Enkelin tuttu

Keskustelua lauluista, runoista, kirjoista, sekä kuvia ja kuvakeskusteluja

ViestiKirjoittaja Ulpu » 10 Kesä 2012, 21:28

Miten te ajattelette jos lasta ei ehditÄ kastaa ja lapsi kuolee?
Olen ymmärtänyt että luterilaisessa saatetaan ajatella että se on erittäin huono asia.

Ei liity aloitukseen mutta tuli mieleen metsätähden valaisevasta viestistä.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Kesä 2012, 21:38

Ulpu kirjoitti:Miten te ajattelette jos lasta ei ehditÄ kastaa ja lapsi kuolee?
Olen ymmärtänyt että luterilaisessa saatetaan ajatella että se on erittäin huono asia.

Ei liity aloitukseen mutta tuli mieleen metsätähden valaisevasta viestistä.

Kastamaton lapsi on Jumalan lahjoittaman uskon perusteella Jumalalle, vaikka häntä ei ehdittäisi kastaa. Saman Jumalan lahjoittaman uskon perusteella lapsi on kelvollinen kastettavaksi niin pian kuin se järjestyy. Kasteen puute ei kadota, mutta kasteen halveksiminen kadottaa.

Kuvaava esimerkki löytyy Vanhan liiton puolelta, kun Mooses oli jostakin syystä jättänyt poikansa ympärileikkaamatta, niin Jumalan viha kohdistui Moosekseen, pojan isään, ei suinkaan ympärileikkaamattomaan poikaan. Kun Mooseksen vaimo Sippora otti terävän kiven ja ympärileikkasi pojan, Jumalan vihakin loppui. Ympärileikkaus on saman kaltainen, lapsille tarkoitettu sakramentti Vanhassa liitossa, kuin kaste Uudessa liitossa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Kesä 2012, 21:46

Enkelin tuttu - Niilo Rauhala

Yöllä
enkeli löysi hänet kauniista vauvankehdosta
puhtaalta tuoksuvan pitsikatoksen alta
ja kantoi hänen sielunsa pois.

Aamu oli äidille ja isälle outo.
Järkyttyneinä he havahtuivat hereille.
Heidän sydämensä vavahti
kuin tyyni yöllinen vedenpinta
aamun äkillisessä pyörteestä
ja huone tuli täyteen
kyynelten tuskaa.

Vielä yöllä
äiti oli ruokkinut häntä
ja vaihtanut puhtaat vaipat.
Ja äidin nukuttua
isä oli havahtunut vielä hereille,
säätänyt lämpöpatteriin sopivan lämpötilan
ja kuunnellut hiljaista hengitystä.
Se lapsi oli esikoinen,
kuukausi ja kahdeksan päivää,
eikä häntä vielä ollut kastettu.

Kaikki askeleet tästä aamusta läpi päivien
olivat äidille ja isälle
kuin vaellusta syvässä, kylmässä hangessa.
Kaksi viikkoa he itkivät itseään tyhjäksi:
niin kuin kuohuva aalto aallon perään
niin heidän sydämensä virrat olivat syvät.
Kun he kahdestaan olivat kantaneet lapsensa
kappelista kynttilöiden keskeltä
roudan rakoon hiljaisen lumen alle,
he tunsivat kulkevansa edestakaisin
autiolla rannalla
tyhjinä ja paljaina
kuin syyskoivu pitkän tuulen jäljiltä.

Yhdessä he sitten päättivät lähteä liikkeelle.
Heitä heitteli eteenpäin kysymys,
lohdutuksen kaipuu.
Tyhjyyden yllä väreili levoton hätä:
Oliko lapsemme enkelin tuttu?
Kappelissa kirkkoherra oli jättänyt heidät
tuntemattoman Jumalan eteen,
rukoillut kastamattoman lapsen puolesta
mutta lohdutuksen valkoiset liljat
eivät olleet puhjenneet
pienen arkun kannelle.

He soittivat naapurin ovikelloa.
Vanha mies avasi ja säikähti
heidän väsyneitä silmiään,
joita peitti kyynelten usva.
" Oliko lapsemme enkelin tuttu? "
-Olen tässä lähdössä kauppaan
enkä usko mihinkään, mitä en ole nähnyt,
kaikenlaistahan sitä tähän ikään mennessä
on saanut kuulla.

He tapasivat puistossa vanhan naisen,
joka ulkoilutti koiraansa.
" Oliko lapsemme enkelin tuttu?"
nainen sähähti valmiin vastauksen:
" Olen aina sanonut,
ettei lapsia tarvitsisi syntyä
tähän täyteen maailmaan.
Ja minultakin on mennyt monien öitten uni,
kun olen ajatellut ,
mitä lapsi yhteiskunnalle maksaa."

Äiti ja isä etsivät lohdutusta
kuin kevään oksaa,
johon lehti puhkeaisi ja lämmin viserrys .
He koputtivat kirkkoherran kanslian oveen.
" Anteeksi, jos jälleen häiritsemme,
mutta jäimme vastausta vaille.
Oliko lapsemme enkelin tuttu?"

- Jaa , rakkaat ystävät, muistanhan teidät,
kuinka olette jaksaneet?
Olisi ollut onnellista puhua toista kieltä
mutta kun pienokaistanne ei vielä ollut verhonnut
valkoinen kastemekko.
Otan täältä hyllyltä vihkosen,
josta minun täytyy suoraan kysymykseenne lukea näin:
" On lapsi ainutlaatuinen
Jumalan luomana
vaan ei hän synny vapaana,
ei valkeudessa,
vaan hänet käärii vielä yö,
hän enkeleille vieras on
ja Jumalalle mahdoton,
jos puuttuu kasteen armotyö...."

Ja niin äiti ja isä
huomasivat kulkevansa itkun talvihuurussa
pitkin lumista jalkakäytävää
ja tuuli heitteli kasvoihin
kylmiä jäähileitä
lohduttomassa kaupungissa.

Jossain pitkän taipaleen takana
oli se viimeinen kesä,
jolloin äidin vanha isoisä
oli pitänyt häntä polvillaan,
pientä tyttöstä,
ja puhunut lasten valtakunnasta.
Ja yhtäkkiä surevat silmät avautuvat
kaukaiselle auringolle
ja äiti huudahtaa lumisella jalkakäytävällä:
" Näen vanhan auringon
isoisän silmistä
hänen polviltaan,
silloin oli läsnä lasten valtakunta."
"Lähdetään sitä etsimään", mies lausui.

He matkustivat pieneen, kaukaiseen kylään,
koputtivat vanhalle, kuluneelle ovelle,
jota isoisä oli vuosikymmeniä avannut.
"Asuuko täällä isoisän aurinko?" he kysyivät.
Tutut kasvot lapsuuden yhteisitä leikeistä
vastasivat:
" Sitäkö etsitte,
isoisän aurinko ei täältä ole laskenut vielä,
täällä on vielä niitä, joiden mukana
kulkee kirkas laulu
ja joiden keskellä elää jäätymätön lähde.
Sen reunalla heitä lohdutetaan
ja lapset enkeleinä leikkivät."

- Nyt löydämme vastauksen,
oliko lapsemme enkelin tuttu,
huudahtaa äiti.
"Menkää järven toiselle puolelle,
siellä he tänä iltana kokoontuvat
ja kaikki vastaukset elävät
heidän sanassaan."

Kun ilta oli tullut,
he avasivat arkaillen oven huoneeseen,
jonka täytti kirkas laulu.
Lapset olivat istuutuneet vanhempien keskelle
pöydän äärelle.
Pöydällä oli iso Raamattu
ja vanha , harmaatukkainen mies
istuutui sen taakse ja avasi kirjan.
" Tuo on kuin isoisäni",
kuiskasi vaimo miehelleen ,
"ja kaikkien kasvoilta loistaa
isoisän aurinko."

"Lastenvaltakunnasta
tahtoisin puhua teille",
aloitti vanhus vakaa
puheensa kirkkain sanoin.
" Ei ole Isämme edessä
yhtään niin arvokasta
kuin on pieni lapsi,
uskomme esikuva.
Mieleeni vuosien takaa
nousee nyt monta lasta,
jotka kuolivat kehtoon
pieninä, kuihtuneina,
silloin kun kylien yli
sairaus outo kulki.
Tyhjäksi äidin syli
monessa kodissa muuttui,
mutta kodista kotiin
kaikui toivon sana:
Kristus Vapahtajana
lapset huomaansa sulki;
elämän sykkeen yli
kaartui jo armon taivas,
ennen kuin yksikään päivä
kehdon ylitse kulki.

Kristuksen tähden lapsi
vapaana syntyy tänne,
Golgatan ristin valo
lapsen sielussa paistaa,
Kristuksen laupias syli
lasta jo idussa kantaa.
Lehtenä puhtaampana,
joka puhkeaa oksaan,
lapsi silmänsä avaa
elämän ensi päivään."

Tuolilta ponnahtaa vaimo ylös
kirkastunein silmin
ja huudahtaa vanhuksen puheen lomaan:
"Tuossa on lapsemme armo,
hän oli enkelin tuttu,
isoisän aurinko oli hänen pukunsa,
kun hän kehdossa jätti meidät!"

Puheensa päätettyään
vanhus kysyy vaimolta ja mieheltä:
"Onko teillä pukuna isoisänne aurinko,
se mikä vuorella paistaa
lasten valtakunnassa,
oletteko enkelin tuttuja?"

"Me tahtoisimme nähdä lapsemme
enkelien keskellä",
he sanovat,
"me haluaisimme pukeutua lapsemme pukuun
ja kulkea isoisämme tietä.
Antakaa meille se valo,
joka loistaa kasvoiltanne."

Ja monet kädet kohoavat heitä kohti,
vuorella kohisee puhdas virta,
kun anteeksiantamuksen siunaus
kulkee heidän ylitsensä.
Jumalan pyhä, kirkas vaate
kääriytyy heidän ympärilleen
ja taivaat liikahtelevat ilosta.

Kun kevät puhkesi,
he taittoivat kaksi puhdasta vihreää oksaa.
Toisen he panivat lapsensa tyhjään kehtoon
ja toisen painoivat sulaneeseen multaan
pienelle hautakummulle.
He kuuntelivat kaukaa palanneiden lintujen
huilun ääntä
ja itkivät hiljaa valoisia kyyneleitä
toistensa silmien edessä
isoisän auringon kirkkaudessa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Ulpu » 10 Kesä 2012, 22:03

Kaunis.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Pitkätukka » 10 Kesä 2012, 22:15

Ps. 138
13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. [Ps. 119:73]
14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
15 Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. [Job 14:5]
17 Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Jumalan luomistyö alkaa jo hedelmöityksestä. Sitäkään ei tapahdu ilman Jumalan tahtoa. Jumala ei luo uutta elämää kadotusta, vaan taivasta varten.

Vahvistuksena lapsen taivaskelpoisuudesta Jumalan poika syntyi neitsyt Mariasta, eli Jumala pyhitti naisen kohdun ja muistuttaa näin myös uuden liiton aikalaisille ja meille luomistyönsä täydellisyydestä.

Niinkuin Taavetti jo totesikin, lapsen kastamattomuus ei kadota lasta, vaan kasteen halveksiminen. Kaste on hyvän omantunnon liitto, joka ei rikkoudu Jumalan puolelta, vaan ihminen itse rikkoo sen lankeamalla syntiin. Vain usko Vapahtajamme sovitustyön päälle ja synnin poispaneminen evankeliumin uskomalla korjaa rikkoutuneen hyvän omantunnon liiton.

Eli tärkeysjärjestyksessä; ensin on usko. Vasta toisena tulee kaste.
Kastettu syntiinlangennut ei peri taivasta. Kastamatonkin evankeliumin uskonut sen sijaan perii taivaan. Pieni lapsi ei ole tehnyt syntiä, joten jo ennen syntymäänsä kohtuun kuollut, ja syntynyt, muttei vielä kastettu, on Jumalan lapsi. Maasta, kulttuurista, ihonväristä, vanhempien ominaisuuksista tms. huolimatta.

Kasteesta on kirkossamme vallalla Raamatun ja Lutherin vastainen harhaoppi.

Kannattaa lukea Erkki Reinikaisen kirja "Usko ja kaste".
Kuva
Avatar
Pitkätukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 232
Liittynyt: 04 Loka 2005, 22:16
Paikkakunta: Vaasa

ViestiKirjoittaja Ulpu » 10 Kesä 2012, 22:29

Olen samaa mieltä, ensin usko ja sitten kaste.

En ollenkaan ymmärrä sellaista että kastamaton lapsi joutuisi helvettiin, mitä järkeä siinä olisi.
Lastenkaltaisten on taivasten valtakunta.

Joskus työkaveri kertoi että heilläpäin, eli pohjoisuomessa oli tapana laittaa virsikirja kastamattoman vauvan sänkyyn tyynyn taa.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Pitkätukka » 10 Kesä 2012, 22:30

Enkelin tuttu - Niilo Rauhala kirjoitti:Kristuksen tähden lapsi
vapaana syntyy tänne,
Golgatan ristin valo
lapsen sielussa paistaa,
Kristuksen laupias syli
lasta jo idussa kantaa.
Lehtenä puhtaampana,
joka puhkeaa oksaan,
lapsi silmänsä avaa
elämän ensi päivään."

Itkin.

Oma esikoisemme...
Monta nuorempaa...
Tyttäremme esikoinen...
Kristus Vapahtajana
lapset huomaansa sulki;
elämän sykkeen yli
kaartui jo armon taivas,
ennen kuin yksikään päivä
kehdon ylitse kulki.
Kuva
Avatar
Pitkätukka
Ylläpitäjä
 
Viestit: 232
Liittynyt: 04 Loka 2005, 22:16
Paikkakunta: Vaasa

ViestiKirjoittaja Ulpu » 10 Kesä 2012, 22:47

Pitkätukka..otan osaa.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50


Paluu Kansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron