankirkko taivaan lahjana, josta ei haluta luopua. Kaikki eroamisaikeet on aina päättävästi torjuttu. Muodossa tai toisessa, taikka minkä nimen tai katsomuksen varjolla tahansa ilmenevä kirkon vastainen henki on aina pidetty antikristillisenä ja tuomittavana. Tämä kaikki on tullut näkösälle kristillisyytemme eri kokouksissa, joista on historiallisena todistuksena niissä pidetyt pöytäkirjat. Niinpä vuonna 1923, jolloin valtiopäivämies Juuso Runtin puheenjohdolla käsiteltiin kysymystä kirkkoon kuulumisesta, hyväksyttiin pitkän ja yksimielisen keskustelun jälkeen päätös, jonka loppuosa kuuluu näin:

"Katsomme myöskin siihen, että tämä kirkosta eroaminen, ja sen hengen virtaus, on alkuisin siitä kadotuksen lapsen hengestä, josta apostoli Paavali puhuu 2. tessal. kir. 2 luvussa, ja siis kaiken pahuuden alkajasta. Toivomme siis, että Jumala kaiken viisauden lähde, avaisi valittuin lasten ymmärryksen tässäkin asiassa karttamaan kaikenlaisia viettelyksiä, tulipa ne kuinka kauniilla muodoilla ja esityksillä hyvänsä." (SRK.n vuosikokous ja suuret seurat s. 5).

Viime vuosikokouksen jälkeen useamman kerran, ja viimeksi SRK.n työvaliokunnan koolle kutsumassa, puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksessa 29. 12. – 60, ovat pappis- ja maallikkoveljet Pyhän Hengen ja pyhän Raamatun valossa todenneet vuosikokouksen julkilausuman sellaiseksi, että se on sopusoinnussa pyhään Raamattuun, kirkkomme tunnustuskirjoihin ja SRK.n sääntöihin nähden.

SRK.n julkaisujen sisältö

SRK.n vuosikokous 29.4.–60. Pöytäkirjan 25 §: "Vilkkaassa keskustelussa julkaisujemme sisällöstä kävi ilmi, että monista ojennuksista huolimatta, ei ole tapahtunut korjausta.

Johtokunnan valvottavaksi tehtiin periaatepäätös, että mikäli vastaisuudessa ilmenee erimielisyyksiä Jumalan valtakunnan peruskysymyksissä, ei niistä saa kirjoittaa julkaisuissamme, ennen kuin on kysytty Herran suuta.

Edelleen johtokunnalle päätettiin antaa sitova ohje valvoa, että julkaisujemme sisältö pysyy Raamatun hengessä. Jos ei siihen muuten päästä, on päätoimittajia vaihdettava.
Vuosikokouksen päätöksen velvoittamana johtokunta ja työvaliokunta ovat toimineet, hoitaessaan SRK.n julkaisujen toimittajakysymykset.

ROVASTI P. V.N VAPAUTTAMINEN SIIONIN LÄHETYSLEHDEN
JA LASTEN SIIONIN PÄÄTOIMITTAJAN TEHTÄVÄSTÄ.

SRK.n työvaliokunnan kokouksessa 15.12.60 tehtiin väliaikaisratkaisu, minkä johtokunta kokouksessaan 28.12.60 lopullisesti hyväksyi. Edellä mainitun työvaliokunnan kokouksen pöytäkirjan 11. §: ”Käsiteltiin Siionin Lähetyslehden ja Lasten Siionin päätoimittajakysymystä. Työvaliokunnan jäsenten kesken oli keskusteltu siitä, että edellisen vuosikokouksen pykälän 25 velvoittamana työvaliokunnan on valvottava julkaisujemme sisältöä, että niissä ei mitään SRK.n päätösten vastaista ilmaantuisi, minkä tietäisimme Siionissa aiheuttavan levottomuutta. Puheenjohtajan tehtäviin ja velvollisuuksiin SRK.n sääntöjen 18 § mukaan kuuluu mm. se, että hän valvoo tehtyjen päätösten laillisuutta ja täytäntöönpanoa, sekä valvoo henkilökunnan tehtävien hoitamista.

Kirjapaino Kannan pyydettyä Kimpimäeltä joulukuun Siionin lehden kansikuvaa, ilmoittivat he, että toimittaja oli käskenyt lehden postittaa ennen 4.12.60, ja tämä päivä oli niin lähellä, että korehtuurit olisi silloin jo pitänyt olla SRK.lla, jonne on aina yksi kappale toimitettu. Tämä herätti epäilystä, että nyt on jotain vinossa, ja näin katsottiin, että velvollisuutemme on käydä tutustumassa, mistä johtuu tämä salamyhkäisyys.

Käsikirjoitukset tutkittiin, ja osasta otettiin jäljennökset, jotka lähetettiin johtokunnan jäsenille. Kirjapainolle ilmoitettiin odottamaan siksi, kuin annetaan uudet ohjeet lehden painamisesta. Käsikirjoitusten mukana tuli lisäksi V.n kirjelappunen, jossa hän kieltää, lähettämästä korehtuureja minnekään muualle, kuin hänelle. Toisin sanoen V.n tiesi olevansa väärällä ja salattavalla asialla.

Työvaliokunta, tutustuessaan ko. käsikirjoituksiin, arvioi ne sellaisiksi, että jos ne tulisivat S.L.een, niin ne aiheuttaisivat levottomuutta Siionissa, ja tämän vuoksi työvaliokunta alisti tämän asian kirjeellisin mielipidetiedusteluin johtokunnan jäsenten harkittavaksi. Johtokunnan jäsenistä 17, työvaliokunta mukaan luettuna, ilmoitti yhtyvänsä työvaliokunnan esitykseen, että tällä hetkellä vapautettaisiin veli P. V. ko. lehtien päätoimittajan tehtävistä, ja velvoitettaisiin veli Eino Kimpimäki Siionin Lähetyslehden ja Lasten Siionin toimittajaksi siihen asti, kunnes johtokunta kokouksessaan hoitaa asian järjestykseen.
Näiden perusteella työvaliokunta vapautti veli P. V.n Siionin Lähetyslehden ja Lasten Siionin päätoimittajan tehtävistä seuraavaan johtokunnan kokoukseen saakka. Samalla velvoitettiin veli E. Kimpimäki ko. lehtien päätoimittajaksi siihen saakka. Tämä on väliaikaisratkaisu."

Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous

Vaikean tilanteen takia työvaliokunta näki välttämättömäksi kutsua koolle Ouluun SRK.n puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksen 29. 12. – 60, keskustelemaan kristillisyyden sisäisistä asioista. Osanotto kokoukseen oli erittäin runsas.
Keskustelun aiheena oli:
1. Mikä on todellinen pohjasyy siihen, että vuosikokouksen hyväksymä julkilausuma ei kelpaa suurelle osalle pappisveljiämme ja jollekulle maallikkoveljistä, kun se taas alun perin on kelvannut osalle pappisveljiämme, ja melkein kaikille maallikkoveljille.
2. Johtokunta pyysi seurakuntavanhinten arvostelua toimistaan vuosikokouksesta alkaen.
3. Seurakuntavanhinten vastaus syytöksiin, joissa väitetään puhujien hoitavan seurakuntia, eikä seurakuntien puhujia.
4. Kokouksen arvostelu julkaisujen sisällöstä, ja muuta julkaisujen alalta

Kokouksessa käyttivät runsaasti puheenvuoroja em. kysymyksistä sekä pappis- että maallikkoveljet. Johtokunnan toimenpiteet vuosikokouksen päätösten toteuttamiseksi suoritettuina, hyväksyi n. Tuhatlukuinen kokous niin yksimielisesti, että vain kuusi eriävää mielipidettä esitettiin, ja nekään eivät olleet seurakunnan edustajain taholta.

Kokous antoi toimintaohjeen SRK.n johtokunnalle, työvaliokunnalle ja Rauhanyhdistyksille. Toimintaohjeen mukaan seurakuntien asiaksi jäi puhujien hoitaminen. Johtokunta ja työvaliokunta velvoitettiin antamaan apua pyydettäessä.

SRK.n työvaliokunta valittaen on joutunut toteamaan, että joissakin lehdissä on sensaatiomaisesti selostettu kokouksia, joissa työvaliokunnan lähettämänä, pyynnöstä on asioita selostettu paikallisissa Rauhanyhdistyksissä, jotka kokouksissaan, aivan itsenäisesti ja laillisesti, ovat tehneet päätöksensä. On valitettavaa, että kristillisyyden sisäiset asiat ovat näin laajassa mitassa, ja ikäväliä tavalla joutuneet sanomalehtien palstoille. SRK.n työvaliokunta ei ole tähän syyllinen, ja se toivoo, että lehdet lopettaisivat heti moiset kirjoittelut puolesta tai vastaan. SRK.n työvaliokunta ei tämän jälkeen puutu ko. Asiaan päivälehtien palstoilla.

Tämän kaltainen vaikea aika kristillisyydellämme, on Jumalan sallimuksesta, ja tällä on oma tarkoituksensa. On koettu ennenkin tämänkaltaista tällä etsikon ajalla. Ja kokemukset ovat niin raamatullisia. Tästäkin ahdistuksesta Jumala auttaa ulos Siioninsa. On jo nyt koettu iloakin monien, monien rakkaitten veljien kanssa ja puolesta, kun he omansa, yksinkertaisesti ja lapsenmielisesti, ovat ottaneet pois, ja niin ovat omakohtaisesti kokeneet, kuinka luottamuksellinen ja rakas suhde, on uudistunut Siioniin, joka nytkin on rakkauden ja anteeksiantamuksen valtakunta.

Oulussa 27. 1. -61.
SRK.n Työvaliokunta

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Tässä ketjussa kerrotuille tapahtumille löytyy edeltävien tapahtumien tietoja vanhemmasta keskustelusta:
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Marras 2009, 18:44

”Minä olen Tie Totuus ja Elämä”

KINNULAN ja sen ympäristön rauhanyhdistysten johtokuntien, puhujien ja seurakuntavanhimpien tavanmukainen neuvottelukokous pidettiin Kinnulan rauhanyhdistyksen talolla loppiaisena. Osanottajia oli kokoontunut Salin täydeltä, kaikkiaan 12 rauhanyhdistyksen edustajat. Kun oli juotu tervetuliaiskahvit, alkoi kokous klo 12. Aluksi veisattiin virsi 205: 1- 5, jonka jälkeen kansanedustaja, veli Artturi Jämsen puhui Jes. 49 luvun johdolla. Tämän jälkeen suoritti kokouksen avauksen Kinnulan rauhanyhdistyksen puh.joht. V. Storck.
Kun oli todettu kokouksen laillisuus, valitsi kokous puheenjohtajiksi veljet V. Lampelan ja T. Leppäsen, ja sihteereiksi veljet Heino Hakkaraisen ja Lepistön.

Keskustelun aiheiksi hyväksyttiin seuraavat asiat: Elävä sana ja sakramenttien merkitys. Tästä ensimmäisestä aiheesta esitti alustuksen veli Frans Leppänen ja jälkimmäisestä veli Lampela.

Edellä mainittujen asiain lisäksi luettiin Oulussa 29.12.-60 pidetyn puhujain ja seurakuntavanhinten kokouksen pöytäkirjan pykälä, ja joka koskee menettelyä nykyisten eriseuraisten kanssa.

Vielä oli asiana keskustelu: Rakkauden käsky palveluksessa. Näistä kaikista aiheista käytettiin runsaasti puheenvuoroja. Ensiksi todettiin, että vain Pyhän Hengen elävöittämä sana synnyttää elämän synnissä kuolleen ihmisen kohdalla, perustuen siihen lähetyskäskyyn: ”Ottakaa Pyhä Henki...” joka puhallettiin elämän Herran Jeesuksen suusta uskovien päälle.

Sakramenttikysymyksen kohdalla päädyttiin siihen, kuten aina Jumalan seurakunnassa on ymmärretty, että sakramentit ovat uskoville uskon vahvistukseksi. Ja vielä, kuten Jeesus sanoo, nimenomaan alttarin sakramentista: Niin usein kuin te siitä syötte, tehkää se minun muistokseni.

Suhtautumisesta eriseuraan, hyväksyttiin Oulun kokouksen päätös, joka pohjautuu siihen, mitä 2 Joh. 9- 10 sanoo: "Jokainen, kuin harhailee, ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: Joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän tykönne, ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, älkööt häntä huoneeseen ottako, älkääkä myös häntä tervehtäkö."

Monien rakkaiden veljien suulla, Jumala henkensä kautta kirkasti armonsa ja totuutensa. Herra Jeesus on armoistuimena vain omiensa keskellä, Jumalan majassa ihmisten keskellä.
Jokainen kokouksessa mukana ollut sai elävästi tuntea, kuinka Taivaallinen vanhin kädestä taluttaen, kuljettaa lastansa, sanansa neuvoilla tämän vaivalloisen ja vaikean korpitaipaleen poikki, siihen uuteen isänmaahan, jonka hän on niille valmistanut, jotka Häntä rakastavat.
Kokouksen päätökseksi iltasella pidettiin seurat, jossa palvelivat
veljet Matti Tervo, Toivo Leppänen ja Frans Leppänen. Näiden veljien kautta Jumala ruokki nälkäisiä lapsiansa. Matkan vikoja, virheitä korjattiin, ja niin tuntuikin, että tuossa` korven mannassa, evankeliumissa on vieläkin sama nälkäistä ruokkiva voima. Niin saimme jälleen tuntea, että Herra on voimallinen Pyhiensä kokouksessa.

Sinä hajalla asuva Herran lauma, kilvoittele vielä vähän aikaa. Peseskele juhlapuvultasi synnin likaa ja tahroja pois, kun vielä, lauantai-illasta huolimatta, Siion on ihana virtoinensa. Pian soi iltakello, ja aukenee korven kulkijalle ikuisen juhlasalin ovi. Tätä odotellessa uskomme kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Siihen Isä mielistyy.

V. Storck
Päivämies helmikuun 2. päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Marras 2009, 09:18

Tälle tekstille ei ole merkitty kirjoittajaa, joten voin olettaa sen silloisen päätoimittajan kirjoittamaksi. Varmaa se ei kuitenkaan ole.

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Iankaikkisen elämän elävä toivo
MUUTTUU KERRAN NÄKEMISEKSI


(1. KOR. 15: 19.) Paavalin kautta opimme merkitystä kohdasta Jumalan sanaa, mikä viittaa kahdenlaiseen toivoon. Kerran eräs eriseuraan eksynyt, elämänsä aikana perin lujaluontoinen, ja näyttämisen puolelta "vahvauskoinen," joutui ajankohtaan, jolloin hänen täytyi katsoa suoraan silmiin sitä vierasta, joka ei jätä rauhaan ketään, nimittäin kuolemaa. Hän tuli kovin rauhattomaksi, ja haetti vuoteensa viereen, ei ketään henkiystävistään, vaan elävässä uskossa olevan henkilön, jonka mustaamiseksi oli suuren vaivan terveytensä päivinä nähnyt. Itse hän kertoi, kuinka näin tapahtui. Hän huomasi toden edessä, ettei ollutkaan toivoa, joka kestää kuolemassa. Hänellä oli toivo vain "tässä elämässä"

Kuinka moni vaeltaakaan samalla tunnontilalla. Raamattu ei opeta, kuin yhdellä tavalla uskomaan, ja tämän vuoksi on lähdetty nykyisinkin, niin kuin aina seikkailijat ovat tehneet, erittäin vaaralliselle tielle. Kauhukseni luin hiljattain eräästä "YV" -lehdestä, miten raamattuakaan ei tarvitse joka kohdasta uskoa, eikä pitää Jumalan sanana. Mitä me siitä sitten pidämme, ja minkä hylkäämme? Ne, joilla on toivo ainoastaan tässä elämässä, ja jotka opettavat "oman korvasyyhynsä mukaan" ottavat vain sen, mikä sopii heidän käsityskannalleen, arvolle ja yhteiskunta-asemalleen.
Toinen ottaa järkensä jatkeeksi palan sieltä ja toisen täältä, ja kolmas hylkää koko Raamatun, koska siinä on ollut Ihminen välitekijänä. "Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet vaikutettuna Pyhällä Hengellä". Kuinka sinä Siionissa asuvainen menettelet? Yhdytkö siihen, mitä on edellä, koska sen on sanonut arvovaltainen henkilö? Et varmasti uskalla etkä tahdo yhtyä, koska silloin olisit "kaikkia muita viheliäisempi". Korkein arvovalta on Jumalan, ja Hänen tahtonsa tiedämme Hengen avulla avatusta Jumalan hukkumattomasta Sanasta. Onko elävässä uskossa kiusaa joistakin kohdista, mitkä eivät täytä Jumalansanan vaatimuksia.

Olen joskus ajatellessani Jumalan Sanan sopusointua ja ristiriidattomuutta. jopa kyyneliin asti tuntenut kiitollisuutta Jumalaa kohtaan siitä, että Hän on noin lujasti perustanut seurakuntansa totuudensanan päälle. Jos se olisi mielivalta ja ihmisen otettavissa ja jätettävissä, olisimme kaikki vain niitä, joilla on toivo vain tässä elämässä. Silloin ei olisi opinsotkujen keskellä mitään, johon voisi turvata, koska ei kuuluisi selvää Paimenääntä, jolla kirjoitettu Sana sanoo Hengen kirkastamana aamenta. Tämä Sanan väärä käsittäminen on eräs tekijä siihen kriisiin, jota luullaan ulkopuolella koettavan hetkellämme Herran Siionissa. Sen vastapainoksi vaihtokaupassa sitten pistettäisiin tynkäsanan tehtäväksi pyhitys, ja Pyhä Henki saisi jäädä johonkin tuntemattomaan, sekä Hengen sijaintipaikka, elävä seurakunta lihallisten heikkouksien alle.

Tosiasiassa ei Herran Siioni koe mitään kriisiä eli pulaa. Siellä lapset nauttivat rauhaa, vanhurskautta ja iloa Pyhässä Hengessä täysin oikeutetusti. Taistelut ovat ulkopuolella, sillä Pyhä Henki ei milloinkaan sodi Pyhää Henkeä vastaan – ja lihalliset heikkoudet Jumalan rakkauden voimalla annetaan anteeksi. Maallisissa julmistellaan ja heilutellaan vihan voimalla sanansäilää, viimeisen sanan metsästyksen muodossa. Mutta se ei voi olla elävän toivon kantajalle mahdollista hengellisissä niin, etteikö siitä, ja suurimmasta synnistä olisi tehtävä parannus. Eräs erikoinen piirre nykyisessä pimeydessä on se, että pelätään parannusta kuin ruttoa. - On näin siksi, että on uskottu saarnaamalla tultavan autuaaksi. Elävällä paikalla olevan tarvitsee, itse kukin kuulla uskonsa tähden Herran Sanaa.

Kun pysymme aljetussa uskossa loppuun asti, ja Vapahtajan jäljillä kuljemme nöyrinä armonkerjääjinä, on meillä toivo sekä tässä, että tulevaisessa elämässä. Se on elävä toivo, joka ei saata ketään kuuliaista häpeään. Sen toivon kantajina saamme turvallisina tehdä matkaa kruunauspaikalle saakka. Nyt kannamme ristiä, mutta kerran se vaihtuu kruunuhun, kuten edesmennyt hengenraittiudessa elänyt ja nukahtanut veli on virressä runoillut.

Asiat eivät ole Siionissa huonosti, koska siellä on kuningas valtaistuimella, ja perustus on niin luja, ettei sitä pysty murtamaan järjestelmälliset koetus- ja kaatoyrityksetkään. Jää vain kahva vastaan sotijan käteen, koska on hyljätty terä, joka on kaksipuolinen, mikä erottaa luut ja ytimet. Kokonainen Jumalanvanhurskaus vain Hänen edessään kelpaa, mutta se varmasti.

Päivämies helmikuu 9 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Marras 2009, 13:03

Hengen hedelmä on yhdistävä rakkaus,
lihan töistä lähtee erottava synti.


Lääninrovasti O. H. Jussila
Siionin Lähetyslehti V. 1934, No. 10
Päivämies 9.2.1961

Kun Jumala saa uudestisynnyttää ihmisen tahtonsa jälkeen totuuden sanalla (Jaak. 1: 18), ei hän jätä tätä vastasyntynyttä lasta yksinäiseksi ja irralliseksi, vaan liittää hänet rakkauden siteillä ennen uskoon tulleiden kanssa. Näin tulee ensimmäisenä Hengen hedelmänä näkyviin rakkaus, niin kuin Paavali kirjoittaa galatalaisille: "Mutta Hengen hedelmä on rakkaus" jne... (Gal.5: 22), Ja Johannes sanoo: "Jokainen kuin rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka Hänestä syntynyt on" (1 Joh. 5: 2). Täten yhdessä uskossa yhteen rakkauteen liitettyjen keskinäistä yhteyttä nimitetään Raamatussa seurakunnaksi.

Jumalan lasten yhteys seurakunnassa, ei siis ole vain jonkin ihmisjoukkion yhteenliittymä, vaan se on eläväksi tekevän Pyhän Hengen vaikuttama elimellinen yhteys, jonka jäsenet ovat kiinnijuotetut uskossa Kristukseen, ja rakkaudessa ja Hengen yhteydessä toinen toisiinsa niin läheisesti, kuin ruumis on erottamattomassa yhteydessä pään kanssa, ja jäsenet toinen toistensa kanssa.

Siitä todistaa Jumalan sana: "Niin mekin monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.” (Room. 12: 5). Ja "Jumala on myös hänet (Kristuksen) pannut pääksi kaikkein päälle seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa" (Ef. 1: 22 – 23)

Pyhä Henki tekee työtä seurakunnan kasvamiseksi ja vahvistamiseksi, kokoaa uudestisyntyneet ihmiset sen helmaan, siinä Jumalan antamilla armoneuvoilla hoidettavaksi. Mutta tätä, niin kuin kaikkeakin Pyhän Hengen työtä vastustaa saatana, ja hänellä on ihmisen turmeltu liha tässä työssä liittolaisena. Jos sielujen kavala vihollinen saa uskoon tulleen ihmisen Pyhän Hengen hallitusvallan alaisuudesta kuulemaan ja noudattamaan hänen houkutuksiansa ja tahtoansa, tulevat sen seuraukset ennen pitkää näkösälle lihan töinä.

Että huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus ja muut sellaiset riettaudet ovat lihan töitä, se on helppo käsittää. Mutta että myös "paremman kristillisyyden" nimellä itseään kehuva eriseura on samoja lihan töitä, sitä ei ainakaan eriseurainen ihminen tahtoisi tunnustaa. Galatian seurakunnissa oli tapahtunut lankeemus eriseuraisuuden syntiin. Sen tähden Herran, apostoli Paavali saarnasi siitä parannusta yhtä hyvin, kuin muistakin lihan töistä. Hän kirjoittaa: "Mutta lihan työt ovat julkiset, kuin on huoruus, salavuoteus, saastaisuus, haureus, epäjumalan palvelus, noituus, vaino, riita, kateus, viha, torat, eripuraisuus, eriseura, pahansuomus, murha, juopumus, ylönsyömys ja muut sen kaltaiset, joista minä teille edellä sanon, niin kuin minä ennenkin sanonut olen, että ne, jotka sen kaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimään" (Gal. 5: 19–21).

Jumalan sanan mukaan siis eriseura on lihan töitä, yhtä hyvin, kuin muu mustan perkeleen lihassa siittämä ja synnyttämä synti tahansa. Se on kadottava synti, se on synti, jonka harjoittaja menettää sielunsa autuuden yhtä hyvin, kuin muutkin lihan töiden harjoittajat. Jumalan oma ratkaisu on riidaton: "Ne, jotka sen kaltaisia tekevät, ei pidä Jumalan valtakuntaa perimän."
Meidän on osoitettava synti synniksi, ja pidettävä synti syntinä. Meidän on saarnattava parannusta synnistä, myös eriseuran synnistä, ja vakavasti osoitettava se sielun vaara, joka vaanii kaiken synnin, myös eriseuraisuuden kautta. Niin Jumalan seurakunta onkin tehnyt ja tekee.

Niin teki Herran apostoli Paavali, vaikka jo hänen aikanaan eriseuralaiset julkeasti valhettelivat, että armon vapaan evankeliumin kautta päästetään liha vapaaksi ja valloillensa. Niin kuin Paavali sanoo: "Ja ei, niin kuin meitä pilkataan, ja niin kuin muutamat puhuvat meidän sanovan, että meidän pitäisi tekemän pahaa, että siitä hyvää tulisi. Joiden kadotus on oikea." (Room. 3: 8)

Niin on tälläkin etsikon ajalla, Jumalan seurakunta osoittanut, ja osoittaa kaiken synnin synniksi, ja saarnaa siitä parannusta niin uskottomille, kuin uskon tunnustajillekin. Vaikka nyt on miehiä ja naisia, jotka julkeasti valhettelevat päinvastaista, saadaksensa kauniin peiton oman syntinsä päälle, kun he itse elävät eriseuraisuudessa lihan töissä. Jumalan terveellinen armo opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään, ja kuolettamaan Hengellä lihan työt, myöskin eriseuraisuuden.
Kaiken synnin houkutus on niin hirvittävän vaarallinen sen tähden, kun viettelijä kuiskuttelee, ettei se niin vaarallista ole. Kaikki riettaalliset teot ovat hengenvaarallisia ja kuolettavia.

Mutta myös eriseura on niin kadottava synti, että vaikka sinulla olisi kaikki pyhyys ja hurskain vaellus, niin ei sinun, jos elät eriseuraisuudessa, pidä Jumalan valtakuntaa perimän. Sillä et ole muita lihan töissä eläjiä parempi, jos et pidä eriseuraa lihan työnä ja syntinä. Ei sinun uskosi ja oppisi ole sen parempi, kuin jos opettaisit, että vaikka huoruus on syntiä, ei itsesaastaisuus sitä ole. Sillä Jumalan sanan mukaan ne kaikki ovat lihan töitä.

Kyllä on pimeys langennut sen ihmisen sieluun, jolle eriseura on tullut luvalliseksi. Jumalan seurakunta, meidän kaikkien äitimme, (Gal. 4: 26) on nyt tullut monelle niin halvaksi, että isoiksi miehiksi kasvaneet lapset pilkkaavat ja häpäisevät äitiänsä aina maan rajojen yli. Jopa valtamerienkin taa, niin että siitä nyt kristillisyyden pilkkaajat ovat saaneet kaipaamansa vohlan, riemuitaksensa uuden ystävänsä kanssa.
Monta eriseuraa on tälläkin etsikkoajalla lähtenyt elävästä kristillisyydestä.

Mutta vieläkin Jumalan seurakunta seisoo horjumattomana, sillä seurakunnan Herra itse on luvannut ja vakuuttanut, että helvetin porttien ei pidä sitä voittaman. (Matt. 16: 18) Sydämen rakkaudella rukoilemme parannuksen armoa eksyneille. Mutta olisimme kelvottomat palvelijat, jos salaisimme sielun vaaran, jossa eriseurainen ihminen on.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 20 Marras 2009, 13:53

Taavetti kirjoitti:Lääninrovasti O. H. Jussila
Siionin Lähetyslehti V. 1934, No. 10
Päivämies 9.2.1961
- - Kyllä on pimeys langennut sen ihmisen sieluun, jolle eriseura on tullut luvalliseksi. Jumalan seurakunta, meidän kaikkien äitimme, (Gal. 4: 26) on nyt tullut monelle niin halvaksi, että isoiksi miehiksi kasvaneet lapset pilkkaavat ja häpäisevät äitiänsä aina maan rajojen yli.


Oskari Jussila näyttää kirjoittaneen Jumalan seurakunnasta kaikkien meidän äitinämme v. 1934. Tuli vain mieleeni, kun on esiintynyt myös väitteitä, että seurakuntaäiti-käsite olisi otettu käyttöön vasta 1950-luvulla. Tosiasiassahan seurakunnasta ovat puhuneet äitinä mm. Paavali, Cyprianus ja Luther.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Marras 2009, 22:00

Kuulumisia SRK.n toimistosta

Huolimatta siitä, että konttorin kuulumisia ei ole lehdessä selostettu. tapahtuu täälläkin aina jotakin. Nyt ajattelin niistä vähän kertoilla.

Ensiksi muutama sana niistä erikoistehtävistä, joita konttorilla on hoidettu. Uudenaikaiset koneet toisaalta helpottavat työtaakkaa, mutta meillä ne ovat lisänneet. Olemme nimittäin omin voimin, (omalta monistuskoneella), monistaneet satoja sivuja kokousten pöytäkirjoja. Martta Pehkonen on niitä kirjoittanut ensiksi magnetofoninauhalta paperille ja siitä edelleen vahalle monistusta varten. Minä jo pelkäsin, että sormenpäät veristyvät viikkokausia kestävästä jatkuvasti kirjoittamisesta, mutta kaikki on tähän saakka mennyt ilman suurempia vahinkoja. Oulussa 29. 12. pidetyn seurakuntavanhinten ja puhujain kokouksen pöytäkirja on juuri valmistusvaiheessa, ja toimitetaan entiseen tapaan Rauhanyhdistyksille.
Edellisen puhujainkokouksen pöytäkirjaa on vielä saatavana. Nämä pöytäkirjat ovat sellaisia, että jokaisen olisi hyvä saada ne käsiinsä ja luettavaksi. Nykyisten henkien taistelun aikana, niissä on suorastaan aarre epäileville ja hapuileville. Siellä on Raamatun sanan valossa syvällistä Pyhän Hengen selitystä, joka ei enää jätä epäilyksille sijaa. Poikkeuksen luonnollisesti tekee kasvanut ihmistenviisaus, joka hakee kaikkiin kysymyksiin ratkaisua vain oman ymmärryksen mukaan. Tilaa itsellesi, ennen kuin painokset loppuvat.

Toiseksi muutama sana Kajaanin seurojen saarnakokoelmasta, kuten edellä selviää, olemme joutuneet tekemään ennätysmäärän pöytäkirjoja. Niiden kanssa painiskellessa on saarnakokoelma vähän myöhässä, mutta eihän niitä kaikkia yhtä aikaa olisi voinut lukeakaan. Saarnakokoelmakin on juuri valmistumassa, ja postitetaan muutaman päivän kuluttua. Se tulee olemaan huomattavasti entistä laajempi. Siihen on koetettu sijoittaa mahdollisimman paljon saarnoja. Virallinen vuosikokouspöytäkirjakin kaikkine liitteineen toimitetaan monisteena Rauhanyhdistyksille, ja niiden tilalle on pantu saarnoja. Kannattaa varata itselleen ja ystävälleen. Saarnat ovat siinä mahdollisimman tarkoin puhutussa muodossa, lähinnä siitä syystä, että saarnaajan persoonallisuus säilyisi, ja se henki, jossa se on puhuttu. Kielellinen kaunistelu useissa tapauksissa taittaa terän.

Kolmanneksi muutama sana lehtiemme levikistä.
Eräillä paikkakunnilla on koetettu pelotella Jumalan lapsia silläkin, että lehtiemme levikki olisi romahdusmaisesti laskenut. Asia on kuitenkin niin, että Päivämiehen levikki on kaiken aikaa ollut viimevuotisesta huomattavasti edellä. Viime aikoina on tämä erotus jatkuvasti lisääntynyt. Talousarvion arvioitu levikki on jo ylitetty. Siionin Lähetyslehden levikki oli välillä pahasti jäljessä, mutta näyttää siltä, että siinäkin aletaan lähestyä vähitellen viimevuotisia lukuja. Ero on kuitenkin vielä toista tuhatta vuosikertaa. Lasten Siionin levikki on myös vielä vähän jäljessä. Kannattaa rakkaat sisaret ja veljet, vielä yrittää, sillä äänellisen evankeliumin lähettämiseen tarvittavat varat koostuvat pääasiassa lehtiemme tilausmaksuista.

Siionin Lähetyslehden ja Lasten Siionin painatus on myöhässä, mutta emme ole voineet hätäillä, sillä kirjapainon koneistuksen osittaisen siirtymisen johdosta on ollut toimitusvaikeuksia. Nekin vaikeudet ovat nyt poissa, ja lehti alkaa ilmestyä säännöllisesti puolenkuun maissa. Lasten Siionin on tarkoitus saada jo alkukuusta, ehtiäkseen jaettavaksi pyhäkouluihin.
Tässäpä sitä asiaa taas kerraksi olikin. Jäämme turvallisesti vain lepäämään uskossa sille perustukselle, joka kestää, ja uskomme kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Eino Kimpimäki
Päivämies helmikuu 9 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Marras 2009, 21:47

Syytösten tulvassa

Vuoden 1979 aikana paine tiedotusvälineiden taholta saavutti ennen kokemattomat mitat. Kielteinen uutisointi oli jatkuvaa. Harvoin saattoi kuulla tai lukea myönteisiä arviointeja vanhoillislestadiolaisuudesta. Joulukuussa Helsingin Sanomat julkaisi arkkipiispan kirjoituksen, jossa hän sanoi rauhanyhdistysten lestadiolaisuuden olevan kirkolle ongelma. SRK.hon ja rauhanyhdistyksiin kohdistuneet harhaoppisyytökset on tutkittava. Kirkolla itsellään on vastuu siitä, keitä se saarnastuoleihinsa päästää, sanoi arkkipiispa.

Piispat, niin arkkipiispakin, olivat saaneet valituksia rauhanyhdistyksistä eroon joutuneilta, ehkä muiltakin. Siksi arkkipiispan kirjoitus päättyi näin:
"Missä lähimmäisiä painostetaan nöyryyttäviin tunnustuksiin, missä häntä kielletään seurustelemasta vääräuskoisten naapurien kanssa tai edes tervehtimästä tätä, missä sairasta estetään hakeutumasta lääkärinhoitoon, missä lapset eristetään uskottomista leikkitovereista ja missä vaimot alistetaan joka suhteessa, nimenomaan myös seksuaalisesti aviomiestensä käskyvaltaan, siellä luterilainen paikallisseurakunta ei voi vaieta. Ja kirkkonsa opille ja käytännölle uskollisen papin ja seurakuntalaisen täytyy saada tuntea, että hänellä on takanaan piispansa ja koko kirkon tuki."

Vanhoillislestadiolaisuudessa oli lähes vaieten otettu vastaan syytökset. Vaikenemiseen olivat omat syynsä. Yksi niistä oli se, että aikaisemmat kokemukset tiedottamisesta, suviseuroissa tapahtunutta tiedottamista lukuun ottamatta, olivat tuoneet pettymyksen. Tieto ei "mennyt läpi", eikä vanhoillislestadiolaisuus ollut itsekään etsinyt julkisuutta tiedotusvälineissä.
Nyt ei enää ollut vaikenemisen aika. Syytösten myötä evankeliumin työlle oli tullut poikkeuksellisia esteitä. Kirkkojen ovet siellä täällä sulkeutuivat kokonaan, tai rauhanyhdistysten toiminnalle seurakuntien tiloissa esitettiin ylipääsemättömiä ehtoja.
Tiedossa oli, kokemus sen oli opettanut, että ellei tiedotusvälineille saada kerrotuksi "mitalin toistakin puolta", tiedottajat hankkivat tietonsa muualta. Tällaiset tiedot ovat usein virheellisiä ja yksipuolisia. Suviseurojen yhteyteen oli tosin jonkin aikaa järjestetty tiedottamista, mutta nyt oli tullut aika pitää erikseen ajankohtaisiin kysymyksiin keskittyvä tiedotustilaisuus. Sellainen järjestettiinkin ll.12.1979 Oulussa. Tässä tilaisuudessa lehdistölle jaettiin moniste: "SRK vastaa ajankohtaisiin arvosteluihin."

Tilaisuuden anti lehdistössä ei ollut aivan odotettu. Vastineen tekstiä lainattiin pidättyvästi. Tiedottamisen tarvetta kuvasi kuitenkin tilaisuuteen osallistuneiden toimittajien runsas määrä. Tästä käynnistyi yhteyksien luominen lehtien toimituksiin ja toimittajiin. Runsas yleisönosastojen kirjoitusten määrä oli herättänyt toimitukset. Vuoden 1979 lopulla lehdille annettiin avoimesti haastatteluja, luotiin tärkeitä henkilökohtaisia kontakteja ja oikaistiin lähes väsymykseen asti mitä kummallisimpia väitteitä rauhanyhdistyksistä ja vanhoillislestadiolaisista.

Vuoden vaihteen jälkeen annettiin Suomen Kuvalehdelle haastattelu ja lähetettiin lehdille useita tiedotteita. Kirjapaja oli päättänyt kustantaa kirjan lestadiolaisuudesta. "Raportti lestadiolaisuudesta" ilmestyikin helmikuussa. Siinä on alkuosaan koottu aineistoa syytöksistä, loppuosassa SRK vastaa niihin. Keväällä SRK lähetti rauhanyhdistyksiin kirjelmän, jossa yksityisiä uskovaisia pyydettiin avoimuuteen tulevien suviseurojen tiedottamisessa.

Syytösten tulva alkoi laskea. Lehtiin kyllä kirjoitettiin, mutta jo vuoden 1980 keväällä niiden sisältö oli saanut uuden sävyn. Lisäksi kirkolliseen keskusteluun olivat nousseet toiset kysymykset. Tilanne SRK.n ja rauhanyhdistysten näkökulmasta "normalisoitui", mutta tiedottamista jatkettiin ja sitä kehitettiin.

Edellä kuvatusta tilanteesta tuli keskustella laajemmin vanhoillislestadiolaisuuden sisällä. Siihen avautui tilaisuus Keminmaan suviseuroissa. Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa, alustuksen pohjalta käydyssä keskustelussa todettiin, että epäuskoisella on rauha maailman kanssa. Jumalan kanssa hänen asiansa eivät kuitenkaan ole kunnossa. Uskomaan päästyään ihminen saa rauhan Jumalan kanssa, mutta voi saada osakseen vihaa maailmasta. Lehdistön parjauksen tarkoituksena oli ollut levittää käsitystä uskovaisista rauhansärkijöinä. Uloskin päin tulee sanoa selkeästi, ettei rauhattomuus nouse Jumalan valtakunnan taholta. Parjaukseenkin tulee vastata sävyisästi.

Opillisesti keskeiset kysymykset olivat olleet esillä kirkolliskokouksessa, mutta niistä ei ollut käyty siellä keskustelua. Tunnustusta sitä vastoin oli annettu usealta taholta siitä, että kristillisyys ei ollut vastannut saamiinsa syytöksiin vihalla. Miekkaan ei ollut haluttu tarttua.

Keminmaassa pidetyssä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa oli tunnettavissa selkeästi, miten sisäinen rauhan aika oli koittanut. Tätä aikaa oli odotettu, vuosia jatkuneen taistelun päättymistä kristillisyyden sisällä. Samalla yhä ilmeisempänä koettiin tiedotusvälineiden asenteen muutos. Uutiskynnyksen ylittivät useat myönteiset kirjoitukset ja arvioinnit.
Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Keminmaassa 27.6.1980 alustuksen aiheesta: "Pitäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa" esitti pastori Samuli Pentikäinen.


Taisteluista rauhaan, SRK.n vuosikirja 1990, sivut 52, 53
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Joulu 2009, 08:54

Nisu ja luste [Siionin Lähetyslehti no 6, 1948]

Minä en siis juokse umpimähkään, enkä taistele niinkuin ilmaan hosuen, 1 Kor. 9: 26.

