Reisjärven suviseurat 1968

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Reisjärven suviseurat 1968

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Maalis 2014, 16:42

Taas on taivaan valtakunta verkon kaltainen
SIIONIN KANSAN SUVIJUHLAT REISJÄRVELLÄ

Noin 30.000 seuravierasta oli saapunut Reisjärven suviseuroihin kuulemaan elävää Jumalan sanaa. 5.000 pikkutelttaa käsittävä telttakylä kohosi Reisjärven rannalla olevalle Savolanniemelle. Seurojen kohokohdaksi muodostui lauantaina pidetty Herran Pyhä Ehtoollinen, joka pidettiin ensi kertaa suviseurojen yhteydessä suviseurateltassa.

Ehtoolliselle osallistui lähes 6.000 ehtoollisvierasta. Niin kuin välillä ` taivaan pilviverho kostutti kuivunutta maata, niin sai taivaallinen armokaste kostuttaa monen matkalla ja kiusausten helteessä kuivuneen matkamiehen sydäntä. Kiitoksen ääni kohosi taivaalliselje rakastajalle siitä, että Hän armossaan oli vielä heikkoa lastaan kantanut ja valtakunnassaan pitänyt ja nytkin johdattanut elävien lähteiden ja viheriöitsevän laitumen tykö.
Klo 18.30 alkaneissa iltaseuroissa puhuivat veljet Esa Tuomaala (Jes. 40 loppupuoli), Veli Paavo Koukkarin puheen tekstinä oli Luuk. 12: 2 – 14.

Aattoillan seurat


7000:ksi arvioitiin saapuneitten seuravieraiden määrä aattoiltana. Kaunis valkoinen seurateltta oli penkkeineen odottamassa seuravieraita läheltä ja kaukaa. Myöskin seurateltan ympärillä oli penkkejä niitä varten, jotka halusivat samalla nauttia ulkoilmasta. Niinpä jo keskiviikkona aamusta alkaen alkoi virrata runsas kirjava autojen jono,ja pian alkoi kohota teltta teltan viereen muodostaen kauniin näkymän seurapaikalle. Tuuli puhalteli kovanlaisesti ja pienet sadekuurot lisäsivät kävelijöiden askelten nopeutta.
Oli tultu Siionin suvijuhlille Reisjärvelle. Aattoillan seurat alkoivat klo 15.30 veljien Kamulan ja Riekin puhuessa. Edellisellä oli tekstinään Jes. 35, ja jälkimmäisellä Hepr. 6: 11 loppuun saakka.

Kaksiosaisena

EINO RIEKKI
Evankelista Johannes kirjoittaa: Jotka Hänen vastaan ottivat, hän antoi voiman Jumalan lapsiksi tulla. Siellä oli Heprean seurakunnan keskellä saanut sielun vihollinen paljon pahaa aikaan. Siellä oli alettu saarnata töiden oppia. Paljon meni silloin uhrijumalanpalvelukseen. Tämä luettu kohta on kirjoitettu niille, jotka olivat pysyneet siinä, jossa olivat rauhan sielulleen löytäneet. Mikä oli se toivo, jota he olivat sydämellään kantaneet. Se oli toivo iankaikkisen elämän saavuttamisesta. Sen toivon ajamina olemme mekin tänne nyt kokoontuneet aivan valtakuntamme rajojen ulkopuoleltakin. Tähän asti olemme voittaneet Karitsan veren ja todistuksen sanan kautta, emme omalla viisaudella emmekä omin voimin.

Ihminen on kaksiosainen. Apostoli Paavaliinkin oli jäänyt vanha osa. Vaikka hän niin kuin mekin usein pyydämme, että pistin otettaisiin pois, on Jumalan vastaus: tyydy minun armooni, minun voimani on heikoissa väkevä. Vanhaa ihmistämme me kuoletamme jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa. Meitä kehotetaan vanhoja, ja nuoria vaeltamaan evankeliumin arvon mukaan, mutta saamme silti uskalluksella mennä evankeliumin armonistuimen tykö. Jos emme jaksa yleisestä saarnasta uskoa, on meillä rakkaita sisaria ja veljiä, joihin saamme turvautua. Jumala siunaa siunaten sen, joka on kuuliainen hänen neuvoilleen. Tällä, siunauksella on meitäkin siunattu.

Jos sanankuulossa on joku epäuskon lapsi, niin sinulle tänään Siionista saarnattaisiin sen siunauksen voimalla evankeliumin saarna. Paavali kirjoittaa, miten Aabraham epäili usein Jumalan armolupauksista, mutta hän ei epäuskossa epäillyt. Sen Paavali oikein alleviivaa: sillä jotka Herraa odottaa, ne saavat uuden voiman. Hän ei lakannut uskomasta, vaikka hän epäili. Pidämme uskolla kiinni Jumalan lupauksista. Olemme saaneet valittuin lasten hengen, ja lapsilleen on Jumala vannonut valan itse kauttansa.

Tässä puhutaan kahdesta liikkumattomasta kappaleesta. Tässä on kysymys lupauksen ja valan sanasta, jotka ovat kaksi liikkumatonta kappaletta. Ne on puhuttu ennen lain sanaa: Jumala on muistanut valansa ja se pysyy muuttumattomana. Meidän jalkamme on pystytetty sille kalliolle, jossa sekä lupauksen että valan sana on puhunut. Herra Jeesus seuraa lastensa askeleita niin kuin Stefanuksenkin askeleita seurasi ja vaikeimmalla hetkellä näytti hänelle avointa taivasta. Saamme luottaa vielä tänäkin päivänä, että Herra Jeesus on aina ojentamassa kättänsä.

PAAVO KOUKKARI
Ihminen, joka on saanut syntinsä anteeksi, on joutunut puhumaan Isän suuresta armosta, kun Pyhän Hengen tuli on saanut lämmittää hänen sydäntään. Tuo puhe ei ole ollut ulkonaisesti komeaa. Se on voinut olla esim. tällaista: Minä raukka olen rikkonut sinua vastaan ja pyydän, että jaksatko sinä antaa sen anteeksi. Lähdit tuolle matkalle arkana, mutta tuo halpa saarna onkin saattanut sattua tuon ihmisen omaantuntoon. Tällaisilla retkillä usko joutuu koetukselle. Samoin myös jos entisille syntitovereilleen joutuu puhumaan ja saarnaamaan entisen menon synniksi tai kun pitäisi tervehtiä jotakin uskovaista Jumalan terveellä.

Jumalan Pyhä Henki kehottaa meitä aina ilmoittamaan totuuden, ja kun tunnustamme uskoamme, joudumme myös aina koetukselle. Otammekin samalla kannettavaksemme Jeesuksen ristin. Jeesus sanoo, että kuka minut kieltää, hänet minäkin kiellän.
Kun olet lähtenyt Herraa Jeesusta seuraamaan opissa, elämässä ja kärsimisessä, olet saanut myöskin Jeesuksen ikeen osaksesi. Epäuskoinen maailma panee tämän ikeen kannettavaksesi, mutta Raamattu kehottaa meitä iloitsemaan tästä, se kehottaa meitä myös menemään ulkopuolelle leirin kantaen hänen pilkkaansa. Me tämän ajan Jumalan lapset olemme saaneet elää kultaista aikaa. Ei ole tarvinnut tunnustaa uskoa vereen asti kilvoitellen. Esivalta ja kansankirkko, kumpikin suojaavat meitä. Olemme saaneet rauhassa kokoontua seuroihin. Mutta sitä emme tiedä, mitä edessä on.
Raamattu ennustaa sotia, kapinoita ja muita mellakoita. Jeesus sanoo, että ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi. Meidän ei tarvitse murehtia, mitä me silloin sanoisimme, sillä tekstissämme Jeesus lupasi, että Pyhä Henki opettaa sillä hetkellä mitä meidän on puhuttava. Sen tähden älä pelkää, Jumalan lapsi, sillä Pyhä Henki panee sanat suuhusi. Jumala pitää meistä niin huolen, ettei hiuskarvakaan lähde päästämme hänen tietämättään. Kuka voi Jumalan valittujen päälle kantaa!
Siksi tahdothan Jumalan lapsi tunnustaa Herraa Jeesusta, niin silloin sinutkin tunnustetaan taivaassa. Jumalan lapsen osa on tällainen, mutta tahdomme kuitenkin vielä seurata Jeesusta ja Hänen laumaansa, vaikka laitimmaisena, mutta teemme niitä lupauksia, ettemme kuitenkaan lähde pois.

Myös sinä nuori. Tunnusta sinäkin Herraa Jeesusta uskottomien tovereittesikin parissa. Kun sinua houkutellaan jumalattomien menoihin, et voi sanoa: en viitsi lähteä, vaan sinun on sanottava: "Kuinka minä tekisin niin paljon pahaa minun Jumalaani vastaan."
Et voi lähteä, siliä olet uskovainen.

Vanhassa Siionin laulussa lauletaan: "Jos risti karvaalta maistaa, niin kruunu kirkkaasti paistaa.” Kerran sota loppuu ja alkaa rauha.


ENSIMMÄINEN SEURAPÄIVÄ

On perjantaiaamu, työn ja arjen aamu, mutta Jumalan kansa on hetkeksi unohtanut työn ja arjen. Inhimillisesti katsoen pääsemättömistä oloista on monen tarvinnut lähteä ja kun kaikki pimeyden vallat ovat näyttäneet saaneen voiton, on viimeisillä voimilla pitänyt lähteä vielä yrittämään. Yhtä kirjava kuin on seurakenttä, lienee kaikki se elämä, josta tämä joukko on tullut tänne kertaillakseen sitä lyhyttä, mutta vaikeata uskomisen läksyä. Keskellä kenttää liehuvat liput, joilla niilläkin on kerrottavaa, eikä vain juhlistaa juhlakenttää. Siellä Suomen lipun vierellä liehuvat Ruotsin, Norjan, USA:n ja Kanadan liput ilmaisten Jumalan rakkauden vaikutuksen voi maa. Ei ole pitkä seuramatka ollut esteenä eikä vieras tie, vaan taivaan tulien loiste ja yhteinen kallis elämänneste on koonnut kaikkia yhteen, eikä vieraina ja muukalaisina vaan yhtenä perheväkenä.
Vaikka päivän kuluessa taivas peittyi sankkaan pilvikerrokseen ja kylmä sade huuhtoi koko ajan telttojen kattoja, eivät Jumalan sanan lupaukset kuitenkaan ole muuttuneet. Jumalan lapset ovat ensi kädessä tulleet hakemaan virvoitusta kuolemattomalle sielulleen ja Jumalan sanan lupausten mukaan kaikki muu heille sen mukaan annetaan.


Aamukahvin jälkeen klo 9 suviseurat jatkuivat tervehdyksillä

Suviseurojen päätoimikunnan puolesta esitti pastori Aarno Haho

Suviseurojen päätoimikunnan, puolesta minulla on ilo toivottaa teidät kaikki, rakkaat seuravieraat, tervetulleiksi näille juhlille.
Tämän tervehdyksen haluan pukea Johanneksen evankeliumin 6. luvun muutaman jakeen muotoon. Tässä kohdassa puhuttiin ensiksi siitä, mikä on Isän tahto Jeesuksen Kristuksen kohdalla. Tämä tahto oli se, että Jeesus tuli alas maan päälle, täytti lain viimeistä piirtoa myöten ja kärsi ristinkuoleman meidän edestämme.

Tekstissä puhuttiin myös siitä, mikä on Isän tahto ihmistä kohtaan. Tämä tahto on ensinnäkin se, että jokainen uskoisi Jeesuksen Krisuksen päälle. Jumalattoman kuolema ei ole Herralle mieleen, vaan se, että jumalaton tekee parannuksen. Toiseksi Isän tahto on myös, että jokainen, joka on evankeliumin siunaamana tullut Jumalan valtakuntaan pysyisi siinä.

Näidenkin suviseurojen tarkoitus on kahdenlainen: Ensiksi tahdomme saarnata evankeliumia kaikille ihmisille, myös tämän paikkakunnan uskottomille ihmisille. Toiseksi tahtoisimme, että heikkoja ja vajaita Jumalan lapsia holhottaisiin täälläkin niin, että he pysysivät sillä tiellä, mikä vie taivaaseen.
Toivommekin, että saisitte, rakkaat Jumalan lapset, virvoitusta ja uusia voimia näistä seuroista, niin ettei kenenkään matka päättyisi tien oheen. Myöskään me emme halua toteuttaa omaa tahtoamme ja koota laumaa ympärillemme, vaan haluamme toteuttaa Jumalan tahtoa ja koota laumaa Hänelle.
Samalla kun toivotan teidät kaikki tervetulleiksi tänne, tuon terveiset Taivaan Isältä. Sellaiset terveiset, että synnit saa nytkin uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Uudistakaa rakkaat Jumalan lapset matkaliittojanne näilläkin juhlilla.

Reisjärven seurakunnan tervehdyksen khra Arvi Jussila

Ensi sanoikseni kiitän Taivaan Isää Reisjärven seurakunnan puolesta, että Hän on sallinut näiden suviseurojen tulla tänne Reisjärvelle.

Luettu Jumalan sanan kohta kertoo meille eräästä tärkeästä rajaviivasta evankeliumin matkalle, nimittäin Aasian ja Euroopan rajasta.

Pääosaa esitti tuntematon Makedonian mies, joka hätääntyneenä rukoili evankeliumin työmiestä tulemaan Makedoniaan. Samoin näilläkin juhlilla on ihmisiä, jotka hätääntyneinä omasta sielustaan pyytävät Jumalaa lähettämään evankeliumia omalle kohdalleen. Meidän reisjärveläisten rukous on nyt täyttynyt, olemme saaneet tänne Reisjärvelle näin paljon uskovaisia vieraaksemme. Älkää rakkaat seuravieraat unohtako puhua uskosta myöskään majapaikoissanne.
Tekstissä kerrotaan, että Paavali rupesi heti harkitsemaan matkalle lähtöä. Monenlaisia esteitä oli voitettavana. Me Jumalan lapset olemme hitaita lähtemään matkaan saarnaamaan evankeliumia, meillä on voitettavana oma lihamme.

Paavali tiesi, mitä nämä oudot ihmiset tarvitsivat ja mitä hänen oli heille sanottava. Hän saarnasi: Tähkää parannus ja uskokaa evankeliumi.
Elävässä seurakuntaelämässä kaivataan myös kipeästi kristittyjen keskinäistä kanssakäymistä ja yhteistä rukousta.

Te, rakkaat seuravieraat, tarvitsette kaikki Isän armoneuvojen hoitoa. Jumalalla ei olekaan yhtään voimallista ja väkevää lasta, vaan hänen lapsensa ovat heikkoja, jotta Hän kirkastaisi oman voimansa näissä heikoissa lapsissaan. Hänen vallassaan on myös antaa meille hyvät ilmat ja kaikki tarpeellinen. Me saamme ottaa hänen kädestään kaikki elämämme pienetkin ratkaisut.

Jeesuksen nimessä ja veressä on sinun syntisi, juhlakansa, anteeksi annettu. Minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra nytkin. Tämä anteeksiantamuksen lyhyt sanoma ei tuntune teistä, rakkaat seuravieraat, mitenkään viisaalta jumaluusopilta. Mutta kuitenkin siinä on kaikki tarpeellinen ihmisen autuudeksi ja ilman sitä meiltä puuttuu kaikki, ja silloin hengellinen elämä on umpimähkään ilmaan hosumista.
Meillä on nytkin lupa iloita Herrassa.

Kunnan tervehdyksen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Uuno Hylkilä

Arvoisa juhlakansa. Pyydän saada esittää tervehdykseni Reisjärven kunnan puolesta.
Herätysliikkeillä on kerran ollut täällä vahva jalansija. Lestadiolaisuus on ollut herätysliikkeistä voimakkaimpia. Se on tehnyt arvokasta hengellistä työtä.

Suviseurojen järjestäminen täällä Reisjärvellä merkitsee suurta tunnustusta. Haluammekin lausua tunnustuksen herätysliikkeen suorittamalle työlle ja toivotamme sille jatkuvaa menestystä.

SRK:n tervehdyksen rakennusmestari Eino Vaherjoki:

Rakkaat Jumalan lapset, jotka olette saaneet armon saapua tämän kesän suvijuhlille.
Aivan tervehdykseni aluksi pyydän tuoda teille kristillisyytemme keskusjärjestön sydämellisen tervehdyksen. Me kaikki tänne saapuneet yhdessä kiitämme Jumalaa ensin ja teitä Reisjärven ja ympäristön Jumalan lapset vaivannäöstänne näitä juhlia järjestäessänne. Me olemme koolla kiitollisin mielin. Sitten meillä on ilo siitä jälleen, että muualtakin, ulkopuolelta maamme rajojen, on saapunut seuravieraita, täällä on sisaria ja veljiä Ruotsista, Norjasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Te kaukaa saapuneet vieraamme, olkaa sydämellisesti tervetulleet Suomen Siionin suvijuhlia viettämään kanssamme! Pyydän kaikille saada esittää tervehdyksen Amerikan Jumalan lapsilta. Heiltä ei ole ketään varsinaista tervehdyksentuojaa. Jumala muutti heidän suunnitelmiaan. Mutta me tyydymme kaikessa Jumalan tahtoon, vaikka nyt onkin pyhät hajallaan maailmassa Virsi 167: 5.

Pyydän lukea profeetta Jesajan kirjasta luvusta 40 jakeet 1 – 2, 9—10 sekä 26-31.
Hyvin monet teistä ovat saaneet armon saapua tänne arkisten ahdistusten ja epäilysten keskeltä. Sitä varten olemme kaikki tänne saapuneet omalta puoleltamme köyhinä ja syntisinä, että saisimme kokea lohdutusta ja virvoitusta. Ja näinhän tapahtuukin täällä, missä Israelin Pyhä on voimallisena omiensa keskellä. Jumalan tahto on, että nälkiintyneet, kiusausten helteessä uupuneet, saavat kokea lohdutusta aivan Isän sydämeltä saakka.
Jerusalemille, Jumalan kansalle on saarnattava, että hänen sotimisensa on täytetty, rikoksensa anteeksi annettu. Täällä on kuultavanamme Kristuksen evankeliumi. Tämä ainoastaan virvoituksen sydämellemme tuo, että saamme kuulla omalle kohdallemme evankeliumin, että rikokset on annettu anteeksi. Ole vapaa, sinä vapaaksi ostettu lauma Siionin vuorella!! Missään muualla ei tällä pahalla maailman ajalla vietetä tällaista juhlaa kuin Jumalan huoneessa, Siionin korkealla vuorella, joka vahvana kestää loppuun saakka. Mutta perillä vasta saamme viettää täydellistä juhlaa Jumalan ja Karitsan istuimen ympärillä.

Koko Herran Siioni on suloinen saarnaaja sillä me olemme kuninkaallista pappeutta, pyhää sukua ja Jumalan omaisuuden kansaa. Ja Jumalan käskystä se on voinut astua korkealle vuorelle. Se on näkyvä kaupunki, jota ei voida peittää.
Me elämme pahaa aikaa, mutta mikään ei saa pelottaa Herran kansaa. Meitä on tähän päivään asti Herra auttanut ja armon voima kantaa meidät perille saakka. Nyt on vielä päivä tehdä evankeliumin työtä. Siion elää ihmeellistä aikaa. Jumala on siunannut valtakuntansa työtä.

Raamatun mukaan tiedämme ajan vain pahenevan. Pyhäin leiri piiritetään. Sekään ei saa meitä pelottaa. Jumala ei sitä pitkään salli. Hän tulee väkevyytenä, joka ei tulemistaan viivyttele. Jumala odottaa vielä, että epäuskoiset tekisivät parannuksen. Kuninkaamme tulee meitä noutamaan. Siihen saakka Jumalan valtakunta Hänen käsivartenaan on hallitseva. Me ikävöimme Herran päivää. Me tiedämme, että me saamme armopalkan Herraltamme. Kun on toivo päästä Hänen luoksensa, joka uskomme alkaja ja päättäjä on, niin me täällä puhdistamme itsemme, teemme matkaa synnin pois panijana Hänen verisissä askelissaan.

Ahkeroikaamme, että olisimme valmiit, että vaatteemme olisivat valkaistut Karitsan verellä. Hänen verensä, Hänen voimansa on niin suuri, ettei meiltä mitään puutu. Hän antaa väsyneille voimaa taisteluun. Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman näissäkin seuroissa. Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen.

Päivämies 3.7.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Reisjärven suviseurat 1968

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Joulu 2018, 19:04

SRK:n vuosikokous 1968


PERJANTAIPÄIVÄN mainittavimpia tilaisuuksia oli SRK:n vuosikokous Reisjärven kirkossa kello 14. Kokouksessa oli 337 edustajaa 240 rauhanyhdistyksestä. Kokous alkoi veljemme August Törölän pitämällä alkuhartaudella tekstinään 2. Piet 1:-- Hän Kirkasti sitä lahjan kalleutta, mikä meillä uskon kautta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta. Saarnan lopuksi veisattiin virsi 170: 3 – 4.

TODETTIIN kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, puheenjohtajat ja sihteerit. Puheenjohtajiksi valittiin Lauri Taskila, Paavo Sillanpää ja Vilho Karanta. Sihteereiksi valittiin Sampo Kaarimiemi, Jorma Niinikoski ja Gunnar Pelkonen.
PÄÄTETTIIN LÄHETTÄÄ sähkösanomat Tasavallan presidentille, arkkipiispalle, Oulun hiippakunnan piispalle, Oulun läänin maaherralle ja Amerikan Jumalan lapsille.
ESITETTIIN SRK:n vuosikertomus edelliseltä vuodelta ja se hyväksyttiin.
ESITETTIIN SRK:n edellisen hoitovuoden tilit ja tilintarkastuskertomus, ja hyväksyttiin ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus.
YLIJÄÄMÄN käytöstä päätettiin johtokunnan ehdotuksen mukaan.
JÄSENYHDISTYSTEN vuosimaksu päätettiin pysyttää entisellään eli 50 penniä jäseneltä.
EROVUOROSSA olevat johtokunnan jäsenet Eino Rouvinen, Kalle Vakkuri, Kauko Mäntylä ja Arvo Perälä valittiin uudelleen. EINO Rimpiläisen pyydettyä, ettei häntä valittaisi uudelleen sairauden ja vanhuuden tähden, valittiin hänen tilalleen Sakari Ojala. Puheenvuorossaan Eino Vaherjoki osoitti kiitoksen sanoja pitkän ajan johtokunnassa toimineelle Eino veljelle kiittäen samalla taivaan Isää niistä lahjoista, joita Eino-veljen kautta oli saatu käyttää hyväksi johtokunnassa.

SRK:n tilejä valittiin tarkastamaan entiset, Tauno Saarnio, Laura Koukkari ja Eino Lohi. Vuoden 1969 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin johtokunnan ehdotuksen mukaan. Suviseurat päätettiin pitää 1969 Nivalassa. Tehtiin ennakkopäätös seurojen pitämisestä vuonna 1970 Alajärvellä.


Vuosikokouksen päätöksen mukaan lähetettiin seuraavat sähketervehdykset:

TASAVALLAN HERRA PRESIDENTTI Helsinki
Vanhoillislestadiolainen kristikansa vuosikokouksestaan Reisjärveltä lähettää Teille, Herra Presidentti, kunnioittavan tervehdyksen toivotuksin, että Jumala antaisi Teidän toimienne menestyä Hänen nimensä kunniaksi ja kansamme parhaaksi.


ARKKIPIISPA Martti Simojoki, Turku
Vanhoillislestadiolainen kristikansa lähettää Teille, Herra Arkkipiispa, vuosikokouksestaan Reisjärveltä kunnioittavan tervehdyksen toivotuksin, että Jumala antaisi Teille apunsa ja siunauksensa toimiaksenne vastuullisessa tehtävässänne Jumalan kunniaksi ja kansan kirkkomme parhaaksi.

OULUN hiippakunnan, herra PIISPA HANNES LEINONEN Oulu
Vanhoillislestadiolainen kristikansa lähettää Teille vuosikokouksestaan Reisjärveltä sydämellisen tervehdyksensä ja Jumalan siunauksen toivotuksen siinä uskon rukouksessa, että Hän saisi johdattaa Teidän toimintaanne nimensä kunniaksi ja valtakuntansa parhaaksi.

Oulun läänin Herra maaherra Oulu
Kokoontuneena Reisjärvellä vuosikokoukseensa vanhoillislestadiolainen kristikansa lähettää Teille Herra Maaherra kunnioittavan tervehdyksen.

AMERIKAN JUMALAN LAPSILLE Reisjärvelle vuosikokoukseensa ja suviseuroihinsa kokoontuneet Suomen Jumalan lapset lähettävät Teille, rakkaat Amerikan uskonsisaret ja -veljet, rakkaan ja sydämellisen tervehdyksen Jumalan rauhan toivotuksin.


TOINEN SEURAPÄIVÄ

Lauantai valkeni kauniin aurinkoisena päivänä ja sai seuraväen hyvälle mielelle. Niinpä seuravieraita virtasi koko päivän seurapaikalle. Iltaan mennessä arvioitiin olevan n. 27000. Armoaurinko Herra Jeesus evankeliuminsa kautta lämmitti routiintuneen tuntoisia sydämiä ja sai kylmettyneet rinnat läikähtelemään kiitostaulua sielunsa ystävälle, Herralle Jeesukselle.

Juhlava oli myöskin ehtoollistilaisuus seurateltassa, kun köyhät matkamiehet saivat polvistua Herran pöytään saamaan vahvistusta heikolle uskolle. Arkana ja heikkona, mutta Jeesuksen sovintoveren puhdistamina ehtoollispöytään polvistui n. 6000 seuravierasta. Taivas kosketti maata ja moni kiusattu Jumalan lapsi tunsi sydämessään lounatuulen lämpimän hyväilyn.

Lauantain puhujina olivat seuraavat veljet: Tauno Kurtti, Ossi Ylimaula, Erkki Reinikainen. Suviseurojen radiointi oli klo 13.10, jolloin puhuivat Pauli Vaarala, Timo Hämäläinen ja Usko Typpö. Iltapäivällä olivat palvelusvuorossa veljet Risto Saulio, Otto Markkanen ja Hannes Partanen. Ehtoollistilaisuudessa rippisaarnan piti veljemme Onni Majava.


Rakastaa Herran lakia

Otto Markkanen Ps. 1
Kun Jumalan lapset ovat kokoontuneet yhteen, he ovat ylistäneet Herraa psalmein, kiitosvirsin ja hengellisin lauluin. Autuas ja pyhä on se, jolla on osallisuus ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Autuas on se, joka ei vaella jumalattomien seurassa, sillä Jumalan seurakunnassa puhutaan vain Jumalan sanaa.

Me olemme näissä seuroissa kuulleet, kuinka me elämme pahan maailman keskellä. Me tyydymme toteamaan sen. Se on autuas, joka ei vaella jumalattomien seassa, vaan rakastaa Herran lakia. Se, joka on saanut tulla sisälle Jumalan valtakuntaan, on saanut Jumalan lain sydämeensä. Herran laki on täydellinen ja ravitsee ihmisen sydämen. Vapahtaja sanoo, että jokainen, joka rakastaa minun lakia, on autuas ja onnellinen. Minkä tähden on tarpeellista ottaa vaari Jumalan sanasta? Siksi, että tässä maailmassa on niin paljon sellaista, mikä vieroittaa pois Jumalan sanasta.

Jumalan lapsi on kuin istutettu puu vesiojan reunalla. On kysymys ihmisen kuolemattomasta sielusta. Jumalalla on peltomaa, johon hän tahtoisi jokaisen istuttaa. Jos täällä on sellainen, joka on reväisty irti Jumalan peltomaasta, sinut istutetaan anteeksiantamuksen kautta Jeesuksen nimessä ja veressä tähän peltomaahan. Tämä Jumalan peltomaa on siunattua peltoa, jota armonaurinko lämmittää ja Eedomin veripilvi pisaroi. Tämä veripilvi ei ole vedetön eikä sitä tuulet aja, vaan se pisaroi runsaasti. Tämä armonsade on tahtonut kastella täälläkin teitä jokaista.

Päivämies, 3.7.1968


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 08 Joulu 2018, 19:04
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron