Antti Koskela Alajärveltä – pitkäaikainen evankeliumin työmies
Antti Koskela oli 70 -vuotias kun muutin Kurejoelle asumaan: Hänen pieni kotinsa oli aivan lähinaapuri. Tässä hän yhdessä Ida-vaimonsa kanssa vietti vanhuudenpäiviään. Kun sain Jumalalta parannuksen armon, Antti Koskela oli seuraavana aamuna ensimmäinen vieras, joka tuli vastasyntynyttä ja, arkaa jumalanlasta tapaamaan. Kyllä tuntui turvalliselta, kun hän Raamatulla Pyhän Hengen valaisemana minulle kirkasti, kuinka suuren lahjan omistajaksi olin tullut ja kuinka tämän lahjan omistajana säilyisi siihen asti, kun saa heittää tämän ristin ja saa siirtyä oman kruununsa alle. Tästä alkoi Antti Koskelan ja minun läheinen kanssakäyminen, jota kesti yli kaksikymmentä vuotta, Antti Koskelan kuolinhetkeen saakka.
AIKAISEIVIMILTA vuosikymmeniltä rakkaan veljen työstä Jumalan evankeliumin työmiehenä tiedän vain sen, mitä hän itse kertoi käydessäni häntä tapaamassa. Rakas veli Antti Koskela kertoi, että hän syntyi ja kasvoi kodissa, jossa isä itse luki Raamattua ja vaati myös, että poikien piti opetella lukemaan. Kun lukutaito oli opittu, oli isä antanut Raamatusta pienen kappaleen läksyksi. Se piti osata ulkoa, kun isä kuulusteli. Tästä alkoi Raamatun luku Antti Koskelan kohdalla. Se ei ollutkaan hukkaan kulutettua aikaa. Antti-veljen kotiseudulla olivat Jumalan valtakunnan evankeliumin saarnaajat liikkeellä ja pitivät seuroja kodeissa,. Veli oli silloin 20-vuotias. Hän päätti mennä myös näihin seuroihin, jossa Jumala Pyhän Henkensä kautta kirkasti sanaansa. Tämä saarnattu sana kävi kohti Antti -veljenkin sydäntä ja hän ajatteli, että nuo miehet puhuvat oikein. Näin oli Raamattuun kirjoitettu ja tälliä tavalla ihminen tulee autuaaksi. Seurojen päätyttyä kävivät jumalanlapset häntä puhuttelemaan ja Antti- veli kertoi, että rietas istui kielen päällä niin voimakkaasti, ettei hän saanut suutaan auki kieltämään eikä myöntämään, kun jumalanlapset kysyivät häneltä, haluaako hän uskoa ja vastaanottaa evankeliumin syntiensä anteeksi saamiseksi. Jumalanlapset kuitenkin siunasivat häntä ja kehottivat uskomaan. Edelleen hän kertoi, että kun hän lähti seuroista pientä metsäpolkua pitkin kotiinsa, hän aivan itselleen sanoi, että nyt on Jumalan kylvötyö sydämen maahan suoritettu ja nyt tulisi lähteä uskomaan ja myös uskoa tunnustamaan. Niin Jumala täytti ilolla ja rauhalla hänen sydämensä ja hän sai nauttia armontuntemisista.
PIAN tämän jälkeen jumalanlapset kutsuivat Antti Koskelan elovainion työmieheksi saarnaamaan evankeliumin kallista sanamaa. Silloin oli myös puute työmiehistä. Jeesuskin oli kantanut siitä huolta, kun hän sanoi: Eloa tosin on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaat elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä eloonsa. Antti veli sai pyyntöjä eri puolille Etelä-Pohjanmaata saarnaamaan Jumalan sanaa. Näitä seuramatkoja rakas veli teki Ähtäriin, Töysään, A1avudelle, Alajärvelle, Lappajärvelle ja Evijärvelle. Ne olivat raskaita matkoja, kun talvella täytyi hiihtää suksilla pitkien metsätaipaleiden halki ja kesällä kävellä kymmeniä kilometrejä. Myöhemmin kun polkupyörät tulivat käytäntöön, ulottuivat Antti-veljen saarnamatkat aina Ouluun ja Kuusamoon saakka. Vielä 80-vuotiaana häntä kutsuttiin Helsinkiin, jonne hän yhdessä Ida-vaimonsa kanssa meni. Kaikilta seuramatkoilta palattuaan hän iloitsi siitä, että oli saanut kokea kohdalleen ylenpalttista jumalanlasten rakkautta. Se rakkauden tuli, joka kerran oli siellä Vimpelin salomailla sytytetty Antti-veljen rinnan alle elävällä evankeliumilla, lämmitti ja oli voiman lähteenä niillä monilla ruumiillisesti raskaillakin seuramatkoilla, joita hän ehti suorittaa paljon.
LUONTEELTAAN Antti Koskela oli iloinen ja välitön. Hänellä oli taito myös leikinlaskuun, mikä aina säilyi viattomana. Kun Antti -veli saapui uskovaiseen kotiin, hän useimmiten ensimmäiseksi etsi pienimpien lasten käsiä tervehtiäkseen heitä Jumalan rauhalla ja puhellen heille siitä, kuinka kallista on saada olla uskomassa jo lapsesta saakka. Hän antoi paljon hyviä neuvoja lapsille, oman perheemmekin kohdalla saimme niin sydäntä lämmittävästi monet kerrat kokea tämän, josta saamme kiittää taivaan Isää. Tämäkin oli Jumalan antama lahja hänelle.
ALAJÄRVELLÄ asuessaan hän palveli. Alajärven Siionia jumalansanalla aina silloin kun tarvittiin. Hän oli nöyrä ja kuuliainen sananpalvelija. Jos oli vieraita puhujia, hän mielellään oli kuulijan paikalla, mutta kun häntä tarvittiin työvuoroa suorittamaan, hän oli aina siihen valmis. Sananjulistajana Antti Koskela oli jumalansanasta tiukasti kiinnipitävä. Raamattua sekä Lutherin Postilloita paljon lukeneena ja erikoisen muistinlahjan omistavana hän saarnoissaan yleensä käsitteli laajalta alueelta Raamattua.
SAARNOISSAAN Antti-veli toi aina sanankuulijan eteen sen totuuden, mitä Jumala vaatii ihmiseltä jotta tämä tulisi autuaaksi täällä armon ajassa. Mutta hänellä oli myös lohdutuksen nostava sana niille, joita Jumala oli saanut tehdä murheellisiksi syntien tähden. Hän oli valmis myös synnin vikaan joutunutta taivaan tien kulkijaa nostamaan evankeliumilla, jossa aina on Jumalan voima.
ANTTI KOSKELA oli saanut Jumalalta myös lahjana taidon puhutella epäuskoista ihmistä. Yleensä seurojen väliajalla sekä seurojen päätyttyä hän etsi ja lähestyi niitä, jotka olivat vielä ulkona Jumalan valtakunnasta. Nöyränä ja rakkaudella hän kutsui sisälle Jumalan valtakuntaan saamaan armoa ja anteeksiantamusta. Mieleeni tulee rakasta veljeä muistellessa virsirunoilijan sanat: ”Minä hellästi vielä sua houkuttelen, ja ääneni muuttua annan. Kuni paimen mä kutsun ja suostuttelen, jos löydän sun kotiin mä kannan.” — Kunnioittavin ajatuksin monet epäuskoisetkin ihmiset täällä Alajärvellä muistelevat jo lepoon päässyttä uskollista Herran palvelijaa.
KUN Antti-veli täytti 90 vuotta, hänen terveytensä alkoi vähentyä. Nämä olivat merkkejä siitä, että majan purkajat pian saapuvat. Viimeisten elinvuosiensa aikana hän usein sanoikin, että hän on usein rukoillut ja pyytänyt, että taivaan isä ottaisi hänet pois täältä murheitten maasta. Hän sanoi, että sielunvihollinen käy yhä vihaisemmaksi, mitä lähemmäksi pääsinpäivä tulee. Pitkä oli uskollisen Siionin muurin vartijan vartiovuoro ollut, kun koitti kaunis toukokuun päivä, jolloin Jumala vapautti vartijan ja siirti hänet lepoon odottamaan ylösnousemuksen ihanaa päivää. Olimme Ida-sisaren kanssa rakkaan Antti-veljen kuolin vuoteen ääre1lä siihen saakka, kun hän viimeisen kerran silmänsä sulki tälle maailmalle. VARJELKOON ja vahvistakoon rakas taivaallinen Isä myös meitä jokaista niin, että saavuttaisimme sen kotimaan, jota kohti täällä uskossa kilvoittelemme.
Juhani, Toppinen
Päivämies 8.12.1971