Pyhistä

[weha]

Tunnustuskirjat Yksimielisyyden ohjeen (1990, s. 537) kohdassa lausuu:
"Jo (Luuk. 1:32) "äidinkohdussa hän osoitti jumalallisen majesteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttänsä menettämättä. Maria on todella Jumalan äiti, mutta on silti säilynyt neitsyenä. "

Tunnustuskirjat opettavat, että Maria säilyi neitsyenä, vaikka olikin Jeesuksen synnyttänyt.

Onkohan tähän Raamattua, voisi kysyä?

[Hynde]

Kohdat eivät kuitenkaat puolla ns. "marian ikuista neitsyyttä."

Jeesuksen neitseellistä syntymää käsitellään Jesajassa.

7
14 Sentähden antaa itse Herra teille merkin: katso, neitsy siittää ja synnytää pojan, sen nimi pitää kutsuttaman Immanuel.

66
7 Hän synnyttää ennenkuin hän saa kivun; hän synnyttää pojan ennenkuin hänen kipunsa tulee

[Weha]

Ei kylläkään. Laitoin nuo jos jotakin kiinnostaa tuo asia.

Ikuinen neitsyt?

On vedottu siihen vanhaan Raamatun kielenkäyttöön, jossa esim. veli, tarkoittaisi uskon veljeä ja sisko, uskon siskoa ym. Minusta tuo syy ei meinaa mitään, vaan asian yhteys.


Nähdäkseni kohdassa Matt.1355, nimenomaan esim. Jeesuksen Jumalallisuutta yritetään kieltää ja tehdä tyhjäksi sillä, että hänen äitinsä on vain ihminen Marja, ja hänen veljensä vain ihmisiä myös. Näin myöskin hänen sisarensa vain ihmisiä. Kohta menettää merkityksensä, jos selittää nämä vain uskon siskoiksi ja veljiksi. Kyllä nyt täytyy olla rehellinen jos kerran uskossa on.

Matt.13:55. Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
56. Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
57. Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan."

(Matt.27:56). Heidän joukossaan oli Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti, ja Sebedeuksen poikain äiti.

Luuk.1:25: ”eikä yhtynyt häneen, ennen kuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.”

Esim. mainitsemassani kohdassa, mainitaan opetuslapset erikseen: Joh.2:12. "Sen jälkeen hän meni alas Kapernaumiin, hän ja hänen äitinsä ja veljensä ja opetuslapsensa; ja siellä he eivät viipyneet monta päivää."



Toistan: Myös tunnustuskirjamme reunahuomautus s.537 (Sley 1990) sanoo ainoastaan:

"...Jo äidin kohdussa hän osoitti jumalallisen majasteettinsa siinä, että neitsyt synnytti hänet neitsyyttään menettämättä..."

Edelleen: "senjälkeen hänelle (Marialle) kyllä syntyi myös muita lapsia (näin esim. Iknatios Antiokialainen ja Justinus). Myöhemmin syntyi ajatus siitä, että Maria pysyi jatkuvasti neitsyyenä..."



Raamatussa ei ole väitettä, että Maria säilyi neitsyenä Jeesuksen syntymän jälkeen. Jo vanhassa kirkossa oli kolme teoriaa evankeliumeissa mainituista Jeesuksen veljistä ja sisarista. Yhden teorian mukaan nämä olivat todellisuudessa Jeesuksen serkkuja. Toisen teorian mukaan nämä olivat Joosefin lapsia, jonka ensimmäinen vaimo oli kuollut ennen kuin hän nai Marian. Ainakin osittain kummankin näistä teorioista vaikuttimena oli halu säilyttää Maria neitsyenä jopa Kristuksen syntymän jälkeen. Näille teorioille ei ole mitään suoraa tukea Raamatussa. Kolmas teoria on se, että nämä "veljet" olivat Jeesuksen syntymän jälkeen luonnollisella tavalla syntyneitä lapsia. Kolmas näkemys on kaikkein luontevin tapa ymmärtää kohdat, joissa Jeesus, Mariaja nämä veljet ja sisaret esiintyvät yhdessä. Katso esim. Matteus 12:46 ja 13:55. Luther ja monet hänen aikalaisistaan näyttävät säilyttäneen mielipiteen, että Marialla ei ollut Jesuksen lisäksi muita lapsia, mutta useimmat uudemmat luterilaiset teologit ovat taipuvaisempia pitäytymään kolmanteen näkemykseen. Yksimielisyyden ohjeen lainaamassa Luther-sitaatissa (FC, Täyd. selitys, VII, 100, s. 530) hänen kirjoituksestaan "Suuri tunnustus Pyhästä ehtoollisesta" Luther viittaa käsitykseen, että Maria synnytti Jeesuksen "kohtu suljettuna" mahdollisuutena, jonka jotkut uskovat. Pieper käsittelee molempia asioita avoimina kysymyksinä (III, s. 307-309; suom. laitos v. 1961, s. 310). Sitoutumisemme Tunnustuskirjoihin ei sisällä mitään väitettä Marian neitsyyden kestosta, koska sen enempää Raamattu kuin Tunnustuskirjat eivät esitä mitään tällaista väitettä. "

[Weha]

Johan nyt on kumma. On kummaa ekuneemista kristillisyyttä paljonkin liikkeellä, että ollaan ihan välinpitämättömiä mitä opetetaan ja mitään eroja ei nähdä. Aikamoisen helppoa uskoa sinänsä, mutta ei alkuunkaan Raamatullista.

Schmalkaldenin opinkohda (Tun.263):

"Antkristuksen harhoja on myös pyhien avuksihuutaminen. Se on ristiriidassa ensimmäisen eli pääopin kanssa ja tekee tyhjäksi Kristuksen tuntemisen. Raamattu ei käske eikä neuvo huutamaan pyhiä avuksi, eikä kerro sitä yhtään esimerkkiä...siitä ei seuraa, että meidän tulisi paavilaisten opetusta ja esimerkkiä noudattaen huutaa avuksi ja palvoa enkeleitä ja pyhiä, paastota ja viettää juhlia, pitää messuja, uhrata, perustaa kirkkoja, alttareita ja jumalanpalvelusmenoja heidän kunniakseen, palvella heitä jollakin muulla tavalla, pitää heitä auttajina hädässä ja uskoa, että he kukin ovat erikoistuneet jonkin tietyn avun antamiseen. kaikki tämä on epäjumalan palvelusta, sillä sellainen kunnia kuuluu yksin Jumalalle."

Ei heidän oppinsa ole mihinkään kadonnut.

[Nepheg]

16. Asukaan Jumalan sana runsaasti teissä, kaikella viisaudella. Opettakaat ja neuvokaat teitänne keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten armon kautta (a) Herralle teidän sydämissänne.
17. Ja kaikki, mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkäät kaikki Herran Jesuksen nimeen, ja kiittäkäät Jumalaa ja Isää hänen kauttansa .

