Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

Keskustelua lauluista, runoista, kirjoista, sekä kuvia ja kuvakeskusteluja

Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja Hynde » 18 Marras 2007, 22:12

Taitaa selvitä paljon. Pitää lukaista.
Kirjoitin kerran August Lundbergista ja Lannavaaran lähetyskoulusta.
Aiemmissa yleisteoksissa annetaan hyvin myönteinen kuva.
Moni tunnustaa.

Sitten otin enemmän selvää ja tuli vastaan epäselvyyksiä, mutta lähdeaineiston puutteessa jäi kysymykset ilmaan.

Lundberg ei ollutkaan Lukijainen vaan Lundilainen, jonka yhdistäminen uuslukijaisryhmään on vaikeaa.
Toinen oli että Kuningashuoneen prinsessa ei ollutkaan uuslukijaisia, vaan oliko roseniolaisheräystä, joka toki "sukua".

Lohen teoksen varsinainen läpimurto on se, että Lannavaaran lähetyskoulu ja Lundberg oli Troijan Hevonen.

1.
Lannavaaran seutu meni kokonaan pikkuesikoisten vaikutuspiiriin.
Välit SRKn suuntaan tuntuvat jotenkin välinpitämättömiltä.

Esikoiset hajosivat amerikassa 1902tai1903 ja saivat nimen Lannavaaran esikoiset ja Jällivaaran esikoiset.



2. P.O Grape ruotsin pappi oli K.A.Heikelin kanssa 1885 kyseenalaista Iin pappiskokousta vetämässä. Pappiskokous kaatoi aidat Lutherin ja Reformaation välillä ja kuittasi sen pienenä riitana. Grape oli puuhamies prinsessa Eugenien suuntaan. Grape yritti sivistää askeettisia tapoja.

3.Esikoislestadiolaisuus vastusti jyrkästi Grapea, Lundbergia, myöskin Laitista. Uusi tulkinta antaa ymmärrystä vastustukseen.

4.Sundstömin ja Palohuornaisen matkakirje ei anna kovin hyvää kuvaa tukholman kristillisyydestä. - yksi uskoi samoin kuin me-.



En ole lukenut vielä historianteosta.

Tää viesti täysin kesken...
Viimeksi muokannut Hynde päivämäärä 19 Marras 2007, 01:00, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja kuikuilija » 19 Marras 2007, 00:47

Voi olla mielenkiintoinen. Hyvä asia että saamme lukea historiasta.
kuikuilija
touhukas
 
Viestit: 189
Liittynyt: 22 Loka 2005, 19:21
Paikkakunta: koti jossain suunnassa

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja Humilton » 19 Marras 2007, 03:28

Hynde kirjoitti:Lannavaaran seutu meni kokonaan pikkuesikoisten vaikutuspiiriin.

Tarkoittanet isoesikoisia? Pikkuesikoiset olivat vasta 1930-luvulla. (?)
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja Taavetti » 19 Marras 2007, 03:39

Kimba kirjoitti:
Hynde kirjoitti:Lannavaaran seutu meni kokonaan pikkuesikoisten vaikutuspiiriin.

Tarkoittanet isoesikoisia? Pikkuesikoiset olivat vasta 1930-luvulla. (?)


Suomeen pikkuesikoisuus julkistui 1934, siis siihen aikaan, johon uusi teos loppuu. Pikkuesikoisuuden juuret ovat kuitenkin esikoisuuden hajaannuksessa Amerikassa. Siinä joukossa, jonne pikkuesikoisuuden Suomeen 'tuoneet' puhujat tekivät saarnamatkan.

Lannavaaran tilanteesta ei minulla ole tietoa, milloin meni ja minne, enkä ole vielä saanut nähdäkseni uutta kirjaa. Siitähän se tarkemmin selviää, isoesikoisuus tuntuisi kuitenkin luontevammalta.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Marras 2007, 10:44

Kimba kirjoitti:
Hynde kirjoitti:Lannavaaran seutu meni kokonaan pikkuesikoisten vaikutuspiiriin.

Tarkoittanet isoesikoisia? Pikkuesikoiset olivat vasta 1930-luvulla. (?)


Pikkuesikoisuus repesi omaksi suunnakseen isoesikoisuudesta Amerikassa 1903. Se on siis alunalkujaan eriseuran eriseura. Suomeen pikkuesikoisuus tuli nimenomaan Amerikasta, kun vl-puhujia lähti kutsusta saarnamatkalle eriseuralaisten tilaisuuksiin, vaikka heitä varoiteltiin.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Saunanaama » 19 Marras 2007, 13:31

Tulipa vain mieleeni tällainen ilmeisen typerä ajatus:

Eriseuran eriseura tai eriseuran eriseuran eriseura, joita kumpaisiakin taitaa olla jo kuin meren mutaa, uskovat ilmeisesti eritavalla kuin me. Vaan onko näitä kukaan tutkinut oikein pohjamutia myöten opillisessa mielessä? Eli josko olisi käynyt niin, että eriseuran eriseura olisikin aikainsaatossa eronnut omaksi eriseurakseen juuri alkuperäisen eriseuran aiheuttaneen syyn vuoksi palaten siten lähemmäs oikeaa oppia?

En tiedä onko näin ja olisiko se edes mahdollista - ilmeisesti ei - mutta saattaisi olla, että jos näitä oikein kaivelisi ja samankaltaisuuksia etsisi, voisi joku eriseuran eriseuran eriseuran eriseura olla jo sen verran lähellä alkuperäistä oppia, ettei palaaminen alkuperäisen seurakunnan huomaan olisi kivuliasta. No, taisin vastata omaan kysymykseeni, ettei se olisi edes mahdollista kun ajatellaan, että uskosta uskoon on oikea opetus siirtynyt eikä ilman pyhää henkeä voida siihen palatakaan.

Mutta osaako joku lonkalta sanoa millätavoin nämä kaikki kymmenet erilaiset eriseurat uskovat eritavalla? Tai löytyykö netistä jotain sivustoa, jolla kaikki eriseurat omine eriseuroineen olisi eritelty?
Saunanaama
puuhakas
 
Viestit: 225
Liittynyt: 11 Huhti 2007, 14:29
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja O.M » 19 Marras 2007, 13:57

Saunanaama kirjoitti:Eli josko olisi käynyt niin, että eriseuran eriseura olisikin aikainsaatossa eronnut omaksi eriseurakseen juuri alkuperäisen eriseuran aiheuttaneen syyn vuoksi palaten siten lähemmäs oikeaa oppia?


Periaatteessa noin voi käydä, opillisessa mielessä, mutta kuten kirjoititkin, eläväksi tekevä Henki puuttuu silti edelleen. Hengen ensimmäinen hedelmä on rakkaus ja ilman sitä ollaan vain heliseviä vaskeja ja kiliseviä kulkusia. Puhtaimmastakin Jumalan sanasta puuttuu eläväksi tekevä voima ilman rakkautta, jonka taas voi vaikuttaa vain Pyhä Henki.

Saunanaama kirjoitti:löytyykö netistä jotain sivustoa, jolla kaikki eriseurat omine eriseuroineen olisi eritelty?


Wikipediassa on melko hyviä artikkeleita, joskin sisältö elää jatkuvasti ja myös häiriköt laittavat sinne omia sepustuksiaan. Ne saattavat olla siellä vähän aikaa, ennen kuin joku huomaa poistaa ne. Lestadiolaisuuden "sukupuut" Amerikassa ja Euroopassa löytyvät täältä, samoin kuin keskeiset opilliset piirteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lestadiolaisuus
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Hynde » 23 Marras 2007, 22:06

Tarkoitan nimenomaan pikkuesikoisuutta, jonka vaikutus pohjois-suomessa ja ruotsissa jäi suureksi.

Pikkuesikoisuus EI ole vain esikoisuudesta 1903 lähteneet Lannavaaran esikoiset, joista Heidemann käytti "pikkuesikoiset". Amerikan LLC kirjoituksessa 90 luvulta painotettiin enemmän Haalilaisia, joka oli toinen ryhmä josta pikkuesikoisuus amerikassa syntyi.

Odotan että kirja vastaa kysymykseen siitä mistä nämä haarat itivät.
Jatkan juttua jahka olen lukenut kirjan. Saan sen kohta käsiini ja aloiteltua.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Helmi 2008, 09:03

Olin muutama viikko sitten kotimiehenä tyttäreni kotona, ajattelin siellä ottaa käsiini ja lukea tämän syksyllä julkaistun teoksen. Sitä ei siellä vielä ollut, mutta löysin edellisen, lestadiolaisuuden leviämistä käsittelevän kirjan. Sekin oli minulla vielä lukematta, joten aloin sitä lukemaan ja hyvä että aloitin. On hyvää ja kiintoisaa tietoa lukea, ettei uskomme leviäminen ollut pelkästään auvoista, vaan siihenkin vaiheeseen sisältyi eri paikkakunnilla monen kaltaista taistelua. Luultavasti monen varsinaisen hajaannuksenkin juuria on alkanut kasvamaan jo leviämisen aikana, ja kuten olen toisten vihjeistä lukenut, myös jo ennen kuin laajempi leviäminen edes alkoi.

Kunhan olen saanut luetuksin teos sarjan toisen osan, on paljon tarpeellista pohjatietoa kolmannen osan ymmärtämiseen.
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 14 Tammi 2013, 22:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja PJN2 » 20 Joulu 2011, 04:43

Tilasin SRK:n verkkokaupasta kirjoja:

Ari-Pekka Palola: Kahden kuoren suojassa (SRK:n historia 1)
Ari-Pekka Palola: Evankeliumin työ laajenee (SRK:n historia 2)
Seppo Lohi: Sydämen kristillisyys
Seppo Lohi: Pohjolan kristillisyys
Seppo Lohi: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat

Maksu kävi näppärästi verkkopankin kautta ja kirjat tulivat heti parin päivän päästä postipakettina. Teokset ovat melkoisia tiiliskiviä, yhteensä on sivuja yli 3000. Taitto on miellyttävän väljä, paperi erinomaista alleviivauksia ajatellen, kunnollinen ja kestävä sidonta (ei siis liimasidontaa ja kovat kannet). Olen hyvin tyytyväinen kirjojen ulkoasuun, tilaamisen helppouteen ja toimituksen nopeuteen. Suosittelen!

Aloitin Lohen uusimmasta kirjasta. Päässä vain vilisevät nimet kuten Antin Pieti, Hanhi-Pieti, Parka-Heikki... Olen päässyt vasta Alkkulan kokoukseen 1875, mutta kyllä dramatiikkaa on riittänyt jo sitä ennen.

"Kolmen kyynerän Jumalan" -harhaoppiinkin on tullut valaistusta. Äärimmäinen versiohan tästä oli Koutokeinon "pyhien" esiintyminen. Johtaja Aslak Hetta oli "Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra. Jeesus oli menettänyt valtansa ja kaikki valta oli luovutettu Hetalle, joka oli myös taivaan pilvissä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita".

"Pyhien" kapinalla oli surullinen loppu: Kapinanjohtajat Aslak Hetta ja Mons Somby teloitettiin ja saamelaisten sorto vain paheni. Laestadiuksen vapautti kuningas Oskar I kaikesta vastuusta tapahtumiin (niin laillisesta kuin moraalisesta). Tapahtumat ovat toki tuttuja, mutta Lohen kirjassa on hienoja aikalaisten muisteluita ja koskettavia tuokiokuvia. Lähdeviitteet ovat erinomaiset.

Koutakeinon kapinan käsittelyn Lohi päättää seuraavasti:
On kysytty, olivatko kapinaan nousseet saamelaiset sairaita, rikollisia, sankareita vai oikeusmurhan uhreja. Saamelaiset viettävät joka vuosi helmikuun 6:tta kansallispäivänä niiden miesten ja naisten muistoksi, jotka aloittivat kansannousun alistajiaan vastaan Koutokeinossa 1852 ja halusivat palauttaa esi-isiensä kunnian.

Wikipediasta:
Saamelaisten kansallispäiväksi on valittu 6. helmikuuta, sillä tuona päivänä vuonna 1917 Pohjoismaiden saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän keskinäisen yhteistyön. Yhteistyöstä päätettiin Norjan Trondheimin saamelaiskokouksessa, joka oli ensimmäinen laatuaan. Saamelaisten poliittisen itsetietoisuuden katsotaan syntyneen tuohon aikaan. Virikkeenä oli maailmalla leviävä kansallisuusaate. Saamelaisten pyrkimyksenä oli ensisijaisesti säilyttää mahdollisuus perinteisiin elinkeinoihinsa.

Hiukan eriävät nämä käsitykset, mitä kansallispäivänä muistellaan. Uskoisin, että Lohen ajatus on lähempänä totuutta, vaikka Wikipedian muotoilu onkin "poliittisesti korrektimpi".

Lähinnä vapaussankareina kuvataan Koutakeinon "pyhiä" myös norjalaisen Nils Gaupin ohjaamassa elokuvassa Kautokeinon kapina (norj. Kautokeino-opprøret) vuodelta 2008. Filmi oli menestys ja se sai hyvin kiittävän kansainvälisen arvostelun. Ohjaajan isoisoisoäiti oli Ellen Skum, jolla oli kapinassa varsin suuri rooli. Kapinaa kuvataan lähinnä sorrettujen nousuna tunnottomia viinakauppiaita ja kruunun leipäpappeja vastaan.
Hesari kertoo Suomen ensi-illasta:
Ensimmäistä kertaa Suomessa viime viikonlopun Yötön yö -festivaalilla näytetty elokuva hiljensi Inarin ja Ivalon saamelaisyleisöt. Katsojat poistuivat itkettyneinä. Omat sukulaiset saivat viimeinkin oikeutta. Katsomiskokemus oli parantava. "Häpeän taakka on ollut niin suuri, ettei tapahtumista ole suvussa puhuttu", sanoo kapinallisen Aslak Hetan viidennen polven jälkeläinen Inkermarja Hetta.

Kapinallisten hurmokselliseen uskonnolliseen käyttäytymiseen ei viitata filmissä juuri lainkaan. Laestadius kuuluu kyllä elokuvan sankareihin, tosin sivuroolissa. Lohen kirjan mukaan Laestadiuksen käsitys näistä "Koutokeinon villeistä" oli, että "heidän kanssaan ei voinut vaihtaa yhtään järkevää sanaa". Siis "pienestä" kotiinpäinvetämistä huolimatta filmiä voi kyllä suositella.

Nils Gaup suunnittelee kuulemma uutta elokuvaa Lars Levi Laestadiuksesta!
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuu ... an-elokuva
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

ViestiKirjoittaja PJN2 » 20 Joulu 2011, 05:05

Edellisen viestini linkki veikin toiseen Laestadius-filmiin:
Lars Levi Laestadiuksesta (1800 – 1861) on suunnitteilla kokoillan elokuva L – lumessa palaa. Filmin käsikirjoitustyö on käynnissä. Käsikirjoittajina ovat professori, ohjaaja Hannu Kahakorpi ja professori Juha Pentikänen. Taustalla on tuotantoyhtiö Rainbow Productions. Tekijät uskovat, että parhaassa tapauksessa kuvauksiin päästäisiin jo ensi vuonna.


Kyllä Nils Gaup on myös tekemässä filmiä tästä aiheesta:
Mikko Ketola | 11.3.2011 09:12:4800
Saa nähdä kumpi ehtii ensin, Hannu Kahakorpi vai Nils Gaup, joka myös on ilmoittanut suunnittelevansa elokuvaa Laestadiuksesta. Gaupin edellinen elokuva oli Kautokeinon kapina, jossa Laestadius esiintyy lyhyesti. Häntä esittää siinä muuten Michael Nyqvist, Stieg Larsson -filmatisoinnin pääosan esittäjä. Mahtaisiko hän olla Laestadius myös Gaupin seuraavassa?

Kylläpä aihe on nyt suosittu!

Hyvää Joulua edelleen!
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

ViestiKirjoittaja Jay » 31 Joulu 2011, 16:34

Kahakorven ja Pentikäisen elokuva, Les Feux Artiques - Arktiset tulet, on itse asiassa jo valmistunut. Sen ensi-ilta oli Pariisissa marraskuussa 2011. Käsittääkseni kyseessä ei ole näytelmäelokuva vaan dokumentti. Itse olen jonkin verran tapausta seurannut, kun olen samasta koulusta, joka oli hankkeessa mukana. Yksi luokkakaveri läksi tuotantoon mukaan äänittäjäksi.

http://some.lappia.fi/blogs/arktisettulet/faq/
Jay
puuhakas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 15 Heinä 2011, 01:25

Arktiset tulet

ViestiKirjoittaja PJN2 » 02 Tammi 2012, 06:24

:cool:
Kiitos tiedosta, Jay! Arktiset tulet on tosiaan näytelty dokumenttifilmi, trailereita voi katsoa Jayn antaman linkin kautta.

Tuleekohan se lainkaan teatterilevitykseen? Voi olla, että se nähdään vain erilaisten seminaarien yhteydessä tai laajemmalle yleisölle vain tv:n kautta. Tällöinkin on epävarmaa, päätyykö se esim. Ylen Areenalle.

Tiedätkö, Jay, milloin ja minkä median välityksellä elokuvaa aiotaan Suomessa levittää?
:cool:
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja PJN2 » 02 Tammi 2017, 16:16

Tervehdys foorumilaisille!

Ilman varsinaista asiaa päätin nyt kirjautua, jottei Taavetti poistaisi käyttäjätunnustani. Siitä on jo yli viisi vuotta, kun kiinnostuin vl-liikkeestä. Ensimmäinen keskustelupalstani oli juuri tämä VL-foorumi, jota nyt muistelen tietyllä haikeudella. Täältä siirryin lähinnä K24-keskusteluihin.

Onhan tällä välillä paljonkin tapahtunut. Mopin palsta hävisi yht'äkkiä jälkiä jättämättä. Harmittaa, että sen runsas arkistomateriaalikin hävisi varottamatta. Hakomajakin lopetti, mutta arkistoon sentään pääsee. Hiukan sama vaivaa myös K24:n vanhoja keskusteluja – vaikea on niitä arkistojen syövereistä löytää. Onneksi sentään täällä Taavetin arkisto toimii – suurkiitos Taavetille.

Pidin parin vuoden tauon nettikommentoinnissa, mutta nyt Joona Korteniemen Hulluinhuonelainen sai minut taas mukaan. Kirjoitan siellä kuten K24:ssäkin omalla nimelläni. Siis PJN2 = Pertti Niukkanen. No, ehkä vielä aktivoidun täälläkin, jos sopiva aihe löytyy. Juuri nyt rupesi kiinnostamamaan aiheketju Juhana Kosonen – kososlaisuus – kososlainen henki. Mutta aihe on todella liukas kuin märkä saippua. Kaikki luulevat siitä jotain tietävänsä, mutta historian faktat ovat vähissä. Ehkä en uskalla minäkään…

Hyvää alkanutta reformaation juhlavuotta 2017!

t. Pertti Niukkanen

--------------------------
P.S.

Tässä vielä pieni historiadokumentti, jotta en vain itsestäni puhuisi. :oops:

Hakomajan arkistosta löysin nimimerkin vl2003 lainauksen professori Antti J. Pietilän kirjasta "Helsingistä Astoriaan" (WSOY, Porvoo, 1927). Siinä on kokonaisuudessaan, mitä Pietilä kirjoittaa Amerikan silloisesta "apostolis-luterilaisuudesta". Kysymyksessä on vl2003 mukaan suora lainaus sanasta sanaan ilman hänen omia kommenttejaan. Mitähän vl2003 muuten kuuluu? Ei ole tännekään vähään aikaan kirjoitellut. Harmi, koska hän mielestäni oli hyvin asiallinen ja tietorikas. Alla sitten se Pietilän varsin kitkerä teksti:

>>

Apostolis-luterilaisilla taisi minun Amerikassa käydessäni olla palveluksessaan ainoastaan neljä "papinkoulun" käynyttä miestä, ja niistä oli ainakin kaksi Helsingin yliopistossa opiskelleita. Apostolis-luterilaiset, vaikka ovatkin lukuisimmat, ovat toistaiseksi varsin heikosti kirkollisesti järjestyneitä ja pitävät pappeja ilmeisesti ainoastaan kirkollisten toimitusten ja rippikouluopetuksen vuoksi; varsinainen sananjulistus on enimmäkseen maallikkosaarnaajain käsissä. Sitä valitettavampaa on, että sekin henkilö, jota on pidettävä koko kirkkokunnan päänä, näyttää aivan sopimattomalta tehtäväänsä. Hän edustaa lahkolaismieltä sen kaikkein karkeimmissa muodoissa ja estää itsepintaisesti kaikkea ajanmukaista kehitystä kirkkokunnan keskuudessa.

Tämä on sitä valitettavampaa, kun apost.-luterilainen kristikansan aines Amerikassa edustaa uskonnollisessa katsannossa parasta, mitä Amerikan suomalaisten keskuudessa yleensä on. Ei missään ole luterilainen mielenlaatu syvemmälle painunut eikä missään tapaa elävämpää harrastusta elää omatunto puhtaana kuin heidän keskuudessaan. Jos minkään kirkkokunnan keskuudessa on niitä, jotka kilvoittelevat pelastustilan puolesta, niin apost.-luterilaisten. Kirkoissa kaikuvat vanhan virsikirjan virret valtavan voimakkaina, ja jumalanpalveluksen henki kohoaa usein korkealle. Keskinäinen rakkaus, tämä kristittyjen perustunnusmerkki, on niinikään monessa tapauksessa huomattava. Tämä kirkkokunnan uskonnollinen voima pitää sitä yllä sen heikosta järjestyksestä huolimatta.

Tämä tunnustus on apostolis-luterilaisille annettava. Mutta samalla on myöskin todettava, että kirkkokuntaa uhkaamassa on suuria vaaroja.

Me tunnemme Suomesta erinomaisen hyvin, mikä siunauksellinen vaikutus maallikkomiehillä ja -naisillakin saattaa, varsinkin erikoisissa oloissa, olla kansan uskonnolliseen elämään. Lestadiolaisuus oli – samoinkuin osaksi herännäisyys ja evankeelisuuskin – alusta alkaen maallikkoliike. Suomessa on ollut ja on yhä edelleenkin maallikkokristittyjä, joita syystä voi sanoa isiksi Herrassa ja joiden antamaan hengelliseen johtoon ei kukaan turhaan luota. Tämä on nimenomaan myönnettävä, mutta siitä huolimatta täytyy nykyisessä yhteiskunnassa varsinkin Amerikassa pitää vähemmän onnellisena sitä sellaista asiaintilaa, että kymmenientuhansien sielunhoito on uskottu opillisesti kokonaan valmistumattomien miesten käsiin.

Jos kenenkään, niin sanan julistajan täytyy osata erottaa käsite käsitteestä ja henki hengestä; jollei hän siihen kykene, niin hänen antamansa hengellinen johto on suorastaan sielujen vaara. Samoin pitää sananjulistajan olla yleensä tottunut henkiseen työhön, tai muuten hän polkee aina samoja latuja, joille hän syystä tai toisesta on alkujaan joutunut, tai harhailee milloin missäkin, riippuen siitä kuka hänen opettajansa kulloinkin on. Näin on käynyt monen Amerikassa toimivan lestadiolaisenkin saarnamiehen. Kieli saattaa olla notkea, sanoja voi riittää kuinka paljon tahansa, mutta sisältö on mitä halpahintaisinta, tuhansia kertoja uudistettujen lauseparsien kertaamista, josta puuttuu kaikki omakohtainen hengellisen kokemuksen ja Raamatun tutkimuksen leima. Eikä tällä hyvä. Julistuksella on sen lisäksi mitä vastenmielisin poleeminen ja kiihoittava sävy, johon ei ole minkäänlaista aihetta.

Kuinka tuskalliseksi muodostuikaan minulle tilaisuus erään paikkakunnan apost.-luterilaisessa kirkossa. Olin pitänyt puheeni, pitkän puheen anteeksiantamisen merkityksestä Jumalan pelastusjärjestyksessä, ja kokous oli loppumaisillaan, kun seurakunnasta alkoi kuulua ääniä: "Sejase (erään saarnamiehen nimi) puhumaan, Sejase puhumaan!" Hiukan vitkasteltuaan mies nousikin puhujan paikalle ja alkoi jotenkin tähän tapaan: "Niinkuin tässä on puhuttu, niin äänellisen saarnan kautta se on synninpäästö saatava", ja sitten jatkui puhe tunnettuun tapaan, jonka minä osasin ulkoa lapsuudestani asti. Puhujan koko harrastus keskittyi yhtäältä tuon laestadiolaisen erikoisopin teroittamiseen, toisaalta liikutusten aikaan saamiseen. Istuin aivankuin tulisilla hiilillä, sillä puhujan lähtökohta, saatikka hänen puheensa jatko osui kokonaan erilleen niistä ajatussarjoista, joita minä olin tahtonut teroittaa. Minä en ollut puheessani maininnut sanaakaan äänellisestä saarnasta, vaikka pidänkin rippiä einomaisen tärkeänä kristillisen elämän keinona, ja kaikkein vähimmin olin tahtonut kiihoittaa mieliä niin kuin puhuja teki. Puhuja teki siis sen virheen, että alensi hengellisen asian, Jumalan lahjan, kaavaksi ja säännöksi ja johdatti kuulijoitaan tekemään töitä sen sijaan, että olisi julistanut heille evankeliumia siitä, miten Jumala auttaa hätääntyneitä ihmissieluja.

Ettei tämäntapainen julistus ole ollut jättämättä vaikutustaan sieluihin, siitä sain matkallani monilukuisia todistuksia. Niin minulta tiedusteltiin laestadiolaisten puolelta tuon tuostakin, "olinko käynyt ovesta sisälle Jumalan valtakuntaan", s.o. olinko tehnyt synnintunnustusta ja saanut kuulla anteeksiantamisen julistusta kristiveljiltä – kysymys, johon minä saatoin vastata myöntävästi syystä, että rippi on todellakin ollut minun elämässäni erinomainen keino sielun vapauttamiseksi, mutta joka minusta tuntui kuitenkin vastenmieliseltä sen lainomaisen ajatustavan vuoksi, jonka minä tunsin siihen tavallisesti sisältyvän. Saattoi sentähden tapahtua, että minä kysyin kysyjältä, mitä hän tarkoitti ovesta puhuessaan, ja niin alkoi helposti tuollainen kiusallinen keskustelu, joita minä olin jo nuoruudessani epälukuisia kertoja sekä kuullut että käynyt, ja jotka eivät liene koskaan kenenkään sielun asiaa rahtuakaan helpottaneet.

Kaikkein tuskallisin oli kohtaukseni erään naisen kanssa muutamassa Idän kirkossa. Nainen oli suulaudessa pahimpia, mitä minun kohdalleni on koko elämäni varrella sattunut, ja samalla pohjattoman hengellisen ylpeyden vallassa. Sen sijaan, että hän olisi kuunnellut ja oppinut niinkuin hänen sielulleen olisi parasta ollut, hän ei suonut minulle sananvuoroa, vaan antoi sanojen valua ryöppynä huuliltaan ja oli vähällä pilata tilaisuuden koko kirkkoväeltä.

Tietysti ei voisi johtua mieleenikään panna kaikkea tällaista maallikkosaarnaajain syyksi. Kurittomia ja kaavoihin kangistuneita ihmisiä saattaa tavata missä kirkkokunnassa hyvänsä niin Suomessa kuin Amerikassakin. Ainakin yhtä suuri syy kuin maallikkosaarnaajilla on tähän jo mainitsemallani apost.-luterilaisten johtajalla A. L. Heidemanilla, joka ei nähtävästi yritäkään johtaa kansaa todelliseen hengelliseen vapauteen eikä pyhien yhteyden aatteen oivaltamiseen, vaan unhottaen itse saamansa kasvatuksen ja suuren vastuunsa rakentaa vain omaa joukkoaan, kateellisesti torjuen kaiken ulkoapäin mahdollisesti tulevan vaikutuksen, joka voisi avata kansan silmät näkemään, mitä Jumala tänä aikana tahtoo kristikansalle sanoa.

Mutta tämänkin rajoituksen huomioonottaen täytyy sanoa, että apost.-luterilaisen kirkon tulevaisuus kirkkokuntana riippuu suuressa määrin siitä, mitä huolta sen edustajat panevat tulevaisuudessa saarnaajien valmistukseen. Apost.-luterilaisille on yhtä tärkeää kuin mille muulle kirkkokunnalle tahansa, että sillä on johtajina sivistyneitä, itsenäisesti ajattelevia henkilöitä, jotka eivät ole joukkojen mielialojen varassa, vaan päinvastoin itse johtavat joukkoja sillä auktoriteetilla, jonka Jumalan sana myöntää laillisessa järjestyksessä virkaan tulleille ja kelvollisen valmistuksen saaneille sanan palvelijoille.

Asiain oikeaan suuntaan järjestämisen pitäisi apost.-luterilaisille olla sitä helpompaa, kun heidän keskuudessaan on joukko erinomaisen valistuneita ja viisaita miehiä, jotka kyllä täydellisesti oivaltavat mitä kirkkokunta tarvitsee. En ole viihtynyt Amerikassa missään piireissä paremmin kuin eräiden apost.-luterilaisiin lukeutuvien henkilöiden parissa, ja minulla on syytä luulla, että heidän kaltaisiaan on kirkkokunnan keskuudessa muitakin.

Kun minun matkani oli Suomi-Synodin konsistorin järjestämä, oli velvollisuuteni esiintyä ennen kaikkea Synodin kirkoissa; apostolis-luterilaisissa kirkoissa esiinnyin vain poikkeustapauksissa, ja vain harvoihin yksityisiin apostolis-luterilaisiin kristittyihin tutustuin lähemmin. Minun olisi luultavasti ollut vaikea saada lupaakaan puhua kaikissa heidän kirkoissaan, sillä jos ketkään, niin he pitävät rajat jyrkkinä.

Kaikissa niissäkin tilaisuuksissa, joissa esiinnyin, minua kohdeltiin kylmän pidättyväisesti. Sen sijaan että Synodin kirkoissa kaikkein useimmat, monessa tapauksessa kaikki läsnäolijat tulivat puristamaan kättä, apost.-luterilaisissa vain ani harvat osoittivat minulle tämän ystävällisyyden. "Mikä lieneekään lipilaari mieheksi" – näin he nähtävästi ajattelivat. "Liikkuu synodilaisten, kansalliskirkkoisten, kongregationalistien, jopa Kalevan ritarienkin parissa. Taitaa puhua kaikkialla kaikkien mieliksi. Kuka häneen voi luottaa? Kerran häntä voinee kuulla, mutta parasta on karttaa läheisempää kosketusta".

Tämä olisi sitä samaa epäluuloisuutta, jota itse laestadiolaisiinkin kuuluvat Suomen papit ja saarnamiehet ovat saaneet matkoillaan osakseen jopa paljoa suuremmassa määrin kuin minä. Minä en siis hämmästynyt enkä pahastunut, sillä minä ymmärsin, millä kannalla olojen täytyi olla, kun kirkkokuntien välinen kilpailu ja niiden sisäiset suuntariidat antavat niille leiman. Siten ei myöskään mikään yksityinen ikävä kokemus voinut estää minua näkemästä laestadiolaisessa kristillisyydessä piileviä uskonnollisia voimia. Suokoon Jumala sille uuden nousun ja puhdistuksen ja yksimielisyyden kauden, jotta se voisi jälleen palvella sillä armolahjalla, jonka se on saanut, sydämenpuhdistuksen ja anteeksiantamuksen evankeliumin julistuksella!

>>
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Palstojen loppuja, kososlaisuus

ViestiKirjoittaja Humilton » 03 Tammi 2017, 02:44

PJN2 kirjoitti:Onhan tällä välillä paljonkin tapahtunut. Mopin palsta hävisi yht'äkkiä jälkiä jättämättä. Harmittaa, että sen runsas arkistomateriaalikin hävisi varottamatta. Hakomajakin lopetti, mutta arkistoon sentään pääsee.


Käsitysteni mukaan Mopin palsta loppui kun sen väki siirtyi FaceBookiin. Hakomajan loppumisesta annettiin ajoissa ilmoitus. Ylläpitäjä (myöskin minun oma käsitys) ei saanut sinne tarpeeksi (mieleistänsä) keskustelua. Tai sitten hänelle tuli muuta aktiviteettia paljon.

PJN2 kirjoitti:Juuri nyt rupesi kiinnostamamaan aiheketju Juhana Kosonen – kososlaisuus – kososlainen henki. Mutta aihe on todella liukas kuin märkä saippua. Kaikki luulevat siitä jotain tietävänsä, mutta historian faktat ovat vähissä. Ehkä en uskalla minäkään…


Kosonen asui Viipurissa. Hän eristäytyi alueen muista uskovaisista. Piti omia "iltakyliään". Sittemmin kehitys johti näihin kososlaisuuden piirteisiin: toisten arvostelu ja tuomitseminen samalla kun oma elämä rempallaan hengellisesti, jne.
Viimeksi muokannut Humilton päivämäärä 03 Tammi 2017, 03:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Esikoisuus jakautumassa

ViestiKirjoittaja Humilton » 03 Tammi 2017, 02:56

Esikoisuus on jakautumassa nykyään. Siihen on johtanut esikoislestadiolaisten ero Ruotsin maallistuneesta kirkosta (vuosia sitten tapahtunut). Jällivaaran Lapin vanhimmat ovat liikkeessä siinä mielessä johtoasemassa, että he voivat sanella uskomisen ehdot, joita kaikkien on noudatettava. Puhutaan Lapin luottamuksesta. Lapin vanhimmat halusivat Suomen esikoislestadiolaisille myös kirkosta eroamisen. Suomessa juttu ei mennytkään läpi vaan osa halusi jäädä kirkon jäseniksi. Asiassa on muitakin piirteitä.

Tänä päivänä esikoisissa on Lapin vanhimpien joukko Esikoislestadiolaiset ja sitten on kirkollinen joukko Esikoiset. Molemmilla on omat yhdistykset ja jälkimmäisen yhdistystoiminta on vasta alkutaipaleella. Yhdistystoiminnassa on myös omat erityispiirteensä. Ensimmäinen näkyvä merkki jakautumisesta olivat 5.12.2015 Mikkelissä pidetyt omat ehtoolliset rukoushuoneella. Pahin kuohuntavaihe lienee nyt ohi. Paluuta takaisin yhdeksi joukoksi ei ole näkyvissä. Voit lukea lisää Sakramenttiyhteydestä.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja PJN2 » 03 Tammi 2017, 11:41

Kiitos tiedoista, Humilton

Mopin palstan päävalikko vuodelta 2007 näyttää löytyvän osoitteesta http://archive.is/hWEWl , mutta mikään linkki ei sieltä aukea. Näyttää Humiltonkin olleen siihen aikaan palstan moderaattori. Tiedät siis varmaan, ovatko muut sivut lopullisesti kadonneet vai voisivatko ne jostain arkistoituina löytyä?

Kiitos myös tuosta FaceBook-vihjeestä. Mistä osoitteesta noita ex-moppilaisia voisi löytää?
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Uusi historian teos: Suuret Hajaannukset

ViestiKirjoittaja Humilton » 03 Tammi 2017, 19:30

PJN2 kirjoitti:Mopin palstan päävalikko vuodelta 2007 näyttää löytyvän osoitteesta http://archive.is/hWEWl , mutta mikään linkki ei sieltä aukea. Näyttää Humiltonkin olleen siihen aikaan palstan moderaattori. Tiedät siis varmaan, ovatko muut sivut lopullisesti kadonneet vai voisivatko ne jostain arkistoituina löytyä?


Kyllähän Internetistä on otettu varsinkin alkuaikoina kopioita. Pitää vain tietää, missä niitä on. Minulla ei ole ollut suurempaa tarvetta saada historiallisia nettijuttuja nähtäville, joten en oikeastaan tiedä. Google saattaa auttaa hakusanoilla. Senkin etsintä on nykyisin aika manipuloitua.

PJN2 kirjoitti:Kiitos myös tuosta FaceBook-vihjeestä. Mistä osoitteesta noita ex-moppilaisia voisi löytää?


Hae tietoa sanalla lestadiolaisuus. Löytyy julkista, salaista ja erittäin salaista paikkaa. Toinen tapa on tietää ylläpitäjät. Henkilökohtaisesti minulla ei ole ollut tarvetta liittyä millekään noille. Osa niistä on sontaluukkuja kuten Suomi24 lestadiolaisuus.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13


Paluu Kansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa