Että he kaikki yhtä olisivat
Jeesuksen rukous omiensa puolesta
Jeesus rukoili omiensa puolesta, Hän rukoili meidänkin tämän päivän Jumalan lasten puolesta, sillä olemmehan mekin elävän uskon saaneet pyhien, ennen uskoneiden, julistaman sovintosaarnan kautta. Vain näin tuleekin ihminen vanhurskaaksi, niin on Elämän Herra itse sanonut, ja hänen sanansa on tosi. Hän rukoili, ja rukoilee vieläkin sinun ja minun, kaikista kurjimman ja huonoimman puolesta, että kerran kunniaan kostuisimme, voidaksemme siellä hänelle kauneimman kiitoksen virittää. Täällä me olemmekin siihen kovin hitaat yhtymään. Mutta siellä sitten kiitän kyllä minä ja kiität sinä, sisar ja veli, jonka savikieli on niin kankea, ettei se äänelliseen kiitokseen taivu. Kiitätpä siellä sinäkin, jonka huulilta täällä helpommin tulee se kiitos, johon maailman lapset pahenevat. Täällä he vielä sanovat, että häpäiset kiitoksellasi kirkot ja kokouspaikat. Niinhän sanottiin niillekin lapsille, jotka ensimmäisenä adventtina hoosiannaa Daavidin pojalle veisasivat. Mutta silloin jo kuulivat maailman hengelliset, että jos lapset kiitoksensa lopettaisivat, niin kivet sen aloittavat.
Kiitoksen täytyy kuulua jo ajassa, mutta kerran se täydellisenä kaikuu lunastetun sielun päästessä maan vaivoista oikeaan kotiin. Eipä tule sinne kukaan sanomaan, että kiitoksellasi taivasta häpäiset. Silloin saavat täällä pilkkasanoja ladelleet huomata, ketä he ovat pilkanneet. Soisipa Jumala armonsa monelle, että tilansa vaarallisuuden huomaisivat, ennen kuin on liian myöhäinen.
Jeesus rukoili omiensa puolesta, että he kaikki yhtä olisivat. Maailman hengelliset lukevat tämän paikan mielellään, että he kaikkien kanssa yhdeksi tulisivat. Niin ei kuitenkaan Herra Jeesus rukoillut, päinvastoin. Hän rukoili, että opetuslapset ja kaikki häneen uskovat pahasta varjeltaisiin, etteivät mitkään opintuulet ja maailman myrskyt saisi valittua lasta horjuttaa, eikä kaidalta tieltä langettaa. Sitä Hän rukoili, että heikkoutta tunteva raahustaja, saisi voimaa ylhäältä, ja jaksaisi hetkisen tehdä matkaa Herran joukon mukana.
Onko voimaa annettu? Ainakin minun on tunnustettava, että monesti jo olisin välille jäänyt, ellei olisi elämän leipää ja taivaan kastetta annettu. Paljon on minua pitänyt kantaakin, monestiko lie rukousten käsivarsilla! Monta kertaa on elävällä evankeliumilla siunattu, vaikka olenkin kovin hidas armoa kerjäämään. Savimaja ei suostu edes merkkiä näyttämään. Kuitenkin on hengen halu monesti päästä armokasteen alle.
Olette rukoilleet, Jumalan lapset, minunkin puolestani. Rukoilkaa edelleen. Koettakaa kärsiä vielä vähän aikaa. Älkää jättäkö, Jumalan lapset! Se on sieluni hätähuuto. Minne joudun, jos tästä valtakunnasta jään pois? Ei ole muualla edes siedettävää asuntoa. Kotona on lapsen hyvä olla. Kärsikää siis vähän aikaa vielä, antakaa paljon anteeksi.
Maailmalla on kylmä, raju tuuli siellä puhaltaa ja myrsky myllertää. Pelko ahdistaa monesti matkalaista, milloin on laiva karilla. Mutta eipä ajeta karille, kun varma käsi ohjaa peräsintä. Huonouden tähden ei ole ketään pois jätetty.
Hän rukoili meidän puolestamme, että olisimme yhtä keskenämme ja yhtä Isän kanssa - sekä hänen, Herran Jeesuksen kanssa. Samaa anteeksiantamuksen mieltä hän rukoili meille, kuin hänellä itsellään oli. Ja ilman sitä ei Jumalan valtakuntaa enää olisikaan. Mutta kun meillä on rakkaus keskenämme, on maailmallekin mahdollisuus, jopa velvollisuus evankeliumia tarjota toivossa, että sieltä yksikin sielu löytyisi, joka parannukseen taipuisi.
Ajattelikohan Jeesus rukoillessaan näinkin: Jospa sama tulen ja pilven patsas, joka aikanaan erotti Jumalan kansan egyptiläisistä, saisi edelleen erottaa uskovaiset maailman sotajoukosta. Kun näin on senkin viimeisen ja heikoimman kohdalla, niin onpa todella hyvä turva Jumalan lapsella.
Herra Jeesus rukoili pyhien yhteyttä joka ajalle. Rukoili varmaan puhtaan opinkin puolesta, samoin kuin sen, ettei yksikään niin suureksi kasvaisi, että Jumalan valtakunta ahtaaksi kävisi. Herra tiesi myrskyjen ja eriseurojen tulevan, niiden täytyy tulla. On hän itsekin niin sanonut: "Eksytykset kyllä tulevat, mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!" Ei ole varmaan sen ihmisen osa kerran helppo.
Muutama vuosi sitten nuori uskovainen ristiaallokossa ihmetteli, mitä tämä merkitsee. Kaikki oli sekavaa. Voiko näin olla siinä joukossa, jonka pitäisi olla matkalla taivaaseen? Voiko tällaista sotkua sattua, opinriitoja, myrskyjä ja hajaannuksia? Kuitenkin, juuri tässä on eräs Jumalan valtakunnan tuntomerkki, että vihollinen juuri sinne hyökkäyksen kohdistaa, saadakseen suuremman tai pienemmän osan vallata, tai edes yhden sielun surmata. Kirjoittihan Paavalikin aikanaan, että teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että koetellut teidän seassanne ilmoitettaisiin. Onko se koettelemuksen aikaa ollut, kun eriseura on lähtöä tehnyt? Varmasti!
Sitäkö rukoili Herra Jeesus, että eksytyksen aikana moni lapsi kotona pysyisi, ja sitä armoa kyläreissulle lähteneille, että tulisi siellä kylmä, vilu ja ikävä kotiin. Oletko joskus tuntenut paleltuvasi sinä, joka maailman tuulisilla lakeuksilla määrätönnä harhailet? Onko tuntunut sittenkin, että kotona oli lämpöisempää? Varmasti on vaikea hengittää sitä viimaista ilmaa. Kuule, Jumalan valtakunnassa on vieläkin kevyt ja raitis ilma. Vielä on anteeksiantavaa mieltä. Katuvalle julistetaan kaikki synnit anteeksi. Vielä on ovi auki, tule! Ei ole armonaikasi loppunut. Älä enää viivyttele, Herra Jeesus rukoili sinunkin puolestasi, että yhdessä hengessä olisit vapaana lapsena lapsipiirissä.
On vielä rukouksen mieltä, vaikka monet huonouttaan ja hitauttaan valittavat. Sanomattomat huokaukset nousevat yhäkin Isän puoleen. Se on jo suuri ja väkevä rukous, kun sinä, heikoin lapsi tällä hetkellä lupaat ja toivot voivasi Herralle asiasi puhua.
Ei ketään ole sillä perusteella vanhurskautettu, että hänen puolestaan rukoillaan tai hän itse rukoilee. Ainakaan Raamattu näytä sitä mahdollisuutta, ja mehän uskomme Raamatun sanoman mukaan. Mutta rukousten tähden on monelle annettu voimaa parannukseen ja apua kaidan tien kilvoitteluun. Monelle on lähetetty Jumalan palvelija saarnaamaan synnit anteeksi, niin kuin Etiopian kuningattaren kamaripalvelijalle, Korneliukselle tai Saulus Tarsolaiselle.
Olemme kaikki rukousten lapsia, muistakaamme se silloin, kun usko heikolta tuntuu. Kun tuntuu siltä, että nyt jo välille jään, ja vaellus aivan uuvuttaa, muistakaa, kuka on luvannut langenneet nostaa, ja heikkoja vahvistaa. Muistutelkaa minuakin, sillä olen kovin huonomuistinen näissä asioissa.
On se ihana asia, ettei kukaan huonouden tähden välille jää. Ei jätä Herra Jeesus sitä heikkoa lasta, jolle vielä apu kelpaa. Uskotaan hetkittäin täällä synnit anteeksi. Niin on halu varmaan meillä kaikilla. Vähän aikaa vielä, niin edessämme on avoinna kunnian taivas. Kannattaa kilvoitella, suuri on palkan maksu.
K. K.
Päivämies 21.7.1965