Antti Koskela Alajärveltä – pitkäaikainen evankeliumin työmi

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Kesä 2012, 18:10

Antti Koskela Alajärveltä – pitkäaikainen evankeliumin työmies

Antti Koskela oli 70 -vuotias kun muutin Kurejoelle asumaan: Hänen pieni kotinsa oli aivan lähinaapuri. Tässä hän yhdessä Ida-vaimonsa kanssa vietti vanhuudenpäiviään. Kun sain Jumalalta parannuksen armon, Antti Koskela oli seuraavana aamuna ensimmäinen vieras, joka tuli vastasyntynyttä ja, arkaa jumalanlasta tapaamaan. Kyllä tuntui turvalliselta, kun hän Raamatulla Pyhän Hengen valaisemana minulle kirkasti, kuinka suuren lahjan omistajaksi olin tullut ja kuinka tämän lahjan omistajana säilyisi siihen asti, kun saa heittää tämän ristin ja saa siirtyä oman kruununsa alle. Tästä alkoi Antti Koskelan ja minun läheinen kanssakäyminen, jota kesti yli kaksikymmentä vuotta, Antti Koskelan kuolinhetkeen saakka.

AIKAISEIVIMILTA vuosikymmeniltä rakkaan veljen työstä Jumalan evankeliumin työmiehenä tiedän vain sen, mitä hän itse kertoi käydessäni häntä tapaamassa. Rakas veli Antti Koskela kertoi, että hän syntyi ja kasvoi kodissa, jossa isä itse luki Raamattua ja vaati myös, että poikien piti opetella lukemaan. Kun lukutaito oli opittu, oli isä antanut Raamatusta pienen kappaleen läksyksi. Se piti osata ulkoa, kun isä kuulusteli. Tästä alkoi Raamatun luku Antti Koskelan kohdalla. Se ei ollutkaan hukkaan kulutettua aikaa. Antti-veljen kotiseudulla olivat Jumalan valtakunnan evankeliumin saarnaajat liikkeellä ja pitivät seuroja kodeissa,. Veli oli silloin 20-vuotias. Hän päätti mennä myös näihin seuroihin, jossa Jumala Pyhän Henkensä kautta kirkasti sanaansa. Tämä saarnattu sana kävi kohti Antti -veljenkin sydäntä ja hän ajatteli, että nuo miehet puhuvat oikein. Näin oli Raamattuun kirjoitettu ja tälliä tavalla ihminen tulee autuaaksi. Seurojen päätyttyä kävivät jumalanlapset häntä puhuttelemaan ja Antti- veli kertoi, että rietas istui kielen päällä niin voimakkaasti, ettei hän saanut suutaan auki kieltämään eikä myöntämään, kun jumalanlapset kysyivät häneltä, haluaako hän uskoa ja vastaanottaa evankeliumin syntiensä anteeksi saamiseksi. Jumalanlapset kuitenkin siunasivat häntä ja kehottivat uskomaan. Edelleen hän kertoi, että kun hän lähti seuroista pientä metsäpolkua pitkin kotiinsa, hän aivan itselleen sanoi, että nyt on Jumalan kylvötyö sydämen maahan suoritettu ja nyt tulisi lähteä uskomaan ja myös uskoa tunnustamaan. Niin Jumala täytti ilolla ja rauhalla hänen sydämensä ja hän sai nauttia armontuntemisista.

PIAN tämän jälkeen jumalanlapset kutsuivat Antti Koskelan elovainion työmieheksi saarnaamaan evankeliumin kallista sanamaa. Silloin oli myös puute työmiehistä. Jeesuskin oli kantanut siitä huolta, kun hän sanoi: Eloa tosin on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaat elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä eloonsa. Antti veli sai pyyntöjä eri puolille Etelä-Pohjanmaata saarnaamaan Jumalan sanaa. Näitä seuramatkoja rakas veli teki Ähtäriin, Töysään, A1avudelle, Alajärvelle, Lappajärvelle ja Evijärvelle. Ne olivat raskaita matkoja, kun talvella täytyi hiihtää suksilla pitkien metsätaipaleiden halki ja kesällä kävellä kymmeniä kilometrejä. Myöhemmin kun polkupyörät tulivat käytäntöön, ulottuivat Antti-veljen saarnamatkat aina Ouluun ja Kuusamoon saakka. Vielä 80-vuotiaana häntä kutsuttiin Helsinkiin, jonne hän yhdessä Ida-vaimonsa kanssa meni. Kaikilta seuramatkoilta palattuaan hän iloitsi siitä, että oli saanut kokea kohdalleen ylenpalttista jumalanlasten rakkautta. Se rakkauden tuli, joka kerran oli siellä Vimpelin salomailla sytytetty Antti-veljen rinnan alle elävällä evankeliumilla, lämmitti ja oli voiman lähteenä niillä monilla ruumiillisesti raskaillakin seuramatkoilla, joita hän ehti suorittaa paljon.

LUONTEELTAAN Antti Koskela oli iloinen ja välitön. Hänellä oli taito myös leikinlaskuun, mikä aina säilyi viattomana. Kun Antti -veli saapui uskovaiseen kotiin, hän useimmiten ensimmäiseksi etsi pienimpien lasten käsiä tervehtiäkseen heitä Jumalan rauhalla ja puhellen heille siitä, kuinka kallista on saada olla uskomassa jo lapsesta saakka. Hän antoi paljon hyviä neuvoja lapsille, oman perheemmekin kohdalla saimme niin sydäntä lämmittävästi monet kerrat kokea tämän, josta saamme kiittää taivaan Isää. Tämäkin oli Jumalan antama lahja hänelle.

ALAJÄRVELLÄ asuessaan hän palveli. Alajärven Siionia jumalansanalla aina silloin kun tarvittiin. Hän oli nöyrä ja kuuliainen sananpalvelija. Jos oli vieraita puhujia, hän mielellään oli kuulijan paikalla, mutta kun häntä tarvittiin työvuoroa suorittamaan, hän oli aina siihen valmis. Sananjulistajana Antti Koskela oli jumalansanasta tiukasti kiinnipitävä. Raamattua sekä Lutherin Postilloita paljon lukeneena ja erikoisen muistinlahjan omistavana hän saarnoissaan yleensä käsitteli laajalta alueelta Raamattua.

SAARNOISSAAN Antti-veli toi aina sanankuulijan eteen sen totuuden, mitä Jumala vaatii ihmiseltä jotta tämä tulisi autuaaksi täällä armon ajassa. Mutta hänellä oli myös lohdutuksen nostava sana niille, joita Jumala oli saanut tehdä murheellisiksi syntien tähden. Hän oli valmis myös synnin vikaan joutunutta taivaan tien kulkijaa nostamaan evankeliumilla, jossa aina on Jumalan voima.

ANTTI KOSKELA oli saanut Jumalalta myös lahjana taidon puhutella epäuskoista ihmistä. Yleensä seurojen väliajalla sekä seurojen päätyttyä hän etsi ja lähestyi niitä, jotka olivat vielä ulkona Jumalan valtakunnasta. Nöyränä ja rakkaudella hän kutsui sisälle Jumalan valtakuntaan saamaan armoa ja anteeksiantamusta. Mieleeni tulee rakasta veljeä muistellessa virsirunoilijan sanat: ”Minä hellästi vielä sua houkuttelen, ja ääneni muuttua annan. Kuni paimen mä kutsun ja suostuttelen, jos löydän sun kotiin mä kannan.” — Kunnioittavin ajatuksin monet epäuskoisetkin ihmiset täällä Alajärvellä muistelevat jo lepoon päässyttä uskollista Herran palvelijaa.

KUN Antti-veli täytti 90 vuotta, hänen terveytensä alkoi vähentyä. Nämä olivat merkkejä siitä, että majan purkajat pian saapuvat. Viimeisten elinvuosiensa aikana hän usein sanoikin, että hän on usein rukoillut ja pyytänyt, että taivaan isä ottaisi hänet pois täältä murheitten maasta. Hän sanoi, että sielunvihollinen käy yhä vihaisemmaksi, mitä lähemmäksi pääsinpäivä tulee. Pitkä oli uskollisen Siionin muurin vartijan vartiovuoro ollut, kun koitti kaunis toukokuun päivä, jolloin Jumala vapautti vartijan ja siirti hänet lepoon odottamaan ylösnousemuksen ihanaa päivää. Olimme Ida-sisaren kanssa rakkaan Antti-veljen kuolin vuoteen ääre1lä siihen saakka, kun hän viimeisen kerran silmänsä sulki tälle maailmalle. VARJELKOON ja vahvistakoon rakas taivaallinen Isä myös meitä jokaista niin, että saavuttaisimme sen kotimaan, jota kohti täällä uskossa kilvoittelemme.

Juhani, Toppinen
Päivämies 8.12.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Heinä 2012, 20:57

Antti Koskela 90 v

Vanhin nykyään vielä sananpalvelijana toimiva Jumalan valtakunnan saarnaaja Antti Koskela täyttää 90 vuotta 18.8. 1964. Hän on syntynyt Alajärven Hallapurolla, joka myöhemmin on kuulunut Vimpelin pitäjään. Täällä hän on asunut suurimman osan elämäänsä, seitsemänkymmentäkaksi vuotta. Hän on viljellyt 18 ha:n suuruista tilaansa yhdessä vaimonsa Loviisan os. Lassilan kanssa. Lapsia tästä ensimmäisestä avioliitosta on yhdeksän. Antti Koskela on raivannut puolet tilastaan omin käsin. Hallapuron tienoot ovat kalkkiperäistä maata. Talvisin Koskela harjoitti kalkin polttoa, syksyisin oli pääasiallisin ansio metsästys. Niin tarkka oli hänen silmänsä ja kätensä luodikkoa käyttämään, että parhaimpana metsästysaikana kannatti ottaa talon töihin vieras mies. Lihaa ja kalaa olikin Antin toimesta joka päivä talossa. Siihen aikaan tehtiin talossa töitä auringon laskuun saakka. Toiset jäivät nukkumaan; mutta Antti lähti käyden kahdeksan kilometrin päähän Perhon puolelle, Porasen järvelle, kiersi sen uistinta vetäen ja palasi kalanippu haarukassa kotiin, nukkui muutaman tunnin ja teki päivällä taas työnsä niin kuin muutkin, lisäksi hän on hoitanut kolmea metsänvartijapiiriä.

Ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, kaksikymmentä vuotta sitten, oli Koskela leskenä toista vuotta ja meni sen jälkeen toisiin naimisiin. Nyt hän on asunut jo kahdeksantoista vuotta "äidin,” toisen vaimonsa Iidan os. Mäkelän, kanssa Alajärven Kurejoella.

Raamattu kehottaa: "Muistakaa teidän opettajianne, jotka teille Jumalan sanaa puhuneet ovat, joiden uskoa
te seuratkaat, ja ottakaat vaari, millainen loppu heidän menollansa oli.”
Siksi on paikallaan selostaa Antti Koskelan elämän tätä puolta pitemmästi.

Antti-veljen nuoruudessa ei ollut vielä paljon kouluja, eikä näin syrjässä asuvilla ollut mahdollisuuksia käydä niitäkään. Ainoaksi hänellä jäi hyvin suoritettu rippikoulu. Mutta hänellä oli hyvä lukutaito, Raamattu, Lutherin kirkkopostilla vanhaa käännöstä ja pitkä katekismus olivat ainoat kirjat, joita oli saatavilla. Kuolemattomalla sielulla oli kova tuska tietää, miten tullaan autuaaksi, hän luki niitä kaiket pyhät ja milloin vain sai aikaa töiltä, lampun valossa usein myöhään yöhön saakka. Asia selvisikin. Autuaaksi ei tulla lukemalla, vaan Jumalan valtakunnasta saarnatun armoevankeliumin kautta. Ja kun Jumalan valtakunnan saarnaajia tuli Perhon puolelta Hallapurolle, sai Antti-velikin parannuksen armon. Hän oli silloin kaksikymmentäyksi vuotta täyttänyt.

Aikaisemmasta ja parannuksen jälkeenkin jatkuneesta lukemisesta on ollut seurauksena hyvä Raamatun ja Lutherin postillan tuntemus. Tätä on tehostanut vielä hyvä muisti, joka vielä yhdeksänkymmenvuotiaanakin tallettaa hyvin uudetkin asiat. Tämän kirjoittaja on joskus keskusteltaessa seurannut salaa kirkkopostillasta, kun setä on lukenut sivukaupalla sitä ulkoa edes ja — sanaa pois jättämättä. Vielä nytkin voit yllättää vanhuksen mökillään lukemassa Raamattua kannesta kanteen.

Kun Jumala lahjoitti vielä armolahjan ymmärtää luettua, ruvettiin Antti Koskelaa pian pyytämään puhujan toimeen. Tämä tapahtui kerran Vimpelin Bergbackassa, jossa silloinen lähetystoimikunnan puheenjohtaja J. J. Mattila oli seuroja pitämässä. Tästä ei ole Antti veljelläkään aivan tarkkaa vuosilukua muistissa. Noin kuusikymmentä vuotta hän on uskollisesti kierrellyt lähinnä Vimpeliä, Alajärveä, Perhoa, Kannonkoskea, Kivijärveä ja Lappajärveä, myös kauempana, jopa Kuusamossa saakka. Viime aikoina häntä on alettu käyttää enemmän ympäri maata.

Kesällä oli melkein joka sunnuntai lähipitäjissä seuroja. Talvella pidettiin samassa paikassa monta päivää. Tavallisimmat kulkuvälineet olivat kesällä polkupyörä ja talvella sukset. Vielä kuusikymmentävuotiaana hän saattoi polkea silloisia teitä noin sata kilometriä Hallapurolta Oksakosken – Karstulan kautta Kannonkoskelle. Hän lähti aamuvarhaisella, kun puolenpäivän jälkeen oli seurat. Päivärahaa maksettiin 2-3 mk silloista rahaa uskovaisissa paikoissa. Aina tätä ei pystyttäkään maksamaan, mutta tästä ei Antti- veljen saarnaajan toiminta ole ollut riippuvainen. Onpa ollut aikoja, jolloin hän on ollut seurojen pidossa saamatta vohlaakaan. Illalla on ollut vielä muutaman :peninkulman pyöräilymatka sen päälle. Joskus pyörää on saanut kantaa kymmenenkin kilometriä pitkospuita pitkin. Tämä uskollinen työtoveri ei ole päässyt vielä autojenkaan aikana lepoon, vaan Koskelan setä käyttää sitä kauppa- ja postinhakumatkoilla.

Koskelalla on lähinnä Raamatun selittäjän lahjat, mutta Jumala on käyttänyt häntä Kustaa Ranttila n ja muiden veljien ja sisarten ohella myös aseena eriseuroja vastaan. Niitä ei ole Alajärvellä eikä Vimpelissä juuri ollut, mutta Lappajärvellä oli mennyt uuteenherätykseen yhtenä iltana sata uskovaista. Eriseuran keskuksena oli silloin Tarvola. Vanha saarnaaja Iisak Ollikin oli mennyt siihen. Tämä tahtoi Koskelaa tulemaan kotiinsa seuranpitoon. Viimein hän vastahakoisesti lähtikin. Seuroja pidettiin kolme päivää Ollin kotona ja Ala-Ollilassa. Eriseuraisia oli paljon, mutta uskovaisia vähän. Vanha velikin muistelee, kuinka hänestä tuntui, ettei hän lähde . Lappajärveltä hyvällä omallatunnolla, ellei hän sano jotain eriseurastakin. Hän oli sanonut: "Mikä riettaan mutka täällä on, kun täällä kristillisyys on mennyt kahtia?.” Ja jos vielä Jumalan poika on meillä autuuden syynä ainoastaan, niin meillä ei pitäis olla mitään tietoa paremmasta eikä huonommasta kristillisyydestä." Olli oli vastannut, että molemmissa on vika, kummankin pitää tulla toistaan vastaan. Koskela oli vastannut: "Kun te kävitte ensimmäisen kerran meillä, oli kristillisyys samanlaista kuin apostolien aikana. Niiden paljoudessa kuin uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu. Mutta täällä on moni siitä hairahtunut pois.

Enkä minä mitään niin soisi, kuin että Jumala saattaisi nekin yhteen laumaan, jotka ovat lähteneet pois. Jos olisimme tämän talon lapsia, ja tästä osa lähtee pois, ja nuo kotiin jääneet tahtovat noita menneitä takaisin. Mutta nämä puolestaan vaativat kotiin jääneitä, että pitää tulla puoliväliin vastaan. Jos he lähtisivät, ei tässä kotona olisi ketään. Ei näin. Niiden täytyy tulla takaisin, jotka ovat lähteneet. Sitten he vasta ovat kotona. Sinne pääsee vielä tulemaan parannuksen kautta." Iisak Olli oli myöntänyt, ettei kristillisyys ole heidän pitäjässään enää samanlaista kuin ennen, vaan on mennyt kirkolliseksi hommaksi. Kun puhe pidetään ja virsi veisataan, ei kenelläkään ole enää puhumista tunnon asioista, kuten oli ennen. Koskela oli vielä sanonut: "Teiltä on terät tylsyneet ja Jumalan valtakunnan raja on tukossa. Te ette uskalla niin anteeksiantamusta saarnata, kuin se on Raamattuin jälkeen käsketty, ettekä tohdi niin jyrkkänä näyttää eksyneille ja vääräoppisille tietään helvettiin, kuin se on. Täällä on viisi saarnaajaa, joilla ei ole yhdelläkään todistusta, että he ovat tehneet parannusta Jumalan valtakuntaan, ja te lyötte veljenkättä näiden kanssa ja pidätte yksiä seuroja. Tämä napanuora pitää katketa, jos tahdotte autuaaksi tulla."

Asia jäi sillä kerralla noin. Olli piti vielä seuroja uusheränneitten kanssa. Mutta myöhemmin Koskela sai Kalle Ollilta kirjeen, jossa ilmeni, että Iisak Olli ja monta muuta oli tullut takaisin Jumalan valtakuntaan. Ja seuraavan kerran kun Koskela oli pitämässä seuroja Lappajärvellä, Olli oli pyytänyt julkisesti anteeksi sitä, että hän oli opettanut väärin ihmisiä. Hän oli vielä lisännyt, että tämä on ainoa lauma; joka tulee autuaaksi. Sen jälkeen Koskela käynyt Ollin kanssa saarnamatkoilla aina Teuvalla saakka.

Koskelan sedästä puhuttaessa ei ole mainittava häntä ainoastaan saarnaajana, verkonheittäjänä. Yhtä tärkeää hänen mielestään on verkon nostaminen. Seuroissa on tuttu näky, kun Antti-veli seurapuheen ja virren päätyttyä lähtee penkki penkiltä puhuttelemaan ihmisiä kysyen: "Oletko sinä uskomassa?" Tällaisissa keskusteluissa epäuskoinen ei ole saanut ainakaan Raamattua ja Lutheria puolelleen. Ja mikä pääasia: Jumala on kääntänyt monet tämän aseen kautta parannukseen. Onpa monia kyläkuntiakin, joihin hän on ollut viemässä ensimmäistä kertaa elävää evankeliumia. Tätä kirjoitettaessa tuntuu, että tämä työ saa vielä jatkua. Moni vanhempikin on sanonut; etteivät hänen lahjansa ja halunsa Jumalan työhön ole vieläkään heikenneet. Älykkyys ja huumorintaju ovat yhä tallella. Koskelan setä seuraa lehdestä vieläpä päivän tapahtumia ja on niistä tarkemmin selvillä kuin moni nuori. Sitä hän vain valittaa, että joskus sanomalehden luku tahtoo viedä aikaa Raamatun luvulta. Vielä nousee yhdeksänkymmenvuotiaan jalka keveämmin kuin monen keski-ikäisen. Työnteko ei ole vielä jäänyt. Halkohuoneessa on pilkottuna seuraavan talven puut. Pieni peltotilkkukin on perunaa ja muita kasveja. Taloustöissä Antti-veli joutuu auttamaan "äitiä", koska tämä on sairaampi kuin hän. Vanha mökki on uusittu uskovaisten varoilla viime syksynä.

"Vanhimpia teidän seassanne pitää kaksinkertaisessa kunniassa pidettämän", kehottaa apostoli. Tämän takia ovat Alajärven Jumalan lapset järjestäneet Antti Koskelan 90 -vuotisseurat Ylikylän kansakoululle ensi tiistaiksi 18.8. 1964 kello 19. Kauempaakin ovat vieraat tervetulleita.

Eino Salo oli Joensuun seuroissa sanonut, että Antti Koskela on likimain 70 vuotta kehunut Jumalaa ja haukkunut perkelettä. Antti-veljelle ja muille "haukkujille” sopii seuraava Laestadiuksen sana. ''Ettekös näe, että lampailla on parempi etu kuin koirilla? Sillä lampaat lasketaan kotiin, kun se suuri Paimen on niitä koirillaan koonnut. Mutta koirille annetaan lientä ja luita, ja ajetaan vielä ulos porstuaan haukkumaan varkaille. Ei ole siis koirain virka vanhalle Aadamille soma. Mutta älkäät sen tähden pistäytykö sängyn alle, te keiturikoirat ja te lammaskoirat, vaan olkaa virkut haukkumaan metsän eläviä, että isäntä pääsee niitä ampumaan, ja keitureita, jotka tulevat varastamaan lammasten ruokaa, niin myös niitä hajalampaita, jotka eivät pysy laumassa, sekä syrjäläisiä, : jotka pakkaavat laumasta erkaantumaan, että myös lihavia lampaita, jotka pakkaavat raadollisia puskemaan, hyvin tietäen, että teidän virkanne on painava virka. Paimen antaa teille ainoastaan lientä ja luita. Kyllä hän sen tähden pitää teitä suuressa arvossa, vaikka hän toisinaan ajaa ulos lämpimästä huoneesta haukkumaan varkaille.

Me olemme kuitenkin vakuutettuja siitä, että kun pakkanen tulee ja te rupeatte porstuassa vinkumaan ja kynsimään ovea, niin isäntä sanoo palvelijoilleen: "Laskekaat koirat sisälle. Silloin te saatte olla isännän huoneessa ja levätä aamuun asti. Silloin te pääsette sen valkean* viereen, jota Jeesus tuli sytyttämään maan päälle."

P.S. (Nimikirjaimista ei saanut varmaksi selvää, joten voivat olla väärätkin)
Päivämies 12.8.1964
*Valkea on tässä merkityksessä tuli. Skannaajan huomautus.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

¨¨]Otto Hokkanen[

ViestiKirjoittaja Taavetti » 04 Marras 2018, 19:33

Otto Hokkanen
Postiljooni ja saarnaaja

Otto Hokkanen syntyi 19.2.1884 Jyväskylän maalaiskunnan Vesangassaja kutsuttiin taivaan kotiin 16.2.1952. Jumala siunasi Otto ja Olga Hokkaselle 12 lasta, joten isällä riitti huolia ja työtä perheen eteen. Hän olikin monitoiminen mies, viljeli maata ja piti karjaakin vähän. Niinikään hän harjoitti suutarin ammattia ja piti omaa liikettäkin jonkin aikaa nuorempana ollessaan. Silloin oli Jyväskylässä useita uskovaisia suutareita, niin että uskottomat nimittivätkin elävää kristillisyyttä "suutarien uskoksi." Varsinaisen "leipätyönsä" Otto Hokkanen suoritti postilaitoksen palveluksessa postiljoonina eli postinkantajana.
Otto Hokkanen oli syntynyt uskottomaan kotiin, mutta jo nuorena hän oli ollut heränneellä tunnon-tilalla. Veljen muistetaan kertoneen, että hänellä oli ollut voimakas herätys. Synnit polttivat tunnolla. Pellolla ollessaan hän katseli maan matosia ja ajatteli, että niilläkin on helpompaa kuin hänellä, sillä ne eivät ole vastuussa elämästään kuten hän. Jumala sai kuitenkin johdattaa rauhaa etsivän omaan valtakuntaansa, joka säilyi sitten rakkaana ja kalliina kotina Otto-veljelle elämän loppuun asti. Sananpalvelijan tehtävässä Otto Hokkanen palveli runsaat kaksikymmentä vuotta. Hän oli pidetty ja rakastettu puhuja kotisiionissa ja muuallakin.
Jumala oli antanut Otto-veljelle valoisan ja huumorintajuisen luonteen. Hän jaksoi ottaa kaikki asiat, raskaatkin koettelemukset Jumalan kädestä. Jumalan sanan ja uskon peruskysymyksissä hän oli järkkymätön. Häneltä löytyi opetuksen ja neuvon sanoja eri tilanteissa, Kerran oli Hokkasen veli joutunut toisten veljien kanssa sovittelemaan erään avioparin asioita. Niitä oli selvitetty jo ennenkin, mutta aina oli erimielisyys nostanut päätään. Aikansa kuunneltuaan oli Otto-veli tuumannut, että tokko tässä meillä tässä mitään menetetään, jos saarnataan kaikki synnit anteeksi. Niin myös tapahtui ja evankeliumi oli padot murtanut. Asiat olivat selvinneet ja rakkaus palautui.
Otto Hokkasen saarnat olivat eläviä, täysin luettuun Jumalan sanaan pitäytyviä. Usein setä siteerasi Raamattua milloin Vanhan tai Uudeen testamentin puolelta. Usein tuli joku leikkisä sana tai lause puheen väliin. Kuten kerrankin omavanhurskaista puhuessaan, "ne hymyilee kuin lemiläinen tamma kuutamossa," tarkoittaen omavanhurskaan omahyväisyyttä ja tyytyväisyyttä. Jos Otto-veli huomasi kylässä ollessaan vieraiden keskuudessa jännittynyttä mielialaa, eikä puhe oikein lähtenyt luistamaan, löytyi häneltä aina tilanteeseen sopiva leikkisä sana, joka laukaisi turhan jännityksen. Puhe liikkui useimmin uskonasioissa ja saimme kuulla monia neuvon ja oetuksen sanoja tältä uskossa ja elämän koettelemuksissa harjaantuneilta veljeltä. Hokkasten koti oli jumalanlasten kokoontumispaikka ja monesti oli heillä puhujia ¨sisällä.
Hokkasen sedällä oli vaikea kasvovamma,mikävaikutti erikoisesti ulkonäköön. Hän oli puhumassa jossakin vieraalla paikkakunalla. Jumala oli avannut sanaansa kirkkaasti. Eräs kuulija oli todennut, että kyllä puhui hyvin, vaikka toisella suupielellä.Mitä sitten, jos olisi voinut puhua koko suulla! Mutta tuli sitä orjuutta ja väärää kunniaa hänellekin. Joskus aikoinaan oli Hokkasen sedän pitänyt mennä vierasta puhujaa Jyväskylän asemalle vastaan. Otto Hokkanen ei häntä tuntenut. Otto.veli istui ulkona aseman penkillä ja katseli matkus-tajia, mutta "sopivan" näköistä ei tullut. Jäljelle jäi nukkavieruun nuttuun puettu, pärekoria kantava mies, joka tuli kysymään posteljooni Hokkasta ja tietä rauhanyhdistykselle.No, Hokkanen neuvoi kyllä tien, mutta ei ilmaissut olevansa kysytty mies. Tuli kuitenkin perässä seuroihin, istui takapenkkiin vieraan saarnaa kuun-telemaan. Siinä sitten kuunteli, "hivuttautui" penkki penkiltä lähemmäs ja tuumasi välillä, että "annahan olla, hyvää kuuluu, annahan olla." Kunnes lopulta oli etupenkoissä ja kohta puhujan kaulassa anteeksi pyytämässä väärää orjuutta ja kunniaa.
Monia vaiheita oli tällä kristittyjen rakastamalla ja kunnioittamalla sananpalvelijallla. Lopuun saakka hän kulki Herran elovainiolla työssä. Joku oli ihmetellyt, että hän niin huonolla kunnolla vielä lähtee puhuja-matkalle. Mutta silloin oli setä vastannut, että kyllä ne tuo takaisin, vaikka siellä lähtö tulee. Panevat vain koivuja junanvaunun nurkkiin. Ja matkalla ollessa tuli lähtö. Otto-veli oli Varkaudessa erään toisen veljen kanssa uhumassa, kun sairaskohtaus yllätti ja taksiautoon paluumatkalla tuli noutajat. Viimeinen vako oli kylvetty. Väsynyt kylvömies sai laskea siemenvakan ja siirtyä lepoon – tuli sunnuntai, joka ei koskaan pääty.
Maritta Kaislalahti – Päivämies 12 -- 1981


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 04 Marras 2018, 19:33
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron