Re: Arndt, Johann: True Christianity
Lähetetty: 18 Maalis 2017, 16:30
Historiaan tutustuminen on tuskin haitaksi kenellekään. Lars Levi Laestadiuksesta on tehty lukuisia elämäkertoja, jotka myös valottavat lestadiolaisen herätyksen syntyä. Varsin luotettava yleisesitys on esim. Seppo Lohen "Sydämen kristillisyys" (2000). Erittäin hyvin dokumentoitu kronikka on myös Jorma Ojalan kirja "Lars Levi Laestadius, tiedemies ja pappi" (2007).
Kummatkin mainitut kirjat kuvaavat myös lyhyesti lukijaisuutta ja Laestadiuksen suhdetta siihen. Lukijaisuushan oli Laestadiuksen aikaan jakautunut jo moneksi haaraksi. Päähaaroja kutsuttiin vanhalukijaisiksi (maltilliset) ja uuslukijaisiksi (radikaalit). Laestadiuksen äiti lienee ollut vanhalukijainen, mutta suvusta löytyi myös uuslukijaisia. Esim. ilmestyksistään ja ankarista rangaistussaarnoistaan tunnettu Margareta Sophia Mårtensdotter oli hänen serkkunsa, samoin tämän radikaalimman lukijaisryhmän johtajana esiintyvä Pehr Königsson.
Kuuluisalla tarkastusmatkallaan 1844 Laestadius kohtasi Åselessa "Lapin Marian" 1.1.1844. Myöhemmin 27.1. hän kävi myös tapaamassa lukijaissukulaisiaan. Laestadius koettaa välittää riitelevien puolueiden välillä. Kuuluisaa Sorselen tarkastussaarnaa 28.1.1844 kuvaa Jouko Talonen:
"Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän [Laestadius] ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen 'karsinoinnin'. Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin 'veljellistä' yhteyttä." [Saarna löytyy osoitteesta http://www.laestadiusarkivet.se/1844-01 ... le_LLL.pdf.]
Lukijaisuudesta ei tietääkseni ole olemassa kattavaa suomenkielistä esitystä. Tapio Nykäsen väitöskirjassa "Kahden valtakunnan kansalaiset" (https://lauda.ulapland.fi/bitstream/han ... sequence=4) on kyllä hyvä tiivistelmä otsikolla "Pietismin tulo Ruotsi-Suomeen ja lukijaisuus". Se kuten myös katsaus lestadiolaistutkimuksen historiaan kannattaa lukea, vaikka ei innostuisikaan varsinaisesta aiheesta "Vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia". (Väitöskirjan päätelmiä on kritisoinut mm. Valma Kukko: http://www.sermones.fi/2013/05/lapin-yl ... ksissa-ku/)
Nykänen kirjoittaa:
>>
"Huolimatta konventikkeliplakaatista pietismi levisi Ruotsissa etenkin kirjallisuuden kautta. Erityisesti Johannes Arndtin vaikutus oli saksalaisen kielialueen tapaan Ruotsi-Suomessa vahva hänen Totisesta kristillisyydestä -teoksensa kautta. 1700-luvulla Arndtin kirja oli ruotsalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa Raamatun ja virsikirjan jälkeen yleisimmin tavattu teos (Wallman 1997, 29).
– – –
Lukijaisuudessa oli vahvaa sisäistä hajaannusta, 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla Ruotsissa vaikutti ainakin viisi suuntaa: varhaisempaan pietismiin nojannut vanhalukijaisuus, hernnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen uuslukijaisuus ja roseniolainen uuslukijaisuus. Laestadiuksen äidillä oli lukijaistausta ja ”Lapin Maria” kuului uuslukijaisiin. (Taipale 1957, 120; Lohi 2000, 30‒31.)
>>
Myös SRK:n sivustolla todetaan: "Tarkastuksen yhteydessä 'uuslukijaisiin' kuulunut lappalaisnainen, Milla Clementsdotter, 'Lapin Maria' auttoi Laestadiuksen elävään uskoon."
Kuitenkin Laestadius itse kertoo "Huutavan äänessään" 1852: "Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastajana. Täällä tapasin muutamia maltillisemman suunnan lukijaisia. Niiden joukossa oli eräs saamelaistyttö nimeltä Maria, joka avasi koko sydämensä minulle kuultuaan alttaripuheen."
Keitä nämä "maltillisemman suunnan lukijaiset" olivat? Tuskin Laestadiuksen äidin edustamia vanhalukijaisia, joita kuvattiin "lakihenkisiksi". Toisaalta Laestadiuksen serkkujen kannattamaa uuslukijaisuutta ei voine sanoa "maltilliseksi". Luultavasti "Lapin Maria" edusti "brandellilaista" lukijaisuutta, mutta mitä lukijaisuutta Brandell itse edusti? Asia ei ole ainakaan minulle selvä, mutta sillä on kyllä tärkeä merkitys etsittäessä Pyhän Hengen reittiä halki aikojen ja paikkojen (successio fidelium).
Lukijaisuuden historian uudempaa tutkimusta edustaa ruotsalainen Gunnar Hallingberg. Varsinkin hänen kirjansa "Läsarna: 1800-talet folkväckelse och det moderna genombrottet " (2011) antaa varmaan vastauksia kysymyksiin lukijaisuuden eri haaroista ja niiden käyttämistä hartauskirjoista. (Hallingberg on kirjallisuustieteen dosentti Göteborgin yliopistossa). En ole kirjaa lukenut, mutta ajattelin tilata sen nettikaupasta.
Mainitusta Paavo Heikkisen artikkelista saa käsityksen, että uuslukijaiset pitivät Arndtin kirjaa harhaoppisena. Tämä tieto on poimittu vanhalukijaisten tekemästä kantelukirjeestä piispalle ja konsistorille:
"Kirjeessä esitettiin valituksia m.m. siitä että uudet lukijaiset tuomitsevat kaikki ne, jotka eivät olleet heidän kanssaan samassa uskossa, ja jotka siis vielä uskoivat että jotakin hyvää ja rakentavaa oli löydettävissä kirkonkin opetuksessa. Sekä siitä, että tämä kadotustuomio ulotettiin niitäkin henkilöitä koskevaksi, jotka olivat kuolleet jossakin muussa kuin lukijaisten uskossa, tai jotka olivat etsineet ja löytäneet mielenylennystä niin harhaoppisista kirjoista kuin Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" ja Norbergin ja Tollesonin postilloista. Ja että lapset ja nuoriso jo pienestä pitäen oppivat vihaamaan ja karttamaan pappia henkilönä, joka opetuksellaan johtaa ihmiset kadotukseen." [Tässä kai viitataan Anders Nohrborgin (1725–1767) ja Pehr Tollessonin (1747–1821) suosittuihin postilloihin.]
Vanhalukijaisten esittämiin syytöksiin voi kyllä suhtautua varauksilla. Ehkä ne koskivat jotakin "ääriryhmää", mutta uuslukijaisten yleisestä suhtautumisesta eri hartauskirjoihin ei tästä voi tehdä johtopäätöksiä.
Laestadiuksen kirjaostoslistassa oleva "Huutavan ääni" tarkoittaa Peter Jonsson Toppin kirjaa "Huutavan ääni korvessa lunastetuille sieluille, päästäksensä pois perkeleen pauloista, joissa kääntymättömät ihmiset ovat". Se oli Laestadiukselle hyvin rakas ja sen mukaan hän myös nimesi aikakauslehtensä. Myös Lapin Maria näyttää pitäneen sitä suuressa arvossa.
Myös David Hollazin "Armonjärjestys"-kirja on ollut alkuheräyksen aikojen ehkä tärkein hartauskirja. Olihan se esim. Erkki Antin kääntymyksessä tärkeä tekijä. Myös Arthur Dentin kirjaa "Totisen kääntymyksen harjoitus" on Laestadius tilannut 50 kappaletta. Ilmeisesti nämä on tarkoitettu koulumiehille ja muille lähetysmiehille jaettaviksi. Ainakin näiden teosten voi olettaa antaneen paljon alkuheräyksen opillisiin painotuksiin ja myös käytettyihin kielikuviin.
Entä Jonas Ramuksen ja (minulle täysin tuntemattoman) Thomas Gogin kirjat, joiden kappalemääriä ei ole mainittu? Tuskin saattoivat harhaoppisia olla nekään. Laestadiuksen mielipidettä Arndtin kirjasta en tiedä. Varmasti se oli hänelle tuttu, olihan se herätysliikkeiden bestseller ja kestosuosikki.
Itse en tätä kirjallisuutta nuoruudessani tutkinut, vaikka niitä kodissani olikin. Ainoa hartauskirja, jota lapsena pienoisen kauhun vallassa selailin oli Johannes Gossnerin kirja Ihmissydän. http://www.laestadiusarkivet.se/Ihmisen ... uvassa.pdf.
Alkuteos on ilmestynyt jo 1851, mutta siitä on otettu uusia painoksia eri versioina ihan viime aikoihin asti. Ilmeisesti sitä on pidetty erityisesti nuorille sopivana synnintunnon herättäjänä. Ainakin se minuun teki syvän vaikutuksen. Kerrotaan, että lestadiolaisella Posti-Heikillä (Heikki Niilonpoika Unga, 1819–1898) oli herätysmatkoillaan povitaskussaan kirjanen, josta hän saattoi heti näyttää puhuteltavan sydämen tilan. Kyse oli varmaan Gossnerin kirjasta.
Kummatkin mainitut kirjat kuvaavat myös lyhyesti lukijaisuutta ja Laestadiuksen suhdetta siihen. Lukijaisuushan oli Laestadiuksen aikaan jakautunut jo moneksi haaraksi. Päähaaroja kutsuttiin vanhalukijaisiksi (maltilliset) ja uuslukijaisiksi (radikaalit). Laestadiuksen äiti lienee ollut vanhalukijainen, mutta suvusta löytyi myös uuslukijaisia. Esim. ilmestyksistään ja ankarista rangaistussaarnoistaan tunnettu Margareta Sophia Mårtensdotter oli hänen serkkunsa, samoin tämän radikaalimman lukijaisryhmän johtajana esiintyvä Pehr Königsson.
Kuuluisalla tarkastusmatkallaan 1844 Laestadius kohtasi Åselessa "Lapin Marian" 1.1.1844. Myöhemmin 27.1. hän kävi myös tapaamassa lukijaissukulaisiaan. Laestadius koettaa välittää riitelevien puolueiden välillä. Kuuluisaa Sorselen tarkastussaarnaa 28.1.1844 kuvaa Jouko Talonen:
"Tammikuun lopussa 1844 Sorselessa pitämässään tarkastussaarnassa hän [Laestadius] ruoti voimakkain sanakääntein lukijaliikkeen eri ryhmien keskinäistä kiistelyä ja torjui voimakkaasti hengellisestä puoluemielestä nousseen 'karsinoinnin'. Laestadius arvosti ja puolusti metodistipastori George Scottin toimintaa Ruotsissa. Hän piti Evankelisen Allianssin työtä positiivisena, ja suntautui ylipäänsä myötämielisesti anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Laestadiuksen kirjeenvaihto Göteborgin tuomiorovastin ja raittiustaistelija Peter Wieselgrenin kanssa heijastelee varsin 'veljellistä' yhteyttä." [Saarna löytyy osoitteesta http://www.laestadiusarkivet.se/1844-01 ... le_LLL.pdf.]
Lukijaisuudesta ei tietääkseni ole olemassa kattavaa suomenkielistä esitystä. Tapio Nykäsen väitöskirjassa "Kahden valtakunnan kansalaiset" (https://lauda.ulapland.fi/bitstream/han ... sequence=4) on kyllä hyvä tiivistelmä otsikolla "Pietismin tulo Ruotsi-Suomeen ja lukijaisuus". Se kuten myös katsaus lestadiolaistutkimuksen historiaan kannattaa lukea, vaikka ei innostuisikaan varsinaisesta aiheesta "Vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia". (Väitöskirjan päätelmiä on kritisoinut mm. Valma Kukko: http://www.sermones.fi/2013/05/lapin-yl ... ksissa-ku/)
Nykänen kirjoittaa:
>>
"Huolimatta konventikkeliplakaatista pietismi levisi Ruotsissa etenkin kirjallisuuden kautta. Erityisesti Johannes Arndtin vaikutus oli saksalaisen kielialueen tapaan Ruotsi-Suomessa vahva hänen Totisesta kristillisyydestä -teoksensa kautta. 1700-luvulla Arndtin kirja oli ruotsalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa Raamatun ja virsikirjan jälkeen yleisimmin tavattu teos (Wallman 1997, 29).
– – –
Lukijaisuudessa oli vahvaa sisäistä hajaannusta, 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla Ruotsissa vaikutti ainakin viisi suuntaa: varhaisempaan pietismiin nojannut vanhalukijaisuus, hernnhutilainen lukijaisuus, uuslukijaisuus, ylievankelinen uuslukijaisuus ja roseniolainen uuslukijaisuus. Laestadiuksen äidillä oli lukijaistausta ja ”Lapin Maria” kuului uuslukijaisiin. (Taipale 1957, 120; Lohi 2000, 30‒31.)
>>
Myös SRK:n sivustolla todetaan: "Tarkastuksen yhteydessä 'uuslukijaisiin' kuulunut lappalaisnainen, Milla Clementsdotter, 'Lapin Maria' auttoi Laestadiuksen elävään uskoon."
Kuitenkin Laestadius itse kertoo "Huutavan äänessään" 1852: "Talvella vuonna 1844 tulin Åselen Lappiin tarkastajana. Täällä tapasin muutamia maltillisemman suunnan lukijaisia. Niiden joukossa oli eräs saamelaistyttö nimeltä Maria, joka avasi koko sydämensä minulle kuultuaan alttaripuheen."
Keitä nämä "maltillisemman suunnan lukijaiset" olivat? Tuskin Laestadiuksen äidin edustamia vanhalukijaisia, joita kuvattiin "lakihenkisiksi". Toisaalta Laestadiuksen serkkujen kannattamaa uuslukijaisuutta ei voine sanoa "maltilliseksi". Luultavasti "Lapin Maria" edusti "brandellilaista" lukijaisuutta, mutta mitä lukijaisuutta Brandell itse edusti? Asia ei ole ainakaan minulle selvä, mutta sillä on kyllä tärkeä merkitys etsittäessä Pyhän Hengen reittiä halki aikojen ja paikkojen (successio fidelium).
Lukijaisuuden historian uudempaa tutkimusta edustaa ruotsalainen Gunnar Hallingberg. Varsinkin hänen kirjansa "Läsarna: 1800-talet folkväckelse och det moderna genombrottet " (2011) antaa varmaan vastauksia kysymyksiin lukijaisuuden eri haaroista ja niiden käyttämistä hartauskirjoista. (Hallingberg on kirjallisuustieteen dosentti Göteborgin yliopistossa). En ole kirjaa lukenut, mutta ajattelin tilata sen nettikaupasta.
Mainitusta Paavo Heikkisen artikkelista saa käsityksen, että uuslukijaiset pitivät Arndtin kirjaa harhaoppisena. Tämä tieto on poimittu vanhalukijaisten tekemästä kantelukirjeestä piispalle ja konsistorille:
"Kirjeessä esitettiin valituksia m.m. siitä että uudet lukijaiset tuomitsevat kaikki ne, jotka eivät olleet heidän kanssaan samassa uskossa, ja jotka siis vielä uskoivat että jotakin hyvää ja rakentavaa oli löydettävissä kirkonkin opetuksessa. Sekä siitä, että tämä kadotustuomio ulotettiin niitäkin henkilöitä koskevaksi, jotka olivat kuolleet jossakin muussa kuin lukijaisten uskossa, tai jotka olivat etsineet ja löytäneet mielenylennystä niin harhaoppisista kirjoista kuin Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" ja Norbergin ja Tollesonin postilloista. Ja että lapset ja nuoriso jo pienestä pitäen oppivat vihaamaan ja karttamaan pappia henkilönä, joka opetuksellaan johtaa ihmiset kadotukseen." [Tässä kai viitataan Anders Nohrborgin (1725–1767) ja Pehr Tollessonin (1747–1821) suosittuihin postilloihin.]
Vanhalukijaisten esittämiin syytöksiin voi kyllä suhtautua varauksilla. Ehkä ne koskivat jotakin "ääriryhmää", mutta uuslukijaisten yleisestä suhtautumisesta eri hartauskirjoihin ei tästä voi tehdä johtopäätöksiä.
Laestadiuksen kirjaostoslistassa oleva "Huutavan ääni" tarkoittaa Peter Jonsson Toppin kirjaa "Huutavan ääni korvessa lunastetuille sieluille, päästäksensä pois perkeleen pauloista, joissa kääntymättömät ihmiset ovat". Se oli Laestadiukselle hyvin rakas ja sen mukaan hän myös nimesi aikakauslehtensä. Myös Lapin Maria näyttää pitäneen sitä suuressa arvossa.
Myös David Hollazin "Armonjärjestys"-kirja on ollut alkuheräyksen aikojen ehkä tärkein hartauskirja. Olihan se esim. Erkki Antin kääntymyksessä tärkeä tekijä. Myös Arthur Dentin kirjaa "Totisen kääntymyksen harjoitus" on Laestadius tilannut 50 kappaletta. Ilmeisesti nämä on tarkoitettu koulumiehille ja muille lähetysmiehille jaettaviksi. Ainakin näiden teosten voi olettaa antaneen paljon alkuheräyksen opillisiin painotuksiin ja myös käytettyihin kielikuviin.
Entä Jonas Ramuksen ja (minulle täysin tuntemattoman) Thomas Gogin kirjat, joiden kappalemääriä ei ole mainittu? Tuskin saattoivat harhaoppisia olla nekään. Laestadiuksen mielipidettä Arndtin kirjasta en tiedä. Varmasti se oli hänelle tuttu, olihan se herätysliikkeiden bestseller ja kestosuosikki.
Itse en tätä kirjallisuutta nuoruudessani tutkinut, vaikka niitä kodissani olikin. Ainoa hartauskirja, jota lapsena pienoisen kauhun vallassa selailin oli Johannes Gossnerin kirja Ihmissydän. http://www.laestadiusarkivet.se/Ihmisen ... uvassa.pdf.
Alkuteos on ilmestynyt jo 1851, mutta siitä on otettu uusia painoksia eri versioina ihan viime aikoihin asti. Ilmeisesti sitä on pidetty erityisesti nuorille sopivana synnintunnon herättäjänä. Ainakin se minuun teki syvän vaikutuksen. Kerrotaan, että lestadiolaisella Posti-Heikillä (Heikki Niilonpoika Unga, 1819–1898) oli herätysmatkoillaan povitaskussaan kirjanen, josta hän saattoi heti näyttää puhuteltavan sydämen tilan. Kyse oli varmaan Gossnerin kirjasta.