1.Tim.1
5. Sillä yksi on Jumala, ja yksi välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jesus,

Nämä löytyivät kolmessa minuutissa...
Eiköhän anneta kunniakin sille kenelle se kuuluu...

[Nepheg]

Edelleen tulisi ymmärtää sanojen "palvoa" ja "kunnioittaa" keskinäinen ero.

Reformaatio käynnistyi monien syiden vuoksi - esirukouksen pyytäminen Marialta tuskin oli sen syy.

Kannattaa muuten huomata, että jo ensimmäiset kristityt kunnoittivat pyhiä, kuten esimerkiksi makkabealaismarttyyrejä. He myös toimittivat jumalanpalveluksia pyhimysten reliikkien päällä...

Siihen vähän Lutheria:
Minä pyydän, että ihmiset olisivat minun nimeni suhteen vaiti eivätkä nimittäisi itseään luterilaisiksi, vaan kristityiksi.
Mikä on Luther?
Ei tämä oppi minusta ole, eikä minua ole ristiinnaulittu kenenkään edestä.
Paavali ei voinut sietää, että kristityt nimittivät itseään hänen tai Pietarin mukaan. Kuinka sitten minä, vaivainen, haiseva matosäkki voisin antaa Kristuksen lasten nimittää itseään minun kurjan nimeni mukaan?
Ei niin rakkaat, ystävät, vaan hävittäkäämme juuria myöten puoluenimet ja ottakaa kristityn nimi hänen mukaansa, jolta oppimmekin on!
Minä en ole enkä tahdo olla kenenkään mestari.
Yksin Kristus on meidän mestari.

[Weha]

XXI uskonkohta. PYHIEN AVUKSIHUUTAMINEN
Kahdennenkymmenennenyhdennen uskonkohdan vastustajamme hylkäävät muitta mutkitta siitä syystä, että me emme vaadi pyhien avuksi huutamista. Ei ole toista kohtaa, jossa he päästäisivät puhetaitonsa runsaampana valloilleen. Siltikään he eivät saa tulokseksi enempää kuin väitteen, että pyhiä on kunnioitettava, ja edelleen, että pyhät elämänsä aikana rukoilevat toisten puolesta - ikään kuin nyt siitä syystä olisi pakko huutaa avuksi kuolleita pyhiä. Väitteensä tueksi he viittaavat Cyprianukseen, joka Corneliuksen vielä eläessä pyysi häntä täältä erittyään rukoilemaan veljiensä puolesta. Tällä esimerkillä he osoittavat oikeaksi kuolleiden avuksihuutamisen! He viittaavat myös Heironymuksen Vigilantiusta vastaan kirjoittamaan kirjoitukseen ja sanovat Hieronymuksen voittaneen Vigilantiuksen tällä kilpakentällä tuhatsata vuotta sitten. Näin vastustajamme ovat voitonriemun vallassa ikään kuin sota jo olisi ratkaistu. Nuo aasit eivät huomaa, ettei Hieronymuksen kirjassa Vigilantiusta vastaan ole tavuakaan avuksihuutamisesta. Hän puhuu pyhien kunnioittamisesta eikä heidän avuksihuutamisestaan. Muutkaan vanhat, ennen Gregoriusta eläneet kirjoittajat eivät mainitse avuksihuutamista. Varmaa onkin, ettei avuksihuutamisella eikä niille mielipiteille, joita vastustajamme nyt esittävät pyhien ansioiden hyväksi lukemisesta voida esittää todisteita vanhojen kirjoittajien teoksista.
Tunnustuksemme hyväksyy pyhien kunnioittamisen. Pyhiä on näet kunnioitettava kolmella hyväksyttävällä tavalla. Ensimmäinen on kiitos. Meidän tulee näet kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut näytteitä armahtavaisuudestaan, osoittanut tahtovansa pelastaa ihmisiä ja antanut kirkolleen opettajia ja muita lahjojaan. Näitä valtavan suuria lahjoja on ylistettävä, samoin myös itse pyhiä, jotka ovat näitä lahjoja uskollisesti käyttäneet, samoin kuin (Matt. 25:21, 23) Kristuskin kiittää uskollisia palvelijoita. Toinen kunnioittamisen muoto tähtää uskomme vahvistumiseen: kun näemme, että Pietarille annetaan anteeksi Kristuksen kieltäminen, mekin rohkaistumme vahvemmin uskomaan, että armo on ylenpalttinen, missä synti on suuri. (Room. 5:20) Kolmas kunnioittamisen muoto on, että me jäljittelemme pyhiä, seuraten ensinnä heidän uskoaan, sitten myös muita hyveitään, joita jokaisen tulee oman kutsumuksena mukaisesti jäljitellä. Tässä kuvattua todellista pyhien kunnioittamista vastustajamme eivät kuitenkaan vaadi. He kiistelevät vain avuksihuutamisesta, asiasta, joka ei ole välttämätön, vaikkakaan se ei olisi vaarallinen.

Sitä paitsi me myönnämme heidän olevan oikeassa siinä, että enkelit rukoilevat meidän puolestamme. Siitähän on todisteena Sak. 1, missä enkeli rukoilee: (Sak. 1:12) "Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt etkä armahda Jerusalemia" jne. Mutta vaikka me myönnämmekin, että pyhät taivaassa rukoilevat kirkon puolesta yleisesti samoin kuin he eläessäänkin rukoilevat koko kirkon puolesta yleisesti, ei Raamatussa kuitenkaan ole mitään todistusta siitä, että edesmenneet rukoilisivat, lukuun ottamatta sitä unennäköä, mistä on maininta 2 Makkabealaiskirjassa. (2 Makk. 15:14)

Edelleen, vaikka pyhät kuinkakin hartaasti rukoilisivat kirkon puolesta, ei siitä kuitenkaan seuraa, että heitä olisi avuksi huudettava. Tosin Tunnustuksemme rajoittuu toteamaan, ettei Raamattu opeta huutamaan pyhiä avuksi eikä anomaan heiltä apua. Mutta kun pyhien avuksihuutamisesta ei voida esittää mitään raamatullista käskyä, lupausta eikä esimerkkiä ei omatunto voi saada tuosta avuksihuutamisesta mitään varmuutta. Ja kun rukouksen tulee nousta uskosta, mitenkä voimme tietää, että Jumala hyväksyy pyhien avuksihuutamisen? Mistä voimme ilman Raamatun todistusta tietää, että yksityisten ihmisten rukoukset tulevat pyhien korviin? Muutamat katsovat pyhillä olevan suorastaan jumalallisia ominaisuuksia sikäli, että nämä pystyvät lukemaan meidän sydäntemme salaiset ajatuksetkin. He pohtivat kysymystä näiden aamuvarhaisesta ja iltamyöhäisestä tiedosta, arvatenkin, koska ovat epävarmoja siitä, kuulevatko pyhät aamulla vai illalla.25 Näiden heidän keksintöjensä vaikuttimena ei ole pyhien kunnioittaminen, vaan tuloa tuottavien palvontamenojen puolustus. Vastustajamme eivät voi esittää mitään vastahuomautusta seuraavaan päätelmään: kun avuksihuutamisen tueksi ei voida mainita mitään todistetta Jumalan sanasta, ei voida vakuuttaa varmaksi, että pyhät kuulevat, mitä me rukoilemme, tai vaikka kuinkakin kuulisivat, että Jumala tämän avuksihuutamisen hyväksyy. Siksi vastustajiemme ei olisi pitänyt pakottaa meitä näin epävarmaan asiaan, koskapa rukous ilman uskoa ei ole mikään rukous. Mitä siihen tulee, että he viittaavat kirkon esikuvaan, on tunnettua, että tämä tapa kirkossa on uusi, sillä vaikka vanhoissa rukouksissa mainitaankin pyhiä, ei heitä kuitenkaan huudeta avuksi. Kaiken lisäksi tämä uusikin avuksi huutamisen tapa on aivan muuta kuin yksityisten pyhien avuksi huutaminen.

Edelleen vastustajamme eivät pyhäinpalvonnassa vain vaadi pyhien avuksihuutamista, vaan he myös siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi tehden näin pyhistä paitsi esirukoilijoita myös sovittajia. Sitä ei millään muotoa ole siedettävä, siinähän pyhille siirretään yksinomaan Kristukselle kuuluva kunnia. He näet tekevät pyhistä välittäjiä ja sovittajia, ja vaikka he tekevätkin eron puoltavien ja lunastavien välittäjien välillä, he yhtä kaikki tekevät pyhistä lunastuksen välittäjiä. Vaille Raamatun todistusta jää tuo heidän edellinen väitteensäkin, että pyhät ovat puoltavia välittäjiä, sillä vaikka se lausuttaisiin miten hienovaraisesti hyvänsä, se himmentää Kristuksen virkaa ja suuntaa pyhiin sen luottamuksen, jonka tulee kohdistua yksin Kristuksen laupeuteen. Kansahan kuvittelee, että Kristus on ankara, mutta pyhät helpommin lepytettävissä, ja näin he luottavat enemmän pyhien kuin Kristuksen armahtavaisuuteen, karttavat Kristusta ja hakeutuvat pyhien turviin. Tällä tavoin tehdään pyhistä itse asiassa lunastuksen välittäjiä.

Niinpä nyt näytämme toteen sen, että he eivät tee pyhistä ainoastaan esirukoilijoita, vaan sovittajia, toisin sanoen lunastuksen välittäjiä. Emme vielä viittaa yksinkertaisen kansan väärinkäytöksiin. Nyt puhumme oppineiden käsityksistä. Lopun kykenevät arvostelemaan kokemattomatkin.

Sovittajan käsitteeseen kuuluvat seuraavat kaksi asiaa. Ensinnäkin tarvitaan Jumalan sana, jonka nojalla voimme varmasti tietää, että Jumala tahtoo armahtaa niitä, jotka huutavat häntä avuksi tämän sovittajan kautta, ja kuulla heidän rukouksensa. Kristuksesta on tällainen lupaus: (Joh. 16:23) "Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni." Pyhistä ei ole annettu mitään vastaavaa lupausta. Siksi emme voi omassatunnossamme varmasti päätellä, että meidän rukouksemme tulee kuulluksi, kun huudamme pyhiä avuksi. Näin ollen tuollainen avuksihuutaminen ei nouse uskosta. Sitten meillä on käskykin huutaa avuksi Kristusta: (Matt. 11:28) "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset", ja se koskee varmasti meitäkin. Jesaja sanoo 11. luvussa: (Jes. 11:10) "Sinä päivänä on Iisain juuri oleva merkkinä kansoille ja häntä pakanat rukoilevat". Ja psalmissa 43 sanotaan: (Ps. 45:13) "Kaikki kansan rikkaimmat rukoilevat sinun edessäsi." Ps. 71: (Ps. 72:11, 15) "Häntä kumartavat kaikki maan kuninkaat" sekä vähän sen jälkeen: "Hänen edessään he rukoilevat alati". Kristus sanoo Joh. 5:23: "- että kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää". Vielä Paavali sanoo rukoillen 2 Tess. 2:16s. "Meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä" jne. Mutta minkä käskyn tai minkä esimerkin vastustajamme voivat Raamatusta esittää pyhien avuksihuutamisen tueksi?

Toiseksi kuuluu sovittajan käsitteen seuraava seikka. Sovittajan ansiot tulevat käyttöön siten, että ne ovat hyvityksenä toisten puolesta ja lahjoitetaan heille Jumalan lukiessa ne heidän hyväkseen, niin että heidät niiden ansiosta luetaan vanhurskaiksi ikään kuin omien ansioidensa nojalla. Tässä käy samoin kuin jonkun maksaessa velan ystävänsä puolesta: velallinen vapautuu velasta toisen ansiosta aivan kuin olisi itse kaiken maksanut. Tällä tavoin meille lahjoitetaan se, mitä Kristus on ansainnut. Kun uskomme Kristukseen, meidät luetaan vanhurskaiksi hänen ansioihinsa luottaessamme aivan kuin meillä olisi omia ansioita.

Kummastakin, sekä lupauksesta että ansioiden lahjoittamisesta, nousee luottamus laupeuteen. Tällainen luottamus Jumalan lupaukseen ja samoin Kristuksen ansioihin kuuluu rukoukseen. Meidän tulee olla todella vakuuttuneita sekä siitä, että Jumala kuulee rukouksemme Kristuksen tähden, että Isän leppeydestä meitä kohtaan hänen ansioidensa tähden.

Vastustajamme vaativat nyt ensinnäkin huutamaan avuksi pyhiä, vaikka heillä ei asiasta ole mitään Jumalan lupausta, käskyä eikä Raamatussa annettua esikuvaa. Kuitenkin he saavat aikaan sen, että enemmän luotetaan pyhien kuin Kristuksen laupeuteen, vaikka Kristus on käskenyt tulemaan tykönsä eikä menemään pyhien tykö. Toiseksi he siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi samaan tapaan kuin Kristuksen ansioita ja käskevät luottamaan pyhien ansioihin ikään kuin meidät luettaisiin vanhurskaiksi niiden vuoksi niin kuin meidät luetaan vanhurskaiksi Kristuksen ansioiden tähden. Tämä ei ole mitään meidän kuvitteluamme. Ane julistuksissa he sanovat siirtävänsä pyhien ansioita toisille. Gabrielkin, messukaanonin tulkitsija, sanoo rohkeasti: "Jumalan säätämän järjestyksen mukaan meidän tulee paeta pyhien turviin pelastuaksemme heidän ansioidensa ja rukoustensa nojalla." Näin kuuluvat Gabrielin sanat. Kuitenkin saamme vastapuolen kirjoista ja saarnoista paikka paikoin lukea vielä suurempiakin mielettömyyksiä. Jollei tämä ole uusien sovittajien luomista, niin mikä sitten? Pyhäthän nostetaan Kristuksen tasalle, jos meidän tulee luottaa siihen, että pelastumme heidän ansioidensa nojalla.

Missä muuten Jumala on säätänyt tuon mainitun uuden järjestyksen, jonka mukaan meidän tulee paeta pyhien turviin? Gabrielin tulisi mainita Raamatusta esimerkki tai käsky. Ehkäpä tämä järjestys onkin lainattu kuninkaiden hoveista, missä on turvauduttava ystäviin, joita käytetään välittäjinä. Jos kuningas kuitenkin on määrännyt vakinaisen välittäjän, ei hän salli toisten esittelevän hänelle asioita. Koska nyt Kristus on asetettu meidän välimieheksemme ja ylimmäiseksi papiksemme, miksi etsimme muita?

Laajasti käytetään seuraavaa synninpäästön kaavaa: "Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimys sekä autuaimman Neitsyt Marian ja kaikkien muiden pyhien ansiot koitukoot sinulle syntien anteeksiantamukseksi." Tässä julistetaan synninpäästö siinä muodossa, että meitä ei soviteta eikä lueta vanhurskaiksi ainoastaan Kristuksen ansioiden, vaan myös muiden pyhien ansioiden perusteella. Jotkut meistä näkivät kerran erään jumaluusopin tohtorin tekemässä kuolemaa. Häntä lohduttamaan oli tuotu muuan munkki, jumaluusoppinut. Tämä teroitti kuolevan mieleen yhtä ainoaa lausetta: "Armon Äiti, suojele meitä viholliselta, ota meidät turviisi kuoleman hetkellä!"

Vaikka myöntäisimmekin sen, että autuas Maria rukoilee kirkon puolesta, tokkopa hän ottaa sielut turviinsa kuoleman hetkellä, tokkopa voittaa kuoleman ja tekee eläväksi? Mitä Kristus sitten tekee, jos tämä on autuaan Marian työtä? Vaikka Maria onkin kaikkien suurimpien kunnianosoitusten arvoinen, ei hän sentään halua itseään pidettävän Kristuksen veroisena, vaan pikemmin hän tahtoo meidän katselevan antamaansa esikuvaa ja noudattavan sitä. Yhtä kaikki on ilmeinen tosiasia, että autuas Neitsyt on kansanuskomuksessa suorastaan astunut Kristuksen sijaan. Häntä ihmiset huutavat avuksi, hänen armahtavaisuuteensa he luottavat, ja hänen avullaan he yrittävät lepyttää Kristusta, aivan kuin Kristus ei olisikaan sovittaja vaan ainoastaan kauhistuttava tuomari ja kostaja. Mutta meidän käsityksemme mukaan ei ole perustettava luottamusta siihen, että pyhien ansiot siirretään meille ja että Jumala niiden tähden tulee sovitetuksi kanssamme tai lukee meidät vanhurskaiksi ja pelastaa. Me näet saamme syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen ansioiden tähden, kun uskomme häneen. Muista pyhistä on sanottu: (1 Kor. 3:8) Kukin on saava palkkansa oman työnsä mukaan. Tämä merkitsee sitä, että he eivät voi lahjoittaa ansioitaan toinen toiselleen, niin kuin munkit myyvät sääntökuntiensa ansioita. Hilariuskin sanoo tyhmistä neitsyistä: "Kun tyhmät neitsyet eivät lamppujensa sammuttua voineet mennä ylkää vastaan, he pyysivät hartaasti viisaita lainaamaan heille öljyä. Mutta nämä vastasivat heille, etteivät vio sitä antaa, koska se kenties ei riittäisi kaikille. Ketään ei näin ollen pidä auttaa toisten teoilla eikä ansioilla, koska jokaisen on ostettava öljy omaa lamppuaan varten."

Vastustajamme opettavat siis, että meidän on perustettava luottamuksemme pyhien avuksihuutamiseen, vaikka heillä ei ole oppinsa tueksi esitettävänä Jumalan sanaa eikä Raamatun esikuvaa. Edelleen he siirtävät pyhien ansioita toisten hyväksi, aivan kuin olisi kysymys Kristuksen ansioista, ja antavat pyhille kunnian, joka kuuluu vain Kristukselle. Näin ollen me emme voi hyväksyä heidän mielipiteitänsä pyhien palvonnasta emmekä heidän tapaansa huutaa pyhiä avuksi. Me näet tiedämme, että meidän on perustettava luottamuksemme Kristuksen esirukoukseen, koska ainoastaan siitä meillä on Jumalan lupaus. Me tiedämme, että vain Kristuksen ansiot ovat sovituksena meidän puolestamme. Kristuksen ansioiden tähden meidät luetaan vanhurskaiksi, niin kuin sana sanoo: (Room. 9:33; 1 Piet. 2:6; Jes. 28:16) "Yksikään, joka uskoo häneen, ei joudu häpeään." Siihen ei ole luotettava, että meidät luettaisiin vanhurskaiksi autuaan Neitsyen tai muiden pyhien ansioiden perusteella.

Oppineet esittävät itsepintaisesti sitäkin harhaa, että kullekin pyhälle on annettu erikoistehtävä siten, että Anna suo rikkautta, Sebastian torjuu ruttoa, Valentinus parantaa kaatumataudin ja Yrjänä suojelee ratsumiehiä. Näillä uskomuksilla on aivan ilmeiset pakanalliset esikuvat. Tähän tapaanhan roomalaiset arvelivat, että Juno tekee rikkaaksi, Febris torjuu kuumeen, Castor ja Pollux suojelevat ratsumiehiä jne. Ja vaikka olettaisimmekin, että pyhien avuksihuutamisen perinne esiintyy varsin maltillisissa muodoissa, mitä syitä on sitä puolustaa, kun kerran se tarjoaa hyvin vaarallisen esikuvan ja kun se ei perustu mihinkään Jumalan sanasta saatuun käskyyn eikä esimerkkiin? Eipä sille löydy perustetta edes vanhojen kirjoittajienkaan teoksista. Se on vaarallista ensinnäkin, kuten edellä sanoimme, siitä syystä, että milloin etsitään muita välittäjiä ohi Kristuksen, perustetaan luottamus muihin ja näin pimentyy Kristuksen tuntemus kokonaan. Kehityksen kulku osoittaa sen. Pyhien mainitseminen sellaisena kuin se esiintyy vanhoissa rukouksissa näyttää tulleen käytäntöön hyväksyttävässä tarkoituksessa. Sitä seurasi avuksihuutaminen, avuksihuutamista taas kummalliset ja pakanallistakin pakanallisemmat väärinkäytökset. Avuksihuutamisesta edettiin sitten kuvien kunnioittamiseen, joita niitäkin palvottiin arvellen niissä piilevän jonkinlaisen voiman samaan tapaan kuin tietäjät kuvittelevat piilevän voimaa määräaikana kaiverretuissa taivaan merkkien kuvissa. Eräässä luostarissa olemme nähneet autuaan Neitsyen kuvan, jota liikuteltiin keinotekoisesti ikään kuin se liikkuisi itsestään, siten että esitettyihin rukouspyyntöihin se näytti vastaavan joko kieltävästi tai myöntävästi.

Kaiken kauhistuksen, mitä kuvapatsaat ja maalaukset tarjoavat, ylittävät kuitenkin ne pyhistä kerrottavat tarut, joita arvovaltaisesti kaikelle kansalle kerrottiin. Barbara pyytää kidutusten keskellä sitä palkintoa, ettei kukaan, joka häntä avuksi huutaa, kuole saamatta ehtoollista. Toinen pyhä taas on joka päivä lukenut ääneen kaikki psalmit vain yhdellä jalalla seisten. Joku viisas mies maalasi kuvan Kristoforoksesta osoittaakseen vertauskuvallisesti, kuinka vahvat hengenvoimat täytyy olla niissä, jotka kantavat Kristusta, toisin sanoen opettavat tai tunnustavat evankeliumia, koska he pakosta joutuvat mitä suurimpiin vaaroihin. Sitten höperöt munkit ovat opettaneet kansaa huutamaan avuksi Kristoforosta ikään kuin moinen Polyfemos joskus olisi todella ollut olemassa. Ovathan pyhät suorittaneet joko kaikkien yhteiseksi hyödyksi tai yksityisten esikuvaksi sellaisia suurtekoja, että niistä kertominen suuresti vahvistaisi uskoa tai kehottaisi seuraamaan esikuvaa, mutta näitä asioita ei kukaan ole keräillyt todenperäisistä tietolähteistä. Ja kuitenkin olisi hyödyllistä kuulla, kuinka pyhät miehet ovat toimineet valtiollisissa johtajantehtävissä, mitä kohtaloita kestäneet ja mihin vaaroihin joutuneet, miten pyhät miehet ovat olleet kuninkaiden tukena suurten vaarojen uhatessa, miten opettaneet evankeliumia ja mitä taisteluita käyneet kerettiläisiä vastaan. Hyödyllisiä ovat myös esimerkit Jumalan armahtavaisuudesta, kun esimerkiksi saamme kuulla, että Pietari sai anteeksi kieltämisensä ja Kyprianos26 noituutensa, ja kuin meille kerrottiin, miten Augustinus taudin kourissa sai kokea uskon voiman ja kuinka hän vahvasti vakuuttaa, että Jumala todella kuulee uskovien rukoukset. Hyödyksi olisi ollut kertoa tällaisia esimerkkejä, joissa on kysymys uskosta, jumalanpelosta tai yhteiskunnallisista johtotehtävistä. Muut jotkut näyttelijät, jotka eivät ole mitään tienneet uskosta eivätkä valtiollisesta johtamisesta, ovat näytelmiä mukaillen sepittäneet taruja, jotka sisältävät pelkästään esimerkkejä tietyistä rukouksista ja tietyistä paastoista, joihin on sitten lisätty yhtä ja toista, mistä on rahallista hyötyä. Sellaisia ovat ihmekertomukset rukousnauhoista ja sen semmoisista seremonioista. Tässä ei ole tarpeen niistä esimerkkejä luetella. Onhan olemassa legendoja, niin kuin niitä nimitetään, esimerkkikertomuksia sisältäneitä Peilejä ja Ruusukoita, joista monetkin muistuttavat suuresti Lukianoksen Tosikertomuksia.

Näitä kauhistuttavia ja jumalattomia taruja suosivat piispat, jumaluusoppineet ja munkit, koska ne ovat (kreikkaa prog ta alwita), "kotiin päin". Mutta meitä he eivät voi sietää, koska me emme vaadi pyhien avuksihuutamista, vaan vaadimme pyhienpalvonnan väärinkäytösten poistamista, jotta Kristuksen kunnia ja virka pääsisivät paremmin näkyviin. Ja vaikka kaikki kunnon kristityt kaikkialla odottavat, että piispat arvovallallaan ja saarnaajat valppaudellaan ryhtyisivät näitä väärinkäytöksiä korjaamaan, eivät vastustajamme Kumoamuksessa ole tietävinäänkään näistä ilmeisistä epäkohdista. On kuin he, jos Kumoamus hyväksytään, tahtoisivat pakottaa meidät suostumaan niihinkin väärinkäytöksiin, jotka ovat aivan ilmeisiä.

Kumoamus ei ole laadittu näin juonikkaasti ainoastaan tältä osin, vaan miltei kauttaaltaan. Missään kohdassa kirjoittajat eivät ole sanoutuneet irti omiin opinkäsityksiinsä liittyvistä ilmiselvistä väärinkäytöksistä. Ja kuitenkin ne heistä, joilla on jonkin verran järkeä päässä, myöntävät, että skolastikkojen ja kirkko-oikeuden selittäjien oppiin liittyy monta väärää käsitystä ja että kirkossa on lisäksi papiston suuren tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden vuoksi huomaamatta saanut jalansijaa moni väärinkäytös. Eihän Luther ollut ensimmäinen, joka moitti yleisiä väärinkäytöksiä. Jo kauan ennen näitä aikoja ovat monet oppineet ja etevät miehet valitelleet messun väärinkäytöksiä, luostarilupauksiin luottamista, pyhienpalvonnan rahamarkkinoita sekä rippiopin sekavuutta, kun opin parannuksesta pitäisi olla kirkossa kaikkein kirkkaimpana ja selkeimpänä. Olemme omin korvin kuulleet etevien jumaluusoppineiden toivovan jotakin tolkkua skolastiikkaan, jota vallitsee suuremmassa määrässä filosofinen kiistely kuin hurskaus. Yhtä kaikki skolastikoistakin vanhemmat ovat lähempänä Raamattua kuin uudemmat. Näin on heidän jumaluusoppinsa aste asteelta rappeutunut. Tämä juuri oli syynä siihen, että monet kunnon miehet heti alussa mielistyivät Lutheriin: he näkivät hänen päästävän ihmiset vapaiksi noista sotkuisten, loppumattomien väittelyjen sokkeloista, joissa skolastikot ja kirkko-oikeuden selittäjät liikuskelivat, ja opettavan sitä, mikä edistää hurskautta.

Vastustajamme eivät siis ole menetelleet rehellisesti siinä, että he pyrkiessään saamaan meidän suostumuksemme Kumoamukseen ovat vaieten sivuuttaneet väärinkäytökset. Jos he olisivat pitäneet silmällä kirkon parasta, heidän olisi pitänyt juuri tässä kohden ja tässä tilaisuudessa kehottaa Keisarillista Majesteettia ryhtymään toimenpiteisiin väärinkäytösten korjaamiseksi. Olemmehan me selvästi huomanneet hänet varsin halukkaaksi kirkon tilan parantamiseen ja tervehdyttämiseen. Mutta vastustajammepa eivät pyrikään tukemaan keisaria näissä hänen kunnioitusta ansaitsevissa ja pyhissä aikomuksissaan, vaan kukistamaan meidät keinolla millä hyvänsä. Monet merkit viittaavat siihen, että heitä hyvin vähän huolettaa kirkon tila. Eivät he näe vaivaa sen päämäärän hyväksi, että kansa olisi edes jossakin määrin selvillä kristinopin pääkohdista. Aivan ilmeisiä väärinkäytöksiä he puolustavat osoittaen ennenkuulumatonta julmuutta. Kelvollisia opettajia he eivät kirkossa lainkaan siedä. Minne tätä tietä ollaan menossa, sen kunnon miehet helposti voivat päätellä. Mutta tämä heidän menonsa ei koidu valtakunnan eikä kirkon onneksi. Sillä sen jälkeen kun kunnon opettajat on surmattu ja terve oppi tukahdutettu, nousee pintaan kiihkohenkiä, joita vastustajamme eivät kykene hillitsemään. Nämä saavat jumalattomilla opeillaan kirkon hämmingin valtaan, ja lisäksi he kumoavat koko kirkollisen järjestyksen, minkä me kaikin voimin pyrimme säilyttämään.

Sen tähden me anomme sinulta, mahtava Kaarle-keisari, Kristuksen kunnian tähden, jota sinä varman vakaumuksemme mukaan tahdot kaunistaa ja kartuttaa, ettet suostuisi vastustajiemme väkivaltaisiin suunnitelmiin, vaan etsisit muita, kunniallisia teitä sovun aikaansaamiseksi sillä tavoin, ettei hurskaiden ihmisten omaatuntoa loukata eikä viattomia ihmisiä millään tavoin julmasti kohdella, niin kuin olemme joutuneet näkemään tähän asti tehdyn, eikä myöskään tervettä oppia kirkossa tukahduteta. Tämä juuri on sinun tärkein tehtäväsi Jumalan edessä, terveen opin säilyttäminen ja siirtäminen jälkipolville sekä niiden puolustaminen, joiden oppi on oikea. Tätä näet Jumala vaatii kaunistaessaan kuninkaat omalla nimellään ja nimittäessään heitä jumaliksi: (Ps. 82:6) "Minä sanon: 'Te olette jumalia'." Tällä hän tarkoittaa sitä, että heidän tulee huolehtia jumalallisista asioista, nimittäin Kristuksen evankeliumista maan päällä ja tavallaan Jumalan sijaisina suojella viattomien henkeä ja menestystä.


--------------------------------------------------------------------------------
XXII uskonkohta Sisällysluettelo Tunnustuskirjat

[Taavetti]

Koko pyhimysoppi on Raamatun vastaista, ei ole mitään pyhimyksiä ennen uskoneissakaan. Kaikki ovat olleet armosta uskomassa jos uskoivat oikein, jos heidän uskonsa oli väärää, oli heidän loppunsakin väärä.

Neitsyt Marialla oli tärkeä osuutensa Jeesuksen synyttäjänä, Jumalan pojan maallisena äitinä. Ihmisenä hän oli samojen turmelusten alainen, kuin kuka tahansa ihminen. Ilman poikansa ansaitsemaa lunastusarmoa ja sen omistamista omalle kohdalleen, olisi myös neitsyt Maria ollut kadotuksen oma.

[Taavetti]

Ei ole uutta tuilkintaa, on hyvin vanhaa opetusta.

Tämä ei kuitenkaan millään muotoa tee Raamatun sanan mukaiseksi esimerkiksi paavin ja alaistensa pyhimykseksi julistamisrituaaleja. Viime aikaisista ehkä tunnetuin on äiti Teresan jäännösten odotettu ja toivottu ihmeitä tekevä vaikutus, että hänet voitaisin julistaa pyhimykseksi.

Arvostan korkealle äiti Teresan työn ja uhraukset, mutta pyhimystä ne eivät hänestä tee. Samoin on todettava tämän keskustelun aiheesta, ei neitsyt Mariakaan tullut pyhimykseksi, vaikka synnytti maailman Vapahtajan. Se oli Jumalan suuri armo Mariaa kohtaan, tehtävä vailla vertaa, mutta ei sen vuoksi pyhimykseksi.

Jeesus kehotti rukoilemaan Isää ja vetoamaan Jeesuksen lupauksiin. Missään Raamatussa ei löydy kohtaa, että pyhimyksiä pitäisi rukoilla tai pyhimysten esirukouksiin vedota. Uskon kyllä että pois nukkuneet pyhät (ei siis pyhimykset) rukoilevat puolestamme, jos muistavat elämää maan päällä. Senkin muistamisen voi asettaa kyseen alaiseksi, sillä maan murheita ei siellä edes palauteta mieliimme.[/u][/b]

[O.M]

Sen sijaan ensimmäisen suhteen suosittelen lukemaan seuraavan raamatunjakeen: "Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne." (Ilm. 18:20). Kyllä pyhät (=pyhimykset) mainitaan Raamatussa...

On syytä tehdä ero käsitteiden 'pyhä' ja 'pyhimys' välille.

pyhä = uskovainen ihminen, omalta puoleltaan syntinen ja saastainen, mutta Kristuksen sovitustyön osallisuuden kautta vanhurskas ja pyhä
pyhimys = katolisen kirkon opin mukaan esimerkillisesti elänyt uskova ihminen, jota tulee rukoilla tms.

Uskovaiset vaeltavat ennen uskoneiden pyhien jalanjäljillä, turvaten yksin Kristukseen. Uskovaiset eivät turvaa pyhimyksiin - sellaisia ei ole.

[O.M]

Vielä Marian asemasta. Luukkaan evankeliumissa (1:48) Maria kutsuu itse itseään autuaaksi: "Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi". Tässähän on selvä raamatullinen kehotus ylistää Mariaa autuaaksi, en minä tätä muuten ymmärrä.

Kehotus vai toteamus? Maria oli uskon kautta autuas. Aiemmassa jakeessa Elisabet toteaakin: "Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!" (Luuk.1:45.) Jos Maria ei olisi uskonut, ei hänkään olisi autuas. Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle. Joka uskoo, se pelastuu. Maria uskoi ja uskon kautta tuli autuaaksi. Näin mekin ylistämme Mariaa autuaaksi. ;-)

Maria on siinä suhteessa erityisasemassa Jumalan pelastussuunnitelmassa, että hän on Jumalan äiti. Monesti uskovaistenkin seuroissa luetaan ja puhutaan niistä epäilyksistä, joita raskaana olevan neitsyen mielessä varmasti pyöri. Epäilysten ja kiusausten keskellä hän sai Jumalalta voiman olla nöyränä osana pelastussuunnitelmaa, josta Luoja ja Lunastaja jo ennen maailman luomista olivat sopineet. Osansa Maria otti vastaan nöyrästi, vaikka vanha osa varmasti kapinoikin vastaan: "Niin sanoi Maria: katso, Herran piika! tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen!" (Luuk.1:38.)

[Jaakko]

Muistan kuunnelleeni kerran Suutarin Villen suviseurasaarnaa. Hän sanoi, että älkäät tarttuko sanoihin. Ne eivät tule muuttumaan maan päällä eikä taivaissa. Ja hän kehotti ihmisiä parannukseen.


En muista saarnaa sen enempää, mutta uskon, että veli tarkoitti kahta asiaa. Ensinnäkin kirjoitettua Jumalan sanaa ja toiseksi Jumalan valtakunnan saarnaa ja opetusta, joka syntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta ja ilmoituksesta Raamatun, kirjoitetun Jumalan sanan pohjalta.


Jumalan lapsina saatamme hätäillä, että miksi se uskoton ihminen ei ymmärrä alkuunkaan, mitä puhumme. Vajaavaisia olemme niin taidossa kuin ymmärryksessä, mutta on aina syytä muistaa, että Jumalan Poikakin kyseli tätä samaa asiaa. Hän ei kysynyt sitä siltä lähtökohdalta, jolta me kysymme vaan Hän näki ihmisten epäuskon, jonka tähden he eivät ymmärtäneet.


Tämän halusin ja rohkenin tähän keskusteluun näin muistutukseksi tuoda. Kun Jumala saa ihmisen omantunnon herättää ja meitä Jumalan lapsiakin pitää etsijän paikalla, emmekö silloin aivan sydämestä rukoile, että saisi edes niitä taivaan pitopöydän murusia syödä. Me halajamme sitä viisautta, taitoa ja ymmärrystä, jota vain Jumala meille voi antaa ja jossa me saamme usein ihastella, että me jo puolesta sanasta usein ymmärrämme toinen toistamme. Tätä se uskotonkin halajaa, kun Jumala saa hänet riisua kaikesta ja ihminen on kuin kohdusta tullut, aivan alaston.

[O.M]

Totta kai Kristus riittää. Kristus riittää silloinkin, kun pyytää pyhää ihmistä rukoilemaan Kristusta. Kyseessä on sama asia kuin että pyytäisit ystävääsi rukoilemaan puolestasi. Se ei heikennä Kristuksen sovitustyötä.

Pieni, mutta ratkaiseva ero: Jos uskovainen pyytää ystäviään tai seurakuntaa rukoilemaan puolestaan, hän ei rukoile ketään rukoilemaan puolestaan, vaan pyytää (anomista toiselta ihmiseltä tosin kutsutaan joskus kuvaannollisesti rukoilemiseksi, mutta se on eri asia). Sen sijaan katolinen rukoilee pyhimyksiä rukoilemaan puolestaan. Jos pyhimyksiin voisi jotenkin saada yhteyden, muita keinoja kuin rukoilu ei liene (noituus ehkä, vrt. kun epäuskoinen Saul otti noidan avulla uskovaisena kuolleeseen Samueliin yhteyden). Väännettiinpä asiaa miten väännettiin, kyse on pyhimysten rukoilemisesta. En tohtisi korottaa ketään ihmistä moiselle jalustalle.

[Weha]

Jokatapauksessa ei ole muutta nimeä annettu jonka kautta saa synnit anteeksi, kuin Jeesus. Hän on ainut välimies Isän välillä ja siksi vain häntä tulee rukoilla.

Apt.4:12. "Ja ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei myös ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaaksi tuleman".

kol.3:17. "Ja kaikki, mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkäät kaikki Herran Jesuksen nimeen, ja kiittäkäät Jumalaa ja Isää hänen kauttansa".

[Larsmolainen]

Jokatapauksessa ei ole muutta nimeä annettu jonka kautta saa synnit anteeksi, kuin Jeesus. Hän on ainut välimies Isän välillä ja siksi vain häntä tulee rukoilla.

Tästä olemme samaa mieltä.

[O.M]

Yhtä lailla voisin ylimielisesti väittää, että keskustelu kanssasi on hyödytöntä, kun sinulla menee korkealla teologisella tietämykselläkin edelleen imperatiivi ja preesenslause sekaisin (ylistävät =ylistäkää?).

Tämän tyyppisiin henkilökohtaisuuksiin meneminen osoittaa keskustelutyylisi tason. Toivoisin sinun etenkin moderaattorina hillitsevän itsesi paremmin.

Pyydän anteeksi kuumentumistani ja "lihan käsivarrella" valittuja sanojani. Jos kuitenkin saan selventää hieman ajatustani aiheesta, niin kyse on viittauksesta tähän viestiisi: "Vielä Marian asemasta. Luukkaan evankeliumissa (1:48) Maria kutsuu itse itseään autuaaksi: "Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi". Tässähän on selvä raamatullinen kehotus ylistää Mariaa autuaaksi, en minä tätä muuten ymmärrä."

--> Ylistävät # ylistäkää. Vaikka teologinen tietämykseni on sinuun verrattuna luultavasti hyvin ohutta, olen kuitenkin lukenut esim. Lutherin Sidotun ratkaisuvallan. Hän osoittaa siinä, että kehotus- ja peruslauseiden jatkuva mielivaltainen sotkeminen on eräänlainen katolisen teologian helmasynti. Erasmus Rotterdamilainen (jonka kirja oli opuksen liitteenä) esim. perustelee, että kehotus hyvään osoittaa vähäisen kyvyn hyvään, mikä on tietysti aivan kestämätön peruste.

Meillä luterilaisilla (myös me vl:t) on ns. raamattuperiaate. Voit vedota kirkolliskokousten lausumiin, mutta pelastuksen kannalta ne ovat merkityksettömiä. En sano, etteikö niiden tutkiskelukin voi olla hyödyllistä, mutta lähden siitä, että jos pyhimyksille tulee esittää esirukouspyyntöjä, on kehotus löydyttävä Raamatusta. Osaatko nimetä tällaisia kehotuksia? Raamattu varoittaa korottamasta ketään jalustalle, esim. Eliaasta: "
Elias oli ihminen, niissä haluissa vikapää kuin mekin" (Jaak.5:17). Esirukouskehotus Raamatussa on sanottu kyllä selvästi, mutta ei kait se kuolleita mitenkään koske. "Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on." (Jaak.5:16.)

[Nepheg]

Katsoin Suomalaisesta tietosanakirjasta sanaa pyhimys ja kirjoitin siitä pitkän lainauksen. Eiköhän jotain häiriötä tullut kun viesti katosi bittiavaruuteen.

Tietosanakirjassa kuitenkin kerrottiin, että mm. ortodoksit rukoilevat pyhimyksiä, kun olettavat että rukoukset menevät paremmin "perille" jos pyhimys vuorostaan rukoilee Jumalalta.

Kirjassa mainittiin myös, että protestanttisessa kirkossa pyhimysten rukoilu on aikoinaan kielletty ja pyhimykset ovat ainoastaan hyviä esimerkkejä oikeasta kristillisestä elämästä.

[Larsmolainen]

Katsoin Suomalaisesta tietosanakirjasta sanaa pyhimys ja kirjoitin siitä pitkän lainauksen. Eiköhän jotain häiriötä tullut kun viesti katosi bittiavaruuteen.

Tietosanakirjassa kuitenkin kerrottiin, että mm. ortodoksit rukoilevat pyhimyksiä, kun olettavat että rukoukset menevät paremmin "perille" jos pyhimys vuorostaan rukoilee Jumalalta.

Suomalainen tietosanakirja on väärässä, koska kirjoittaja on ymmärtänyt väärin esirukouksien pyytämisen merkityksen. Kaikki kirjoitettu ei ole totta. Itse asiassa pyhien esirukouksia pyydetään samasta syystä kuin muidenkin ihmisten - oma asia saatetaan Jumalan eteen.

Jotta tästä asiasta saataisiin myös ortodoksinen näkemys, kehotan aiheesta kiinnostaneita lukemaan Raimo Sissosen artikkelin Pyhien kunnioittaminen, ks. http://www.tsasouna.net/pyhien_kunnioittaminen.htm.

[Nepheg]

Suomalainen tietosanakirja on väärässä, koska kirjoittaja on ymmärtänyt väärin esirukouksien pyytämisen merkityksen.

Ja protestanttinen kirkko oli varmasti sinun mielestäsi myös ymmärtänyt väärin kun oli kieltänyt pyhien rukoilun... jota siis mm. ortodoksit jatkavat vaikka kuinka toisin väittäisit.

Jotta tästä asiasta saataisiin myös ortodoksinen näkemys, kehotan aiheesta kiinnostaneita lukemaan Raimo Sissosen artikkelin Pyhien kunnioittaminen,

Saa Sissoset olla minun puolestani missä luuloissa vain haluavat. Eli en käy katsomassa.
Jos Jeesus ei riitä välimieheksi ja puolesta rukoilijaksi, niin ihmettelen kyllä ihan aidosti tapaanne ja mieleeni nousee kysymys että ettekö luota Häneen?

[Taavetti]

Tässä keskuselussa on törmännyt vastakkain laaja, teologisen tutkimuksen ja käsityksen kanta vastaan Lestadiolaisuudessa ja ennen sitä lukijaisuudessa ollut kanta. Lukijaisuudenkaan kanta tuskin oli yhtenevä, olihan se hajaantunut useaan joukkon, kuten lestadiolaisuuskin aikanamme.

Jo Laestadiuksen aikana oli näkyvissä hajaannuksen merkkejä, esimerkkinä vaikka erittäin tiukan linjan Norjan Kautokeinon liikehdintä, jota lähtivät johtajansa mukana pororaidossa Laestadiusta tappamaan, koska pitivät häntä liian liberaalina. Sellainen liikehdintä ei tietenkään ollut Jumalan, vaan Jumalan vastustajan aikaan saamaa. Tämä vain esimerkin vuoksi tähän kirjoitettu, ei muusta syystä.

Tässä keskustelussa keskeisenä ollut teema rukoillaanko kuolleita pyhiä katolisisissa kirkoissa vai pyydetäänkö vain heidän esirukouksiaan taitaa olla leikkimistä sanoilla ja käsitteillä. Larsmolainen on ehkä kertonut virallista teologisen tutkimuksen käsitystä, joka koostuu vuosituhansina ilmenneistä erilaisista käsityksistä ja niiden muunnelmista. Niitähän riittää ja kun niistä tehdään kooste, voi saada tukea monenkaltaisille käsityksille. Syntyy käsitysten sekahedelmäkeitos. Sellaiseen saa uskoa joka haluaa, sopii niitä tutkiakin, löytyypähän jotakin pohjaa ja ymmärrystä erilaisille opin käsityksille ja niiden alkuperälle.

Ortodoksisesta käsityksestä (ennen sanottiin kreikkalaiskatolisesta) käsityksestä olen saanut jonkinlaisen kuvan kuullessani heidän liturgiassaan käytettyä rukouksen muotoa. Suunnilleen näin se menee: Neitsyt Marian esirukouksien tähden armahda meitä, kaikkien pyhien esirukouksien tähden armahda meitä. Voidaan luetella tilanteen mukaan eri henkilöitä, jota on katsottu arvollisemmiksi rukoilijoiksi ja joiden rukoukset siten tulisivat paremmin kuulluiksi.

Tässä meillä on kuitenkin vanhoillislestadiolainen keskustelupalsta, joten on tarpeen korostetusti tulla nimenomaan vanhoillislestadiolainen käsitys. Ei ole kukaan parempi tai arvollisempi rukoilija, että rukoukset siksi tulisivat paremmin kuulluksi. Jokaisen yksinkertaisen uskovaisen heikotkin huokaukset tulevat huutona Taivaallisen Isän korvin kuulluiksi, Hän vastaa niihin ajallaan ja tavalla, jonka kaikkiteitävänä parhaaksi katsoo.
Halusin palauttaa keskustelua lähemmäksi palstan henkeä, muuta en ehdi kirjoittaa, mutta palataan asiaan jos tarvetta. Uskon veljien ja sisarten asiaa vielä raittiisti valottavan, jos aiheelliseksi katsovat ja ilmoituksia löytyy.