Arndt, Johann: True Christianity

Keskustelua lauluista, runoista, kirjoista, sekä kuvia ja kuvakeskusteluja

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 18 Maalis 2017, 16:30

Historiaan tutustuminen on tuskin haitaksi kenellekään. Lars Levi Laestadiuksesta on tehty lukuisia elämäkertoja, jotka myös valottavat lestadiolaisen herätyksen syntyä. Varsin luotettava yleisesitys on esim. Seppo Lohen "Sydämen kristillisyys" (2000). Erittäin hyvin dokumentoitu kronikka on myös Jorma Ojalan kirja "Lars Levi Laestadius, tiedemies ja pappi" (2007).

Kummatkin mainitut kirjat kuvaavat myös lyhyesti lukijaisuutta ja Laestadiuksen suhdetta siihen. Lukijaisuushan oli Laestadiuksen aikaan jakautunut jo moneksi haaraksi. Päähaaroja kutsuttiin vanhalukijaisiksi (maltilliset) ja uuslukijaisiksi (radikaalit). Laestadiuksen äiti lienee ollut vanhalukijainen, mutta suvusta löytyi myös uuslukijaisia. Esim. ilmestyksistään ja ankarista rangaistussaarnoistaan tunnettu Margareta Sophia Mårtensdotter oli hänen serkkunsa, samoin tämän radikaalimman lukijaisryhmän johtajana esiintyvä Pehr Königsson.

Kuuluisalla tarkastusmatkallaan 1844 Laestadius kohtasi Åselessa "Lapin Marian" 1.1.1844. Myöhemmin 27.1. hän kävi myös tapaamassa lukijaissukulaisiaan. Laestadius koettaa välittää riitelevien puolueiden välillä. Kuuluisaa Sorselen tarkastussaarnaa 28.1.1844 kuvaa Jouko Talonen:

"Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän [Laestadius] ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen 'karsinoinnin'. Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin 'veljellistä' yhteyttä." [Saarna löytyy osoitteesta http://www.laestadiusarkivet.se/1844-01 ... le_LLL.pdf.]

Lukijaisuudesta ei tietääkseni ole olemassa kattavaa suomenkielistä esitystä. Tapio Nykäsen väitöskirjassa "Kahden valtakunnan kansalaiset" (https://lauda.ulapland.fi/bitstream/han ... sequence=4) on kyllä hyvä tiivistelmä otsikolla "Pietismin tulo Ruotsi-Suomeen ja lukijaisuus". Se kuten myös katsaus lestadiolaistutkimuksen historiaan kannattaa lukea, vaikka ei innostuisikaan varsinaisesta aiheesta "Vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia". (Väitöskirjan päätelmiä on kritisoinut mm. Valma Kukko: http://www.sermones.fi/2013/05/lapin-yl ... ksissa-ku/)

Nykänen kirjoittaa:
>>
"Huolimatta konventikkeliplakaatista pietismi levisi Ruotsissa etenkin kirjallisuuden kautta. Erityisesti Johannes Arndtin vaikutus oli saksalaisen kielialueen tapaan Ruotsi-Suomessa vahva hänen Totisesta kristillisyydestä -teoksensa kautta. 1700-luvulla Arndtin kirja oli ruotsalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa Raamatun ja virsikirjan jälkeen yleisimmin tavattu teos (Wallman 1997, 29).
– – –
Lukijaisuudessa oli vahvaa sisäistä hajaannusta, 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla Ruotsissa vaikutti ainakin viisi suuntaa: varhaisempaan pietismiin nojannut vanhalukijaisuus, hernnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen uuslukijaisuus ja roseniolainen uuslukijaisuus. Laestadiuksen äidillä oli lukijaistausta ja ”Lapin Maria” kuului uuslukijaisiin. (Taipale 1957, 120; Lohi 2000, 30‒31.)
>>

Myös SRK:n sivustolla todetaan: "Tarkastuksen yhteydessä 'uuslukijaisiin' kuulunut lappalaisnainen, Milla Clementsdotter, 'Lapin Maria' auttoi Laestadiuksen elävään uskoon."

Kuitenkin Laestadius itse kertoo "Huutavan äänessään" 1852: "Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastajana. Täällä tapasin muutamia maltillisemman suunnan lukijaisia. Niiden joukossa oli eräs saamelaistyttö nimeltä Maria, joka avasi koko sydämensä minulle kuultuaan alttaripuheen."

Keitä nämä "maltillisemman suunnan lukijaiset" olivat? Tuskin Laestadiuksen äidin edustamia vanhalukijaisia, joita kuvattiin "lakihenkisiksi". Toisaalta Laestadiuksen serkkujen kannattamaa uuslukijaisuutta ei voine sanoa "maltilliseksi". Luultavasti "Lapin Maria" edusti "brandellilaista" lukijaisuutta, mutta mitä lukijaisuutta Brandell itse edusti? Asia ei ole ainakaan minulle selvä, mutta sillä on kyllä tärkeä merkitys etsittäessä Pyhän Hengen reittiä halki aikojen ja paikkojen (successio fidelium).

Lukijaisuuden historian uudempaa tutkimusta edustaa ruotsalainen Gunnar Hallingberg. Varsinkin hänen kirjansa "Läsarna: 1800-talet folkväckelse och det moderna genombrottet " (2011) antaa varmaan vastauksia kysymyksiin lukijaisuuden eri haaroista ja niiden käyttämistä hartauskirjoista. (Hallingberg on kirjallisuustieteen dosentti Göteborgin yliopistossa). En ole kirjaa lukenut, mutta ajattelin tilata sen nettikaupasta.

Mainitusta Paavo Heikkisen artikkelista saa käsityksen, että uuslukijaiset pitivät Arndtin kirjaa harhaoppisena. Tämä tieto on poimittu vanhalukijaisten tekemästä kantelukirjeestä piispalle ja konsistorille:

"Kirjeessä esitettiin valituksia m.m. siitä että uudet lukijaiset tuomitsevat kaikki ne, jotka eivät olleet heidän kanssaan samassa uskossa, ja jotka siis vielä uskoivat että jotakin hyvää ja rakentavaa oli löydettävissä kirkonkin opetuksessa. Sekä siitä, että tämä kadotustuomio ulotettiin niitäkin henkilöitä koskevaksi, jotka olivat kuolleet jossakin muussa kuin lukijaisten uskossa, tai jotka olivat etsineet ja löytäneet mielenylennystä niin harhaoppisista kirjoista kuin Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" ja Norbergin ja Tollesonin postilloista. Ja että lapset ja nuoriso jo pienestä pitäen oppivat vihaamaan ja karttamaan pappia henkilönä, joka opetuksellaan johtaa ihmiset kadotukseen." [Tässä kai viitataan Anders Nohrborgin (1725–1767) ja Pehr Tollessonin (1747–1821) suosittuihin postilloihin.]

Vanhalukijaisten esittämiin syytöksiin voi kyllä suhtautua varauksilla. Ehkä ne koskivat jotakin "ääriryhmää", mutta uuslukijaisten yleisestä suhtautumisesta eri hartauskirjoihin ei tästä voi tehdä johtopäätöksiä.

Laestadiuksen kirjaostoslistassa oleva "Huutavan ääni" tarkoittaa Peter Jonsson Toppin kirjaa "Huutavan ääni korvessa lunastetuille sieluille, päästäksensä pois perkeleen pauloista, joissa kääntymättömät ihmiset ovat". Se oli Laestadiukselle hyvin rakas ja sen mukaan hän myös nimesi aikakauslehtensä. Myös Lapin Maria näyttää pitäneen sitä suuressa arvossa.

Myös David Hollazin "Armonjärjestys"-kirja on ollut alkuheräyksen aikojen ehkä tärkein hartauskirja. Olihan se esim. Erkki Antin kääntymyksessä tärkeä tekijä. Myös Arthur Dentin kirjaa "Totisen kääntymyksen harjoitus" on Laestadius tilannut 50 kappaletta. Ilmeisesti nämä on tarkoitettu koulumiehille ja muille lähetysmiehille jaettaviksi. Ainakin näiden teosten voi olettaa antaneen paljon alkuheräyksen opillisiin painotuksiin ja myös käytettyihin kielikuviin.

Entä Jonas Ramuksen ja (minulle täysin tuntemattoman) Thomas Gogin kirjat, joiden kappalemääriä ei ole mainittu? Tuskin saattoivat harhaoppisia olla nekään. Laestadiuksen mielipidettä Arndtin kirjasta en tiedä. Varmasti se oli hänelle tuttu, olihan se herätysliikkeiden bestseller ja kestosuosikki.

Itse en tätä kirjallisuutta nuoruudessani tutkinut, vaikka niitä kodissani olikin. Ainoa hartauskirja, jota lapsena pienoisen kauhun vallassa selailin oli Johannes Gossnerin kirja Ihmissydän. http://www.laestadiusarkivet.se/Ihmisen ... uvassa.pdf.
Alkuteos on ilmestynyt jo 1851, mutta siitä on otettu uusia painoksia eri versioina ihan viime aikoihin asti. Ilmeisesti sitä on pidetty erityisesti nuorille sopivana synnintunnon herättäjänä. Ainakin se minuun teki syvän vaikutuksen. Kerrotaan, että lestadiolaisella Posti-Heikillä (Heikki Niilonpoika Unga, 1819–1898) oli herätysmatkoillaan povitaskussaan kirjanen, josta hän saattoi heti näyttää puhuteltavan sydämen tilan. Kyse oli varmaan Gossnerin kirjasta.
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 20 Maalis 2017, 19:25

Arndtin kirjasta on suomeksikin monia versioita. Täydellisin lienee "Johann Arndt: Totisesta kristillisyydestä [1.–5. kirja], suomentanut N.E. Wainio, 1927, Porvoo, WSOY". Kirja löytyy useimmista kirjastoista (varastosta) ja satunnaisesti myös divareista.

Parasta suomalaista Arndt-tutkimusta edustaa Matti Revon väitöskirja vuodelta 1997 "Uskon lahja vai rakkauden päämäärä? Johann Arndtin käsitys vanhurskauttamisesta ja uniosta" (STKSJ 206, Helsinki). Kirjaa ei juuri löydy kirjastoista, mutta Adlibris sitä näyttää myyvän.

Toinen aiheeseen liittyvä Revon kirja on "Pyhittävä yhteisö. Kirkkokäsitys vanhurskauttamisopin heijastajana reformaatiosta pietismiin" (Juva: Kirjapaja 1991). Tätä kirjaa en ole löytänyt toistaiseksi mistään.

Matti Repo on nykyisin Tampereen piispa, ja vl-liikkeessä hänet varmaan muistetaan esiintymisestään Lopen suviseuroilla 2012. Toivottavasti tuo muisto ei ole esteenä hänen teologisiin tutkimuksiinsa tutustumiselle. Ei se sitä ole ollut ainakaan akateemisissa opinnäytetöissä.

Vanhoillislestadiolainen Hanna Nurminen väitteli teologian tohtoriksi 17.9.2016 systemaattisteologisella tutkimuksellaan ”Jumala vai minä? Kaksi käsitystä vanhurskauttamisesta 1970-luvun vanhoillislestadiolaisuudessa.” https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... malava.pdf

"Tutkimuksen keskeinen tulos on, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen (SRK) 1970-luvun opetuksessa on havaittavissa kaksi toisilleen vastakkaista vanhurskauttamisopillista linjaa: armolinja ja pyhityslinja. Armolinjan teologiassa vanhurskauttamisen subjekti on Nurmisen mukaan Kristus-Jumala, pyhityslinjalla puolestaan uskova ihminen itse." (Roosa Tahkola ja Joona Korteniemi Hulluinhuonelainen-blogissaan).

Nurminen kirjoittaa: "Juuri tämän vuoksi Kristuksen kaksiluonto-oppi on armolinjalle koko vanhurskauttamisopin perusta: vain Kristuksessa tapahtunut ihmisluonnon ja jumaluuden luonnon keskinäinen osallisuus ja yhteys mahdollistavat ihmiselle iankaikkisen elämän."

Alaviitteessä Nurminen viittaa Heikki Jussilan kirjaan Elämän ihme, 9-10: "Siitä iankaikkisesta elämästä, jonka ihmisluonto Kristuksessa sai jumaluuden luonnon osallisuudessa ja yhteydessä, sanoo Jeesus ylimmäispapillisessa rukouksessa: 'Sinä annoit minulle vallan kaiken lihan päälle antaa iankaikkinen elämä kaikille, kuin sinä minulle annoit'."

Nurminen jatkaa: "Armolinjan teologia istuu näiltä osin melko saumattomasti Seppäsen kuvaamaan Arndtin teologiaan, jota leimaa unio-käsitys niin vahvasti, että "jopa Kristuksen ihmiseksitulon syy avautuu unio-ajatuksesta käsin. Jumalan piti tulla Pojassaan ihmiseksi, jotta langennut ihmisluonto voisi tulla jälleen yhdistetyksi Jumalan kanssa. Kaikki tähtää union palauttamiseen." Seppänen 1997, 76-77. Arndtin unio-käsityksestä Repo 1991, 158; Repo 1997,260-264."

Nurminen viittaa Arndtiin ja Revon väitöskirjaan useastikin, pari esimerkkiä:
>>
Matti Revon väitös Johann Arndtin vanhurskauttamis- ja uniokäsityksestä auttaa näkemään joitain osia vanhoillisuuden ajattelun pietistisistä juurista.
---
Arndtinkaan mukaan ihmiseen ei kuitenkaan jäänyt mitään, jonka perusteella ihminen voisi tehdä itse jotain vanhurskauttamisensa eteen. Repo 1997, 118-121.
---
Kiinnostavaa on, että Johann Arndt käyttää myös käsitettä "elämän vanhurskaus" ja sille vastinparina termiä "uskon vanhurskaus". Arndtin jaottelu on sisällöllisesti lähempänä armolinjan kuin pyhityslinjan jaottelua. Arndtin ajattelusta tarkemmin esim. Repo 1997, 306-308.
>>

Armolinjan tärkeimpänä edustajana Nurminen pitää Heikki Jussilaa (Matti Suon ohella). Jussilan teologia sisältyy lähinnä hänen kirjoihinsa "Iankaikkinen evankeliumi" ja "Elämän ihme". Tämä Jussilan teologia poikkeaa pyhityslinjan käsityksestä, jota Nurminen kuvaa: "Pyhityslinjalla puku ["puku-/tahrateologia"] käsitetään pelkästään forenssisena Jumalan anteeksiantamuksena, joka ei perustu Kristuksen läsnäoloon. Lähemmin tarkasteltuna forenssisuuskin näyttäisi asettuvan kyseenalaiseksi." Jussila taas edustaa Nurmisen mukaan "unioteologiaa" (kuten myös Johann Arndt).

Heikki Jussilan teologiaa käsittelee myös vanhoillislestadiolainen Roosa Tahkola dogmatiikan gradussaan "Vanhurskauden vanhurskaus; vanhoillislestadiolaisen maallikkosaarnaaja Heikki Jussilan käsitys syntisen vanhurskauttamisesta" https://helda.helsinki.fi/bitstream/han ... sequence=2
Myös Tahkola vertaa Arndtin ja Jussilan teologisten kirjojen ajatuksia:

"On mielenkiintoista huomata, että Johan Arndtilta löytyy Jumalan kuvan menettämistä käsittelevässä luvussa yhtäläisyyksiä Jussilan kanssa. Myös Arndt katsoo, ettei ihmisen tahto enää yhdy Jumalan tahtoon eikä hän enää toimi Jumalan kunniaksi vaan etsii oman tahtonsa mukaan omaa kunniaansa. Tämän seurauksena ihmisen elämä on kokonaisuudessaan itsekkyyden läpäisemää. Ihminen ei enää rakasta Jumalaa luontaisesti yli kaiken eikä lähimmäistä niin kuin itseään, vaan hänen rakkautensa onkin suuntautunut kohti vääryyttä ja enemmän luotua kuin Luojaansa. Repo toteaa, että Arndt seuraa rakkauden kääntymisessä augustinolaista syntikäsitystä, ”jonka mukaan synti on väärin suuntautunutta rakkautta”. Arndt 1927, 16–20. Repo 1997, 88–89."

Näiden "todistusten" perusteella näyttää siltä, että Heikki Jussilan teologia oli lähempänä Johann Arndtia kuin 70-luvun SRK:n "pyhityslinjaa". Miksi hän sitten "Kutsujan armossa" 1948 pitää Arndtin kirjaa "possunruokana"? Tämä Jussilan kirja on enemmänkin poleeminen kuin teologinen. Kiivailua varsinkin uusheräystä kohtaan on runsaasti. Ehkä myös muistot uskoontulonajoista 1884 olivat jo ehtineet muokkautua niin, että Arndtin vaikutusta (ainakin joltain osin) ei enää voinut tunnistaa.

"mies" esittää mielestäni hyvän kysymyksen, johon voin itsekin täysin yhtyä:

"Joka tapauksessa, Jussila luki Ardnt:n teoksen ja sai myöhemmin parannuksen armon. Olisiko näin käynyt, jos hän ei olisi teosta lukenut? Sitä emme voi tietää."
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja ELIHU » 20 Maalis 2017, 20:40

PJN2 :lle
Koetan vastata kohtuullisen lyhyesti, kun ei ole aikaa ja ei myöskään haluakaan ryhtyä kovin paljon opillisista asioista netin kautta käymään mielipitetten vaihtoa. Nettifoorumit ei ole hyvä paikka sellaisille keskusteluille, se on nähty lukemattomia kertoja.

haluan vain todeta Nurmisen väitöskirjaan liittyen :
Useimmat vl-liikkeen ulkopuoliset ilmeisesti kuvittelevat Nurmisen väitöskirjan "väitteiden" edustavan vl-liikkeen yleistä, yhteistä kantaa asioista, joita Nurminen tuo esiin.
Totean vain, että näin ei kuitenkaan ole.
Ensinnäkin siinä on mielestäni perustavanlaatuinen valuvirhe väitöskirjan pääkohdassa, kun asetelmaksi on valittu ns. armolinja vastaan pyhityslinja, yritykset ja johtopäätökset hakea eroja vl-liikkeen saarnoista, kirjoituksista näiden pohjalta "suurennuslasilla" saarnoja, kirjoituksia tutkien, eroja hakien.

Se on mielestäni keinotekoinen ja monien kohdalla epäoikeuttakin tekevä ao. lähteelle.
Nurminen itsekin toteaa, että samalla puhujalla ja samassa saarnassakin voi löytää molempia seikkoja.
Tietysti näin on.
Puhujan tekstivalinta kulloinkin jo paljolti määrittää saarnan luonnetta, jne.
Korteniemen Blogissa on eritelty tarkemmin mm. tätä väitöskirjan heikkoutta,

Myönnän, että toki oikeastikin oli Nurmisen tutkimusohteen vuosina( varsinkin 70- luvun loppupuolella) erilaisia painotuksia vl-liikkeen puhujien saarnoissa/kirjoituksissa, oli myös kuivuuteen kallellaan olevaa saarnaa ja tulkintaa, jne.
Kuitenkaan ei mielestäni Nurmisen väitös ei anna hetikään oikeudenmukaista kuvaa vl-liikkeestä noina vuosina.

Olen monen vl-liikkeen puhujan, myös teologien kanssa vaihtanut tästä ajatuksia, sattumaako vaan, että olen huomannut myös muiden olleeen hyvin samoilla linjoilla itseni kanssa....

Ehkä rohkenen sanoa, että Nurmisen väitöskirjassa näen pikahtelevan ainakin rivien välissä ajatuksen, kannan siitä, että evankeliumin kokonaisuuteen ei kuulu opetuksen, neuvon ja nuhteen saarna, ( esim. Paavalin monet kirjeet uskovaisille osoitettuna...)vaan ne ovat lakia, ( pyhitylinjaa),jotka eivät kuulu uskovaiselle. Evankeliumiin tämän käsityksen mukaan kuuluu vain evankeliumin ydin, syntien anteeksiantamisen saarna.

Tätä käsitystähän on paljon vl-liikkeestä irtaantuneilla ja sen liepeillä olevillä ns. liberaaleilla.

Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei laki kuulu uskovaiselle, mutta mikä on lakia ja mikä ei, siitä en ole varmaankaan kaikessa aivan samaa mieltä väitöskirjan kanssa.

Tämä kirjoitus siksi, kun arvelen monen lukevan Nurmisen tekstejä niin, että ne edustaisivat yleisesti liikkeeme kantoja.
Toki hänen väitöksessään on myös paljon ansiokasta ja mielestäni hyvää, mihin mielelläni itse yhdyn, sekin on todettava.

Näistä asioista keskustelu helposti lähtee rönsyilemään vilkkaana, mutta itse en ehdi ja en haluakaan asian tiimoilta enempää jatkaa keskustelua.

ystävällisin terveisin ELIHU
ELIHU
touhukas
 
Viestit: 191
Liittynyt: 12 Huhti 2005, 02:12

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 20 Maalis 2017, 21:46

Kiitos vastauksesta, ELIHU.

Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi Nurmisen väitöskirjasta. Yhdyn myös Roosan ja Joonan kritiikkiin. Tutkimuksen metodologiset ongelmat ovat ilmeiset. Nurminen ei pysty osoittamaan kahden "linjan" reaalista olemassaoloa. Tuskin edes Heikki Jussilaa voi karsinoida "armolinjalaiseksi".

Kyllähän väitöskirja sai myötäsukaisen ja varsin kritiikittömän vastaanoton esim. Kotimaa-lehdessä, mutta ainakin akateemisissa piireissä sen heikkoudet kyllä huomattiin. Suurempaa ulkopuolista yleisöä ei asia tainnut juuri kiinnostaakaan.

Uskon kyllä mitä sanot vl-liikkeen rivijäsenten ajatuksista. Mielenkiintoista on, että SRK:n johto tuntuu suhtautuvan Nurmisen tutkimukseen varsin myönteisesti. Kyseessä voi olla kirkkopoliittista laskelmointia, jota Joona ja Roosa ja myös Markku Korteniemi Hulluinhuonelaisessa kritisoivat. Tämä on kuitenkin arka kysymys, jolla ei tässä ole syytä spekuloida.

Vaikka Nurmisen "päätulokset" voidaan syystä kyseenalaistaa, sisältää väitöskirja paljon pätevää teologiaa. Esim. Heikki Jussilan ja Johann Arndtin teologioiden yhtäläisyyksistä on hyviä huomioita (Samoja yhteyksiä löytää myös Roosa Tahkola.) Vain siksi otin Nurmisen väitöskirjan esiin.

Ystävälliset terveiset Sinullekin!
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja Jani_S » 24 Maalis 2017, 10:11

En näe Nurmisen väitöskirjassa muuta punaista lankaa kuin nouseminen vl-liikkeen elämänvanhurskauden eli pyhityksen opetusta vastaan väittämällä, että vl-liikkeessä olisi ollut kahden vanhurskauttamistien harha ja että "väärä vanhurskauttamistie" olisi ollut väitetty "pyhityslinja". En ole lukenut väitöstä niin tarkasti läpi, että olisin löytänyt kohdan, jossa "kaksi vanhurskauttamistietä" ja "pyhityslinja" tuomittaisiin väärinä, eikä niitä ehkä löydykään, mutta en näe muutakaan uskottavaa syytä väitökseen, sillä kukapa Jumalan armosta luopuisi. Kun tiedän, miltä tahoilta Nurmisen väitöstä ylistetään, näkemykseni vain vahvistuu; tahot ovat juuri ne, jotka sotivat elämänvanhurskautta ja uskon hedelmien todistusvoimaa vastaan. Eräs kiittäjistä onkin juuri se, joka yritti tällä palstalla lyödä läpi "paljaan uskon", ts. hedelmättömän ja synnin sallivan uskon oppia. Jumala armossaan häntäkin vielä aivan kuivana, ellei jo poishakattuna puuna herätelköön ja tarhaansa uudestaan istuttakoon, jos hyväksi näkee, jottei tulisi iankaikkinen vahinko sielulle.

Nurmisen väitös, niin kuin ymmärrän sen, onkin minulle akateemisessa mielessä arvoton, ja arvelen, että se olisi hylätty siellä, missä sen perusta puuttuu eli missä ei ole hengellistä jännitettä vl-liikettä kohtaan.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja Jani_S » 25 Maalis 2017, 10:32

ELIHU kirjoitti:Ehkä rohkenen sanoa, että Nurmisen väitöskirjassa näen pikahtelevan ainakin rivien välissä ajatuksen, kannan siitä, että evankeliumin kokonaisuuteen ei kuulu opetuksen, neuvon ja nuhteen saarna, ( esim. Paavalin monet kirjeet uskovaisille osoitettuna...)vaan ne ovat lakia, ( pyhitylinjaa),jotka eivät kuulu uskovaiselle.
Tämähän onkin sen ainoa todellinen sisältö ja väite, vaikkakin piilotettu. Se hyppäsi silmiini heti, kun tutustuin hypoteesiin "kahdesta erilaisesta linjasta". Väitöksen laatija esittelee asiansa ytimen akateemisen sovinnaisesti tutkimushypoteesina, mutta kun väitös on väitös, eikä tutkimus, siitä seuraa, että laatija väittää vl-liikkeen olleen harhassa pitäessään "armolinjan" (oikean vanhuskauttamisen) rinnalla väärää vanhurskauttamista eli "pyhityslinjaa". Minä väitän, että tämä väittäjä ei todellisuudessa ole tutkinut mitään muuta kuin sitä, mistä hän löytää löytää tukea kuningasajatukselleen, ja että kun sitä ei ole löytynyt, hän on piilottanut sen puuttumisen valtavaan oheisaineistoon kuten huono arkkitehti luomuksensa villiviiniin.

Minua kummaksuttaa, että Helsingin yliopisto hyväksyy väitöksen, jonka sisältö kumpuaa laatijansa ilmeisen traumaattisesta suhteesta väitöksensä kohdekenttään. Toisaalta voin arvella, ettei yliopistossa välttämättä ole silmiä nähdä tätä jännitettä, taikka sitten on hyvinkin tarkat silmät ja halu edistää tämänkaltaista "tutkimusta".
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 05 Touko 2017, 16:42

Kaarlo Castrén julkaisi 1932 kirjan "Kiveliön suuri herättäjä Lars Levi Laestadius – elämäkerta". Castrén oli lakimies ja itsenäisen Suomen ensimmäisiä ministereitä. Lakimiehen ote näkyy myös hänen kirjassaan, jossa hän dokumentoi varsin tarkasti Laestadiukseen kohdistuneita valituksia ja kanteluita. Usein ne koskivat liikutusten aiheuttamia kirkkohäiriöitä. Lainaan tähän niihin liittyvän katkelman Castrénin kirjasta, vaikka se pitkä onkin:

Näitä liikutuksia Laestadius käsittelee myös kruununvouti H. W. Hackzellin tätä »ulvontaa ja rähinää» kirkossa koskevan kantelun johdosta antamassansa selityksessä. Laestadius lausuu tästä asiasta Pajalan kirkonarkistossa säilytetyssä päiväämättömässä selityksen konseptissa: »Jos lain salama Siinain vuorelta sattuu muserrettuun sydämeen, se herättää tuskanhuutoja joissakin naisissa, jos taas säde evankeliumin valosta sattuu murtuneeseen sydämeen, on murtuneen pakko kohottaa ilonhuutoja, eikä suinkaan ole heidän vallassansa tukehuttaa näitä korkeita tunteita. Heidän täytyy tuoda äänekkäästi esiin tunteensa, sillä muuten heidän sydämensä halkeaisi.» Laestadius viittaa lisäksi Apost. tek. 20: 37. (»Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä.»)

Erinomaisen valaisevan selityksen liikutuksista saa siitä puolustuskirjoituksesta, joka Eeva Kaisa Heikintytärtä vastaan nostetussa syytejutussa esitettiin Alakainuun (r. Nederkalix) kihlakunnanoikeudessa 12 p:nä toukokuuta 1859. Tätä juttua koskevista, Pajalan kirkonarkistossa jäljennöksenä säilytetyistä pöytäkirjoista näkyy, että vastaajan oikeudenkäyntiapulaisena esiintyi Laestadiuksen lanko koulunopettaja Mustaparta, mutta ilman sitäkin olisi helppo huomata, että vastineen oikea sepittäjä oli Laestadius itse, niin selvästi, syvällisesti ja vakuuttavasti siinä kuvataan liikutusten alkuperä ja luonne. Tämän vastineen katson kokonaisuudessaan ansaitsevan tulla tähän otetuksi. Suomennettuna se on tämän sisältöinen:

>> Nimismies I. Nyströmin minua vastaan tekemän syytöksen johdosta, että minä pääsiäispäivänä tänä vuonna olen Alakainuun Kirkossa Jumalanpalveluksen aikana pitänyt hälinää ja tanssinut, saan minä Nöyryydessä antaa seuraavan vastauksen. Minä tunnustan ja todistan elävän Jumalan edessä, jonka tuomioistuimen eteen meidät kaikki kerran asetetaan, että minä kysymyksessäolevana pääsiäispäivänä Alakainuun kirkossa otettuani vastaan Herran Jeesuksen Ruumiin ja Veren sain Jumalan sanomattoman suuresta Armosta runsain määrin kokea Herrani ja Vapahtajani suloista asumista itsessäni sekä sen autuuden esimakua, joka uskoville Ehtoollisvieraille luvataan näissä Herran sanoissa: »Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hänelle on ijankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.» Joh. 6:54 sekä »Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, hän pysyy minussa ja minä hänessä.» Joh. 6:56; jonka johdosta sydän täyttyi taivaallisesta ilosta sekä halusta ja tarpeesta ylistää ja kiittää karitsaa, joka on lunastanut minut suuren syntisen.

Tämä, sillä hetkellä tuntemani varmuus sydämessä Jeesuksessa sovitetusta isästä, tämä rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, – tämä sielun harras Sapatti, jossa Jumala ilmoittaa itsensä – valtasi koko minun olentoni, niin ett'en tietänyt mistään muusta kuin ylistää ja kiittää Vapahtajaani ja ylkääni, joka sanansa mukaan on luvannut »kihlata minut itselleen ikuisiksi ajoiksi» Hos. 2:19.

Koska minä tiesin, niinkuin minä myöskin nyt varmasti tiedän, että sydämeltä ja korvalta ympärileikkaamattomat ihmiset yhtä vähän sietävät sellaista sielun sanomattoman ilon purkausta, kuin oppineet ja valistuneet neuvosherrat sietivät Stefanuksen tunnustusta: »Katso, minä näen taivaat auenneina ja ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella» Ap. T. 7:56. Koska minä tämän tiesin, oli minulla, kun minä aloin huomata tätä autuasta, armosta rikasta liikettä, aikomuksena mennä ulos Kirkosta, jotta en olisi kenellekään ihmiselle pahennukseksi, mutta ennenkuin tämän ennätin, koko olentoni, sieluni ja ruumiini ikään kuin suli Vapahtajani minussa asuvasta rakkaudesta ja suloisesta puheesta, jollaista kuvataan Korkeassa veisussa, muun muassa 2:13 »Nouse minun armaani, ja tule minun ihanaiseni, tule tänne» y. m.

Minä saan myöskin mainita, että kun Herra henkensä katoamattomalla voimalla on saanut tehdä Sanansa eläväksi sydämessäni, niin että olen saanut kokea, en mielikuvituksessa vaan todellisuudessa, Vapahtajani katkeran kärsimisen ja kuoleman sekä hänen voitollisen kuolleista nousemisensa voiman, niin on myöskin entisaikoina, kerran ja toisen syntynyt sydämessäni niin suuri ilo, etten ole voinut pidättäytyä hyppäämästä, lyömästä käsiä yhteen ja kovaäänisesti ylistämästä ja kiittämästä Vapahtajaani, jonka olkoon kunnia ijankaikkisesti.

Minua ei ihmetytä, että ihmiset, joilla on ainoastaan kirjaintieto Jumalan sanasta ja jotka niin muodoin eivät voi käsittää, että Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisessä ja on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä: Luk. 17:21 Rom. 14:17, eivät siedä sellaista ilonilmausta kuin tämä nyt syytteeseen pantu, ja ovat sen tähden luultavasti myöskin käsittäneet minun tilani ja esiintymiseni kosketellussa tilaisuudessa johtuvaksi joko mielisairaudesta tai vallattomuudesta, varmasti jälkimmäisestä, koska ei voi kuulla mielisairaita kutsuttavan vastaamaan maallisen oikeusistuimen eteen: minä sanoin, että tämä ei ihmetytä minua, koska Pyhä Kirja selvästi todistaa siitä, että luonnollinen ihminen ei voi uudestisyntymättömässä ja hengellisesti kuolleessa tilassaan käsittää mitään, mikä Jumalan Hengen on, 1 Kor. 2:14, sekä että sellaisilla ihmisillä, jotka ovat kuulleet Jumalan rakkauden kutsun sekä omistaneet armon parannukseksi ja uudestisyntymiseksi sekä alkaneet vaeltaa Herransa ja Mestarinsa askelissa ristin ja kärsimyksen tietä, sitä ainoata joka johtaa taivaaseen, että sellaisilla ei ole odotettavana muuta kuin sitä, joka tuli Herran Kristuksen osaksi, »joka oli ihmisten pilkka ja kansan hylky» Ps. 22:7, sillä hän elävän Jumalan Poika sanoo Matt. 10:24–25, »Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä, – jos he perheenisäntää ovat sanoneet Belsebubiksi, kuinka paljoa enemmän hänen perheväkeään» sekä v. 22 »Te joudutte kaikkien vihattavaksi minun nimeni tähden», v. 17 »he vetävät teidät oikeuksiin» ja Joh. 16:2 »He erottavat teidät synagogasta» y. m.

Siinä toivossa että Hyväarvoinen Kihlakunnanoikeus ei ota (käsiteltäväksi) Sielun asiaa samalla mielellä kuin syyttäjä, olen minä täten totuudenmukaisesti ilmoittanut ja tunnustanut tilani ja käyttäytymiseni syytteenalaisessa tilanteessa, uskoen, että Hyväarvoinen Kihlakunnan Oikeus Jumalan armosta tunnustaen Pyhän Kirjan todistuksen hengellisissä asioissa ei tahdo eikä voi selittää nyt syytettyä käyttäytymistäni kuuluvaksi senlaatuiseen vallattomuuteen ja epäjärjestykseen, josta Rikoskaaren 3 luk. 4 § määrää 25 taalaria sakkoja.

Ja jotta Hyväarvoisen Kihlakunnan Oikeuden ei tarvitsisi vaivata Lääkäri- tai Terveyskollegiota saadakseen tutkituksi, missä määrin minun voidaan katsoa olleen oikeassa ymmärryksessäni, saan tässä osassa, Herran minun luojani kunniaksi, todistaa, etten minä, Jumalan olkoon kiitos ja kunnia, sinä hetkenä ollut ymmärryksen puolesta järkytetty. Mutta että ihminen olematta heikkomielinen tai hullu voi joutua tilaan, joka kevytmielisen, ajattelemattoman ja sielun iäisestä onnesta huolehtimattoman sekä omasta viisaudestaan pöyhkeilevän maailman mielestä näyttää hullulta, sen todistaa Pyhä Kirja monissa paikoissa: esim., kun Kuningas David hyppäsi ja tanssi Herran edessä kaupungin kaduilla, niin että vieläpä Mihal, hänen rakastettunsa halveksi häntä sydämessään 2 Sam. 6:14,16, Apostolien käytös ensimmäisenä helluntaipäivänä, jolloin muutamat sanoivat heistä: »he ovat täynnä makeata viiniä» Ap. T. 2:13, parannettu rampa, joka seurasi Apostoleja temppeliin ja »hyppi sinne tänne ylistäen Jumalaa» Ap. T. 3:8 y. m. Paitsi vetoamista Pyhän Kirjan todistukseen saan enemmäksi valaistukseksi tähän varsin tärkeään aineeseen esittää erään koko Kristikunnassa tunnetun tekijän, Joh. Arndt vainajan, nöyrästi anoen, että Hyväarvoinen Kihlakunnan Oikeus ottaa mainitun Joh. Arndtin kolmannesta kirjasta Totisesta Kristillisyydestä, joka tässä annetaan oikeudelle, pöytäkirjaan koko 6 luvun ja sitä seuraavat Korkean Veisun säkeistöt 7:11,12. Siitä mitä tässä nöyrästi on esitetty, seurannee ilmeisesti, ettei minua kanteenalaisesta käyttäytymisestä voida oikeutta myöten tuomita rikollisena, varsinkaan, koska syyttäjä ei voine osoittaa, että minä olisin ollut päihdyksissä väkevistä juomista, tai että minä sanoin tai teoin olisin vahingoittanut ketään tai että olisin pilkannut pyhiä asioita, jonka tähden minä myöskin nöyrästi pyydän Hyväarvoiselta Kihlakunnan Oikeudelta, että Nimismies Nyströmin minua vastaan tekemä syyte kaikilta osiltaan hylättäisiin, sitä enemmän, kun meidän korkea esivaltamme ei suinkaan ole määrännyt nimismies Nyströmin vaatimaan vastuuta ja sakkoja rauhallisilta kansalaisilta, jotka ovat tulleet kylläisiksi ja päihtyneiksi Jumalan huoneen runsaista lahjoista sekä ylistävät ja kiittävät Herraa, mutta kylläkin niiltä, jotka ovat päihdyksissä punssista, totista, paloviinasta y. m. sekä ylistävät ja kiittävät saatanaa valoilla ja kirouksilla.

Pyytäen Hyväarvoista Kihlakunnan Oikeutta tarkastamaan minun ehkä liian laajalta tuntuvaa lausuntoani tästä asiasta lopuksi tahdon esittää vapahtajan sanat: Math. 18: 6. »Mutta joka viettelee yhdenkään näistä pienistä, jotka uskovat minuun, hänen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen» sekä Math. 5: 11,12 »Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista. pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa.»

Kunnioituksella ja arvonannolla Nöyrästi Eeva Kaisa Heikintytär, palvelijatar Björkforsista. Kirjoittanut Ferd. Mustaparta, koulunopettaja Björkforsista. >>


Olen Castrénin tavoin vakuuttunut siitä, että vastineen oikea sepittäjä oli Laestadius itse. Nimellinen kirjoittaja oli alakainuulainen (Nederkalix) opettaja Abraham Ferdinand Mustaparta (1823–1865), jonka vaimo oli Laestadiuksen tytär Fredrika Johanna (Jeana) Laestadius (1840–1902).

Provastin kynänjälki näkyy kuitenkin selvästi terävissä muotoiluissa. Esim. eihän syyttäjän tehtävä ole ruveta "vaatimaan vastuuta ja sakkoja rauhallisilta kansalaisilta, jotka ovat tulleet kylläisiksi ja päihtyneiksi Jumalan huoneen runsaista lahjoista sekä ylistävät ja kiittävät Herraa, mutta kylläkin niiltä, jotka ovat päihdyksissä punssista, totista, paloviinasta y. m. sekä ylistävät ja kiittävät saatanaa valoilla ja kirouksilla."

Laestadiukselta on tuttu myös ilmaus "autuuden esimaku", joka esiintyy muodossa "taivaallisen ilon esimaku" hänen kertomuksessaan Lapin Mariasta (ja muuallakin). Laestadius taas on voinut löytää sen David Hollazin kirjasta Armon Järjestys Autuuteen.

Merkittävä on myös suuri arvostus, jonka Laestadius antaa Johann Arndtin kirjalle Totisesta kristillisyydestä: "Paitsi vetoamista Pyhän Kirjan todistukseen saan enemmäksi valaistukseksi tähän varsin tärkeään aineeseen esittää erään koko Kristikunnassa tunnetun tekijän, Joh. Arndt vainajan – – – ." Noin 90 vuotta myöhemmin Heikki Jussila pitää samaa kirjaa "possunruokana". Jotain on siis tällä välillä muuttunut lestadiolaisuuden spiritualiteetissa.
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja Jani_S » 05 Touko 2017, 20:56

PJN2 kirjoitti:Merkittävä on myös suuri arvostus, jonka Laestadius antaa Johann Arndtin kirjalle Totisesta kristillisyydestä: "Paitsi vetoamista Pyhän Kirjan todistukseen saan enemmäksi valaistukseksi tähän varsin tärkeään aineeseen esittää erään koko Kristikunnassa tunnetun tekijän, Joh. Arndt vainajan – – – ." Noin 90 vuotta myöhemmin Heikki Jussila pitää samaa kirjaa "possunruokana". Jotain on siis tällä välillä muuttunut lestadiolaisuuden spiritualiteetissa.
Näin Jumala katkaisee hengellisesti viisaan edellyttämän suksession osoittaakseen, että sielun turva ja pelastus löytyvät vain siitä evankeliumista, joka saarnataan itse kullekin ajallaan. Siitä huolimatta on Jumalan sana sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Eikä Laestadiuskaan ollut erehtymätön arvioidessaan hengellisiä kirjoituksia, mutta ei hänen autuutensa perustunutkaan siihen taitoon.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja mies » 07 Touko 2017, 11:32

Lars Levin kuoleman jälkeen tuli painos vuonna 1887, jota mahdollisesti Jussila luki, mutta jota ei Lars koskaan saanut käsiinsä. Jos lainattu katkelma on Larsin, voidaan havannoida että Lars luki teosta tarkasti, mutta myös uskovaisena? Jussila taasen luki epäuskossa, ja tuli epämääräisen lausunnon kera, ilman kummempia perusteluja.. Kumpi näkemys siis on luotettavampi?
1992: 1.Kor.2 kirjoitti:Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 15 Hengellinen ihminen sen sijaan pystyy tutkimaan kaikkea, mutta häntä itseään ei kukaan voi tutkia.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 07 Touko 2017, 19:59

Haukiputaan rauhanyhdistyksen sivuilla http://www.haukiputaanrauhanyhdistys.fi/historiaa/ on lainattu Timo Vänttilän kirjoitusta Päivämiehessä 26.5.1993:
Lestadiolaisen kristillisyyden leviäminen

Lestadiolaisuuden tienraivaajiin paikkakunnalla voidaan lukea "kanssapuheiden pitäjä", seppä Aapo Rehu. Vuonna 1875 Simosta muuttanut opettaja Anna Charlotta Kujala vaikutti itse uskon käsittäneenä voimakkaasti oppilaisiinsa. Saarnamiehistä mainittakoon Erkki Savilaakso Taipaleenkylästä, Mikko Turunen Maunun sahalta, Matti Jämsä Pohjois-Kellosta ja Heikki Luukela Jokikylästä. Myöhemmin vaikutti koko kristillisyydessä laajasti opettaja Heikki Jussila. Hän teki parannuksen 17.7.1884 Iissä pastori Jaakko Veijolan luona ja puhui asiasta samana iltana kotonaan, jolloin myös hänen veljensä Matti ja Jaakko tekivät parannuksen. Maunun sahan isännöitsijä Anders Halttu oli innokas seurojen järjestäjä. Seuroja pidettiin sahan väenpirtissä.

Seuroja pidettiin lisäksi edellä mainittujen Jussilan veljesten kotona sekä Holman ja Uudentalon taloissa. Jokikylässä seurataloja olivat Rehun talot, Vänttilä ja Erkki Sipolan talo. Pitäjän pohjoisosassa seurataloja olivat Halonen, Greus ja Kropsun talo. Kellon kylässä seuroja pidettiin mm. Takkulassa ja Similässä. Pateniemessä, joka oli Kellon kylän Oulun puoleinen osa, pidettiin seuroja mm. Pateniemen sahan ruokalassa sahanhoitaja Huumosen toimesta.

Jos siis Heikki Jussila teki parannuksen jo 1884, hän ei voinut tuntea vielä silloin vuoden 1887 painosta Arndtin kirjasta. Luultavasti siis Laestadius (1800–1861) ja Jussila (1863–1955) olivat tutustuneet aivan samaan tekstiin. Vuosiluku 1884 tuntuu ehkä kovin kaukaiselta. Laestadiuksen kuolemastakin oli aikaa vain 23 vuotta ja Iin pappeinkokous 1885 oli vasta edessä.

Jussilan possunruoka-arvio taas on hänen kirjastaan "Kutsujan armo" vuodelta 1948. Tällöin oli parannuksesta kulunut jo 64 vuotta. Tässä Jussila siis muistelee aikaa ennen parannustaan ja toteaa, ettei Arndt ollut pystynyt häntä parannukseen auttamaan. Jos Jussilan mielipide Arndtin kirjasta oli näiden 64 vuoden aikana muuttunut, olisi kai se pitänyt tässä yhteydessä mainita. Mutta niin hän ei tee.

Laestadiusta ja Jussilaa voi mielestäni tässä suhteessa verrata suoraan toisiinsa. Laestadius arvosti Arndtin kirjaa ennen parannustaan ja parannuksen jälkeen. Jussila ei arvostanut Arndtin kirjaa ennen parannusta eikä sen jälkeen. Jokin selvä ero siis on Laestadiuksen ja Jussilan ymmärryksessä kirjan merkityksestä ja hyödyllisyydestä. "Kumpi näkemys siis on luotettavampi?" kysyy mies. Päätelköön jokainen kohdallaan muistaen kuitenkin, että kukaan meistä ei ole erehtymätön.
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja mies » 07 Touko 2017, 21:50

PJN2 kirjoitti:Jos siis Heikki Jussila teki parannuksen jo 1884, hän ei voinut tuntea vielä silloin vuoden 1887 painosta Arndtin kirjasta. Luultavasti siis Laestadius (1800–1861) ja Jussila (1863–1955) olivat tutustuneet aivan samaan tekstiin.

Hyvä huomio. Kirjoja oli neljä, joiden painokset tosin olivat hiukan eri aikoina.

Epäselväksi jää, lukiko Jussila kaikki nuo kirjat. Larsin viittaus oli kirjaan numero 3, joten voisi olettaa, että muutkin kirjat on luettu.

Arndt viittailee tai perusti "mystikkoihin (wiki)", mm. Bernardiin (eng. Wiki) jota Luther piti uskovaisena 400v myöhemmin vaikka Bernardin fokus oli luostaripainotteinen. Bernardilla oli paljon selitystä Laulujen Lauluun.

Usein kristilliset kirjoittajat lainaavat edeltäjiltään, eikä Arndt tee poikkeusta. Oman kontribuution havainnoiminen on usein hankalaa, ellei sitten mennä selkeästi opillisesti eri ulottuvuuksiin.

Esimerkkinä lienee Kornelius (Apt.10), jota jotkut muinoin pitivät alkujaan uskovaisena, ja jota selityspohjaa vielä keskiajallakin käytettiin - erheellisesti, sillä:
1992: Apt.11 kirjoitti:Enkeli oli sanonut hänelle: 'Lähetä miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, toiselta nimeltä Pietari. 14 Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi

Jos Kornelius oli alkujaan uskova, ei olisi tarvetta enää pelastua.

Näin siis virheet voivat periytyä, mutta tosiaan jokainen meistä on niille altis.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja nuusku » 08 Touko 2017, 00:58

Paitsi vetoamista Pyhän Kirjan todistukseen saan enemmäksi valaistukseksi tähän varsin tärkeään aineeseen esittää erään koko Kristikunnassa tunnetun tekijän, Joh. Arndt vainajan, nöyrästi anoen, että Hyväarvoinen Kihlakunnan Oikeus ottaa mainitun Joh. Arndtin kolmannesta kirjasta Totisesta Kristillisyydestä, joka tässä annetaan oikeudelle, pöytäkirjaan koko 6 luvun ja sitä seuraavat Korkean Veisun säkeistöt 7:11,12. S


Mutta eihän tuossa oikeudelle annetussa puolustuksessa oteta kantaa Arndtin uskovaisuuteen eikä edes koko hänen kirjaansa, vaan yhden kirjan yhteen lukuun. Mitä tuossa kolmannessa kirjassa 6.luvussa siis sanotaan, onko siitä jo lainaus suomeksi jossain?
Kunnes täyttyy halu hartain, tänne jääpi turmelus. Aukee kirkas kotiranta, loppumaton lohdutus.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 09 Touko 2017, 00:01

Johann Arndtin pääteos "Neljä kirjaa totisesta kristillisyydestä" muotoutui monessa vaiheessa. Sen ensimmäinen osa ilmestyi 1605 ja loppuosa 1610. Arndt itsekin teki teokseensa kritiikin vuoksi monia muutoksia ja käännökset saattoivat perustua useisiin eri alkukielisiin laitoksiin. Myöhemmin teosta laajennettiin viidennellä ja kuudennella kirjalla, jotka sisälsivät vain osittain Arndtin tekstejä. Näiden lisäysten toimittajana oli mm. Philipp Jakob Spener.

Kirjan ensimmäinen ruotsinnos ilmestyi 1647 ja uusi laitos 1695. 1700- ja 1800-luvuilla ilmestyi ainakin 30 uutta painosta.

Ensimmäisen kirja (siis yksi neljästä) ilmestyi suomeksi 1832, toinen 1835, kolmas 1843 ja neljäs (kahtena osana) 1847 ja 1850. Käännökset perustuivat ruotsinkielisiin versioihin, joiden virheetkin sitten periytyivät suomennoksiin.

Kolmannella kirjalla joka ilmestyi 1843 Henrik Renqvistin suomentamana, oli komea nimi: "Kolmas kirja Totisesta christillisyydestä. Sisällisestä ihmisestä. Kuinka Jumala on pannut korkeimman tawaran, waltakuntansa, ihmisen sydämeen, niinkuin kätketyn tawaran peltoon, ja niinkuin jumaluuden walon sieluun. Ja kuinka se on herätettäwä ja etsittäwä meissä". Myöhemmissä käännöksissä tuo selite on lyhentynyt muotoon "Omatunto". :roll: Myöhempiä painoksia ilmestyi 1863 ja 1883.

Tuo "miehen" mainitsema vuoden 1887 laitos sisältää vain kirjat 1 ja 2 (ei siis kolmatta). En tiedä, koska kaikki neljä kirjaa ensi kerran saatiin suomeksi samoissa kansissa. Itselläni on N.E.Wainion uudelleen suomentama laitos, joka sisältää 5 ensimmäistä kirjaa (WSOY Porvoo 1927). Se on ehkä edelleen täydellisin? Löysin sen eräästä divarista, mutta varmaan sen saa monista kirjastoistakin. Divareissa näyttää lisäksi olevan versioita vuodelta 1976. En tiedä ovatko ne "täydellisiä".

Tästä laitosten ja painosten moninaisuudesta on aika vaikea päätellä, mitä versiota Laestadius tarkoitti 1859 tai Jussila 1884. Laestadius tunsi varmasti kaikki 4 kirjaa niiden ruotsinkielisinä käännöksinä ja sellaisen hän varmaan myös tarjosi "todistusaineistoksi" Nederkalixin kihlakunnanoikeudelle. Osasi Laestadius toki suomeakin (lähinnä tornionlaaksonsuomea eli meänkieltä), mutta ruotsi olin hänen äidinkielensä (saamen ohella) ja tietenkin ruotsia piti käyttää myös Ruotsin oikeusasteissa.

Mainittu puolustuskirje on siis Kaarlo Castrénin suomentama. Tuskin alkuperäisestä kuitenkaan löytyisi enempää tietoa siitä, mihin Arndtin kirjan laitokseen Laestadius viittaa.

Jussilalla oli 1884 myös kaikki 4 kirjaa suomennoksina käytettävissään, mutta ilmeisesti kaikki eri kansissa? Mihin kirjaan (vai kaikkiin) hän viittaa Kutsujan armossaan? Minulla ei tätä Jussilan kirjaa ole. Tunnen vain tuon Talosen lainauksen, josta asia ei selviä.

Tärkeämpää kuin pohtia mitä Jussila ajatteli 64 vuotta parannuksensa jälkeen, olisi tietää mitä hän ajatteli pian parannuksensa tapahduttua. Ajatteliko hän silloin, että Arndtin kirja oli "possunruokaa", vai näkikö hän kirjassa jotain hyvää, joka oli ohjannut häntä oikeaan suuntaan? Emme saa koskaan tietää.

Joka tapauksessa kopioin alle omasta kirjastani Laestadiuksen mainitseman kohdan:
KUUDES LUKU.

Korkein iankaikkinen hyvä ilmenee sielussamme usein silmänräpäyksessä. Missä kohdin on sielussa Jumalan asuinsija?

Kork. v. 6:1: Mihin on rakkaasi mennyt, sinä ihanin naisista?

1. Ystävämme on aina luonamme, mutta, hän ei ole aina huomattavissa, muuten kuin sydämen ollen hiljaa, ajatukset kääntyneinä sisään, rauhoittuneina ja koottuina Jumalaan. Kun järjen piirissä ei esiinny mitään maallisia, vaan eläimellinen viisaus on vaipunut ja muuttunut yöksi eli Jumalan pimeydeksi, niin syttyy Jumalan valo, luoden itsestään säteitä ja loistaen pimeässä. Siinä pimeässä Herra asuu, siinä yössä, kun tahto uinuu Jumalaan yhdistettynä, ja muisto on unohtanut maailman ja ajan. Silloin liikuttaa silmänräpäyksessä Jumalan valo ymmärrystä, taivaan ikävä tahtoa ja iankaikkinen riemu muistoa, kuitenkaan ymmärryksen, tahdon ja muiston kykenemättä sitä täysin käsittämään ja pidättämään, siihen kun sielulla ei ole voimia, vaan on se kaikki salattuna sielun sisimmässä perustuksessa ja olemuksessa. Sana sitä kuitenkin voi herättää, että sydämestämme huudahdamme Augustinuksen äidin Monikan sanoilla: Liitäkäämme, lentäkäämme iakaikkiseen iloon!

2. Siitä johtuvat kaikkien pyhien sanomattomat huokaukset. Saatuansa maistaa tätä suloisuutta Paavali lausui (Room. 8: 38): Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä eikä mikään luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, – toisin sanoen, Jumalaa minua rakastamasta, minä kun olen sitä itsessäni tuntea saanut. Senvuoksi A u g u s t i n u s sanoo: Tunnen usein erästä liikettä itsessäni; jos se aina minussa pysyisi, ei se voisi olla muuta kuin iankaikkista elämää. – Juuri tämä tahtoisi täyttää sielumme ja vetää sen puoleensa. Siitä opimme myöskin muistamaan, mitä on iankaikkinen elämä. Siellä sielu on oleva iankaikkisesti täynnä sitä suloisuutta ja iloa. Rakastava sielu sanookin Salomon Korkeassa Veisussa (5: 8): Olen sairas rakkaudesta. Toisin sanoen: sieluni yhä kaipaa ja huokaa tavatakseen tämän rakkaan ylkänsä ja saadakseen tyydytystä hänen rakkaudestaan sekä saavuttaakseen oikean taivaallisen aateluutensa, se kun ei tahdo saada iloansa ja mielihyväänsä mitättömistä ajallisista, saati synnistä ja lihan himoista.

3. Tätä sielujen aateluutta ei monikaan tunne, eivät ainakaan tämän maailman viisaat ja ymmärtäväisen. Jotka ovat kirjoittaneet teoksia sielusta ja sen voimista, eivät ole koskaan päässeet oikeaan perustukseen. Kristus on sielun oikea voima, sen ymmärrys, sen tahto, sen muisti, toisin sanoen, sen valo ymmärryksessä, sen halu tahdossa, sen ilo muistissa. Siten Kristus on myöskin oikea pyhitys ja sielun kaunistus, jotta ihminen tuntiessansa tätä Kristuksen rakkautta, ei syntiä tee, kuten Johannes sanoo (1 Joh. 3: 6,9): Kuka ikinä. Hänessä pysyy, hän ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä, eikä hän saata tehdä syntiä.

4. Jopa synnyttää tämä Kristuksen rakkaus iloakin, jos joutuu kärsimään ristiä ja häväistystä Kristuksen tähden, (Ap. t. 5:44). Kärsimykset silloin tuottavat korkeintakin iloa. Ja se tulee sielusi pohjaan Jumalasta. Jumala on pyhittänyt, puhdistunut ja omistanut itselleen ihmisessä sijan, johon eivät pääse enkelit eivätkä ihmiset, ei mikään luotu olento. Se on sielun jaloin ja todellisen olemus. Tämän sijan iankaikkinen Jumala tahtoo pitää omanaan, jakamatta sitä kenenkään kanssa. Iankaikkinen Jumala haluisesti asuu puhtaassa ja vilpittömässä sielussa, kuten hän sanoo: Ilonani ovat ihmislapset, (Sal. san. 8:31). Ja mitä iloa se tuottaa, sitä ei kykene kukaan muu selittämään kuin se, joka sitä tuntee, eikä sittenkään osaa sitä kukaan täydelleen käsitellä.

Rukous Jumalan armollisesta läsnäolosta sielussa.

Iankaikkinen, uskollinen Vapahtajani, sinun rakkautesi sieluja kohtaan, jotka sinua vilpittömästi etsivät, on niin suuri, ettet sinä voi itseäsi niiltä salata. Sinä tulet heidän luokseen, sinä juotat heitä suloisuutesi virrasta, ja huoneeni runsaus ravitsee heidät; vasen kätesi on heidän päänsä alla, ja oikea kätesi heitä halaa. Mutta valitettavasti me olemme sellaisia, että joko ylpeilemme tällaisesta armosta, lähimmäistämme halveksien, taikka käymme suruttomiksi ja varomattomiksi, ja sentähden sinä nöyryytykseksemme poistat meiltä joksikin ajaksi armosi valon tuntemisen, jolloin sielumme käy pimeäksi ja turtuu. Sinä annat lihaamme pistimen, saatanan enkelin rusikoimaan meitä, jotta oppisimme nöyrästi etsimään armoasi. Minä en määrää sinulle, Herra, miten sinun on minua kuljetettava, mutta sitä sinulta rukoilen, että herättäisit minut. sydämestäni kaipaamaan ja ikävöimään sinua, ja tyydytä jälleen tämä ikäväni omalla itselläsi ja läsnäolollasi. Tiedän olevani täällä erämaassa, missä luvatun maan hedelmiä kasvaa sangen vähän, ja suon myöskin muiden saavan niitä useammin nauttia. Anna minulle, niin kauan kuin täällä vaellan, vain sen verran, että voittaisin kyllääntymisen tähän tiehen ja taisteluun, ja vakuuta minulle, että olen luvatun maan kanssaperillinen, missä saamme aikanaan niittää, jos emme väsy. Varsinkin anna minun käsittää sinut totisessa uskossa ja palvella sinua sydämen kuuliaisuudessa, niin ei minulta. mitään hyvää puutu, ja sinä olet minut viimein vievä sinne, missä olen autuuttasi lakkaamatta nauttien sanova: hyvä on tässä olla. Sinne auta minua kuolemasi tähden, Jeesus. Amen.

Tässä vielä ne "sitä seuraavat Korkean Veisun säkeistöt 7:11,12", jotka puolustuskirjeessä pyydetään pöytäkirjaan merkittäviksi (Biblia 1776):

7:11 Tule, ystäväni, käykäämme tästä kedolle, ja viipykäämme maakylissä.
7:12 Että me nousisimme varhain viinamäkeen, ja näkisimme, jos viinapuut kukoistavat ja puhkeemaan rupeevat, jos granatomenat ovat tulleet ulos: siellä minä annan sinulle minun rakkauteni.

Miten sitten kävi Eeva Kaisa Heikintyttärelle, jonka pitkä puolustuskirje edellä esiteltiin? Kihlakunnanoikeus tuomitsi hänet sakkoihin, mutta valituksen jälkeen Svean hovioikeus vapautti hänet tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Jotakin hyötyä tästä kaunopuheisesta kirjeestä siis ilmeisesti oli.
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja PJN2 » 12 Touko 2017, 10:17

Jatkan vielä hiukan liikutusten historiasta.

Kaarlo Castrén vertaa mainitussa kirjassaan Eeva Kaisa Heikintyttären oikeusjuttua Ruotsissa vastaavien tapausten käsittelyyn Suomessa. Vuonna 1850 syytettiin Kittilässä kolmea naista vastaavanlaisesta kirkkohäiriöstä. Tapauksesta kirjoittaa eloisasti myös Kittilän kirkkoherra Toivo Kulpakko Lapin Kansassa 28.12.1992:

”Jo viime vuosisadalla 1850-luvulla istutettiin Kittilän puulinnassa vedellä ja leivällä 8 vuorokautta Brita Jussilaa Kittilän kirkolta, Maria Stiina Sirkkaa ja Vappu Rauhalaa Kittilän Sirkasta siitä, että he tapanina 1852 [pitänee olla 1850; tuomio tuli 1852] olivat ehtoolliskirkon aikana tulleet liikutuksiin ja jyskäneet Kittilän kirkon keskikäytävällä ja menneet ja hyppineet aina kirkon eteisessä saakka. Brita Jussila oli vielä korkealla äänellä kirkunut ja itkenyt kirkossa ja oli ennen muuta pahentanut kirkossa istuneen kruununvouti Buchtin. Hän teki kantelun Turun kapitulille, joka alisti asian vasta perustetulle Kuopion kapitulille. Kirkkoneuvoston nuhtelu ja jalkapuussa istuttaminen ei riittänyt naisten rangaistukseksi, vaan kun he jättivät keisarillisen Vaasan hovioikeuden määräämät sakot maksamatta, he joutuivat lankkuaidan taakse Kittilän puulinnaan syntejään sovittamaan.”

Castrén toteaa tapauksia verratessaan: ”Huomaa suruksensa ja häpeäksensä, miten meidän ylimmät tuomioistuimemme hengellisissä asioissa edustivat mustaa keskiaikaista katsantokantaa, mutta Ruotsin ylioikeudet sitä vastoin valistuneempaa ja ymmärtävämpää maailmankatsomusta.”

Mainittu "kruununvouti Bucht" on Lars Johan Bucht (1813–1852), joka esiintyy usein lestadiolaisuuden historiaa käsittelevissä kirjoissa – ja aina (syystäkin) negatiivisessa valossa. Bucht oli tullut 1838 Yli-Luulajan nimismieheksi, mutta hänet oli erotettu määräaikaisesti jopa kahdesti tiliepäselvyyksien vuoksi. Tästä tuohtuneena Bucht jätti perheensä ja lähti pohjoiseen vapaaehtoiseen ”maanpakoon” 1848. Hän vietti jonkin aikaa Muonionniskassa konttoriapulaisena asuen ystäviensä luona, joihin näyttää kuuluneen myös pastori Emanuel Kolström. (Emanuel Kolström oli muuten Laestadiuksen avioliittoon vihkineen Mathias Kolströmin poika.)

Tänä aikana Bucht tutustui myös lestadiolaisuuteen, joka ei näytä häntä miellyttäneen. Bucht laati 1849 Adam Muodoslompolon nimissä kantelun Laestadiuksesta. Siinä Laestadiusta syytetään ”oppilaittensa” tekemästä kotirauhan rikkomisesta. Toisen kantelun hän teki edellä mainitusta Kittilän kirkkohäiriöstä 1850. Nämä valitukset johtivatkin Laestadiuksen saamiin nuhteisiin.

Vuonna 1851 Bucht sai nimityksen Kautokeinon nimismieheksi, jossa virassa hän myös kohtasi 8.11.1852 kohtalonsa. Kautokeinon hurmahenkiset kapinalliset surmasivat hänet yhdessä Buchtin ystävän kauppias Carl Johan Ruthin kanssa. Seppo Lohi antaa Suuri hajaannus -kirjassaan Kautokeinon kapinasta selkeän ja tasapuolisen kuvauksen. Tapahtumista on myös norjalainen Nils Gaup tehnyt 2008 elokuvan ”Kautokeinon kapina” (norj. Kautokeino-opprøret), joka kyllä hiukan ihannoi kapinallisia – ehkä siksi että eräs kapinajohtajista Ellen Skum oli Gaupin isoisoisoäiti.
PJN2
perehtynyt
 
Viestit: 68
Liittynyt: 06 Marras 2011, 01:40

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja mies » 25 Heinä 2017, 09:19

mies kirjoitti:Laitan jossain vaiheessa muutamia katkelmia teoksesta.


Arndt kirjoitti:Oikeasta ja totisesta jumalanpalveluksesta.

3. Moos. 10:12: Aaronin pojat kantoivat vierasta tulta Herran eteen. Silloin lähti tuli Herralta ja kulutti heidät, niin että he kuolivat.

1. Vieras tuli tietää väärää jumalanpalvelusta. Se ei ollut sitä tulta, joka aina paloi alttarilla. Sitä Herra oli käskenyt käyttää uhria sytyttäessä. Kun Aaronin pojat menettelivät vastoin Jumalan käskyä, rankaisi Jumala heitä tulella, joka heidät kuoliaiksi poltti.

2. Tästä näemme, kuin Jumala on menetellyt ankarasti vieraan tulen vuoksi, hän kun tahtoo siten varoittaa väärästä, oman hartauden ja itsevalitun pyhyyden ja hengellisyyden varassa tapahtuvasta jumalanpalveluksesta, jommoista Jumala ei ole säätänyt eikä käskenyt ja jolla ei liioin häntä palvella, vaan joka sytyttää hänen vihansa kiivauden ja tuottaa rangaistuksen, sillä hän on kuluttava tuli, (5. Moos. 6:15).

3. Jotta meille sellaista ei tapahtuisi, on meidän tarpeellista tietää, mitä on oikea jumalanpalvelus. Kun Jumala vanhan liiton aikana rankaisi väärää jumalanpalvelusta ajallisella tulella, osoittaa se, että hän uudessa liitossa rankaisee iankaikkisella tulella väärää jumalanpalvelusta ja myöskin jo täällä ajassa verenvuodatuksilla, maiden ja kansojen häviöillä, semmoisetkin kun ovat Jumalan vihan sytyttämää kauheata tulta.

4. Käsittääksemme, mitä on oikea jumalanpalvelus, on meidän verrattava toisiinsa vanhaa ja uutta testamenttia, niin selviää siitä meille itse asia. Edellisen ulkonainen, kuvannollinen jumalanpalvelus ulkonaisine menoineen viittasi tulevaan Messiaaseen, ne kun oli suoritettava lain selvien määräysten mukaisesti. Näissä ihmeellisissä kuvauksissa ja merkeissä uskovat juutalaiset näkivät ikäänkuin kaukaa Messiaan, uskoen häneen ja tullen lupauksen mukaan hänen kauttaan autuaiksi. Meidän jumalanpalveluksemme uudessa liitossa ei sisällä enää ulkonaisia kuvannollisia menoja ja pakkosääntöjä, vaan on sisällistä hengessä ja totuudessa tapahtuvaa, uskossa Kristukseen, joka on koko siveys- ja seremonialain täyttämys siihen kuuluvine temppeleineen, alttareineen, armoistuimineen ja pappeuksilleen. Siten olemme päässeet kristityn vapauteen, lunastetut lain säädöksistä, (Gal. 3:13) ja juutalaisten säädöksistä (Gal. 5:1), jotta me pyhän Hengen sisällisestä voimasta palvelisimme Jumalaa vapaaehtoisesti sydämellä ja hengellä, (Jer. 31:33; Room. 8:14), eikä omatuntomme ja uskomme ole sidottu minkäänlaisiin ihmissääntöihin.

5. Oikeaan, totiseen, hengelliseen, sisälliseen ja kristilliseen jumalanpalvelukseen kuuluu kolme kohtaa: 1) Jumalan oikea tunteminen, 2) syntien oikea tunteminen ja katumus ja 3) armon ja syntien anteeksi saamisen tunteminen. Nämät kolme kuuluvat yhteen. Samoin kuin Jumala on yksi ja kolmiyhteinen, samoin kuuluu oikeaan jumalanpalvelukseen nämät kolme kohtaa, jotka ovat kuitenkin yksi asia. Ainoan Jumalan tuntemiseen kuuluu parannus ja syntien anteeksi saaminen.

6. Jumalan tunteminen on sama kuin usko, joka omistaa Kristuksen ja hänessä ja hänen kauttaan tulee tuntemaan Jumalan, hänen kaikkivaltiaisuutensa, rakkautensa, laupeutensa, vanhurskautensa, totuutensa ja viisautensa. Tämä on itse Jumala. Mitä on siis Jumala? Hän yksin on kaikkivaltias, rakkaus, laupeus, vanhurskaus, totuus ja viisaus. Ja samoin Kristus ja pyhä Henki.

7. Sitä Jumala ei liioin ole yksinomaan itsessään, vaan armotahtonsa mukaan Kristuksessa minullekin. Hän on minun kaikkivaltias Jumalani, minun laupias Jumalani, minulle iankaikkinen rakkaus ja vanhurskauteni armossaan minua kohtaan, antaen minun syntini anteeksi; hän on minulle iankaikkinen totuus ja viisaus. Kristus on minun Herrani, minulle kaikkivaltias ja iankaikkinen, minun kaikkivaltias pääni ja elämäni ruhtinas; hän on minun laupias vapahtajani, minulle iankaikkinen rakkaus, hän on minun iankaikkinen vanhurskauteni, totuuteni ja viisauteni. Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi. (1. Kor. 1:30). Samoin pyhä Henki on minulle iankaikkinen rakkaus, vanhurskaus, totuus ja viisaus.

8. Tämä on Jumalan tuntemista, joka perustuu uskoon, eikä se ole paljasta tietoa, vaan iloinen ja elävä luottamus, että tunnen Jumalan kaikkivaltiaisuuden voimakseni ja lohdutuksekseni, miten hän minua nostaa ja kantaa, miten hänessä elän, liikun ja olen, (Ap. t. 17:28), ja että saan tuntea ja kokea myöskin hänen rakkauttaan ja laupeuttaan. Puhdasta rakkautta Jumala Isä, Kristus ja pyhä Henki osoittaa sinulle, minulle, meille kaikille. Samoin Jumala osoittaa meille vanhurskautensa, pelastaessaan meidät synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä. Ja samalla se on täydellistä totuutta ja viisautta.

9. Katso, tämä on uskoa, joka on elävää, lohdullista luottamusta eikä paljasta puhetta tai sanoja. Ja tässä Jumalan tuntemisessa, tässä uskossa tulee meidän Jumalan lapsina joka päivä kasvaa ja yhä enemmän varttua, (1. Tess. 4:1). Sen tähden myöskin Paavali lausuu sen toivomuksen, että oppisimme tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, (Ef. 3:19). Hän tahtoo sanoa, että tässä asiassa, Kristuksen rakkauden tuntemisessa meillä on oppimista elinajaksemme. Eikä meidän pidä tyytyä paljaaseen Kristuksen rakkauden tietämiseen, sillä siitä on maailmakin tietoinen, vaan meidän on päästävä tuntemaan sydämessämme sen suloisuutta, voimaa ja elämää, maistamaan, tuntemaan ja kokemaan sitä sanan ja uskon kautta. Kuka voisikaan oikein tuntea Kristuksen rakkautta, sitä maistamatta? Kuinka voisi siitä jotain tietää, jos ei sitä ole koskaan kokenut? Hebrealaiskirjeen 6:4 [Hepr. 6:4] puhuukin niistä, jotka ovat maistaneet taivaallista lahjaa, maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia. Se taasen tapahtuu sanan kautta uskolla. Sillä tavoin Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme pyhän Hengen kautta, (Room. 5:5); se on Jumalan sanan hedelmää ja voimaa. Oikea Jumalan tunteminen perustuu siis kokemukseen ja elävään uskoon. Sentähden sanookin raamattu (Hepr. 11:1), että, usko on luja luottamus, perusolemus, eittämätön vakaumus.

10. Tämä on sisällisen, hengellisen jumalanpalveluksen ensi kohta, Jumalan tunteminen elävän uskon perustuksella. Ja usko on hengellinen, elävä, taivaallinen lahja, Jumalan valoa ja voimaa.

11. Missä tämä totinen Jumalan tunteminen on päässyt toteutumaan, niin että Jumala antaa sielumme sitä ikäänkuin maistaa ja nauttia, kuten 34 psalmissa (Ps. 34:9) sanotaan: Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä, siellä seuraa myöskin varmasti totinen parannus, s. o. mielen muutos ja uudistus sekä elämän parannus. Kun oikein tulee tuntemaan sydämessään ja käsittämään Jumalan kaikkivaltiaisuuden, seuraa siitä nöyryys, niin että nöyrtyy Jumalan väkevän käden alle, (1. Piet. 5: 6). Kun oikein on saanut maistaa ja tuntea Jumalan laupeutta, seuraa siitä rakkaus lähimmäiseen. Eihän kukaan, joka on oikein tullut tuntemaan Jumalan laupeuden, voi olla laupeudeton. Voiko se, jolle Jumala on laupeudessaan antautunut, lähimäiseltään mitään kieltää? Jumalan laupeudesta johtuu myöskin kärsivällisyys lähimmäistä kohtaan. Vaikkapa kristitty seitsemästi päivässä surmattaisiin ja seitsemästi jälleen henkiin heräisi, antaisi hän kuitenkin vihamiehellensä anteeksi Jumalan suuren laupeuden tähden. Jumalan vanhurskaudesta johtuu syntien tunto, jotta sanomme profeetan sanoin: Sinä, Herra, olet vanhurskas, mutta meidän täytyy hävetä (Dan. 9:7). Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi (Ps. 143:2). Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin pysyy? (Ps. 130:3). Jumalan totuuden tuntemisesta johtuu uskollisuus lähimaista kohtaan, karkoittaen viekkauden, petokset ja valheet. Kristitty ajattelee: katso, jos teet vääryyttä lähimäisellesi, loukkaat Jumalaa, joka on iankaikkinen totuus. Kun Jumala on sinua kohtaan totinen ja uskollinen, ole sinä samoin lähimäistasi kohtaan. Jumalan iankaikkisen viisauden tuntemisesta johtuu jumalanpelko. Koska tiedät, että Jumala on sydänten tutkija ja näkee salatutkin asiat, niin olet kaiketi peloissasi pyhän majesteetin kasvojen edessä. Joka on istuttanut korvan, eikö hän kuulisi, tai joka on luonut silmän, eikö hän näkisi? (Ps. 94:9). Voi niitä, jotka salaavat itsensä Herran edessä ja peittävät aikomuksensa, pitävät tekonsa pimeydessä ja sanovat: Kuka meidät näkee ja kuka meidät tuntee? Voi teidän hulluuttanne! Onko savi savenvalajan vertainen, että teko sanoisi tekijästänsä: Ei hän ole minua tehnyt, ja kuva kuvailijastansa: Ei hän ymmärrä, (Jes. 29:15, 16). Katso myös Jer. 23:24; Jer. 32:19.

12. Täten oikea Jumalan tunteminen johtaa parannukseen. Ja parannus on mielen muutos, mielen uudistus ja elämän parannus. Tämä on sisällisen, todellisen jumalanpalveluksen toinen kohta; se on oikeaa uhria sytyttävää tulta, muuten kohtaa meidät Jumalan vihan tuli.

13. Sitä merkitsi myöskin se seikka, että papit eivät saaneet juoda viiniä eikä väkevää juomaa, kun menivät ilmestysmajaan (3. Moos, 10:9). Toisin sanoin: joka mielii käydä sisään Jumalan iäisiin majoihin, iankaikkiseen elämään, hänen on kartettava tämän maailman hekumaa, lihan himoja, kaikkea, mikä auttaa lihaa voittamaan henkeä, siis katsottava, ettei liha pääse liian voimakkaaksi ja voita henkeä. Maailmanrakkaus, hekuma, ylpeys j. n. e. ovat kuin väkevä ja makea viini, joka voittaa sielun ja hengen. Samoin kuin viini masensi Nooan ja Lootin, niin että paljastuivat (1. Moos. 9:21 ja 1. Moos. 19:32), samoin kunnia, hekuma ja rikkaus ovat väkevää viiniä, joka masentaa sielun ja hengen niin, ettei pääse Jumalan asuntoon, Jumalan tuntemiseen ja pyhättöön. Silloin ei liioin voida eroittaa pyhää epäpyhästä, puhdasta epäpuhtaasta, ei käsitetä jumalallisia ja taivaallisia asioita, ei kyetä oikein opettamaan kansaa, kun ymmärrys ja ajatukset eivät ole iankaikkisuusvalon valaisemat, vaan tämän maailman viinin voittamat, ja niin joudutaan ikuiseen pimeyteen.

14. Parannusta, sydämen katumusta ja murhetta synnin tähden sekä totista uskoa Kristukseen seuraa syntein anteeksi saaminen, joka perustuu yksinomaan Jeesuksen Kristuksen ansioon. Ilman parannusta ei kukaan voi sitä omistaa. Sentähden myöskään ei syntiä saa anteeksi ilman parannusta. Katsokaa ristillä riippuvaa pahantekijää. Saadakseen syntinsä anteeksi ja päästäkseen Kristuksen kanssa paratiisiin, oli hänen tehtävä ristissä parannus. Ja tämä tapahtui katuvalla ja uskovalla sydämellä, kun hän sanoi toverilleen: Etkö sinä edes pelkää Jumalaa? Me saamme, mitä tekomme ansaitsevat, ja sanoi: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi (Luuk. 23:40-42). Tässä näemme katuvan ja uskovan sydämen.

15. Tämä armollinen syntien anteeksi antaminen, jonka katuva sydän totisella uskolla omistaa ja käsittää, korvaa Jumalan edessä kaiken sen, mitä me emme kykene aikaansaamaan. Kristus verellään ja kuolemallaan korvaa kaikki. Anteeksianto on silloin niin täydellinen, kuin ei mitään olisi milloinkaan edes tapahtunut; maksu on kuin onkin suurempi kuin velka. Daavid pyysi (Ps. 51:9) puhdistua synnistään, jopa luntakin valkeammaksi. Kristuksen suorittama maksu on suurempi kuin koko minun syntivelkani.

16. Siitä johtuukin, että Jumala ei muistele syntejämme, jos syntinen kääntyy niistä pois (Hes. 18:22 ja Hes. 33:11). Mikä näet on täydelleen, jopa ylimääräisesti maksettu, vieläpä pois pyyhitty (Jes. 43:25), se myös on varmasti unohdettu. Mutta kääntymyksen pitää edellä käydä, kuten profeetta Jesaja sanoo (Jes. 1:16, 18): Peskää itsenne, puhdistautukaa. Niin tulkaa ja katsokaamme, kummalla oikeus on. Vaikka teidän syntinne olisivat veriruskeat, niin ne tulevat lumivalkeiksi. Hän tahtoo sanoa: haluatte saada syntinne anteeksi. Oikein! Olen sen myös luvannut. Mutta tulkaa, käykäämme oikeutta. Enkö ole antanut saarnata teille parannusta ja sitten syntein anteeksi antamusta? Missä totinen parannus? Missä elävä usko? Jos sitä on, hyvä, tässä on synnit anteeksi. Vaikka syntisi ovat veriruskeat, niin verenkarvaiset ja suuret, ettei niitä mikään taivaassa tai maan päällä voi poistaa, niin tulevat ne kuitenkin lumivalkeiksi. Parannus, parannus, se on oikea rippi. Jos sitä on sydämessäsi, nimittäin totista katumusta ja uskoa, niin Kristuksen verinen kuolema puhdistaa sinut kaikista synneistäsi. Sitä Jeesuksen Kristuksen vuodatettu veri huutaa taivaan Jumalalle; se on oikea synninpäästö.

17. Näin tapahtuu pako vapaakaupunkiin, missä jokainen on turvassa kostajalta, kuten Mooses asetti Israelin lapsille kolme vapaakaupunkia (5. Moos. 4:41-43), jotka olivat Betser, Ramoth ja Golan, ja jonne saivat paeta ne, jotka tietämättään olivat lyöneet lähimäisensä kuoliaaksi; joka sinne pääsi, oli turvassa verikostolta. Hyvä Jumala, kuinka usein iskemmekin lähimäistämme varomattomasti kielellämme, ajatuksilla, vihaten ja kadehtien, kiukutellen, kostaen ja armotonna! Paetkaamme jumalallisessa katumuksessa ja uskossa Jumalan armon ja laupeuden vapaakaupunkiin, Herran pyhän ristin juurelle, hänen kalliin ansionsa turviin. Siellä on oikea vapaakaupunki, jossa ei kostaja pääse meille mittaamaan sillä mitalle, jolla me olemme mitanneet. Tuo vapaakaupunki tarkoitti näet Kristusta. Nimi Betser tietää varustusta; Kristus on oikea Betser, vahva, varustus. Herran nimi on vahva linna; vanhurskas juoksee sinne ja tulee varjelluksi (Sananl. 18:10); Se linna on Jeesuksen nimi. Ramoth, suomeksi korkeus; Kristus on korotettu (Jes. 52:13); kaikkein korkein (Jes. 57:15). Jeesuksen nimeen notkistuvat kaikki polvet sekä niiden, jotka ovat taivaissa, että niiden, jotka ovat maan päällä ja maan alla (Fil. 2:10). Golan merkitsee piiriä. Kristus on oikea avara piiri: hänellä armo ja runsas lunastus (Ps. 130:7), hän on runsaskätinen kaikille, jotka häntä avuksi huutavat, (Room. 10:12).

18. Tämä on oikean, sisällisen, hengellisen jumalanpalveluksen kolmas kohta, sen, joka perustuu Jumalan tuntemiseen; Jumalan oikeasta tuntemisesta parannus ja parannuksesta syntein anteeksi antamus. Nämä kolme kohtaa ovat oikeastaan yksi asia. Ja se on Jumalan ainoan oikea tunteminen.

19. Kolmatta kohtaa kuvasi sekin määräys, että pappien piti syödä uhrilihaa; on omistettava uskolla Kristuksen kuoleman ja veren ansio, ja uhrista oli syötävä pyhässä paikassa, mikä tarkoittaa parannusta (3. Moos. 6:26; 3. Moos. 10:13). Kristuksen veren voimalla usko tekee sinut Jumalan edessä niin pyhäksi, kuin et ikinä olisi syntiä tehnytkään. Siitä pyhästä sijasta profeetta sanoo: Jos jumalaton kääntyy synneistänsä, eivät ne häntä vahingoita, eikä hänen entisiä rikoksiansa enää muisteta (Hes. 18:22; Hes. 33:16).

20. Täten Mooseksen laki on muutettu hengelliseksi, sisälliseksi, uudeksi pyhäksi elämäksi ja Mooseksen uhrit totiseksi parannukseksi, jossa Jumalalle uhraamme ruumiimme ja sielumme sekä tuomme hänelle oikean kiitosuhrin, antaen kunnian yksin hänelle, hänen tuntemisestaan, kääntymykseltä, vanhurskauttamisesta ja syntien anteeksi saamisesta, jotta Jumala olisi kaikki kaikessa, hänen armonsa oikein tunnettu ja ylistetty kiitollisin sydämin ja kielin iankaikkisesti. Se on oikeaa, totista jumalanpalvelusta. Miik. 6:8: Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on ja mitä Herra sinulta vaatii, nimittäin että teet oikeutta, rakastat hurskautta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä. Oi, jospa siis tekisimme parannuksen, että saisimme anteeksi syntimme! Syntiä ei näet saa anteeksi ilman parannusta. Kuinka voisikaan antaa syntiä anteeksi siellä, missä ei ole Jumalan mielen mukaista, armoa isoavaista katumusta synnin tähden? Ja kuinka voisikaan olla katumusta siellä, missä ei tahdota synnistä luopua ja parantaa elämää? Jumala saattakoon meidät kaikki kääntymykseen Kristuksen tähden!

21. Ymmärtänet siis nyt, että oikeaa jumalanpalvelusta on Jumalan tunteminen ja totinen parannus, jolloin liha kuoletetaan ja ihminen uudistuu Jumalan kuvaan. Siten ihmisestä tulee Jumalan pyhä temppeli, jossa sisällinen jumalanpalvelus pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuu, kuuluen siihen usko, rakkaus, toivo, kärsivällisyys, rukous, kiitos ja Jumalan ylistäminen ja kunnioittaminen.

22. Siten me emme kuitenkaan palvele Jumalaa, ikäänkuin hän meidän palvelustamme tarvitsisi tai siitä jotakin hyötyisi, vaan hän on niin laupias ja hyvä, että hän tarjoaa meille itsensä, kaiken hyvyytensä, tahtoen meissä elää, meissä toimia ja asua, kun me vain otamme hänet vastaan, hänet tultuamme tuntemaan, uskossa ja totisessa parannuksessa, että hän meissä pääsisi vaikuttamaan.

23. Jumalalle eivät kelpaa muut työt kuin ne, jotka hän itse meissä vaikuttaa. Hän on käskenyt meidän tehdä parannusta, uskoa, rukoilla, paastota, että me siitä hyötyisimme eikä hän. Jumalalle ei kukaan voi mitään antaa eikä häneltä mitään ottaa, ei häntä hyödyttää eikä vahingoittaa. Kun olemme hurskaat, hyödymme siitä itse. Jos olemme pahat, on vahinko meidän. Vaikka miten tekisit syntiä, mitäpä sinä sillä Jumalaa vahingoittaisit?

24. Kun Jumala kutsuu meitä palvelukseensa, ei hän sitä tee itsensä tähden, vaan meidän tähtemme. Kun Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:16), teemme hänelle palveluksen ja hänen mielikseen, kun hänellä on paljon niitä, jotka nauttivat hänen rakkauttaan, ja joille hän voi antautua, samoin kuin lapsonen tekee äidillensä palveluksen imiessään maitoa hänen rinnoistaan; sehän on äidinrakkautta. Paljoa enemmän armoittaa Jumala niitä, jotka häntä rakastavat.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Arndt, Johann: True Christianity

ViestiKirjoittaja mies » 25 Heinä 2017, 09:21

Arndt kirjoitti:24. Johanneksen Ilmestyskirjassa (Ilm. 14:11) sanotaan, että pedon kumartajilla ei ole lepoa päivällä eikä yöllä. Jotka siis kumartavat maallisen rikkauden suurta, ihanaa petoa ja sen eläimellistä ahneutta, heillä ei ole mitään lepoa, vaan tuskaa ja vaivaa. He ovat verrattavat kameeleihin ja miraleihin, jotka kantavat yli vuorien kalliita silkkikankaita, jalokiviä, yrttejä ja viinejä, ja on näitä hoitamassa monet vartijat, jotka juoksevat näiden rinnalla, kun niillä on kalliita tavaroita kuljetettavana. Mutta perille saavuttua, kun riisutaan pois kauniit peitteet ja kallis kuorma, ei heillä ole muuta palkkana, kuin ruoskaniskuja, ja jätetään heidät väsyneinä talliin. Samoin sekin, jolla tässä maailmassa on ollut pukuna silkkiä ja kruunu päässään, ei saa lähtöhetkenään kokea muuta kuin syntiensä ruoskaniskuja, rikkauksiansa väärin käytettyään, oli hän täällä ollut miten mahtava henkilö tahansa.

25. Opi siis hylkäämään maailma, ennenkuin se hylkää sinut, taikka tuottaa se sinulle kauheata surua. Joka sielustaan hylkää eläissänsä maailman, ennenkuin hänen täytyy täältä lähteä, hän kuolee iloisena, eivätkä ajalliset voi häntä murehuttaa. Kun Israelin lapset tahtoivat lähteä Egyptistä, käski Farao rasittaa heitä yhä raskaammalla työllä, luullen voivansa heidät siten hävittää, (2. Moos. 5:9). Samoin helvetin farao, perkele kiihoittaa meitä lopun lähetessä yhä enemmän rasittamaan itseämme ajallisilla, meidät iankaikkisesti hukuttaakseen ja hävittääkseen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Edellinen

Paluu Kansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron