Rintamakirjeitä sodan ajalta

[Taavetti]

Kirjoitan muokkauksena tähän alkuun muutaman sanan näistä sotavuosilta säilyneistä Siionin Lähetyslehdistä kopioimieni kirjeiden johdosta. Toivon näiden välittävän tunnelmia aivan erilaiselta ajalta, joita kaikki eivät kenties osaa kuvitellakaan. Kaikkia kirjeitä en yritä kopioida, mutta jos joku kaipaa tietoja joistakin läheisistään, voin yrittää sitä etsi. Mitään varmaa en lupaa, sillä minulla on vain muutama lehti tallessa. Olen miettinyt sitäkin, pannako kirjoittajan nimiä näkyviin. Päätin ne kopioida sellaisinaan, niin voi katsoa sen ajan tunnelmia ja opillisia käsityksiä eri kirjoittajien näkökulmasta. Näistä saattaa joku löytää läheisensä, mahdollisesti jopa omankin kirjoituksen. Jos olette eri mieltä nimen ilmi tuonnista, ottakaa vapaasti yhteyttä vaikka sähköpostilla joko minun omaani, tai foorumin postiosoitteeseen: vlfoorumi@gmail.com


Tie elämään

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on lavea ja tie avara, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät. Ja se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät, Matt. 7: 1:3, 14.


Moni ihminen on menettänyt lapsuus-uskonsa sen kautta, että on alkanut kuunnella sielun vihollisen houkutuksia, ja lähtenyt seuraamaan niitä. Sydämessä on syntynyt mieltymys maailman huvituksiin. Siinä on auennut eteen ovi maailmaan ja syntiin. Näin on käynyt monille siitä huolimatta, että hänellä on ollut uskovaiset vanhemmat, jotka ovat koettaneet kasvattaa lastansa pysymään lapsuususkossa elämän tiellä. Ihminen, joka on tarttunut kiinni maailman ja synnin rakkauteen, on joutunut epäuskon kautta Jumalasta erotetuksi.

Tältä lavealta tieltä ei voi palata takaisin Jumalan yhteyteen muutoin kuin tulemalla parannuksen kautta, ahtaan portin läpi elämän tielle.
Maailman lavealla tiellä kulkijan omatunto nukkuu hengellisen kuoleman uneen. Herättääkseen ihmisen nukkuvan omantunnon Jumala antoi pyhän lakinsa. Se tuo näkösälle, että synnin vallassa oleva ihminen on tuomittu kuolemaan. Kun tämä totuus tulee omakohtaisesti eläväksi ihmiselle, so., kun Jumala on saanut herättää hänen omantuntonsa, näkee ihminen olevansa Jumalan vihan alainen. Siitä tulee hänelle hätä ja kuoleman pelko, joka panee hänet etsimään pelastusta. Synnit nousevat silloin eteen suurina ja näyttää siltä, että niiden yli ei mitenkään voi päästä ja että näin suuri syntinen on Jumalan armoon mahdoton. Siihen tulee silloin sielun vihollinenkin vakuuttamaan, että niin suurelle syntiselle, kuin sinä olet, ei Jumalan armo enää kuulu.


Mutta Jumala ei tahdo yhdenkään syntisen kuolemaa, vaan kutsuu parannukseen herännyttä ihmistä evankeliumin kautta. Hän tahtoo johdattaa hänet ahtaalle portille, jonka kautta hän pääsee sille tielle, joka vie elämään. Hän antaa evankeliuminsa kautta julistaa sanomaa, että Vapahtaja on ottanut koko maailman synnit päällensä, niin suuret kuin pienetkin synnit, kärsinyt ja kuollut edestämme ja vuodattanut verensä syntiemme anteeksi antamiseksi. Armo on avattu ja valmistettu kaikille ihmisille, suurimmallekin syntiselle niin avarasti, että vaikka maailman kaikki kansat uskoisivat Jeesukseen Kristukseen, niin armo riittäisi jokaiselle ihmiselle.
Mutta tässä on ihmisen ratkaistava omasta kohdastaan, nöyrtyykö hän vastaanottamaan evankeliumin armontarjouksen ja käymään ahtaan portin kautta elämän tielle.
Kun Jumala antaa armokutsunsa kuulua ihmiselle, silloin vihollisellekin tulee kiire. Se tekee kaikkensa saadakseen ihmisen pysymään tälle kutsulle tottelemattomana, Toisia se houkuttelee pysymään synnin rakkaudessa, toisille se osoittaa itsevanhurskauden haaratien. Nämä houkutukset tulevat monesti niin hienossa, jopa jumalisessa muodossa, että harhailevan ihmiskurjan on vaikeaa nähdä niissä sielun vihollisen eksytystä. Sen kyllä ihminen helpommin saattaa ymmärtää, että julki jumalattomat ovat lavean tien matkamiehiä. Mutta se on vai keaa käsittää, että myös kaikki oman vanhurskauden harjoittajat ovat kaikesta jumalisuudestaan huolimatta saman lavean tien kulkijoita.

Toisia taas vihollinen koettaa saada odottamaan sopivampaa parannuksen aika, ja raskaampaa omantunnon herätystä ja vakuuttaa, että ethän sinä niin vähällä heräyksellä voi käydä edes tunnustamaan syntejäsi. Näin monet ja monenlaiset ovat sielunvihollisen kavalat houkutukset.

Mutta Jumala kutsuu evankeliuminsa armonäänellä ja samalla varoittaa, ettei pitäisi jäädä odottamaan sopivampaa aikaa, sillä kutsumisen aika voi mennä ohi. Jumala itse sanoo että silloin on otollinen aika, kun sinä ainoastaan tunnet, että olet rikkonut Herraa, sinun Jumalaasi, vastaan. Alistu, siis armonkerjäläisenä vastaanottamaan syntien anteeksiantamus. Se portti tosin on ahdas, sillä vaikeaa on jaksaa uskolla käsittää, että näin suuren syntisen synnit annetaan tämän evankeliumin päästön kautta anteeksi. Mutta laske itsesi kokonaan armon varaan ja kysy köyhänä ja nöyränä, vieläkö Jumalan armo näin suurelle syntiselle kuuluu. Silloin saat omin korvin kuulla, kun sinulle Jeesuksen käskyn mukaan julistetaan hänen veressänsä kaikkien sinun synteisi anteeksiantamus. Silloin Jeesuksen oman lupauksen mukaan on sinun syntisi annettu anteeksi myös Jumalan tykönä taivaassa, ja syntisi on upotettu armon mereen.
Mutta sille, joka näin vastaanottaa uskossa Jumalan armon ja syntien anteeksiantamuksen ja niin käy ahtaan portin läpi, aukenee eteen elämän tie, se on jatkuva uskon kilvoitus. Sielunvihollinen ei anna rauhaa vieläkään. Ja erityisesti se tuottaa rauhattomuutta sen kautta, että kristityssäkin vielä pois ottamaton turmelus. Me olemme sen vuoksi, joka päivä sodassa syntiä ja sielumme vihollista, vastaan. Mutta Jumalalle olkoon kiitos siitä, että meille on matkallamme jätetty hyvä matkasauva. Se on Herra Jeesus itse armollisen anteeksiantamuksensa kanssa. Me saamme matkan varrellakin vielä panna pois synnin, joka aina tarttuu, ja meille annetaan jatkuvasti kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja, veressä.

Kerran päättyy tämän tien kulku ja kilvoitus. Silloin alkaa meidänkin suustamme kaikua kiitos, josta ei tule loppua.
Niin olkaamme, kaikki elämän tien kilvoittelijat, hyvässä turvassa. Matkamme päättyy kerran onnellisesti tapetun Karitsan veren turvissa. Muistakaa minuakin, heikkoa uskonveljeänne, rukouksissanne.

Stm. Eino A. Ekdahl
Siionin Lähetyslehti 12, joulukuu 1943

[Taavi]

Paimenen käsivarrella

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” (Ps.23: 1)

Tuli sydämeni halu tervehtiä kaikkia verellä pestyjä sieluja täältä tulilinjoilta, täältä, missä lyödään arpaa elämästä ja kuolemasta, täältä, missä on moni nuori mies saanut vuodattaa verensä ja antaa henkensä tämän maan ja sen kansan puolesta. Mutta kuinka moni onkaan lähtenyt tällekin matkalle ilman Herran Jeesuksen sovintoveren anteeksi antoa. Kun ei tiedä ihmispoloinen, milloin lentää kuoleman siru ja elämän langan poikki leikkaa. Ja silloin, kun ei kun ei ole Herran Jeesuksen sovintoveren kautta synnit anteeksi, niin tulee semmoinen vahinko, jota ei voi korjata. Sen tähden seisahtukaa, rakkaat aseveljet, ajattelemaan kuolemattoman henkenne tilaa! Älkää, kalliit sielut, kulkeko täysin purjein kadotusta kohden! Sillä olettehan nähneet, kuinka kuolema on tänäkin aikana niittänyt nuorta ja jaloa viljaa kysymättä, onko vilja tuleentunut aittaan korjattavaksi.
Voi veljet rakkaat, ottakaa ajasta vaari, ennen kuin kello lyö kaksitoista, ja tehkää parannus, sillä emme tiedä, milloin saamme laskea matkasauvan maahan ja saamme käydä niihin Karitsan suuriin seuroihin, joihin niin monesti sielumme ikävöitsee täältä murheen korvesta! On niin turvallista seisoa täällä vartiopaikalla, kun tuntee, että vierellä on itse Herra Jeesus minun matkakumppaninani, joka varjelee minuakin heikkoa lastaan armonsa käsivarrella. ”Sillä armosta me olemme autuaat, ei itse meistämme, vaan Jumalan lahja se on.” Kyllä se niin on, että armosta meidän tulee uskoa itsemme autuaiksi. Sillä omalla kohdallani täytyy tunnustaa, että ellei rakas Isä olisi armossaan näytellyt veren merkkejä, joita Hänen ainosyntyinen Poikansa sai kulkiessaan yrttitarhasta Golgatan mäelle, niin omalla voimallani ja ansioillani en olisi pystynyt hetkeäkään matkaa tekemään, vaan on aina täytynyt nojata sauvan varaan ja kantaa kerjurin kirjoja. Mutta kiitos taivaan Isälle, kun saapi kerjäten ja kontaten tehdä taivastien matkaa, kun tietää että kerjurilta ei tavara lopu! Mutta aina on kuulunut tuo hyvää puhuva veren ääni, että ole lapseni hyvässä turvassa, sinun syntisi on anteeksi annettu ja armon mereen upotettu. Eikä niitä sieltä ylös kaiveta, vaikka sielun vihollinen usein silläkin pelottelee, ettei ne ole kaikki anteeksi annettu.

Mutta koko velkakirjan päällä on verinen kuitti merkkinä, että kaikki on täytetty. Olkaa turvattuja kaikki taivaan tien matkamiehet tänäkin aikana, vaikka maailman meri myllertää aivan vaahtopäissä! Mutta Israelin lasten matkalaiva seilailee kohti iäisyysrantaa kooten viimeisiä matkalaisiaan laivansa suojiin. Ei Herra laivan ovea sulje, ennen kuin kaikkein viimeinen ja hitainkin matkamies on päässyt laivan suojiin. Silloin on kaikki murheet ja kiusaukset poissa, kun laiva lähtee kohti Goosenin maan rantoja, täynnä niitä valkopukuisia matkalaisia, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet ja ovat matkalla niihin Karitsan suuriin seuroihin, joihin kaikki verellä pestyt sielut kootaan viettämään Jumalan lasten ihanaa sabatin lepoa.
Sanon teille rakkaat omaiseni, älkää murehtiko minun tähteni, sillä tiedättehän, että Herran Jeesuksen nimen turvissa teen täällä matkaa! Hänpä tietää johtaa meidän matkamme ja kulkumme. Jos Hän on niin hyvin nähnyt, että täältä vielä pois palaan, niin se tapahtuu. Mutta jos Hän on niin määrännyt, että elämäni lanka täällä katkeaa, niin Hän senkin tekee rakkaudessaan. Hän joka on armossaan rikas, antaa teille, rakkaat, voimaa ja lohdutusta kaikessa murheessa! Ole rakas puolisoni turvattuna ja katso suoraan kohti taivasta, sieltä tulee turva ja lohdutus kaikessa murheessa! Kasvata poikaamme Jumalan pelkoon, että kerran hänestäkin tulee mies, josta on hyötyä isänmaalle ja kunniaksi Jumalalle! Jääkää Jumalan rauhaan kaikki Herran Jeesuksen sotilaat! Pyydän sulkeutua Jumalan lasten esirukouksiin.

Vähin veljenne uskossa
Korpr. Ville Anttila.

[Taavi]

Rauhan terveiset rintamalta

Armoa ja rauhaa taivaallisen rakastajan sydämeltä koko köyhälle Jumalan lapsilaumalle. Onko ihanampaa osaa tänä myrskyisenä aikana, kuin saada nauttia sielullansa sitä rauhaa, jota ei voi tykkien jyske eikä kiväärien rätinä rikkoa eikä häiritä. – Rauhaa, joka kestää siellä, missä katsotaan kuolemaa silmästä silmään, vain vahvistuu, kun ahdistettu ja monilla vaivoilla rasitettu sielu kuoleman kentillä pääsee katselemaan Lunastajaansa. Silloin ei tämä turmeluksen majammekaan synnin vaikutuksineen vaivaa niin suuresti. Sen vaikutus heikkenee ja Pyhän Hengen voima vahvistuu. Miten mielellään siirtyisikään silloin ajasta iankaikkisuuteen. Miten mielellään lähtisikään silloin tästä vaivojen maasta iki-iloon taivaaseen. – Mutta ainakin minulla tulee tällaisina aikoina mieleen vaimoni ja pienokainen siellä kotona sekä äiti. Miltä tuntuisi heistä, kun rakastamaansa puolisoaan, isää ja poikaansa tuotaisiin kotiin valkoisessa arkussa kylmenneenä?

Emme saisi katsella taaksemme. Ei mitään tässä maailmassa saisi meillä niin rakasta olla, ettemme niiden tähden taivaan kotiin halaisi. Muistakaamme Lootin emännän kohtaloa. Ja eihän sitä meillä todella olekaan. Mutta sittenkään ei voi mitään sille, että nousee rukous Jumalan luo: Älä rakas Isä, jätä omaisiani suremaan! Jos otat meidät luoksesi, päästä meidät yhdessä. Kuitenkin tahtosi tapahtukoon! Tiedänhän, että rakastat kaikkia lapsiasi yhtä suurella rakkaudella. Et tahtoisi kellekään tuottaa murhetta. Mutta Sinä myöskin tunnet meidät tarkemmin, kuin itsekään itseämme tunnemme. Sinä tiedät, mikä lopuksi meidän parhaaksemme on. – Emme aina ymmärrä johdatustasi. Sillä niin paljon korkeammalla kuin taivas on maasta, ovat Sinun ajatuksesi korkeammat meidän ajatuksiamme, ja tiesi korkeammat meidän teitämme. Jos siis Jumalan täytyy meitä kurittaa, jos toisinaan tämä kuritus tuntuu liiankin raskaalta. Ellemme aina ymmärrä tämän kurituksen tarkoitusta, niin muistakaamme silloinkin, että Jumala rakastaa meitä.

Ei Hänkään säästänyt omaa Poikaansa, vaan antoi uhriksi edestämme. – Kyllä Isän sydän varmaankin itki silloin, kun Poikansa Getsemanessa verta hikoili syntiemme painon tähden. Kun Hän joutui huutamaan: – ”Isä jos mahdollista, niin ottaisit pois tämän taakan, kuitenkin älköön tapahtuko minun tahtoni, vaan Sinun.” – Mutta niin suuresti rakasti Isä meitä synnin orjuuteen joutuneita, lain kirouksen alla kulkevia lapsiaan, ettei voinut keventää Lunastajamme kärsimyksiä. – Ettei sielunvihollinen voisi enää päälle kantajanamme olla, koska itse Jumalan Poika on syntimme sovittanut ja omalla verellään meidät lunastanut. Niin nytkin saamme täysin ansiottomana, Kristuksen ansioon turvaten aivan armosta, uskoa itsemme taivaskelpoisiksi. Olemmehan uudestisyntymisen kautta päässeet veren puhtaudesta osallisiksi, ja Pyhä Henki, joka kaikkien verellä pestyjen sieluissa vaikuttaa, todistaa että olemme Jumalan lapsia. – Uskomme siis tälläkin hetkellä syntimme, nekin kärsimättömyyden synnit, anteeksi Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä, rauhaan vapauteen ja iloon asti. Ja jäämme edelleen nauttimaan taivaan rauhaa köyhällä sielullamme.
Tyydymme koettelemustenkin alla siihen, että saamme armolapsina vaeltaa, ja pääsemme kerran ristin alta kruunun alle. Lyhyt on ristin tie, vaikka se raskaskin lie, mutta palkkamme, mutta palkkamme on suuri taivaassa. – Emme muista enää siellä, mitä täällä olemme kokea saaneet, vaan riemurinnoin yhdymme autuaitten kiitosvirteen taivaalliselle rakastajallemme, joka ei jättänyt sitäkään kaikkein huonointa lastaan, vaan kantoi hänet helmassansa ikirauhaan taivaaseen.
Pyydän esirukouksia puolestani, heikko taivastien matkaaja.

Alik. Lauri Alasaarela.
Siionin Lähetyslehti, tammikuu 1942

[Taavi]

Kirje Leppävirralta

Rakkaat Jumalan lapset, sisaret ja veljet, tutut ja tuntemattomat, kautta koko Suomen Siionin sisällä olevat. Tervehdykseni teille tämän rakkaan matkaoppaan välityksellä. Erikoinen haluni on muistaa teitä, rakkaat sisaret, jotka olette osatovereitani kantamassa yhteistä surua, sen johdosta, kun rakas aviopuoliso on temmattu pois sodan pauhujen keskeltä. Minä olen niin peräti heikko lapsi, että en tahdo jaksaa alistua Isän tahtoon. Tunnen olevani kaikkein raskaimman ristin alla, kun täällä synkän korpimatkan varrella, täällä yksinäisyydessä, erillään toisista matkaystävistä täytyy vaeltaa. Raskas on murhe sydämessä, kun Jumala otti elämän matkatoverinkin pois, joka oli aina valmis lohduttamaan, kun kiusaukset saartoivat sydäntäni. Täällä on nyt äitini, siskoni ja siskoni lapset, jotka jäimme kaikki orvoiksi ja pieni poikani, joka on ilonani. Mutta Jumalalle kiitos siitä, että on antanut uskon kalleimmat kultajyvät meidän jokaisen sydämeen, että sen tähden on vähän helpompaa.
Ja kaiken tämän keskellä Jumala ihmeellisellä lohdulla virkistä kun tunnen, ettei tämä korpivaellus enää olekaan kovin pitkä, jolloin saapuvat vieraat taivaasta noutamaan morsianta häihin. Silloin meidät verellä pestyt, Karitsan morsiamiksi vihityt lapset, kootaan sinne ostettujen ja siunattujen valkopukuiseen laumaan. Sinne, minne rakkaat omaisemme ovat jo edellämme siirretyt. Silloin on asiamme aivan hyvin, viimeisetkin murheen pisarat ovat pyyhityt kasvoiltamme ja suloinen rauha täyttää koko olemuksemme, sen hengellisen osan, jonka päällä jonka jo täällä tahdomme pyhittää. Paraskin onnemme, maallinen on täynnä suruja! ”Täällä on sota, kilvoitus, vaiva ja työ, vaan siellä on päiväksi muuttunut yö. Kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi, ja iäti kiitostasi. ”
Haluni on pyytää koko Herran laumalta siunausta ja esirukouksia, että jaksaisin perille. Ja toivoni ja rukoukseni on sama, teidän jokaisen edestä. Olkaa vapaat ja iloitkaa! Matka pian loppuu ja levätä saamme. Hetken kun uskomme tunnustamme, niin Ylkämme näemme kunniassaan. Rauhan terveisin, vähin sisarenne taivaan tiellä.
Aune Räisänen

Siionin Lähetyslehti tammikuu 1942

[Taavi]

Kirje Amerikasta

Cape Cod. Massachusett. syyskuun 10 p.nä 1941
Kallis veli Herrassa,
Opettaja Heikki Jussila perheenne kanssa!
Jumalan terve!

Vaikka olettekin jääneet unohtumattomaan muistoon ja usein on haluttanut kirjeelläkin muistaa, niin aina olen jättänyt päivästä toiseen. On tuntunut siltä, että ei osaa sanoiksi pukea sitä, mitä haluaisi sanoa. Mutta päätin kaikesta huolimatta sanoa edes ”Jumalan terve”. Eihän meissä itsessämme olekaan muuta, kuin syntiturmelus kiireestä kantapäähän. Mutta arpa on langennut kohdallemme, josta kalliista osasta ja perinnöstä olisi syytä kiittää taivaan Jumalaa yötä ja päivää. Useinhan ja enimmäkseen tämä turmeluksen sumu on hämärtämässä armon aurinkoa, ja omavanhurskauden rietas saarnaamassa, että ”ei sinunlaiselle kuulu Jumalan armo.” Vaan sitä vastaan saa lakkaamatta sotia odotellessa sitä ihanaa pääsinpäivää, jolloin iäinen aselepo alkaa ja pääsemme loppumatonta juhlaa viettämään Karitsan häihin. Kun saa sanomia, että tämä maallinen sota on päättynyt jonkun matkaystävän kohdalle, niin tulee kaipauksen keskellä kiitollinen mieli rakasta Isää kohtaan, kun korjasi lapsensa pois näistä ajan vaivoista.

Veli Havaksen pois muutto tuntuu ihmismielestä liian aikaiselta, vaan tässäkin saamme tyytyä Jumalan tahtoon, joka yksin tietää, milloin on itse kunkin vuoro pois siirtyä. Jumalan aika on sopivin aika. Ei muuta osaa sanoa, mutta toivotan onnellista loppumatkaa teille siellä valtameren takana ja meille täällä lännessä. Pian saamme kokoontua rauhan maassa kaikki, jotka Karitsan veren turvissa täällä matkaa teemme. Muistakaa meitäkin Isän sydämelle! Kertokaa rakkaat terveisemme veli Oskari Jussilalle, tyttärillenne sekä kaikille Herran omille, joita kohtaatte. Rauhan ja rakkauden terveiset veljille lähettää erityisesti Peltoset, Kumpulat, ja koko Cap Cod’ni Sioni. Mandi sisar on parhaillaan Detroitisssa, häneltä myös rakkaat terveiset. Veli Heideman on lupautunut tänne seurojen pitoon kuun lopulla.
Jumalan rauhan ja rakkaudella terveisin, piirsi vähin uskon sisar
Elin Karvonen
Jos satutte kohtaamaan rakkaita veljiä Honkasaloa, Vasuntaa ja Väärälää, tervehtikää puolestamme.

Siionin Lähetyslehti tammikuu 1942

[Taavi]

Vienan Karjalasta 26.9.–41

Toivotan teille Jumalan omat kautta koko isiemme maan Jumalan rauhaa! Sydämeni halu on teitä, veljet ja sisaret, tervehtää taivaallisella rauhalla tänä rauhattomana koettelemusten aikana. Täällä maailmassa meillä on ahdistusta, murheita ja kiusauksia, eikä me Jumalan lapsetkaan ole niistä osattomiksi jääneet. Mutta näiden koettelemusten keskellä olemme yhä selvemmin oppineet näkemään vieraaksi tämän maailman. Tiedän, miten monessa kodissa siellä sodan melskeiden ulkopuolellakin, painaa sydämiä ahdistus ja murhe omaistensa puolesta, niiden jotka ovat joutuneet tänne sodan melskeisiin taistelemaan ase kädessä vihollista vastaan. Ja ne viestit, jotka ovat niin moniin koteihin saapuneet, että perheen huoltaja on mennyt tai vanhemmat ovat vanhuuden päiviensä tuen, ovat tuoneet surua ja murhetta. Ja meitä perheen huoltajia täällä rintamalla painaa murhe, miten rakkaimpamme siellä kotona jaksavat. Mutta näiden koettelemusten keskellä me löydämme kaiken turvamme ja lohdutuksemme rakkaalta taivaalliselta Isältämme, sillä Isän rakkaus on ollut niin suuri syntisraukkoja kohtaan, että on antanut oman rakkaan Poikansa uhriksi koko maailman syntien edestä. Ja siinä uhriveressä olemme mekin, rakkaat veljet ja sisaret, saaneet pestä syntihaavamme terveiksi.
Keskellä synkimmän ja myrskyisimmän ilman me saamme nostaa katseemme Golgatan ristillä riippuvaan Rakastajaan. Siellä viaton veri priiskuu viattomasta ruumiista, siellä painaa maailman synnit viatonta. Siinä me näemme todellisen ja syvän rakkauden. Kun me uskolla tätä katselemme, niin sydän avartuu näkemään nämä maailman murheet, kiusaukset ja huolet niin hetkellisiksi ja ohi meneviksi, ja tämä maailma näkyy niin vieraaksi, kun meillä on taivaassa, Isän kotona odottamassa saastuttamaton perintö.

Rakkaat veljet ja sisaret, kyllä meidän asiamme on sentään hyvin, kun hetkittäin saamme uskoa kaikki syntimme ja heikkoutemme anteeksi ja saamme omistaa sydämissämme Jumalan rauhaa. Ei täällä rintamallakaan luoti- ja kranaattisateessa tarvitse peljätä, kun tietää ja saa uskoa, että suojelukseni ja varjelukseni on rakkaan Isän kädessä, sillä mitään ei voi tapahtua Isän sallimatta. Rakas Isä niin ihmeellisellä tavalla kuljettaa omaa lastaan täällä sotapolullakin. Hän keskellä sodan melskeenkin voi kattaa taivaallisen herkkupöydän nälkäisen sielun ravinnoksi. Kun tapaa uskonveljiä, ja saa avata toinen toiselleen sydämensä, niin siinä tulee niin hyvät seurat, että sydän alkaa soperrella kiitosta taivaalliselle Rakastajalle, ja niissä seuroissa on Herra Jeesus keskellä lupaustensa mukaan. Emme me näitten maitten päällä osaa kiittää Herraa, niin kuin tulisi. Mutta kyllä varmaan kankea kielemme kirpoaa kiitokseen sitten, kun verellä pesty henkemme saa lennähtää ikuisen kotimaan rannalle. Silloin eivät meitä enää paina surut eikä murheet, kaikki huolet ja kiusaukset ovat silloin jääneet toiselle puolelle kuoleman virran.
Rakkaat veljet ja sisaret, kyllä meidän kannattaa tämä täällä viipymisemme aika elää Herralle, vaikka tuntuukin, ettei jaksa enää askeltakaan ottaa. Mutta me saamme sittenkin uskoa, ettei Herra meitä jätä, kun me vaan pysymme lapsena ja ahkeroimme panna pois kaiken sen, mikä tulee uskomisen esteeksi. Ja kun me olemme lapset, niin me olemme myös perilliset ja meidän on silloin turvallista tehdä matkaa. Että tulipa matkamme pää milloin tahansa, niin taivaan koti on meille avoinna. Ja niin tahdomme uskoa tälläkin hetkellä kaikki synnit ja heikkoudet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja minä pyydän, muistakaa minuakin heikkoa Jumalan lasta rukouksissanne taivaallisen Isän tykö, että minäkin kaikesta pahasta varjeltuneena saisin kerran lennähtää taivaan ikikotia!
Jumalan rauha levätköön teidän kaikkien kanssanne!
Rakkain veljellisin terveisin vähin veljenne uskossa,
Kers. Niemikorpi, Sulo

Siionin Lähetyslehti, tammikuu 1942

[Taavi]

Tervehdys rintamalta

Tervehdän Jumalan rauhalla teitä hajalla asuvaisia Jumalan lapsia, kasvoista tuttuja ja tuntemattomia. Meitä on tässä samassa joukkueessa muutamia kaidan tien matkamiehiä, jotka olemme saaneet Jumalalta niin suuren armon, että olemme saaneet tulla Jumalan valtakuntaan, ja saaneet syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä. Siinä veressä, joka vuoti Golgatan keskimmäiseltä ristiltä meidän syntisten ja kaikkien ihmisten edestä. Mutta täytyy murheella valittaa, että vain harvat ottavat vastaan tämän kalliin armokutsun. Useimmat kulkevat kohti kadotusta välittämättä sielunsa autuudesta. He eivät ota vaaria ajasta, mitä Jumala vaatii kaikilta ihmisiltä, nimittäin että tekisivät parannuksen, ja uskoisivat syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Kuule sinä uskoton aseveli, jos satut lukemaan nämä minun heikot ja puuttuvaiset sanani. Pysähdy hetkeksi ajattelemaan, miten on sinun kuolemattoman sielusi laita!
Jos syntisi on sovittamatta, niin tee ensi tilassa parannus! Riennä sellaisen veljen tai sisaren luokse, joka on itse saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Hänellä on taivaallinen pappeus, ja kun alistut pyytämään syntisi anteeksi, niin hän varmaan ilomielin ne sinulle anteeksi saarnaa. Ja kun sinä ne näin uskot anteeksi saaduksi, niin ne on myös taivaassa, Jumalan edessä anteeksi annettu. Ja te rakkaat vanhemmat uskon veljet ja sisaret, siellä itse kukin kotonanne. Muistakaa meitä nuoria ja heikkoja kaidan tien matkamiehiä, jotka olemme täällä maallisella sotarintamalla, esirukouksilla kantaa Isän sydämelle, että jaksaisimme uskossa taistella loppuun asti. Sitten kun tämä maallinen matka päättyy, pääsemme siihen suureen voittajien joukkoon veisaamaan kiitosta Karitsalle. Paljon sydämen rakkaita terveisiä lähetän Jumalan lapsille, varsinkin Kuusamon Jumalan lapsille. Pyydän lukemaan anteeksiantavalla sydämellä nämä puuttuvaiset sanani.
Kers. Säkkinen, K. A.
Siionin Lähetyslehti, tammikuu 1942

[Taavi]

Taisteluun Herran nimessä!


Tervehdys rintamasotilaille

Israelin virsien, psalmien, joukossa on eräs taistelevan soturin virsi, jossa hän samat sanat kolme kertaa toistaen laulaa: „Herran nimessä minä lyön heidät maahan!" Soturi on pakanalaumojen piirittämänä, ne ympäröivät hänet joka taholta, ne olivat kuin mehiläisparvi hänen kimpussaan. Hän on veriin haavoittuneena — mutta hän riemuiten kajauttaa voittohuudon: „Herran nimestä minä lyön heidät maahan!" (Ps. 118: 10 -12).

Tätä soturin voitonvirttä veisaten meidän Herramme, Jeesus Kristus, lähti veriseen lopputaisteluun pimeyden valtoja vastaan, taisteluun, jonka kautta Hän avasi meille voiton tien. Evankeliumeissa näet kerrotaan, että Jeesus „veisattuaan kiitosvirren" lähti pääsiäisaterialta Getsemanen taistelukentälle ja tiedetään, että pääsiäisaterian päätösvirtenä aina oli edellä mainittu psalmi.
Lähdettekö te, sotilaat, taisteluun Herran nimessä? Eihän vain vihollista vastaan rynnätessänne ole huulillanne pahimman vihollisenne, perkeleen, nimi? Tehtävä, jota toimittamaan te, Suomen asemiehet, siellä olette, on oikea, jopa
niin pyhä, että on täysi syy sanoa samaa kuin aikanaan Daavidista sanottiin, että te käytte Herran sotia. ( Sam. 18: 17, 25, 28 ). Te käytte Herran sotia puolustaessanne Herran asiaa. Vääryys on noussut tuhoamaan meitä ja hävittämään totuuden ja vanhurskauden maan päältä. Meitä vastaan salakavalasti hyökännyt itäinen naapurimme on antautunut vääryyden palvelijaksi. Siihen ovat sen veripunaiset valtiaat vieneet sen niin tietoisesti, että ovat julkisesti julistautuneet kaiken sen leppymättömiksi vihollisiksi ja tuhoojiksi, mikä on jumalallista ja meille pyhintä ja kalleinta.

Tätä vääryyden aseeksi antautunutta, meitä tuhoamaan noussutta valtaa vastaan te taistelette. Niin te olette Herran asialla.
Mutta Herran asialle on lähdettävä Herran nimessä. Niin sotaakin Herran asian puolesta on käytävä Hänen nimessään. Tämän tajusi elävästi nuori soturi Daavid käydessään iskemään maahan jumalanpilkkaajan, Goljatin. „Minä tulen," hän jättiläiselle huusi, „minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin Jumalan, jota sinä olet häväissyt!" Ja hän iski maahan Goljatin (1 Sam. 17 luku). Herran nimessä taistellessaan hänen soturisa saa vihollista vastaan käydessään turvallisesti ja voitonvarmasi riemuita: „Herran nimessä minä lyön heidät maahan!”

