Kirjoittaja Taavetti » 27 Kesä 2012, 18:28
Raamatun äärellä
Apt. 9: 1-18.
Tämä Raamatun kohta kertoo meille eräästä tärkeästä tapahtumasta uuden liiton alkuajoilta, sen jälkeen, kun Herra Jeesus oli noussut haudasta kuoleman voittajana ja astunut taivaaseen Isän oikealle kädelle meidän vanhurskaudeksemme ja sielumme tallella pitämiseksi uskon kautta Hänen uhriveressänsä.
Evankelista Luukas on tässä kerrotun tapahtuman nähnyt tärkeäksi saattaa tuleville sukupolville tiettäväksi, koska tähän sisältyy niin suuriarvoinen asia kuin jokaisen tänne syntyneen ihmislapsen iankaikkinen elämä ja autuus. Tässä meille tulee selvääkin selvemmin näkösälle Jumalan ennen aikojen alkua valmistama armojärjestys syntiin langennutta ihmislasta kohtaan, minkä hän on valmistanut pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tässä luvussa mainittu mies myöhemmin kertoilee siitä, että. "Jumala oli Kristuksessa~ ja sovitti maailman itse kanssansa ja ei lukenut heille heidän syntejänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt." 2. Kor. 5: 19.
Tämän sai Saulus kokea Damaskussa ollessansa, silloin kun tuntui kaikki menetetyltä, koko elämän turhaan eletyltä, pimeys joka suhteessa, ruumiillisesti ja henkisesti. Mies, joka vielä äsken oli voimassa voittamaton ja vanhurskaudessa, mikä laista tulee, laittamaton, sekä kiivaudessa kiistämätön jumalisuuden harjoittaja, sai nyt kokea kuin pitkän loppumattoman iäisen vaivan ja pimeyden esimakua. Ainoa mikä tuntui vielä olevan jäljellä, oli rukous, ja me ymmärrämme, että se rukous oli totinen, sen kaltainen mistä nousi huuto Jumalalle, että anna hyvä Jumala tapahtua sen, minkä tänne tullessa lupasit, että täällä sanotaan, mitä minun on tehtävä. Me voimme hyvin ajatella, miten tuo kirjanoppinut saattoi muistella jo lapsuudessaan opittua Jumalan sanaa, mitä Jumala sanoi Moosekselle silloin kun Mooses valitti huonoa puhetaitoaan. Jumalahan sanoi, että "Kuka antoi ihmiselle suun, eli kuka tekee mykän, kuuron, näkevän, taikka sokean? Enkö minä Herra?" Näin ja monella muulla tavalla saattoi tuo lakivanhurskauden harjoittaja ottaa mittaa Jumalan ja itsensä välillä niinä pitkinä hetkinä, kun hän odotteli sanantuojaa siitä, mitkä teot Jumalalle kelpaavat hänen on tehtävä.
Sauluksen annettiin tuta heränneen sielun tila, mutta ei hän siinä tilassa tullut vanhurskautetuksi. Minkä tähden ei? Sen tähden, koska Jumalan armojärjestys ei ole sellainen. Sen tähden Luukas onkin pitänyt tärkeänä kirjoittaa edelleen, miten hyvää huolta taivaassa pidetään tuosta syvälle synnin valtaan joutuneesta, mutta herätyksen armosta osalliseksi päässeestä ihmislapsesta. Tästä kirjoituksesta me näemme, miten tuolle synnin alla vaikeroivalle jo näyssä näytetään ja tehdään tutuksi Jumalan valtakunnan evankeliumin sanantuojaa.
Samanaikaisesti taivaasta annetaan käsky ja osoite yhdelle köyhälle, pelon ja suuren ahdistuksen alla olevalle Jumalan lapselle, Ananiakselle, mennä sille kadulle, joka Oikiaksi kutsutaan ja kysyä Juudan huoneessa sitä, mikä Saulus Tarsilaiseksi kutsutaan, sillä katso, hän rukoilee. Ei ollut helppoa Ananiaalle lähtö kohti sitä miestä, josta oli kuultu, kuinka paljon hän oli tehnyt pahaa pyhille. Pelko valtasi omankin maanosan puolesta, että mahtaako siltä reissulta enää elävänä palata. Mutta ”lähetyskäsky" oli annettu ja se oli täytettävä. Oli tekstikin annettu, vaikkakin lyhyt, niin kuin näemme jakeista 15-16. Ei kehuttu Ananiaksen saarnaa eikä lahjoja, mutta siteistä päästetyn lahjat tuotiin vakavasti esille. Me saamme tässä nähdä myös sen, ettei ollut Ananiaksellakaan omistaan antaa, mutta hän esitteli heti oman lähettäjänsä Herran Jeesuksen, saman, joka oli Saulusta tiellä puhutellut, joten se ei ollut Saulukselle outo.
Te rakkaat, Jumalan lapset, Siionin asuvaiset, voitte arvata, miten kalliisti tuo kiusausten saartama, vainottu, oman kelvottomuuden ahdistama, mutta itse armon saaneena, uskon kautta Herran Jeesuksen valmistaman vanhurskauden omistajana kirkasti Saulukselle sitä samankaltaista vanhurskautta uskolla omistettavaksi. Saulus ei ollut tottelematon Jumalan kutsulle eikä evankeliumin äänelle, vaan hän uskoi ja sai Pyhän Hengen ja näkönsä jälleen. Kun Pyhä Henki pääsi kirkastamaan silmät `näkeviksi, niin tuli halu päästä vielä osalliseksi kasteen armoliitostakin, joka on oleva kaikille muistuttajana Jumalan armon ja rakkauden horjumattomuudesta ihmistä kohtaan. Sauluksesta tuli siitä hetkestä lähtien parannusta saarnaava apostoli, niin kuin 26 luvun jakeet 13 – 20 kertovat, miten Paavali luvan saatuaan kuningas Agripalle vastaa. Näin tapahtui Jumalan armotyö Saulukselle silloin, näin tapahtuu myös vielä tänä päivänä sille synnin uuvuttamalle lain töistä autuutta etsivälle heränneelle sielulle, jos hän ei ole kovakorvainen Jumalan kutsuvalle äänelle ja evankeliumin sanalle, sillä "kaikille katuvaisille, heränneille sieluille Jeesus tekee hyvää vain, Sidotut päästää alta lain.”
Vielä tänä päivänä löytyy Ananiaksen kaltaisia opetuslapsia. Itsessänsä köyhiä, mutta monta rikkaaksi tekeviä, jotka syntejään katuvalle julistavat Jeesuksen käskystä hänen nimessänsä kaikki synnit anteeksi. Ja jos tämän uskoo, tulee autuaaksi ja pääsee taivaaseen, kun tämä mainen matka päättyy. Ja sinä sisareni ja veljeni, joka olet saanut jalkasi astua rauhantielle, mutta tunnet pelkoa ja väsymystä maailman myrskytuulten aiheuttaman ristiaallokon pauhatessa ympärilläsi, ole turvallisella mielellä, Herra Jeesus voitti maailman ja toi ristin päällä meille rauhan. Saamme tänä päivänä ja tällä hetkellä uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. "Armon voima meitä kantaa kunnes pääsemme taivaaseen.
I. Mätäsaho
Päivämies 28.5.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4