Ajatuksia lukemisen tarpeellisuudesta
Sisaret ja veljet ovat kirjoittaneet ajatuksia uskovaisen ihmisen lukemisen tarpeellisuudesta lähinnä seuraavien kysymysten pohjalta:
Lukemisen tarve yleensä
1. tietopuolinen lukeminen koulussa, ammatissa ja harrastuksena
2. ajanvietelukeminen
Lukeminen uskon elämän kannalta
1. raamattutiedon lisääminen
2. raamatun sanoman selitykset
3. lukeminen sielun autuuden tähden
4. arvojärjestys lukemista ostettaessa
LUKEMISEN TARVE YLEENSÄ
1. Tietopuolinen lukeminen koulussa, ammatissa ja harrastuksena
Koulussa tietopuolisen kirjallisuuden lukeminen on tarpeellista. Kehitys menee kovaa vauhtia eteenpäin ja siinä mukana pitää meidän uskovaisten pysyä voidaksemme suorittaa niitä tehtäviä, mitä Jumala on meille antanut. Uskovaisina tiedämme, että meidän tulee suorittaa koulu- ja työtehtävämme tunnollisesti ja ahkerasti lahjojemme mukaan. Lapset omaksuvat nopeasti uusia asioita. On kuitenkin syytä muistaa, ettei kaikki koulussa annettava tietous ole Jumalan sanan mukaista. Vanhempina tiedämme, että jo ensimmäisellä luokalla olevalle lapselle tulee lukea ja selittää Raamattua ja muita kristillisyytemme julkaisuja. On aiheellista keskustella lasten kanssa siitä, mitkä kirjat ja lehdet ovat sopivia luettavaksi. Nuori käsittää eron uskonnonopetuksessa Jumalan valtakunnan ja maailman välillä ja saattaa kysellä, niin kuin tyttäreni kysyi äidiltä koulusta palattuaan uskontoläksyn selitystä. "Äiti, kumpi on oikeassa, opettaja vai Sinä?" On selitettävä lapselle, ettei ulkopuolella Jumalan valtakunnan oleva opettaja voi selittää Raamatun kirjoituksia, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä.
Tietopuolisessa kirjallisuudessa piilee usein vaaroja, jotka ovat lihan mieleen. Materialismin vaarat ovat monissa ammattilankin kirjoissa ja lehdissä. Ne neuvovat laskelmoimaan, mikä on kannattavaa ja miten elintasoa saadaan nostetuksi. Tämä saattaa aiheuttaa liian suurta kiintymystä tämän katoavan tavaran tavoitteluun, kuten; ahneuteen, perhesuunniteluun jne. "Miksi te annatte rahan siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne siinä, kussa ei ole ravintoa? Kuulkaat minua ja nauttikaa hyvää, ja teidän sielunne riemuitkoon lihavuudessa." (Jes. 55: 2)
2. Ajanvietelukeminen
On lähdettävä siitä tosiasiasta, että jokainen meistä lukee ajanvietteeksi jotakin, mutta kestääkö lukemamme kirjallisuus päivänvalon eli voimmeko näyttää täyttää toisille kristityille, mitä luemme.
Ammattitaidon ylläpitämiseksi voimme lukea sellaisia ammattialan kirjoja ja lehtiä, jotka ovat uskovaisille soveliaita. Tämän maailman päivä – ja viikkolehdissä on paljon lihaa ruokkivia kirjoituksia ja kuvia, jotka eivät sovi uskovaisille luettavaksi ja katseltaviksi. Pyhän hengen kautta tiedämme, mikä on soveliasta luettavaa ja mikä ei. Raamatun kirjoitukset ja Jumalan valtakunnan julkaisut vahvistavat meidän heikkoa uskoamme ja antavat rohkaisua uskonkilvoitukseen.
LUKEMINEN USKONELÄMÄN KANNALTA
1. Raamattutietouden lisääminen
Jumalan valtakunnan koko toiminta on Raamatun mukaista. Siksi meidän on hyvä tietää Raamatun kirjoituksia, jotta voisimme tässä maailmassa seisoa näiden yhtäpitävien kirjoitusten mukaan. "Ja olkaat hänessä juuritetut ja rakennettuja uskossa vahvistetut, niin kuin te oppineet olette ja olkaat siinä runsaasti kiitolliset." (Kol. 2: 7).
Emme varmasti aina muista, että maallisiinkin asioihin löytyvät ratkaisut Jumalan valtakunnasta. Näihinkin saamme neuvoja Jumalan lasten seuroissa, keskusteluissa, elävän kristillisyytemme julkaisuista ja Raamatusta. Henkien taistelu on niin kova, että tarvitsemme kaikki Jumalan sota-aseet tässä taistelussa.
2. Raamatun sanoman selitykset
Oman järkemme mukaan emme voi Raamatun kirjoituksia ymmärtää, vaan Pyhä Henki kirkastaa, minkä hyväksi näkee. "Vaan kuin se tulee, totuuden henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteen; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu ja tulevaisia hän teille ilmoittaa." (Joh. 16:13).
Kristillisyydessä on julkaistu paljon kirjoja, joissa Pyhän Hengen kautta Raamatun sanaa selitetään meille jokaiselle opiksi, neuvoksi, nuhteeksi, virvoitukseksi, rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Meille rakkaiksi tulleista lehdistä; Päivämiehestä, Siionin Lähetyslehdestä ja Lasten Siionista saamme lukea, mitä Jumalan Hengen kautta tahdotaan ilmoittaa. Me jokainen tarvitsemme kaikkia näitä neuvoja ja opetuksia, jotta voisimme taistella tässä pahassa maailmassa elävinä Jumalan seurakunnan jäseninä. Pyhän Hengen kautta selitetty Jumalan sana virvoittaa arjen kiusausten keskellä kylmennyttä sydäntä ja lisää ruokahalua niin, että on sydämen halu päästä seuroihin kuulemaan omakohtaisesti: poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa, maahan vuotaneessa sovintoveressä.
3. Lukeminen sielun autuuden tähden
Tiedämme, ettei kukaan saa tunnolleen Jumalan rauhaa lukemalla. ”Sillä usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta." Mutta tänä aikana on sielunvihollisella erikoisen kiire ja se yrittää saada langettaa Jumalan lapsiakin syntiin ja pois uskosta. Se on tuhanten juonten mestari ja se tietää meidän heikkoutemme. Epäuskoisissa ihmisissä sielunvihollinen saa aikaan kateutta uskovaisia ihmisiä kohtaan siksi, että meillä on tunnolla todellinen Jumalan rauha. Sielujen murhaaja yrittää käyttää kaikkia keinojaan saadakseen elävän uskon hävitettyä maan päältä. Me tarvitsemme tässä taistelussa hengen miekkaa, joka on Jumalan sana."Jos en minä olisi tullut ja heitä puhutellut, niin ei heillä olisi syntiä; mutta nyt ei heillä ole, millä he syntinsä verhoavat"(Joh. 15: 22).
Uskottomat ihmiset hyvin harvoin enää tulevat Jumalan sanan kuuloon. Tämän vuoksi meidän on hyvä lähestyä heitä kristillisyytemme lehdillä ja kirjoilla, jotta heissäkin heräisi synnin tunto ja hätä oman sielun tilasta. Ja näin tulisi tarve etsiä Jumalan valtakuntaa, joka täältä maan päältä löytää taidetaan. Jumalan valtakuntaa etsivälle on annettu hyvät lupaukset: etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Niitä neuvoja ja rohkaisuja, joita julkaisumme sisältävät; tarvitsemme aina tällä tiellä ja matkalla.
4. Arvojärjestys lukemista ostettaessa
Sanat "etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa", ovat paikallaan kirjoja ja lehtiäkin ostettaessa. Jääkö sinultakin, sisareni ja veljeni, usein meidän omien lehtiemme lukeminen liian vähäiseksi? Nykyajalle ominainen kiire tahtoo vallata Jumalan lapsenkin elämän.
Voi, kuinka lähellä meitä on myös maailman kunnia ja maine. Pitäisi tietää niin paljon tämän maailman asioita, ettei ehdi lukea juuri muita kuin maallisia lehtiä ja kirjoja, jotta näyttäisi maailman ihmisten silmissä paremmalta ja viisaammalta. Näin arvojärjestys menee aivan väärin päin. Jumala antakoon ymmärrystä Pyhän Henkensä kautta, että olemme kilvoittelemassa täällä taivasta varten. Matkalla ei vielä ketään kruunata, mutta vasta perillä, kunhan jaksamme uskossa kilvoitella elämämme loppuun asti. On myös muistettava, ettemme tule lukemalla autuaaksi, vaikka se meille niin tarpeellinen onkin. "Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme." (Room. 10: 10)
Veijo Paaso
Päivämies 4.5.1977

ijat ovat myös tunnustaneet Jumalan sanalle kuuluvan arvovallan. »Jumalan pyhä sana on ainoa ohje, jonka mukaan kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvosteltava». (Kirkkolain 1§:ssä). Tämä on tärkeä muistettavaksi, koska aikamme on täytetty sieluja raastavilla harhaopeilla. Uudestikastajain saarnaajat varsinkin julkisesti ja häpeämättä varastetuilla päästön avaimilla, saarnaavat syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä. Tähän on kyllä syyllistynyt myös monet kansankirkkomme papeista.