VL-FOORUMI

Syntymälaulu

Sydänäänet äidin, ne ensimmäiseks kuulit,
ne turvaksesi koit ja tunsit.
Äänet äidin, seurakunnan, sydämeesi kätke,
kun tiellä elämäsi kuljet.

Isän neuvot tärkeät, sisällöltään lempeät,
suojan tarjoo turvaisan.
Valtakuntaa, Isän Jumalan, ethän hylkää,
pidä halpana ja tyhjänä.

Äänet tämän maailman houkuttelee, lupaa,
uneen usein ne tuudittaa.
Luota vain Karitsaan, kalliiseen Lunastajaan,
säilyy usko lapsen, toivo taivaan.

Likatahrat, synninpölyt, vaatteistasi pesee
anteeksanto Pojan, nimeen ja vereen.
Katoaa synnit suuret , Golgatalla lunastetut,
silloin syvään, armon mereen.

Murtunut

Loputon huomion tarve,
missä olit isä ja äiti, kun teitä tarvitsin.

Rikki koulun ikkunat,
rikki kasvavan tunteet.

Lapsen hätähuuto osuu nyrkkinä
toista kasvoihin kysyen:
” Kuka rakastaisi minuakin,
kuka välittäisi, pitäisi sylissä,
minua pahantekijää?”

Missä rajat. missä kiellot,
missä turvan antaja, rakkaus,
kysyy nuori.

Pelkäät näyttää tunteitasi, ettet haavoittuisi.
Siksi puet sisimpäsi kovuuden haarniskaan.

Häpeä, tuo julma orjuuttaja,
sisimmän kovettaja.

Käsittelemätön asia lapsuudesta,
ikävänä ongelmana aikuisena.

Vaadit rakkautta, huomiota, kuuntelemista.
Kuka kuuntelisi minua, että jaksaisin rakastaa,
huomioida ja kuunnella?

Prinsessa

Lämmitit syntymälläsi kuin keväinen aurinko.
Toit iloa päivänä ystävän, murtaen harmaan talven, keskellä kylmien viimojen.

Luot valoa vanhemmillesi, iloa meille jo vähän vanhemmille.
Opetat tavallasi katsomaan sisimpään, rakkautta lähimmäiseen.

Toit suven alkavaan kevääseen, riemun käsittämättömän,
sinä Isän muovaama, olet tarkoituksinesi täydellinen.

Sinä sylissä Jeesuksen, olet suojassa maailman viimojen.
Kun vartut, jää istumaan reunalle kirkkaan lähtehen,
josta janoa sydämen saat aina ammentaa.

Se pesee, se ravitsee, se pukee ja virkistää, se voiman antaa,
matkasauvan kulkiessasi tiellä alla sydänmurheiden.

Olet pienoinen ihana, kuna kanssa veljesi saisimme keskenämme jutella,
keskustella tiestä ja matkasta, arjen huolista rupatella, kantaen toinen toistamme.

Siitä riemu, ilo papan, mummon, ukin ja mummin arkeen toisi, leikit, huolet samanlaiset.

Kun ilta saapuu on suumme hymyssä, silmät kyynelissä leipää elämän vielä jakamassa.

Kipu

Mihin pakenit ymmärrykseni,
mihin katosit ajatusteni valo,
kun sanaton tuska riisti sisimpääni?


Nouditko lohdutusta hetkeen,
poistitko itsekkyyteni kuonaa,
kun tukahduttava kipu valui poskillani?

Hirvipassi

Paikallaan passissa istuu mies mietteissään,
ihaillen usvaisen aamun näkymää.

Hiljaista, aivan hiljaista, ei tuulen värinää,
vain heräävän luonnon hyrinää.

Vaan katkeaa ajatukset miehen,
kun silmiin piirtyy hahmo läpi sumun.

Hitaasti kuin ilmassa leijuen,
lähenee hahmo miestä kohden.

Jo erottuu seasta usvan tuo tulija,
nostaa poskelleen mies asetta.

Hieman, hieman tule vielä
sinä metsän uljas kruunupää.

Mies laukauksen kupeeseen lähettää,
siihen tuupertuu tuo uljas, sortuen luotiin metsästäjän.

Koulu

Harjanteelle, ympäröivien peltojen kohosit sivistystä jakamaan.
Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, opettamaan ihmislasta.
Kysymysten tulvaa et asettunut rajoittamaan.
Neuvoja, ohjeita, turvaa, eväitä elämään synnyit osaltasi viljelemään.

Monet pienet askeleet, arat rohkeat hiljaiset,
ovat jälkensä tänne jättäneet, ajan saatossa vuosikymmenten.
Elämää aitoa kuunnellen, riemun rikkaita ääniä,
lapsia täynnä eloa, ilon viattomia silmiä mielessäsi, olet ihmetellen katsellut.

Toiveita ajatuksia huokauksia, noiden pienten sydänten,
olet seiniisi visusti kätkenyt.
Vaik` mahtuu matkaan, myös itkua murhetta,
olet lohtua laittanut mukaan pienokaisien,
pois surun kyyneleitä pyyhkimään.

Miten, miten kertoisit kätketyt sukupolville tuleville,
supisisit salasi läsnä oleville?
Kuinka loihtisit tarinasi eläväksi tähän hetkeen?
Ne kaikkiko kuullan voisin, jos lapseksi jälleen tulisin?
Hiljenisin, silmät sulkisin ja oikein kuuntelisin.

Mut´ ei tiedä aikuiset, pienet vain nuo kertomukset tuntevat.
Siks´ joskus tuntuu että nukkuvat, vaikka tarinoita kuuntelevat.
Vaan eipä näy loppuvan, huoneistasi lapset eikä tarinat.

Yksin

Yksinäisyys, olen vain puoliksi olemassa.
Toinen puoleni irti reväistynä,
onnun huoneesta huoneeseen,
välillä pysähtyen katsomaan ulos,
löytämättä etsimääni.

Kuin purjehtija aavattoman meren ulapalla,
epätoivoisesti etsien kiintopistettä,
tähyillen taivaanrantaa ja tähtitaivasta,
odottaen kotirannan valoja, joita kohti suunnistaa.

Aallokon ja tuulten armoillakin,
pelon ja tunteiden myllerryksissä,
tunnen purttani ohjattavan,
minulle ymmärtämättömällä
ja käsittämättömällä voimalla.

Ei, en halua purteni peräsimeen,
en venhoani kivikkoon, tuohon katalaan karikkoon,
johon oma ymmärrykseni ja haluni sen veisi,
josta irrottautumaan eivät voimani ja tahtoni riittäisi.

Etsinkö, murehdinko suotta ja oliko tarkoitus olla
löytämättä tänään kadottamaansa?
Siksikö, että jotain kalliimpaa
on minua varten huomiseksi tallelle laitettu?

Syksy

Mykistyneenä, hiljenneenä katselen
vaaralta avautuvaa näkymää
kuulana syyspäivänä.

Kuinka loistatkin syksy värejä,
kirkkaina riemuitsette taivaan alla,
silmänkantamattomaan asti.

Haikeana, haikeana jätän
jäähyväisiä sinulle kesä,
katsellessani rakkauden värejä.

Menkää vain rauhassa levolle
odottamaan, kunnes kevät on
teidät herättävä uuteen
riemuun ja rakkauteen.

Ihmeellinen on siveltimesi Jumala,
ihmeelliset ovat siinä värit,
ihmeellinen on kätesi antama muoto
ja ihmeenä annat minun sen nähdä.

Arki

Mä täällä ahdistuksissa,
elän päällä maan.
Vaan kerran paikka Taivaassa,
koittaa mulle vaan.

Uskoa kun jaksan vain,
täällä ajan taivaltaa.
Murheet arjen uskoen,
alta lain armahtaa.

Virheet, erheet pesty on,
kalliin ristin Vapahtajan,
Anteeks`anto suunnaton,
vuoti maahan Golgatan.

Taistelu taukoamaton,
hetken kestää vain.
Sitten kirjat Taivaan,
kertoo virheet mun.

Joulu

Loisti valo
kansalle valitulle,
johdatti tähti seimelle.

Hämärän tallin
täytti Valkeus,
syntyi Sana lihaksi.

Lahjan parhaan
saaneet olemme,
jonk` uskolla vastaanotimme.

Näin katsomme
ihmettä Joulun,
nyt silmin avatuin.

Täyttyi lupaus,
jo virttä veisaamme,
matkalla kotimaahamme.

Muut lahjat, avut
lainass´ on.
Kun muutamme,
soi Taivaassa kiitos loputon.

Joulukala

Lähti kalalle kaunomieli,
jouluhaukea hakemahan,
katiskoa kokemahan.

Tuli vastaan ukko pieni,
punalakki, punatakki
valkopartahinen.

Kyselemähän, utelemahan,
onko hyvät apajat,
kalatäkyt mahtavat.

Mitäs moista kyselemähän,
toisen tuuria utelemahan,
siimoja kireitä sotkemahan?

Enhän minä saalistas,
vaan neuvon viisaan viritän,
vaivojasi säästämähän.

Mene kylille kyselemähän,
kalatiskille kaupan katselemahan,
noutamahan antimia,
pöytääs kalat koristamahan.

Rauhan Joulu

Saapuu rauha joulun,
sanoma hyvä,
loppuu kiire työn ja koulun.

Lahjat monet hankimme,
joulumielen,
näin toisillemme kannamme.

Monet herkut antimet,
ruokapöydän,
ravitsi tyhjät vatsamme.

Nousee kiitos huulille,
kohoaa ylös,
sanoma Taivaan Isälle.

Johtaa tähti taivaan
äärelle seimen,
luo Herran Kuninkaan.

Evankeliumia kun kuulen,
kohdalle omalle,
en pelkää myrkyssä tuulen.

Joulukuusi

Joulukuusi tähtineen,
kynttilät loistaa valoineen.
Koristeet kimmeltää,
luovat tuota tunnelmaa.

Lahjakääröt kaunihit,
juurelle kuusen odottaa.
Kohta oveen koputtaa,
osattu on jo odottaa.

Tuota vanhaa valkopartaa,
kilttien lapsien ystävää,
toivomusten täyttäjää,
taattoa Korvatunturin.

Lahjat tuo runsahat,
saavat lapset, vanhemmat.
Kasvot, silmät iloiset,
riemuun yhtyy jokaisen.

Joulun valo

Kaartuu valo yössä,
yllä tähtitaivaan.

Hiljenneet ovat äänet työn,
kautta valkean maan.

Tallin hämärässä seisoo,
ihmisjoukko ääres seimen.

Katselevat valoa ihmeellistä,
jok` loistaa kasvoista lapsen.

Kun pukkia valkopartaista odotan,
lahjoja runsaita halajan.

Muistankos tään, että lahja suurin on,
mulle seimenlapsen syntymä.

Tähti

Välkkyi tähti Taivaan,
johti valo seimeen.

Keskelle talveen pimeään,
syntyi lapsi Marian.

Nukkuu oljilla seimen,
Isän Poika Jumalan.

Tuli tietäjät kumartaen,
paimenet kedon ylistäen.

Vesa versoi Daavidin,
tuoden uuden liiton.

Tuota ihmettä ennustaen,
kertoivat liitossa vanhan.

Kiitos Jerome. Sinulla runosuoni sykkii ja kauniisti viela. Hyvaa jatkoa vaikka runokirjaksi saakka. Jouluiloa sinulle ja perheellesi.

Uusi vuosi

Vaihtuvi vuosi
päättäen toisen,
uusi on kuosi
tulevan vuoden.

Onko sen väri
kirkas vai tumma,
päivistä, hetkistä,
koostuu se summa.

Lepohetki

Hiljenneen päivän illassa,
kasvot kämmeniin peittyneinä,
läpi tuntojaan käyden,
huokaa uupunut matkalainen.

Ei huomaa unta hiipivää,
raukeuden mieltä vallatessa,
ajatuksen näin sammuvan,
järjen kulun katoavan.

Yhä syvemmälle vaipuu,
kevyesti lailla höyhenen,
kuullen sanoista kuiskauksen,
kuin rakkauden suloisen hivelyn.

Läpi ohuen unen, tuntee pehmeää,
koskettelua lempeää, läpi horroksen,
vaistoten äänen läheisen,
herätessä kuulee itsensä sopertavan:

”Ei rakkaus hävinnyt, ei kuollut,
se vain hetkeksi levolle meni,
voimia uusia keräämään,
jaksaakseen kantaa kaksin verroin”.

Kalaretki

Järvelle keväiselle pilkille,
tarjoamaan täkyä sintille.

Toivois syönnin hyvän,
miehen kantavan jään.

Päivän päälle saunotaan,
ruokaillaan, rentoudutaan.

Läpi käydään päivän työtä,
sitten toivotetaan hyvää yötä.

Silloin reissu onnistuu,
kun arjen huolet unohtuu.

Nuoruus

Monet ovat olleet vanhempiesi huokaukset puolestasi.

Monet toiveet nousseet kohti Taivasta.

Monet väsyneet kärsimättömyydet anteeksi annettu.

Sopimattomat sanat ja lauseet pois pyyhitty.

Elät kysymysten tulvassa, mitä tämä kaikki merkitsee.

Etsit kuuntelijaa, vastauksien antajaa, etsit omaa ymmärrystä.

Kaikki tähän asti eletty ja opittu, on kasvamista aikuisuuden
vastuunkantoon.

Paljon on vielä opittavaa, paljon itsensä hiomista.

Lapsuuden päivät ovat takana, nuoruuden taistelut edessä.

Noudata ohjeita kodin, neuvoja seurakunnan.

Silloin polkusi aikuisuuden on kullattu lapsuuden
huolettomuudella, nuoruuden rikkaudella.