VL-FOORUMI

Kämmenen leveys kuljettavana,
sekin kompuroiden ja kaatuillen.

Väsyneenä, uupuneena,
ei omia voimia nousta ylös.

Tarttuu joku käsistä,
nostaa seisomaan, hellästi tukien.

Silmät, uupumuksesta sameat,
eivät vielä tunnista auttajaa.

Juottaa ja virvoittaa väsyneen.
Seestyy silmä, yhtyy suu ja sielu
kiittämään Lunastajaa.

Kiitos Jeromelle lohduttavista sanoista!

Itsekin runoja rustanneena haluan kertoa, että tällaiset ovat tervetulleita tänne,

Haavoilla

Kaikki tekojesi tähden vuodatetut kyyneleet,
kaikki tekojesi tuottamat murheet.

Tulee aika jolloin kertyneet kyyneleet
valuvat yksistä silmistä,
kertyneet, anteeksi pyytämättömät
murheet kalvamaan
aiheuttajansa mieltä

Silloin tarvitset lohduttajaksi juuri niitä,
joiden kyyneleitä olet vuodattanut
ja mielen murheeksi saattanut.

Mutta onko heitä enää vierelläsi,
tarvitsemallasi hetkellä?

Vaiva

Kohtasi uskovaa maailman viha.
Paatunut sydän,
ryöppysi syytteet.
Sitä vaati liha,
siteeksi silmille synnintunnon.


Lensi kivet, syytökset raskaat.
Risti kädet vaieten
puolesta ihmisten.
Kiitti Jumalaa, rukoili Isää;
älä synniksi lue heille tätä.


Tunsi liha lain raskaan,
ummisti silmät väsynyt.
Pelasti sielun kuolo Golgatan,
anteeksi synnit saarnatut.

Ikääntyminen

Vanhenen, katsellen kämmentäni,
huomaan ohittaneeni puolivälin.
Yhä useimmin huomaan palaavani
lapsuuteni huolettomiin päiviin.


Nuoruuteni, missä olet nyt
kun sinua tarvitsisin,
voimieni ehtyessä, parhaiden
päivien paetessa?


Yhä syvenevät juonteet kasvoilla,
harvenevat suortuvat päälaella.
Jäljet näkyvät, eikä vain kasvoissa,
eletty elämä väsyneissä silmissä.


Hidastuneet , varovaiset liikkeet,
harkitut eleet ja ajatukset.
Elämän tuomaa viisautta vai
vanhuuden jäykkyyttä?

Kateissa

Mihin hävisi kaikki muistot hyvät,
miks kuulen vaierrukset syvät?
Mikä peitti turvan, suojan anteeksi antavan,
kun mukaan virran lähdit kadottavan.

Mitä ääntä niin suurta kuuntelit,
et maailman puoleen huutelit:
tulkaa, turvaa tuokaa, syliinne sulkekaa.

Jos silmäsi nyt aukeaisi,
niin silloin kauhut huomaisit,
et tuskan, ahdistuksen tuoja
sylissään kantaa sua.

Häneenkö nyt luotat, pettäjään,
hunajaiseen kertojaan,
vilpilliseen valehtelijaan,
jonka tie johtaa tuonelaan,
ikuiseen vaivaan.

Kiitos Jeromelle runoista. Erityisesti kosketti runo Matka. Tuttuja hetkiä uskovaisen elämässä. Kompuroidessa ja kaatuillessa on niin monesti tarvinnut saattomiesten apua. Itku ja väsy on vaihtunu iloon ja kiitokseen. Kiitos taivaan Isälle ystävistä, elämästä ja ennenkaikkea uskomisen lahjasta...

Mieluusti lukisin lisää Jeromen raapusteluja

Veljet

Kokoontui veljet yhteen,
kiireiltään työn, perheiden.
Tarvetta oli tapaamaan,
ajatuksia omia kertomaan.


Ei istunut vieressä tuntematon,
ei psalmit nuo olleet vieraan.
Vaan löysi itsensä aivan,
paikalta toisen, saman vaivan.


Sai kaikua saarna sovinnon,
voimia meille antamaan.
Lohduttaen sielua janoavaa,
voidellen runsaasti anojaa.


Näin me kulkijat tien,
tuemme matkaajaa murheiden.
Nojaamme sauvaan evankeliumin,
ihmettä suurinta katsellen.

Murheiden alla

Kuivaa jo kyyneleeni,
pois pyyhi murheeni.

Auta unohtamaan kärsimykseni,
virkistä sydän, sieluni.

Aseta hymy silmiini,
sytytä valo sisimpääni.

Pois tummat pilvet pyyhi,
vahvista usko, toivoni.

Koulutie

Koulutielle astui lapsi,
reppu pieni heiluu.
Kesken jäi leikki moni,
mielen täyttää kaipuu.

Viipyy katse pitkään,
tutkii kodin ikkunaa.
Vaivaa pientä mieltään,
kädellänsä vilkuttaa.

Vielä et sä ymmärrä,
tätä koulu touhua.
Miksi täytyy jättää,
hetkeks` koti turvaisa?

Loppuu päivä koulussa,
kaivaa mieltä ikävä.
Vanhemmat ovat vastassa,
katselet suu hymyssä.

Näin alkoi kouluties,
tuntemisissa oudoissa.
Nyt olet jo aikamies,
ikkunassa vilkuttamassa.

Vanhemmuus

Synnyit, olihan sinua jo toivottu,
rukouksin Isältä anottu.

Isänä ja äitinä kaksi eri kertaa.
Mikä rikkaus, mikä suunnaton rakkaus.

Äidin näköinen, isän näköinen?
Ei, olet itsesi näköinen.

Katselen lapsenlastani silmiin,
huomaan katselevani lastani.

Hymy lapsen huulilla,
ilo silmissä pyöreissä.

Pysäkki

Luona häkin apinan näin miehen,
hoikan komean.
Vaimo, lie vissiin, viihtyi luona tiikerin.

Tarttui mieheen tyhmyys apinan,
viehtyi nainen juovaan tiikerin.

Palasi kotiin pariskunta tuo,
nainen tahtoi, mies maksoi.

Heräsi päivänä eräänä,
jonossa maitokaupan,
tuo mies väsynyt, riutunut.

Taskujaan tutkien, lopulta lausahtaen:
” Mil` lapset nyt mä ruokin,
taskut tyhjinäkö suota mä nyt kuokin?

Valkolakki

Elämäsi taival, korven polku juurakkoinen.
Ei elosi kulku ole ollut vaivatonta, mutt´
rikkautta siitä ei ole puuttunut, ei varjelusta.
Enkeli vierelläsi on ottanut suojeluun.

Oman polkusi mutkat olet kolunnut, esteitä, vaivaa
kohdannut, asioita monia ihmetellen kysellyt.
Vaan hidastui kulkusi, et itse saanut sitä suunnitella.
Mahtoi vallata mietteet muut, syrjään jäi opiskelut.

Ei, et ollut periksi antanut, hetkeksi vain seisahduit.
Odottamaan aikaa kypsempää, nöyryyttä oppimaan.
Poistamaan nuoruuden ylpeyttä, aikuisuuden vastuita kantamaan.
Siinäpä korkeakoulua kerrakseen harteille nuoren aikuisen.

Astui elämääsi tyttö ihana, josta sait vaimon uutteran.
Turvan toisillenne, tuen askeleille vielä horjuville.
Leveni hartiat entisestään, yhdessä koitte lapsenne syntymän.
Alkua uuden elämän, niin hartaasti toivotulle.

Huomaat, paljon on ihmiselle laitettu työtä ja touhua.
Näet kuinka monet vaivat on opiksi tarkoitettu, ymmärrykseksi
ja avuksi elämään, ettet turhuutta, tyhjyyttä tavoittelisi.
Ettet sydämesi polulta eksyisi, eroon elävästä rauhasta.

Uurastuksella sitkeällä nyt saavutit yhden tavoitteen.
Mitä sinulle se antaa, löydät matkaamalla sisimpääsi,
sulkeutumalla hiljaisuuteen, perimmäiseen kammioosi.
Välähdyksen varmaan siitä tunsit, kun lakin,
tuon valkoisen, päähäsi painoit.

Erästystä

Suo, tuo upottava rimpi.
Kaukanapa on vastaranta.
Ylikö vai kiertäen, miehet empi.

Matkaa tehty aamusta varhain.
Koluttu vaaroja, metsiä.
Päivä erästykseen on mitä parhain.

Johan jo jäseniä kolottais,
matka kuitenkin jatkuu.
Pois kesken päivän, sehän se nolottais.

Nuotion lämpö, kasvoilla raukea katse.
Tikussa makkara, porisee pakki.
Takamus märkänä maata vasten.

Hymy kasvoilla, kädessä saalis.
Kamerat tilannetta taltioi.
Eipä tunnu matkan rasitus.

Metso, teeri, riekko ja pyy.
Riistaa jaloa metsästämässä.
Siinähän se, hyvän kunnon syy.

Kevät

Hiljaa kuin unesta heräten,
odottaen hetkeä oikeaa,
paljastuu maa alta lumen ja jään.

Varressa korren vartoo veden pisara,
aamuauringon synnyttämä,
sammuttaakseen janoa syntyvän elämän.

Yhä lisääntyy valo ja lämpö,
kutsuen orastavaa elämää kurkottamaan
kohti aurinkoa ja taivasta.

Ravitsee maa, pilvet kastetta jakaen,
puhkeaa lopulta kukat kedon
ilon ja riemun väreihin.

Kuiskaten, lupauksia täynnä
kertoo kevät kesän tulosta,
suvesta, joskus ainaisesta.

Odotus

Lapseni, kuinka odotankaan ilmestymistäsi.
Olethan jo syntynyt, sinä Taivaan taimi.

Luojasi sinua vielä muovaa,
käsittämättömällä rakkaudella sinua valmistaa.

Toivon rukoukset kantavat Isän puoleen,
anna lapselleni terve kasvu.

Täytä onnella vanhempien sydämet,
viisaudellasi ymmärrys, vastaanottamaan tahtosi.

Rakasta meitä Kaikkivaltias,
että osaisimme rakastaa, kasvattaa,
ettemme tuhlaisi aikaamme turhuuteen.

Lapseni, sinä Taivaallinen esikuva,
opeta meitä olemaan kaltaisesi.

Ihme

Seuraan katsetta lapsen,
tuon vasta syntyneen.
Loistaa silmät kirkkaat
kuin sielu puhtoinen.

Avuton olen minä aikuinen,
et sinä pieni lapsonen.
Isä enkelin lähetti vierees,
joka kasvot näkee Luojas.

Turvassa hyvässä olet vielä,
ei kiusaus koettele tiellä.
Kasvaa kun saat armon alla,
korjataan erheet rakkaudella.

Sinun kaltaiseksi tahtoisin tulla,
pois pyyhkiytyis surut, kyyneleet.
Näin elän armon, toivon alla,
et aikanaan kohdataan, kotirannalla.

Sylilapsi 1

Hennon valkean kynttilän
nyt sytytän mä sulle.
Silmäs auki olleet hetken,
hymyn suot jo mulle.

Uudet äänet, kirkkaat valot,
kohtaat nyt ja ihmettelet.
Missä tuttu turvaisa,
oma maailma suojaisa?

Nimi sulle annetaan,
armoliittoon kastetaan.
Säilyis nimi Taivaassa,
elävien kirjoissa.

Silloin riemu rajaton,
kiusaukset poissa on.
Samaan virteen yhdymme,
Taivaassa kun kohtaamme.

Sylilapsi 2

Taasen valkean kynttilän,
nyt mä sulle sytytän.
Katsees tarkka, kirkas jo on,
ruokahalu verraton.

Enkeli siinä vieres valvoo,
noudattaen Isän tahtoo.
Vartioi sinua pienoista,
suojaa maailman viimoilta.

Tutuks tulleet äänet, valot,
vaihtuu nyt kun matkustat.
Luokse mummon, papan,
tätien ja setien.

Siks´ kädet yhteen liitämme,
Taivaan Isää kiitämme.
Varjelusta pyydämme,
et uskomassa pysyisimme.

Sylilapsi 3

Valo valkean kynttilän,
muistan sun syntymän.
Silloin kiitos kohosi,
luokse suuren Luojasi.

Katsot tarkkaan, juttelet,
hyörinää ympärillä ihmettelet.
Kaikki tahtois syliin ottaa,
eipä puutu hoitajaa.

Mummoo, pappaa, äitiä,
enoa, isää, tätejä.
Monta kasvoa tuttua,
turvallist´ on nukkua.

Joulua vietät ensimmäistä,
vaikket vielä ymmärrä.
Lahjan parhaan saanut olet,
uskossa sitä nyt katselet.