Usko tulee kuulosta

[Hemuli]

Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanasta.

Tätä kuulee hyvin usein mm. seuroissa, mutta mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa? Välillä olen miettinyt pääni puhki, mutta tuntuu ettei se täysin avaudu. Onko se siis sitä että usko syntyy (vai vahvistuu?) siitä, kun kuulee Jumalan sanaa? Vai sitä että kun kuulee Jumalan sanaa, innostuu toden teolla kuuntelemaan sitä ja haluaa tehdä parannuksen? Miten kuulo voi tulla Jumalan sanasta? Vai kuuleminen, ei tuolla varmaan kuitenkaan kuuloaistia tarkoiteta.

Itse asiassa tuli mieleen toinenkin lause: Vanhurskas elää uskosta. Voisiko joku yrittää avata tarkoin termein minulle, mitä tuo todella tarkoittaa? Tarkoitetaanko uskolla tässä sitä uskoa, joka ihmisellä joko on tai ei ole (ominaisuus), vai yleisesti uskomista johonkin?

Kiitos etukäteen vastauksista.

[Aromi]

Mahdottoman hyviä kysymyksiä!

Ehdotan sinulle seuraavaa:
Ota ihan aluksi Raamattu käteen, tai sitten http://raamattu.uskonkirjat.net. ja lue sieltä Roomalaiskirje. Jälkimmäinen kysymyksesi tulee siellä esille ensin. Katso myös Vanhan Testamentin kohta, johon Paavali viittaa sanoessaan "vanhurskas on elävä uskosta". Erityisen jännittävä on maininta Septuagintan eli varhaisimman latinankielisen raamatunkäännöksen sanamuodosta tässä Habakukin kirjan kohdassa!

Ensimmäinen kysymyksesi löytyy Roomalaiskirjeen 10. luvusta, ja sen kokonaisuus varsinkin uudesta käännöksestä luettuna voi selventää asiaa huomattavasti. Muutenkin kannattaa lukea rinnan eri käännöksiä, koska 1776 käännös on paikoin vaikea ymmärtää, ainakin minusta. Jos oletkin jo Raamatun kanssa näitä pohtinut, niin tässä vielä pari omaa ajatustani näistä:

Usko todella syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Tässä kohtaa sanalla tarkoitetaan juuri elävää Jumalan sanaa, niitten Jumalan lupauksien selittämistä ja kirkastamista, jotka lupaavat ihmiselle Jumalan valmistaman vanhurskauden Jeesuksessa Kristuksessa. Se ilosanoma, evankeliumi, synnyttää uskon ihmisessä, jos Jumala on antanut kuulevat korvat. Mutta kun luet Roomalaiskirjettä, voit nähdä, että tämä lause liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jossa meille myös selitetään saarnaviran merkitystä.

Vanhurskas on elävä uskosta - tässä taas ajattelen niin, että usko ei ole ihmisen ominaisuus. Se on Jumalan lahja, jonka Jumala oman hyvyytensä vuoksi antaa ihmiselle tahtonsa mukaan. Sinulle ja minulle. Vanhurskas on siis elävä Jumalan lahjana ja Jumalan vaikutuksesta. Ei minkään oman tekonsa tai ominaisuutensa vuoksi. Lukemisen ja löytämisen iloa, Hemuli!

[O.M]

Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanasta.

Tätä kuulee hyvin usein mm. seuroissa, mutta mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa? Välillä olen miettinyt pääni puhki, mutta tuntuu ettei se täysin avaudu. Onko se siis sitä että usko syntyy (vai vahvistuu?) siitä, kun kuulee Jumalan sanaa?

Molempia. Usko syntyy Pyhän Hengen työnä Jumalan sanan kuulemisesta. Sanan kuuleminen voi myös vahvistaa uskoa. Asia toimii valitettavasti myös toiseen suuntaan: jos sanaa ei säännöllisesti käy kuulemassa, usko vähitellen kuoleentuu pois. "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana - -" (Hepr. 10:25).

Kuulemistakin on monenlaista. On sellaista kuulemista, jossa kyllä kuullaan puhetta, mutta se menee ns. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos kuulemaansa puhetta ei keskity kuuntelemaan, siitä ymmärtää vähemmän.

Sellaistakin kuulemista on, että sanaa kuunnellaan ja periaatteessa ymmärretään, mutta ei kuitenkaan uskota. Kuultua sanaa yritetään tällöin ymmärtää inhimillisen järjen avulla.

Pyhän Hengen työhön, uskon syntymiseen sanan kautta, liittyy aina ihmisjärjeltä salattu mysteerio. Miksi kuultu sana herättää toisessa sanankuulijassa uskon, mutta toisessa ei? Sanankuulijoissa on kuuliaisia, "sanan kätkeviä" kuulijoita: "- - autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja kätkevät sen" (Luuk. 11:28). Sanan kuulijoissa on myös evankeliumille kovakorvaisia kuulijoita: "Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?" (Room. 10:16.)

Oikeanlaisen kuulemisen synnyttää itse Kristuksen sana, kuten uusi käännös asian ilmaisee. θεος voidaan kääntää sekä Jumalaksi että Kristukseksi. Koska Kristus on kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona, kohdan "Jumalan sana" voidaan sille väkivaltaa tekemättä kääntää myös "Kristuksen sanaksi". Ymmärrän kohdan
Kristuksen/Jumalan sanan eläväksi evankeliumiksi, Pyhän Hengen kautta saarnatuksi sovintosaarnaksi. Se on "katoamaton siemen", elävä Jumalan sana, joka voi saada hengellisesti kuolleen ihmisen syntymään uudesti. "te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. - - Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu." (1. Piet. 23, 25.)

Kuten Aromikin omassa viestissään totesi, eri käännösten vertailu keskenään voi joskus avata Raamattua lisää.

Room. 10:
"17 Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta." (1776 käännös.)
"17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (1938 käännös.)
"17 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana." (1992 käännös.)

Vai sitä että kun kuulee Jumalan sanaa, innostuu toden teolla kuuntelemaan sitä ja haluaa tehdä parannuksen? Miten kuulo voi tulla Jumalan sanasta? Vai kuuleminen, ei tuolla varmaan kuitenkaan kuuloaistia tarkoiteta.

Kuuleminen on varmaan kokonaisuutena parempi käännös, mutta toki kuulonkin voi tulkita ”hengelliseksi kuuloksi”. Jeesus paransi kuuroja. Epäilemättä parannetuissa oli fyysisesti kuuroja, mutta ”kuurot kuulevat” (Luuk. 7:22) voidaan ymmärtää myös hengelliseksi kielikuvaksi oikeanlaisen kuulon syntymisestä/palautumisesta (palautuminen on sikäli tarkempi ilmaus, että kaikilla ihmisillä on lapsena oikeanlainen hengellinen kuulo). Fyysisesti kuuroilla voi olla sellainen hengellinen kuulo, jota useimmilla fyysisesti kuulevilla ei ole. Kuurot ”kuulevat” Jumalan sanan viittomien ja eleiden avulla. Pyhä Henki voi seurakuntansa viittomin ja elein saarnaaman Jumalan sanan kautta synnyttää ja vahvistaa uskon myös kuuron sydämessä. Jos epäuskoinen kuuro uskoo viittomin saarnatun elävän evankeliumin Kristuksesta autuudekseen, tapahtuu nähdäkseni Raamatun sana: kuurot kuulevat. Ruotsin- ja saksankielisissä Raamatuissa Room. 10:17 onkin käännetty tarkemmin niin, että sen mukaan usko tulee saarnasta. Saarnassahan on – toisin kuin kirjoitetussa sanassa – aina läsnä elävä ihminen, joka sanaa saarnaa. Saarnaaminen voi tapahtua puhuen, viittomin tai elein. Kuurosokeille olen kuullut olevan erityinen kosketuksiin perustuva viestintäjärjestelmä. Uskoisin, että kuurosokea tuskin voi tulla elävään uskoon lukiessaan pistekirjoitettua Raamattua sormenpäillään yksinäisyydessä. Sen sijaan jos Pyhää Henkeä sydämessään kantava kristitty saarnaa hänelle kosketuskielellä elävän evankeliumin, siinä on läsnä edustaja siitä erityisestä yhteisöstä, joka Pyhällä Hengellä on maailmassa. Läsnä on Jumalan seurakunta, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. Ilman seurakuntaa, todellista Kristuksen kirkkoa, kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo, kuten Luther kirjoittaa: ”Pyhällä Hengellä on maailmassa – – erityinen yhteisö, äiti, joka Jumalan sanalla synnyttää jokaisen kristityn ja kantaa häntä. – – missä Pyhä Henki ei saarnauta sanaa eikä anna sen herätä sydämissä niin, että se käsitetään, siellä sana menee hukkaan. – – missä Kristusta ei saarnata, siellä ei ole Pyhää Henkeä, joka luo, kutsuu ja kokoaa kristillisen kirkon ja jota ilman kukaan ei voi päästä Herran Kristuksen luo.”

Itse asiassa tuli mieleen toinenkin lause: Vanhurskas elää uskosta. Voisiko joku yrittää avata tarkoin termein minulle, mitä tuo todella tarkoittaa? Tarkoitetaanko uskolla tässä sitä uskoa, joka ihmisellä joko on tai ei ole (ominaisuus), vai yleisesti uskomista johonkin?

Room. 1:17 oli Martti Lutherin suuri löytö: ” – – Vanhurskas on elävä uskosta.” Samasta asiasta Pietari piti puheenvuoron apostolien Jerusalemin kokouksessa noin vuonna 50 j. Kr: ”Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo - -” (Apt. 15:11). Mitä tahansa uskoa sillä ei tarkoiteta, kuten Jaakob kirjeessään havainnollistaa: ”Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat.” (Jaak. 2:19.) Elävä usko on uskoa Jeesuksen kärsimysten kuulumisesta omien syntien sovitukseksi. Elävä usko ei jää ihmisessä toimettomaksi eikä siksi ole ns. armovarkaan uskoa, jossa eletään synnissä ja samalla yritetään vakuutella itselle, että kaikki on anteeksi. Elävässä uskossa kuollaan joka päivä pois synnistä, vaikka lankeillaankin. Se on jokapäiväistä vanhan ihmisen kuolettamista ja upottamista, ja uuden ihmisen nousemista.

Katolinen kirkko opetti Lutherin aikoihin, että ihminen vanhurskautetaan hyvien tekojen ja jumalallisen rakkauden yhteisvaikutuksesta. Tämä tarkoittaa, että jos ihminen vain yrittää parhaansa, rakastava Jumala tulee sen verran vastaan, että antaa inhimilliset puutteet anteeksi. Tätä vastaan Luther nousi ankarasti, todettuaan rehellisenä ihmisenä, ettei tosiasiallisesti edes tunnontarkkana munkkina kyennyt tekemään ainoatakaan hyvää tekoa.

Lutherin purevan kritiikin vaikutuksesta katoliset muuttivat käytännön opetustaan sen verran, että tunnustivat uskon olevan välttämätöntä vanhurskauttamiseen. Nykyisin katolisuudessa opetetaankin, että ihminen vanhurskautetaan uskon, hyvien tekojen ja jumalallisen rakkauden yhteisvaikutuksesta. Se tarkoittaa, että jos ihminen uskoo ja yrittää parhaansa, armollinen Jumala tulee sen verran vastaan, että antaa inhimilliset puutteet anteeksi.

Lutherin uskonpuhdistuksen pääperiaatteeksi nousi käsitys ”yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden”. Hyvät teot eivät auta ihmistä edes vähän vanhurskauteen, vaan vanhurskas saa elää uskosta ja yksin uskosta, iankaikkisesti. Ei siksi, että uskossa olisi mitään ansiollista, vaan koska Jumalan lahja usko omistaa Kristuksen ansion, jonka tähden Jumala on meille armollinen.

Esimerkiksi joillakin vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevillä nettipalstoilla on väitetty, että jos usko on ainut syy vanhurskauteen, silloin ihmistä ei saisi tekojensa perusteella arvioida epäuskoiseksi. Tämä ei ole Raamatun eikä luterilaisten uskonpuhdistajien ajatus. Teot eivät auta ihmistä vanhurskauteen, vaan teot seuraavat uskoa, Hengen hedelminä. Luther toteaakin: ”Tätä uskoa, uudistusta ja syntien anteeksiantoa seuraavat sitten hyvät teot. – – usko ei ole oikea vaan väärä, jos sen seurauksena ei ole hyviä tekoja.” (Schmalkaldenin opinkohdat: 13. Kuinka tullaan vanhurskaaksi Jumalan edessä? Hyvät teot.)

[Hemuli]

Kiitoksia perehtyneenoloisista vastauksista! Innostuinkin lukemaan Roomalaiskirjeen (eri käännökset rinnakkain), nyt kylläkin loppusodassa viikon oltuani ajatukset liikkuivat aika lailla muualla. Mutta eli siis: Usko _syntyy_ elävän Jumalan sanan kuulemisen kautta. Toisaalta sanotaan että lestadiolaisuudessa käytetään sanoja "Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä" jne. koska "ilman veren vuodatusta ei syntien anteeksi antamusta tapahdu". Eli usko ei kuitenkaan syntyisi kuin vain tietystä Jumalan sanasta? Vai tuleeko ensin jotenkin usko (onko tässä vaiheessa taivaskelpoinen?) ja sen jälkeen syntien anteeksiantamus katumuksen seurauksena (vai tässä)? Jännä kun vaikka usko on niin suuri osa elämääni (ei ole tarkoitus kehua uskoani), välillä tuntuu etten ole perille sen alkeistakaan..

[Taavetti]

Kiitoksia perehtyneenoloisista vastauksista! Innostuinkin lukemaan Roomalaiskirjeen (eri käännökset rinnakkain), nyt kylläkin loppusodassa viikon oltuani ajatukset liikkuivat aika lailla muualla. Mutta eli siis: Usko _syntyy_ elävän Jumalan sanan kuulemisen kautta. Toisaalta sanotaan että lestadiolaisuudessa käytetään sanoja "Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä" jne. koska "ilman veren vuodatusta ei syntien anteeksi antamusta tapahdu". Eli usko ei kuitenkaan syntyisi kuin vain tietystä Jumalan sanasta? Vai tuleeko ensin jotenkin usko (onko tässä vaiheessa taivaskelpoinen?) ja sen jälkeen syntien anteeksiantamus katumuksen seurauksena (vai tässä)? Jännä kun vaikka usko on niin suuri osa elämääni (ei ole tarkoitus kehua uskoani), välillä tuntuu etten ole perille sen alkeistakaan..

Uskon syntyminen on alusta loppuun asti Jumaluuden kolmannen persoonan, Pyhän Hengen (pyhittäjän) työtä. Pyhä Henki kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää, kuten olen nuoruudessani Lutherin Vähästä eli pienestä katekismuksesta Raamatun mukaisena sen oppinut. Luther tiivisti monet Raamatun opetukset lyhyeen, ymmärrettävään muotoon.

Uskon viriäminen on kiinni läsnä olevasta Pyhästä Hengestä, tarvitaan siis Pyhän Hengen valtuudella ja voimalla saarnattu evankeliumi. Ulkonaiset sanat merkitsevät vähemmän. Lutherin aikana saarnasivat syntejä anteeksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Sama sanamuoto on vieläkin luterilaisessa Jumalanpalveluksessa, ja jos Pyhän Hengen valtuudella toimiva pappi ne siinä lausuu, ja joku kuulija ne kohdalleen uskoo, voimme olla vakuuttuneita niiden voimasta.
Raamattu kertoo Naatanin sanoneen Daavidille yksinkertaisesti, että Jumala on ottanut pois sinun syntisi, samoin sanoi profeetta kuningas Hiskialle, että Jumala on antanut sinulle lisää elinaikaa. Molemmissa tapauksissa usko virisi Pyhän Hengen voimasta, ei suinkaan ulkonaisista sanoista, vaikka todellisuudessa Raamattuun on varmaan kirjoitettu vain pienet otokset ilmeisesti paljon pidemmistä keskusteluista.

Synninpäästön sanoja eri muodoissa on siis käytetty jo ennen Laestadiusta ja Raattamaata, mutta muodon Jeesuksen nimessä ja veressä Raattamaa aloitti mahdollisesti ilman tavallaan "vahingossa," halutessaan lohduttaa erästä hätääntynyttä ja rauhatonta sielua, joka sanojen alla käsittikin vapauden. Myöhemmin he Laestadiuksen kanssa keskustellussa totesivat niiden Raamatullisuuden.
Vaikka siis muitakin sanoja on käytetty ja voidaan käyttää, on melkoisen varmaa, että sanat Jeesuksen nimessä ja veressä säilyvät vielä kauan. Kenties niin kauan kuin evankeliumia yleensä julistetaan, saattavatpa muutamat yrittää niillä uskon synnyttämistä ilman Pyhää Henkeä, sanan virkana, kuten on jo monissa joukoissa tapahtunut.

Vanhurskaan elämisestä uskosta on tässä jo monta hyvää ja oikeaa selitystä kerrottu. Yhden haluaisin vielä niiden rinnalle tuoda. Se sopii tilanteisiin, joissa äsken parannuksen armon saanut elää aikansa hyvissä, taivaallisissa tuntemisissa, jolloin on hyvä keli ajaa omantunnon tunkioitakin valkeudella tuomittaviksi. Jossakin vaiheessa tuntemiset vaimenevat, alkaa uskon arki ja kiusaukset eri tavoin. Sellaista tilannetta elävälle on ollut tapana sanoa, että vanhurskas elää uskosta, vaikka tuntemiset vaihtelevat. Uskosta elämme huonojenkin tuntemisten aikana, sillä usko tai uskon u ei onneksi riipu tuntemisista.

Nämä erilaiset selitykset uskosta elämisestä, eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan. Jumalan sanan kokonaisuus on niin rikas, että samoista lauseista löytyy lohtua ja opetusta moniin erilaisiin tilanteisiin.

[Hemuli]

Kiitos jälleen vastauksista! Entä mites tällainen: Kuvitellaan, että kirkossa saarnaa uskovainen pappi elävää Jumalan sanaa, ei kuitenkaan varsinaisesti synninpäästön evankeliumia. Epäuskoinen sattuu olemaan kuulevalla korvalla kuulemassa silloin kyseistä saarnaa, Jumalan sanaa, ja koska usko, kuten aiemmin todettiin, _syntyy_ elävän Sanan kuulemisesta, voiko hän tulla taivaskelpoiseksi tässä vaiheessa? Eli siis haen tässä takaa sitä, että onko taivaskelpoiseksi tulemisen edellytyksenä nimenomaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumi (juuri tämä "Jumalan sana") jossakin muodossa?

[Taavetti]

Kiitos jälleen vastauksista! Entä mites tällainen: Kuvitellaan, että kirkossa saarnaa uskovainen pappi elävää Jumalan sanaa, ei kuitenkaan varsinaisesti synninpäästön evankeliumia. Epäuskoinen sattuu olemaan kuulevalla korvalla kuulemassa silloin kyseistä saarnaa, Jumalan sanaa, ja koska usko, kuten aiemmin todettiin, _syntyy_ elävän Sanan kuulemisesta, voiko hän tulla taivaskelpoiseksi tässä vaiheessa? Eli siis haen tässä takaa sitä, että onko taivaskelpoiseksi tulemisen edellytyksenä nimenomaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumi (juuri tämä "Jumalan sana") jossakin muodossa?

Muistan kuinka kauan sitten seurakunnassamme aloitti uusi uskovainen pastori. Tervetulojuhlassaan hän aloitti puheensa muistelemalla muuatta Lutherin kirjoitusta seuraavaan tapaan: Kun pappi asettuu saarnaamaan, hänen tulee jokaisessa saarnassaan muistuttaa anteeksiantamuksesta ja evankeliumin lupauksesta. Jos ne jostakin saarnasta jäävät pois, parempi olisi, että se saarna olisi jäänyt pitämättä.

Siis oikeaan uskovaisen papin ja puhujan saarnaan ne sisältyvät jossakin muodossa, mutta jos ne jäävät pois, tuskin puhuja onkaan oikealla tavalla uskovainen. Kun kuka tahansa kuulija ottaa vastaan ne lupaukset, se synnyttää hänessä elävän uskon. Elävä usko ei koskaan jää hedelmättömäksi, vaan uskon ensimmäinen hedelmä on rakkaus uskon synnyttäjään ja sanoman välittäneeseen seurakuntaan. Siitä on kuvaavat Paavalin sanatkin mielessäni, jos kohtuullisessa ajassa löydän, liitän tähän jatkoksi.

Se olikin Johanneksen, rakkauden apostolin kirjeestä. Laitan kokonaan sen lyhyen luvun.

1. Johanneksen kirje 5
1 Jokainen, joka uskoo, että Jesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt, ja jokainen, joka rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka hänestä syntynyt on.
2 Siitä me tunnemme, että me rakastamme Jumalan lapsia, koska me Jumalaa rakastamme ja hänen käskynsä pidämme.
3 Sillä tämä on rakkaus Jumalan tykö, että me hänen käskynsä pidämme, ja hänen käskynsä ei ole raskaat.
4 Sillä kaikki, mitä Jumalasta syntynyt on, se voittaa maailman, ja meidän uskomme on se voitto, joka maailman voitti.
5 Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jesus on Jumalan Poika?
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.
10 Joka uskoo Jumalan Pojan päälle, hänellä on todistus itsessänsä: joka ei usko Jumalaa, hän tekee hänen valehteliaksi; sillä ei hän uskonut sitä todistusta, jonka Jumala on Pojastansa todistanut.
11 Ja tämä on se todistus, että Jumala on meille ijankaikkisen elämän antanut, ja se elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Jumalan Poika on, hänellä on elämä; jolla ei Jumalan Poika ole, ei hänellä ole elämää.
13 Näitä minä teille kirjoitin, jotka Jumalan Pojan nimen päälle uskotte: että te tietäisitte teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja että te uskoisitte Jumalan Pojan nimen päälle.
14 Ja tämä on se turva, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa jälkeen, niin hän meitä kuulee.
15 Ja jos me tiedämme, että hän meitä kuulee, mitä ikänä me anomme, niin me tiedämme, että meillä ovat ne anomiset, joita me häneltä anoimme.
16 Jos joku näkee veljensä tekevän jonkun synnin, ei kuolemaan, hän rukoilkaan, niin hän on antava niille elämän, jotka syntiä tekevät, ei kuolemaan. Jos synti on kuolemaan: sen kaltaisista en minä sano, että joku rukoilis.
17 Kaikki vääryys on synti; on myös muutama synti ei kuolemaan.
18 Me tiedämme, että jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei hän syntiä tee; vaan joka Jumalasta syntynyt on, se varjelee itsensä, ja paha ei rupee häneen.
19 Me tiedämme, että me olemme Jumalasta ja koko maailma on pahuudessa.
20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä.
21 Lapsukaiset, kavahtakaat epäjumalia, amen!