Keskeneräisiä

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Keskeneräisiä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Joulu 2012, 12:50

Joulukuun 6.12.1965 Päivämiehestämme on yksi lehti, siis kaksi sivua piiloutunut. Kyseisellä lehdellä on kahden skannaamani artikkelin loppuosat. Lisään tähän skannatut alkuosat omalla otsikollaan, että löydän nämä, jos joskus satun kyseisen lehden löytämään. Jos jollakin lukijalla löytyy kyseisen Päivämiehen sivu 9, olisin kiitollinen jos viitsit loppuosat tähän loppuun liittää.
-----------------------------

Adventtiajan sanomaa, Jumalan valtakunta tulee syntistä lähelle


Vuosi on jälleen kulunut ja uusi alkaa, viimeinenkö? Vieläkin hoosianna kaikuu monien huulilla, mutta vain
harvat uskovat Jumalan Poikaan. Maailman asioista ja avaruuden valloittamisesta ihmiset murehtivat, mutteivät anteeksiantamattomista synneistään. Harvoilla on aikaa Siionin kuninkaalle. Hän kulkee, kuitenkin yhä Öljymäen eli Armovuoren tietä. Syntisen armahtamiseen ei riitä pieni armo, siihen tarvitaan kokonainen vuori. Herra vaeltaa Betanian (= alhaisuuden huoneen) pitalisen Simonin ja syntisen Marian kautta. Jumalan valtakunta tulee syntisiä lähelle. Sieltä tarjotaan jokaiselle parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Taivasten valtakunta ei ole "kynähuone,” vaan "suuhuone": Joka teitä kuulee, se minua kuulee.

Siionin kuningas ansaitsi mittaamattoman armon, mutta vaelsi itse niin köyhänä, ettei omistanut edes aasia, vaan lainasi sen. Olisi Hän paremman ratsun ansainnut, mutta Hän tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Ihmisjärjelle ja luonnolle sopisi komea, korskuva orhi, muttei siinä olisi uskolla enää mitään tekemistä. Ennen kuin Herra voi ratsastaa aasilla, tulee opetuslasten ensin se irrottaa evankeliumilla entisen isännän vallasta. Herra tarvitsee niitä. Hän sitoo aasinsa parhaaseen ja totiseen, elävään viinipuuhun.

Herra lähetti omansa sidotuita päästämään. Jumalan valtakunnassa ei ole lähettämättömiä saarnaajia. Lähetit kulkevat kaksin, että jokainen asia olisi kahden tai kolmen todistajan suussa ja varma. Laki ja profeetatkin ovat kulkeneet lähetteinä Siionin kuninkaan edellä. Kulkurina on evankeliumi yhä vieläkin maan päällä. Se on aikansa samalla seudulla ja siirtyy sitten muuanne toiseen paikkaan.

Opetuslapset riisuivat vaatteensa Herran tykönä, maailman lapset eivät. Opetuslapset myös iloiten kiittivät.

-------------------------------

Lähetystyöstä Herran elovainiolla

Kristittyjen tekemästä lähetystyöstä ennen Lähetystoimen päätoimiston perustamista vuoteen 1906

1. Suuret herätykset rovasti Laestadiuksen aikana.


Åselen seurakunnan kirkossa uudenvuodenpäivänä 1. 1. 1844 koitti valkeus rovasti Lars Levi Laestadiuksen sieluun ja silloin hän sai tuntea taivaallisen ilon esimakua, kuten hän itse siitä kertoo. Iltasaarnan jälkeen hän tapasi täällä Milla Klemensintyttären, jota hän nimittää Mariaksi. Tämä avasi hänelle sydämensä, so kertoi psalminsa siitä, miten hän oli kauan rauhatonna kiertänyt ja pastori Pehr Brandellin kautta saavuttanut rauhan Jumalassa. "Tällä tytöllä oli armonjärjestyksestä kokemuksia, joita en ollut ennen kuullut." "Ja minä ajattelin, tässä on muuan Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja nyt vasta — ajattelin minä –– nyt näen tien, joka viepi elämään. Se on ollut minulta salattu, kunnes sain keskustella. Marian kanssa.

Palattuaan seurakuntaansa Kaaresuvantoon tuli uusi väri Laestadiuksen saarnoihin. Ihmiset pelästyneinä kaikkosivat pois, mutta kohta alkoi yhä enemmän väkeä virrata kirkkoon. Viinapannuja alettiin tyhjennellä maahan ja poronvarkaat tunnustivat syntejänsä, samoin kuin muidenkin syntien orjat.

Ensimmäisen armoituksen ilon koki seppä Pilton vaimo 5. 12. 1845. Silloin järisi maa laajalla alalla. Vaimo kykeni vaivoin kertomaan tuntemaansa iloa. Profeetta Jeremian kautta olikin ennustettu: ”vielä nytkin kuuluu Yljän ja morsiamen ääni ja niiden, jotka sanovat: Kiittäkää Herraa. Jer. 33: 11. Rovastin ensimmäisenä lähettinä lähti Pekka Raattamaa Jukkasjärvelle rukouspäivän saarnakartta mukanaan, jonka hän oli äskettäin oppinut lukemaan ja raittiuden ystäväin varoja oli mukana 18 riksiä. Pian lähetystyö muodostui parannettujen, varoilla tehtäväksi ja työ kantoi heti runsaan hedelmän.

Ensimmäisiä lähettejä suomessa olivat Kittilässä käyneet Matti Naimakka ja Juho Kelottajärvi, jotka siellä tapasivat varhaisempia heränneitä ja pitivät heitä uudestisyntyneinä. Iisakki Kangas Pajalasta ja Erik Barsk Ruotsin Hietaniemestä toivat evankeliumin Rovaniemelle v. 851 jo edellisenä vuonna oli Erkki Antti käynyt Kemissä saakka, Henrik Parkajoki kiersi Oulua myöten ja joutui irtolaisuudesta syytetyksi. Katekeetta Juhani Raattamaan elinaikana ja hänen vanhimpana ollessaan evankeliumi saarnattiin yli Suomen Pietaria ja Uhtuaa myöten, sekä Ruotsin ja Norjan Lapista vietiin Amerikkaan. Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa oli lähetysmiehillä vaisu vastaanotto ja tuskinpa kaikkialla muuallakaan tervetulleeksi toivotettiin, kun synnin unessa ma- . (Jatk. siv. 9)
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron