VL-FOORUMI

Nykyään joutuu uskovainen usein tilanteisiin missä ei voi välttyä maailmalliselta musiikilta. Olin tänään uimahallissa. Siellä soi koko ajan musiikki. Kävin samalla allajumpassa, jossa sielläkin soi musiikki.

Yhtenä kesänä olin kesätyössä paikassa, jossa piti heti aamulla laittaa Radio Nova koko päiväksi soimaan. En silloin ollut uskomassa vielä, joten se ei paljon häirinnyt. Muistan vain, että heti kesäkuun alusta kanavalla soitettiin kappaletta Vielä on kesää jäljellä ja se jotenkin ärsytti. En tiedä, jos nyt joutuisin samanlaiseen paikkaan, miltä se tuntuisi. No, viime keväänä, kun olin kolme kuukautta sairaalassa, huonekaveri huudatti radiota koko päivän ja kyllähän se pahalta tuntui. Väliin tuntui, että uskokin menee, kun ei lomillekaan aluksi päässyt, enkä koko sinä aikana päässyt seuroihin.

Myös jos käy jumpassa, siellä soi musiikki. Kerran eräs helluntailaistuttu houkutteli minut gospel-jumppaan. Hän oli innoissaan, kun jumpassa sai kuunnella "uskovaisten musiikkia". Minusta se ei kyllä eronnut tavallisesta maallisesta musiikista millään tavalla, muuta kuin sanoiltaan, mutta niistäkään ei aina saanut selvää, niin kova saattoi olla taustajytinä.

Eräs uskovainen tuttu hiljentää radion aina, jos uutisissakin kerrotaan jostain rock-tapahtumasta ja taustalla kuuluu musiikki. Minusta henkilökohtaisesti se menee vähän liian pitkälle, mutta tietysti jos hän saattaisi joutua syntiin siitä vähästäkin kuulemisesta, niin tietysti sitten on paikallaan hiljentää.

KUn olin lapsi, soi myös paikallisessa linja-autossa jatkuvasti musiikki. Nykyään ei onneksi enää soi.

Musiikki on kyllä ihana asia ja nautin siitä kovasti. Onneksi on paljon hyvää musiikkia. Ostin vanhemmilleni joululahjaksi Hannu Jurmun levyn Suurin on rakkaus. Siinä on hengellisiä lauluja. Olen kuunnellut sitä tänään ja itkenyt väliin vuolaastikin. Minua ne laulut on koskettaneet. Radiossa on jokin klassisen musiikin kanava, mutta en tiedä miten sen saa kuulumaan. Kuuluneeko edes joka puolella Suomea? Ehkä netin kautta sitä voi kuunnella, en ole kokeillut. Kotona vanhemmilla on uusi digi-tv, jossa näkyi olevan mahdollista kuunnella myös sitä kanavaa. Yleensä kuuntelen ylen ykköstä, josta tulee myös paljon hyvää musiikkia.

Uudella työpaikallani soi rock musiikki TODELLA kovaa. Laitoin radion kiinni AINA tai vaihdoin kanavaa ainakin kuukauden ajan.
Vähän väliä joku kävi nostamassa volumea tai vaihtoi kanavan takaisin rokkikanavaan.
Taistelua jatkui kunnes työkaverit kyllästyivät ja veivät radion omaan tilaansa.

En olisi ollut noin radikaali, mutta kun radio oli minun työalueellani, niin kauempana olevat laittoivat musiikin niin kovaa, että kuulivat sen itse sinne kauas.

Jännää on, kun työtoverit olivat siirtäneet stereot omalle alueelleen, niin nykyisin se on joko kiinni tai volume on ihan siedettävällä tasolla.
Pitäkää siis puolianne. Tapella ei tarvitse alkamaan, mutta ei tarvi antaa muiden kävellä ylitsekään.

Olen tainnut joskus täällä kertoa, että olen saanut asunnon sellaisen Aspa asumispalvelun kautta. Meilä on kerran viikossa ryhmä, johon tulevat kaikki aspalaiset. Ensi viikolla ryhmässä on levyraati. Työntekijä sanoi, että tuo sinäkin musiikkia sinne. Sanoin, etten tuo, koska minulla ei ole mitään sopivaa. Hän sanoi, että on kyllä, on hyvä jos on erilaista musiikkia. Sanoin, etten halua, koska ei ole kiva, kun kaikki moittii. Hänen mielestään se ei haittaisi. Mutta minulla on erikoinen suhde kuuntelemaani musiikkiin, enkä halua, että sitä aletaan kovasti arvostelemaan. Mutta saattaahan tulla mielenkiintoinen pari tuntinen kuunnellessa niitä maailman kappaleita.

Eivät varmaan Siionin lauluista monetkaan ilahtuisi, eikä pelkästään heitä ärsyttääkseen niitä sovi sinne viedä. Löytyy toki paljon muutakin, uskovaiselle sopivaa musiikkia. Monet vanhoja ns. koululauluja sisältävät levyt voisivat olla sellaisia. Niitä on SRK.n kustantaminakin, kuulee tavan takaa jopa radio Ylen ykkösen ohjelmissa. Monet klassisen musiikin kappaleet voisivat sopia, vaikka en nyt tiedä, pidätkö Sinikettu niistä ja onko sinulla sellaisia levyjä.

On vaihtoehtoja olemassa, niitä voi lainata vaikka kirjastoista tai kavereilta, ellei itsellä sattuisi olemaan.

Pidän klassisesta musiikista kovasti. Omistan myös muutamia levyjä. Juuri sain veljeltäni joululahjaksi kuusi cd:tä sisältävän paketin viulumusiikkia. Ajattelin jonkun pianokappaleen soittaa levyraadissa. Katsotaan mitä porukka tykkää. Itse ei kyllä voi heidän musiikilleen paljoa pisteitä antaa. Aiemminkin on ollut levyraateja ja kerran eräs entinen asiakas soitti jotain saatananpalvonta musiikkia. Toisen kerran hän soitti saman tyyppistä musiikkia, kun meillä oli musiikkimaalausta. Minulla oli tosi paha olo ja kuvanikin oli sen mukainen. Työntekijä sanoi jälkeenpäin, että olipa hyvä, että pystyit vihaa käsittelemään siinä musiikkimaalauksessa, kun et ole tainnut sitä juuri saada ilmaista. Hän käsitti, että kuvani ilmaisi vihaa, vaikka se ilmaisi vain suunnatonta pahaa oloa.

Minäkin pidän klassisesta musiikista todella paljon.
Erityisesti kappaleet, joissa on paljon jousisoittimia yhtäaikaa, ovat minulle erityisen mielekkäitä.

Meikä tykkää hitaasta pianonsoitosta. Sopii hyvin taustalle ku koneella pelaa.

En jaksanut avata uutta ketjua, mutta tuli mieleen vaan kysymys.

Minkälaista musiikkia uskovainen voi kuunnella? Eihän kaikki musiikki tanssita edes, mutta silti sitä pidetään uskovaiselle sopimattomana. Onko se se rytmi, sävelmä? Jos sävelmä on hyvin iloinen ja mukavan kuuloinen, voiko se tanssittaa jos kukaan ei hakkaa tahtia?

Suoraa vastausta ei ole antaa, mutta jotain aiheeseen liittyvää silti. Kaikki vähänkään nopeampi instrumenttimusiikki, josta muuan pikkulapsi pitää, laittaa hänet tanssimaan rivakasti. Ja kyllä sitä ihan tanssiksi voi kutsua, niin laajaa liikehdintää se on. En ole aivan varma, mutta muistaisin, että hitaampikin on saanut hänet heilumaan selkein elkein musiikin tahdissa. Kukaan ei varmasti ole siihen opettanut tai näyttänyt mallia, joten omasta itsestään sen täytyy tulla. Kukaan ei ole myöskään raaskinut kieltää tai edes katsoa pahasti, koska pikkuveitikka on ollut niin mielissään ja onnellinen. Pitäisikö? Entä mistä tämmöinen synnynnäinen tanssijalka johtuu? Onko lapsukaisella poikkeuksellisen vahva vanha Aatami, kun hän kerran oppii tanssimaan ennen kuin edes osaa sanoa useampisanaisia lauseita? Tästä voisi syntyä ihan jopa keskustelua.

Eiköhän tuo rytmitajukin ole Luojan lahja - toisilla vahvempi ja tarkempi, toisilla sitten vähemmän. Mihin sitä sitten kanavoi, on asia erikseen, mutta ihan jo pelkästään jos meinaa pystyä millään tavalla säestämään laulua millä tahansa soittimella, niin sitä rytmitajua pitäis olla, muuten se on aika tuskaa kaikille.

Pikkuisilla on minusta luonnostaan se liikkumisen ja toimimisen tarve, ja se näkyy myös musiikin suhteen. He elävät motorisen kehityksen herkkyyskautta ja se musiikkiin reagoiminen hyppimällä, hytkymällä, tanssimalla jne. on osa sitä. Lapsi kokeilee kehonsa suomia mahdollisuuksia ja se on tervettä. Siinäkin sitten sosiaalistuu ympäristön tapoihin jossain vaiheessa, mutta niinhän se yleensä on, että lastenlaulutkin ovat useimmiten iloisia ja rytmikkäitä, ne vetoavat lapseen jo silloin, kun sanat eivät vielä mene ymmärrykseen. Parivuotias kummityttönen tekee tuota samaa, mutta ei montaa vuotta mene, kun ei tahdo saada luovaa liikettä aikaan millään... Eli jo alakouluikäiset ovat alkaneet jostain syystä rajoittaa toimintaansa, ujostelevat eivätkä halua liikkua musiikin mukana. (Nimimerkillä "kokemusta on"... Sen vuoden, minkä opetin lapsukaisille luokanopettajana mm. viisi tuntia liikuntaa viikossa, niin se pakollinen muutaman tunnin musiikkiliikuntajakso oli tosi työläs pitää, kun ipanat eivät oikein millään alkaneet mukaan, vaikka yritin valikoida niin klassista, kansanlauluja, lastenlauluja kuin leikkilaulujakin.) Sen ikäiset innostuvat enemmän kilpailemisesta ja oman kehon ja kykyjen rajojen etsimisestä sillä tavoin. Liikkumisen tapa muuttuu kehityskausien myötä. Tietenkään mikään ei ole sataprosenttisen mustavalkoista, mutta - no, sattuu olemaan tuota kasvatuspsykologiaa, esi- ja alkuopetusta ja kasvatustiedettä sen verran taustalla, että tästä nyt tuli vähän luento. Mutta siis yritän sanoa, että tässä kohti olen huomannut teorian vastaavan käytäntöä aika hyvin, mitä ei kyllä joka asiasta voi sanoa.

Eli jos minulta kysyy, niin antaa ipanan heilua niin kauan kuin sitä huvittaa, se tuskin sitä tekee loppuikäänsä kuitenkaan. Ja jos itsensä ilmaiseminen sillä tavoin alkaa häiritä, niin hellävaroen voi sitten yrittää opastaa toisenlaisiin tapoihin ja ilmaisukeinoihin. Oikeastaan olisi mielenkiintoista verrata mainitsemasi lapsen piirustusta ilman musiikkia, rauhallisen taustamusiikin kanssa ja rytmikkään musiikin soidessa - tulisiko erilaisia värejä ja muotoja? Parivuotiaan kummitytön kohdalla en ole päässyt vielä kokeilemaan, neidin kiinnostuksenkohteisiin eivät värikynät vielä kuulu (tai no, kuuluvat - se vie ne jollekin ja toteaa, että "mummo piirtää!" tai kenet milloinkin puuhaan käsketään ).

Ja jos nyt vielä näin kasvatuspsykologisesta näkökulmasta mutisen lisää, niin usein ihmisen henkinen hyvinvointi on paljon kiinni siitä, löytääkö hän keinoja ilmaista itseään. Ne keinot voivat olla hyvin erilaisia rajusta liikkumisesta tai maalaamisesta hiljaiseen mietiskelyyn - tärkeintä on, että niitä on. Siksi asiasta itsestään ei kannata tehdä valtavaa kysymystä - jos mietin tuota mainitsemaasi lasta, niin enemmän varmaan on väliä sillä, millaista musiikkia hän kuulee kuin se, miten hän reagoi siihen. Maailmassa kun on paljon hiljaista ja rauhallista musiikkia, joka pelkästään instrumentaalimusiikkina menisi seulasta läpi melkein jokaiselta täälläkin, vaan kun sanat lisätään, niin enpä haluaisi kuulla. Vastaavasti iloinen tai rytmikäs musiikki ei sinänsä liene suoraan perkeleestä - aika moni Siionin laulukin on kansanlaulupohjainen, samoin moni virsi, ja niissä on rytmiikkaa selkeästi ja hyvän kanttorin soittaessa se tulee ilmi. Sanoihin mie sen isomman painon laitan.

Toki sitten tulee se henkilökohtaisen mieltymyksen alue - ite en ole ikinä (uskosta riippumatta) nauttinut kummemmin rokista tai metallimusiikista, se ei vain koskaan ole ollut minun korviani varten. (Puolison kanssa kompromissina asia ratkaistiin niin, että kun hän halusi kuunnella maallisia levyjä tai sitten kristillistä rajumpaa musiikkia, hän kuunteli sitä kuulokkeilla, jottei minun tarvinnut kuunnella.) Mutta siis musiikki itsessään on niin valtavan laaja alue, että kovin vaikea on lähteä luomaan yksityiskohtaisia sääntöjä siitä, mikä on ok ja mikä ei.

Mutistaan sitten vielä se, että musiikkia opettaessani tuli kahnausta kuudesluokkalaisten kanssa. Minusta 12-13-vuotias on lapsi, eikä sen ikäiselle ole mitään syytä tarjota aikuisten musiikkia. Jopa koulun laulukirjoissa on nykyisin ainesta, jonka rajaan itse pois. Mutta kun pyysin pentuja tuomaan kouluun nuotteja heille tutuista lauluista, joita voitaisiin yhdessä laulaa kalvolta, niin pakko oli hylätä _kaikki_. Minun etiikkani ei antanut periksi. Minun tunneillani _ei_ lauleta seksistä eikä jotain "kadunkulmassa suutelit toista". Ehkä olen tiukkapipo, mutta kaikesta valituksesta huolimatta seula ei antanut periksi tässä kohtaa. Koin, että kuuluu opettajan eettiseen vastuuseen suojella lapsuutta. Tiiän, että se on osittain idealismia - ei se yksi-kaksi tuntia musiikkia viikossa paljon asiaan vaikuta, vapaa-ajallaanhan ne kuuntelevat ja soittavat mitä tahtovat, mutta minun tunneillani eivät, piste.

Tulipas epistolalle mittaa ja asian vierestä osittain, vaan koettakaa kestää...

(Ja jalkaa heiluttava musiikki voi olla muuten myös virsi taikka Siionin laulu. Sattuu olemaan tuota rytmitajua suotu. Ja toiseksi kärsin levottomista jaloista, joten jalat heiluvat jatkuvasti ilman taustamusiikkiakin. Siksipä en osaakaan lajitella musiikkeja sen mukaan, mikä "menee jalan alle". )

Inisen vielä tuosta tanssista. Meillä opettajankoulutuksen liikuntatunteihin kuului myös se muutaman oppitunnin mittainen tanssi/musiikkiliikunta. Pohjoisen yliopistona täällä on totuttu lestadiolaisiin. Niinpä jo edellisen lajin viimeisellä tunnilla kerrottiin, että mitä on ohjelmassa ja mitä se pitää käytännössä sisällään. Opettaja sanoi, että hänen käsityksensä mukaan musiikkiliikunta muuttuu tanssiksi paritanssien kohdalla. Ja että kansanlaulut ja niihin suunnitellut piirileit jne. eivät ole tanssia sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta että jos asia häiritsee jonkun omaatuntoa, niin saa mennä tanssituntien ajaksi samassa rakennuksessa olevalle kuntosalille. En muista enää, oliko meillä "totaalikieltäytyjiä" tässä kohti. Tykkäsin kuiten tavasta, miten opettaja hoiti tilanteen kertomalla ohjelmasta, selittämällä näkemyksensä ja antamalla sitten kuiten tilaa oman vakaumuksen toteuttamiseen. Oli kyllä sitä mieltä, että tunneille saavat kaikki osallistua, ohjelma on sen mukaista, mutta mitään pakotusta tai huomionherättämistä siihen ei sisältynyt.