Eemeli Kehusmaata muistellessa

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Eemeli Kehusmaata muistellessa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Marras 2012, 16:47

Eemeli Kehusmaata muistellessa

USKOVAISTEN kanssapuheissa kuulemme puhuttavan persoonista, ja sillä kaiketi tarkoitetaan jotakin erikoisesti mielisisäpysyvää henkilöä, joka erikoisuudellaan eroaa jollakin tavalla toisista. Oulun Siionissa oli tämän laatuinen henkilö EEMELI KEHUSMAA. HÄN oli syntynyt Kuivaniemessä 27. 6. ~883 ja siellä toimi kauppiaana ensimmäisen vaimon elinaikana.

Leskeksi jäätyään Kehusmaa muutti Ouluun v. 1931 ja oli ammatiltaan hieroja. Tällä alalla hän saavutti erikoisen ammattitaidon erikoistuen jäsenvikojen ja nyrjähtämien korjaamiseen. Kehusmaa solmi avioliiton toistamiseen erään neiti-ihmisen kanssa ja koulutti hänestäkin hierojan. He asustivat Hollihaassa päin Saarankadulla verrattain ahtaassa, mutta siistinä pitämässään asunnossa. Ken ei tuntenut Eemeliä ennestään, hänessä koki yllätyksen. Vanhennuttuaan hänen ympärysmittansa oli kasvanut, ja kova työ vaati tarpeellisen levon. Tällaisena hetkinä asiakkaan koputukseen saattoi tulla vastauksen huuto tältä loputtoman leikkisältä mieheltä: "Kuka siellä mun asunnostani oven särkee?" Sisään astuessaan sai ihmetellä sitä, ettei hierojamestari ollut tulijaa huomaavinaankaan, vaan puhisi puhisemistaan selin pyörien.
Uskovaista hän tuli tervehtimään sydämellisesti Jumalan terveellä. Esimerkiksi nyrjähdyksen kyseessä ollen asiakas sai moitteen, että on särkenyt itsensä. Sitten Eemeli saattoi lausahtaa: "Minkäpä minä nyt sille voin." Käsittely suoritettiin sängyn kannella maaten, ja säädetyssä järjestyksessä suorittamiensa liikkeiden jälkeen hän komensi asiakkaansa hyppäämään pystyyn. Ihmeekseen sai tuntea, että selkä oli jälleen kunnossa. Valtavan hyvänä juttelijana hieroja kertoo kokemuksia alaltaan. Hän on tunnetuissa kauppiasperheissä ollut jatkuvasti hierojana. On hän joskus valekuolleen herättänytkin naputtelemalla koivupalikoilla kantapäihin.

KESKEISIN asia Eemelin ajatusmaailmassa tuntui olevan kristillisyys. "Raamattua hän oli lukenut ahkerasti ja sen johdosta paljon keskusteli. Erinäiset ymmärrykset Jumalan sanan paikoista olivat hänellä omintakeisesti kirkastuneet, joilta hän asetti ymmälle tekemäinsä kysymysten johdosta. Parannuksen armon Eemeli koki Kuivaniemessä asuessaan. Eino Paaso käsitti uskon myöhemmin ja pyysi häneltä sitäkin anteeksi, että oli narrannut Eemeliä aikaisemmin. Paaso asetettiin puhujaksi ja aina saarnamatkalta palattuaan tämä oli Kehusmaan kauppakartanoon. Ystävyys ja luottamus oli miesten väliltä jatkuvasti. Päättäväisesti Eino puolusti ystäväänsä arvostelijoita vastaan. Keskustelu liikkui heillä usein, kuten i Eemeli myöhemmin kertoi, "syvillä vesillä". Eemelin tapa ei ollut vioista parannusta tehdessä katkoa latvoja eli vähittäismaksujärjestelmällä pelata, vaan synti pantiin armon pohjattomaan mereen sellaisena kuin se olikin. Tämä ahkera seuramies pyysi siunausta usein myöskin yleisestä saarnasta. Esiveisaajana Kehusmaa oli tunnettu ja "Matkamiehen laulun" hän pani alulle joka kerta. Saattoi joskus olla jo pois menossa ja jätti seurakunnan laulua jatkamaan.

Pahastumiset eivät aina ole vältettävissä uskovaisten välilläkään, joskin ne tavallisesti aikanaan korjataan. Kehusmaa oli pahastunut kirkkoherra Antti Koukkarille siitä, että tämä oli tervehtiessä leikittään kysynyt: ”Mitä kuuluu Geturan pojalle?" Eemeli oli näet Kempeleessä kysynyt puhujilta, että tietääkö tämä, mitä sukua itämaan tietäjät olivat? Sitten hän selitti, että ne olivat Aabrahamin toisen vaimon jälkeläisiä. Koukkarin saarnatessa Eemeli pyysi siunausta ja puhujan paikalta laskeuduttua meni tätä vastaan: "Minulla se on ollut kankea sydän sua kohtaan." – – "Ei se ole kummakaan, olen minä siksi paljon sulle naamaillut." Jeesuksen nimessä ja veressä sovittiin ja rakkaus tuli hyväksi. Koukkarin kädestä kuolinvuoteellaan Kehusmaa nautti viimeisen ehtoollisen. Noutajat saapuivat hänelle 13. 8. 1955. Kirkkoherra kysyi hoitajilta: "Mitä vainajasta arvelivat?" ”Siinä oli uskovainen mies," oli vastaus. Kehusmaan testamentti oli puhujille: ”Saarnatkaa evankeliumia:"

TOINEN merkille pantava Kehusmaan ymmärryksistä oli lain heikoksi tuleminen lihan kautta ja erikoisesti kysymys siitä, milloin oli näin tapahtunut? Hän kertoi itsekin pitäneensä joitakin seurapuheita, mutta taitamaton kehuminen naishenkilöltä oli pilannut asian. Ellei kuulemansa saarna ollut mieleen, hän sanoi murahtelevansa, mutta jos se oli hyväksyttävä, hän sanoi ääneen: "Aivan niin, veli rakas.” Jonkun vanhan puhujan saarnan johdosta Kehusmaa tuli lämmenneenä ulos Rauhanyhdistykseltä ja lausui: "Nyt siellä jauhettiin puhtaita vehniä." Tyrkkäsi rakasta saarnaaja- veljeä leikillään vatsaan ja sanoi: "Vie sinäkin kaurapussisi sinne." Joku sanoi tungoksessa Eemelille, että miksi tämä kohti kävelee. Se on rakkautta», vastasi hän. – – "No, sitte tule kohti toistekin.”

kansanedustaja Paaso, Eino Paason poika Hannes, oli Eemelin verraton ystävä, mutta asiat puhuttiin suoriksi. Hannes oli muka epäilevinään, etteivät Eemelin Raamatun ymmärrykset olleet omia, vaan toisilta kuultuja. Tähän Kehusmaa vastasi samalla mitalla: Isäsi kanssa aina liikuttiin syvillä vesillä, eikä saapasvarret käyneet lyhyiksi, mutta sinun tyhjän kanssa ei pääse mihinkään."

Päivämies 11.11.1964
Lehdessä ei ollut kirjoittajan nimeä
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Eemeli Kehusmaata muistellessa

ViestiKirjoittaja mies » 30 Marras 2012, 12:25

Taavetti kirjoitti:Eemeli Kehusmaata muistellessa
Kehusmaa oli pahastunut kirkkoherra Antti Koukkarille siitä, että tämä oli tervehtiessä leikittään kysynyt: ”Mitä kuuluu Geturan pojalle?" Eemeli oli näet Kempeleessä kysynyt puhujilta, että tietääkö tämä, mitä sukua itämaan tietäjät olivat? Sitten hän selitti, että ne olivat Aabrahamin toisen vaimon jälkeläisiä.


Nouse, loista kirkkaana

1 Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem,
sillä sinun valosi saapuu
ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi.
2 Katso, pimeys peittää maan,
yön synkkyys kansat.
Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi,
Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.
3 Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi.

Kansat tuovat lahjansa Jerusalemiin

4 Nosta silmäsi, katso ympärillesi:
he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat,
sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa,
sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan.
5 Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta,
rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu,
kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi
ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus,
6 kun sinut peittää kamelien paljous,
Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry.
Koko Saban väki saapuu,
kultaa ja suitsuketta kantaen,
ja kaikki he ylistävät Herraa.

7 Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston.

8 Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi,
kuin kyyhkyt lakkaansa -- keitä he ovat?
9 Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin.

10 Muukalaiset rakentavat sinun muurisi,
heidän kuninkaansa palvelevat sinua.
Vihassani olen sinua lyönyt,
mutta rakkaudessani minä sinua armahdan.
11 Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi.

Jes.60


32 Pojat, jotka Abrahamin sivuvaimo Ketura synnytti, olivat Simran, Joksan, Medan, Midian, Jisbak ja Suah. Joksanin pojat olivat Saba ja Dedan. 33 Midianin pojat olivat Efa, Efer, Henok, Abida ja Eldaa. Nämä kaikki olivat Keturan jälkeläisiä.

1Aik.1

mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Sokeana syntynyt

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Marras 2018, 10:46

Sokeana syntynyt

Joh. 9: 24 – 41
Tämän sunnuntain kaikkien vuosikertain teksteissä puhutaan parantamisihmeistä, joita Jeesus suoritti. Ylle merkityissä jakeissa kerrotaan, että hän oli lehtimajajuhlilla Jerusalemissa. Sillä matkalla tapahtui tämä voimateko. Hän paransi sokeana syntyneen miehen. Siellä niitä vieläkin samanlaisia parannusihmeitä tapahtuu, missä Jumalan kansaa on sanan ympärille kokoontunut ja missä Jeesus on joukossa. Sillä vielä tahtoo Herra Jeesus tänäkin päivänä sokeille näön antaa.
Se ihminen, joka suruttomuudessa elää, elää sokeana. Ei hän näe oman sydämensä syntiä eikä Kristuksen kirkkautta. Laestadius-rovasti aikoinaan sanoi, että ihminen on luonnostaan sokea niin kuin vastasyntynyt sudenpenikka. Niin kuin sudenpennulla on pienestä pitäen pedon mieli, mutta ei näköä, niin luonnollisella ihmiselläkin on synninteon mieli, mutta näkökykyä ei. Vasta Kristus kykenee sokeana syntyneen silmät avaamaan.
Ensi kerran ihminen oppii näkemään silloin, kun lain kirkkaus hänen sydäntänsä valaisee. Hämärässä huoneessa saa olla paljon pölyä ja tupakansavua, emmekä sitä huomaa. Mutta kevätpäivänä, kun kirkas aurinkonsäde suuntautuu ikkunasta sisään, näemme syntyneessä valokeilassa kaiken pölyn. Samoin on sydämen laita. Niin kauan kuin ihminen suruttomana elää, näyttää se puhtaalta. Vasta sitten, kun Jumalan lain kirkkaus pääsee tunnolle paistamaan, näkyy sydämen saasta.
Miten minkin kohdalla tuo lain kirkkaus leimahtanee. Miten kenenkin silmät Herra Jeesus avannee. Maallisen vaelluksensa aikana Hän teki sokeita näkeviksi eri tavoilla. Yhdeltä Hän kysyi: "Uskotko, että voin sen tehdä". Kun tämä myönsi uskovansa, sanoi Jeesus: "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan." Toisen silmiä Hän kosketti kädellään. Tälle tekstin miehelle Hän teki syljestä ja savesta tahtaan, pani sen hänen silmiinsä ja käski mennä peseytymään Siiloan lammikossa.
Eri tavoin Herra vieläkin avaa sokeain silmiä lakinsa kirkkautta näkemään. Yhdeltä Hän riistää läheisen omaisen. Toisen heittää kuoleman kynnyksille ja kutsuu sieltä takaisin. Kolmannen kauniit tulevaisuuden suunnitelmat särkee. Lieneekö kenenkään silmiä avannut sen ankaran ajan kautta, jota elämme. Lieneekö ketään saanut kyselemään: "Enhän vain minä synneilläni ole vetämässä vanhurskasta vihaa maani ja kansani ylle." Lieneekö ketään saanut Aabrahamin ja Refidimin vuorella seisovan Mooseksen kanssa esirukoustaistelua käymään. Useimpien silmät kai sittenkin lienee saanut avata siellä, missä Jeesus ja Hänen kansansa ovat koolla olleet, oli se sitten kirkossa, seuroissa tai muualla.
Silloin Herra on saanut ihmisessä ensimmäisen armotyön tehdä, kun on saanut hänen silmänsä niin auki, että hän on omat syntinsä tullut näkemään. Sillä se ihmisen täytyy nähdä, mikä häntä on erottamassa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa. Yhdellä se on yhtä, toisella toista. Kenellä se on ahneuden syntiä, kenellä kunnianhimon, kenellä juoppouden, kenellä turhamaisuuden, kenellä ylpeyden, kenellä kerskauksen, kenellä huoruuden, kenellä epärehellisyyden, kenellä lepopäivän rikkomisen tai jonkin muun. Mikä synti sinua lienee Jumalasta erottamassa. Mikä lieneekin, kaiken sen takana on epäusko, elävästä Jumalasta pois kääntynyt mieli, joka etsii omaa kunniaa, omaa hyötyä, omaa nautintoa. Sen kun ihminen näkee, silloin Jumala on saanut ensimmäisen armotyönsä tehdä. Silloin ihminen toivoo näkevänsä vielä enemmän.
Ei ketään ole tehnyt autuaaksi yksin se, että hän on syntinsä nähnyt. Ihminen saa tuijottaa silmänsä uudelleen sokeiksi saastaisen sydämensä pimeyteen. Ei sieltä elämää löydy. Herran täytyy vielä toisella tavalla silmät avata. Hänen täytyy saada katse kääntymään ihmisestä Kristukseen. Jo Johannes Kastaja, se suuri lainsaarnaaja ja synnin synniksi sanoja, osoitti Jordanin rantaa kulkevaa yksinäistä miestä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin". Viime vuosisadalla elänyt iäisyysmatkamies veisasi:
”Miks' vaivaat sä itseäs orjuudellas
ja aina vain katselet puutoksiass,
kun Jumalan karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa".
Herra tahtoo avata sokean silmät, niin että hän näkee anteeksiantamuksen armon, joka on Jeesuksen veressä. Silloin Hän on saanut toisen ja suurimman armotyönsä tehdä. Mutta silloin ihminen on oppinut myös näkemään Kristuksen valtakunnan: niitten ihmisten yhteyden, jotka ovat samasta armosta osalliset. Kalliisti sanoi hiippakuntamme vanha piispa: "Paljon ja monenlaista Jumala on luonut, mutta yhtä Hän ei ole luonut: yksinäistä kristittyä". Ja Jeesus neuvoo: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muu teille sen ohessa annetaan."
Vielä kolmannella tavalla Herra tahtoo sokean silmät avata: avata näkemään kaiken sen ajallisen ja hengellisen hädän, mitä meidän keskellämme niin paljon on, näkemään sitä varten, että auttavan käden ojentaisimme. Ei sillä, missä Herran Henki on saanut sydämiä uudistaa, voida välinpitämättömin mielin katsella lähimmäisten ajallistakaan hätää. Ja siellä on myös sitä mieltä, mikä näkönsä saaneella, että uskalletaan pilkkaavan, parjaavan ja vikovan maailman edessä Kristusta tunnustaa, Hänen evankeliumiansa esillä pitää ja vielä vihamiehiltä kysyä: ”Tahdottekin tekin tulla Hänen opetuslapsiksensa?"
Hannes Leinonen
Siionin Lähetyslehti 1943, sivut 280 – 281


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 22 Marras 2018, 10:46
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron