"Olimme luonnostamme vihan lapsia, niinkuin muutkin" (Ef.2:3)
Kokonaisuus:
"1 Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. [Kol. 2:13]
2 Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. [Joh. 14:30; Ef. 6:12]
3 Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin. [Joh. 3:6]"Tuosta tulee esille, että ihmisluonto on niin taipuvainen pahaan, että jollei ihmistä lapsesta pitäen hoideta evankeliumilla, ihminen kuolee syntiensä tähden ja ajautuu tilaan, jossa hän elää oman luontonsa haluja noudattaen, jääden luonnostaan vihan alaiseksi.
weha kirjoitti:ps.87:6. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä." Sela.
Uudenliiton kannalta hengellisesti: Armonvaltakunnassa, hengellisessä siionissa, johon päästää uudestisyntymisen eli uskoon tulemisen kautta. (ks. Mark.1:15; Joh.5:3,5).
Jeesuksen mukaan uskon esikuvia ovat pienet lapset.
Matt. 18:1-6
"1 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" [18:1-5: Mark. 9:33-37; Luuk. 9:46-48 : Luuk. 22:24]
2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3 ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 19:14]
4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. [Matt. 23:11,12]
5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. [Matt. 10:40+]
6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [18:6-9: Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]"Matt. 19:13-15
"13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, [19:13-15: Mark. 10:13-16; Luuk. 18:15-17]
14 mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." [Matt. 18:3]
15 Hän pani kätensä heidän päälleen. Sitten hän lähti sieltä."Matt. 21:15-16
"15 Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat
16 ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" [Ps. 8:3]"Mark. 9:33-37
"33 He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla keskustelitte?" [9:33-37: Matt. 18:1-5; Luuk. 9:46-48 : Matt. 17:24; Mark. 1:21, 2:1]
34 He olivat vaiti, sillä he olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin. [Luuk. 22:24]
35 Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija." [Matt. 23:11; Mark. 10:43,44; Luuk. 22:26]
36 Sitten hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi: [Mark. 10:16]
37 "Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt." [Matt. 10:40; Joh. 13:20]"Mark. 10:13-16
"13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, [10:13-16: Matt. 19:13-15; Luuk. 18:15-17]
14 mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." [Matt. 11:25, 18:3, 21:16; 1. Kor. 14:20]
16 Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. [Mark. 9:36]"Luuk. 9:46-48
"46 Opetuslasten kesken syntyi kiistaa siitä, kuka heistä oli suurin. [9:46-48: Matt. 18:1-5; Mark. 9:33-37 : Luuk. 22:24]
47 Jeesus tiesi, mikä ajatus heillä oli mielessään. Hän nosti viereensä lapsen
48 ja sanoi heille: "Joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.""Luuk. 18:15-17
"15 Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, [18:15-17: Matt. 19:13-15; Mark. 10:13-16]
16 mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
17 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." [Matt. 18:3]"En usko, että uskon esikuvaksi asetettujen imeväisten tulisi tehdä syntiä, kääntyä epäuskoon ja kuolla hengellisesti sekä syntyä taas uudestaan. Heidän perisyntinsä Kristus on sovittanut ristillä ja uskon kautta imeväiset omistavat lahjavanhurskauden kohdalleen; siksi Jeesus toteaa, että heidän suustaan hän kiitoksensa valmistanut.
"Minä on lihasta syntynyt, on liha" tarkoittaa sitä, ettei vanha osa koskaan tule tekemään parannusta, vaikka Jumalan Henki ihmisessä asuisi ja ihmistä johtaisi. Lapsi syntyy kaksiosaisena, syntisenä mutta vanhurskaana.