Herran nimessä käydään taisteluun aivan samoin kuin rauhankin töitä Hänen nimessään toimitetaan. Kun Herra itse on tullut meille niin rakkaaksi, että annamme koko elämämme Hänelle, annamme elämämme myös Hänen hallittavakseen. Silloin koko elämämme suuntaa ja kaikkia tekojamme määräämässä on tämä yksi: näin on Herran tahto! Elämämme suunnistaminen Herran tahdon mukaiseksi on toimimista Hänen nimessään. Tämän elävä tunto nostaa meidät taisteluun. Se antaa oikean sankarin mielen: Se terästää tahtomme synnin kiusauksia vastaan niin, että sanomme nuoren Joosefin tavoin: ”Kuinka minä tekisin niin suuren pahanteon ja rikkoisin Jumalaa vastaan! (1 Moos. 39: 9). Elävä tunto siitä, että koko elämäni suunnistan Herran tahdon mukaisesti, kutsuu taisteluun kaikkea vääryyttä vastaan. Niin se on kutsunut Herran soturit myös tähän pyhään sotaan, jota Suomen kansa nyt käy.
Mutta Herran nimessä taistellessanne saatte te, Herran soturit, myös olla koko sydämenne pohjaa myöten hyvin turvattuina, sillä Herran nimessä taistelevan sekä elämä että kuolema on Herran armollisissa käsissä.

Käykää siis vihollista vastaan taiteluun turvallisin riemumielin sanoen: Herran nimessä minä lyön heidät maahan!

O H Jussila
Siionin Lähetyslehti huhtikuu 1942

[Taavi]

Vienassa 8.2.1942.

”Uskon kautta he tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.” Hebr. 11: 34

Tervehdin kristityitä tämän kalliin lähetyslehden kautta täältä Vienan-Karjalan korvesta.
Täällä kävi kalliita vieraita, veljet Perälä ja Tiilikainen Kärsämäeltä. Kyllä olin iloinen, kun veljet tänne tulivat, meitä tervehtimään ja toivat tervehdyksiä rakkaan taivaallisen Isän sydämeltä. Niissä terveisissä kuuluu aina hyvää puhuvana rauhan ja lohdutuksen evankeliumi. Perälä-veli on rakas rippi-isäni. Senkin vuoksi oli niin ihmeellistä saada kohdata hänet täällä sotatantereilla. Sieluni kiitti Jumalaa siitä Hänen suuresta laupeudestaan, että minäkin saan syntien anteeksisaamisen armossa olla Hänen armolapsensa Jeesuksen ansion tähden, vaikka omalta puoleltani olen aivan huono ja kelvoton.

Olen ollut elämän tiellä kilvoittelemassa neljätoista vuotta. Monta on ollut kiusausta, mutta rakas taivaallinen Isä on armossaan auttanut niiden läpi. Tällä sotaretkellä olen ollut lottana koko ajan. Lähdin silloin kun veljetkin lähtivät vainolaista vastaan. Paljon olen saanut nähdä ja kokea. Olen kohdannut useita uskonveljiä sotilaiden joukossa. Heidän kanssaan olemme saaneet puhella myös kalleimmasta asiastamme, ja se on antanut aina uutta voimaa ja virkistystä. Ette te siellä kotirintamalla aavista, kuinka kalliilta tuntuu täällä kohdata uskonveljiä ja saada Jumalan rauhalla toisiansa tervehtiä ja vielä, siunata toisiansa Jeesuksen nimen ja veren kautta.

Myös taivaallinen Isä lähettää meille tervehdyksiä kirjeiden kautta. Muistakaa, te siellä kotirintamalla, lähettää myös rukouksia Isän tykö meidän edestämme, jotka olemme täällä sodan keskellä meidän kaikkien yhteisen asian puolesta. Rukoilkaa erittäinkin veljien puolesta, jotka ovat tulilinjoilla vihollisen luotisateessa. Monta kristittyä sotilasta on vihollisen käden kautta saanut siirron pois tästä elämästä. Tälläkin rintaman kohdalla, jossa rajan yli tulimme, ensimmäiset, jotka sankareina uhrasivat kaikkensa kodin, kristillisen uskon ja isänmaan puolesta, olivat uskonveljiämme. Ensimmäiset haavoittuneetkin olivat kristittyjä sotilaita.
Muistan niin elävästi tämän tapahtuman. Olin kenttäsairaalan mukana. Menin huoneeseen, jossa makasi haavoittuneita sotilaita. Kun tervehdin erästä heistä, nousi monen sotilaan käsi ja kuului monen ääni, toivottaen Jumalan rauhaa. Olin syvästi liikutettu. Nämä kristityt sotilaat olivat melkein kaikki Taivalkoskelta. Samoin myös ensimmäiset sankareina kaatuneet.
Mutta valitettavasti saa täällä kuulla paljon sellaistakin, jota ei soisi kuulevansa, kirouksia ja muuta jumalattomuutta. Jumala armahtakoon ja parannukseen johdattakoon kaikki nekin, joita. sodan vitsakaan ei ole vielä saanut nöyryyttää Hänen edessään tilintekoon.

Olen monta kertaa aikonut lähettää täältä tervehdykseni rakkaan Siionin Lähetyslehden kautta. Se on kuitenkin aina jäänyt tekemättä tähän asti, mutta nyt tuli: aivan kuin voittamaton tarve ja kehotus siihen. Lähetän siis tämän kautta rakkaat terveiseni kaikille sisarille ja veljille kotirintamalla. Kilvoitellaan ja taistellaan vielä hetki, pian alkaa iäinen rauha. Silloin pääsemme Jumalan lepoon. Uskomme vielä kaikki kiusaukset ja synnit anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä rauhaan ja iloon asti. Pyydän vieläkin muistamaan minua, heikkoa uskonsisartanne rukouksissa. Jumalan rauha levätköön Herran Siionissa.
Erikoiset terveiset kristityille Paavolan Luohualla.

Lotta. Tyyne Turula
Siionin Lähetyslehti huhtikuu 1942

[Taavi]

Jumalan rauhan terveisiä aseveljille rintamalla ja kaikille, nuorille ja vanhoille kotirintamalla.
Maailman alusta asti on maan päällä saarnattu autuaaksi tekevää evankeliumia. Jumala itse sen saarnasi ensi kerran syntiin langenneille esivanhemmillemme. Hänen henkensä on siitä lähtien puhunut täällä maan päällä, ja sen kautta Jumala on tahtonut vetää hänestä luopuneet ihmislapset valkeuteensa. Jumalan Henki puhuu vieläkin maan päällä niiden ihmisten suulla, joiden sydämiin hän on tullut asumaan. Heillä on papillinen tehtävä, sellaisia olivat Herran profeetat. Ja sellaisia ovat vieläkin kaikki ne, jotka itse ovat tulleet pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen johdatetuiksi. Jumala puhuu heidän kauttansa.

Meillä on kokemus, että tämän taivaasta tulleen evankeliumin kautta, Jumala meillekin sai armonsa osoittaa. Sen evankeliumin vastaanottamisen kautta me saimme voiman Jumalan lapsiksi tulla. Siitä käsitimme sisällisesti uskon kautta voiman lähteä seuraamaan Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä. Se herätti meissä myös Jumalan tuntemisen sisällisen janon. Meillä on jatkuvasti sisällinen tarve päästä käsittämään Hänen voimaansa joka meidät armossaan veti ylös kuoleman kauhistuttavasta kuopasta. Tätä armoaan Hän meidän sieluillemme kirkastaa, kun saamme kuulla Hänen evankeliumiansa.
Kuunnelkaamme tätä evankeliumin armoääntä, sillä se tuo meille terveisiä, rakkaan, taivaallisen Isän sydämeltä. Hän antaa heikoille ja viallisuuttaan tunteville ja valittaville julistaa, että synnit vieläkin annetaan anteeksi Hänen veressään, joka meidät verellään on meidän synneistämme lunastanut.

Kristityt aseveljet, meille ei riitä mikään vähempi kuin tämä taivaasta tullut evankeliumi! Kun seisomme vihollista vastassa tulilinjoilla, saatamme olla hyvin turvattuja, kun meillä, Jeesuksen veren kautta on rauha Jumalan kanssa. Tässä uskossa taistelemme Kristuksen sotilaina kaikkien niiden arvojen puolesta, jotka meille tässä elämässä ovat kalleimmat, kodin, uskomme ja isänmaan puolesta. Ja jos Herra tahtoo, että meidän on vuodatettava vereemme niiden puolesta taistellessamme, niin Hänen tahtonsa tapahtukoon. Saamme olla hyvässä turvassa, sillä eteemme silloin aukenee taivaan autuus.

Mutta sydämelle tekee kipeää niiden asetovereiden kohta, jotka tosin samojen korkeiden arvojen puolesta taistelevat, mutta tekevät sen uskottomina. Heidän osansa on kauhistuttava sillä uskottoman täytyy hukkua, vaikkapa hän taisteleisikin hyvän asian puolesta. On järkyttävää ajatella sitä, että uskottoman sotilaan kaatuessa hänen täytyy painua pitkään, onnettomaan iankaikkisuuteen. Hänestä ei jää todistusta, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle, vaikkakin hänestä annetaan se todistus, että hän antoi henkensä isänmaan puolesta. Tulee korvaamaton vahinko hänelle.

Tehkää sen tähden parannus, uskottomat asetoverit! Kyselkää yksikössänne tovereiltanne, onko heidän joukossaan ketään sellaista uskovaista aseveljeä, joka on itse saanut Herran seurakunnassa syntinsä anteeksi, ja niin saattaa teille saman evankeliumin julistaa, jonka itse on kuullut ja uskonut.
Ja te, uskovaiset aseveljet älkää arkailko tovereittenne keskellä, vaan seisokaa suorina uskonne tunnustamisessa vartiopaikallanne. Kyllä taivaallinen Isä teitä vahvistaa! Siellä asetovereittenne joukossa voi olla sellaisia, jotka koettavat päästä selville siitä, olisiko tosi kristittyjä aseveljiä joukossa. Olette Kristuksen sotilaita silloin, kun hänen nimensä tunnustatte ja hänen armostansa todistatte.
`
Kerran, toivon mukaan jo pian, päättyy sota. Kerran myös alkaa iäinen rauha. Silloin kaikki uskolliset kunnian kruunulla kruunataan. Pääsemme näkemään Karitsan kasvoja.
Pyydän Jumalan lasten esirukouksia.
Kersantti Eemil Tornberg
Siionin Lähetyslehti, huhtikuu 1942

[Taavetti]

Jumalan armon ja rauhan terveisin lähestymme kaikkia sekä kasvoista tunnettuja että tuntemattomia, erikoisesti kotiseudullamme Pomarkussa ja Jumalan lapsia Sievissä.
Jumala on armossaan niin johdattanut, että meitä on nyt kaksi köyhäntuntoista Jumalan lasta tässä komppaniassa. Kyllä se on suuriarvoista, kun ei tarvitse ihan yksin olla täällä, suruttomien keskellä. Vaikka on totta, että ei Herra Jeesus hylkää yksinäistäkään uskovaistaan, joka elävässä uskossa totisella sydämellä matkaa tekee. Olemme me kumpikin joutuneet yksinkin olemaan ja tiedämme, kuinka suuri kaipaus on toisten Jumalan lasten yhteyteen. Olemme täällä joskus saaneet viettää pikku seuroja, kun olemme laulelleet Jumalan lasten matkalauluja ja siunanneet toisiamme Jeesuksen verisellä siunauksella. Köyhä ja kiusattu sydämemme on tullut virvoitetuksi. Ja niin ollen olemme taas saaneet uutta uskon voimaa ja rohkeutta syntiä vastaan taistelemaan.

Autuutemme on niin kallis, että vaikka olisimme täällä kuinka pilkan esineenä, ja vaikka koko maailman parjaus tulvaisi päällemme, niin kannattaa meidän uskossa kilvoitella. Palkan maksu on suuri taivaassa.
Olkaa tekin, veljet siellä toisilla rintamaosilla, täysin turvattuja! Kun Herra Jeesus asuu, Henkensä kautta sydämessämme, ei meidän tarvitse peljätä julmintakaan vihollista. Kun Jumalan lapsen matka tässä synnin maassa päättyy, jatkuu se kunnian taivaassa. Mutta suruttomain osa jatkuu ajallisen kuoleman jälkeen loputtomassa vaivan paikassa, jossa heidän vaivainsa savu nousee iankaikkisesti ja tulta ei sammuteta.

Meillä, veljet rakkaat, on vielä syytä muistuttaa uskottomia, asetovereitammekin tämän ajan lyhyydestä ja iankaikkisuuden pituudesta. Jokainen ihminen on kalliisti lunastettu, sen tähden hän on liian kallis menemään helvettiin. Tuntuu siltä, että nyt on oikein paatumuksen ja väsymyksen aika, joka todistaa, että Herra Jeesus tulee kohta suuressa kunniassaan ja kokoaa valittunsa neljältä ilman suunnalta. Onnellinen olet sinä, veljeni, silloin meidän kanssamme, kun saadaan kuulla Lunastajamme suusta siunatut sanat: Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu maailman alusta.

Mekin paljossa puuttuvaiset kaidan tien matkaajat pyydämme vielä, että te, veljet ja sisaret siellä kotirintamalla, jaksaisitte muistaa meitä täällä sillä rukouksella, että voisimme loppuun asti uskossa pysyä. Jätämme nyt teidät kaikki, veljet ja sisaret, Jumalan rauhaan ja hänen armonsa sanan haltuun. Paljossa puuttuvat veljenne vaivassa ja valtakunnassa.

Alik. U. Kerola, stm. V. Muhola

Siionin Lähetyslehti Huhtikuu 1942

[Taavi]

Tunnen sisäistä tarvetta saada tervehtiä Jumalan lapsia. Olen joutunut täällä suruttomien keskuuteen. Toiset kristityt sotilaat ovat niin kaukana, etten ole tilaisuudessa heidän kanssaan puhelemaan tiestä ja matkasta.
Kuitenkin tahdon pysyä uskossa näidenkin vaikeuksin keskellä ja uskon, että taivaallinen Isä armossaan auttaa loppuun asti. Sillä hän, jolle lapsena annettiin nimi Jeesus, se on Vapahtaja, on kanssani. Hän, suuri sotasankari, taisteli meidän puolestamme ja sai voiton Golgatan suuressa taistelussa. Ja voittonsa kautta vie meidät voittoon, niin kuin hän jo on meidät saatanan kahleista irti päästänyt.
Niin on meillä jokaisella uskonkilvoittelijalla oma taistelumme. Meillä täällä on nämä vaikeutemme, teillä siellä kotirintamalla on omanne. Mutta kaiken tämän läpi rakas taivaallinen Isä meidät auttaa, kun uskossa pysymme.

Kiitän kaikkia teitä, jotka olette minua esirukouksissanne muistaneet tänne sodan keskelle. Pyydän että anteeksiantavalla sydämellä minua vieläkin kannatte.
heikoin veljenne,
stm. Aapo Pietikäinen. Kpk. 9.5079.

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Rintamalla 13. 3.–42

Jumalan rauhan terveisillä tervehdin kaikkia Jumalan lapsia täältä Vienan korvesta.
Taivaallinen Isä on varjellut armossaan sekä sielun että ruumiin puolesta. Hän on antanut voimaa ja rohkeutta taistelemaan ja on myös pitänyt uskossa. Olemme siitä iloiset, kun hän on johtanut niin asiat, että täällä on muitakin uskovaisia sotilaita. Ei siis meidän tarvitse olla yksin suruttomien keskellä.

Niin me kaksi uskonveljeä ja aseveljeä lähetämme yhdessä tervehdyksemme tähän rakkaaseen Siionin Lähetyslehteen. Täällä vasta oikein on päässyt käsittämään, miten suuri armo se on, kun uskovaisen ei tarvitse olla yksin, vaan on saanut tosi uskovaisia tovereita ja ystäviä, joiden kanssa saa puhella kiusauksistaan ja niin toinen toisillensa saarnata synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Oi suurta armoa, minkä taivaallinen Isä on antanut! Kiitos siitä Hänelle ja Herralle Jeesukselle, sille suurelle sotasankarille, joka Golgatan sotavuorella taisteli ja sai voiton oman verensä ja henkensä hinnalla.
Jumalan rauhaan!
stm. Pietikäinen, Aapo. 9 Kpk. 5079.
stm. Karppinen, Vilho. 9 Kpk. 5074
stm. Leinonen Paavo. 9 Kpk. 5079.

Siionin Lähetyslehti huhtikuu 1942

[Taavi]

Sieltä, missä puolestamme taistellaan

Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri, joka on Jumalan sana. Ef. 6: 16,17.

Rintamalla 27.6.1943.
Tulen tervehtimään teitä, Jumalan lapsia, tämän rakkaan Siionin lehden kautta. Täällä isänmaan palvelustehtävää suorittaessani muistuvat aina mieleen varsinkin kotiseudun, Ranuan Simojärven, kristityt. Kaikenlainen jumalattomuus, sen keskellä ollessani, tuntuu kauhealta nähdä. Uskoni tosin on heikko, mutta pidän kalliina asiana sen, että Jumala on varjellut minut pysymään uskossa.
Oma äitini lähetti minulle tänne Siionin Lähetyslehden. Luen sitä, ja siitä löydän aina kalliita kirjoituksia, mitä vanhemmat ja kokeneet kristityt ovat kirjoittaneet.
Kun nyt laskin väsyneet käteni paperille, kirjoittaakseni tervehdykseni, on minulla kerrottavana vain huono vaellukseni. Sydämeni kärsii sen tähden, ja tunnen murhetta viallisuudestani. Olen täällä kuin orpo taivaan lintunen, mutta uskon, että Herra on heikoissakin väkevä, niin kuin hän onkin luvannut. Hän on kanssani tälläkin hetkellä.
Olen ollut jo monta vuotta elämän tien matkamiehenä, ja alen tiheään kuullut Jumalan sanaa puhuttavan, kun vanhemmat kristityt ovat tiestä ja matkasta puhelleet, ja on laulettu veljien ja sisarten kanssa kalliita Siionin lauluja. Mutta nyt täytyy minun olla erossa heidän seurastaan. Aina vain samaa jumalatonta menoa täytyy minun täällä nähdä ja kuulla. Monesti sydämestä nousee huokauksia Jumalan eteen, että koskahan hän sallii minun poloisen jälleen päästä Jumalan lasten seuroihin kotipuolessa. Mutta vaikka nyt en sinne pääsekään, koetan pitää mielessäni sen, että autuas on se, joka ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä istu siinä, kussa pilkkaajat istuvat.
Mutta surua tuottaa minulle sekin, että minulla on kolme veljeä uskottomina maailman poluilla. Heitä usein ja aina muistan rukouksissani, että Hyvä paimen etsisi ja löytäisi eksyneet lampaat, ja kuljettaisi ne kotiin, Jumalan seurakuntaan. Haluni olisi muistella niitä aikoja, jolloin sain kuulla evankeliumia köyhälle sydämelleni. En ole katunut niitä liittoja, jotka tein lähtiessäni seuraamaan Jeesusta. Kristityt lohduttivat minua tänne lähtiessäni, mutta ei tahdo aina jaksaa Jumalan sanan lohdutustakaan muistaa, kun on kaipaus kristittyjen seuraan. Muistan laulun tekijän sanoja: "Uskoss', toivoss', rakkaudessa, käymme täällä sotiin, mutta kun sodat päättyvät, niin tullaan taivaan kotiin", Siellä ovat kaikki kaivatut yhdessä koolla.
Muistakaa minuakin rukouksissanne, että pysyisin uskomassa.
Jumalan rauhan tervehdykset lähettää nuori sotilas
stm. Leevi Kortesalmi

Siionin Lähetyslehti elokuu 1943

[Taavi]

Vienan korvessa

Jumalan rauhan terveiset meiltä täältä rintamalta sinne kaukaisiin koteihimme ja kaikille Jumalan lapsille ympäri isäimme maata. Meitä on täällä korpisodassa mukana useita veljiä, jotka uskon kautta autuuteen kätkettyinä teemme matkaa tällä kertaa sodan pauhujen keskellä. Täällä tuntuukin suurelle armolle, kun ansiottomana syntisenä saa omistaa kokonaisen autuuden Kristuksessa ja Hänen sovintoteossaan kuolemattoman sielun turvaksi ja verhoksi. Kun on silmien edessä nähtävissä, miten kuolema korjaa satoansa nykyisten maailmaa tuhoavien sota-aseitten kautta, niin armolta tuntuu, kun veren siunauksen kautta saa aina olla lähtövalmiina ja turvallisella mielellä.
Tosin liha ja veri kammoo kuolemaa, mutta se onkin viimeinen vihollinen, joka pannaan pois. Olemme täällä toisiamme evankeliumin siunauksella siunanneet ja turvanneet. Kalliisti onkin rakas Isä sielujamme ruokkinut armollaan. On avattu tuntoja toisilleen, tunnustettu syntejä ja saarnattu veristä evankeliumia Jeesuksessa Kristuksessa. Ja sen jälkeen tunnettu Jumalan iankaikkisen, mittaamattoman armon suloisuutta ja äärettömyyttä. Juhlahetki muodostui meille, kun rakas veljemme, kirkkoherra Veikko Pentikäinen kävi meidän vieraanamme. Hän toi terveisiä kodeistamme ja myös taivaallisesta yhteisestä iäisestä kodistamme.

Oli kallista, kun kokoonnuttiin keskikesäisen yön hämärässä pieniin telttaseuroihimme, joissa puhuivat myös veljet Heikki Koukkari ja Kaarlo Hatula, sekä allekirjoittanut. Ne seurat olivat meille ikäänkuin ruokapöytä, jonka taivaallinen Isämme valmisti vihollistemme keskellä juuri taisteluun lähdön edellä. Nämä telttaseurat olivatkin viimeiset seurat maitten päällä veljille Yrjö Jarvalle, Eino Tervolle ja Eino Ojanaholle Rantsilasta, joille rakas Isä salli voiton kruunun, iäisen rauhan ja levon seuranneista taisteluista. Kunnia heille. He kaatuivat Kristuksen jaloina sankareina, joitten muistoa ei ole syytä murheella viettää. Olipa näissä telttaseuroissa mukana uskottomiakin, joille Jumala puhui väkevästi myös omantunnon kautta. Etäämpää kuuluva tykkien jyske antoi oman vakavan kaikupohjan puhutulle sanalle. Valitettavasti Jumalan armo viimeisen kerran silloin tarjottiin eräille, jotka sen hylkäsivät silloinkin, ja kohta heidän täytyi astua ajasta iankaikkisuuteen. Voi, voi, miten monta Rantsilan miestäkin, on mennyt syyttävin synnein kuoleman mustaan yöhön. Kyllä tuntuu raskaalta nähdä, kun kannetaan taistelutantereelta kylmänä ja ruhjottuna miestä, jonka sydän oli uskoton ja suu täynnä kirousta. Jumala vanhurskaudessaan kuitenkin hukuttaa näin uskottoman, jälkeenjääneille varoitukseksi. Haavoittuneina on monet Rantsilan veljet keskuudestamme viety pois. Suuri kaipaus jäi jälelle meille uskoville aseveljillenne. Jumala suokoon teille voimaa ja kärsivällisyyttä kivuissa ja ruumiin tuskissa. Kannamme teitä esirukouksissa Isän puoleen, että kestäisitte. Muistakaa rukouksissa meitäkin, joitten on määrä vielä taistella, koska olemme terveinä. Terveisiä lähetämme omaisillemme Rantsilaan ja Temmekselle ja Herran omille kaikkialla.

Tämä tervehdys on kirjoitettu korsun hämärässä tykki- ja kranaattitulen pauhatessa ankarana toisin ajoin. Raskas on todella aika ja vitsaus Suomen kansalla. Suokoon Jumala, että kansamme ottaisi paremmin vaarin tästä sodasta, kuin edellisestä, jolloin moni teki lupauksia Herralle, joita ei täyttänyt! Rakas Isä armahda ja säästä tätä kansaa vielä valittuin tähden! Kuule heidän rukouksensa ja hätähuutonsa, että oikeus ja vanhurskaus voittaisivat, että näillekin raukoille täällä kauko-Karjalassa saataisiin evankeliumia saarnata! Muistakaa esirukouksissa myös meitä, jotka olemme näillä korpirintaman tulilinjoilla. Jumala on useille kymmenille täällä suonut parannuksen armon, josta sielumme kiittää Herraa heidän kanssaan.
Jumalan rauhan terveisin
Stm. Lehto Kaarlo 56116. Kpk. 9

Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941

[Taavi]

Kristitty hyökkääjänä

Armoa armon Jumalalta, ja rauhaa rauhan Ruhtinaalta pyydän toivottaa teille, rakkaat matkaystävät, täältä ryssän maalta sinne siviilielämän monien kiireitten keskelle!
Olemme, kuten jo mainitsin, täällä vieraalla maalla, tahi toisin sanoen, heimoveljiemme maan kamaralla, jota jo olemme vuosikymmenet uneksineet, ja erikoisesti heidän vapauttamistaan. Nyt on juuri elämän historian ratas pyörähtänyt meidän puolellemme, jota itse taivaan ja maan Herra johtaa, ja niitä, jotka Häneen uskovat.
Voi kristityt rakkaat, ette voi uneksiakaan siitä elämästä, jota nämä heimoveljemme ovat saaneet kokea ja kärsiä, elämästä, jos sitä voimme sanan varsinaisessa merkityksessä siksi kutsuakaan! Se elämä on ollut vaan orjan elämää, ei pienintäkään vivahdusta nykyajan kansojen elämästä ja sivistyksestä. Pieni kuva asunto-oloista: navetta, sauna, riihi ja tuparakennukset, kaikki ovat yhden katon alla olevia hökkeleitä, tuvan akkunat ovat pieniä noin 35 X 40 cm.
Nämä muutamat puuttumat sanani haluaisin kirjoittaa oman sydämeni monista puutoksista ja heikkouksista, mutta ensin ajattelin mainita lyhyesti näistä oloista sellaisille, joilla ei ole tilaisuutta olla todistajana itse paikan päällä, niin kuin meillä, jotka olemme näiden veristen tapahtumien todistajina.

Oi Herra Jumala, auta omiasi kestämään nämä monet kiusaukset, joilla vihollinen tahtoo syöstä pois siltä tieltä, jota taivaan ja maan Herra on käynyt ja meille tien osoittanut! Tunnen itseni kaikessa niin paljon puuttuvaiseksi. Alituinen kuoleman vaara on ikäänkuin hälventänyt sydämeni herkkyyden, ikäänkuin kuolema olisi menettänyt arvonsa, joita joutuu toteamaan näissä oloissa niin paljon. Tässä vihollinen koittaa saarnata ikäänkuin unohtamaan kuoleman ja saattaa välinpitämättömäksi sielun autuuden asiassa. Näitä kiusauksia luulisin olevan monella uskovalla aseveljelläni. Se verinen evankeliumi tahtoo unohtua, josta olemme niin monasti saaneet uutta elämää täällä kaidalla tiellä.
Se Herra, joka antoi ensi kerralla kaikki veriruskeat syntimme anteeksi ja elämän ja autuuden, lahjoitti meille perinnön, jota ei nykyajan sotatekniikkakaan voi parhaallakaan tahdolla vahingoittaa. Moni uskonveljemme on saanut jo muuttaa pois hyvässä uskossa näiltäkin sotaretkillä. Kyllä sielunvihollinen koettaa monasti uskoamme ryöstää, kun joudumme kuolemaa katsomaan silmiin. Ja kun kranaattisateet ovat uhkaamassa joka puolelta, että miten nyt käy sinulle raukka, jos nyt kuolet, olethan siihen ja siihen heikkouteen ollut syyllinen?

Haluni on pyytää teitä muistamaan meitä, jotka olemme täällä rintamaelämän pauhinassa, että jaksaisimme kilvoitella perille Isän luokse, tulipa kutsu täällä sodassa, tahi on vielä armon aikaa elää tämänkin pauhinan jälkeen. Ole kiitetty Isä, että huonontuntoinenkin saa uskoa monine puutoksineen itsensä turvatuksi siinä veressä, joka puhuu parempia, kuin Aapelin veri! Tässä toivossa, että minäkin saan kerran kiittää taivaallista Isääni taivaassa, toivotan teille, uskonveljet ja sisaret, Jumalan rauhaa, joka on parempi kuin maailman rauha, jota uskoton ei oivalla. Ja erittäin teitä, Kivijärven kristityt, olemme muistaneet suurella rakkaudella, kun niin monasti olette siunanneet meitä, jotka nyt täällä olemme Karjalan heimoveljiämme auttamassa. Lukekaa paljolla anteeksiantamuksella nämä muutamat sanani.
Herra siunatkoon teitä ja meitä!

Aunuksen Karjalassa 16. 8. – 41
Kersantti Kauno Hämäläinen
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941

[Taavi]

Kirje sotarintamalle


Jumalan siunaamaa uutta vuotta rakkaille, sisarieni ja veljieni pojille, siellä jossakin. Aina ja alati ajatuksemme seuraavat Teitä, te kalliin isänmaan urheat pojat. Korkein antakoon edelleenkin onnea ja voittoja voittojen päälle niin, että tämä kalliisti isien verellä ostettu Suomenmaa saisi pikaisen rauhan, ja säilyisi rajoiltaan ennallaan. (Ja jospa Karjalan heimoveljemmekin saisimme asuimineen rajojemme sisäpuolelle). Mutta hyvä, kun poikamme ovat kunnostautuneet niin, että koko maailma ihantelee teitä. Rukouksen käsivarsin me kotona olevat seuraamme kunniakkaita tekojanne. Usko, horjumaton usko suureen kansamme Jumalaan on antava täydellisen voiton verivihollisesta, idän mädästä, tuosta ainaisesta painajaisesta. Se on kaikkien meidän armaan kansamme, niin miesten kuin naisten horjumaton usko.

Emme voi sortua, sillä Jumala on kanssamme. Jumala kallis on, ja tulee yhä kalliimmaksi poikiemme henkeen ja vereen asti puolustamaamme. Suurta ja kunniakasta historiaa te urhokkaat soturimme parastaikaa laaditte. Eläköön Isänmaamme vapauden puolesta taistelevat veljemme. Säilykää Jumalan avulla puhtaina ja terveinä sielun ja ruumiin puolesta, sitä toivoo tätinne Jenni, iäkkään isoäidin, sekä kaikkein kotoistenne kanssa. Muistakaa, että synnit ovat anteeksi Jeesuksen kalliissa veressä visusti. Karitsan veren priiskoitus riittää suurimmallekin syntiselle, kun lapsenmielisesti uskoo itse kukin omalle kohdalleen koko viallisena. Jeesuksen lunastustie on riittävän suuri, niin suuri, että koko maailmallekin. Mutta niin harvat tuon kalleuden käsittävät.

Puhukaa te, jotka olette elämän ja rauhan sieluillenne käsittäneet, aseveljillenne. Siunatkaa kysyväisiä verisellä evankeliumilla, että synnit on anteeksi. Golgatan keskimmäisellä ristillä maahan vuotaneessa Jumalan Pojan uhriveressä, että saa uskoa, ja pitää uskoa rauhaan ja vapauteen asti, ja viimeisen vihollisenkin, kuolemankin yli kotikunniaan asti. Rakas taivaallinen Isä lahjoittaa sillä hetkellä, kuin syntinen uskoo, oman Henkensä, joka opettaa kaikkeen totuuteen, ja hylkäämään kaiken jumalattoman menon, ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti elämään. Muistakaa Te Jumalanlapset meitä kotoisiannekin, kun rukouksessa lähestytte Jumalaa, että kerran kaikki kaivatut, ja kaidalle tielle lähteneet kerran kostuttaisiin kunnian paratiisiin amenta ja hallelujaa veisaamaan Jumalalle ja Karitsalle iankaikkisesti. Kallis ja arvaamaton on kilvoittelijain palkka, jotka toimellisesti, ja horjumatta uskollisesti vaeltavat perivät kunnian kruunun. Vielä pyydän erityisesti tervehtää Jumalan rauhalla rakkaaseen muistooni jääneitä oppilaitani, jotka olette suurta ja kallista velvollisuuttanne täyttämässä isäimme maan alttarille. Oikein sydämeni lauloi kaunista laulua kiitokseksi Jumalalle siitä, kun käydessäni kotiseutuni lähikaupungin rauhanyhdistyksellä joku aika sitten, tulitte jumalanlapsina entistä op. tervehtimään, ja miten kallista, että puolisonnekin ovat saman Isän lapsina vaeltavia. Samoin kuin maallisilla vanhemmilla on suuri ilo, kun lapset ovat uskovaisia, yhtä kalliille se tuntui meistä, jotka olemme Jumalan armosta osallisina, joskin omalta puolelta heikkoina palvelijoina saaneet meille uskottuja Herran taimia ohjata Jeesuksen, lasten ystäväin tykö. Muistakaa rakkaat siellä, Jeesus elää, ja me Hänessä.

Jenni Sirniö
Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1940

[Taavi]

Uudenvuodenkirje pakolaissisarelle

Toivotan Jumalan armoa ja rauhaa Sinulle sisällisesti, sekä ulkonaista rauhaa meille kaikille. Tärkeintä tämän rauhattomuuden keskellä olisi Jumalan rauha sielussa. Sitä aarretta omistamaan uskon Jumalan vetävän sinuakin kaikkein koettelemusten kautta. Ajallisten menettämisellä, Hän tahtoo irrottaa sinun sydäntäsi niistä, että huomaisit todella, kuinka epävarmoja ja katoavaisia ne ovat. Ja kuinka tärkeä olisi omistaa taivaallisia aarteita, joiden arvo ei katoa aikojen vaihteluissa, ei sodan melskeissä, eikä edes kuolemassa. Vaan silloin niiden nautinto vasta alkaakin täydellisesti, kun ihmisjärki näkee kaiken lopun olevan käsissä.

Sisareni rakas! Ajallisessa katsannossa on menetyksesi suuri: kunnossa oleva koti, jossa on elämä turvattua, ja saatavissa kaikkea, mitä jokapäiväiseen elämään tarvitaan. Jättää se, ja vielä lasten kanssa; ei mikään maallinen menetys niin suurta ole, vaan jos voisi sanoa Lutherin tavalla, että jää sittenkin Jumalan valtakunta, olisi se onnesta, mutta kun olet vielä ulkopuolella siitä, olet köyhä. Jumala, rakas Isä, saakoon puhua sinun sydämellesi sillä kielellä rakkautensa puhetta, että et enää saattaisi vieraana pysyä sille elämälle, joka on Jumalasta, ja jonka Hän tahtoisi antaa kaikille kalliisti lunastetuille ihmissieluille. Nyt on etsikon aika. Ihmiset ovat olleet kovakorvaisia evankeliumin äänelle, kun sitä on tarjottu vuosikymmeniä rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt on alkaneet tykit ja sotatorvet puhua, nyt sataa taivaalta tulta, pommeja ja myrkkykaasua, nyt lentelee turmanlinnut rauhallisten kotien yllä. Se kaikki on ankaraa parannussaarnaa. Moni koti menettää jäseniänsä, se on vielä ankarampaa saarnaa. Monet ovat jo siitä vaarin ottaneetkin, monen kohdalle on Jumalan pelastustarkoitus menestynyt. Kuolema, lahjomaton vieras, on astunut lähelle. On pannut kysymään, oletko valmis, jos tänä yönä tai päivänä sielusi otetaan pois? Aina on armonaika yhtä tärkeä, lähtö yhtä arvaamaton, mutta kun ihmiset eivät usko sitä, täytyy Jumalan asettaa kuolema silmäin eteen. Suuri paljous onkin tullut Jumalan huoneeseen saatetuksi, vaan vielä on ulkona valituita.

— "Joita Jumala rakastaa, niitä myös kurittaa." Hän kurittaa ja ajaa etsimään Kristusta. Oi, että ihmiset vaarin ottaisivat pian, eivätkä tottelemattomuudellaan jatkaisi tätä vaivan aikaa. Raamatusta näemme, että kun Israelin kansa luopui Jumalasta, kuritti Hän sitä pakanain vitsalla, so. sodalla pakanain kanssa, mutta kun he katuivat ja kääntyivät Herran puoleen, niin rangaistus lakkasi. Suomelle on paljon hyvää suotu, vaan tottelemattomuutensa tähden sitä nyt suomitaan. Oi, ettei tämä etsikonaika pääsisi kenenkään kohdalla ohi vaarinottamattomana! Ei kaikki elämänaika ole etsikonaikaa. Moni, joka on Jumalan uudistuvat kutsut hyljännyt, on joutunut epätoivoon, ettei ole enää jaksanut uskoa, vaikka olisi halunnutkin, ja korvillaan on vielä kutsua kuullutkin. Moni on niin paatunut, ettei ole enää tuntokaan liikkunut. Se on jo suolapatsaan kaltaisuutta. Ei Jumalan Henki nuhtele iankaikkisesti.

Kun on tällainen Jumalan vetämyksen aika, ja tarjotaan, niin silloin on otollinen aika ja autuuden päivä. Silloin, jos kieltäytyy tottelemasta, voi sydän paatua. — Ei ihmisen tarvitse odottaa sitä, että toimeen tulematon hätä tulisi, että olisi sitten pakko tehdä parannus. Eikö vanhemmastakin ole mieluumpaa, jos lapsi vähin kehotuksin tottelee, ettei tarvitse kurilla pakottaa. Niin Jumalakin tahtoisi, että ihminen seuraisi hiljaista kehotusta, joka tunnosta puhuu, että parannus olisi tehtävä. Sen parempi, jota pikemmin, sillä epäusko on erottava seinä Jumalan ja ihmisen välillä. Kun se tulee pois, pääsee lapsen suhteeseen, joka on niin turvallinen ja ihana, ettei luulisi enää harhailevan ulkona tästä valtakunnasta kenenkään, jolla suinkin on tilaisuus siihen tulla. Herra Jeesus maksoi syntivelkamme verisellä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän täytti edestämme lain vaatimukset, ja huusi täydellisen huudon, joten tulimme täysin sovitetuiksi Isän edessä, ja otolliseksi iankaikkiseen autuuteen.

Suuri rakkautensa meihin, ja Isän tahto, olivat ne voimat, jotka saattivat Hänen kuoleman katkeruutta ja syntein painon kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman katkeruutta ja kauheutta maistamaan, ettei meidän tarvitsisi iankaikkisen kuoleman valtaan ja kadotuksen kauhuihin synteimme rangaistukseksi joutua. Oi, ettei Hänen verensä olisi tarvinnut turhaan vuotaa Sinun kohdallesi. Jospa pian tarttuisit kiinni siihen auttavaan käteen, joka taivaasta päin on ojennettuna sinuakin kohden. On vaan 2 valtakuntaa. Perkeleen valtakuntaan kuuluu arvelematta kaikki tuo kauhistus: synti sodanajan hirmujen ja rauhanajan riemujen muodosta, sitten myös kaikki muotojumalisuus, jota on lukemattoman monista eri kaavoista tämän maan kamaralla. On sitä saastaa ja kuonaa vaikka mistä nimestä. Ei luulisi kenenkään oikein ajattelevan ihmisen haluavan kuulua tuohon valtakuntaan, ei edes sinne siistemmälle puolellekaan, kun kuitenkin se vajoaa pohjattomuuteen pyhinensä ja pahoinensa. Sitten on katuminen myöhäistä. Minkä vuoksi ihminen oikein sitten riepelehtaa tuon valtakunnan rajan sisäpuolella, jossa on kuninkaana orjuuttava hirmuhallitsija, jolla on paha mielessä kaikkia kohtaan, ja jos jonkun aikaa suo menestystäkin, niin huonon palkan sittenkin antaa uskollisimmastakin palveluksesta: ikuisen piinan ja vaivan? Sitä täytyy suuresti ihmetellä niiden kohdalle, joilla on tieto ja näkö, millä puolen he ovat, että miksi viipyä siellä, kun rauhan valtakuntaan olisi vain lyhyt askel, ja täällä on kaikki taivaan aarteet käytettävänä, on voidetta ja parantajia Gileadissa.

Miksi sitten ei minun kansani tytär ole terveeksi tehty? sitä todella kysyä profeetan kanssa. "Antakaa teitänne autettaa, ” kuuluu Jumalan kutsu, ja apostoli sanoo: ”Jumala on meissä sovintosaarnan säätänyt." Niinhän se on, että me ihmiset voimme vain luonnollisten aistien huomioitavaksi saattaa tätä asiaa, nimittäin kuultavaksi ja luettavaksi. Emme voi painaa sydämeen, niin halusta kuin sen tekisimmekin. Luther sanoo sen olevan uskovan vallassa, eikä antajan: jos sen uskot, on se sinulla; ellet usko, jäät osattomaksi. Ihmisellä on vastaanottovelvollisuus. Eihän se velvollisuus ole suuri ja raskas? Luulisipa sen tekevän, kun saa sillä Jumalanlapsioikeuden, taivaan rauhan sieluunsa, tulee puetuksi Herran Jeesuksen valmistamaan vanhurskauden vaatteeseen, sydän täyttyy ilolla siitä onnesta, kun on kaikki synnit anteeksi Jeesuksen veressä. Vielä tulee niin turvallinen olo, ettei tarvitse pelätä kuolemaa, vaan saa ikävöiden odottaa pois pääsyä tästä riitelevästä osuudesta parempaan majaan siinä maassa, jossa Herra Jeesus on aurinkona, nautintona ja kiitosvirren ahteena iankaikkisesti.

"Jotka Hänen vastaanottivat, niille Hän antoi voiman Jumalan lapsiksi tulla." Se on apostoli Paavalin vakuutus siitä, että osattomaksi ei jää lapsioikeudesta, jos vastaanottaa taivaan lahjan, Herran Jeesuksen. — Minkälaisilla syillä mahtaa vihollinen sinua estää? Kyllin pätevää ei löydy. Ne ovat tekosyitä, ne ovat viivytyksiä, että armonaika livahtaisi ohi, ja tulisi myöhäinen, ja – toivottomuus. Jos maallisen kotisi menetys saisi olla sinulle portaana iäisen kodin omistukseen, ei se olisi liian suuri hinta siitä. Ilman hintaakin olisit saanut taivaallisia aarteita, jos olisit ottanut vastaan. Eipä tiedä jos, ensin Jumalan valtakunnan vanhurskauksineen omistettuasi, olisit saanut ajallisen kotisikin pitää. Kuitenkin Jumala on luvannut sen etsittyä antaa kaikkea muutakin, ja antaa kyllä omillensa, mitä he tarvitsevat, kuten loppiaissaarnassa Luther sanoo: "ennen kuin Jumala sallii köyhän kristityn joutua hätää kärsimään ja nälkään kuolla, hankkii Hän hänelle vaikkapa satojen peninkulmien takaa ihmisen, joka häntä auttaa, ja lohduttaa." Ainoastaan Herran siunaus rikkaaksi tekee. Mutta siunausta ei saata toivoa, ellei itsekin osoita kuuliaisuutta. Usko siis synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, niin pääset kaikista kalleimman aarteen omistajaksi." Sen suurimman onnen sulle tuokoon tämä uusi vuosi! Toivoo siskosi, S. R.

J. K. Kyllä kai sitä järkevä, lujaluontoinen, terve ihminen, kuten sinäkin, voi rohkeutta ylläpitää, kääntämällä asioita parhain päin, ja olemalla toivorikas. Mutta kun on Jumala omana Isänä, niin on rohkeuden perustus varma, ja rohkeus järkkymätön. Kyllähän uskovaisissakin on heikkoja luonteita, jotka hätäilevät ja pelkäävät, kun eivät muista, kuinka hyvä turva heillä on. Sen vuoksi on tarpeen lietsoa aina rohkeutta mieliin. Meille ei käy pahemmin, kun Jumala on hyväksi nähnyt sallia. — Jumala ei ole tulistuneen Isän kaltainen, joka vihaisesti vitsalla ajaisi lastaan käskyjensä täyttämiseen. Vaan taivaallinen vanhin on kuin rakastava äiti, joka hellästi kehottelee ja rakkaudesta lapsensa onnen tähden, jota lapsi ei itse ymmärrä, tarttuu kuin pakotettuna vitsaankin, kuten lastesi parasta tarkoittavana äitinä olet kokenut. Niinpä taivaallinen Isä, joka sielusi pelastusta tahtoo, rakkautensa pakottamana sallii sinullekin koetuksia, kunnes tottelet kutsuansa.

Jumalan lapsena ollenkin tarvitsemme samaa kasvatusmenetelmää Häneltä. Sen tähden: "meitä täällä vähän aikaa, jos tarvitaan, moninaisilla kiusauksilla vaivataan." Ole rohkea tekemään ratkaisu kuoleman tieltä elämän tielle, niin kaikki asiat parhaaksi kääntyvät. Niin parhaaksi, että taivaassa tavataan, ellei täällä olisi tilaisuutta. Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, ei myös kenenkään sydämeen astunut. Niin aavistamatonta ja tulkitsematonta hyvää Jumala on valmistanut omillensa. Saamme uskoa, ettemme pety rohkeimmissakaan toiveissamme. Esimakua siitä saa Jumalan lapsi silloin, kun pääsee maistamaan Herran suloisuutta, ja sydän täyttyy ylitsevuotavasti Jumalan rakkauden ja ilon tuntemisella. Jää Jumalan rauhan ja armon haltuun tullaksesi sen omistajaksikin. Sama.

Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1940

[Taavi]

Ero maailmasta


Kuinka paljon korkeammat on Jumalan lapset maailman lapsia? Paljon puhumme ihmisistä. Nämä jakaantuvat etupäässä kahteen ryhmään, Jumalalle ja saatanalle. Katselkaamme ensin Jumalan lapsia, mikä ero on maailman lasten ja Jumalan lasten välillä.

Jumalan lapset kiittävät taivaallista Vanhinta suurimpienkin kiusausten keskellä, tunnustaen heikkoutensa Jumalan ja ihmisten edestä anteeksi anovalla tunnolla. Portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään. Harvat ovat, jotka sen löytävät. Ei ole kovinkaan helppo tätä tietä löytää. Ja synti tekee vaikeaksi sitä kulkea. Veljien ja sisarten turvaamana olen päässyt tälle tielle Jumalan lasten yhteyteen. Viisitoista ja puoli vuotta oli ikäni, kun tein parannuksen tähän kristillisyyteen. Taistelu oli ankara. Jumala kutsui vakavasti omiensa kautta. Sairaus oli vakava, kuoleman pelko vallitsi sydämen. Tuskallista oli lähteä yötä viettämään, kun saarnaajaveljet sanoivat: joka parannuksen huomiseen siirtää, se rakentaa vuoteensa helvettiin. Kuoleman pelko vallitsi sydämen. Tiesin itsekin, että helvetti on edessä kuoleman jälkeen. Synti ja epäusko valtasi sydämeni. Puoli vuotta myöhemmin tulivat saarnaajaveljet. He sanoivat: olet heränneellä omallatunnolla. Jumala auttakoon sinua epäuskosta. Suurena syntisenä ja paljon puuttuvaisena sain kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliisti maahan vuotaneessa sovintoveressä. Tunnon puhdistus seurasi heti. Ja viimeinen ero, syntikumppaneilta rukoilla anteeksi. Tällainen oli eroni jumalattomain joukosta. Kauan Jumala sai tehdä työtä minunkin kanssa, ennen kuin olin Hänen omansa. Tämä kaidan tien kulkeminen ei ole niinkään helppoa vielä tälläkään hetkellä. Synti aina tarttuu ja hitaaksi tekee uskomaan. Saatana keventää synnin ja koittaa tehdä sen luvalliseksi. Jumala minun kanssani on tehnyt suuren työn, kiskoessaan maailman joukosta pois. Me olemme niin heikkoja, synnin uni painaa meidän sydäntä.

Kalliit matkatoverini, rukoilkaa meidänkin pälkjärveläisten puolesta. Vaikka matka tuntuu monesti pitkältä ja vaivaloiselta, Jumala rakas Isä varjelkoon kaikkia taivaan tien matkamiehiä, etteivät nukkuisi iankaikkisesti, eikä kuolema yllättäisi heitä. Kalliit matkatoverini saavat usein näyttää minullekin tien Getsemanesta Golgatalle, mitä tietä taivaallinen Vanhin on kulkenut meidän syntien tähden. Jeesus sanoo: valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusauksiin. Taivaallinen Vanhin tahtoo varoittaa lapsiaan huolimattomuudesta. Hengellinen huolimattomuus, ja laiskuus tahtoo yllättää meitä. Minä olen ehken kovin sydämisin, sen tähden on suurta rukoilla anteeksi sisarilta ja veljiltä. Minä olen ehkä heikoin matkan tekijä teidän keskuudessanne. Jumala on kumminkin sanonut: Minä olen heikoissa väkevä. Hän on meidän ainoa turva matkalla pitkään iankaikkisuuteen. Olen kaksi kertaa huomannut elämästäni, että Jumala on ottanut minut luonnollisen kuoleman edestä pois. Kukaan muu ei olisi voinut auttaa. Keuhkotaudin (tuberkuloosin, skannaajan huomautus) murtamana lepäsin heikkona 6. viikon sisälle, lääkäri sanoi, tämä potilas kuolee, ja nyt on siitä 2 v. aikaa. Jumala johti minun luokse ne ihmiset, jotka olivat auttajana näissäkin asioissa. Muuta turvaa ei meillä kellään ole kun Jeesus Kristus. Jumala johtaa ihmeellisesti Suomen kansaa. Ehken niiden harvain sielujen tähden, jotka ovat Hänen omiansa.

Hän lyöpi ja tukee, Hän riisuu ja pukee,
Hän lymyy ja ilmestyy taas.

H. E-nen
Siionin Lähetyslehti helmikuu 1940

[Taavi]

Köyhä matkamies


Jumalan rauhaa toivon teille Siionissa asuville. Rakkaat veljet ja sisaret, nyt saamme nähdä ajan, jota kahden herran palvelijat ovat hankkineet päästäkseen taivaaseen. Mutta ei rakkaat, näin ole asia, kahta herraa ei voi palvella. Sillä onhan virressäkin jo selvä tie viitattu, mistä sinne pääsee, joka kuuluu näin:

"Kun Kristus sanas saarnata käsk', yli kaiken maailman, hän lupas niille armoa, jotka ottavat sen vastaan, siis synnin päästön asetti Kristus, ja itse opetti, etehes avaa taivaan."

Mutta onhan Jumala näinäkin päivinä saanut herättää monet sydämet, jotka kiittävät Jumalaa siitä armosta, mitä ovat saaneet osakseen, kun ottivat synnin päästön vastaan. Ja minäkin, näin huono ja kelvoton matkamies olen kiitollinen siitä, kun Jumala otti minut lapsekseen.

Siis rakkaat, jotka ette vielä ole armosta osalliset, niin tulkaa asioista, sillä kenties huomenna on jo myöhäistä, kun ovi ei enää aukeakaan. Siis kuulkaa rakkaat, älkää jättäkö huomiseen, sillä kaikki enkelit kiittää, kun yksi syntinen tekee parannuksen.

Ja kun on synnit anteeksi, niin ei pelota sota eikä mikään. Kun tietää, että päästään häihin, jossa ei enää lueta mitään kanteeksi, joka kerran maan päällä on saatu anteeksi. Siis olkaa turvattuna kaikki, jotka nyt uskotte. Sillä Kristushan kuoli Golgatalla meidän tähdemme, juuri meidän synteimme tähden. Ja sinä, joka et vielä tätä ymmärrä, ja jota väität valheeksi, niin rukoile Jumalaa, ja lue raamattua, että se sulle kirkastuisi, ettet enää väitä vastaan.

Kyllä tuntuu niin kalliille, kun muistaa, kuinka paljon olisi kiitoksen syytä. Ole Herra Jeesus kiitetty, kun näinkin suuri syntinen saa olla armosta osallinen. Ja tekin, jotka siellä rintamalla olette, niin uskokaa kaikki anteeksi. Minä heikkona Jumalan palvelijana saarnaan käskystä kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa veressä. Jääkää Jumalan rauhaan veljet ja siskot tänäkin vaikeana aikana. Ja odotetaan häitä, jossa saamme iäti veisata ja kiittää Karitsaa. Jumalan rauhaa.

Kirj. Reino Manninen
Siionin Lähetyslehti helmikuu 1940

[Taavi]

Reserviläisen kirje.

Jumalan armolla ja rauhalla tervehdin kaikkia Jumalan lapsia, tuttuja ja tuntemattomia, ja toivotan onnea ja Jumalan siunausta alkaneelle vuodelle. Saa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan, sillä aika jota elämme, on vakava. Synkät pilvet uhkaavat peittää Suomen kansan. Tämä aika on herätysten aikaa, ja on tullut Jumalan sallimuksesta Suomen kansalle. Sillä Suomenkin kansa on elänyt jumalatonta elämää, eläen kaikenlaisissa synneissä. Voi, jospa ihmislapset ottaisivat vaarin tästä ajasta, ja tekisivät parannuksen, ennen kuin myöhäinen saavuttaa. Sillä emme tiedä, millä hetkellä ylkämme tulee viimeiselle tuomiolle, sillä aikain merkit ne jo siltä näyttää, että Jeesus tulee ja kaikki täyttää. Silloin täytyy jokaisen ihmisen tulla tuon tulisilmäisen tuomarin eteen, ja hän tuomitsee itse kutakin hänen töittensä jälkeen. Voi silloin sitä ihmistä, joka tuona hetkenä seisoo anteeksi saamattomin synteinsä kanssa viimeisellä tuomiolla.

Hän saa seisoa yljän vasemmalla puolella, ja kuulla yljän sanovan: "Te kirotut, menkää pois minun luotani, siihen iankaikkiseen vaivaan, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen." Ajattele sinä uskoton ihmislapsi ja tee parannus, että pääsisit viettämään Karitsan häitä iankaikkisesta iankaikkiseen. Kuule sinäkin nuori uskoton ystävä, tee parannus ja usko kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä rauhaan ja vapauteen asti. Kyllä se kannattaa uhrata nuoruuden aika Jeesukselle, vaikka sielun vihollinen kyllä koittaa vietellä, ja sanoo, että ei sitä nuorena pysy uskossa. Mutta älä usko sitä, vaan tee parannus, sitä et kadu koskaan. Täällä suuren jumalattomuuden keskellä tunnen itseni niin huonoksi ja heikoksi Jumalan lapseksi, että monta kertaa tulee epäilys, että pääsenkö koskaan perille. Rakkaat Jumalan lapset, pyydän että muistatte minuakin, ja rukoilkaa minunkin puolestani, että minäkin kerran perille pääsisin veisaamaan kiitosta ja hallelujaa yljälle ja lunastajalle. Jääkää Jumalan rauhaan. Vähin veljenne

Res. pion. Yrjö Porola
Siionin Lähetyslehti helmikuu 1940