Musiikista
Kun olin lapsi, kotona sanottiin että rokkia ei saa kuunnella. Tottahan sitä sitten piti salaa kuunnella, koska se oli kielletty... Ja äiti oli vihasena jos yllätti 
Yritin hakea foorumilta musiikkiin liittyvää, mutta pitää silti itse kysyä kun ei oikein saanu kaikkea selville mitä haluis tietää.
Miksikä tämä "rokki" on sitten kielletty, tai on sanottu että "ei saa kuunnella"? Ilmeisesti sillä käsitetään kaikki muut musiikkityylit, paitsi virret/siioninlaulut sekä klassinen musiikki?
Sen ymmärrän, että jotkut sanoitukset on jotenkin sopimattomia, mutta sillon on helppo olla kuuntelematta.
En ole koskaan tykännyt mistään musiikkityylistä maailman eniten. Ainoastaan kappaleista, tyylistä riippumatta. Nyttemmin myös virsiä ja siioninlauluja kuunnelleena sielläkin on sellasia jotka on hyviä ja jaksaa kuunnella, ja sitten on sellasia jotenki surkeita ja huonoja.
Olen vasta saanu parannuksen armon, mutta tykkään silti edelleen joistain "tavallisista" kappaleistakin.
Tosin musiikin kuuntelu on kyllä jääny lähes kokonaan, mutta kun työkseni ajan metsäkonetta niin siellä on oikeastaan pakko pitää radiota auki, ja radiohan soittaa musiikkia. Nykysin olen ruvennu kuuntelemaan joko yleykköstä tai radio peiliä, mutta kyllä ylesuomikin on todella usein auki, enkä jaksa volumea ranklata jokaisen musiikkikappaleen kohalla.
Ja mielestäni jokin kappale sopii jonkun videon taustalle erittäin hyvin, esim: http://www.youtube.com/watch?v=-lyzjD2H_Dg
Tässäpä vähän ehkä sekavia ajatuksia

Pää tulee kipeäksi, jos sitä kanavaa kauemmin kuuntelee, ei juuri maallisesta kanavasta erota.
imaksi.