Tämän kaiken Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ilman vertausta hän ei puhunut heille mitään; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: "Minä avaan suuni vertauksiin, minä tuon ilmi sen, mikä on ollut salassa maailman perustamisesta asti." Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta." Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika, Pelto on maailma; hyvä sienien ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, 'ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristyä. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon." Matt: 13: 34—43.

Ihmisen Pojalla on maailmassa pelto. Se on hänen omansa. Kalliilla hinnalla hän on sen itsellensä lunastanut ja hyvän siemenen sen multaan kätkenyt, ja hän odottaa siitä runsasta satoa taivaan aittoihin.

Tämä pelto on maailmassa oleva Kristuksen seurakunta, kaikkien uskovaisten yhteys, joiden keskuudessa evankeliumia puhtaasti saarnataan ja pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan (Augsburgin Tunn.) Se on siis näkyvä seurakunta niinkuin jo Herran ensimmäinen opetuslapsipiirikin oli silmin nähtävä yhteys.

Tähän seurakuntaan kuuluvat asiallisesti vain ne, jotka Jumala, Pyhä Henki, on evankeliumin ja kasteen kautta johtanut Kristuksen tykö nauttimaan hänessä vanhurskautta, rauhaa ja iloa. Heidät on siirretty saatanan valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan. He ovat päässeet oksiksi totiseen viinipuuhun Kristukseen ja samalla hänen ruumiinsa jäseniksi.

- Jumala, Pyhä Henki, on vaikuttanut heidän sydämissään uskon.

- Jumalan lapsina he ovat Herralle sangen rakkaita.

- He ovat taivaallisen kylväjän hyvä siemen.

Armahdettu syntinen, kallis on kutsumuksesi. Iloitse sentähden Herrassa ja julista Jumalan jaloja tekoja!

Taivaallisen kylväjän nisupelto maailmassa ei kuitenkaan kauttaaltaan kasva nisua, koska vihamies kylvää lustetta nisun sekaan. Kristuksen näkyvä seurakunta maan päällä ei koskaan esiinny puhtaana, koska kaikki seurakuntayhteyteen kuuluvat eivät ole uskonyhteydessä Kristukseen. Eivät ole elävinä oksina viinipuussa. Tämä on sangen työläs asia. Mutta se ei ole Kristuksen syy eikä evankeliumin syy, vaan perkeleen syy. Perkele kylvää lustetta nisun sekaan. Seurakuntaan kuuluvat siis valtakunnan lapset ja pahan lapset. Niin on ollut ja tulee olemaan. Jo pienessä opetuslapsipiirissä oli Juudas. Vähän myöhemmin esiintyy Ananias ja Safiira. Ja Herra itse jo edeltäpäin puhui, mitenkä näin oli oleva tässä maailmassa. Ei ainoastaan tässä vertauksessaan, vaan myös vertauksissaan kuninkaan pojan häistä (Matt. 22.) ja kymmenestä neitsyestä (Matt. 25).

Kun siis valtakunnan lapset ja pahan lapset kuuluvat samaan seurakuntaan, eikä seurakuntaan kuuluminen yksinään ole pelastuksen tae, on syytä Jumalan sanan valossa tutkia, olenko minä hyvä siemen, olenko Kristuksessa. Kiusallinen asia on, ettei lustetta kasva vain pellon pientareilla ja sen ulkopuolella, vaan nisun seassa itse pellossakin.

Kun Jeesuksen vertauksen mukaan isännän palvelijat huomasivat pellossa olevan myöskin lustetta, tulivat he isännän tykö ja sanoivat: "Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?"
Näin on käynyt kautta aikojen Kristuksen seurakunnassakin. Monet kristityt ovat tahtoneet käydä puhdistamaan seurakuntaa. Kun se on Herran nisupelto, ei siinä saa olla lustetta! Heidän tarkoituksensa on ollut hyvä, mutta he eivät ole ymmärtäneet tehtävän vaikeutta.

Isäntä tiesi vaikeudet ja tunsi palvelijainsa kyvyt ja sentähden hän kielsi lusteiden kokoamisen. Hän sanoi: "En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti." Kieltäessään isäntä ajatteli nisua.

Herra kieltää siis meitä puhdistamasta, perkaamasta, seurakuntaa ja niin tehdessään hän ajattelee valtakunnan lapsia, joista jokainen on hänelle sanomattoman kallis.

Ei ole ihmisellä Jumalan silmää, ei uskovallakaan. Me näemme vain sen, mikä on silmäimme edessä, mutta Jumala näkee sydämeen. Seurakuntaa puhdistaessamme saattaisimme raskaasti erehtyä: työntää uskovan ulos ja jättää uskottoman seurakuntaan. Lustetta kootessamme saattaisimme sen mukana nyhtäistä pellosta nisuakin. Ja joka tapauksessa lusteita kootessa nisupelto tulisi pahasti tallatuksi. Kaiken lisäksi kristityllä on vielä vanha aataminsa. Jos se pääsee puhdistustyöhön mukaan, niin pian kaikki muut seurakunnan jäsenet ovat mielestämme lustetta, valheveljiä, me itse vain nisua. Ja niin me toinen toisiamme nyhtäen pian tallaamme koko pellon. Tämän tähden Herra kieltää lusteiden kokoamisen. Se on jätettävä elonleikkuuseen ja Herran hoidettavaksi.

Puhtaaseen seurakuntaan pyrkiminen on näin muodoin jätettävä sikseen, koska Herra on sen lastensa parasta ajatellen kieltänyt. Maailman lopussa Herra on lähettävä enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. On tyydyttävä Herran tuomioon ja hänen aikaansa. Nisun on kasvettava lusteen seassa ja me arvaamme, että siitä on paljon haittaa nisulle, mutta me emme voi sille mitään, että vihamies on aina liikkeellä ja että sillä on paljon huonoa siementä.

Tosiasiana pysyy se, että oikeitten kristittyjen keskuudessa on aina ulkokullattuja, nimikristittyjä. He ovat seurakunnassa, mutta eivät uskonyhteydessä Kristukseen. He eivät ole valtakunnan lapsia, vaan pahan lapsia He ovat seurakuntaan ulkonaisesti liittyneitä tai uskosta langenneita. Jumalaa he eivät voi pettää. Ellei sydämen parannusta tapahdu, on heidän osanaan kerran väistämättömästi oleva tulinen pätsi, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys. Kiiruhda siis parannukseen, sinä tottelematon ihminen!

Jumalan seurakuntaa hoidetaan ja puhdistetaan yksin Jumalan sanalla[. "Nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan" (l. Tess. 5: 14). Herra itse neuvoo, millaisella pitkämielisyydellä seurakunnassa on rikkonutta veljeä hoidettava (Matt. 18: 15—17). Tottelematontakaan ei saisi heittää seurakunnasta pois, pidettävä vain pakanana ja publikaanina. Paavali sanoo eräästä raskaasti rikkoneesta korinttolaisesta, että hänet on "Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä" (l Koi'. 5:5). Kristittyjen on näin Jumalan sanalla hoidettava seurakuntaa ja valvottava sen puhtautta suurella rakkaudella ja kärsivällisyydellä. Ken alistuu seurakunnan hoidettavaksi ja tekee synnistään parannuksen, hän pelastuu. Kuka ei taivu Jumalan sanan alle, se pian kyllästyy koko seurakuntaan ja lähtee sen yhteydestä pois. Ja kun hän ei enää ole seurakunnassa, ei hänellä myöskään ole sanaa, joka voisi hänet pelastaa, ja ellei hän pian palaa, on hänen loppunsa kerran oleva itku ja hammasten kiristys. Kristuksen seurakunta maan päällä ei ole koskaan puhdas, ja Herra kieltää meiltä kaiken nyhtämistyön. Puhtaus on vain Kristuksessa. Ken hänet uskon kautta omistaa, sillä on iankaikkinen elämä. Ken ei usko, se on jo tuomittu. Me emme näe toistemme sydämiin, sentähden emme myöskään saa käydä erottamaan seurakunnassa nisua ja lustetta toisistaan, vaan niiden on annettava kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti. Mutta Jumalan sana asukoon runsaana keskuudessamme.

Kerran tulee elonaika. Silloin lusteet kootaan ja sammumattomassa tulessa poltetaan. Mutta nisu korjataan Jumalan aittaan. Amen.
Pekka Lappalainen.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Kopioin tämän mopin palstalta pölyttyneen tallennuksesta. En viitsinyt sinne kommentoida, enkä tämän enempää heti kommentoi tännekään. En tuntenut kirjoittajaa, Pekka Lappalaista muuten kuin nimeltä. Joitakin hänen kirjoituksiaan muistan lukeneeni. Kun 1950 -luvun lopulla lähetettiin eri puolille maatamme, silloin murhetta herättänyt kiertokirje, oli Pekka Lappalainen yksi allekirjoittaja, taisi olla kirjeen nimellinen lähettäjäkin
Mainittu kirje aiheineen oli sysäyksenä sille kokoukselle, josta tämän ketjun aloitus kertoo. Mietin useaan kertaan, laitanko tämän kirjoituksen omaksi avauksekseen, laitan nyt tähän, niin saadaan näkymään mahdollinen yhteys näiden kahden, sinänsä eri aiheen välillä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 29 Joulu 2009, 11:21

Taavetti kirjoitti:Nisu ja luste [Siionin Lähetyslehti no 6, 1948]

- -

"Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika, Pelto on maailma; hyvä sienien ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset. - -[/u]" Matt: 13: 34—43.

- -
Tämä pelto on maailmassa oleva Kristuksen seurakunta, kaikkien uskovaisten yhteys, joiden keskuudessa evankeliumia puhtaasti saarnataan ja pyhät sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan (Augsburgin Tunn.)
- -
Pekka Lappalainen


Ottamatta kantaa kummankaan näkemyksen oikeellisuuteen, olen huomaavinani Jeesus Kristuksen ja Pekka Lappalaisen teologiassa eron: toisen mukaan pelto on maailma, toisen mukaan pelto on seurakunta. Asiasta on saarnattu useamminkin.

Taavetti/Pekka Lappalainen kirjoitti:Seurakuntaan kuuluvat siis valtakunnan lapset ja pahan lapset.


Vaikka pelto-vertaus ei tuosta ainakaan ensisijaisesti puhu, niin ulkonaiseen kirkkoon todella kuuluu sekä valtakunnan lapsia että pahan lapsia. Sydänten yhteys toteutuu tosikristittyjen kesken. Itse tunnen sydänten yhteyttä perinteisellä tavalla uskovien vl:ten kanssa. Vikoilevien, modernisoimista haluavien vl:ten kanssa en tunne sydänten yhteyttä. Monet vl-seurakuntaa vikoilevat ovat suoremmin tai epäsuoremmin ilmaisseet tuntevansa sydänten yhteyttä ekumeenikkojen kanssa.

Taavetti/Pekka Lappalainen kirjoitti:Herra kieltää siis meitä puhdistamasta, perkaamasta, seurakuntaa ja niin tehdessään hän ajattelee valtakunnan lapsia, joista jokainen on hänelle sanomattoman kallis.


Ko. raamatunkohdassa Herra kieltää puhdistamasta maailmaa miekalla. Epäuskoisten on annettava elää elämänsä maailmassa. Jos maailmaa alettaisiin puhdistaa lusteista, voisi mennä nisujakin mukana.

Taavetti kirjoitti:Kun 1950 -luvun lopulla lähetettiin eri puolille maatamme, silloin murhetta herättänyt kiertokirje, oli Pekka Lappalainen yksi allekirjoittaja, taisi olla kirjeen nimellinen lähettäjäkin.


Vaikuttaa siltä, että eriseurat jälkeenpäin tarkastellen antavat merkkejä itsestään jo hyvissä ajoin ennen hajaannusta. Kirjoitus on vuodelta 1948, 12 vuotta ennen hajaannuksen realisoitumista. Seurakuntapelto-tulkinta ei toki ole ainutlaatuista kristillisyydessä, mutta olen havainnut, että ainakin internetkeskusteluissa sillä pyritään usein hyväksyttämään omat väärät käsitykset. Seurakuntapelto-tulkinnallekin on toki jonkinlainen oikeutuksensa: "- - maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä." (Matt. 13:40-41.) Tuossa kohdassa valtakunnan on tarkoitettava ulkonaista yhteyttä (esim. kirkkoon kuuluminen/kirkossakäynti) eikä luonnollisille silmille näkymätöntä valtakuntaa. Seurakuntapellosta puhuttaessa kyse on joka tapauksessa tulkinnasta, kun taas maailmapelto-käsityksessä on kyse Jeesuksen selvistä sanoista: "Pelto on maailma" (Matt. 13:38). Jeesuksen tulisi olla kristittyjen pää"teologi".
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 30 Joulu 2009, 16:38

Tässä yhteydessä tuli mieleeni lestadiolaistutkija Mauri Kinnusen väitöskirjassaan tekemä terävä huomio.

"Mielenkiintoinen yksityiskohta lestadiolaisuuden ja IKL:n välisessä suhteessa on "ikollisti"-lestadiolaisten myöhemmät vaiheet liikkeessä. Lähes kaikki näkyvät IKL:läiset lähtivät myöhemmin vanhoillislestadiolaisuuden valtauomasta. Herää kysymys, mikä merkitys 1930-luvun poliittisilla erimielisyyksillä ja siitä aiheutuneilla henkilökohtaisilla välien rikkoutumisilla oli myöhemmistä erimielisyyksissä?" (S. 374.)

Arvelisin itse, että Kinnusen arvausmuotoinen johtopäätös ei ole yhtä kuin hyvä kuin hänen huomionsa. Kyse on tuskin ollut vain välien rikkoutumisesta, vaan välien rikkoutumisen syyt ovat olleet syvemmällä. En nimittäin mitenkään voi välttyä johtopäätökseltä, että ääriliikkeeseen (kuten IKL:een) mieltyneellä ei olisi jo jotain "hengen saastaisuuden" tartunnaisia. Nämä saastaisuudet kun saivat aikansa kasvaa, niin lopulta, yli 20 vuotta myöhemmin, tuli lopullinen ero Jumalan valtakunnasta.

On muuten mielenkiintoista havaita, että historiassa väkivaltaisimpia poliittisia vakaumuksia ovat olleet paitsi ääri-isänmaalliset/äärikansallismieliset, myös anti-isänmaalliset/antikansallismieliset aatteet. Itse olen oppinut suhtautumaan varauksellisesti ihmisiin, joilla on ylikorostuneen voimakasta isänmaallisuutta, mutta myös ihmisiin, joiden suosikkiharrastuksiin kuuluu toisten isänmaallisten tunteiden halveksunta ja mitätöinti. Nämäkin asiat pitäisi oppia ymmärtämään keskeltä tai sitten hivenen (mutta ei liikaa) keskiviivan oikealta puolelta.

Liian usein vasemmistosta vain kommunismin vaarallisuudesta varoitellaan. Kuitenkin myös sosialidemokraattisessa ja vihreässä ns. vasemmistoälymystössä on sellaista henkeä, jota on varottava. Se ilmenee mm. kaikenlaisen normaalin isänmaallisuuden demonisoimisena.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Tammi 2010, 10:25

Vuonna 1968 oli Päivämiehessä pitkähkö artikkelien sarja, Reisjärven suviseurojen aikana, Reisjärven kirkossa pidetystä seurakuntavanhinten ja puhujien kokouksesta. Lisään kirjoituksista nyt alkuosan, ettei viestistä tule toivottoman pitkä. Myöhemmin tähän on tarkoitus tuoda jatkoa, kunhan ehdin muokkaamaan ne selvään kielelliseen muotoon.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Vaarat vaanivat kaikkialla,
maailmassa, muttei maailmasta


Seurakuntavanhinten ja puhujien kokous pidettiin lauantaina 29.6.1968 Reisjärven kirkossa alkaen Klo 15.00. Alustuksina olivat kirkkoherra Kauko Mäntylän alustus ”Maailmassa, muttei maailmasta" ja saarnaaja Usko Typön alustus Kristillinen rakkaus".

Kokouksessa vallitsi lämmin, kristillisen rakkauden sävyttämä henki. Ensimmäisestä alustuksesta käyty, lähes kolme tuntia kestänyt keskustelu valotti aiheita monipuolisesti Jumalan sanan ja hyvän omantunnon mukaisesti, ja seurakuntaa rakentaen. Toinen alustus, joka jäljempänä julkaistaan kokonaisuudessaan, oli osittain vastaus ensimmäiseen alustukseen.

"Maailmassa, muttei maailmasta, alustuksen ja sen johdosta pidetyn keskustelun tiivistelmänä esitetään seuraavat, erityisesti tällä ajalla Kristityille tärkeät näkökohdat, kun hän on „maailmassa, muttei maailmasta.”

Moraalista ja hengellistä rappeutumista

Me elämme maailmassa, joka on todella paha. Tästä lopun ajasta Vapahtaja sanoo: "Silloin pitää suuren vaivan oleman, jollaista ei ole ollut maailman alusta niin tähän asti." Eräs tämän ajan merkkejä on kaikinpuolinen tyytymättömyys, joka on tunkeutunut läpi kaikkien kansankerrosten kaikkialla maailmassa. Toinen tätä aikaa ilmentävä piirre on väkivaltaisuus vaatimusten perille viemiseksi.
Ehkä näkyvin tämän ajan jumalattomuuden todiste on äärimmäisyyden rajoille viety seksin palvonta, so. lihallisten himojen tyydyttäminen sukupuolielämän alalla. Tämä näkyy jo melkein kaikkialla, minne vain katse osuu, ja kuuluu, koska meillä itse kullakin on korvat. Kolmantena merkkinä on väärän hengellisyyden joukkojen kokoontuminen yhteen rintamaan ekumenian lipun alle tunnustuksesta välittämättä. Tämän ajan virtaus hengellisessä maailmassa on sellainen, jota aivan surutonkin maailma arvostaa.

Tänä puolestaan on selvästi lisännyt painetta Jumalan valtakuntaa vastaan, joka kohta on yksin puuttumassa ekumeenisen liikkeen riveistä. Tästä johtuen, ja avoimesti sanotaankin kirkon taholta, ettei olisi enää olemassakaan lahkoja, lukuun ottamatta niitä, jotka eivät ekumeenista liikettä hyväksy. Keitä tällä tarkoitetaan, on selviö.

On oikein sanottu, ettei kirkko näy nyky-yhteiskunnassa. Siinä on sanottu vakava totuus, sillä kirkko ei ole sanonut kantaansa monista polttavista kysymyksistä, vaikka monet totuutta etsivät ihmiset ovatkin sitä odottaneet. Jos sellaisia on annettukin, ovat ne hengeltään olleet sangen varovaisia, jopa nykyajan vaatimuksille perää antavia. On pelätty ihmisten loukkaantuvan, jolloin kirkosta eroamisen uhka olisi ilmeinen. Kirkko on nyt mitä suurimmassa heikkouden tilassa, ja puhutaankin suorastaan kirkon kriisistä. Elävässä uskossa kilvoittelevat kristityt kuuluvat myös ulkonaiseen kirkkolaitokseen, sen puutteista huolimatta. Kun kirkko instituutiona syntyi ulkonaisine virkapappeuksineen ja ulkonaisine järjestysmuotoineen, eivät kristityt erottautuneet siitä, niin kuin eivät uskovaiset tehneet vanhan liiton aikanakaan, vaan olivat sen suolana, saaden tosin kokea ankaraa vastustusta kirkon taholta. Ei kirkon perustaman inkvisitiolaitoksen, kidutustuomioistuimen, tarkoituksena ollut vainota ainoastaan harhaoppisia, vaan myös sellaisiksi leimattuja kristittyjä.

Kuitenkin kristityt katsoivat velvollisuudekseen kuulua kirkkoon, olla sen keskellä Kristuksen todistajina Raamatun ohjeen mukaisesti. Kristityt ovat aina joutuneet arvostelemaan kirkon väärää opetusta ja tämän tähden heidät on leimattu sen vihollisiksi. Tästä on selviä todisteita myös meidän maassamme. On kuitenkin suurta armoa, että me vielä olemme saaneet olla tekemässä Jumalan valtakunnan työtä kansankirkkomme keskuudessa. Jumala on runsain määrin siunannut uskovaisia virkapappeja Suomen kirkkoon, pois lähteneiden tilalle. Taivaallinen ylipaimen on nähnyt hyväksi sen, että kaikesta huolimatta Jumalan lapset saavat vielä tehdä työtä kansamme keskuudessa kirkon piirissä, johon vielä yli 90 % kansastamme ainakin muodollisesti kuuluu.

Keskustelussa todettiin edellä olevan asian osalta yksimielisesti, että kirkossa on paljon nykyaikana epäterveitä virtauksia, tämän maailman suosion tavoittelua, mutta siitä huolimatta tulee siinä pysyä, ja olla valona ja suolana niin kauan, kunnes toteutuu mitä Jeesus on sanonut Joh. 16:ssa: "He panevat teitä pannaan (eli erottavat). Ja aika tulee, että jokainen, joka teidät tappaa, se luulee tekevänsä Jumalalle palveluksen." Kun tämä aika tulee, silloin kristitty noudattaa Jumalan sanaa, joka sanoo: "Lähtekää hänestä". On lisäksi tärkeää kuulua kansankirkkoon sen tähden, että osaltamme voimme vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka ylläpitävät kristillistä tietoutta ja kristillisiä tapoja kansan keskuudessa.


Kristillinen tieto vähenee,
jumalattomuus lisääntyy


Nykyiselle ajalle on leimaa antavana myös nopea kristillisen tiedon pelottava vähenemine, ja samalla jumalankielteisten voimien nopea kasvaminen. Aijemmin jumalan kielteisyys vaikutti voimakkaammin ns. työväestön keskuudessa, mutta nyt se on levinnyt kaikkiin kansankerroksiin, eikä suinkaan vähiten ns. sivistyneistön keskuuteen. Viimeksi mainittujen piirien jumalankielteisyyden yksi selvimpiä ilmiasuja on Ylioppilaslehti. Se etsii vertaistaan jumalankielteisyydessään ja muussa saastaisuudessaan.
Tämän joukon keskellä joutuvat uskovaiset nuoret valmistautumaan elämäntehtäväänsä. Ylioppilaslehden pikkuveljeksi voitaisiin varsin hyvin nimittää koulumaailmaan levitettävää Teinilehteä. Ajankohtaiset ovat Jeesuksen sanat: "Maailmassa teillä on tuska." Mutta kuitenkin on lohdullista kuulla myös hänen sanansa, "mutta olkaa hyvässä turvassa, minä voitin maailman". Edellä mainittu velvoittaa meitä pitämään erityistä huolta nuoristamme. Maailmassa ollaan huolisaan siitä, miten nuoria saataisiin mukaan hyviin harrastuksiin, meidän huolenamme olkoon, miten voisimme heitä tukea uskon kilvoituksessa. Korvaamattoman suurta ja kallista työtä tekevät kansanopistomme.

Keskusteltaessa kristillisyyden suhtautumisesta ilmiöihin nuorten keskuudessa, yhdyttiin alustajan ajatuksiin, ja todettiin suunnaton jumalankielteisyyden, ja epäterveen sukupuolisuuden korostamisen leviäminen myös nuorison keskuudessa. Tämä ilmenee kirjoituksissa, puheissa, pukeutumisessa ja käyttäytymisessä. Vanhempien kunnioitus, hyvät tavat ja moraalisesti kestävien elämänarvojen tavoitteleminen, ovat huolestuttavasti vähentyneet. Yleisradio ja kaikki muutkin tiedotusvälineet kylvävät nykyaikana kasvavassa määrin moraalittomuutta. Koululaitoksessa on näkyvissä sellaisia radikaalisia virtauksia, jotka vaikuttavat moraalia laskevasti.
Tämän kaiken keskellä uskovaiset nuoret joutuvat moniin vaikeuksiin. Lapset ja nuoret tarvitsevat seurakunnan tukea, nuoret yhdessä vanhain kanssa kristittyjen seuroissa.

Nuorten ongelma on vanhempien ongelma. Jumalan sana osoittaa rajan, mitä kristityn ei sovi ylittää. Armo on paras opettaja siveästi ja jumalisesti elämään. Se opettaa myös maailmalliset himot hylkäämään. Kristittyjen nuorten pukeutumiseen kiinnitettiin myös huomiota, ja todettiin, että kun sydän tulee uskossa hoidetuksi evankeliumin kautta, niin se vaikuttaa tässäkin asiassa hyvän hedelmän. On tärkeää, ettei kristitty "holhoa ruumista niin, että himot heräävät.”



Kristityn suhde yhteiskunnallisiin ja poliittisiin ilmiöihin

Kolmantena suurempana ryhmänä käsitteli alustaja asiaa, joka nyky-yhteiskunnassa koskettaa meitä, ja on luonteeltaan sellainen, joissa kristityillä on erilaisia käsityksiä. Mutta ei kuitenkaan siinä määrin yhteen sovittamattomia, että yhteinen, veljellinen rakkaus niiden johdosta särkyisi. Tämä asia on lyhyesti sanottuna politiikka.
Alustaja totesi hyvin tietävänsä, että kun tästä asiasta aletaan puhua, saattaa joku ajatella, miksi tämä asia otetaan esille kristittyjen kokouksessa. Eikö olisi parempi vaieta rakkauden tähden? Jumalan valtakunnassa ei ole kuitenkaan yhtään niin arkaa asiaa, ettei sitä juuri tällaisessa kokouksessa voisi ja tulisi keskustella. Tämä kysymys on nyt aikamme polttava kysymys, josta on keskusteltu, ja tullaan keskustelemaan ainakin yksityisten Jumalan lasten kesken.
Alustaja pyysi korostamalla korostaa, ettei ole suinkaan tarkoituksena määritellä kristillisyyden poliittista suuntausta, vaan valottaa niitä virtauksia, jotka säätelevät poliittisten puolueiden toimintamuotoja ja kannanottoja nimenomaan kristinuskoon nähden. Kristittyjen kokouksissa on aikaisemminkin keskusteltu politiikasta. Ne ovat vetäneet selvän rajan sellaisiin puolueisiin, joitten lähtökohta kristinuskoon nähden on ideologisessa mielessä jumalankielteinen. Olkoonkin, että tästä on myöhemmin lievennetty, ja jotka ovat pyrkineet tavoitteeseensa väkivallan tietä. Monesti kuulee sanottavan, että tällainen puolue tai puolueet ovat muuttuneet olemukseltaan, koska ne ovat luopuneet väkivaltapolitiikasta, ja ovat suostuneet yhteistoimintaan toisten puolueiden kanssa.

Tällainen käsitys johtunee siitä, että ne ovat viime vuosina muuttaneet propagandaansa, ja näennäisesti muuttaneet ohjelmaansa. Tavoitteista ei ole luovuttu, mutta taktiikkaa on muutettu. Nyt hyväksytään uskontokin, vaikka sellainen puoluemaailmankatsomus on itsessään uskonto, joka uskoo ihmisvoimin perustettavaan onnentilaan täällä maan päällä, jossa rakennustyössä ei Jumalalla ole mitään tehtävää, koska häntä ei ole olemassakaan. Ko. poliittinen ideologia ei ole muuttunut, sillä se ei voi kieltää itseään. On selvästi nähtävissä, että tällainen poliittinen ajattelu on saanut pelottavasti jalansijaa nykyään kaikissa kansankerroksissa, toisin kuin ennen, muodostuen kristinuskon vaaraksi. Ehkä kehikseen on vaikuttanut voimakkaasti myös se, että jumalankielteisyys, ateismi, on meidän päivinämme puhjennut esiin, etenkin nuoressa sivistyneistössä. Eikä ole enää vain perinteellisesti kristinuskoon kielteisesti tai penseästi asennoituvien puolueiden tunnusmerkki.

Päivämies heinäkuun 17 päivä 1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Tammi 2010, 19:50

Jatkoa edelliseen viestiin.

Radikalismi ei sovi
Jumalan valtakuntaan missään muodossa


Jumalan kielteisyys on voimanlähteenä radikalismille, joka pyrkii nopeasti, jopa väkivalloin korjaamaan osoittamiaan epäkohtia yhteiskunnassa. Epäkohtien olemassaoloa ei kukaan voine kieltää, eikä tämä maailma parhaimmallakaan tahdolla voi tulla sellaiseksi, että kaikki olisivat tyytyväisiä, ja ettei jotkut tuntisi kärsivänsä vääryyttä. Kun nämä radikaaliset ainekset omassa leirissään eivät saa riittävästi kannatusta, tai niiden ääni pyritään vaimentamaan, muuttavat he leiriä, missä he luulevat itsellään olevan mahdollisuuden toimia. He näennäisesti saattavat ratsastaa hyvälläkin asialla, mutta kaiken takana on kapina yhteiskuntaa vastaan, jopa, esivaltaa vastaan. Ei tahdota tunnustaa sitä Raamatun totuutta, että "esivalta on Jumalalta ja joka nousee esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan.” Tässä on meillä kristityilläkin opettelemista uudestaan, sillä me helposti erehdymme ajattelemaan, että poliitikot asettavat hallitukset, eikä Jumala mahda sille mitään, tai hänellä ei siinä asiassa ole mitään tekemistä, koska politiikka on saastaista peliä. Alussa mainittu ajan merkki, tyytymättömyys, ruokkii esivaltaa vastaan nousemista. Paavali antaa neuvon aikansa Jumalan lapsille, että "ennen kaikkia pidettäisiin rukoukset, anomiset, toivotukset ja kiitokset kaikkien ihmisten edestä: kuningasten ja kaiken esivallan edestä, että me rauhassa ja levossa eläisimme. Kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa, sillä se on hyvä ja otollinen Jumalan, meidän Vapahtajamme edessä". Esivallan kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että esivalta olisi "tabu,” jonka toimenpiteitä ei saisi arvostella, vaan että sen tulee tapahtua rakentavassa, neuvoa antavassa hengessä. Paavali saattoi suhteesta esivaltaan näin kirjoittaa, ja kehottaa, siitä huolimatta, että hänen aikansa esivalta oli pakanallinen. Jos sen määräykset ovat ihmisten omiatuntoja sitovia, saamme sanoa Lutherin tavoin: ”Enemmän tulee kuulla Jumalaa, kuin ihmisiä.” Näin hän vastasi maan korkeimman esivallan, keisarin ja maan hallituksen edessä Wormsissa v. 1521.

Äärimmäisyysasenteille, joita kristittyjen tulee varoa, on ominaista kiihkomielisyys, mielipiteen ja kannanoton jyrkkyys ja suvaitsemattomuus. Se ei hyväksy maallisissa asioissa kompromisseja, vaan se näkee asiat mustavalkoisina, joko ehdottoman hyvinä, tai ehdottoman pahoina. Äärimmäisyysasenne on aina ihmisen lihalle ja verelle mieluinen, koska se vahvistaa sitä lihan ja veren käsitystä, että minä ja minun kanssani samoin ajattelevat ovat vain oikeassa. Ei voida sanoa, ettei tämä henki ole vaikuttamassa kaikkialla maailmassa. Se on yleismaailmallinen, niin kuin viime aikojen tapahtumat eri puolilla maailmaa osoittavat. Se vaikuttaa myös meidän maassamme. Tämä tosiasia on meidän tunnustettava.

”Alustuksen kolmas osa käsiteltiin keskustelussa kysymyksen, poliittinen radikalismi ja poliittinen riitaisuus kristityn näkökulmasta katsottuna,” pohjalta.

Puheenjohtaja toisti, jo kokouksen alussa mainitsemansa, että kokoukseen ei ole tultu politikoimaan, sillä se ei kuulu kristittyjen kokouksille, eikä sitä edellytä käytetty kokoushuonekaan. Mutta sen sijaan on tultu keskustelemaan kristillisyyden suhtautumisesta "sellaisiin politiikassa esiintyviin ilmiöihin, jotka eivät sovi nimenomaan uskovaisille. Tämä ei aiheuta poliittista vihaa; eikä kahlitse ihmisten vapautta. Yhteenvetona rakentavasta keskustelusta voidaan todeta, että kristitty ei voi kannattaa sellaisia puolueita, jotka suosivat joko julkisesti tai salaisesti jumalankielteisyyttä. Myöskään kristityn ei ole soveliasta lähteä poliittiseen radikalismiin ja riitelyyn, ilmetköön se missä tahansa. Politiikka on keino, jolla hoidetaan ajallisia asioita.
Meitä ei ole ostettu vapaaksi politiikalla, vaan Kristuksen verellä. On tietysti oikein ja paikallaan, että kristitty kannattaa rakentavia voimia politiikassakin siellä, missä se käy omaatuntoa loukkaamatta, eikä ole vastoin kristillisyyden yhteistä ymmärrystä ja rakkautta. Uskon asiaa ja politiikkaa ei saa sotkea toisiinsa, sillä usko on ensin, ja sen kautta katsotaan ajallisiin asioihin. Politiikan aseet ovat useasti ahneus ja kateus.

Politiikkojen "rippivuotena" on vaalivuosi, jolloin erikoisesti käy usein niin, että kristillisyys kylmenee ja tulee riitoja ja kateutta. On kuitenkin muistettava, ettei Pyhä Henki pane politiikankaan alalla riitelemään, sillä se on rauhan ja rakkauden henki, yli kaiken on Jumalan valtakunta täällä maan päällä ja elävä usko sydämissä, sitten vasta tulevat muut. Ja nuo muut kerran katoovat, mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti.

Alustuksen loppuosa otettiin samalla kokouksen loppupäätelmäksi: Muistakaamme vakavasti painaa mieleemme, ettei mikään mahti, ei mikään ideologia, ei mikään puolue, ei mikään tästä maailmasta oleva, ole kristityn turva, vaikka epäuskoiset niin vuorenvarmasti saattavatkin uskoa. Valvokaamme tässäkin, etteivät maailman käsitykset tässäkään kohdin saisi meitä kietoa pauloihinsa. Kristityn kilvoitus on ollut aina taistelua. Milloin hyökkäykset maailman taholta ovat olleet tavallista kiihkeämpiä, on taivaallinen Isämme jo ennakkoon valmistanut valtakuntaansa kaikkea tätä kestämään. Sen olemme viimeisiä vuosinakin selvästi saaneet kokea. Hän, elämän Herra, sanoo nytkin meille: "Älä pelkää, piskuinen lauma."

Päivämies heinäkuu 17 päivä 1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Tammi 2010, 11:07

Tämän olisi voinut sijoittaa oman otsikkonsa alle, mutta kuten edellisten kirjoitusten kokouksessa on todettu, tämä alustus katsottiin vastaukseksi ensimmäisen alustuksen kysymyksiin, on luontevinta sijoittaa tämä tähän.

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Kristillinen rakkaus

Usko Typön alustus seurakuntavanhinten ja puhujain kokouksessa Reisjärvellä.

Tämä rakkauden käsky on Raamatun suurin käsky

Alkaessaan hyvästijättöpuheensa ennen kärsimistään, Herra Jeesus antaa: kuninkaallisen käskynsä: "Uuden käskyn minä teille annan, että te rakastaisitte teitänne keskenänne. Niin kuin minä teitä rakastin, että te myös toinen toistanne rakastaisitte.
"Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte." Joh. 13: 34–35. Sillä siihen sisältyy Jumalan rakkaus, minkä ihminen voi saavuttaa vain Jumalan lapsena. Tämä käsky on suurempi kuin se, minkä Jumala on antanut Mooseksen kautta käskynä lähimmäisen rakkaudesta, sillä Kristuksen rakkauden käskyssä on sen uskossa täyttäjälle myös Mooseksen lain täyttymys Kristuksen täydellisyyden kautta.
Paavali lausuu Room. 13:8:

"Älkää kellenkään velvolliset olko, vaan ainoastaan, että te toinen toistanne rakastatte, sillä joka toista rakastaa, se on täyttänyt lain.


Jumalan lasten veljellinen rakkaus ei ole tästä maailmasta.


Sitä ei ole yksikään ihminen saavuttanut muuten kuin uudestisyntymisen kautta, sillä veljellisen rakkauden erottamaton liittolainen on Jumalan Pyhä Henki. Paavali lausuu, millä tavalla se on ottanut asumasijansa ihmisissä. Room: 5-5. „Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on." Jumalan seurakunnan ulkopuolella ei ole veljellistä rakkautta. Siellä ilmenevä rakkaus paljastuu usein Juudaksen suun annoiksi, joilla tahdotaan vain pettää. Veljellinen rakkaus on elämän merkki, sillä apostoli Johannes kirjoittaa I Joh. 3: 14:
"Me tiedämme, että me olemme kuolemasta elämään siirretyt, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei veljeänsä rakasta, se pysyy kuolemassa."

Veljellisen rakkauden puuttuminen on taas merkki, apostolin sanojen jälkeen.

Tarkastellessamme sitä rakkautta, mikä
vaikuttaa Jumalan valtakunnassa veljellisenä rakkautena


me huomaamme sen valtavan tarkoituksen, mikä on tuossa Jeesuksen kuninkaallisessa käskyssä, jonka hän omillensa antoi. Se on aivan kuin perustuslaki, minkä pohjalle valtakunnan toiminta on laskettu ja minkä kautta yksin säilyy terve ja elävä toiminta valtakunnan sisällä.

Erehtymätön julistaja Herra Jeesus, on antanut omillensa tiedon siitä, että lopun ajalla sielunvihollinen hyökkää valtakunnan lapsia vastaan. Tuo kavala hyökkääjä hyvin tietää, että ulkoapäin suunnattu viha ei kanna sitä hedelmää, mihin hän pyrkii. Sen tähden se käyttää kavalampia aseita. Sielunvihollisen tarkoitus on päästä työhön sisältä päin, ja siksi se yrittää kaikin keinoin särkeä Jumalan lasten rakkautta.

Ulkoa päin tuleva painostus ei ole enää mikään outo asia, vaan sen ohella on tämä aika tuomassa yhä uusia pulmia, joiden vaikutus tuntuu myös valtakunnan sisäpuolella. Jumalan sanan kautta me tiedämme, että tällaista on tuleva lopun ajalla. Ei ole olemassa tietä, minkä kautta niitä voisi paeta, vaan lopun ajan Jumalan lasten tie kulkee tällaisten vaivain tuntumassa.

Suurimmat voittonsa on sielunvihollinen saanut eriseurojen kautta, mitkä se on usein synnyttänyt valtakunnan sisällä. Vanhan liiton ajalla näemme Ismaelin syntyneen Aabrahamin perheessä, mistä oli hedelmä, ja seurakunta äiti alkoi näkyä halpana, ja joutui pilkan kohteeksi. Siellä särkyi kodin rauha ja rakkaus, ja korjaus tapahtui vain kuuliaisuuden kautta Saaralle (se on seurakunnalle).

Rakkauden särkeviä syitä on paljon, sillä se ei säry koskaan ilman syytä. Rakkauden särkymisen syynä on usein hoitamaton omatunto. Ei ole osoitettu kuuliaisuutta omantunnon äänelle, ja näin sielunvihollinen on saanut otollisen maaperän kylvölleen, hedelmä on saattanut olla, rakkauden särkyminen.

Siellä missä oikea Jumalan lasten rakkaus hallitsee, se kuvaa aina Paavalin sanojen jälkeen (mukaan, skannaajan huom.) Kristuksen mieltä. Se ei asu lastensa valtakunnassa korotetulla paikalla, vaan alentuu korjaajana korjattavan tasolle, niin kuin Jeesus tekee pestessään opetuslasten jalat, minkä hän meille esikuvaksi jätti. Rakkaus käy aina totuuden kanssa käsi kädessä, ei totuutta peittäen, vaan tuoden totuudessa kaiken valkeuteen, että kaikki tulisi valkeudessa hoidetuksi.

Jumalan valtakunnan sisäinen asuminen
tarvitsee aina hoitoa, säilyäkseen terveenä.


Jeesus antaakin selvän ja erehtymättömän neuvon Pietarin kautta siitä, mille perustukselle tämä paimentehtävä on pantu. Kolme kertaa Pietari saa vastata kysymykseen: Rakastatkos minua. Pietarin rakkauden vakuutukseen kuuluu vastauksena: Ruoki minun lampaitani, -kaitse minun karitsoitani." Kaitsijan aseiksi on annettu valtakunnan sisälle, neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat! Näistä ei yksikään jouda pois. Näitä aseita taivaallinen Isä tarkoittaa käytettäväksi Jumalan sydämellisen laupeuden kautta, niin kuin siitä Paavali lausuu: Näitä aseita käyttäen uskon kautta, rakkaus tekee työtä seurakunnassa.

Sille, joka Jumalan rakkauden neuvot hylkää, koittaa synkkä pimeys, ja hän siirtyy rakkauden ja armoneuvojen hoidosta tuomion ja lain alle. Paavali lausuu tällaisista: "Sen tähden on Jumala heille lähettävä väkevän eksytyksen, niin että he valheen uskovat." 2. Tess. 2: 11.

Kun rakkaus seurakunnassa särkyy, sen korjaamiseksi on vain yksi keino, parannuksen teko syystä, mikä aiheutti särkymisen. Korjausta ei tule, jos yritetään syy jättää unohduksen peitettäviksi. Tällä tavalla syntyy vain seurakuntaruumiiseen päältäpäin parantuneelta näyttävä paise, minkä uudelleen puhkeamisesta pitää sielunvihollinen kyllä huolen.


Jumalan sana osoittaa monilla ajallisen
elämän vertauskuvilla, mikä suuri
merkitys an terveellä rakkaudella.



Paavali kirjoittaa Efesiläiskirjeen 5. luvussa avioliitosta, kuinka tuo liitto on kahden ihmisen välinen ja sen liiton terveenä säilyttävä voima on rakkaus. Tällä Paavali tahtoo osoittaa, että näin on myös Kristus ja seurakunta. Jos avioliitossa rakkaus säilyy terveenä, silloin sen sisäisiin oikeuksiin, ei ole liiton ulkopuolelta kolmannella tilaa.

Jos Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki saa hoitaa Jumalan lasten rakkautta, silloin säilyy Yljän ja morsiamen liitto myös puhtaana, ja valtakunnan sisäisiä oikeuksia ei luovuteta liiton ulkopuolelle, ja sisälle pääsyn ehtona on parannus, siis uudestisyntymä.

Ajallisen elämän esikuvana Jumalan lasten rakkaudesta käyttää Raamattu äidin rakkautta. Äidin ja lapsen välillä rakkaus alkaa näkyvänä ja toimivana rakkautena syntymisestä alkaen. Syntyneen lapsen ääni on aina äidille todistus elämän alkamisesta, elämän, joka on uskottu rakastavan äidin hoitoon.
Näin on myös seurakunta-äiti, siinä syntynyt lapsi on saanut ensimmäisen rakkauden, ja toista ei ole. Seurakunta-äiti ei tunne sellaisia lapsia, jotka ovat jättäneet äitinsä neuvot ja osoittaneet tottelemattomuuden äidin neuvoille.


Ilm. 2: 4-5 puhuu seurakunnan Herra:

”Minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautes annoit ylön. Muista siis, kusta lankesit pois, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä; vaan jos ei, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttiläjalkas pois sialtansa, ellet sinä tee parannusta.”

Tässä olen tosi vajavaisesti tarkastellut rakkauden merkitystä ja olemusta Jumalan seurakunnassa sekä rakkauden hylkäämisen seurauksia, sillä hylkääminen tapahtuu vain tottelemattomuuden tietä. Ajasta, mitä elämme, sanotaan: Kun vääryys saa vallan, niin rakkaus monessa kylmenee. Tällaiset vaarat ovat ympäröimässä Jumalan omia.

Tämän elävän yhteiskunnan jäsenenä Jumalan lapsi joutuu uskonsa tunnustajana pilkkaajain eteen, eriseuraisten eteen, ja kaikkialla, missä hän liikkuu ja toimii, ympäröi häntä tämä maailma. Selvästi on näkyvissä, että keinoja kaihtamatta sielunvihollinen pyrkii rikkoa sitä yhteen liittävää kokonaisuutta, minkä maailmakin näkee, meidän voimaksemme. Tuo kokonaisuus säilyy vain, kun rakkaus saa todella olla se yhteen liittävä täydellisyyden side, mikä yhdistää Jumalan lapset Kristuksen eläväksi seurakuntaruumiiksi, jossa olemme jäsenet keskenämme yhdessä ruumiissa.

Jos jumalallinen rakkaus todella saa hoitaa jäsentensä toimia, niin silloin eivät jäsenet keskenään nouse toisia jäseniä vastaan. Apostoli Paavali puhuu juuri siitä, kuinka luonnoton sellainen tilanne, jos luonnollisen ruumiin jäsenet alkaisivat riidellä keskenään, tai alkaisivat toinen toistaan halveksia, nähden itsensä tärkeämmäksi, kuin tuon toisen. Tai sitten arvokkaammaksi, kuin tuon yksinkertaisimman jäsenen, tai tehtävänsä tärkeämmäksi, kuin tuon toisen.

Jos tällainen on luonnollisessa ruumiissa tervettä toimintaa vastaan, niin sitä suuremmalla syyllä se on juuri Kristuksen seurakuntaruumiin toimintaan sopimatonta.


Sielunvihollinen yrittää kaikin keinoin
saada aikaan jäsenten välillä jakoa.




Se yrittää politiikan aseilla jakaa jäsenet eri ryhmiin, ja maallisten arvojen kautta päästä hengellistenkin asiain hoitoon, tai niihin vaikuttamaan. Kääntäen asian toisin, kuin Jumalan sana opettaa. Sillä Jumalan sana opettaa, että ratkaisut on aina tehty uskon kautta. Uskon kautta ovat edesmenneet matkaajat voittaneet. Siellä on aina syntynyt terve ratkaisu, missä on tehty poliittiset ratkaisut uskon kautta. Missä taas politiikka on saanut olla määräävä tekijä, niin uskon asiain ratkaisuja tehtäessä siellä on vain harvoin syntynyt oikea ratkaisu.

Uskon kautta ovat Jumalan lapset tehneet ratkaisut, kun on ollut kysymys elämäntoverista. Uskon kautta on Jumalaa lapsi vastauksensa antanut, kun on joutunut pilkkaajien eteen. Uskosta vuotavina hedelminä on tapahtunut hengellisen seurakunnan jäsenten toiminta aina seurakunnan sisällä, ja seurakunnasta uloskin päin, ja hedelmä on ollut aina terve, jos uskon kautta rakkaus on saanut tehdä työtä.


Ilman tätä rakkautta on paraskin saarna kuolleen vasken helinää ja kulkusen kilinää. Ei suurinkaan tieto, eikä vuoria siirtävä tieto mitään olisi, jos ei olisi Jumalan lasten rakkautta.
Ei suurimmat hyvät työt, ei ruumiinsa uhraaminenkaan mitään hyödyttäisi, jos rakkaus puuttuisi. 1. Kor. 13.

Rakkauden kautta kiertää elämää antava sovintoveren virta jäsenestä jäseneen, pesten pois synnit ja viat. Jos tuon sovintoveren virta katkeaa syystä, mikä rikkoi rakkauden, on kuoleman vaara lähellä. Käy aivan samoin kuin meidän ajallisen ruumiimme jäsenelle. Jos se irrotetaan ruumiista, se irroittuu silloin elämän yhteydestä, mikä antaa ja säilyttää kaikille jäsenille elämän.

Kun me säilymme Jumalan lasten veljellisessä rakkaudessa, niin me säilymme elämässä, mikä on Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus.

Niin pysyvät siis usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on rakkaus.

Päivämies heinäkuu 17 päivä 1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Tammi 2010, 11:06

Pääkirjoitus
Oulu 27.3.1974.

Nykynäkymiä kristillisyydestämme


Jyväkylän Rauhanyhdistyksen uuden, avaran ja kauniin toimitalon vihkiäisjuhlassa to 10.3.74 tervehdyspuheessaan Rauhanyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja, veli Kaarlo Ampula luonnehti Jyväskylän Rauhanyhdistyksen nykynäkymää — kuvaten uusissa, entistä avarammissa tiloissa kokoontuvaa seurakuntaa: "Sauvoihinsa nojaavia vanhuksia, keski-iässä olevia ja sen iän ylittäneitä, parhaassa elämäniässä olevia perheitä, elämän keväässä olevaa kaiken ikäistä nuorisoa ja runsaasti pieniä lapsia."

Kuunnellessani tämänkaltaisen kuvauksen Jyväskylän Jumalan lasten seurakunnasta, joka kuin yhtenä perheenä nyt saa kiitollisin mielin kokoontua uudessa seurahuoneessansa - yhteisessä uudessa kodissansa – ajatuksissani yleistin, ja nyt yleistän tämän kauniin kuvan nykynäkymäksi rakkaasta kristillisyydestämme, hajalla asuvista Jumalan lapsista, Jumalan valtakunnasta.

Me tiedämme tälläkin viimeisellä etsikonajalla, olevan täällä pahassa maailmassa Kristuksella yhden, pyhän yhteisen seurakunnan. "Sillä niin kuin ruumis on yksi, ja hänellä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, ehkä heitä on useita, ovat kuitenkin yksi ruumis. Niin on myös Kristus. Sillä me olemme myös yhdessä Hengessä kaikki yhdeksi ruumiiksi kastetut, sekä Juutalaiset, että Grekiläiset, sekä orjat että vapaat, ja kaikki me olemme yhteen Henkeen juotetut" 1. Kor.12: 12 - 13. "Niin ettepä te silleen ole vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylänmiehet ja Jumalan perhe. Apostolein ja profeettain perustuksen päälle rakennetut, jossa Jeesus Kristus paras kulmakivi on, jonka päälle kaikki rakennus toinen toiseensa liitetään, ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa. Jonka päälle te myös rakennetaan Jumalalle asuinsijaksi Hengessä" Ef. 2: 22.

Ajallammekin Kristuksen seurakunnassa, ”Lahjat ovat moninaiset, mutta yksi on Henki" 1. Kor. 12: 4. "Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat profeetoiksi, muutamat evankelistoiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi, Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen. Siihen asti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen. (”Mukaan,” skannaajan huomautus.) Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme, ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää." Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa, ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus, josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta. Joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa" Ef. 4: 11 – 16.

Niin kuin on ollut jo profeetallisella ajalla, ja sittemmin apostolisella ajalla – niin on myös tällä viimeisellä etsikon ajalla - eri seuduilla olevista Jumalan lasten seurakunnista koostuva, elävä Kristuksen seurakunta "jotka ovat saaneet meidän kanssamme yhdenkaltaisen kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka meidän Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa." 2: Piet. 1: 1. Ja tällä viimeisellä etsikonajalla ilmaantuva Kristuksen elävä seurakunta, toiminnassaan pitäytyy raittiisti ja aidosti evankelis-luterilaiseen uskoon, oppiin ja tunnustukseen, korkeimpaan auktoriteettinaan Jumalan pyhä ja hukkumaton sana.

Rakkaat Jumalan lapset kaikkialla, vanhukset, keski-ikäiset, nuoret, varhaisnuoruudessanne olevat ja pienet lapset — Jumalan perheenä ja Kristuksen elävänä seurakuntana — meidän yhteinen kotimme on Jumalan valtakunta. ”Katso, Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa, ja heidän Jumalansa" Ilm. 21: 3.

Ja meidän äitinämme on seurakunta. ''Ja minä, Johannes näin pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niin kuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä" Ilm. 21: 2. "Mutta se Jerusalem, joka ylhäältä on, on vapaa, joka on kaikkein meidän äitimme." Gal. 4: 26.

Kun Jumalan armosta, meillä rakkaat Jumalan lapset, on täällä alhaalla Jumalan maja yhteisenä kotinamme, Kristuksen elävä seurakunta äitinämme — niin Pyhä Jumala kunnian taivaassa on oikea Isämme, taivaallinen Isämme ja Hänen oikealla kädellänsä on Kristus Jeesus Vapahtajamme, edesvastaajanamme esirukoilijanamme, ylkänämme ja kuninkaanamme.

Eino Vaherjoki
Päivämies 27.3.1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Joulu 2010, 14:47

Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous


Ruukin kokousten sarjaan liittyi yhtenä seurakuntavanhinten ja puhujain kokous. Kokoukseen osallistui noin 450 henkilöä. Kokouksessa käsiteltiin sellaista ajankohtaista kysymystä, kuin "Uskon ja järjen taistelu." Alustajana oli Erkki Piri. Alustus kokonaisuudessaan on julkaistu edellisessä Päivämiehessä pääkirjoituksen paikalla. Kokous aloitettiin virrellä, alkurukouksella ja avauspuheella, jonka piti veli Eino Vaherjoki. Tervetulopuheessaan hän mainitsi, että tämä kokous on katsottu tarpeelliseksi työvaliokunnassa ja edelleen johtokunnassa. Toivomme, että käydyt keskustelut koituisivat Siionin parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin veljet Erkki Reinikainen ja Juhani Uljas, sihteereiksi veljet Hannes Partanen ja Gunnar Pelkonen.

Alustuksen johdosta syntyi pitkä ja syvällinen keskustelu, jossa ensimmäisenä käsiteltiin alustajan esityksen mukaisesti kysymystä: miten suhtaudumme Jumalan valtakunnan päätöksiin. Asiaa käsiteltiin kaikilta puolilta, ja perusteltiin Jumalan sanalla. Kaikkein vaikein taistelu uskon ja järjen välillä käydään juuri siinä, että näkee Jumalan seurakunnan oikeassa arvossaan. Järki sanoo, että siinä on vain joukko ihmisiä, ja nekin vielä yksinkertaisia ja ymmärtämättömiä, mutta Raamattu sanoo: "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa: Hän on tuomari Jumalain seassa."(Ps. 82: 1) Uuden testamentin puolella on monia kohtia, joissa sama asia tulee esille selvästi ja vääjäämättömänä. Jumala asuu omassa valtakunnassaan, eläväksi tekevän henkensä kautta. Jumala puhu myös omassa valtakunnassaan: ette ole te, jotka puhutte, vaan minun isäni henki. Usein kuulee puhuttavan Jumalan valtakunnan päätöksistä, että ne ovat vain ihmisten päätöksiä. Vieläpä saatetaan pilkallisesti sanoa: "Partasuu ukot ja mummut päättävät asioita, joita eivät ymmärrä."

Mistä tämä sitten johtuu? Kysymyksessä on väärä seurakuntaoppi. Jos seurakunta on näkyvissä, Jumalan suuna kuunnellaan sitä Jumalan ääntä, ja seurakunnan vastaus on Jumala vastaus kysymyksiimme. Kun seurakunta nähdään tämän näköisenä, on silloin helppo luopua omista järjen päätöksistä, ja yhtyä Jumalan seurakunnan päätöksiin. Sotiminen seurakunnan päätöksiä vastaan on sotimista Jumalaa vastaan, koska seurakunnan päätökset perustuvat ennen kirjoitettuun Jumalan sanaan. Seurakunta ei ole pakkotyölaitos, jossa pitää olla niin tai näin. Mutta jos haluaa säilyttää uskon ja hyvän omantunnon, on seurakunnassa kaikki neuvot lapsia varten. Onhan luonnollista, että lapset pitävät toinen toisistaan huolta, että säilyttäisiin tiellä. Ja silloin kun Poika saa tehdä vapaaksi, se totisesti on vapaa – ei vapaa elämään synnille, vaan vanhurskaudelle. Synti orjuuttaa ihmisen. Ehdollinen synnintekijä itse vetää päällensä Jumalan tuomion. Siitä ei vapauta ihmisjärki eivätkä sen päätelmät, vaan tarvitaan Jumalan voima, joka annetaan tarjolle evankeliumissa.


Perhesuunnittelu

Perhesuunnitteluasiasta käytiin keskustelu, mutta koska sama asia oli puitavana johtokunnan, puhujien ja lääkintähenkilökunnan keskeisissä neuvotteluissa, kirjoitetaan päätöksestä lähemmin toisen kokousselostuksen yhteydessä.

Yksimielisesti todettiin, että tässäkin on kysymys opillisista asioista. Ensimmäinen uskonkappale unohdetaan kokonaan. Ei yksikään ihminen ole ihmisen teko, vaan Jumala on kaikki luonut, ja vanhurskaan tahtonsa jälkeen antanut syntyä tähän maailmaan.


Kristitty ja alkoholi

Uusi alkoholilaki toi tullessaan ongelmia enemmän, kuin osasimme aavistaakaan. Oluen vapauttaminen alkoholiliikkeeltä kaikille maitokaupoille ja baareille, aiheutti sen, että olut on tullut melkein kaikkien juomaksi. Käytäntö on myös osoittanut, että se on vaarallisempi alkoholijuoma, kuin osaamme aavistaakaan. Ensiksikin kaikki baarit ovat täynnä oluthumalassa räyhääviä nuoria ja vanhoja. Tavallisen kansalaisen ei tee mieli baariin pistäytyä. Kun lakia laadittaessa ajateltiin väkevien juomien kulutuksen vähenevän, on nyt huomattu niiden menekin lisääntyvän jatkuvasti. Olut on osoittautunut vaarattomaksi vaaraksi ja kompastukseksi koko kansakuntamme fyysiselle kunnolle. Oluen ohella on pesiytymässä toinen vaara, joka kulkee huumausaineen nimellä. Aine, joka jäytää monissa länsimaissa niin kuin tupajumi, on nyt vaarallisella tavalla valtaamassa alaa myöskin täällä meillä. Erikoisesti koululaisten keskuudessa se on muodostumassa ongelmaksi.

Kristityillä erikoisesti on syytä valvoa näissä molemmissa. On syytä valvoa omakohtaisesti, ja on syytä olla auttamassa matkaystäviä, etteivät he siihen myrkkyyn sortuisi. Huumausaine on vielä viekkaampi kuin, alkoholi. Kenet se kerran saa pauloihinsa, hän ei pääse siitä irti. Ihmisvoimat ovat heikot. Mutta kun Jumala saa tarttua ihmisen elämään oman voimansa kautta, tämä voima voi auttaa huumausaineen orjuudestakin. Juomari ei peri Jumalan valtakuntaa.

Kristitty ja musiikki

Tämä kysymys käsiteltiin uudelleen kanttorien ja musiikinopettajien yhteisessä neuvonpidossa. Siitä kerrotaan lähemmin toisessa artikkelissa myöhemmin.

Yhteenvetona todettiin, että aika on paha. Joka puolella ovat kavalat vaarat piirittämässä ja vaanimassa. Joskus piru yrittää rakentaa siltaa väärään, saarnatuolista, joskus urkuparvelta. Aina se yrittää asettaa lihan ja veren vaatimukset ensimmäiseksi. Silloin katoaa sopivan ja sopimattoman raja. Perhesuunnittelukin tulee luvalliseksi. Lapsia otetaan vain sen mukaan, kuin itse halutaan ja nähdään, ettei se kovin pahasti haittaa mukavuusvaatimuksia.

Kokouksessa vallitsi täydellinen yksimielisyys. Erilaisia ymmärryksiä oli. Mutta armo auttoi viassa olleita parannukseen ja seurakunnan yhteiseen rakkauteen. Nöyrät ja kuuliaiset lapset Jumala hyvin siunaa. Niillekin, jotka eivät tässä kokouksessa olleet, kuuluu Jumalan armo. Jumala ei vikaan joutunutta hylkää, vaan tahtoo antaa viat ja virheet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Liha ja veri on aina viemässä oman tahtonsa tietä, mutta hengen halu on iankaikkinen elämä.


Päivämies 28.7.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Joulu 2010, 21:15

Oulu 1. 4. 7. 71

Hyvä maku


Otsikossa mainittua sanontaa käytetään monenlaisten tuntemisten ilmaisuun. Tavallinen suomalainen kyllä käsittää, mitä sillä tarkoitetaan, kun hän tietää asiayhteyden. Sanonta kuvaa toisinaan makua ja toisinaan tuntemista.

Kun olen keskustellut viimeisistä suviseuroista, olen usein kuullut sanottavan, että niistä jäi hyvä maku. Toisin sanoen seuroista jäi erittäin kiitollinen ja hyvä muisto. Järjestys oli hyvä. Palvelu oli hyvä, ja ennen kaikkea kaikkein tärkein asia. Evankeliumin sanoma oli rohkaisevaa, lohduttavaa, nuhtelevaa ja neuvovaa. Väsynyt kilvoittelija sai mitä halusi. Omissa ongelmissaan uupuva sai kysymyksiinsä vastauksen. Synnin tähden sidottu sai tuntea, vaikka olen epäonnistunut, niin Jumala on uskollinen ja valmis anteeksi antamaan. Kun on paljon uskovaisia koolla, on paljon Pyhää Henkeä. Se vaikuttaa kuulijaankin, virittämällä vastaanottavaisen mielen. Saarnat ovat kuin kevättuulen ihanaa hyväilyä, joka synnyttää sellaisen olon, jota on vaikea sanoin selittää. Kaikesta tästä kiitämme Häntä, jolta kaikki hyvä anti ja täydellinen lahja tulee.

Toinenkin asia, josta voi koko sydämellä sanoa, että kyllä jäi hyvä maku, jäi lähtemättömästi mieleen. Suviseurojen aika on samalla Siionin kokousten aikaa. Ruukissakin pidettiin kokouksia ehkä kymmenkunta. Siellä oli seurakuntavanhinten ja puhujain kokous, vuosikokous, lääkintähenkilökunnan ja puhujain sekä SRK:n johtokunnan yhteinen neuvonpito, musiikkialan työntekijäin ja SRK.n johtokunnan yhteinen keskustelu, SRK.n johtokunnan kokous, opistojen johtokuntien kokous, historiatoimikunnan ja työvaliokunnan kokous. Jos jokin kokous jäi mainitsematta, en tehnyt sitä tarkoituksella, mutta yksinkertaisesti muita kokouksia ei palaudu mieleeni.

Näissä kokouksissa käsiteltiin niitä ajan ilmiöitä, jotka ovat aiheuttaneet mitä vaikeimpia ongelmia. Kristityt ovat lainkuuliaista väkeä ja ahkeroivat, että eivät joutuisi lain kanssa tekemisiin, toisin sanoen lain rangaistaviksi pahojen tekojensa tähden. Kuitenkin me hyvin tiedämme, että nämä lait ovat ihmisten tekemiä, ja pahan valtaan joutunut ihminen yrittää tekojensa suojaksi laatia lakeja, jotka oikeuttaisivat tekemään pahaa. Toiset lait vaativat tekemään niin ja niin, toiset taas suovat oikeuden tehdä jotakin. Jos nyt laki suo ihmiselle oikeuden tehdä esim. murhan, on se vastoin Jumalan sanaa, mihin ei voi yhtyä kristitty. Raamattu sanoo selvästi: on enemmän kuultava Jumalaa kuin ihmistä. Vaikka joku haluaisi lain varjolla teettää murhan, ei sittenkään ole oikeutta sen tekemiseen. Se on hirvittävä synti, josta ei jää rankaisematta, tehtäköön se toisten vaatimuksesta ja lain sallimana tai miten tahansa. Murha on aina synti, josta ei jää Jumalan rangaistusta vaille. Keskustelu osoitti, miten vaikeita ovat ne ongelmat, joiden parissa lääkintähenkilökunta tässä asiassa taistelee. Taistelussa sekoittaa vielä järki ja tunteet, yleinen mielipide sekä lain suoma oikeus. Ei lääkärin, enempää kuin muidenkaan ihmisten kunnia omassa virassaan anna rauhaa.

Keskustelut olivat erittäin syvällisiä ja raittiita. Monissa asioissa todettiin murheella, että maailman valtakunnan tavat ovat liian paljon himmentäneet mieliä, ja saattaneet paljon murhetta aikaan. Raamattu kehottaa olemaan suolana ja valona pahan maailman keskellä. Mutta miten voi olla suolana, jos tekee samoja tekoja, joita maailma tekee siitä huolimatta, että Jumalan sana kehottaa toisin. Vialliset ahkeroivat parannuksen askelilla. Tehtiin uusia liittoja ja lupauksia, että jos Jumala voimaa ja ymmärrystä antaa, ahkeroimme näissäkin asioissa antaa kunnian Jumalalle. On varma, että maailman kunnia ei ihmistä pelasta. Mutta kun Jumala saa kunnian ja me armon, kun me armoa tarvitsemme, niin sielu tulee autuaaksi.

Tiedämme, että maailma ei näitä asioita ymmärrä, ja tekisi mieli vähän peitellen selitellä. Mutta jos säästyy yhdessä asiassa, maailma keksii toisen. Siksi ahkeroimme näissäkin olla julki ja paljaat Jumalan ja ihmisten edessä. Maailman pilkka ja ylenkatse on kristityn osa. Se on sitä Kristuksen pilkkaa, jota saa kantaa. Siihen onkin Jeesuksen oma sana: joka ei ota joka päivä ristiänsä ja seuraa minua, ei se ole minulle sovelias. Pilkkaajatkin saavat kerran osansa vanhurskaan Jumalan edessä. Se osa on niin hirvittävä, että meidän osa sen rinnalla on keveä. Emme toivoisi kenellekään pilkkaajan tuomiota, mutta emme väkisin voi sitä ottaa pois. Hartaasti soisimme kaikille parannuksen armon.

Ahkeroimme vielä vähän aikaa uskossa matkaa tehdä. Uskomme nytkin kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, mistä tulee voima kilvoittelemaan tämän pahan ja huorintekijän maailman keskellä voittajana voittajan askelissa. Pian saamme levon ja luvatun osan kirkkauden maassa.

Pääkirjoitus
Päivämies 14.7.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Seuraava

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron