VL-FOORUMI

Pieni kukka, jonka äsken poimin, on kauneutta puhtaimmillaan.
Puiden ensi lehdet, saavat mielen herkistymään.
Hymy tuntemattomalta piristää. Lämmin katse lohduttaa.
Ei kaiken sittenkään tarvitse olla niin suurta ja mahtavaa.

Pidän elämisestä.
Olen joskus ollut
hillittömän, lohduttoman,
raastavan epätoivoinen,
surun piinaama,
mutta koettuani sen kaiken
tiedän,
ilman epäilyksen häivää,
että on suurenmoista
vain olla olemassa.

(Agatha Christie)

Ole kiltti ja silitä polveani, siinä on lapsuuden arpi. Siihen ei kukaan puhaltanut silloin. Anna minä silitän sinun otsaltasi nuo rypyt pois -edes hetkeksi. En uskalla edes arvailla miten pahasti sinä olet kaatunut. Antaisitko minun? En kysy mitään, vain silitän.

Kristiina Ketola-Orava, 2002
*************************************************************
-Ihana.

Sinisielu kirjoitti:Ole kiltti ja silitä polveani, siinä on lapsuuden arpi. Siihen ei kukaan puhaltanut silloin. Anna minä silitän sinun otsaltasi nuo rypyt pois -edes hetkeksi. En uskalla edes arvailla miten pahasti sinä olet kaatunut. Antaisitko minun? En kysy mitään, vain silitän.

Kristiina Ketola-Orava, 2002
*************************************************************
-Ihana.

Tosi ihanan runon olet löytänyt.

Maailmako - suuresta räjähdyksestä syntynyt?
Ja minäkö - sirpale sirpaleesta?
Minä keskustelen tästä tähtien kanssa,
puhun yölle, kun kuu liukuu rannalleni.
Kaipaus kiertää aurinkoa
tuhansin lauluin ja kyynelin.
Kuljen vesiä kohti,
virrasta kohoavat kasvot,
sielulleni läheiset.

- Niilo Rauhala -

Sateisena syyspäivänä
Käveli onnellinen kulkija
Ei murhetta huomisesta
Ei eilisestä
Saappaat litisivät astellessaan

Miks murheita kantaisi kulkija
Kun on onni omanansa
Synkkänäkin päivänä muistaa,
Elämä on valoja ja varjoja

Kuljen halki syksyn synkän
Saapuu talvi ja lumivaipat valkeat
Routa maahan ennättää
Vaan syömessä palaa liekki
Joka talven pakkasillakaan ei sammu

Kevään tullen herätä saa
Kuin nuori elon keväässä
Niin onnellinen on hän
Jonka elämää siunaava käsi
Estää vaaraan joutumasta

Elämä on kuin yksi vuosi
Keväällä alkavi kun nousee hän
Kesän kiireisen halki taivaltaa
Onnellinen hän olla saa

Pikkuhiljaa syksyä kohden
Kesä onnellisinkin kallistuu
Kun hidastuvat askeleet
Niin hiljainen kiitos nousee
Ylös luojallemme taivaisiin
Kiitos elon teistä
Kiitos onnesta, kiitos riemusta
Kiitos surusta ja kyyneleistä

Vaan kerran saa tuo kulkija
Ummistaa silmänsä hiljaa
Nukahtaa uneen rauhaiseen
Kun niitetään kypsää viljaa

Herran elovainiolla
Kylvömiehet oomme
Vaan hän kasvun antaa

Niin usein kylvämme leikaten
Kovaan kiviseen maahan
Vaan Herra kasvun antaa voi

On kerran vakka laskettava
Jo loppuu kylväminen
Kun omiansa noutamaan
Hän saapuu suuressa kunniassaan
Sitä hetkeä emme tiedä

Itse kirjoittamani, joka löytyy myös Rakkausrunot.fi:stä. Tiivistää ajatukseni pariin lauseeseen.

Miksi kasvoin isoksi?
Lysymys kalvaa nuoren mieltä.
Aikuisuus on suuri sana
liian suuri.

On halu käpertyä äidin ja isän syliin.
Kertoa surut ja murheet.
Olla vielä hetken lapsi.