Kirjoittaja Taavetti » 05 Tammi 2016, 11:33
Uudenvuodenkirje pakolaissisarelle
Toivotan Jumalan armoa ja rauhaa Sinulle sisällisesti, sekä ulkonaista rauhaa meille kaikille. Tärkeintä tämän rauhattomuuden keskellä olisi Jumalan rauha sielussa. Sitä aarretta omistamaan uskon Jumalan vetävän sinuakin kaikkein koettelemusten kautta. Ajallisten menettämisellä, Hän tahtoo irrottaa sinun sydäntäsi niistä, että huomaisit todella, kuinka epävarmoja ja katoavaisia ne ovat. Ja kuinka tärkeä olisi omistaa taivaallisia aarteita, joiden arvo ei katoa aikojen vaihteluissa, ei sodan melskeissä, eikä edes kuolemassa. Vaan silloin niiden nautinto vasta alkaakin täydellisesti, kun ihmisjärki näkee kaiken lopun olevan käsissä.
Sisareni rakas! Ajallisessa katsannossa on menetyksesi suuri: kunnossa oleva koti, jossa on elämä turvattua, ja saatavissa kaikkea, mitä jokapäiväiseen elämään tarvitaan. Jättää se, ja vielä lasten kanssa; ei mikään maallinen menetys niin suurta ole, vaan jos voisi sanoa Lutherin tavalla, että jää sittenkin Jumalan valtakunta, olisi se onnesta, mutta kun olet vielä ulkopuolella siitä, olet köyhä. Jumala, rakas Isä, saakoon puhua sinun sydämellesi sillä kielellä rakkautensa puhetta, että et enää saattaisi vieraana pysyä sille elämälle, joka on Jumalasta, ja jonka Hän tahtoisi antaa kaikille kalliisti lunastetuille ihmissieluille. Nyt on etsikon aika. Ihmiset ovat olleet kovakorvaisia evankeliumin äänelle, kun sitä on tarjottu vuosikymmeniä rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt on alkaneet tykit ja sotatorvet puhua, nyt sataa taivaalta tulta, pommeja ja myrkkykaasua, nyt lentelee turmanlinnut rauhallisten kotien yllä. Se kaikki on ankaraa parannussaarnaa. Moni koti menettää jäseniänsä, se on vielä ankarampaa saarnaa. Monet ovat jo siitä vaarin ottaneetkin, monen kohdalle on Jumalan pelastustarkoitus menestynyt. Kuolema, lahjomaton vieras, on astunut lähelle. On pannut kysymään, oletko valmis, jos tänä yönä tai päivänä sielusi otetaan pois? Aina on armonaika yhtä tärkeä, lähtö yhtä arvaamaton, mutta kun ihmiset eivät usko sitä, täytyy Jumalan asettaa kuolema silmäin eteen. Suuri paljous onkin tullut Jumalan huoneeseen saatetuksi, vaan vielä on ulkona valituita.
— "Joita Jumala rakastaa, niitä myös kurittaa." Hän kurittaa ja ajaa etsimään Kristusta. Oi, että ihmiset vaarin ottaisivat pian, eivätkä tottelemattomuudellaan jatkaisi tätä vaivan aikaa. Raamatusta näemme, että kun Israelin kansa luopui Jumalasta, kuritti Hän sitä pakanain vitsalla, so. sodalla pakanain kanssa, mutta kun he katuivat ja kääntyivät Herran puoleen, niin rangaistus lakkasi. Suomelle on paljon hyvää suotu, vaan tottelemattomuutensa tähden sitä nyt suomitaan. Oi, ettei tämä etsikonaika pääsisi kenenkään kohdalla ohi vaarinottamattomana! Ei kaikki elämänaika ole etsikonaikaa. Moni, joka on Jumalan uudistuvat kutsut hyljännyt, on joutunut epätoivoon, ettei ole enää jaksanut uskoa, vaikka olisi halunnutkin, ja korvillaan on vielä kutsua kuullutkin. Moni on niin paatunut, ettei ole enää tuntokaan liikkunut. Se on jo suolapatsaan kaltaisuutta. Ei Jumalan Henki nuhtele iankaikkisesti.
Kun on tällainen Jumalan vetämyksen aika, ja tarjotaan, niin silloin on otollinen aika ja autuuden päivä. Silloin, jos kieltäytyy tottelemasta, voi sydän paatua. — Ei ihmisen tarvitse odottaa sitä, että toimeen tulematon hätä tulisi, että olisi sitten pakko tehdä parannus. Eikö vanhemmastakin ole mieluumpaa, jos lapsi vähin kehotuksin tottelee, ettei tarvitse kurilla pakottaa. Niin Jumalakin tahtoisi, että ihminen seuraisi hiljaista kehotusta, joka tunnosta puhuu, että parannus olisi tehtävä. Sen parempi, jota pikemmin, sillä epäusko on erottava seinä Jumalan ja ihmisen välillä. Kun se tulee pois, pääsee lapsen suhteeseen, joka on niin turvallinen ja ihana, ettei luulisi enää harhailevan ulkona tästä valtakunnasta kenenkään, jolla suinkin on tilaisuus siihen tulla. Herra Jeesus maksoi syntivelkamme verisellä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän täytti edestämme lain vaatimukset, ja huusi täydellisen huudon, joten tulimme täysin sovitetuiksi Isän edessä, ja otolliseksi iankaikkiseen autuuteen.
Suuri rakkautensa meihin, ja Isän tahto, olivat ne voimat, jotka saattivat Hänen kuoleman katkeruutta ja syntein painon kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman katkeruutta ja kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman valtaan ja kadotuksen kauhuihin synteimme rangaistukseksi joutua. Oi, ettei Hänen verensä olisi tarvinnut turhaan vuotaa Sinun kohdallesi. Jospa pian tarttuisit kiinni siihen auttavaan käteen, joka taivaasta päin on ojennettuna sinuakin kohden. On vaan 2 valtakuntaa. Perkeleen valtakuntaan kuuluu arvelematta kaikki tuo kauhistus: synti sodanajan hirmujen ja rauhanajan riemujen muodosta, sitten myös kaikki muotojumalisuus, jota on lukemattoman monista eri kaavoista tämän maan kamaralla. On sitä saastaa ja kuonaa vaikka mistä nimestä. Ei luulisi kenenkään oikein ajattelevan ihmisen haluavan kuulua tuohon valtakuntaan, ei edes sinne siistemmälle puolellekaan, kun kuitenkin se vajoaa pohjattomuuteen pyhinensä ja pahoinensa. Sitten on katuminen myöhäistä. Minkä vuoksi ihminen oikein sitten riepelehtaa tuon valtakunnan rajan sisäpuolella, jossa on kuninkaana orjuuttava hirmuhallitsija, jolla on paha mielessä kaikkia kohtaan, ja jos jonkun aikaa suo menestystäkin, niin huonon palkan sittenkin antaa uskollisimmastakin palveluksesta: ikuisen piinan ja vaivan? Sitä täytyy suuresti ihmetellä niiden kohdalle, joilla on tieto ja näkö, millä puolen he ovat, että miksi viipyä siellä, kun rauhan valtakuntaan olisi vain lyhyt askel, ja täällä on kaikki taivaan aarteet käytettävänä, on voidetta ja parantajia Gileadissa.
Miksi sitten ei minun kansani tytär ole terveeksi tehty? sitä todella kysyä profeetan kanssa. "Antakaa teitänne autettaa, ” kuuluu Jumalan kutsu, ja apostoli sanoo: ”Jumala on meissä sovintosaarnan säätänyt." Niinhän se on, että me ihmiset voimme vain luonnollisten aistien huomioitavaksi saattaa tätä asiaa, nimittäin kuultavaksi ja luettavaksi. Emme voi painaa sydämeen, niin halusta kuin sen tekisimmekin. Luther sanoo sen olevan uskovan vallassa, eikä antajan: jos sen uskot, on se sinulla; ellet usko, jäät osattomaksi. Ihmisellä on vastaanottovelvollisuus. Eihän se velvollisuus ole suuri ja raskas? Luulisipa sen tekevän, kun saa sillä Jumalanlapsioikeuden, taivaan rauhan sieluunsa, tulee puetuksi Herran Jeesuksen valmistamaan vanhurskauden vaatteeseen, sydän täyttyy ilolla siitä onnesta, kun on kaikki synnit anteeksi Jeesuksen veressä. Vielä tulee niin turvallinen olo, ettei tarvitse pelätä kuolemaa, vaan saa ikävöiden odottaa pois pääsyä tästä riitelevästä osuudesta parempaan majaan siinä maassa, jossa Herra Jeesus on aurinkona, nautintona ja kiitosvirren ahteena iankaikkisesti.
"Jotka Hänen vastaanottivat, niille Hän antoi voiman Jumalan lapsiksi tulla." Se on apostoli Paavalin vakuutus siitä, että osattomaksi ei jää lapsioikeudesta, jos vastaanottaa taivaan lahjan, Herran Jeesuksen. — Minkälaisilla syillä mahtaa vihollinen sinua estää? Kyllin pätevää ei löydy. Ne ovat tekosyitä, ne ovat viivytyksiä, että armonaika livahtaisi ohi, ja tulisi myöhäinen, ja – toivottomuus. Jos maallisen kotisi menetys saisi olla sinulle portaana iäisen kodin omistukseen, ei se olisi liian suuri hinta siitä. Ilman hintaakin olisit saanut taivaallisia aarteita, jos olisit ottanut vastaan. Eipä tiedä jos, ensin Jumalan valtakunnan vanhurskauksineen omistettuasi, olisit saanut ajallisen kotisikin pitää. Kuitenkin Jumala on luvannut sen etsittyä antaa kaikkea muutakin, ja antaa kyllä omillensa, mitä he tarvitsevat, kuten loppiaissaarnassa Luther sanoo: "ennen kuin Jumala sallii köyhän kristityn joutua hätää kärsimään ja nälkään kuolla, hankkii Hän hänelle vaikkapa satojen peninkulmien takaa ihmisen, joka häntä auttaa, ja lohduttaa." Ainoastaan Herran siunaus rikkaaksi tekee. Mutta siunausta ei saata toivoa, ellei itsekin osoita kuuliaisuutta. Usko siis synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, niin pääset kaikista kalleimman aarteen omistajaksi." Sen suurimman onnen sulle tuokoon tämä uusi vuosi! Toivoo siskosi, S. R.
J. K. Kyllä kai sitä järkevä, lujaluontoinen, terve ihminen, kuten sinäkin, voi rohkeutta ylläpitää, kääntämällä asioita parhain päin, ja olemalla toivorikas. Mutta kun on Jumala omana Isänä, niin on rohkeuden perustus varma, ja rohkeus järkkymätön. Kyllähän uskovaisissakin on heikkoja luonteita, jotka hätäilevät ja pelkäävät, kun eivät muista, kuinka hyvä turva heillä on. Sen vuoksi on tarpeen lietsoa aina rohkeutta mieliin. Meille ei käy pahemmin, kun Jumala on hyväksi nähnyt sallia. — Jumala ei ole tulistuneen Isän kaltainen, joka vihaisesti vitsalla ajaisi lastaan käskyjensä täyttämiseen. Vaan taivaallinen vanhin on kuin rakastava äiti, joka hellästi kehottelee ja rakkaudesta lapsensa onnen tähden, jota lapsi ei itse ymmärrä, tarttuu kuin pakotettuna vitsaankin, kuten lastesi parasta tarkoittavana äitinä olet kokenut. Niinpä taivaallinen Isä, joka sielusi pelastusta tahtoo, rakkautensa pakottamana sallii sinullekin koetuksia, kunnes tottelet kutsuansa.
Jumalan lapsena ollenkin tarvitsemme samaa kasvatusmenetelmää Häneltä. Sen tähden: "meitä täällä vähän aikaa, jos tarvitaan, moninaisilla kiusauksilla vaivataan." Ole rohkea tekemään ratkaisu kuoleman tieltä elämän tielle, niin kaikki asiat parhaaksi kääntyvät. Niin parhaaksi, että taivaassa tavataan, ellei täällä olisi tilaisuutta. Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, ei myös kenenkään sydämeen astunut. Niin aavistamatonta ja tulkitsematonta hyvää Jumala on valmistanut omillensa. Saamme uskoa, ettemme pety rohkeimmissakaan toiveissamme. Esimakua siitä saa Jumalan lapsi silloin, kun pääsee maistamaan Herran suloisuutta, ja sydän täyttyy ylitsevuotavasti Jumalan rakkauden ja ilon tuntemisella. Jää Jumalan rauhan ja armon haltuun tullaksesi sen omistajaksikin. Sama.
Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1940
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4